Eli siis tämä klassinen tapaus.
Tunnet jonkun miehen tai naisen ja tiedät, että hän on kovin rakastunut sinuun. Kyseessä on vallan upea ihminen, miellyttävän näköinen, juuri oikeanlainen luonteeltaan, luotettava, rehellinen, huolehtivainen, ja kaikkea muuta, mitä vaaditaan hyvältä puolisolta ja mahdolliselta tulevalta vanhemmalta.
Onglema on vain siinä, että itse et tunne minkäänlaista rakkautta ja ihastusta häntä kohtaan. Saatat haluta häntä seksuaalisesti, jos sitäkään, mutta muuten tunteesi häntä kohtaan ovat syvimmilläänkin pelkkää ystävällisyyttä.
Järki (ja kenties myös lähimypäristö) sanoo, että olet hullu, jos hylkäät mahdollisuuden saada puolisoksesi noin upean ihmisen, ja et koskaan löydä ketään yhtä hyvää. Mutta kaikesta tästä huolimatta et vain rakasta tätä ihmistä.
Tunnet jonkun miehen tai naisen ja tiedät, että hän on kovin rakastunut sinuun. Kyseessä on vallan upea ihminen, miellyttävän näköinen, juuri oikeanlainen luonteeltaan, luotettava, rehellinen, huolehtivainen, ja kaikkea muuta, mitä vaaditaan hyvältä puolisolta ja mahdolliselta tulevalta vanhemmalta.
Onglema on vain siinä, että itse et tunne minkäänlaista rakkautta ja ihastusta häntä kohtaan. Saatat haluta häntä seksuaalisesti, jos sitäkään, mutta muuten tunteesi häntä kohtaan ovat syvimmilläänkin pelkkää ystävällisyyttä.
Järki (ja kenties myös lähimypäristö) sanoo, että olet hullu, jos hylkäät mahdollisuuden saada puolisoksesi noin upean ihmisen, ja et koskaan löydä ketään yhtä hyvää. Mutta kaikesta tästä huolimatta et vain rakasta tätä ihmistä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mitä "rakkaus" sinulle on?
Kumpi olisi parempi perusta pitkälle suhteelle: suhteellisen nopeasti ohimenevä seksuaalinen himo (menee ohi muutamassa vuodessa viimeistään) vai tuo kuvailemasi kunnioitus ja arvostus tuota ihmistä kohtaan? Vai haluatko sen lyhyen, seksuaalisesti intohimoisen suhteen mieluummin kuin vakaan ja pitkän suhteen? Tosin tuo ihminen, joka on sinuun intohimoisesti rakastunut voi tietenkin myös menettää sen huumaavan rakkauden tunteensa sinuun myös muutamassa vuodessa ja etsiä sitä sitten jostain muualta.
Omasta mielestäni on mielenkiintoista, kuinka me aika yleisesti luullaan suureksi rakkaudeksi sitä lähestulkoon pelkkää seksuaalista himoa olevaa tunnetta ja siinä huumassa päätämme niinkin tärkeistä asioista kuin vaikkapa jälkeläisten hankkimisesta. Tuossa "rakkauden huumassa" pitäisi olla kiellettyä tehdä mitään päätöksiä, koska se ei todellakaan ole mikään "normaali tila" aivoissa. Aivojen kemialliset tasot voivat olla sitä luokkaa, että sen vuoksi saattaisi joutua psykiatriseen pakkohoitoon manian vuoksi, ellei kyseessä olisi juuri tuo "rakkaudenhuuma" ;).
Minä haluaisin "järkisuhteen": suhteen ihmiseen, jota arvostan, josta pidän ja jonka seurassa viihdyn, mutta en ole huumaantunut hänestä. Ja tuo vastapuoli tuntisi minua kohtaan samoin. Mutta eipä hollywoodin rakkauskäsityksen saastuttamissa länsimaissa oikein löydä tuollaiseen rakkauteen uskovia :(.
Otsikkoon, en voisi. Ilman tunteita pidän koko hommaa vain roolina ja teatterina. Mä elän ja vaadin tunteita halutakseni miehen elämääni. Mielummin olen ihan yksin, jos mies ei herätä minussa rakkautta ja kiintymystä. Vaikka oisi kuinka järkisyin hyvä mies.
En voi, mutta pelkkä seksi suhde voi käydä jos toinen on kuitenkin haluttava.
Voisin.
"Kyseessä on vallan upea ihminen, miellyttävän näköinen, juuri oikeanlainen luonteeltaan, luotettava, rehellinen, huolehtivainen, ja kaikkea muuta, mitä vaaditaan hyvältä puolisolta ja mahdolliselta tulevalta vanhemmalta.
Saatat haluta häntä seksuaalisesti, jos sitäkään..."
??
Ei pidä olla nirso.
Ei missään tapauksessa pidä ottaa itselleen kumppania jota ei rakasta.
Siitä ei seuraa muuta kuin ongelmia.
Se on sitäpaitsi ns. rikos sitä toista kohtaan joka sinua rakastaa.
Ällöttäviä nämä tyypit joilla ede tulee mieleen viedä eteenpäin suhde joka ei pohjaudu aidoille tunteille.
mutta
"Ällöttäviä nämä tyypit joilla edes tulee mieleen viedä eteenpäin suhde joka ei pohjaudu aidoille tunteille."
Tämäkin on tyypillistä, että yhtäältä painostetaan ihmisiä suhteisiin väärien tyyppien kanssa - joihin ei ole aitoja tunteita - mutta myös sellaiseen meneminen olisi väärin. Eli kaikki on aina sen osapuolen syytä, joka ei satu viehättymään toisesta ihmisestä tarpeeksi.
Tässä tuli sellainen ajatus mielen.
Mulla on yksi miespuolinen kaveri kenen seurassa saatan käytäytyä aika vapasti.
Vapalla käytöksella tarkoitan sen et välillä halaan ja pussan poskelle ja aika usein kutsun häntä lempinimella tyyli "Pupu" jne.
Toki muu fyysista kontakteja emme harrasteta.
Keskustellan ja välillä riidelän ja sitten taas sovitan.
Nyt tuli sellainen ajatus, voiko hänki ajattela et olen rakastunut hänen?
Todellisuus hän on aivan toisenlainen.
Toki (myönetän sen) välillä flirtailen hänen kanssa mutta se on vaan kaveri suhde ainakin minun näkökylmästä.
Jos kysytte, miksi flirtailen niin vastauus on yksinkertainen.
Minusta se on vaan hauska:)
Sitäpaitsi, miksi ei saisi harrasta viatonta flirtailua?
Kokeiltu on, ja ei se vaan toiminut. En vain yksinkertaisesti pitänyt miestä viehättävänä, seksihalut katosi lähes täysin. Seurustelin miehen kanssa vuoden ja vakuuttelin koko ajan itselleni että tämä on niin hyvä mies etten voi lähteä suhteesta ja että opin vielä pitämään hänen ulkonäöstäänkin. Hän rakasti mua eikä olis koskaan satuttanut mua, piti musta huolta ja arvosti mua vikoineni kaikkineni. Mies ei ollut ruma, vähän pyöreä mutta kuitenkin pitkä ja skrode. Jostain syystä hän ei vaan ulkonäöllisesti ollut lainkaan mun makuuni, ja ihastusta kun ei vaan voi pakottaa. En voinut pidellä häntä enää pidempään kanssani, kun en vaan tuntenut häntä kohtaan samoin kuin hän mua, oli niin epäreilua häntä kohtaan. Hän oli tietysti surullinen mutta ei hänkään olisi halunnut loppupeleissä jäädä suhteeseen jossa osapuolet ei tunne samoin toisiaan kohtaan. Että en siis voinut elää parisuhteessa jossa en rakastanut miestä kokonaisvaltaisesti - ulkoisen viehättymisen suuri merkitys tuli itselleni kyllä yllätyksenä, mutta näin se vaan meni.
Rakkaus menee parin-kolmen vuoden päästä ohi, tai vähenee huomattavasti. Hyvännäköisyys ja hyvä luonne ei muutu niin nopeasti. Eli voisin. Rakkauden tunnetta liioitellaan kovasti nykyään.
Sikäli ristiriitainen kysymys koska nuo ovat kuitenkin sellaisia ominaisuuksia joita naisellla pitää olla, siksi hieman nauroinkin tuota lukiessani..
Vastaan kyllä, järki vaikuttaa tunteiden lisäksi. Tuollaisilla ominaisuuksilla olevan naisen kanssa voisin elää hautaan asti ja antaisin parisuhteen voimassa olon aikana pakit kaikille muille naisille.
Hyvä kysymys!
Itse vajaa 30-vee miehenä täytyy sanoa että jos suuri tunne naista kohtaan puuttuu (niinkuin yleensä puuttuu enkä tiedä missä vika) niin ei siinä auta mikään.
Sellaisen naisen kanssa seurustelu tuntuisi kuin näyttelisi toisen seurassa, vetäisi jotain roolia. Ei vaan onnistu.
Voisin sen jälkeen, kun olisin kerran elämässäni saanut kokea tuon rakastumisen huuman. Ennen sitä en voi alkaa järkisuhteeseen.