ex anoppi kokee ihmeparantumisen kun kuulee ettei kolmikymppinen poikansa enää ole suhteessa. =D On kolme viikkoa esittänytkin raajarikkoa josta lääkärit eivät ole löytäneet syytä miksi ei pysty tekemään mitään ilman apua. Ei edes kävelemään ilman taluttajaa. Kukaan muu ei voi taluttaa kuin oma poika vaikka varaa olisi palkata kokopäiväinen hoitaja kotiin. Sitä ennen näihin vuosiin on mahtunut vatsakipua aina kun meidän on pitänyt mennä yhdessä vaikka viikon matkalle. Mies on joko jäänyt kotiin, jos äiti pitää viedä lääkäriin (taksia/ambulanssia kun ei ole keksitty), tai tullut mukaan vilkuillen koko ajan puhelinta tai soitellen äitikullan vointia kysellen. Vatsakipu on matkan jälkeen mennyt ihmeellisesti ohitse, ei lääkärissä tarvinnut käydä. Kerran tein jekun ja kerroin että menemme matkalle vaikka ei ollut aiettakaan. =D Äiti alkoi samana iltana voivotella eikä mies siinäkään laskenut 1 1. En jaksa mammanpoikaa joka ei näe äidissään muuta kuin jumalattaren. Ei äiti mitään esitä, eipä niin. Miten voin edes kyseenalaistaa hänen äitinsä sanoja! Äitihän selvästi kärsii kun sanoo niin!
Ensimmäisten kysymysten joukossa kysyn tästä lähtien mieheltä: "Onko äitisi kuollut vai asuuko kaukana?". Treffit ensi viikolla. ;) Pitäkää peukkuja että tapaan miehen enkä henkistä pikkupoikaa.
Löisin vaikkapa vetoa:
3
249
Vastaukset
- N51+
Olipa railakas teksti! Kiva lukea, sinulla tuntuu olevan sentään huumorintaju jäljellä. Moni olisi tuollaisessa höykytyksessä vallan masentunut.
Pidän molempia peukkuja että tapaat MIEHEN etkä enää mitään mammanpoikaa. - mek
Se kohtuu siitä että miehesi ei osaa elää omaa elämää ja minä miehenä toteaisin että katteellaan sitä vaivaa sitten reissun jälkeen niin hyvä tullee. Onneksi itsellä semmoiset vanhemmat että jos ovat apua tarvinneet niin kysyvät milloin sopii. Kun käyn ja kaytän äitini mökkiä niin teen kaikki remontit siellä mutta oman aikataulun mukaan niin hyvä tulee. Ne mamman pojat eivät ymmärrä että rakas öiti pilaa vaan pojan elämän kun tyttöystävä toisensa perään kyllästyy ja sitten kun äidistä aika jättää on jo myöhäistä. Itse aikoinaan sain tarpeeksi lapsena siitä määräilystä ja kun 18v tuli mittariin niin ilmoitin ihan suoraan että nyt teen niinkuin huvittaa ja se riitti. Minulle ei tule kyläänkään kukaan kysymättä oli sitten kyse sukulaisista tai kaveriesta.
- miniä/anoppi
Loistavaa, "mek"!
Upeaa, että löytyy aikuisiakin miehiä
!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä181016Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071010Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk299908- 42899
- 72875