Taas on tulossa Joulu. Onhan se mukavaa, mutta miten selvitä siitä kun on yksin? Jos sukulaiset ovat kaukana eikä jaksa olla heidän nurkissaan koko joulua, tai ei ole sukulaisia minne mennä, jos ei halua juopotella eikä istua baarissa. Ystävät ovat perheidensä parissa. Kertokaa miten aikaanne vietätte, kun ei ole ketään kenen kanssa edes jutella pitkinä pyhäpäivinä.
Yksinäinen Joulu?
23
264
Vastaukset
- ei niin kauheaa...
Monen vanhuksen ongelma...he hakeutuvat mielellään esim. terveyskeskusten vuodeosastoille pyhiksi.
Itse olen suunnilleen aloittajan ikäinen.....En ole yksin , on opiskelevat lapset jotka tulevat Joulua viettämään luokseni, jos näin ei olisi etsisin ehkä deittiseuraa pyhiksi.Tai nauttisin vaan ihanasta Joulurauhasta yksin.
Sitten minulla on myöskin työ, jossa ainakin osan joulusta joudun olemaan, tai vaikka kokonaankin, jos niin toivon. - -M-
Tuollaiset pyhäpäiväthän on hyviä tilaisuuksia saada aikaan jotain sellaista johon ei ole muuten ollut aikaa tai energiaa. Itse nukun niin pitkään kuin nukuttaa, syön vaikka kinkkua aamiaiseksi ja lähden autotalliin jonkin projektin pariin. Pistän jotain kesähittejä soimaan vanhalta C-kasetilta, enkä paljon mieti Jeesuksen syntymää tai muiden ihmisten joulunviettoa.
Itse vietän joulun sukulaisten luona mutta mulle tuli tuosta ideaa että miksi ei kukaan järjestäisi yksinäisten joulua? Siis joku ryhtyis järkkään ajatusta ja paikkaa, etiäpäin. Eka ajatus on että tietenkään tuo ei toimisi ilman ennakkoilmoittautumista ja muodollista varausmaksua tilojen suhteen.
Johon olis kaikki yksinäiset tervetulleita ettei tarvis olla yksin, mutta alkoholin suhteen vois paikalla olla nollatoleranssi. Jotta ei asiat karkaisi helposti hallinnasta.
Mut joo ei välttämättä toimis alkuun ennekun asiasta olis kokemusta, kuiteski joku semmonen yhteinen tilaisuus vois olla. Tarvii vaan tahtoa tehdä työtä ja hyvää henkeä.Kyllähän noita yksinäisten joulutapahtumia järjestetäänkin. Ainakin Eurosinkuilla on joka vuosi ollut sinkkujoulu, eli sinkut kokoontuvat yhdessä esim. mökille ja viettävät joulun porukassa. Itse en ole noihin osallistunut, mutta jonkin verran muihin Eurosinkkujen tapahtumiin kyllä. Ja Eurosinkuista löytyy paljon vähän vanhempiakin sinkkuja, joten aloittajan ei tarvitse pelätä olevansa "liian vanha", sikäli mikäli tuosta sinkkujoulusta on kiinnostunut.
Mulle tulee 8 joulu yksin. Siinä se menee kun ei ajattele mitään. Ei ole kaverieta eikä sukulaisia kelle mennä. En aio ostaa mitään jouluun liittyvää. olne vaan kotona ja en tee mitään ihmeellista. onhan se per.seestä olla ykins mut ei voi mittää
- siinäpä sitä
Käyn hiihtolenkillä, lämmitän saunan ja polttelen kynttilöitä. Kaksin olisi tietysti mukavempaa mutta minkäs voi.
- kok.on
Olin viime joulun ensimmäistä kertaa elämässäni yksin.
Koin tilanteen miellyttäväksi, ehkä juuri sen vuoksi että joulu sattui normaalille viikonlopulle eikä tuntunut niin pitkästyttävältä. Nautin siitä, että ei ollut jouluhässäkkää kiireineen, vaan kokkasin jotain aivan muuta kuin jouluruokia ja jätin isommat siivoukset tekemättä.
Olen oppinut tekemään juuri sitä mitä haluan tehdä. Kuuntelin iloista joulumusiikkia, katsoin iloisia joululeffoja, nautin rauhasta ja hiljaisuudesta.
En kokenut yksinäistä joulua ongelmaksi, koska olin sen itse tietoisesti valinnut. - Ikisinkku M
Selviää kun ei tee siitä ongelmaa. itse varmaankin sukuloimassa käyn mutta parina päivänä vain, muuten saattaa olla yksinäinen (vapaa) joulu pitkästä aikaa edessä, joitakin hyviä juttuja:
saa itse kinkun parhaat palat, ei tarvitse osallistua minkäänlaisiin hössötyksiin, voi mennä ja tulla, kait jossain baarissa jotain tarjoilua on, ei ole pakko mutta saa laittaa hyvää ruokaa ja juuri sen verran kuin haluaa, jos vähän ottaa jouluolutta ei se ketään haittaa, voi vuokrata kaikki ne leffat jotka piti katsoa muttei koskaan muka ole ehtinyt, voi ostaa itselle joululahjaksi hyvää lukemista ja saa rauhassa lueskella niitä jne.
Jos juttukaveria kaipaa voi aina soittaa sellaisille kavereille/tutuille joilla ei myöskään jouluruuhkaa ole tai ainahan voi kirjoitella sekopäisiä juttujä tänne keskustelupalstoille. Sama juttu mulla, mutta miksi tehdä siitä ongelmaa. Ajattelin matkustaa jonnekin, kunhan aikatauluni tästä fiksaantuu. Jos vaan voisin olla kokonaisen viikon pois, niin :)
- hyvänmielenjoulu
En ole nähnyt sitä ongelmana. Jos ei ole "ketään" (kuten mulla ei enää olekaan), valmistan vähän jouluruokaa pienen kinkun, laatikot, kalat ostan. Syön niitä sen kolme päivää. Kun ei taas vuoteen niitä tule syötyä. Olen omissa oloissani. Ei työstressiä, ei mitään velvotteita. Kukaan ei kaipaa, miksi minä kaipaisin heitä? Käyn haudoilla. Ulkoilen säästä riippumatta joka päivä että jaksaa taas syödä :) Luen. Katson vanhoja tallenteita jotka on jäänyt katsomatta. Ei se sen kummempaa. Asennekysymys.
- isoäitisi
Voithan aina keskustella täällä netissä samaan tapaan kuin nytkin.
Minä taas haaveilen joulusta yksin. Onhan siis tietysti ihan mukava nähdä sukulaisia ja saapua ns. valmiiseen pöytään vanhempien luokse, mutta toivon silti, että vaikka yhtenä jouluna vanhemmat päättäisivät lähteä vaikka jonnekin ulkomaille kahdestaan. Silloin minä viettäisin rennon joulun - opettelisin viimeinkin valmistamaan joulukinkun syötävään kuntoon itse, kävisin fiilistelemässä kaupungilla, jos olisi lunta kävisin hiihtelemässä aattoiltapäivänä tai todella varhain jouluaamuna, katselisin vähän jouluelokuvia ("Silent Night, Deadly Night", "Black Christmas", "Die Hard 2", "Kolme viisasta miestä" tms.), jouluaattoiltana käväisin vielä pubissa parilla oluella, varsinkin jos olisin erehtynyt aiemmin päivällä lukemaan Sinkut-palstaa ja olisin sen vuoksi vaipunut itsesääliin.
- Lordin joulu
Sinä olet se mies, joka viime jouluna seisoi junakiskojen vieressä. Luultiin, että aikoo hypätä junan alle ja soitettiin poliisit. Kun poliisit tulivat mies kertoi hölmistyneenä vain kuvaavansa junia ja olevansa junaharrastaja. Siis jouluaattona 20 asteen pakkasessa seisoi 6 tuntia juniakuvaamassa.
Et sitten Älymies kovin myöhään ryypännyt, kun nyt jo olet krapulassa kirjoittamassa tänne?
Toivon et kuntosali on joulu pyhinäkin auki joka päivä. Salille siis menen ja siellä meneekin 3-4 tuntia varmaan. Eipähän tule lihottua yhtään kun ei osta jouluruokia ja menee salille.
- two-lah
Olen viettänyt kaikki aikuisiän jouluni yksin eikä tämäkään joulu tee poikkeusta. Ei ole kavereita eikä ystäviä, sukulaisiin viileän etäiset välit. Joulua edeltävä aika on tänä vuonna niin työntäyteistä että luultavasti vain nautin levosta ja hiljaisuudesta rankan työrupeaman jälkeen. Meitä yksin jouluaan viettäviä on varmasti paljon ja jokaisen kohdalla erilainen elämänkohtalo. Ei kannata ladata suuria toiveita ja odotuksia jouluun niin ei tule pettymysten vuoksi putoamaan korkealta. Rankempaa on varmaan niillä jotka eivät ole vielä tottuneet yksinoloon.
- kkk12
Niin en ymmärrä miksi pitäisi velvollisuudesta mennä toisten nurkkiin viettämään joulua..? Aivan hyvällä omallatunnolla olen yksin ja vältän kaikki "pakolliset" hössötykset ja lahjojen ostot. Mielummin olen yksin kuin lähden kolmanneksi pyöräksi toisten jouluihin kun se ei ole luontevaa kuitenkaan.
Sukuloimaan en lähde, vaikka aina kinuavat paikalle. Nautin yksinolosta ja siitä, ettei tarvitse olla mukana kaupallisessa joulussa. En ole uskossakaan, joten joulu ei ole enää sellainen juhla kuin se joskus oli. Ihaninta on olla vaan, tehdä just sitä mitä itse haluaa ja olla tekemättä minkäänlaisia kompromisseja! Niitä joutuu päivittäin tekemään ihan liikaakin työelämässä joten ei ole ihanampaa kuin vain saada olla omassa rauhassa! - So Single
Niin menee tämäkin joulu kuin muutkin joulut, yksin kotona ja muutama pullo viinaa.. joulu on perheiden juhlaa, sinkkujen kituutusta, näin se vaan on.
- mustispeppers
Kattelen leffoja, siivoilen komeroita, käyn ehkä hiihtämässä, ulkoilen. Tapanina voi sitten lähteä jonnekin syömään, siis ravintolaan. En laita jouluksi muuta ruokaa kuin sellaista mistä pidän ja sitäkin sen verran vähän, että riittää pariksi päiväksi. Olen yleensä jouluviikon töissä ja kiitän luojaa, kun joulu ei kestä kuin viikonlopun, siis sillon kun se osuu viikonlopulle :P Onneksi veljeni ehdotti viime jouluna, että kukin ostaa vain omilleen lahjan, jää pakolliset joululahjat nyt tekemättä, kun omassa taloudessa olet.
- Jack Dempsey
Laittelen jouluaiheisia ruokia ja syön ne.
Näplään tietokonetta ja välillä itseänikin.
Käyn pikaisesti sukuloimassa.
Joulun jälkeen lähden aurinkolomalle.
Jack, 47v - Saako näin sanoa?
Voi että miten sympaattisia kommentteja tässä ketjussa... :)
- ....................
Joku voisi ruveta joulupukiksi tai sitten voisi mennä vapaaehtoiseksi jakamaan ruokaa tahi paketteja johonkin tilaisuuteen tai vaikka laulukuoroon kiertämään vanhustentaloja. Jo joulun alla voisi olla mukana valmisteluissa, kuten anomassa lahjoituksia vähävaraisten perheiden paketteihin (olen kuullut Toiveiden joulupuusta, johon ripustetaan köyhien lasten toivomia lahjoja). Vapaaehtoishommiin ei tarvitse itseään kauan tyrkyttää. Jouluna on kirkko monta kertaa auki ja varmaan eri seurakunnilla on tilaisuuksia. Antaminen tuo sisältöä ja tunnelmaa joulun aikaankin varmasti enemmän kuin saamisen odottaminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257788Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161432- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601220Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901039