Sattuneesta syystä jouduin viikonloppuna käymään kahdesti Muonion marketeissa. Meno oli kuin baabelissa aikanaan, kielten sekasotku. suomalaiset selkeästi vähemmistönä. Ja nyt se tapahtui! Näin ihan oikean 500 euron setelin.kyse on tietysti ympäri maailmaa tulleista hiihtäjistä. Hyvä Muonio. Tarpeelline lisä tähän kaamoksen hiljaisuuteen.
Baabelin torni
Hyvä muonio
23720
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
No minullakin oli eilen kyllä kassalla siinä toisessa kaupoassa ollessano 500 ecun seteli. Kävin molemmissa kaupoissa. Olihan niissä ihan muutama ulkolainen hiihtäjä, mutta ei se nyt ollut kyllä lähelläkään tuon aloittajan keuhkoamaa menoa.
Ja ei meillä vielä se kaamoskaan ole. Tänäänkin mitä upein aurinko.
Eli ei nyt pidä hullaantua jos joku kaupassa sattuu puhumaan jotain outoa kieltä. Onhan noita muutamia hiihtelijöitä ollut jo vuosikaudet kyläkuvassamme.
Jooo. Mieku kuulin ko kaks sielä karkkihyllyjen välissä puhui ihan ulkomaata. Oli se upeaa. Voi että. Hyä Muonio !!!
Onko Muonion vaimot hoksanhet nuo ulkomaalaista kieltä puhuvat?
Näin meillä Muoniossa, ollaan ylpeitä siitä! Ei olla mikään peräkylä, vaan kansainvälinen paikka, johon tullaan hiihtämään ja lomailemaan ympäri maailmaa :))
Muoniossa ei ole kuin muutama sata asukasta. Siinä jo pikkubussillinen on merkittävä määrä
Juurikin noin, hienoa !
Kyllä täälä noita pyärii, kaikenmoisia hiihtäjiä kesättalvet.. Eikä euroakaan taskussa..
Onko siellä nähty oikein 500euron seteli!?
On. Ja se on komea ! Kannattaa käyä kirkola että näkkee aivan livenä. Ja joku muoniolainen pääsee niitä hiplamaankin. Toivottavasti moni
Mulla on lompsassa värikopioina viissatasia. Maksaissa ruukaan kassala kytätä, että on isompi jono takana ja sitte ko maksan, sylkäsen oikheen kuuluvasti peukalhoon ja alan muka huonossa valossa kurkkimhaan sopivaa seteliä. Ja niin ette varmasti katheeliset hoksaa, mitä sillä on lompuukissa. Mutisen, ette" mikhään son tuo oranssi raha...jaa taitaa ollakki liika suuri..." Kyllä kuulkaa tullee kommeita huokauksia jonossa. Ja kantoapuaki kohta tarjoavat.
Sole kuulkaa sen kummepi.
Luulisi muoniolaisia poikia venäjänkielen opiskelu kiinnostavan, jos siis hyvän päälle jotakin ymmärtävät. Ollapa vähän nuorempi, tai siis aika paljon pitäs olla...
Kuule. Suurin osa noista venäläisistä puhuu nykyään englantia. Ei tartte millekään ryssäkurssille lähteä.
Olet kyllä näköjään aika vanha, kuten itsekin arvelit.
Nykyjään menhän Tain kielen kursile, neth vasta nättejä onkin, minihammeesa poimivat puoloja
No pitäs sitä englantia ees osata.. Eikä mithään hoon päältä ..
Niinhän se on , etteivät muoniolaiset puhu vieraille millään kielellä, sama osaako vai ei.
Kyllä nuista pitäisi eroon päästä, tiedä mitä rahanpesua harrastavat täällä. Ei sellasia täällä tarvita, menkööt muualle rahojansa pesemään.
Päin vastoin. Muonio voisi erikoistua rahanpesuun. Paavo varmasti laajentaa tarvittaessa. Maailman suurimmat rahanpesupaikat : Monaco, Sveitsi jne. pärjäävät hienosti niillä rippeillä, jotka pesusta jäävät yli.
Pakko toivottaa jaksamista niillee, jotka hommassa pyörivät. Kisoja tehdään edelleen osin talkoovoimin..
Tulleet ulkomailta asti ostamaan isolla rahalla paljon Anal Lubea!
Näin on.
Kokoomus on ulkoisesti myös hyvin trendikäs puolue. Sitä eivät kansoita ukot ja akat eivätkä muullakaan tavoin normaalit vaan kunnon kokoomusjuppi pukeutuu harmaaseen mittatilauspukuun ja asuu Helsingin tai Espoon alueella, josta pääsee autolla ja lentokoneella nopeasti EU-kokouksiin ja firman lounaille. Muu Suomi sopii villisioille ja Kokoomus ei vihreiden tavoin jätä Helsinkiä ja Espoota, koska muualla Suomessa hyttyset voivat pistää ja vahingossa voi joutua tekemään oikeita töitä. Kokoomuslaiset naiset pukeutuvat jakkupukuihin, käyttäytyvät töykeästi ja heidän joukostaan löytyy myös paljon älyllistä ainesta kuten esim. Jasmin Mäntylä, Essi Pöysti, Viivi Avellan ja Piia-Noora Kauppi. Näistä erityisesti viimeeksi mainittu on mm. kunnostautunut lausunnoissaan, jossa kysyttiin miten miljoonan euron lottovoitto tulisi jakaa köyhän kesken. Piia-Noora Kauppi totesi, että: "Rikkaan tulee ottaa tuosta potista 900 000 E ja köyhän 100 000 E". Kun toimittaja kysyi, että kuinkas näin niin Kauppi totesi: "Etteivät köyhät pääse suotta veltostumaan". Tämä kertoo kokoomuslaisesta arvomaailmasta oikeastaan kaiken oleellisen sillä erotuksella, että Kokoomuksella ei oikeasti mitään arvoja ole. Ellei arvoiksi lasketa rikkaiden rikastuttamista, köyhien köyhdyttämistä, terveyskeskusten yksityistämistä (jolloin köyhillä ei ole varaa olla edes sairas), eläkeiän nostamista, palkkojen, eläkkeiden, opintotuen, työttömyystukien, sosiaalitukien alentamista ellei suoraa poistamista sekä harmaan talouden suosimista ja yritysjohtajien ja omien palkkojen nostamista pilviin kansalaisten kustannuksella. Yleisin syy Kokoomuksen äänestämiseen näyttää olevan joko: 1) täydellinen tietämättömyys asioista 2) kokoomuslaisilla on kivan trendikkäät puvut, autot ja kännykät 3) Isä käski äänestää kokoomusta.
Kokoomus suhtautuu Suomen porvarillisista puolueista 100 % ilolla eriarvoisuuteen, kehitysmaiden riistoon, omien kansalaisten ja köyhien riistoon, lapsityövoimaan, ihmisoikeuksien polkemiseen niin ulkomailla kuin kotimaassa, ydinvoimaan, ympäristön saastuttamiseen, Natoon ja militarismiin. Kokoomus suhtautuu positiivisimmin tasaveroon ja kapitalismiin, jotta esim. 10000 E/vuosi "ansaitsevat" köyhät maksaisivat veroja saman verran kuin esim. 100 miljoonaa euroa vuodessa istumalla ansaitseva Jorma Ollila tai heidän oma kansanedustajansa Eero Lehti. Tosin nämä kierrättävät vielä omien yritystensä kautta loputkin verot pois kun köyhät ja työttömät maksavat kiltisti veronsa. Suomessa mm. 378 E/kk "ansaitseva" työttömän veroprosentti on 20% mikä on vähintäänkin erikoista kun esim. Kokoomuksen monialayrittäjä ja omien vaaligallupien teettäjä Eero Lehti maksaa (ainakin virallisesti) saman verran veroja miljoonien vuosituloistaan. Kokoomuslaisia yhdistää myös tiukan naiivi ja dogmaattinen usko ikuisesti jatkuvaan kasvuun. Tosin tästä "kasvusta" ei ole koskaan hyötynyt kukaan muu kuin muutama Nokian ja Soneran isomahainen ja ruoka-aikoina kotona viihtynyt johtaja sekä Elcoteqin Mikael Lilius.
Puolueen nuorisojärjestö Kokoomusnuoret eli porvarikakarat, jotka myös teletappiporvareina tunnetaan, levittävät näitä iloisia asioita nuorison keskuudessa ja vaikuttavat asioihin bilettämällä Sedu Koskisen yökerhoissa. "Vedä käteesi, älä henkeesi", he julistavat. Tosin he eivät ole kertoneet miten munanjatkeella vedetään käteen eli heidän isänsä lainaamilla bemareilla ja toisaalta Nokian kännyköiden mahdollisuudet esim. poikien välisessä anaaliseksissä on jätetty puolueen nuorisojärjestön sisäiseksi asiaksi, josta ei hiiskuta edes kepulle.
jaaha, vai niin. terveisiä vaan käsivarren varsinaiseen kainaloon.
suksi luisti.