Rakkaus loppuu

polte hiipunut

Mistä tietää, että rakkaus toista kohtaan on lopullisesti ohi, eikä se syty enää milloinkaan?

28

4469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kukin tyylillään

      Riippuu tietysti ihmisestä.

      Itselläni rakkaudentunteen täytyisi muuttua suurten mullistusten kautta suoranaiseksi vihaksi, ennen kuin minä olisin varma siitä, ettei paluuta entiseen enää ole.

    • Eilopussa

      Tiedoksi vaan, että vihakin on rakkautta, silloin välittää jos osaa vihatakin.

      • Rakkautta on moneksi

        Rakkaushormoonit loppuvat kahden kolmen vuoden kuluttua ja suhde muuttuu erilaiseksi. Tarve yksilöllisyyteen lisääntyy ja huuma vähenee, mutta yhdessäolon ei tarvitse silti loppua. Jos suhde on ollut pelkkää seksiä ja henkistä yhteyttä, yhteiset keskusteluaiheet ym. ei ole ollut, voi tuntua, että rakkaudeksi luultu suhde tuntuu kylmältä.
        Mitä rakkaus sinulle lopulta merkitsee ?


    • lifemocker

      varmaan silloin kuin korjausyrityksetkään eivät auta

    • ero ja rakkaus

      polte hiipunut
      5.11.2012 11:49
      "Mistä tietää, että rakkaus toista kohtaan on lopullisesti ohi, eikä se syty enää milloinkaan? "

      Onko kyse pitkästä suhteesta? Liittyykö suhteeseen lapsia? Onko mukana väkivaltaa, henkistä tai fyysistä? Onko luottamus kunnossa molemmin puolin?

      Rakkaus ei oikeastaan lopu milloinkaan, jos se on joskus syttynyt oikeasti molemminpuolisesti. Rakkautta on niin monenkaltaista. Se, riittääkö se onnelliseen parisuhteeseen vai onko se muuttunut vain kaverilliseksi välittämiseksi, sitä on paha sanoa tietämättä tapausta tarkemmin.

    • rakkaus

      Onko rakkauden kohde puoliso?
      Vai joku salainen?
      Todellinen rakkaus joka on molemmin
      puolista
      ei sammu koskaan

      • Ap..

        Kyseessä on oma puoliso, yhteistä taivalta yli 24 vuotta.


      • rakkaus...
        Ap.. kirjoitti:

        Kyseessä on oma puoliso, yhteistä taivalta yli 24 vuotta.

        Se vaan joskus loppuu
        Pitää valita haluaako viettää tutun
        ihmisen kanssa loppuelämän
        vai haluaako ehkä rakastua uudelleen.


      • 14+7
        rakkaus... kirjoitti:

        Se vaan joskus loppuu
        Pitää valita haluaako viettää tutun
        ihmisen kanssa loppuelämän
        vai haluaako ehkä rakastua uudelleen.

        Jos on joskus rakastanut toista, voi sen tunteen löytää uudelleen, vaikka se välillä hiipuisi miltei olemattomiin. Se vain vaatii asenne-tsekkauksen... ja aika harvasta on siihen, että voisi etsiä vian omasta päästään, valitettavasti.


      • 5+8
        14+7 kirjoitti:

        Jos on joskus rakastanut toista, voi sen tunteen löytää uudelleen, vaikka se välillä hiipuisi miltei olemattomiin. Se vain vaatii asenne-tsekkauksen... ja aika harvasta on siihen, että voisi etsiä vian omasta päästään, valitettavasti.

        Niin harvasta on siihen, että voisi etsiä vian omasta päästään. Ilmeisesti on helpompi lähteä rilluttelemaan jonkun toisen matkaan ja kantaa taas sitä selvittämätöntä asiaa mielessään ja viedä se seuraavaankin rillutukseen. Kunpa ihmiset ymmärtäisivät, että rakkaus on tahtotila ja sen tunteen voi tosiaan löytää uudelleen , vihankin jälkeen.


    • taija*

      Siitä sen ainakin tietää, kun toisen läsnäolo ahdistaa ja kosketus tuntuu epämiellyttävältä, ellei jopa inhottavalta. Ei ole mitään yhteistä eikä mitään sanottavaakaan.

    • Erovaiei

      Sitäpä ei taida tietää mistään. On nimittäin eronneita, jotka ovat palanneet yhteen. Viisaampina tai sitten ei.

      Moni elää kumppaninsa kanssa vaikka tunteet ovat haalistuneet, ne tunteet nimittäin haalistuvat kaikissa liitoissa.

    • exwaimo

      Omasta kokemuksesta sanon, että siitä tiesin rakkauden loppuneen, kun puoliso ei herättänyt enää minkäänlaisia tuntemuksia. Ei vihaa, ei inhoa, ei mitään...

    • N39 -> N40

      Itse huomasin muutaman vuoden aikana, että oikeastaan kaikenlaiset tunteet puolisoa kohtaan hävisivät. En tuntenut sen enempää rakkautta kuin vihaakaan.
      Vaikea sitä on selittää, sen vain tiesi.
      Eropäätöksen oikeellisuudesta kertoo varmasti myös se, että näin onnellinen, mitä nyt olen, en ole ollut vuosiin.

      Muistelen lämmöllä reilua 20 yhteistä vuottamme. Niin paljon hyvää noihin vuosiin kuitenkin mahtui.

    • shghWR#

      Kyllä sen sitten tietää, hölmö. Tarviiko sitä täällä kysellä.

    • eweee6u756

      Sen tietää siitä, kun toinen koskee tai suutelee sinua etkä tunne yhtään mitään. Et yhtään mitään. Seksin puute tai harventuminen on myös aika selkeä merkki..

      • AP.

        Kiitti vastauksista..kantsiiko erota sen takia, kun ei tunne mitään toista kohtaan, ei suukot, halit ym. tunnen vain jonkinkaltaista "sääliä"??! Vai pitäiskö jatkaa tätä liittoa tottumuksen vioksi..


      • tertretfg
        AP. kirjoitti:

        Kiitti vastauksista..kantsiiko erota sen takia, kun ei tunne mitään toista kohtaan, ei suukot, halit ym. tunnen vain jonkinkaltaista "sääliä"??! Vai pitäiskö jatkaa tätä liittoa tottumuksen vioksi..

        Jos lähtökohtana on se, että sinä et tunne mitään, mutta toinen tuntee sinua kohtaan... Niin ajatele, miltä sinusta tuntuisi, jos saisit tietää, että toinen olisi kanssasi pelkästään tottumuksen vuoksi, ilman tunteita? Jotenkin ajattelisin, että se olisi aika murskaava tieto... Olla vain tottumus?

        Itseni valtasi toisen läheisyyden aiheuttaman "ahistuksen" jälkeen täysi välinpitämättömyys. En halunnut exälle mitään pahaa, mutten muutakaan... Pitkän miettimisen jälkeen uskalsin varovasti sanoa ajatukseni ääneen - ja sain kuulla, että toinen osapuoli oli pitkälti samoilla linjoilla. Erosimme sovussa... Sitä en tiedä, millainen erosta olisi tullut, jos olisimme sen tehneet pelkästään minun aloitteestani.


    • anonyymi5

      Kyllä sen vaan tietää - ei halua olla toisen kanssa, puhua ja jakaa asioita ja lisäksi on onneton ja kaipaa muualle.

      • laululintu5

        Kuulostaa niin kauhean tutulle, nämä kaikki......


    • niin se sitten on

      Näemmä minun olisi aika erota kuten olen suunnitellutkin.. Onneksi huomenna on maanantai ja pääsee töihin ja pois kotoa.

    • jebsan

      Onnea itsenäiseen elämään! Sitten kun olet eronnut ja asunut yksin puolisen vuotta, tunteet alkavat selkiytyä- Jos päätös on oikea, olo on hyvä. Jos väärä, niin AHISTAA!

    • Anonyymi

      Rakkausloitsu voittaa miehesi takaisin toiselta naiselta, älä itke enää pappi adu on todellinen ja todellinen meedio Hän toi takaisin ex-mieheni 7 päivän sisällä jälleennäkemisestä, lähetä hänelle sähköposti tänään ja oma ihmeesi. https://solutiontemple.info

      • Anonyymi

        Kun ei enää tunne tarvetta lepertelyyn


    • Anonyymi

      Usein noista asioista voi erehtyä. Kerran luulin, että en välitä ko. henkilöstä enää yhtään, mutta kun hän kuoli, tajusin kuitenkin rakastavani häntä yhä. Olin vain loukkaantunut tietyistä tapahtuneista asioista niin paljon, että koin sen takia suhtautuvani häneen negatiivisesti. Jälkeenpäin olen miettinyt, että ne silloin tapahtuneet asiat eivät edes olleet ihan yksiselitteisiä, enkä voi tietää mitä hän silloin oikeasti ajatteli. Ehkä tulkitsin kaiken ihan väärin, mutta asioita ei voi enää selvittää.

      • Anonyymi

        Kun toivottaa hyvää elämään jne


      • Anonyymi

        🥰❤️


    • Anonyymi

      Rakkaus loppuu siinä pisteessä, kun kunnioitus toista kohtaan lakkaa.
      Kunnioituksen loppuminen vaikuttaa parisuhdekäyttäytymiseen eikä sitä voi enää korjata millään. Rakkaus ei tule takaisin, jos toista aletaan katsoa ylhäältä alas päin.
      Pätee niin ylenkatsojaan kuin "uhriinkin".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      120
      3028
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1415
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1279
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1027
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1017
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      1008
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      937
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      747
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      733
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      681
    Aihe