Työttömiltä jotka kieltäytyvät heille tarjotusta työstä tulee ottaa KAIKKI tuet välittömästi pois. Sii sossun rahat ja päivärahat sekä muutkin korvaukset. Jo tulisi liikettä punttiin ja maistuisi se työnteko ihan eri lailla. Töitä on tehtäväksi asti kun vaan viitsii tehdä! Kaikilta laiskottelijoilta tuet pois!
Tuet pois!
30
1502
Vastaukset
- Toinen raataja
Minä olen samaa mieltä. Mutta tässäkin täytyy muistaa kohtuus; esim. jos työkkäri tarjoaa työtä toiselta paikkakunnalta, jonne työttömän on vaikeaa lähteä esim. perhesuhteiden takia, pitää asiaa harkita tarkemmin. Minusta on kohtuutonta vaatia, että esim. perheenäiti lähtisi töihin monen sadan kilometrin päähän, jos hänen puolisollaan on töitä omalla paikkakunnalla. Eli työttömälle olisi annettava mahdollisuus perustella työstä kieltäytyminen ja mikäli painavaa syytä ei ole, tuet pois! Kenelläkään ei ole velvollisuutta elättää mokomia loisia.
- Päivänsäde
Näinhän nykyisin tehdäänkin, etkö tiennyt sitä? Ne tuet otetaan pois joskus jopa silloin kun työtön ottaisi sen työn vastaan mutta työnantaja ei satukkaan tykkäämään työttömän takin väristä.
Ihan kaikkea ei vielä nykyisin kuitenkaan viedä. Jos työtön jää vaille tukea, hän saa ainakin vielä toistaiseksi mennä tuttaviensa luo ja hän saa syödäkin siellä. Mutta varmaan kohta käy niin, että tuttava, joka ottaa vastaan työttömän, menettää sekä työpaikkansa että kaiken muunkin. Odotamme.
Mutta oletko tyytyväinen kun saat kirjoitella täällä vaikka sinulla olisi töitäkin? Toivottavasti pomosi huomaa tämän ja antaa sinulle huomenna lapun jotta pääset tutustumaan käytännössä työttömän mukavaan elämään.
Eipä silti, luulen että sinäkin haluat että meillä on puoli miljoonaa työtöntä. Se varmistaa sen, että sinä tunnet itsesi vähän paremmaksi kun on sinua alempiakin olioita.
Tiedät kai, että meidän työttömyydemme on keinotekoista. Politiikkomme tekevät kaikkensa, jottei työpaikkoja syntyisi liikaa. Ja hyvin he ovat tämän hoitaneetkin. Suomessa on oikein laki, joka kieltää osaa suomalaista tekemästä töitä. Että lain voimalla meillä pidetään miljoona ihmistä tuottavan työn ulkopuolella.
Oletko varma että sinun työsi on tuottavaa? Vai teetko jotakin tuottamatonta joka verovaroista maksetaan? Silloin sinä maksat valtiolle neljä kertaa enemmän kuin työtön.
Siinä olen samaa mieltä, että töitä meillä kyllä olisi aivan kaikille. Mutta lakimme on tehty sellaisiksi, ettei niitä kaikkia töitä pysty tekemään.- Perno
Kuten jo useasti on todettu nimerkille "Yks työtön", joka väsytti yksitoikkoisella jankuttamisellaan tällä palstalla kaikki ja jonka samoja juttuja jäppäsee nyt nimimerkki "Päivänsäde": työttömyyskorvausta EI MENETÄ KOKO LOPPUIÄKSEEN, jos hankkii itselleen toiminimen. Toivottavasti tämä jo vihdoin menisi molempien, yhtä tyhjänpäiväitsen jankuttajajien, jakeluun. Minä, ja uskallan sanoa, että monet muut, toivomme totisesti että loppuisi tuo epäloogisuuksien ja-totuuksien jauhaminen.
Pitkin kesää on todettu, että et voi syödä vain rusinoita pullasta. Myöskään ei pidä perustella pimeiden töiden tekemistä ylevästi sillä, että systeemi ei muka anna muuta mahdollisuutta, kun asia ei näin ole.
Muiden kirjoittajien väheksyminen ja syyllistäminen on pöljää ja aivan turhaa, vaikka sitä kummallakin nimimerkillä kirjoittaja yrittääkin.
Miksiköhän tämä jänkkääjä ei ole kirjoittanut työministeriöön johtaville virkamiehille? Lainsäädäntö ymmärtääkseni sorvataan virkamiesten ja heidän käyttämiensä asiantuntijoiden avulla sekä päätetään lainvoimaisiksi eduskunnassa? - Päivänsäde
Perno kirjoitti:
Kuten jo useasti on todettu nimerkille "Yks työtön", joka väsytti yksitoikkoisella jankuttamisellaan tällä palstalla kaikki ja jonka samoja juttuja jäppäsee nyt nimimerkki "Päivänsäde": työttömyyskorvausta EI MENETÄ KOKO LOPPUIÄKSEEN, jos hankkii itselleen toiminimen. Toivottavasti tämä jo vihdoin menisi molempien, yhtä tyhjänpäiväitsen jankuttajajien, jakeluun. Minä, ja uskallan sanoa, että monet muut, toivomme totisesti että loppuisi tuo epäloogisuuksien ja-totuuksien jauhaminen.
Pitkin kesää on todettu, että et voi syödä vain rusinoita pullasta. Myöskään ei pidä perustella pimeiden töiden tekemistä ylevästi sillä, että systeemi ei muka anna muuta mahdollisuutta, kun asia ei näin ole.
Muiden kirjoittajien väheksyminen ja syyllistäminen on pöljää ja aivan turhaa, vaikka sitä kummallakin nimimerkillä kirjoittaja yrittääkin.
Miksiköhän tämä jänkkääjä ei ole kirjoittanut työministeriöön johtaville virkamiehille? Lainsäädäntö ymmärtääkseni sorvataan virkamiesten ja heidän käyttämiensä asiantuntijoiden avulla sekä päätetään lainvoimaisiksi eduskunnassa?Ei taida sinulla olla todellisuus hanskassa. Meillä on toista sataatuhatta entistä yrittäjää, joista yksikään ei ole saaneet työttömyyskorvausta sen jälkeen kun yritys kaatui. Mitenhän se on mahdollista tällainen jos sinun mielestäsi työttömyysturva ei mene loppuiäksi?
Miksikähän Suomessa yritysten määrä väkilukuun suhteutettuna on EU:n pienin? Minkähän vuoksi yrittäjämme ovat suurimmaksi osaksi vanhoja ja tulevat lopettamaan yrityksensä seuraavan kymmenen vuoden sisällä? Miksiköhän suurin osa uusista yrityksistä ovat ns. pöytälaatikkoyrityksiä, joilla ei ole yhtään työntekijää?
Siinä sinulle vähän faktaa Suomen yrityksistä. Jostakinhan tämän vinouman täytyy aiheutua, eikö vain? Jos vähän ajattelet, helpoiten se syy löytyy juuri toimiluvan aiheuttaman työttömyysturvan menetyksestä. Kenenkään ei kannata perustaa enää toimivaa yritystä. Oikeita yrityksiä ei siis perusteta, eikä uusia työpaikkoja synny. Loogista, eikö totta. Vai olisiko sinulla joku toinen selitys näille tilastoille jotka voit tilastokeskuksen sivuilta itsekin todeta.
Jos väität, että sosiaalihuollon antama raha on työttömyyskorvausta, olet pahasti pihalla. Kyseistä tukea maksetaan jonkin verran näille henkilöille, mutta sekin loppuu heti, jos joku tekee vähänkään työtä eikä sitä enää sitten saa uudestaan. Et taida uskaltaa katsoa todellisuutta, vaan puhut vaaleanpunaisia valheita täällä. Mikä on tarkoituksesi?
Mutta ei se mitään. Jos väität että kaikkia laillisia töitä saa tehdä, menettämättä oikeutta työttömyystukeen, niin kerro yksityiskohtaisesti miten se onnistuu. Keneen pitää olla yhteydessä ja millainen paperi pitää tehdä että voi olla varma työttömyystuen saannista työttömänä ollessaan jos hankkii toimiluvan itselleen?
Kaikissa työvoimatoimistoissa, mistä olen kuullut, on suoraan kerrottu että jos hankkii toimiluvan, menettää oikeuden työttömyystukeen ollessaan työtön. Samoin sanotaan työministeriössä. Miksi viralliset elimet sanovat näin jos Pernon mielestä asiat eivät ole näin? Kumpaa työttömät ennemmin uskovat, Pernoa vai työvoimatoimistoa?
Kuka työtön uskaltaa riskeerata ja kokeilla omat tulonsa? Eikö se olisi sama kuin pistäisi rulettiin kaikki palkkansa mitä saa?
Edelleen. Miksi meillä valitetaan työttömyydestä, vaikka samaan aikaan töiden tekeminen on kiellettyä? Voisitko myös yksityiskohtaisesti kertoa miten se rusinoiden syönti pullasta mielestäsi tapahtuu jos toimiluvan vaikutus työttömyystuen saantiperusteista poistetaan?
Jos osa työn tekemisestä kielletään, miten ne kielletyt työt ovat niitä rusinoita? Onko tämä hieno ajatuksesi niin arvokas, että sen vuoksi kannattaa aiheuttaa puolen miljoonan työttömän armeija ja maksaa siitä miljardeja vuodessa?
Lainsäädännöstä. Olet varmaan oikeassa että lait sorvataan virkamiesten ja asiantuntijoiden avulla ja päätetään eduskunnassa. Juuri näin on tehty. On haluttu, että maassamme on noin puoli miljoonaa työtöntä ja lait on sorvattu juuri tätä silmällä pitäen. Jos työttömyys alkaa vähenemään, sorvataan lakeja taas siten, että työn tekeminen vaikeutuu. Jos päättäjät haluaisivat että maassamme ei olisi työttömiä, silloin he poistaisivat esteet työn tekemiselle ja pian kaikilla suomalaisilla olisi töitä. Näin se lainsäädäntövalta meillä menee.
Se, että näin on, huomaa siitä kuinka vakavasti meihin, jotka asiaa kritisoimme, suhtaudutaan. Täältä poistetaan kaikki viestiketjut, joissa asiasta on puhuttu. Sitten on sinunlaisiasi, jotka väittävät että esittämissäni asioissa ei ole mitään perää, vaikka kaikki tilastot ja olemassa olevat tapaukset todistavat toisin. Vallassa olevat päättäjät eivät kommentoi asiaa mitenkään, sen sijaan oppositiojohtajat ovat olleet samaa mieltä tästä esittämästäni ajatuksesta. Sekin kertoo sen, että päättäjät eivät halua työttömyyden poistuvan.
Jos olisin väärässä, minulle varmaan olisi laitettu palautetta asiasta ja kerrottu lainkohta, jonka mukaan toimiluvan omistaminen ei estä saamasta työttömyystukea. Mutta laissa lukee edelleen. Jos omistaa jostakin yrityksestä (joksi toimilupakin lasketaan) yli 15 %, ei ole oikeutettu saamaan työttömyystukea. Laissa ei puhuta mitään siitä, saako sillä toiminimellä tuloja vai ei. Työvoimatoimistolla on kuitenkin oikeus myöntää työttömyystukea tietyin ehdoin henkilölle, jolla on toimilupa. Mutta se vaatii aina hyvät suhteet paikkakunnan päättäjiin. Näin on näreet.
- Era
Juu! Pummit hitoille! Tarkoitan nyt näitä jotka eivät sitten millään mene töihin!
- auli
Antaa lasten leikkiä.......
- Mikko
Työvoimatoimiston säännöissä on mainittu, että mikäli toistuvasti ilman hyväksyttävää perustetta kieltäytyy työstä taikka on aiheuttanut sen, että sopimukseen työnantajan kanssa ei päästä, voidaan työnhaku katkaista ja antaa karenssia. Käytännössä siis päivärahat katkeavat pidemmäksi aikaa. Sosiaalitoimistot maksavat harkiten sosiaalitukia sellaiselle työkykyiselle jolla on työnhaku vireillä asiamukaisesti.
Tänäpäivänä hyvin harva yritys toimii vanhoilla ja kunniallisilla toimintaperiaatteilla. Työntekijä ei ole kuin koneen osa jota ei edes haluta palkata voimassaolevien työehtosopimuksien mukaisesti tekijäksi taloon. Muoti-ilmiöksi on kehittäytynyt vuokratyö. Suomessa on useita vuokratyöyrityksiä jotka etsivät asiakasyrityksen tarpeisiin soveltuvia työntekijöitä omille listoillee. Vuokratyöyritykset vuokraavat tekijää yrityksille muutamista päivistä joihinkin kuukausiin taikka vuosiin ottaen palveluistaan maksun asiakasyritykseltä. Vuokratyöyritykset etsivät tekijöitä jopa työvoimatoimiston avulla ja pahimmillaan työvoimatoimistoistakin osoitetaan vuokratyöyritystä työttömälle.
Vuokratyöläinen ei saa edes usean katkottoman työvuoden jälkeen asuntolainaa, eihän vuokratyö ole vakinaista työtä. Vuokratyöläinen voi joutua ilman kummempia varoitusaikoja lyhyisiin työsuhteisiin ja työttömänä ollessaan jälleen saa päivärahaa. Vuokratyöyritykse siis keräävät sen rahatuoton tänäpäivänä työstä joka ennen on kuulunut tekijälle.
Työntekijä on siis lähes orjatyöläinen, varsinkin työvoimatoimiston pakottamissa kurssituksissa joihinka kuuluu useiden viikkojen palkaton työharjoittelu jopa sellaisille työttömille joilla on kymmeniä vuosia työkokemusta takana. Työttömiä pakotetaan myös osallistumaan päivärahan katkaisun ja karenssin uhalla kuntien järjestämään määräaikaiseen ja pohjapalkkaiseen työllistämistyöhön.
Kaikki yllämainitsemani seikat ja sinun kirjoitus on ilmiselvässä ristiriidassa rikoslain kiskonnantapaisen työsyrintää koskevan lain kanssa.
Rikoslaki 47 luku 3 a §
" Kiskonnantapainen työsyrjintä
Jos työsyrjinnässä asetetaan työnhakija tai työntekijä huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväksi työnhakijan tai työntekijän taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä, ajattelemattomuutta tai tietämättömyyttä, tekijä on, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, tuomittava kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. "- Keijo
Me kursilla jouduttiin kuukaudeksi työharjoitteluun ,mut meistä kukaan ei tehnyt siel työpaikalla paljon mitään.Ettekai luule et ihmiset ilman palkkaa nykyään tekee hommia niinkuin palkalliset työntekiät.Ei yritykset mitään hyödy palkattomista työntekijöistä.Eikä siellä työharjottelu paikoissa ole ees mitään tekemistäkään kuten kaikki nuoret tietävät.
- keijo
Ja kun yrityksissä ja muissakin hommissa on nykyään liikaakin työntekijöitä.Et palkallisillakin työntekijöillä ei riitä hommia.Kaupungin työntekijoitä on aivan mahottomasti kun istuvat päivät pitkät perseellään eivätkä tee mitään
- Mikko
Keijo kirjoitti:
Me kursilla jouduttiin kuukaudeksi työharjoitteluun ,mut meistä kukaan ei tehnyt siel työpaikalla paljon mitään.Ettekai luule et ihmiset ilman palkkaa nykyään tekee hommia niinkuin palkalliset työntekiät.Ei yritykset mitään hyödy palkattomista työntekijöistä.Eikä siellä työharjottelu paikoissa ole ees mitään tekemistäkään kuten kaikki nuoret tietävät.
Jokainen työharjoittelussa oltu sekunti on pois tehokkaasta työnhausta ja mahdollisesti asiallisesta opiskelusta.
Itse menin luottavaisin mielin, mutta uhattuna kurssille johonka kuuluin palkaton työharjoittelu. Kurssivetäjä antoi puhelinluottelon ja käski etsiä yrityksen johnka haluaa mennä ja omalla kohdalla kurssinvetäjä välitti harjoittelupaikan minun (työttömän) kännykästä minun laskuuni.
Harjoittelun aikana kantahenkilökunta jopa löi minua, mutta sain sovittua suullisesti työsopimuksen olihan tekemättömiä töitä talo puolillaan ja edeltäjäni "lopettanut" työn "haluttomana tekijänä". Työnantaja ei ollut halukas tekemään kanssani kirjallista työsopimusta, mutta kaksiviikkoa jo palkkatyötä tehtyäni ja kovisteltuani kirjallinen sopimuskin annettiin. Vasta tässävaiheessa minulle ilmoitettiin vuoden määräaikaisesta työstä joka jatkuu vakituisena tai ei jatku. Määräaikaisuudelle ei ollut tarvetta, kyseessä oli talon tavat.
Työsopimuksen loppu tultua lähemmäksi kyselin sopimuksen jatkosta. Paikka luvattiin minulle jopa viimeisellä sopimusviikolla. Viimeisenä työpäivänä osastonhoitaja vaati minua viettämään palkatonta aikaa työpaikalla. En suostunut ja viimeisenä sopimuspäivänä ja minulle vapaapäivänä puhelin soi. Minua pyydettiin jälleen vapaapäivänä työpaikalle. Työpaikalla asiana oli se, että sopimuksen määräaikaisuus on täyttynyt ja uutta ei tehdä. Avaimet pois ja moi. Samainen paikka on ilmoitettu vapaaksi siten, että olen tämän havannoinut kahdesti.
Pääluottamusmies ei kommetoiut asiaa. Pääluottamusmies ohjasi minut liittoon josta sain yhden puhelinsoiton asian tiimoilta. Tämän jälkeen ei edes vastattu kyselyihini. Otettuani yhteyttä toiseen henkilöön ammattiliitossa, sain vastineeksi, että minut on ohjattu väärälle henkilölle ja asiasta kulunut paljon aikaa ja poraaminen olisi turhaa. Ammattiliiton mielestä olisin myös vaatinut työnantajalta määräaikaista sopimusta. - Mikko
keijo kirjoitti:
Ja kun yrityksissä ja muissakin hommissa on nykyään liikaakin työntekijöitä.Et palkallisillakin työntekijöillä ei riitä hommia.Kaupungin työntekijoitä on aivan mahottomasti kun istuvat päivät pitkät perseellään eivätkä tee mitään
Sehän on totta, että töitä ei ole, mutta onko se sitten työttömän vika ettei työtä ole? Onhan näitä kun ei tiettyä työtä halua tehdä, jopa minä kuulun heihin, mutta näissä töissä ominaista on ollut se, että pitää tehdä esimiestasoista työtä urakalla ja palkkakuitti on lähes pohjatasoa.
Työ johtaa työhön ja työttömyys työttömyyteen!
- Jouks
Jos minä en saisi rahaa mistään niin ruuan hankkisin metästä ja talonkin sinne rakentaisin.Mut eihän se nykyään ole enään salittua.Poliisit hakisivat ja laitaisivat vankilaan ja taas yhteiskunta joutuisi maksamaan vieläkin enemmän .Ennen vanhaan kaikki oli paremmin.Viljeltiin.metsästettiin,lypsettiin.kalastettiin ja kaikki elivät ilman yhteiskunnan apua.Tässäpä olisi ratkaisu tähän yhteiskuntaan.Aletaan säänöstelemään syntyvyyttä ,et tulevaisuudess suomessa ei olisi liikaa ihmisiä.Ja nyt mä meen lehmiä kattoon navettaan.
- Mikko
Tutun kohdalla vakituinen palkkatyö kostautui esimiespoliisin herrastelusyyttelynä, nimettömien lakimiesten laatimilla ja sittemmin yleisen syyttäjän esittämillä perättömillä korvausvaatimuksilla käräjillä. Poliisi ei myöskään hyväksynyt kaverin silloista parisuhdetta ja monen henkilön suusta "hyvä ettei lapsia tullut".
Useamman vuoden kuluttua kaveri katsottiin mielisairaaksi, koska hän oli lääkärin mukaan irtisanoutunut työstään. Todellisuudessa työt vain loppuivat ja työnantaja toimi irtisanojana. Samalla lääkäri epäili kaveria alkoholi ja huumeongelmasta siltäajanjaksolta kun kaveri tätä palkkatyötä teki täysin onnistuneesti.
Eihän täällä saa tehdä töitä, kotia, lapsia........
- harho
21v eikä minkaalaista ammatia.Siivoojien Osaaminen on nykyään huippuluokka .Et pääse jos ei ole siivooja koulutusta Tai vähintään vuosi siivousalan työkokemusta.Työvoimatoimisto ilmoitti että olisi siivoojan paikka hakusessa.Minähän menin haastatteluun.Heti aluksi kysyivät et minkalainen koulutus ja työkokemus.Sanoin ei koulutusta ei kokemusta.Se siitä hommasta.Toisessa paikassa oli hotelli siivousta .ei päässyt koska sine otettiin työvoimakoulutuksen kautta ilmainen työntekijä.Että näin ne työ paikat viedään
- Hörhö
Aika katsoa peiliin ja mennä vaikka opiskelemaan se ammatti. Ottaa oikein 2-6 vuotta, riippuen ammatista.
- Mikko
Hörhö kirjoitti:
Aika katsoa peiliin ja mennä vaikka opiskelemaan se ammatti. Ottaa oikein 2-6 vuotta, riippuen ammatista.
Peruskoulun jälkeen kaikille ei ole keskiasteen koulutuspaikkaa. Hakijoita pisteytetään ja kilpailutetaan. Kouluttautumattomuus voi siis alkaa jo peruskoulun huonoista arvosanoista. Huonoja arvosanoja voidaan jakaa vaikkapa keljumaisuuttaan, yksikertaisiiin koearvosanoihin voidaan vaikuttaa eriarvoisen huonolla opetuksella ja kohtelulla. Oppivelvollisuus päättyy ennen kuin oppilas on ehtinyt täysi-ikäseksi. Alaikäisen kehitystä on helppoa johdatella tarkoituksenmukaisesti huonoon suuntaan, eihän tämä osaa taikka kykene täysimääräisesti puolustautua.
Työvoimatoimistoista saa tietoa aikuisopiskelusta ja ammattitutkinnon suorittamisista. On toisaalta hyvin turhaa hankkia ammattitutkintoa esim. 30-vuotiaana ja pitkän työttömyyden jälkeen. Onhan ikätoverit voineet harjoittaa samaista ammattia jo 10-vuotta, joten sijoittautuminen työelämässä on jälleen vaikeampaa.
- Masentunut
Niin kauan kun sinä et ole tämän maan diktaattori..Ei vähempää vois kiinostaa
- God
Mulla on täämonen metodi. Olen 1 vuoden töissä palkka 1500-1700€ kuussa.Vuoden päästä irtisanoudun töistä ja ole 2-3 vuotta tekemättä töitä.Taas vuosi töitä jne.Omakotitalo on ja rahat riittää hyvin 2-3 vuodeksi elämiseen todella hyvin.Näin mulle jää aikaa harastaa kaikkea Luontoon, matkailuun ja vaelukseen liityviä asioita.Tämmöinen on minun elämän tapa
- mie
jos kaikki niin tekisivät. Olisi parempi jako tuloissa, kaikilla. Ei olisi tätä eriarvoisuutta, jossa yksi osa tienaa ja toinen syö kengänpohjia.
- Raataa myös
Pitäs lopettaa koko helvetin tukijärjestelmä heti! Eläsivät omillaan, niin muutkin tekee!
- mie
mitenkäs sitten suu pannaan kun ei rahaa ole, ei sitten missään, ja elääkin tarttisi. Oletko kuullut että sitä saa mitä tilaa? Niin käypi vielä sinulle.
- mie
Ei pummi kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
lohkaisu minulta, kun noin sattui.? Auch! Mene lääkärille, ettei tule enempiä noita traumoja.
- ET3
Tuet ja ilmaiset Terveys,koulutus,jne pois.Ei ihme et meillä suomes on alhaisimmat palkat euroopassa.Eihän meidän pidä maksaa mistään ite.
- Laiskuri
Eikä tarvi tehä edes töitä.
- Ihanaa on elämä
Laiskuri kirjoitti:
Eikä tarvi tehä edes töitä.
Kyllä minä joskus tutuille, luotettaville työnantajille teen töitä, kun saan rahat heti taskuuni.
- loispummit kuriin!
loispummit kuriin!
- Väsynyt89
Pummit hus helvettiin omiin slummeihin niin ei tarvitse työssäkäyvien kuunnella klo. 01.30 mitenkä naapurin Make huutaa humalassa kun ei puhe kuulu musiikin alta.
- meuhtojan loppu
Mitä se kaaleppi siellä oikein meuhtoo. Eikä peräkamarin pojalle ole vieläkään valjennut se seikka että työstä kuuluu myös maksaa asianmukaista palkkaa eikä mitään 9 euron päiväkorvausta.
- Tri.Sorbus-Nappo
4.8.2004?
Olet sinä Kaaleppi saatanan sairas, omia kirjoituksiasi tongit esiin. - alan mies..
Kannatetaan. Rahaa saa muutenkin hankittua. Sakkojakaan ei tarvi nykyään lusia joten työrauha on taattu aika hyvin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399