Mitä on skitsofrenia?

LSD vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen toki kuten alkoholikin, mutta "ajatuksiin", se tuntuu hyppäämiselle tuntemattomalle aluelle, uskonnolliselle alueelle.

Itsekin olen monesti ollut erittäin humalassa ja löytänyt itseni ongelmissa, mutta älykkyys silti pelaa, koska jos puhut LSD:stä, sanot et se vaatii LSD:n nauttimista.

kepol,sdla kirjoitti:

LSD vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen toki kuten alkoholikin, mutta "ajatuksiin", se tuntuu hyppäämiselle tuntemattomalle aluelle, uskonnolliselle alueelle.

Itsekin olen monesti ollut erittäin humalassa ja löytänyt itseni ongelmissa, mutta älykkyys silti pelaa, koska jos puhut LSD:stä, sanot et se vaatii LSD:n nauttimista.

Lue lisää

Mikset koskaan sano että eläimet ovat skitsofreenisiä? Jos se tapahtuu ihmisissä, se tapahtuu eläimissäkin.

Et edes itse ymmärtänyt tuota lausetta "oireet johtuvat ongelmista siirtää ja käsitellä tietoja aivoissa". Miten tämä käsitys on syntynyt, siis millaiselle näytölle se pohjautuu ja jos sellaisesta on olemassa vahvaa näyttöä, niin miksi ihmeessä skitsofrenia diagnosoidaan hyvin tulkinnanvaraisten oireiden perusteella? Jos kerran hyvin systemaattisesti löydetään jotain tiedonkäsittelyn haasteita skitsofreenikoiden aivoista ja vain skitsofreenikoiden aivoista, niin miksi sitä ei voida käyttää diagnostiikan apuvälineenä? Siksi, koska mitään sellaista systemaattista näyttöä ei ole olemassa, että skitsofrenia olisi tunnistettavissa aivotasolla . Kyse on hypoteeseista, joille voi olla epäsuoraa tai pieniin otoksiin pohjautuvaa heikkoa näyttöä, mutta mitään kliinisesti merkitsevää vahvaa näyttöä ei ole olemassakaan. Tällaisella näytöllä on lähinnä retorista merkitystä, kun psykiatria yrittää esittää olevansa ihan aito lääketieteen haara, eikä ainoa lääketieteen haara, joka joutuu "sairauksien" diagnostiikassa turvautumaan vain ja ainoastaan käyttäytymistieteellisiin ja yhteiskuntatieteellisiin menetelmiin eli standardoituihin kyselylomakkeisiin.

Traumaattisten kokemusten tiedetään aiheuttavan (tai olevan tilastollisesti yhteydessä) aivan samantyyppisiä harhoja kuin mitä liitetään skitsofreniaan, kuten myös monien elimellisten sairauksien sekä monien huumeiden. Ainoa erotusdiagnostinen väline on skitsofreenikon kanssa jutustelu muutaman kerran, ja jos epäillään elimellistä syystä, niin skitsofrenian erottamiseksi elimellisistä sairauksista, tehdään aivokuvantamistutkimus yms. Skitsofrenia ei ole edes oiretasolla niin luotettava diagnoosi, että se pystyttäisiin erottamaan muista mielenterveyshäiriöistä edes puolessa tapauksista.

Sen kappa-arvo (kappa-arvolla mitataan luotettavuutta eli sitä, kuinka yhteneväisesti psykiatrit antavat diagnooseja potilailleen) on 0.43.

https://ajp.psychiatryonline.org/doi/pdf/10.1176/appi.ajp.2012.12070999

Monien tutkijoiden mukaan alle 0.6 kappa-arvo on heikko ja epäluotettava, eli sitä ei voi tulkita, koska yli puolet diagnooseista on virheellisiä:

"When kappa values are below 0.60, the confidence intervals about the obtained kappa are sufficiently wide that one can surmise that about half the data may be incorrect (10). Clearly, statistical significance means little when so much error exists in the results being tested."
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3900052/

Todellisuudessa skitsofreniaan liittyvä tutkimus on junnannut viimeiset sata vuotta paikallaan. Tästä syystä tutkijat toteavatkin mielenterveyshäiriöiden reliabiliteettia käsittelevässä tutkimusartikkelissaan, että jo skitsofrenian edeltäjän dementia praeocoxin kehittäjä tiesi kertoa, ettei skitsofreniaa voi erottaa affektiivisista psykooseista. Hänen havaintonsa on yhteneväinen tutkijoiden mukaan nykyisen käsityksen kanssa, jonka mukaan skitsofrenia on monitekijäinen, polygeenisten riskitekijöiden ja ympäristötekijöiden aiheuttama häiriö. Suomennettuna tämä tarkoittaa, että mitään vahvaa näyttöä minkään riskitekijän suorasta syy-yhteydestä ei ole löytynyt, ja esimerkiksi perinnöllisyyshypoteesi on falsifoitu geenitutkimuksissa, joissa on löydetty toinen toistaan heikompia tilastollisia assosiaatioita, jotka maksimissaan selittävät tilastollisesti vain muutaman prosentin skitsofrenian vaihtelusta ja ovat päällekkäisiä lukuisten muiden häiriöiden, myös affektiivisten psykoosien kanssa. Siis selittävät tilastollisesti, koska kasauma 0,1 % riskiä keskimäärin nostavia polygeenisiä riskitekijöitä ei vielä tuota vahvaa kausaalioletusta tilastollisten riskien ja häiriön yhteydestä:

"Out of these millions of SNPs, 128 were statistically significantly more common in people diagnosed with schizophrenia, using a ‘p’ value of 0.00001 to correct for the large number of tests conducted. These 128 SNPs were then mapped to 108 chromosomal regions or ‘loci’, most of which had never previously been thought to have anything to do with schizophrenia. The paper provides no odds ratios or other measure of the strength of the associations between the SNPs and having a schizophrenia diagnosis, but the lead researcher confirmed that each genetic loci was associated with an increase in the risk of schizophrenia of approximately 0.1% (5). Using a method dependent on multiple assumptions (Risk Profile Scores), the maximum amount of variation explained by a combination of the genes identified was 3.4% (4)."
https://joannamoncrieff.com/2014/09/01/a-critique-of-genetic-research-on-schizophrenia-expensive-castles-in-the-air/

Anonyymi kirjoitti:

Et edes itse ymmärtänyt tuota lausetta "oireet johtuvat ongelmista siirtää ja käsitellä tietoja aivoissa". Miten tämä käsitys on syntynyt, siis millaiselle näytölle se pohjautuu ja jos sellaisesta on olemassa vahvaa näyttöä, niin miksi ihmeessä skitsofrenia diagnosoidaan hyvin tulkinnanvaraisten oireiden perusteella? Jos kerran hyvin systemaattisesti löydetään jotain tiedonkäsittelyn haasteita skitsofreenikoiden aivoista ja vain skitsofreenikoiden aivoista, niin miksi sitä ei voida käyttää diagnostiikan apuvälineenä? Siksi, koska mitään sellaista systemaattista näyttöä ei ole olemassa, että skitsofrenia olisi tunnistettavissa aivotasolla . Kyse on hypoteeseista, joille voi olla epäsuoraa tai pieniin otoksiin pohjautuvaa heikkoa näyttöä, mutta mitään kliinisesti merkitsevää vahvaa näyttöä ei ole olemassakaan. Tällaisella näytöllä on lähinnä retorista merkitystä, kun psykiatria yrittää esittää olevansa ihan aito lääketieteen haara, eikä ainoa lääketieteen haara, joka joutuu "sairauksien" diagnostiikassa turvautumaan vain ja ainoastaan käyttäytymistieteellisiin ja yhteiskuntatieteellisiin menetelmiin eli standardoituihin kyselylomakkeisiin.

Traumaattisten kokemusten tiedetään aiheuttavan (tai olevan tilastollisesti yhteydessä) aivan samantyyppisiä harhoja kuin mitä liitetään skitsofreniaan, kuten myös monien elimellisten sairauksien sekä monien huumeiden. Ainoa erotusdiagnostinen väline on skitsofreenikon kanssa jutustelu muutaman kerran, ja jos epäillään elimellistä syystä, niin skitsofrenian erottamiseksi elimellisistä sairauksista, tehdään aivokuvantamistutkimus yms. Skitsofrenia ei ole edes oiretasolla niin luotettava diagnoosi, että se pystyttäisiin erottamaan muista mielenterveyshäiriöistä edes puolessa tapauksista.

Sen kappa-arvo (kappa-arvolla mitataan luotettavuutta eli sitä, kuinka yhteneväisesti psykiatrit antavat diagnooseja potilailleen) on 0.43.

https://ajp.psychiatryonline.org/doi/pdf/10.1176/appi.ajp.2012.12070999

Monien tutkijoiden mukaan alle 0.6 kappa-arvo on heikko ja epäluotettava, eli sitä ei voi tulkita, koska yli puolet diagnooseista on virheellisiä:

"When kappa values are below 0.60, the confidence intervals about the obtained kappa are sufficiently wide that one can surmise that about half the data may be incorrect (10). Clearly, statistical significance means little when so much error exists in the results being tested."
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3900052/

Todellisuudessa skitsofreniaan liittyvä tutkimus on junnannut viimeiset sata vuotta paikallaan. Tästä syystä tutkijat toteavatkin mielenterveyshäiriöiden reliabiliteettia käsittelevässä tutkimusartikkelissaan, että jo skitsofrenian edeltäjän dementia praeocoxin kehittäjä tiesi kertoa, ettei skitsofreniaa voi erottaa affektiivisista psykooseista. Hänen havaintonsa on yhteneväinen tutkijoiden mukaan nykyisen käsityksen kanssa, jonka mukaan skitsofrenia on monitekijäinen, polygeenisten riskitekijöiden ja ympäristötekijöiden aiheuttama häiriö. Suomennettuna tämä tarkoittaa, että mitään vahvaa näyttöä minkään riskitekijän suorasta syy-yhteydestä ei ole löytynyt, ja esimerkiksi perinnöllisyyshypoteesi on falsifoitu geenitutkimuksissa, joissa on löydetty toinen toistaan heikompia tilastollisia assosiaatioita, jotka maksimissaan selittävät tilastollisesti vain muutaman prosentin skitsofrenian vaihtelusta ja ovat päällekkäisiä lukuisten muiden häiriöiden, myös affektiivisten psykoosien kanssa. Siis selittävät tilastollisesti, koska kasauma 0,1 % riskiä keskimäärin nostavia polygeenisiä riskitekijöitä ei vielä tuota vahvaa kausaalioletusta tilastollisten riskien ja häiriön yhteydestä:

"Out of these millions of SNPs, 128 were statistically significantly more common in people diagnosed with schizophrenia, using a ‘p’ value of 0.00001 to correct for the large number of tests conducted. These 128 SNPs were then mapped to 108 chromosomal regions or ‘loci’, most of which had never previously been thought to have anything to do with schizophrenia. The paper provides no odds ratios or other measure of the strength of the associations between the SNPs and having a schizophrenia diagnosis, but the lead researcher confirmed that each genetic loci was associated with an increase in the risk of schizophrenia of approximately 0.1% (5). Using a method dependent on multiple assumptions (Risk Profile Scores), the maximum amount of variation explained by a combination of the genes identified was 3.4% (4)."
https://joannamoncrieff.com/2014/09/01/a-critique-of-genetic-research-on-schizophrenia-expensive-castles-in-the-air/

Lue lisää

Trauma tuntuu tilastollisesti olevan yliedustettuna psykoosisairailla, mutta mihin se perustuu? Erittäin luotettavaan kyselytutkimukseen?

ghjkmrm kirjoitti:

Mikset koskaan sano että eläimet ovat skitsofreenisiä? Jos se tapahtuu ihmisissä, se tapahtuu eläimissäkin.

Tietysti on eläimissäkin sairauksia, mutta niistä ei pahemmasti puhuta koska sairas eläin lopetetaan

Anonyymi kirjoitti:

Tietysti on eläimissäkin sairauksia, mutta niistä ei pahemmasti puhuta koska sairas eläin lopetetaan

Ei vaan sairas eläin hoidetaan, jos voidaan. Eläinsuojelulaki määrää niin.
Ihmisillä on toisin, sairas ihminen joutuu sairastamaan, häntä ei hoideta.
Potilaan oikeudet ja potilaslaki on kai niin helppo kiertää, samoin kuin lääkäreitä koskevat lait.
Kaikkia pitäisi hoitaa ja kohdella samanarvoisesti, ketään ei saisi mistään syystä syrjiä minkään takia ( esim. uskonto, sukupuoli, sairaus, jne. ) mutta ei se ainakaan ihmisillä mene niin.
Eläimetkin ovat täällä paremmassa asemassa kuin ihmiset.
Ja voisihan sen sairaan ihmisenkin lopettaa, niin loppuisi sairaudesta kärsiminenkin.
En nyt tarkoita psyykkisiä sairauksia.
Ja lääkärit ym. pääsisivät myös niistä sairaista, joita ei kiinnosta hoitaa, helpolla eroon.

Ei helv sä oot kyllä tyhmä. Kuinka paljon tiede on perehtynyt koirien mielenterveyteen? Päättele siitä se syy.

Vai tuliko syöpäkin silloin kun tajuttiin että semmoista voi edes tulla? Entä dementia tai alzheimer?

vv4v44 kirjoitti:

Ei helv sä oot kyllä tyhmä. Kuinka paljon tiede on perehtynyt koirien mielenterveyteen? Päättele siitä se syy.

Vai tuliko syöpäkin silloin kun tajuttiin että semmoista voi edes tulla? Entä dementia tai alzheimer?

Lue lisää

uskonto on perehtynyt ihmisten uskontoon ei eläinten uskontoon, joten tuntuu mikset pane kaikkia eliöitä samalle linjalle, eikai kyseessä ole tahallinen halu kontrolloida muita?

vbnmkkkkk kirjoitti:

uskonto on perehtynyt ihmisten uskontoon ei eläinten uskontoon, joten tuntuu mikset pane kaikkia eliöitä samalle linjalle, eikai kyseessä ole tahallinen halu kontrolloida muita?

Lue lisää

tarkoitan misket ole yhtä huolestunut eläinten mielenterveydestä kuin ihmisten. Eläimillä' on syöpää, ihmisillä on syöpää, juota eläimelle alkoholia, se käyttäytyy hullusti, samas ihmisellä, mjutta kaikki riippuu mitä on ottanut.

Monet päihteet ja huumeet ovat tilastollisesti yhteydessä psykoosiksi miellettyihin oireisiin. Tämä on yksi ikivanha argumentti sen taustalla, minkä takia esimerkiksi skitsofrenian ja psykoosioireiden taustalla on oletettu olevan esimerkiksi dopamiinin liikatuotanto. Tutkimusten mukaan esimerkiksi kannabiksen käyttäjistä 1 % menee psykoosiin, mikä on tilastollisesti suurempi osa kun vertaa ihmisiin, jotka eivät polta kannabista. Samalla tavalla pieni osa amfetamiinin käyttäjistä menee psykoosiin. 99 % näistä ihmisistä ei kuitenkaan mene psykoosiin. Valtavan suuri enemmistö ei saa minkäänlaisia psykoosioireita kannabiksesta tai amfetamiinista. Silti valtavirran retoriikassa voidaan täysin vailla kritiikkiä tehdä suoria kausaalipäätelmiä huumeiden ja psykoosioireiden yhteydestä, vaikka suurin osa huumeiden käyttäjästä ei koskaan mene psykoosiin. Yleensä selitys löytyy geeneistä, kun ei ymmärretä miksi jotkut menevät psykoosiin pössyteltyään pitkään kannabista ja jotkut eivät. Mutta geeniselitys on yleensä merkki siitä, etteivät tutkijat oikeasti osaa selittää tilastollisen riskin taustalla olevia tekijöitä. Kukaan ei tiedä, miksi joku toinen menee psykoosiin ja toinen ei. Ja psykoosikin on sosiaalinen konstruktio siinä mielessä, että todellisuuskäsitykset ovat aina sosiaalisesti rakentuneita ja se, mikä on psykoosi toisessa kulttuurissa on selvännäkemistä toisessa. Mitään aivotasolla määriteltyä "psykoosia" ei ole olemassakaan.

Anonyymi kirjoitti:

Monet päihteet ja huumeet ovat tilastollisesti yhteydessä psykoosiksi miellettyihin oireisiin. Tämä on yksi ikivanha argumentti sen taustalla, minkä takia esimerkiksi skitsofrenian ja psykoosioireiden taustalla on oletettu olevan esimerkiksi dopamiinin liikatuotanto. Tutkimusten mukaan esimerkiksi kannabiksen käyttäjistä 1 % menee psykoosiin, mikä on tilastollisesti suurempi osa kun vertaa ihmisiin, jotka eivät polta kannabista. Samalla tavalla pieni osa amfetamiinin käyttäjistä menee psykoosiin. 99 % näistä ihmisistä ei kuitenkaan mene psykoosiin. Valtavan suuri enemmistö ei saa minkäänlaisia psykoosioireita kannabiksesta tai amfetamiinista. Silti valtavirran retoriikassa voidaan täysin vailla kritiikkiä tehdä suoria kausaalipäätelmiä huumeiden ja psykoosioireiden yhteydestä, vaikka suurin osa huumeiden käyttäjästä ei koskaan mene psykoosiin. Yleensä selitys löytyy geeneistä, kun ei ymmärretä miksi jotkut menevät psykoosiin pössyteltyään pitkään kannabista ja jotkut eivät. Mutta geeniselitys on yleensä merkki siitä, etteivät tutkijat oikeasti osaa selittää tilastollisen riskin taustalla olevia tekijöitä. Kukaan ei tiedä, miksi joku toinen menee psykoosiin ja toinen ei. Ja psykoosikin on sosiaalinen konstruktio siinä mielessä, että todellisuuskäsitykset ovat aina sosiaalisesti rakentuneita ja se, mikä on psykoosi toisessa kulttuurissa on selvännäkemistä toisessa. Mitään aivotasolla määriteltyä "psykoosia" ei ole olemassakaan.

Lue lisää

No ei tuo nyt minun milestä niin vanha väite ole, about vuoden.

https://www.is.fi/terveys/art-2000009055695.html

Anonyymi kirjoitti:

No ei tuo nyt minun milestä niin vanha väite ole, about vuoden.

https://www.is.fi/terveys/art-2000009055695.html

Lue lisää

Tuo on henkilötarina iltapäivälehdessä, eikä kerro mitään mielenkiintoista itse väittestä. Tieto monenlaisten huumausaineiden yhteydestä kohonneeseen psykoosiriskiin on ollut tiedossa iät ja ajat, se ei ole lööpin arvoinen tieto. Se mitä ihmiset eivät käsitä on se, että kukaan ei oikeasti osaa a) määrittää psykoosia eksaktisti edes oiretasolla (psykoosi on todellisuudentajun kadottamista, mikä on hyvin normatiivinen käsite -voi sisältää aistiharhoja, tai olla sisältämättä, riittää että on vainoharhainen ja uskoo kummallisiin juttuihin). b)määrittää psykoosin syntymekanismeja aivotasolla. Nämä a ja b ovat toisiinsa yhteydessä -kun psykoosin määritelmä on epämääräinen, niin ei ole kovin yllättävää, että psykoosin neurobiologista pohjaakaan ei kunnolla tunneta.

Luonnollisesti aivotasolla löydetään yleensä pienillä, valikoituneilla muutaman kymmenen potilasta sisältävillä potilasnäytteillä erinäisiä poikkeavuuksia esimerkiksi potilaiden aivojen rakenteessa ja toiminnassa. Esimerkiksi skitsofreenikoilla on löydetty keskimääräisiä eroja ja kun puhutaan keskiarvojen eroista se tarkoittaa, että erot eivät useinkaan ole riittävän systemaattisia erottaakseen kaksi ryhmää toisistaan systemaattisesti yksilötasolla. Tällöin näitä eroja ei voida käyttää esimerkiksi diagnostiikassa tai hoidossa apuvälineenä parantamaan diagnoosien validiutta eli sitä, että ne viittaavat aivan tiettyyn aivojen kehityshäiriöön. Lisäksi kun tehdään päätelmiä tilastollisista eroista on tärkeää, että muut vaikuttavat tekijät otetaan huomioon ja että julkaisuharha (mikä on hyvin yleinen myös aivokuvantamistutkimuksessa ja voi vinouttaa tutkimusnäyttöä, koska pienillä otoksilla on helppo saada sattumanvaraisia positiivisia tuloksia, joita ei voi toistaa). Keskiarvojen erot eivät myöskään kerro mitään siitä, mihin suuntaan erot ovat -ne eivät ole useinkaan johdonmukaisia, vaan esimerkiksi jokin aivoalue voi olla joko suurempi tai pienempi kuin verrokkiryhmällä.

Tästä esimerkkinä skitsofreenikoiden aivojen rakenteessa ja toiminnassa löydettyjen keskimääräisten erojen ja traumaattisia kokemuksia lapsuudessaan kohdanneiden aivojen rakenteesta ja toiminnasta löydetyt keskimääräiset poikkeamat, jotka muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Ne muistuttavat toisiaan niin paljon, että eräät tutkijat ovat esittäneet, että etenkin varhaislapsuuden kaltoinkohtelu altistaa psykoosisairauksille kroonistuneiden stressivasteiden kautta:

"When the model was proposed,during 2001, the evidence available at that time
was that the differences between the brains of individuals diagnosed with schizophrenia and the brains of normal adults (often cited to support the brain disease hypothesis) are the samedifferences found between children who have,and have not, been traumatized. These includeoveractivity of the hypothalamic–adrenal–pituitary (HPA) axis, dopamine, serotonin and norepinephrine abnormalities, and structural differences such as hippocampal damage, cerebral atrophy, ventricular enlargements and reversedcerebral asymmetry."
https://www.researchgate.net/publication/269590998_The_traumagenic_neurodevelopmental_model_of_psychosis_revisited

Suomennettuna tutkijoiden mukaan vuoteen 2001 mennessä on kerääntynyt näyttöä siitä, että skitsofreniadiagnoosin saaneiden potilaiden aivoista löydetyt keskimääräiset poikkeamat aivojen tilavuudessa ja toiminnassa ovat samoja, joita on löydetty traumatisoituneilta lapsilta. Näitä eroja ovat muun muassa HPA-akselin yliaktiivisuus, poikkeamat dopamiinin, serotoniinin ja noradrenaliiniin liittyvissä välittäjäainejärjestelmissä sekä vauriot hippokampuksessa, aivojen neuronien ja niiden yhteyksien surkastuminen, aivokammioiden laajentuminen ja poikkeamat aivopuoliskojen asymmetriassa. Silti monet tutkijat olettavat, että nämä samat poikkeamat, joita löydetään traumatisoituneilla lapsilla, ovat skitsofreenikoilla todiste jostain synnynnäisestä aivojen kehityshäiriöstä, joka puhkeaa vasta nuoruusiällä. Koska esimerkiksi post mortem -tutkimukset kaikki ja suurin osa aivokuvantamistutkimuksista on tehty lääkityillä koehenkilöillä, ei voida myöskään erottaa lääkkeiden vaikutusta oletetusta synnynnäisestä kehityshäiriöstä. Ainoa keino täydellisesti erottaa lääkityksen vaikutus on joko verrata kahta yhtä sairasta skitsofreenikkoryhmää, joista toinen on satunnaistettu plasebolle (epäeettinen ja mahdoton toteuttaa pitkällä aikavälillä) taikka syöttää koe-eläimille (esimerkiksi kädellisille, joiden hermosto muistuttaa hyvin paljon ihmisten hermostoa) neuroleptejä ja mitata lääkkeiden vaikutusta niiden aivojen volyymiin:

" In conclusion, chronic exposure of non-human primates to antipsychotics was associated with reduced brain volume. Antipsychotic medication may confound post-mortem studies and longitudinal imaging studies of subjects with schizophrenia that depend upon volumetric measures."

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/15756305/

Anonyymi kirjoitti:

Tuo on henkilötarina iltapäivälehdessä, eikä kerro mitään mielenkiintoista itse väittestä. Tieto monenlaisten huumausaineiden yhteydestä kohonneeseen psykoosiriskiin on ollut tiedossa iät ja ajat, se ei ole lööpin arvoinen tieto. Se mitä ihmiset eivät käsitä on se, että kukaan ei oikeasti osaa a) määrittää psykoosia eksaktisti edes oiretasolla (psykoosi on todellisuudentajun kadottamista, mikä on hyvin normatiivinen käsite -voi sisältää aistiharhoja, tai olla sisältämättä, riittää että on vainoharhainen ja uskoo kummallisiin juttuihin). b)määrittää psykoosin syntymekanismeja aivotasolla. Nämä a ja b ovat toisiinsa yhteydessä -kun psykoosin määritelmä on epämääräinen, niin ei ole kovin yllättävää, että psykoosin neurobiologista pohjaakaan ei kunnolla tunneta.

Luonnollisesti aivotasolla löydetään yleensä pienillä, valikoituneilla muutaman kymmenen potilasta sisältävillä potilasnäytteillä erinäisiä poikkeavuuksia esimerkiksi potilaiden aivojen rakenteessa ja toiminnassa. Esimerkiksi skitsofreenikoilla on löydetty keskimääräisiä eroja ja kun puhutaan keskiarvojen eroista se tarkoittaa, että erot eivät useinkaan ole riittävän systemaattisia erottaakseen kaksi ryhmää toisistaan systemaattisesti yksilötasolla. Tällöin näitä eroja ei voida käyttää esimerkiksi diagnostiikassa tai hoidossa apuvälineenä parantamaan diagnoosien validiutta eli sitä, että ne viittaavat aivan tiettyyn aivojen kehityshäiriöön. Lisäksi kun tehdään päätelmiä tilastollisista eroista on tärkeää, että muut vaikuttavat tekijät otetaan huomioon ja että julkaisuharha (mikä on hyvin yleinen myös aivokuvantamistutkimuksessa ja voi vinouttaa tutkimusnäyttöä, koska pienillä otoksilla on helppo saada sattumanvaraisia positiivisia tuloksia, joita ei voi toistaa). Keskiarvojen erot eivät myöskään kerro mitään siitä, mihin suuntaan erot ovat -ne eivät ole useinkaan johdonmukaisia, vaan esimerkiksi jokin aivoalue voi olla joko suurempi tai pienempi kuin verrokkiryhmällä.

Tästä esimerkkinä skitsofreenikoiden aivojen rakenteessa ja toiminnassa löydettyjen keskimääräisten erojen ja traumaattisia kokemuksia lapsuudessaan kohdanneiden aivojen rakenteesta ja toiminnasta löydetyt keskimääräiset poikkeamat, jotka muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Ne muistuttavat toisiaan niin paljon, että eräät tutkijat ovat esittäneet, että etenkin varhaislapsuuden kaltoinkohtelu altistaa psykoosisairauksille kroonistuneiden stressivasteiden kautta:

"When the model was proposed,during 2001, the evidence available at that time
was that the differences between the brains of individuals diagnosed with schizophrenia and the brains of normal adults (often cited to support the brain disease hypothesis) are the samedifferences found between children who have,and have not, been traumatized. These includeoveractivity of the hypothalamic–adrenal–pituitary (HPA) axis, dopamine, serotonin and norepinephrine abnormalities, and structural differences such as hippocampal damage, cerebral atrophy, ventricular enlargements and reversedcerebral asymmetry."
https://www.researchgate.net/publication/269590998_The_traumagenic_neurodevelopmental_model_of_psychosis_revisited

Suomennettuna tutkijoiden mukaan vuoteen 2001 mennessä on kerääntynyt näyttöä siitä, että skitsofreniadiagnoosin saaneiden potilaiden aivoista löydetyt keskimääräiset poikkeamat aivojen tilavuudessa ja toiminnassa ovat samoja, joita on löydetty traumatisoituneilta lapsilta. Näitä eroja ovat muun muassa HPA-akselin yliaktiivisuus, poikkeamat dopamiinin, serotoniinin ja noradrenaliiniin liittyvissä välittäjäainejärjestelmissä sekä vauriot hippokampuksessa, aivojen neuronien ja niiden yhteyksien surkastuminen, aivokammioiden laajentuminen ja poikkeamat aivopuoliskojen asymmetriassa. Silti monet tutkijat olettavat, että nämä samat poikkeamat, joita löydetään traumatisoituneilla lapsilla, ovat skitsofreenikoilla todiste jostain synnynnäisestä aivojen kehityshäiriöstä, joka puhkeaa vasta nuoruusiällä. Koska esimerkiksi post mortem -tutkimukset kaikki ja suurin osa aivokuvantamistutkimuksista on tehty lääkityillä koehenkilöillä, ei voida myöskään erottaa lääkkeiden vaikutusta oletetusta synnynnäisestä kehityshäiriöstä. Ainoa keino täydellisesti erottaa lääkityksen vaikutus on joko verrata kahta yhtä sairasta skitsofreenikkoryhmää, joista toinen on satunnaistettu plasebolle (epäeettinen ja mahdoton toteuttaa pitkällä aikavälillä) taikka syöttää koe-eläimille (esimerkiksi kädellisille, joiden hermosto muistuttaa hyvin paljon ihmisten hermostoa) neuroleptejä ja mitata lääkkeiden vaikutusta niiden aivojen volyymiin:

" In conclusion, chronic exposure of non-human primates to antipsychotics was associated with reduced brain volume. Antipsychotic medication may confound post-mortem studies and longitudinal imaging studies of subjects with schizophrenia that depend upon volumetric measures."

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/15756305/

Lue lisää

Ja tähän vielä lisäisin, jotta heikkolahjaisetkin ymmärtävät: traumatisoituneiden (stressaantuneiden) ihmisten psykoosiriski on moninkertainen senkin jälkeen, kun muut psykoosiriskiin vaikuttavat tilastolliset riskitekijät otetaan huomioon (kuten esimerkiksi vanhemman mielisairaus). Tilastollinen riski on sellainen käsite, että siitä ei voi suoraan tehdä kausaalipäätelmiä. Kausaalioletusten tekeminen edellyttää a) syyn edeltävän seurausta (ajallinen yhteys) riittävän systemaattisesti b) selkeän kausaalimekanismin ymmärtäminen syyn a) ja seurauksen b )välillä.

Psykoosi esimerkiksi on stressitila itsessään aivoille ja voi vaikuttaa aivojen toimintaan ja rakenteeseen, eikä suinkaan kaikki (ei edes suurin osa) traumatisoituneista ihmisistä saa psykoosisairauden diagnoosia, ei välttämättä diagnoosia mistään mustakaan mielenterveyden häiriöstä. Selkeästi, kuten huumeidenkin kohdalla syy a (traumaattiset kokemukset ja stressitekijät) johda seuraukseen b (psykoosiksi määritelty reaktio). Samalla tavalla kuin huumeet, traumaattiset tapahtumat elämässä eivät johda psykoosiin. Se voi herkistää mahdollisesti otollisissa olosuhteissa ihmistä ajautumaan tilaan, jota kutsutaan psykoosiksi, mutta mitään neurobiologista selkeää mekanismia ei psykoosien ja traumojen taikka huumausaineiden käytön välillä ole olemassakaan.

Anonyymi kirjoitti:

Ja tähän vielä lisäisin, jotta heikkolahjaisetkin ymmärtävät: traumatisoituneiden (stressaantuneiden) ihmisten psykoosiriski on moninkertainen senkin jälkeen, kun muut psykoosiriskiin vaikuttavat tilastolliset riskitekijät otetaan huomioon (kuten esimerkiksi vanhemman mielisairaus). Tilastollinen riski on sellainen käsite, että siitä ei voi suoraan tehdä kausaalipäätelmiä. Kausaalioletusten tekeminen edellyttää a) syyn edeltävän seurausta (ajallinen yhteys) riittävän systemaattisesti b) selkeän kausaalimekanismin ymmärtäminen syyn a) ja seurauksen b )välillä.

Psykoosi esimerkiksi on stressitila itsessään aivoille ja voi vaikuttaa aivojen toimintaan ja rakenteeseen, eikä suinkaan kaikki (ei edes suurin osa) traumatisoituneista ihmisistä saa psykoosisairauden diagnoosia, ei välttämättä diagnoosia mistään mustakaan mielenterveyden häiriöstä. Selkeästi, kuten huumeidenkin kohdalla syy a (traumaattiset kokemukset ja stressitekijät) johda seuraukseen b (psykoosiksi määritelty reaktio). Samalla tavalla kuin huumeet, traumaattiset tapahtumat elämässä eivät johda psykoosiin. Se voi herkistää mahdollisesti otollisissa olosuhteissa ihmistä ajautumaan tilaan, jota kutsutaan psykoosiksi, mutta mitään neurobiologista selkeää mekanismia ei psykoosien ja traumojen taikka huumausaineiden käytön välillä ole olemassakaan.

Lue lisää

Ai. mä kun niin heikoilla lahjoillani luulin, että se on aika suoraviivaista, kun huumeiden käyttö lisääntyy, niin samaan aikaan lisääntyy myös psykoosien määrä.

No pitää varmaan lukea tuo epäkiinnostava henkilöartikkeli uudestaan, jos se muuttuisikin joksikin muuksi.

Anonyymi kirjoitti:

Ai. mä kun niin heikoilla lahjoillani luulin, että se on aika suoraviivaista, kun huumeiden käyttö lisääntyy, niin samaan aikaan lisääntyy myös psykoosien määrä.

No pitää varmaan lukea tuo epäkiinnostava henkilöartikkeli uudestaan, jos se muuttuisikin joksikin muuksi.

Lue lisää

Olet varmaan aika nuori ja kokematon, jos kuvittelet yhden iltapäivälehden toimittajan rakentaman tarinan tuntemattomasta ihmisestä tekevän minuun vaikutuksen. Toisin kuin sinä, minä olen sekä käyttänyt kannabista ja ollut psykoosissa. Olen käyttänyt kannabista psykoosiin sairastumisen jälkeen, enkä ole koskaan elämässäni mennyt kannabiksesta psykoosin, vaikka skitsofreniadiagnoosin omaavana ihmiset olettavat minun tupsahtavan heti psykoosiin, kun koskenkaan pilveen tai alkoholiin. Oman tulkintani mukaan menin psykoosiin elämässäni tapahtuvien vastoinkäymisten, traumaattisten kokemusten ja synnynnäisten reagointitaipumusten johdosta. Mitään tekemistä ei huumeilla ollut niiden kanssa, ja tiedän että henkilökohtaisesti persoonani rakenne ei ole sellainen, että menisin uudestaan psykoosiin, tapahtui mitä tahansa. Psykoosi tavallaan resetoi persoonani niin, etten pysty enää menemään uudestaan psykoosiin, vaikka kovasti haluaisin. Kannabis ei vaikuta minuun mitenkään, monet ns. ei synnynnäistä tai tilastollista psykoosiriskiä omaavat ihmiset reagoivat kannabikseen paljon voimakkaammin kuin minä. Olen katsellut, miten ympärilläni olevat ihmiset alkavat hihittelemään kummallisesti samasta kannabissätkästä, joka ei vaikuta minuun yhtään mitenkään. Ero tuon iltapäivälehden henkilötarinan ja minun välillä on se, että minun kaltaisia on valtavan paljon enemmän, mutta minusta ei koskaan tehtäisi uutista iltapäivälehteen. Enkä missään vaiheessa väittänyt, etteikö huumausaineilla olisi jonkinlainen yhteys psykoottisiin reaktioihin, ne eivät vain ole yhtä suoraviivaisia eivätkä ymmärrettyjä kuin yleensä väitetään.

vv4v44 kirjoitti:

Ei helv sä oot kyllä tyhmä. Kuinka paljon tiede on perehtynyt koirien mielenterveyteen? Päättele siitä se syy.

Vai tuliko syöpäkin silloin kun tajuttiin että semmoista voi edes tulla? Entä dementia tai alzheimer?

Lue lisää

Sairaudet lisääntyvät sitä mukaa kun lääketiede kehittyy.
Jatkuvasti löytyy jotain uutta.

Anonyymi kirjoitti:

Olet varmaan aika nuori ja kokematon, jos kuvittelet yhden iltapäivälehden toimittajan rakentaman tarinan tuntemattomasta ihmisestä tekevän minuun vaikutuksen. Toisin kuin sinä, minä olen sekä käyttänyt kannabista ja ollut psykoosissa. Olen käyttänyt kannabista psykoosiin sairastumisen jälkeen, enkä ole koskaan elämässäni mennyt kannabiksesta psykoosin, vaikka skitsofreniadiagnoosin omaavana ihmiset olettavat minun tupsahtavan heti psykoosiin, kun koskenkaan pilveen tai alkoholiin. Oman tulkintani mukaan menin psykoosiin elämässäni tapahtuvien vastoinkäymisten, traumaattisten kokemusten ja synnynnäisten reagointitaipumusten johdosta. Mitään tekemistä ei huumeilla ollut niiden kanssa, ja tiedän että henkilökohtaisesti persoonani rakenne ei ole sellainen, että menisin uudestaan psykoosiin, tapahtui mitä tahansa. Psykoosi tavallaan resetoi persoonani niin, etten pysty enää menemään uudestaan psykoosiin, vaikka kovasti haluaisin. Kannabis ei vaikuta minuun mitenkään, monet ns. ei synnynnäistä tai tilastollista psykoosiriskiä omaavat ihmiset reagoivat kannabikseen paljon voimakkaammin kuin minä. Olen katsellut, miten ympärilläni olevat ihmiset alkavat hihittelemään kummallisesti samasta kannabissätkästä, joka ei vaikuta minuun yhtään mitenkään. Ero tuon iltapäivälehden henkilötarinan ja minun välillä on se, että minun kaltaisia on valtavan paljon enemmän, mutta minusta ei koskaan tehtäisi uutista iltapäivälehteen. Enkä missään vaiheessa väittänyt, etteikö huumausaineilla olisi jonkinlainen yhteys psykoottisiin reaktioihin, ne eivät vain ole yhtä suoraviivaisia eivätkä ymmärrettyjä kuin yleensä väitetään.

Lue lisää

Kukaan ei voi tietää, menisikö mahdollisesti psykoosiin vai ei.
Yksi sairastettu psykoosi ei poista mahdollisuutta sairastua siihen uudestaan.
Onko kannabista polttelevilla kaikki asiat kunnossa, henkisesti ? Yleensä ihmisellä on jokin syy, miksi käyttää päihdyttäviä aineita, paetakseen elämää, omaa kurjuuttaan, syrjäytymistä, muka kaltoin kohtelua, " kauheaa yhteiskuntaa " vastaan, haluaa paeta omia ajatuksiaan, omia tunteitaan.
Miksi ei pysty olemaan selvin päin, silloin on pienempi riski sairastua psykoosiin.
Riski on aina olemassa, ja jokin laukaiseva tekijä voi sen aiheuttaa, oli sitten päihteet, traumat, tai jokin muu.

Onko aivojen kemikaalien häiriö sanoa että natsit toimi väärin? Onko aivojen kemikaalihäiriö sanoa että jumalaa ei ole olemassa? Onko aivojen kemikaalihäiriö sanoa psykiatrille että sinulla ei ole oikeutta kiduttaa minua. Onko aivojen kemikaalihäiriö kun joku sanoo että sinulla on aivojen kemikaalihäiriö?

Aivot toimii itsenäisesti ilman käyttäytymisen apua, lohdutukseksi sinulle, ja mieli on termi jota ei vastaa empiirinen olio, vaan se on samanlainen kuin sanat "ja, tai, olla", siis se ei vastaa todellisuudessa objektia, vaan on kopula, siis työkalu kommunikoidessa, jota ihmiset ovat tulleet käyttäneeksi.

Jos mielisairaudella tarkoitetaan aivosairautta, miksei sitä sanota suoraan, ja sitäpaitsi kun puhut jumalalle rukoilet, kun jumala puhuu sinulle, sullon skitsofrenia.

sano miksi mukamas "kemialliset epätasapainot" kun ovat aivosairauksia, niin miksi niitä "hoitaa" "psykiatri" eikä neurologi. Jos mielisairaus on aivosairaus, miksi kaksi eri alaa?

Ei nuo ole virallisesti tunnustettuja lääkärin erikoistumisaloja, joten älä koeta kusettaa.

Tässä sulle idiootti: http://www.laakariliitto.fi/koulutus/erityispatevyydet/

Tuo riittää, koska siitä huomaa ettei mitään vitun "neuropsykiatreja" ole tollo, ne on kaikki olevinaan "neuropsykiatreja" kemiallisine epätasapainoineen valheellisesti.

Tuo terveyskirjasto.fi- lainaus on vaan temppuilua saadakseen ihmiset uskomaat "neuropsykiatriaan" ja sitäpaitsi se on naurettavan valheellinen.

Jos ADHD on synnynnäinen neurologinen poikkeavuus, miksei sitä näe ruumiinavauksessa?

ADHD:ta diagnosoivat aivan tavalliset lastenpsykiatrit. Diagnoosin asettaminen tapahtuu niin, että ensin hoitotiimi antaa lapsen vanhemmille ja opettajalle kyselylomakkeen, joka seuloo lapsen impulsiivisuutta ja keskittymishaasteita. Kyselylomakkeen vastaukset pisteytetään, ja jos lapsi saa riittävästi pisteitä, hänellä voidaan arvioida ADHDta.. Yksi kein on tutkia keskittymisen ja impulsiivisuuden haasteita muun muassa psykologin tutkimuksilla.

Psykologin tutkimukset ovat harvoin luotettavia etenkään silloin, jos lapsi on vastahakoinen, turhautunut, epämotivoitunut, ei tykkää psykologista tai muista lukuisista syistä. Ne eivät myöskään suoraan kerro, johtuuko haasteet synnynnäisistä ongelmista vai eivät. Ne kertovat vain, mihin lapsi sijoittuu suhteessa ikäisiinsä tilastollisesti. Psykiatri tekee tähän liittyvää erostusdiagnostiikkaa keskustelemalla vanhempien ja lapsen kanssa. Oli hän miten neuropsykiatrisesti orientoitunut tahansa, hänellä ei ole muita tutkimusvälineitä tämän synnynnäisen neuropsykiatrisen ongelman tunnistamiseen kuin haastattelu. Psykiatri käy läpi lapsen kehityshistoriaa varhaislapsuudesta tähän päivään ja sukutaustaa. ADHD:n oireet ovat lapsilla hyvin yleisiä, koska sille tyypilliset toiminnanohjauksen haasteet kertovat yleensäkin epäkypsyydestä. Impulsiivisuus ja kyvyttömyys keskittyä pitkiä aikoja ovat aivan tavanomaisia nelivuotiaan lapsen ongelmia, niissä ei ole sinänsä lapsille mitään epätyypillistä. Kun aikuisella diagnosoidaan samoja ongelmia, synnynnäisyyden todistamiseksi tarvitaan koulutodistuksia, vanhempien muisteloita ja muita narratiivisia tekstejä, jotka todistavat ettei keskittymishaasteissa ole kyse vaikkapa pahasta päihdeongelmasta ja nettiaddiktiosta. Vaikka aivokuvantamistutkimuksissa väitetään löydetyn poikkeamia, jotka todistavat ADHD:n olevan aivotason häiriön, niitä vaivaa samat haasteet kuin kaikkea aivokuvantamistutkimusta. Julkaisuharha, tulosten epäjohdonmukaisuus, keskimääräisten erojen pieni efektikoko, muiden muuttujien heikko kontrollointi jne. ovat puutteita, jotka selittävät miksi näiden "neuropsykiatristen" häiriöiden diagnostiikassa ei voida käyttää muuta kuin psykologin tutkimuksia ja kyselylomakkeita sekä puolistrukturoitua tai strukturoimatonta haastattelua (yleisiä tutkimusmenetelmiä yhteiskunta- ja käyttäytymistieteissä).

Anonyymi kirjoitti:

ADHD:ta diagnosoivat aivan tavalliset lastenpsykiatrit. Diagnoosin asettaminen tapahtuu niin, että ensin hoitotiimi antaa lapsen vanhemmille ja opettajalle kyselylomakkeen, joka seuloo lapsen impulsiivisuutta ja keskittymishaasteita. Kyselylomakkeen vastaukset pisteytetään, ja jos lapsi saa riittävästi pisteitä, hänellä voidaan arvioida ADHDta.. Yksi kein on tutkia keskittymisen ja impulsiivisuuden haasteita muun muassa psykologin tutkimuksilla.

Psykologin tutkimukset ovat harvoin luotettavia etenkään silloin, jos lapsi on vastahakoinen, turhautunut, epämotivoitunut, ei tykkää psykologista tai muista lukuisista syistä. Ne eivät myöskään suoraan kerro, johtuuko haasteet synnynnäisistä ongelmista vai eivät. Ne kertovat vain, mihin lapsi sijoittuu suhteessa ikäisiinsä tilastollisesti. Psykiatri tekee tähän liittyvää erostusdiagnostiikkaa keskustelemalla vanhempien ja lapsen kanssa. Oli hän miten neuropsykiatrisesti orientoitunut tahansa, hänellä ei ole muita tutkimusvälineitä tämän synnynnäisen neuropsykiatrisen ongelman tunnistamiseen kuin haastattelu. Psykiatri käy läpi lapsen kehityshistoriaa varhaislapsuudesta tähän päivään ja sukutaustaa. ADHD:n oireet ovat lapsilla hyvin yleisiä, koska sille tyypilliset toiminnanohjauksen haasteet kertovat yleensäkin epäkypsyydestä. Impulsiivisuus ja kyvyttömyys keskittyä pitkiä aikoja ovat aivan tavanomaisia nelivuotiaan lapsen ongelmia, niissä ei ole sinänsä lapsille mitään epätyypillistä. Kun aikuisella diagnosoidaan samoja ongelmia, synnynnäisyyden todistamiseksi tarvitaan koulutodistuksia, vanhempien muisteloita ja muita narratiivisia tekstejä, jotka todistavat ettei keskittymishaasteissa ole kyse vaikkapa pahasta päihdeongelmasta ja nettiaddiktiosta. Vaikka aivokuvantamistutkimuksissa väitetään löydetyn poikkeamia, jotka todistavat ADHD:n olevan aivotason häiriön, niitä vaivaa samat haasteet kuin kaikkea aivokuvantamistutkimusta. Julkaisuharha, tulosten epäjohdonmukaisuus, keskimääräisten erojen pieni efektikoko, muiden muuttujien heikko kontrollointi jne. ovat puutteita, jotka selittävät miksi näiden "neuropsykiatristen" häiriöiden diagnostiikassa ei voida käyttää muuta kuin psykologin tutkimuksia ja kyselylomakkeita sekä puolistrukturoitua tai strukturoimatonta haastattelua (yleisiä tutkimusmenetelmiä yhteiskunta- ja käyttäytymistieteissä).

Lue lisää

ADHD oireiset aikuiset pystyvät kyllä hyvin tunnistamaan ja samaistumaan oireisiin, vertailemaan niitä jne. ADHD oireisilla kun voi olla hyvinkin empaattinen luonne mutta impulsiivisuus aiheuttaa kaikenlaista skeidaa.

Anonyymi kirjoitti:

ADHD oireiset aikuiset pystyvät kyllä hyvin tunnistamaan ja samaistumaan oireisiin, vertailemaan niitä jne. ADHD oireisilla kun voi olla hyvinkin empaattinen luonne mutta impulsiivisuus aiheuttaa kaikenlaista skeidaa.

Lue lisää

Minäkin pystyn tunnistamaan ja samaistumaan moniin oireisiin. Ajatuksen vaeltelevat väärässä paikassa väärään aikaan, ja stimulantti parantaa keskittymiskykyäni. Ei se ole mikään ihmeellinen asia, että pystyy samaistumaan hyvin tavanomaisiin oireisiin, joita ihan jokainen kokee joskus elämässään. Vaikka olisi minkälainen fakiiri, psykiatrilla ei ole diagnostisia välineitä, joilla hän kykenisi erottamaan synnynnäiset piirteet ei-synnynnäisistä sekä määrittämään, missä vaiheessa nuo piirteet muuttuvat tavanomaisista normaalivariaatioon sisältyvistä luonteenpiirteistä tunnistettavasi neurobiologiseksi poikkeamaksi. Synnynnäiset ja ei-synnynnäiset piirteet ihmisellä kehittyvät dynaamisessa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, ja ympäristö vaikuttaa lapseen ihan sikiönkehityksestä asti. Lukuisat tapahtumat varhaislapsuudessa aktivoi ja inaktivoi geenejä ja vaikuttaa hermoston toimintaan ja rakenteeseen. ADHD on pelkkä sosiaalinen konstruktio, jossa normatiivisesti määritellään tietyn tyyppinen käytös poikkeavaksi ja oletetaan kaikki muu, kuten etiologia.

Anonyymi kirjoitti:

Minäkin pystyn tunnistamaan ja samaistumaan moniin oireisiin. Ajatuksen vaeltelevat väärässä paikassa väärään aikaan, ja stimulantti parantaa keskittymiskykyäni. Ei se ole mikään ihmeellinen asia, että pystyy samaistumaan hyvin tavanomaisiin oireisiin, joita ihan jokainen kokee joskus elämässään. Vaikka olisi minkälainen fakiiri, psykiatrilla ei ole diagnostisia välineitä, joilla hän kykenisi erottamaan synnynnäiset piirteet ei-synnynnäisistä sekä määrittämään, missä vaiheessa nuo piirteet muuttuvat tavanomaisista normaalivariaatioon sisältyvistä luonteenpiirteistä tunnistettavasi neurobiologiseksi poikkeamaksi. Synnynnäiset ja ei-synnynnäiset piirteet ihmisellä kehittyvät dynaamisessa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, ja ympäristö vaikuttaa lapseen ihan sikiönkehityksestä asti. Lukuisat tapahtumat varhaislapsuudessa aktivoi ja inaktivoi geenejä ja vaikuttaa hermoston toimintaan ja rakenteeseen. ADHD on pelkkä sosiaalinen konstruktio, jossa normatiivisesti määritellään tietyn tyyppinen käytös poikkeavaksi ja oletetaan kaikki muu, kuten etiologia.

Lue lisää

ADHD on voitu todeta aivoja tutkimalla, kyllä se on ihan todellinen neuroepätyypillinen tila minkä voi todeta jopa aivoja kuvaamalla. Vanhempien kokema stressi voi lisätä sen mahdollisuutta. Kyllä siellä impulssikontrollin säätelyn alueella jotakin poikkeavaa on. Monella oireet helpottuu iän myötä kyllä. Naisilla on ehkä vähän helpompaa kun ei ole Testosteroni vielä lisäämässä agressiivisuutta. Mutta ainakin itse tunnen kun impulssi on tulossa ja pystyn hallitsemaan sitä.

Kaikki skitsofreenikot eivät kärsi aistiharhoista, vaan deluusioista ja ajatusharhoista. Skitsofreniadiagnoosin saamiselle on tyypillistä, että ongelmat ovat kroonistuneita, on pahoja traumoja ja niihin liittyviä maladaptiivisia coping-keinoja ja defenssejä, kuten välttämiskäyttäytymistä, kieltämistä, projisointia jne.. Ei ole vain yksittäinen huonosti nukuttu yö, vaan satoja kymmeniä öitä, jolloin hermosto on ollut niin ylikierroksilla, ettei ole saanut kunnolla unta. Psykoottiset harhat voivat itsessään laukaista tuon tilan, ja tavallaan unettomuus ja usein myös eristäytyminen ylläpitävät sitä. Ei ole siksikään mitenkään ihmeellistä, että psykoottiseksi mielletyt harhat lievenevät, kun ihminen mielisairaalassa nuijanukutetaan lääkityksellä ja hän nukkuu ensimmäisen kerran vaikka kolmeen viikkoon kokonaan yhden yön. Samasta syystä sosiaalinen vuorovaikutus lieventää usein ns. harhoja, koska ihminen joutuu keskittymään oman sisäisen maailmansa sijasta ulkoiseen todellisuuteen. Siksi ihmisen eristäminen myös lisää psykoottisia harhoja. Monilla skitsofreenikoilla on heikko sosiaalinen toimintakyky ja voimakasta, vuosia kestävää psykososiaalista stressiä. Skitsofreniadiagnoosi pahentaa tätä stressiä entisestään ja ylläpitää kuormitustilaa, joka kuormittaa kehoa ja vie sen voimavaroja. Tästä esimerkkinä nykyään psykologiasta tohtoriksi väitellyt Eleanor Londgen, joka kertoi kuuloharhojensa muuttuneen entistä agresssiivisemmiksi sen jälkeen, kun hän sai skitsofreniadiagnoosi ja lääkäri onnitteli vielä perään, että olisi parempi ollut jos olisit saanut syövän. Hän kertoi toimintakykynsä parantuneen vasta sen jälkeen, kun ymmärsi kuuloharhojen olevan defenssejä, jotka kumpusivat hänen lapsuuden traumoistaan:
https://www.ted.com/talks/eleanor_longden_the_voices_in_my_head?language=en

Ongelma on se, että diagnoosi on niin hajanainen ja sisältää valtavan variaation erilaisia kokemuksellisia tiloja, ettei yhden skitsofreenikon kokemusmaailmasta voi paljon tehdä tulkintoja skitsofreniasta yleensä. Skitsofrenia ei ole sairaus, vaan yhdistelmä erinäisiä kokemuksellisia tiloja, joita psykiatrit pitävät käsittämättöminä ja kummallisina, ja jotka heikentävät ihmisen kognitiivista ja sosiaalista toimintakykyä. Sosiaalisella ympäristöllä on selkeästi voimakas vaikutus moniin tällaisiin tiloihin ja kokemuksiin, joita skitsofreniaan yhdistetään.

Anonyymi kirjoitti:

Kaikki skitsofreenikot eivät kärsi aistiharhoista, vaan deluusioista ja ajatusharhoista. Skitsofreniadiagnoosin saamiselle on tyypillistä, että ongelmat ovat kroonistuneita, on pahoja traumoja ja niihin liittyviä maladaptiivisia coping-keinoja ja defenssejä, kuten välttämiskäyttäytymistä, kieltämistä, projisointia jne.. Ei ole vain yksittäinen huonosti nukuttu yö, vaan satoja kymmeniä öitä, jolloin hermosto on ollut niin ylikierroksilla, ettei ole saanut kunnolla unta. Psykoottiset harhat voivat itsessään laukaista tuon tilan, ja tavallaan unettomuus ja usein myös eristäytyminen ylläpitävät sitä. Ei ole siksikään mitenkään ihmeellistä, että psykoottiseksi mielletyt harhat lievenevät, kun ihminen mielisairaalassa nuijanukutetaan lääkityksellä ja hän nukkuu ensimmäisen kerran vaikka kolmeen viikkoon kokonaan yhden yön. Samasta syystä sosiaalinen vuorovaikutus lieventää usein ns. harhoja, koska ihminen joutuu keskittymään oman sisäisen maailmansa sijasta ulkoiseen todellisuuteen. Siksi ihmisen eristäminen myös lisää psykoottisia harhoja. Monilla skitsofreenikoilla on heikko sosiaalinen toimintakyky ja voimakasta, vuosia kestävää psykososiaalista stressiä. Skitsofreniadiagnoosi pahentaa tätä stressiä entisestään ja ylläpitää kuormitustilaa, joka kuormittaa kehoa ja vie sen voimavaroja. Tästä esimerkkinä nykyään psykologiasta tohtoriksi väitellyt Eleanor Londgen, joka kertoi kuuloharhojensa muuttuneen entistä agresssiivisemmiksi sen jälkeen, kun hän sai skitsofreniadiagnoosi ja lääkäri onnitteli vielä perään, että olisi parempi ollut jos olisit saanut syövän. Hän kertoi toimintakykynsä parantuneen vasta sen jälkeen, kun ymmärsi kuuloharhojen olevan defenssejä, jotka kumpusivat hänen lapsuuden traumoistaan:
https://www.ted.com/talks/eleanor_longden_the_voices_in_my_head?language=en

Ongelma on se, että diagnoosi on niin hajanainen ja sisältää valtavan variaation erilaisia kokemuksellisia tiloja, ettei yhden skitsofreenikon kokemusmaailmasta voi paljon tehdä tulkintoja skitsofreniasta yleensä. Skitsofrenia ei ole sairaus, vaan yhdistelmä erinäisiä kokemuksellisia tiloja, joita psykiatrit pitävät käsittämättöminä ja kummallisina, ja jotka heikentävät ihmisen kognitiivista ja sosiaalista toimintakykyä. Sosiaalisella ympäristöllä on selkeästi voimakas vaikutus moniin tällaisiin tiloihin ja kokemuksiin, joita skitsofreniaan yhdistetään.

Lue lisää

Käsittääkseni suhtautuminen Skitsofreniaan voi olla myös kulttuuri sidonnaista. Hirveästi tietoa aiheesta minulla ei muuten ole kuin sen minkä oma Psykologini ja Psykiatrini erotus diagnoosin aikana kertoi ja esim.jotkin aistiharhat tietyissä tilanteissa eivät ole Psykoosia. Minulla olikin vain lievä masennus, uupumusta tms. Kuinka usein disso kohtaus sekoitetaan Psykoosiin tai Skitsofreniaan. Elämässäni oli tuohon aikaan narsisti jonka mukaan olin hullu. Hän jäi kyllä kiinni kun oli miesystävälleni kertonut olevansa täysin kykenemätön tuntemaan yhtään mitään ja kokevansa pelkkää tyhjyyttä. Pelottavaa siinä oli se, että ko henkilö opiskeli sairaanhoitajaksi. Hän oli kiristänyt rahaa yms. Ja yritti klassista Narsun "hulluksi" tekemisen temppua. Mutta se ei toiminut kun hän oli pitänyt minua tyhmänä ja joutui sitten myöntämään aliarvioineensa minut pahasti. En ollut sitten niin helposti manipuloitavissa kun hän yritti projisoida omaa paranoiaa minuun ja käsittääkseni narsistit voivat olla paranoideja. Ainakin yksi julki narsisti kertoi kärsivänsä paranoidisesta ajattelusta.

Kyllä Psykiatrian täytyy kestää kritiikkiä siinä missä kaikki muutkin joutuvat kestämään. Ei sekään tieteen ala voi olla Jumalan asemassa ja toivottavasti se kehittyy koko ajan. Jos mietit millaisia sadistisia kidutus laitoksia mielisairaalat ennen oli niin kyllä niissä on ollut umpi hulluja Psykopaatteja toteuttamassa kidutus fantasioitaan ja se ei ole mitenkään hyväksyttävää.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä Psykiatrian täytyy kestää kritiikkiä siinä missä kaikki muutkin joutuvat kestämään. Ei sekään tieteen ala voi olla Jumalan asemassa ja toivottavasti se kehittyy koko ajan. Jos mietit millaisia sadistisia kidutus laitoksia mielisairaalat ennen oli niin kyllä niissä on ollut umpi hulluja Psykopaatteja toteuttamassa kidutus fantasioitaan ja se ei ole mitenkään hyväksyttävää.

Lue lisää

Jostain syystä psykiatria näyttää kestävän aika hyvinkin sille annettua kritiikkiä.

Jos se ei johdu psykiatrian jumalallisesta asemasta, niin sitten se varmaan johtuu sangen heikosta kritiikistä.

Anonyymi kirjoitti:

Jostain syystä psykiatria näyttää kestävän aika hyvinkin sille annettua kritiikkiä.

Jos se ei johdu psykiatrian jumalallisesta asemasta, niin sitten se varmaan johtuu sangen heikosta kritiikistä.

Lue lisää

Psykiatri ei kestä kovin hyvin kritiikkiä, ei niitä pidetä oikeina lääkäreinä edes tavallisessa terveydenhuollssa. :D

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatri ei kestä kovin hyvin kritiikkiä, ei niitä pidetä oikeina lääkäreinä edes tavallisessa terveydenhuollssa. :D

Terveydenhuollossa on hierarkia olemassa.
Lähes jokainen erikoislääkäri ilmeisesti kokee olevansa toista ylempänä arvoasteikolla.
Periaatteella " minä olen pätevämpi ja parempi kuin sinä ".

Kuules. Sulle on jo monta kertaa tällä palstalla sanottu, että moni on muuttanut oman käsityksensä psykiatriasta, ja siellä olevien vilpittömästä halusta auttaa vaikeuksista ja oireista kärsiviä kohtaan useiden hoitokokemusten, tai useiden vuosien jälkeen. Eli he ovat alkuun ainakin uskoneet tai oikeammin kuvitelleet, että heitä kohdeltaisiin hyvin, kunnioittavasti ja ilman, että heitä leimattaisiin, alistettaisiin, tai alennettaisiin ihmisenä.

Omalla kohdallani ainakin kävi näin. Eli vielä 2000- luvun alkupuolella luotin heihin, luotin systeemiin, ja siihen, että siellä oikeasti autettaisiin, tuettaisiin ja hoidettaisiin ihmisiä. Mutta lopulta, valitan, minun on pakko sanoa, että se kohtelu oli kaikkea muuta, kuin ihmisarvoista sellaista. Kiusaamista, nimittelemistä ja kyykyttämistä. Hoitoihin alistamista, ilman, että kysyttiin omaa mielipidettä. Ja loppujen lopuksi, vaikka sitä mielipidettä kysytiinkin, niin sillä ei ollut mitään väliä. Systeemi on aivan liian autoritäärinen, ja potilas/hoitotahosuhde on aivan valtasuhteiltaan epäsuhtainen. Potilaalla ei ole käytännössä mitään oikeuksia, eikä valtaakaan. Vaikka mitä väitettäisiin, THL: n, Valviran tai lakikirjan sivuilla.

Lisäksi itselleni annettu diagnoosi on aivan päin metsää. Se on annettu vain, koska haluttiin pudottaa jonnekin ali-ihmisten luokkaan. Ja leimattiin koko loppuelämän ajaksi. Ja arvaapa vielä mitä? Mitkään elämässäni jo tuolloin taustalla olleet syyt jäivät kokonaan tutkimatta, selvittämättä ja ratkaisematta. Ja ovat muuten edelleenkin. Ja lopputuloksena on vain tuhottu terveys, ja elämä. Sen sijaan systeemille ja siellä toimiville oli niin "tärkeää" keksiä joku kuviteltu diagnoosi, eli sairaus, jotta voidaan tuhota sillä yksilö lopullisesti. Syitä ja taustalla olevia heidän motiivejaan en lähde avaamaan. Tosin, on minulla siitäkin jonkinlainen aavistus.

Anonyymi kirjoitti:

Kuules. Sulle on jo monta kertaa tällä palstalla sanottu, että moni on muuttanut oman käsityksensä psykiatriasta, ja siellä olevien vilpittömästä halusta auttaa vaikeuksista ja oireista kärsiviä kohtaan useiden hoitokokemusten, tai useiden vuosien jälkeen. Eli he ovat alkuun ainakin uskoneet tai oikeammin kuvitelleet, että heitä kohdeltaisiin hyvin, kunnioittavasti ja ilman, että heitä leimattaisiin, alistettaisiin, tai alennettaisiin ihmisenä.

Omalla kohdallani ainakin kävi näin. Eli vielä 2000- luvun alkupuolella luotin heihin, luotin systeemiin, ja siihen, että siellä oikeasti autettaisiin, tuettaisiin ja hoidettaisiin ihmisiä. Mutta lopulta, valitan, minun on pakko sanoa, että se kohtelu oli kaikkea muuta, kuin ihmisarvoista sellaista. Kiusaamista, nimittelemistä ja kyykyttämistä. Hoitoihin alistamista, ilman, että kysyttiin omaa mielipidettä. Ja loppujen lopuksi, vaikka sitä mielipidettä kysytiinkin, niin sillä ei ollut mitään väliä. Systeemi on aivan liian autoritäärinen, ja potilas/hoitotahosuhde on aivan valtasuhteiltaan epäsuhtainen. Potilaalla ei ole käytännössä mitään oikeuksia, eikä valtaakaan. Vaikka mitä väitettäisiin, THL: n, Valviran tai lakikirjan sivuilla.

Lisäksi itselleni annettu diagnoosi on aivan päin metsää. Se on annettu vain, koska haluttiin pudottaa jonnekin ali-ihmisten luokkaan. Ja leimattiin koko loppuelämän ajaksi. Ja arvaapa vielä mitä? Mitkään elämässäni jo tuolloin taustalla olleet syyt jäivät kokonaan tutkimatta, selvittämättä ja ratkaisematta. Ja ovat muuten edelleenkin. Ja lopputuloksena on vain tuhottu terveys, ja elämä. Sen sijaan systeemille ja siellä toimiville oli niin "tärkeää" keksiä joku kuviteltu diagnoosi, eli sairaus, jotta voidaan tuhota sillä yksilö lopullisesti. Syitä ja taustalla olevia heidän motiivejaan en lähde avaamaan. Tosin, on minulla siitäkin jonkinlainen aavistus.

Lue lisää

Jospa vaan annettaisiin monien itsensä kertoa, että miksi heitä ei ole kiusattu, alistettu tai nimitelty hoidossa.

Miksi heillä ei ole ollut epärealistisia odotuksia hoidosta, tai mikä ylipäätään on yhteinen nimittäjä, silloin kun yksi ihminen tapaa elämänsä aikana aina ja vain niitä natsi hoitajia, vaikka suurin osa on tyytyväinen hoitoonsa.

Miksi niin moni pystyy elämään diagnoosinsa kanssa?

Et taida olla tutustunut kovin hyvin Psykiatrian historiaan. Tutustu siihen ja ymmärrä, että kyllä siellä on kidutettu ihmisiä mm.tekemällä lobotomia mikä on ihmisoikeus rikos. Kiduttaminen ei ole auttamista. Narsisti tyypillisesti kuvittelee auttavansa vaikka saakin enemmän vahinkoja aikaan. Ei tästä ole kauaa kun eräs Suomalainen Psykiatri tappoi vaimonsa, lue uutisia. Kyllä jokaiseen ammattiin mahtuu myös narsisteja eikä sitä sanaa käytetä liikaa. Jos ihminen itse kertoo olevansa täysin kykenemätön tuntemaan niin hän on silloin narsisti eikä hänellä tule olla pääsyä "hoitamaan" ihmisiä. Meillä on myös sarjamurhaajaksi luokiteltu tappaja sairaanhoitaja Suomessa joka tappoi ihmisiä lääkkeillä ja hän taitaa vieläkin istua vankilassa. Sinisilmäinen ei pidä olla. Sairaanhoito ja Psykiatria antaa kyllä sairaalle yksilölle väylän päästä toteuttamaan kidutus fantasioitaan.

Jos haluaa pitää potilasta alakynnessä niin kyllähän se kertoo siitä että haluaa valtaa ja käyttää sitä eikä tavoite ole aito vilpitön yhteistyö vaan alistaa toinen ihminen sinne alakynteen ja runtata johonkin muottiin.

Anonyymi kirjoitti:

Jospa vaan annettaisiin monien itsensä kertoa, että miksi heitä ei ole kiusattu, alistettu tai nimitelty hoidossa.

Miksi heillä ei ole ollut epärealistisia odotuksia hoidosta, tai mikä ylipäätään on yhteinen nimittäjä, silloin kun yksi ihminen tapaa elämänsä aikana aina ja vain niitä natsi hoitajia, vaikka suurin osa on tyytyväinen hoitoonsa.

Miksi niin moni pystyy elämään diagnoosinsa kanssa?

Lue lisää

Jo minulla on ollut elämäni aikana 10 hoitajaa ja pari lääkäriä niin niistä kymmenestä pari kolme on ollut alalle sopimattomia mutta se yksikin alalle sopimaton on liikaa. Hän kun voi sabotoida muiden työtä.

Anonyymi kirjoitti:

Et taida olla tutustunut kovin hyvin Psykiatrian historiaan. Tutustu siihen ja ymmärrä, että kyllä siellä on kidutettu ihmisiä mm.tekemällä lobotomia mikä on ihmisoikeus rikos. Kiduttaminen ei ole auttamista. Narsisti tyypillisesti kuvittelee auttavansa vaikka saakin enemmän vahinkoja aikaan. Ei tästä ole kauaa kun eräs Suomalainen Psykiatri tappoi vaimonsa, lue uutisia. Kyllä jokaiseen ammattiin mahtuu myös narsisteja eikä sitä sanaa käytetä liikaa. Jos ihminen itse kertoo olevansa täysin kykenemätön tuntemaan niin hän on silloin narsisti eikä hänellä tule olla pääsyä "hoitamaan" ihmisiä. Meillä on myös sarjamurhaajaksi luokiteltu tappaja sairaanhoitaja Suomessa joka tappoi ihmisiä lääkkeillä ja hän taitaa vieläkin istua vankilassa. Sinisilmäinen ei pidä olla. Sairaanhoito ja Psykiatria antaa kyllä sairaalle yksilölle väylän päästä toteuttamaan kidutus fantasioitaan.

Lue lisää

Historiaa luetaan sen takia että niistä otetaan oppia, eikä sentakia että sinne jäädään piehtaroimaan.

Mitä taas "hulluihin" rikollisiin tulee niin sinne pääseevät kaltaistensa seuraan joko vankiloihin tai vanki mielisairaaloihin. Eikä nyt puhuta siitä että ne paikat olisivat hoitoalan henkilöitä täynnä.

Anonyymi kirjoitti:

Et taida olla tutustunut kovin hyvin Psykiatrian historiaan. Tutustu siihen ja ymmärrä, että kyllä siellä on kidutettu ihmisiä mm.tekemällä lobotomia mikä on ihmisoikeus rikos. Kiduttaminen ei ole auttamista. Narsisti tyypillisesti kuvittelee auttavansa vaikka saakin enemmän vahinkoja aikaan. Ei tästä ole kauaa kun eräs Suomalainen Psykiatri tappoi vaimonsa, lue uutisia. Kyllä jokaiseen ammattiin mahtuu myös narsisteja eikä sitä sanaa käytetä liikaa. Jos ihminen itse kertoo olevansa täysin kykenemätön tuntemaan niin hän on silloin narsisti eikä hänellä tule olla pääsyä "hoitamaan" ihmisiä. Meillä on myös sarjamurhaajaksi luokiteltu tappaja sairaanhoitaja Suomessa joka tappoi ihmisiä lääkkeillä ja hän taitaa vieläkin istua vankilassa. Sinisilmäinen ei pidä olla. Sairaanhoito ja Psykiatria antaa kyllä sairaalle yksilölle väylän päästä toteuttamaan kidutus fantasioitaan.

Lue lisää

Lobotomioita ei enää tehdä, ja nuo kaikki luettelemasi muut tapaukset ovat yksittäistapauksia. Se ei tarkoita, että koko psykiatria olisi aina ja kaikki tuota samaa.
Ehkä historiaa ei kannata lukea, jos se herättää pelkoa ja ahdistavia ennakkoluuloja.
Toisaalta tuo oli ihan hyvä, ettei pidä olla liian sinisilmäinenkään.

Ja ihminen, joka on kykenemätön tuntemaan, on enemmänkin psykopaatti kuin narsisti.
Narsisti tuntee ainakin mielihyvää omasta käytöksestään, psykopaatti ei taida edes tuntea omaa itseään, saati tunteitaan.

Anonyymi kirjoitti:

Jo minulla on ollut elämäni aikana 10 hoitajaa ja pari lääkäriä niin niistä kymmenestä pari kolme on ollut alalle sopimattomia mutta se yksikin alalle sopimaton on liikaa. Hän kun voi sabotoida muiden työtä.

Lue lisää

Olen kerran ollut pakkohoidossa sellaisella osastolla, jossa henkilökunta käytti valtaa, ja todellakin väärin.
Sinne ei varmaan päässyt edes töihin, jos ei osannut olla ilkeä potilaille.
Samassa laitoksessa muilla osastoilla oli ihan erilaista, henkilökunnan käytös tosi paljon asiallisempaa.

Jos joku henkilökunnasta sabotoi, niin kyllä työkaverit saattavat siihen puuttua. Mutta jos koko osaston henkilökunta on näitä sabotoijia, niin ei siellä varmastikaan pysty normaalimpi työntekijä töitä tekemään. Ehkä joku satunnainen, mutta ei varmaan ole mukava työilmapiiri.
Itse en ainakaan kauaa olisi töissä millään osastolla, jolla poljetaan ihmisoikeudet ja ihmisarvo aivan maahan, oikeastaan maan alle.

Anonyymi kirjoitti:

Jospa vaan annettaisiin monien itsensä kertoa, että miksi heitä ei ole kiusattu, alistettu tai nimitelty hoidossa.

Miksi heillä ei ole ollut epärealistisia odotuksia hoidosta, tai mikä ylipäätään on yhteinen nimittäjä, silloin kun yksi ihminen tapaa elämänsä aikana aina ja vain niitä natsi hoitajia, vaikka suurin osa on tyytyväinen hoitoonsa.

Miksi niin moni pystyy elämään diagnoosinsa kanssa?

Lue lisää

Minä olin niin monia vuosia psykiatrian kuvioissa, että tuli nähtyä hoitopaikoissa/laitoksissa vaikka mitä.
Oli todella huonoja kokemuksia, mutta oli myös todella hyviä. Ja kaikkea siltä väliltä.
Ei ole koskaan tullut mieleen edes tuoda joka asiaa päivänvaloon. Ensimmäisenä kai ajatus, ettei kukaan kuitenkaan uskoisi. Kaikkein lähimmille ihmisille vain tuli kerrottua myös niistä huonoimmistakin kokemuksista.

Ja toisaalta, mennyt on mennyttä, en niitä laitosaikoja ja menneitä mielessäni pyörittele, elämässä on paljon mukavampiakin asioita miettiä ja tehdä.
Diagnoosin kanssa on kai pakko elää, kun se ilmeisesti roikkuu matkassa kuolemaan asti.
Elän kyllä lähes tavallista elämää, en usein edes muista koko diagnoosia. Täytyy siis todeta, että diagnoosin kanssa pystyy elämään.

Anonyymi kirjoitti:

Jos haluaa pitää potilasta alakynnessä niin kyllähän se kertoo siitä että haluaa valtaa ja käyttää sitä eikä tavoite ole aito vilpitön yhteistyö vaan alistaa toinen ihminen sinne alakynteen ja runtata johonkin muottiin.

Lue lisää

"Kaikki skitsofreenikot eivät kärsi aistiharhoista, vaan deluusioista ja ajatusharhoista. "

Anonyymi kirjoitti:

Lobotomioita ei enää tehdä, ja nuo kaikki luettelemasi muut tapaukset ovat yksittäistapauksia. Se ei tarkoita, että koko psykiatria olisi aina ja kaikki tuota samaa.
Ehkä historiaa ei kannata lukea, jos se herättää pelkoa ja ahdistavia ennakkoluuloja.
Toisaalta tuo oli ihan hyvä, ettei pidä olla liian sinisilmäinenkään.

Ja ihminen, joka on kykenemätön tuntemaan, on enemmänkin psykopaatti kuin narsisti.
Narsisti tuntee ainakin mielihyvää omasta käytöksestään, psykopaatti ei taida edes tuntea omaa itseään, saati tunteitaan.

Lue lisää

Vaikka lobotomioita ei enää tehdäkään, niin silti ei se asenne, tavat hoitaa ja kohdella potilaita siellä kyseisessä systeemissä ja hoitokulttuurissa ole juurikaan muuttuneet koko sen historian, mitä psykiatria on ollut olemassa ja oireilevia potilaita on hoidettu. Jo se asetelma, eli potilas versus hoitohenkilökunta on jollakin tavalla väärä. Kun siinä tieteessä kaikki asiat, eli oireet, joita potilas kuvaa ja kertoo medikalisoidaan, ja tehdään niistä diagnoosi, ja toinen osapuoli on toista ns. ylempänä virka-aseman puolesta, niin jo asetelma on ainakin potilaan kannalta huono. Virka-asemassa olevalla on mahdollisuus tehdä ihan mitä vaan, vaikka mielivaltaisia hoitopäätöksiä. Ihmisoikeudet ja itsemääräämiseen liittyvät asiat eivät ole kovin paljon viimeistenkään vuosikymmenten aikana parantuneet. Se, että potilaalla on mahdollisuus tehdä kanteluita ja valituksia, jotka eivät välttämättä johda yhtään mihinkään, eli potilas yleensä häviää ne kantelut ja valitukset, niin eihän niillä pysty vaikuttamaan mitenkään omaan hoitoonsa. Joten mitä oikeuksia potilailla sitten oikeastaan käytännössä on? Ei mitään. Sitä saa kuka vaan tulla väittämään, että kyllä potilailla on ihmisoikeudet ja oikeuksia. Mutta käytännössä ei ole. Jos korkeammassa valta-asemassa oleva tekee niitä päätöksiä.

Itse en näe, että psykiatria, tai siellä vallitseva hoitokulttuuri, tai edes potilaiden kohtelukaan olisi mitenkään olennaisesti muuttunut. Koska edelleenkin se kyseinen tiede pohjautuu diagnosointiin, lääkehoitoihin, ja kontrollointiin. Juuri, eli oireiden taustalla olevat syyt eivät kiinnosta heitä. Eivätkä niihin koskaan keskitytäkään. Tärkeintä tuntuu olevan vain se, että he pääsevät tekemään diagnooseja, ja määräämään koko elämäksi käytettäviä orjuuttavia lääkkeitä. Tällainen kuva on minulle tullut. Korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä. En tiedä, onko potilaan hyvinvointi oikeasti todella heillä minkäänlaisena tavoitteena, tai prioriteetissa. Ainahan sitä voi väittää, ja varmaan he niin sanovatkin, Mutta jos esim. potilaan omia sanomisia haittavaikutuksista tai toiveita hoidon suhteen ei oteta huomioon, niin sehän on jo väärä tapa suhtautua asiaan.

Anonyymi kirjoitti:

Vaikka lobotomioita ei enää tehdäkään, niin silti ei se asenne, tavat hoitaa ja kohdella potilaita siellä kyseisessä systeemissä ja hoitokulttuurissa ole juurikaan muuttuneet koko sen historian, mitä psykiatria on ollut olemassa ja oireilevia potilaita on hoidettu. Jo se asetelma, eli potilas versus hoitohenkilökunta on jollakin tavalla väärä. Kun siinä tieteessä kaikki asiat, eli oireet, joita potilas kuvaa ja kertoo medikalisoidaan, ja tehdään niistä diagnoosi, ja toinen osapuoli on toista ns. ylempänä virka-aseman puolesta, niin jo asetelma on ainakin potilaan kannalta huono. Virka-asemassa olevalla on mahdollisuus tehdä ihan mitä vaan, vaikka mielivaltaisia hoitopäätöksiä. Ihmisoikeudet ja itsemääräämiseen liittyvät asiat eivät ole kovin paljon viimeistenkään vuosikymmenten aikana parantuneet. Se, että potilaalla on mahdollisuus tehdä kanteluita ja valituksia, jotka eivät välttämättä johda yhtään mihinkään, eli potilas yleensä häviää ne kantelut ja valitukset, niin eihän niillä pysty vaikuttamaan mitenkään omaan hoitoonsa. Joten mitä oikeuksia potilailla sitten oikeastaan käytännössä on? Ei mitään. Sitä saa kuka vaan tulla väittämään, että kyllä potilailla on ihmisoikeudet ja oikeuksia. Mutta käytännössä ei ole. Jos korkeammassa valta-asemassa oleva tekee niitä päätöksiä.

Itse en näe, että psykiatria, tai siellä vallitseva hoitokulttuuri, tai edes potilaiden kohtelukaan olisi mitenkään olennaisesti muuttunut. Koska edelleenkin se kyseinen tiede pohjautuu diagnosointiin, lääkehoitoihin, ja kontrollointiin. Juuri, eli oireiden taustalla olevat syyt eivät kiinnosta heitä. Eivätkä niihin koskaan keskitytäkään. Tärkeintä tuntuu olevan vain se, että he pääsevät tekemään diagnooseja, ja määräämään koko elämäksi käytettäviä orjuuttavia lääkkeitä. Tällainen kuva on minulle tullut. Korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä. En tiedä, onko potilaan hyvinvointi oikeasti todella heillä minkäänlaisena tavoitteena, tai prioriteetissa. Ainahan sitä voi väittää, ja varmaan he niin sanovatkin, Mutta jos esim. potilaan omia sanomisia haittavaikutuksista tai toiveita hoidon suhteen ei oteta huomioon, niin sehän on jo väärä tapa suhtautua asiaan.

Lue lisää

Edelliseen pieni lisäys ja tarkennus: etenkin pakkohoitopäätöksiä saavat potilaat ovat todella huonossa heikossa juridisessa asemassa. Heillä ei ole juurikaan mitään mahdollisuuksia vaikuttaa heitä koskeviin ja tehtäviin ( hoito - ) ja muihin päätöksiin. Ihmisoikeudet ovat todella huonot mt-diagnosoitujen kohdalla. Ja näin on ollut jo useamman vuosikymmenen ajan. Joka muuta väittää, niin silloin valehtelee, eikä näe niitä epäkohtia ja vikoja, mitä siellä systeemissä oikeasti on. Ongelman syyt eivät ole siinä, että potilaat olisivat sairaudentunnottomia, vaan kaikissa niissä psykiatrian niin painottamissa "kulmakivissä" ja asenteissa. Koko hoitokulttuuri on väärällä pohjalla.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen pieni lisäys ja tarkennus: etenkin pakkohoitopäätöksiä saavat potilaat ovat todella huonossa heikossa juridisessa asemassa. Heillä ei ole juurikaan mitään mahdollisuuksia vaikuttaa heitä koskeviin ja tehtäviin ( hoito - ) ja muihin päätöksiin. Ihmisoikeudet ovat todella huonot mt-diagnosoitujen kohdalla. Ja näin on ollut jo useamman vuosikymmenen ajan. Joka muuta väittää, niin silloin valehtelee, eikä näe niitä epäkohtia ja vikoja, mitä siellä systeemissä oikeasti on. Ongelman syyt eivät ole siinä, että potilaat olisivat sairaudentunnottomia, vaan kaikissa niissä psykiatrian niin painottamissa "kulmakivissä" ja asenteissa. Koko hoitokulttuuri on väärällä pohjalla.

Lue lisää

Pakkohoitoon ei laiteta ilman painavaa syytä. Täytyy oikeasti olla hoidon tarpeessa.
Vuosia sitten itse lopetin lääkkeen käytön, kerroin siitä lääkärille jälkeenpäin. Hän lähes suorasti viittasi, "jos avohoito ei riitä..." jätti tosin lauseen kesken.
Keskustelumme jälkeen lähdin kotiin, ilman mitään pakkolääkintää.
Lääkäri oli kirjoittanut käyntitekstiin " pakkohoidon kriteerit eivät täyttyneet ".

Kerran myös yleislääkäri laittoi lähetteen psykiatrian puolelle, mutta kun olinkin jo avohoidon asiakkaana, ei sitä lähetettä otettu huomioon. Psykiatrian puolella kyselivät, miksiköhän hän lähetteen laittoi, kun olin jo heidän listoillaan. Ja alle viikkoa aiemmin käynyt jopa psykiatrin vastaanotolla.

Huomaa kyllä, että mt-potilaiden ja -kuntoutujien oikeuksia poljetaan joskus aika rankastikin. Sinänsä sillä ei ole väliä, onko joku diagnoosi, mutta kyllä se joskus haittaa ja pahasti, nimenomaan asenteiden takia.
Mutta ei auta kuin kestää, muuta ei voi.

YK:n terveyteen liittyviin ihmisoikeuksiin erikoistuneen erityisraportoijan näkemykset ovat ilmeisesti suhteellisen mielisairaita, koska hän kritisoi voimakkaasti lääkekeskeistä, paternalistista hoitoa, joka voi altistaa valtaepäsuhdan, diagnoosien epämääräisyyden ja pakkohoitodiagnoosien tulkinnanvaraisuuden johdosta myös tilanteille, jotka täyttävät joskus myös kidutuksen määritelmän.

"At the clinical level, power imbalances reinforce paternalism and even patriarchal
approaches, which dominate the relationship between psychiatric professionals and users of
mental health services. That asymmetry disempowers users and undermines their right to
make decisions about their health, creating an environment where human rights violations
can and do occur. Laws allowing the psychiatric profession to treat and confine by force
legitimize that power and its misuse. That misuse of power asymmetries thrives, in part,
because legal statutes often compel the profession and obligate the State to take coercive
action"

YK:n raportissa luetellaan lukuisia asioita, jotka rakenteellisesti altistavat psykiatrisia potilaita ihmisoikeusrikosten kohteiksi. Näitä ovat mm. diagnoosien epäluotettavuus, pakkohoitokriteerien tulkinnanvaraisuus, rakenteellinen korruptio ja siihen liittyvä näytön epäluotettavuus sekä lääkehoidon tehottomuus ja tutkimuksen puute psykososiaalisista interventioista johtuen siitä, että niiden rahoittaminen ei tuota yrityksille voittoa. Ilmeisiä asioita, joiden sivuuttaminen kertoo jotain ihmisen älyllisestä kapasiteetista ja sivistyksen tasosta. Täytyy olla toisin sanoen tyhmä kuin saapas ja elänyt laput silmillä koko elämänsä, jos ei tajua sitä maailmaa, mistä YK:n erityisraportoijakin kirjoittaa niin suoraan ja kaunistelemattomasti, ettei siinä ole mitään tulkinnanvaraa.

https://digitallibrary.un.org/record/1298436?ln=en

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen pieni lisäys ja tarkennus: etenkin pakkohoitopäätöksiä saavat potilaat ovat todella huonossa heikossa juridisessa asemassa. Heillä ei ole juurikaan mitään mahdollisuuksia vaikuttaa heitä koskeviin ja tehtäviin ( hoito - ) ja muihin päätöksiin. Ihmisoikeudet ovat todella huonot mt-diagnosoitujen kohdalla. Ja näin on ollut jo useamman vuosikymmenen ajan. Joka muuta väittää, niin silloin valehtelee, eikä näe niitä epäkohtia ja vikoja, mitä siellä systeemissä oikeasti on. Ongelman syyt eivät ole siinä, että potilaat olisivat sairaudentunnottomia, vaan kaikissa niissä psykiatrian niin painottamissa "kulmakivissä" ja asenteissa. Koko hoitokulttuuri on väärällä pohjalla.

Lue lisää

Juridiikan näkökulmasta nykyisin suurin onglema pakkohoidoissa on se, että ihminen ei pääse edunvalvontaan samalla päätöksellä, vaan talous ongelmat eskaloituvat sinä aikana, ennen kuin vastaava päätös tulee.

Anonyymi kirjoitti:

YK:n terveyteen liittyviin ihmisoikeuksiin erikoistuneen erityisraportoijan näkemykset ovat ilmeisesti suhteellisen mielisairaita, koska hän kritisoi voimakkaasti lääkekeskeistä, paternalistista hoitoa, joka voi altistaa valtaepäsuhdan, diagnoosien epämääräisyyden ja pakkohoitodiagnoosien tulkinnanvaraisuuden johdosta myös tilanteille, jotka täyttävät joskus myös kidutuksen määritelmän.

"At the clinical level, power imbalances reinforce paternalism and even patriarchal
approaches, which dominate the relationship between psychiatric professionals and users of
mental health services. That asymmetry disempowers users and undermines their right to
make decisions about their health, creating an environment where human rights violations
can and do occur. Laws allowing the psychiatric profession to treat and confine by force
legitimize that power and its misuse. That misuse of power asymmetries thrives, in part,
because legal statutes often compel the profession and obligate the State to take coercive
action"

YK:n raportissa luetellaan lukuisia asioita, jotka rakenteellisesti altistavat psykiatrisia potilaita ihmisoikeusrikosten kohteiksi. Näitä ovat mm. diagnoosien epäluotettavuus, pakkohoitokriteerien tulkinnanvaraisuus, rakenteellinen korruptio ja siihen liittyvä näytön epäluotettavuus sekä lääkehoidon tehottomuus ja tutkimuksen puute psykososiaalisista interventioista johtuen siitä, että niiden rahoittaminen ei tuota yrityksille voittoa. Ilmeisiä asioita, joiden sivuuttaminen kertoo jotain ihmisen älyllisestä kapasiteetista ja sivistyksen tasosta. Täytyy olla toisin sanoen tyhmä kuin saapas ja elänyt laput silmillä koko elämänsä, jos ei tajua sitä maailmaa, mistä YK:n erityisraportoijakin kirjoittaa niin suoraan ja kaunistelemattomasti, ettei siinä ole mitään tulkinnanvaraa.

https://digitallibrary.un.org/record/1298436?ln=en

Lue lisää

Satuitko muuten lukemaan tuon raportin ajatuksen kanssa ja vertaamaan sitä suomalaiseen terveydenhoito järjesyelmään, ennen kuin linkkasit sen tänne?

Anonyymi kirjoitti:

Satuitko muuten lukemaan tuon raportin ajatuksen kanssa ja vertaamaan sitä suomalaiseen terveydenhoito järjesyelmään, ennen kuin linkkasit sen tänne?

Saattaavathan nuo YK: n erityisraportoijan tekemät havainnot ja lausumat asiat pitää paikkansa tänne, eli Suomessakin. Ja ainakin minun mielestäni ne pitävät paikkansa, omienkin kokemuksien perusteella. Siitä huolimatta vaikka ne kuulostavat aika kovalta tekstiltä.

Koska kyllähän täälläkin Suomessa, ei vaan 20, tai 30 vuotta sitten potilaiden psykiatrinen hoito perustui diagnosointiin ja "oireiden mukaisiin lääkityksiin". Eli edellisen kirjoittajan esille tuomaan paternaaliseen hoitoon. Joissakin, esim. pakkohoitopäätöksiin pohjautuvissa tapauksissa potilaille määrättiin sellaisia lääkkeitä, tai annostuksia, jotka olivat joko potilaalle sopimattomia, eli aiheuttivat vakavia haittavaikutuksia, ja lääkkeitä saatettiin antaa liikaa. Ja käytännössä pakkohoidossa olevalla potilaalla ei ollut ainakaan tuolloin esim. vuonna 2010 tienoilla juuri mitään mahdollisuuksia muuttaa itseään koskevia hoitopäätöksiä. Sen verran enemmän sitä valtaa on virka-asemassa olevalla lääkärillä suhteessa potilaaseen.

Mitä tulee diagnoosiin epämääräisyyksiin, niin aika monissa ns. psyykkisiksi katsotuissa sairauksissa on samanlaisia oireita, ja joissakin tapauksissa on voitu tehdä väärintulkintoja, ja potilasta tarkkaillut hoitaja, tai lääkäri on voinut olla arviota, diagnoosia, tai hoitopäätöstä tehdessä potilasta kohtaan jo valmiiksi asenteellinen.

Luulen, tai oikeastaan uskon aika vahvasti sen, että kyllä tässä maassa on ihan viime vuosinakin, mutta ennen kaikkea ns. takavuosikymmeninä, ja etenkin vuoden 2010 tienoilla on tehty psykiatriassa useidenkin potilaiden kohdalla ns. ylilyöntejä, virheitä ja vääriäkin hoitopäätöksiä. Osa potilaista on jo menehtynyt, osa halunnut tietoisesti unohtaa ja jättää taakseen. Mutta ei ne epäkohdat, tai miksi niitä voi kutsua, mihinkään katoa sillä, että väitetään julkisuudessa, tai somepalstoilla, että kritiikki ja kannanotot eivät ole oikeutettuja. Itse näen suurimpina vikoina psykiatriassa sen, että ihmisoikeudet ja itsemääräämiseen liityvät asiat eivät toteudu mt-diagnosoitujen kohdalla, kuin pitäisi.

Kaikilla asioilla on tapana tulla ainakaan esille ja paljastua, jos ei jo nyt ja lähivuosina, niin jonakin päivänä kyllä. Koska uskon, että useampi henkilö tulee kertomaan julkisuuteen ja medialle omista kokemuksistaan, myös niistä negatiivisista ja ei-toivotuista. Ja siksi olisi toivottavaa, että kyseisellä alalla olevat näkisivät ne hoitomenetelmissä, asenteissa tai potilaiden ihmisoikeuksissa olevat epäkohdat. Ja myös myöntäisivät ne. Koska se lisäisi paitsi tietoa enemmän potilaiden kehitysideoista, sekä kehittäisi ja uudistaisi paljon heidän omaa tiedettänsäkin ja käytössä olevia hoitomenetelmiä.

Anonyymi kirjoitti:

Saattaavathan nuo YK: n erityisraportoijan tekemät havainnot ja lausumat asiat pitää paikkansa tänne, eli Suomessakin. Ja ainakin minun mielestäni ne pitävät paikkansa, omienkin kokemuksien perusteella. Siitä huolimatta vaikka ne kuulostavat aika kovalta tekstiltä.

Koska kyllähän täälläkin Suomessa, ei vaan 20, tai 30 vuotta sitten potilaiden psykiatrinen hoito perustui diagnosointiin ja "oireiden mukaisiin lääkityksiin". Eli edellisen kirjoittajan esille tuomaan paternaaliseen hoitoon. Joissakin, esim. pakkohoitopäätöksiin pohjautuvissa tapauksissa potilaille määrättiin sellaisia lääkkeitä, tai annostuksia, jotka olivat joko potilaalle sopimattomia, eli aiheuttivat vakavia haittavaikutuksia, ja lääkkeitä saatettiin antaa liikaa. Ja käytännössä pakkohoidossa olevalla potilaalla ei ollut ainakaan tuolloin esim. vuonna 2010 tienoilla juuri mitään mahdollisuuksia muuttaa itseään koskevia hoitopäätöksiä. Sen verran enemmän sitä valtaa on virka-asemassa olevalla lääkärillä suhteessa potilaaseen.

Mitä tulee diagnoosiin epämääräisyyksiin, niin aika monissa ns. psyykkisiksi katsotuissa sairauksissa on samanlaisia oireita, ja joissakin tapauksissa on voitu tehdä väärintulkintoja, ja potilasta tarkkaillut hoitaja, tai lääkäri on voinut olla arviota, diagnoosia, tai hoitopäätöstä tehdessä potilasta kohtaan jo valmiiksi asenteellinen.

Luulen, tai oikeastaan uskon aika vahvasti sen, että kyllä tässä maassa on ihan viime vuosinakin, mutta ennen kaikkea ns. takavuosikymmeninä, ja etenkin vuoden 2010 tienoilla on tehty psykiatriassa useidenkin potilaiden kohdalla ns. ylilyöntejä, virheitä ja vääriäkin hoitopäätöksiä. Osa potilaista on jo menehtynyt, osa halunnut tietoisesti unohtaa ja jättää taakseen. Mutta ei ne epäkohdat, tai miksi niitä voi kutsua, mihinkään katoa sillä, että väitetään julkisuudessa, tai somepalstoilla, että kritiikki ja kannanotot eivät ole oikeutettuja. Itse näen suurimpina vikoina psykiatriassa sen, että ihmisoikeudet ja itsemääräämiseen liityvät asiat eivät toteudu mt-diagnosoitujen kohdalla, kuin pitäisi.

Kaikilla asioilla on tapana tulla ainakaan esille ja paljastua, jos ei jo nyt ja lähivuosina, niin jonakin päivänä kyllä. Koska uskon, että useampi henkilö tulee kertomaan julkisuuteen ja medialle omista kokemuksistaan, myös niistä negatiivisista ja ei-toivotuista. Ja siksi olisi toivottavaa, että kyseisellä alalla olevat näkisivät ne hoitomenetelmissä, asenteissa tai potilaiden ihmisoikeuksissa olevat epäkohdat. Ja myös myöntäisivät ne. Koska se lisäisi paitsi tietoa enemmän potilaiden kehitysideoista, sekä kehittäisi ja uudistaisi paljon heidän omaa tiedettänsäkin ja käytössä olevia hoitomenetelmiä.

Lue lisää

Edelliseen tekstiin korjaus: Kaikilla asioilla on aina tapana tulla esille ja paljastua, jos ei nyt, ja lähivuosina, niin jonakin päivänä tulevaisuudessa kyllä.

Anonyymi kirjoitti:

Saattaavathan nuo YK: n erityisraportoijan tekemät havainnot ja lausumat asiat pitää paikkansa tänne, eli Suomessakin. Ja ainakin minun mielestäni ne pitävät paikkansa, omienkin kokemuksien perusteella. Siitä huolimatta vaikka ne kuulostavat aika kovalta tekstiltä.

Koska kyllähän täälläkin Suomessa, ei vaan 20, tai 30 vuotta sitten potilaiden psykiatrinen hoito perustui diagnosointiin ja "oireiden mukaisiin lääkityksiin". Eli edellisen kirjoittajan esille tuomaan paternaaliseen hoitoon. Joissakin, esim. pakkohoitopäätöksiin pohjautuvissa tapauksissa potilaille määrättiin sellaisia lääkkeitä, tai annostuksia, jotka olivat joko potilaalle sopimattomia, eli aiheuttivat vakavia haittavaikutuksia, ja lääkkeitä saatettiin antaa liikaa. Ja käytännössä pakkohoidossa olevalla potilaalla ei ollut ainakaan tuolloin esim. vuonna 2010 tienoilla juuri mitään mahdollisuuksia muuttaa itseään koskevia hoitopäätöksiä. Sen verran enemmän sitä valtaa on virka-asemassa olevalla lääkärillä suhteessa potilaaseen.

Mitä tulee diagnoosiin epämääräisyyksiin, niin aika monissa ns. psyykkisiksi katsotuissa sairauksissa on samanlaisia oireita, ja joissakin tapauksissa on voitu tehdä väärintulkintoja, ja potilasta tarkkaillut hoitaja, tai lääkäri on voinut olla arviota, diagnoosia, tai hoitopäätöstä tehdessä potilasta kohtaan jo valmiiksi asenteellinen.

Luulen, tai oikeastaan uskon aika vahvasti sen, että kyllä tässä maassa on ihan viime vuosinakin, mutta ennen kaikkea ns. takavuosikymmeninä, ja etenkin vuoden 2010 tienoilla on tehty psykiatriassa useidenkin potilaiden kohdalla ns. ylilyöntejä, virheitä ja vääriäkin hoitopäätöksiä. Osa potilaista on jo menehtynyt, osa halunnut tietoisesti unohtaa ja jättää taakseen. Mutta ei ne epäkohdat, tai miksi niitä voi kutsua, mihinkään katoa sillä, että väitetään julkisuudessa, tai somepalstoilla, että kritiikki ja kannanotot eivät ole oikeutettuja. Itse näen suurimpina vikoina psykiatriassa sen, että ihmisoikeudet ja itsemääräämiseen liityvät asiat eivät toteudu mt-diagnosoitujen kohdalla, kuin pitäisi.

Kaikilla asioilla on tapana tulla ainakaan esille ja paljastua, jos ei jo nyt ja lähivuosina, niin jonakin päivänä kyllä. Koska uskon, että useampi henkilö tulee kertomaan julkisuuteen ja medialle omista kokemuksistaan, myös niistä negatiivisista ja ei-toivotuista. Ja siksi olisi toivottavaa, että kyseisellä alalla olevat näkisivät ne hoitomenetelmissä, asenteissa tai potilaiden ihmisoikeuksissa olevat epäkohdat. Ja myös myöntäisivät ne. Koska se lisäisi paitsi tietoa enemmän potilaiden kehitysideoista, sekä kehittäisi ja uudistaisi paljon heidän omaa tiedettänsäkin ja käytössä olevia hoitomenetelmiä.

Lue lisää

Edelliseen kirjoitukseen pujahti vähän koominen sanavirhe, kun totesin edellisen kirjoittajan tuoneen esille sen näkökohdan, että psykiatria pohjautuu liiaksi lääkekeskeiseen ja paternalistiseen hoitoon. Omassa kommentissa sana paternalistinen oli muuttunut vahingossa paternaaliseksi. Kyse ei ole siis todellakaan isällisestä hoidosta. 😄Anteeksi.

Anonyymi kirjoitti:

Juridiikan näkökulmasta nykyisin suurin onglema pakkohoidoissa on se, että ihminen ei pääse edunvalvontaan samalla päätöksellä, vaan talous ongelmat eskaloituvat sinä aikana, ennen kuin vastaava päätös tulee.

Lue lisää

Pakkohoidon kuuluisi olla ilmaista, koska sinne laitetaan vastoin omaa tahtoa.
Vapaaehtoinen hoito jo asia erikseen.
Vankiloissakaan ei tarvitse maksaa ylläpidosta, ruuasta, jne.

Anonyymi kirjoitti:

Saattaavathan nuo YK: n erityisraportoijan tekemät havainnot ja lausumat asiat pitää paikkansa tänne, eli Suomessakin. Ja ainakin minun mielestäni ne pitävät paikkansa, omienkin kokemuksien perusteella. Siitä huolimatta vaikka ne kuulostavat aika kovalta tekstiltä.

Koska kyllähän täälläkin Suomessa, ei vaan 20, tai 30 vuotta sitten potilaiden psykiatrinen hoito perustui diagnosointiin ja "oireiden mukaisiin lääkityksiin". Eli edellisen kirjoittajan esille tuomaan paternaaliseen hoitoon. Joissakin, esim. pakkohoitopäätöksiin pohjautuvissa tapauksissa potilaille määrättiin sellaisia lääkkeitä, tai annostuksia, jotka olivat joko potilaalle sopimattomia, eli aiheuttivat vakavia haittavaikutuksia, ja lääkkeitä saatettiin antaa liikaa. Ja käytännössä pakkohoidossa olevalla potilaalla ei ollut ainakaan tuolloin esim. vuonna 2010 tienoilla juuri mitään mahdollisuuksia muuttaa itseään koskevia hoitopäätöksiä. Sen verran enemmän sitä valtaa on virka-asemassa olevalla lääkärillä suhteessa potilaaseen.

Mitä tulee diagnoosiin epämääräisyyksiin, niin aika monissa ns. psyykkisiksi katsotuissa sairauksissa on samanlaisia oireita, ja joissakin tapauksissa on voitu tehdä väärintulkintoja, ja potilasta tarkkaillut hoitaja, tai lääkäri on voinut olla arviota, diagnoosia, tai hoitopäätöstä tehdessä potilasta kohtaan jo valmiiksi asenteellinen.

Luulen, tai oikeastaan uskon aika vahvasti sen, että kyllä tässä maassa on ihan viime vuosinakin, mutta ennen kaikkea ns. takavuosikymmeninä, ja etenkin vuoden 2010 tienoilla on tehty psykiatriassa useidenkin potilaiden kohdalla ns. ylilyöntejä, virheitä ja vääriäkin hoitopäätöksiä. Osa potilaista on jo menehtynyt, osa halunnut tietoisesti unohtaa ja jättää taakseen. Mutta ei ne epäkohdat, tai miksi niitä voi kutsua, mihinkään katoa sillä, että väitetään julkisuudessa, tai somepalstoilla, että kritiikki ja kannanotot eivät ole oikeutettuja. Itse näen suurimpina vikoina psykiatriassa sen, että ihmisoikeudet ja itsemääräämiseen liityvät asiat eivät toteudu mt-diagnosoitujen kohdalla, kuin pitäisi.

Kaikilla asioilla on tapana tulla ainakaan esille ja paljastua, jos ei jo nyt ja lähivuosina, niin jonakin päivänä kyllä. Koska uskon, että useampi henkilö tulee kertomaan julkisuuteen ja medialle omista kokemuksistaan, myös niistä negatiivisista ja ei-toivotuista. Ja siksi olisi toivottavaa, että kyseisellä alalla olevat näkisivät ne hoitomenetelmissä, asenteissa tai potilaiden ihmisoikeuksissa olevat epäkohdat. Ja myös myöntäisivät ne. Koska se lisäisi paitsi tietoa enemmän potilaiden kehitysideoista, sekä kehittäisi ja uudistaisi paljon heidän omaa tiedettänsäkin ja käytössä olevia hoitomenetelmiä.

Lue lisää

30 vuotta sitten annettu diagnoosi on ja pysyy tänäkin päivänä vielä, kun sen on kerran saanut.
Voi kuinka paljon ihminen voikaan muuttua siinä ajassa, sekä sairaus myös on voinut mennä menojaan aikoja sitten.
Diagnoosi on ja pysyy.

Anonyymi kirjoitti:

Lobotomioita ei enää tehdä, ja nuo kaikki luettelemasi muut tapaukset ovat yksittäistapauksia. Se ei tarkoita, että koko psykiatria olisi aina ja kaikki tuota samaa.
Ehkä historiaa ei kannata lukea, jos se herättää pelkoa ja ahdistavia ennakkoluuloja.
Toisaalta tuo oli ihan hyvä, ettei pidä olla liian sinisilmäinenkään.

Ja ihminen, joka on kykenemätön tuntemaan, on enemmänkin psykopaatti kuin narsisti.
Narsisti tuntee ainakin mielihyvää omasta käytöksestään, psykopaatti ei taida edes tuntea omaa itseään, saati tunteitaan.

Lue lisää

Noh jos ei nyt kontrolloida mitä itse kukanenkin saa lukea...en minä tarkoittanutkaan että KOKO psykiatria on sitä mutta yksikin Psykopaatti siellä on liikaa ja se sattui minun kohdalleni. Jos tunteeton on kerran Psykopaatti. Minä puhun myös omasta kokemuksesta, en pelkästään näistä yksittäis tapauksista. Minä en näe Psykiatreja mitenkään yleisesti pahoina ihmisinä ja tää meidän Psykopaatti oli sairaanhoitaja ei lääkäri.

Anonyymi kirjoitti:

Noh jos ei nyt kontrolloida mitä itse kukanenkin saa lukea...en minä tarkoittanutkaan että KOKO psykiatria on sitä mutta yksikin Psykopaatti siellä on liikaa ja se sattui minun kohdalleni. Jos tunteeton on kerran Psykopaatti. Minä puhun myös omasta kokemuksesta, en pelkästään näistä yksittäis tapauksista. Minä en näe Psykiatreja mitenkään yleisesti pahoina ihmisinä ja tää meidän Psykopaatti oli sairaanhoitaja ei lääkäri.

Lue lisää

Ikävää, jos on ollut huonoja kokemuksia.
Jokaiseen porukkaan mahtuu yleensä enemmän kuin yksi " mätä omena ".
Onneksi hyviäkin tyyppejä on, se vähän tasapainottaa yleistä kokemusta.

Anonyymi kirjoitti:

Juridiikan näkökulmasta nykyisin suurin onglema pakkohoidoissa on se, että ihminen ei pääse edunvalvontaan samalla päätöksellä, vaan talous ongelmat eskaloituvat sinä aikana, ennen kuin vastaava päätös tulee.

Lue lisää

Ei sellaisia ihmisiä pidäkään laittaa automaattisesti edunvalvontaan, jotka osaa sairaudesta huolimatta hoitaa raha asiat ja ne pitää päästä/pystyä hoitamaan esimm.aikuis sosiaalityöntekijän avulla joka neuvoo miten haetaan tuet sairas ajalle jne. Edunvalvonta on niille, ketkä sitä tarvitsee tietenkin, mutta mt ongelmat ei aina tarkoita sitä että ei osaisi maksaa laskujaan jos auttava Sossu on osaava.

Anonyymi kirjoitti:

Ikävää, jos on ollut huonoja kokemuksia.
Jokaiseen porukkaan mahtuu yleensä enemmän kuin yksi " mätä omena ".
Onneksi hyviäkin tyyppejä on, se vähän tasapainottaa yleistä kokemusta.

Lue lisää

Niin kun yksi mätä omena voi pilata tai sabotoida muiden työn. Siksi terveydenhuollon ala yleensäkin tarvii myös tiukempaa valvontaa millaista porukkaa siellä on töissä. Mulla onneksi on todisteet, mutta kaikki ei ole samanlaisia ninjoja nappaamaan Psykopaattia. Se olisi voinut luoja ties mitä tehdä pääni menoksi jos olisin ollut joku muu...

Anonyymi kirjoitti:

Niin kun yksi mätä omena voi pilata tai sabotoida muiden työn. Siksi terveydenhuollon ala yleensäkin tarvii myös tiukempaa valvontaa millaista porukkaa siellä on töissä. Mulla onneksi on todisteet, mutta kaikki ei ole samanlaisia ninjoja nappaamaan Psykopaattia. Se olisi voinut luoja ties mitä tehdä pääni menoksi jos olisin ollut joku muu...

Lue lisää

Jossittelulla ei kuitenkaan pääse mihinkään. Se on turhaa. Ei voi tietää.

En suosittele, olen käynyt senkin helvetin läpi.

Sairaus kuin sairaus, niistä jotkut paranee, kun taas jotkut eivät ( en tarkoita oikeasti kuolemaan johtavia sairauksia ).
Kuka paranee milläkin konstilla. On hyvin yksilöllistä, kuka hyötyy mistäkin.

Anonyymi kirjoitti:

Sairaus kuin sairaus, niistä jotkut paranee, kun taas jotkut eivät ( en tarkoita oikeasti kuolemaan johtavia sairauksia ).
Kuka paranee milläkin konstilla. On hyvin yksilöllistä, kuka hyötyy mistäkin.

Lue lisää

Joo, siihen elokuvaan oli laitettu joku kohta, jossa sanotaan että hän parantui uudempien atyyppisten neuroleptien vuoksi, mikä ei pidä paikkaansa. Hän lopetti neuroleptit.

"TIL John Forbes Nash Jr., the man whose life was depicted in the film 'A Beautiful Mind', said the film inaccurately credited newer antipsychotic drugs to his recovery. Director Ron Howard said it was done so not to encourage schizophrenics to stop taking their medications like Nash."

Anonyymi kirjoitti:

Joo, siihen elokuvaan oli laitettu joku kohta, jossa sanotaan että hän parantui uudempien atyyppisten neuroleptien vuoksi, mikä ei pidä paikkaansa. Hän lopetti neuroleptit.

"TIL John Forbes Nash Jr., the man whose life was depicted in the film 'A Beautiful Mind', said the film inaccurately credited newer antipsychotic drugs to his recovery. Director Ron Howard said it was done so not to encourage schizophrenics to stop taking their medications like Nash."

Lue lisää

Jossain haastattelussa toikin esiin sen, että lopetti lääkkeet, koska ei pitänyt, miten ne vaikutti negatiivisesti hänen ajatteluun.

On hyvä yrittää estää/välttää toisen kontrollointi.
Jos siihen " alistuu ", se on vaikea saada loppumaan.