Hei.
Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa nyt noin puoli vuotta. Opiskelemme molemmat eri paikkakunnilla ja näemme pääsääntöisesti viikonloppuisin. Ongelma on seuraavanlainen: tuntuu, että en saa olla oma itseni tässä parisuhteessa.
Itse en vielä tiedä, mitä haluaisin opiskella. Tällä hetkellä opiskelen, jopa omastakin mielestäni, tylsää alaa. Tyttöystäväni taasen on erittäin innostunut omasta opiskelustaan ja viikonloppuisin saan siitä kyllä kuulla melkoisen paljon. Ei siinä, etteikö nuo asiat minua kiinnostaisi, mutta välillä olisi mukavaa olla puhumatta koulusta. Minun opiskelujutut eivät tyttöä kyllä kiinnosta pätkän vertaa, enkä näin ollen halua häntä ikävystyttää kertomalla niistä viikonloppuisin.
Välillä ahdistaa, kun tyttöystäväni kertoo kaikkia hienoja juttuja koulustaan ja kuinka siellä on mukavia poikia ja kuinka se on hänen juttunsa. Tulee fiilis, että pitäisi nyt itsekkin vaihtaa alaa jotta hän voisi olla minuun tyytyväinen.
Tykkäsin pelata tietokonepelejä, mutta olen jopa sen harrastuksen lopetellut, koska tuli aina paha olo kun tiesi ettei toinen osapuoli siitä ollenkaan välitä, ei edes yritä välittää. Joskus tuntuu että minun pitäisi olla jotain muuta kuin olen jotta kelpaisin hänelle. Enkä tietenkään voi pakottaa häntä tykkäämään sellaisista asioista joista hän ei pidä. Tiedän että osa tästä johtuu hieman huonosta itsetunnostani.
Olen lueskellut artikkeleita itsetunnon kohottamiseen ja kuinka voisin vaan hyväksyä itseni tällaisena kuin olen, ammattiapuakin olen harkinnut. Tyttöystävälle puhumistakin mietin, mutta mieleeni hiipii vain ajatus siitä, että kun mainitsen asiasta niin hän pelästyy, pitää minua vässykkänä ja lähtee pois. Haluaisin olla mielenkiintoisempi.
Välitän tästä ihmisestä, eikä hän ole todellakaan yrittänyt minua muuttaa mihinkään suuntaan, tämä johtuu vaan oman pääni sisäisistä visioista. Haluaisin olla hänelle se oikea, niin ehkä vaistomaisesti yritän "miellyttää" häntä, siitä pitäisi päästä eroon. Muutamaan otteeseen olen kyllä miettinyt, että ehkä olisi parempi jättää hänet ihan omaksi parhaaksenikin, tuntuu että olen kahlittu ja joskus ahdistaa niin perkeleesti.
Kiitos mahdollisista neuvoista tähän pulmaan, ja omakohtaiset kokemukset ovat lämpimästi tervetulleita.
Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa nyt noin puoli vuotta. Opiskelemme molemmat eri paikkakunnilla ja näemme pääsääntöisesti viikonloppuisin. Ongelma on seuraavanlainen: tuntuu, että en saa olla oma itseni tässä parisuhteessa.
Itse en vielä tiedä, mitä haluaisin opiskella. Tällä hetkellä opiskelen, jopa omastakin mielestäni, tylsää alaa. Tyttöystäväni taasen on erittäin innostunut omasta opiskelustaan ja viikonloppuisin saan siitä kyllä kuulla melkoisen paljon. Ei siinä, etteikö nuo asiat minua kiinnostaisi, mutta välillä olisi mukavaa olla puhumatta koulusta. Minun opiskelujutut eivät tyttöä kyllä kiinnosta pätkän vertaa, enkä näin ollen halua häntä ikävystyttää kertomalla niistä viikonloppuisin.
Välillä ahdistaa, kun tyttöystäväni kertoo kaikkia hienoja juttuja koulustaan ja kuinka siellä on mukavia poikia ja kuinka se on hänen juttunsa. Tulee fiilis, että pitäisi nyt itsekkin vaihtaa alaa jotta hän voisi olla minuun tyytyväinen.
Tykkäsin pelata tietokonepelejä, mutta olen jopa sen harrastuksen lopetellut, koska tuli aina paha olo kun tiesi ettei toinen osapuoli siitä ollenkaan välitä, ei edes yritä välittää. Joskus tuntuu että minun pitäisi olla jotain muuta kuin olen jotta kelpaisin hänelle. Enkä tietenkään voi pakottaa häntä tykkäämään sellaisista asioista joista hän ei pidä. Tiedän että osa tästä johtuu hieman huonosta itsetunnostani.
Olen lueskellut artikkeleita itsetunnon kohottamiseen ja kuinka voisin vaan hyväksyä itseni tällaisena kuin olen, ammattiapuakin olen harkinnut. Tyttöystävälle puhumistakin mietin, mutta mieleeni hiipii vain ajatus siitä, että kun mainitsen asiasta niin hän pelästyy, pitää minua vässykkänä ja lähtee pois. Haluaisin olla mielenkiintoisempi.
Välitän tästä ihmisestä, eikä hän ole todellakaan yrittänyt minua muuttaa mihinkään suuntaan, tämä johtuu vaan oman pääni sisäisistä visioista. Haluaisin olla hänelle se oikea, niin ehkä vaistomaisesti yritän "miellyttää" häntä, siitä pitäisi päästä eroon. Muutamaan otteeseen olen kyllä miettinyt, että ehkä olisi parempi jättää hänet ihan omaksi parhaaksenikin, tuntuu että olen kahlittu ja joskus ahdistaa niin perkeleesti.
Kiitos mahdollisista neuvoista tähän pulmaan, ja omakohtaiset kokemukset ovat lämpimästi tervetulleita.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ihan ensinnäkin koulua voi ja kannattaa vaihtaa jos se ei tunnu mieleiseltä!
"Tulee fiilis, että pitäisi nyt itsekkin vaihtaa alaa jotta hän voisi olla minuun tyytyväinen."
MUTTA EI HÄNEN TAKIAA VAAN ITSESI!
sun kannattaisi vähän hankkia omaakin elämää, nyt susta paistaa se niin paljon ilmi, että sä jotenkin elät tyttöystävällesi. ja tässä mennään niin päin honkia kun vaan voidaan! sä elät ITSELLESI ja olet suhteessa KOSKA SULLA ON SUHTEESSA PAREMPI OLLA KUIN ITSEKSESI. sä et ole suhteessa miellyttääksesi naista, vaan itseäsi.
toisekseen, et sä voi ketään miellyttämällä saada olemaan kanssasi. siinä vain menetät oman itsesi (kuten olet jo nähtävästi alkanut menettää) ja aivan varmasti siitä alkaa ahdistaa - ja kyllä se heijastuu suhteeseenkin jos sulla ei kaikki ole ok ja koko suhde alkaa menemään alamäkeä!
sun kannattaisi välittää vähemmän muiden mielipiteistä (jopa tyttöystäväsi mielipiteistä). se, että toimit vastoin omaa tahtoasi on huono juttu SINUN kannaltasi. et sinä elä kenellekkään muulle kuin itsellesi!
ja veikkaisin, että tyttöystäväsikin pitäisi siitä, että sulla on hyvä itsetunto ja hän kunnioittaisi sellaista miestä. eli - jos sä haluut pelata jotain peliä niin PELAA! te näette viikonloppuisin, joten viikollahan sinä saat harrastaa ihan mitä vain keksitkin, ei se vaikuta teidän suhteeseenne! ja jos nainen jostain marmattaa, niin sano ihmeellä takaisin! kyllä puoliaan saa ja kannattaa pitää myöskin suhteessa!
Lopeta se mielistely, sen sijaan ole huomaavainen. Katkeroidut vaan, kun mielistelet häntä ja odotat samaa käyttäytymistä häneltä.
Tee mikä tekee sinut onnelliseksi. Kumppanin kanssa pitäisi pystyä puhumaan myös niistä tylsistäkin asioista.
et sinä hänelle se oikea ole jos väkipakolla yrität muokata itsestäsi hänelle sopivaa.
Sepäs se... Olet jo noin nuorella iällä herännyt huomaamaan asian, jonka itse sisäistin täysin vasta huomattavasti vanhempana, kahden parisuhteen jälkeen; miten tärkeää on osata ja saada olla oma itsensä.
Kun nyt katson elämää taaksepäin, huomaan, että ensimmäisessä parisuhteessani olin aina "liian vähän jotain". Koin riittämättömyyttä lähes tulkoon elämän joka osa-alueella - vaikka nyt jälkeenpäin ajatellen ainut seikka, missä mies oli minua "edellä" oli ikä: hän oli 7 vuotta vanhempi.
Toisessa parisuhteessa olin taas liikaakin kaikkea: liian huolehtivainen, liikaa stressaava, liikaa passaava, liikaa sitä ja tätä...
Ehkä kolmas kerta toden sanoo? Olen nyt ollut muutaman vuoden parisuhteessa mielettömän fiksun ja puoleensa vetävän miehen kanssa... Ja kas: kerrankin tunnen olevani SOPIVA! On mahtava fiilis saada olla just sellainen kuin on ja "silti" tuntea itsensä hyväksytyksi. Olen "urakalla" hyvästellyt vanhoja kompleksejani tämän miehen kanssa ; no tietty ikääkin on jo enemmän kummallakin kuin parisuhde-elämän alkumetreillä ja ehkä kriteeritkin kumppanin suhteen muuttuneet realistisempaan suuntaan, mutta silti...
Vaikutat fiksulta kaverilta ; älä pakota itseäsi mihinkään ihanne-poikaystävän muottiin toisen mieliksi, älä tyydy sivuosaan omassa elämässäsi! Kahlittu ja ahdistunut olo puolen vuoden seurustelun jälkeen eivät ole hyviä merkkejä - kun vielä elätte etäsuhteessa, yhdessä vietettyjen hetkien pitäisi olla suuri ilon ja onnen lähde.
Itselläni on sikäli käynyt hyvä tuuri miehen suhteen, että olen saanut olla juuri sellainen kuin olen (mieheni tietty myös) ja hän rakastaa minua siitä huolimatta, virheineen päivineen :) En koskaan edes haluaisi olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei voi olla/ei ole oma itsensä minun kanssani ollessaan. Sitä ei silloin tunne toista, oikeasti.
Tilanne saattaa olla niin, että kuvittelet tyttöystäväsi haluavan sinun olla erilainen, mutta todellisuudessa hän saattaisi hyväksyä sinut ihan omana itsenäsi, jos vain annat hänelle mahdollisuuden. Ei se tarkoita sitä, että jos hän on tyytyväinen elämäänsä, opiskeluvalintoihinsa jne, niin sinä et ole hänen arvoisensa/hänen tyyppisensä, kun et nyt syystä tai toisesta pystynyt valitsemaan itsellesi heti sopivinta alaa. Et ole ainoa tämän kouluasian kanssa ja koska olet nuori, kaikki ovet ovat auki. Papereita vain laittamaan toisiin kouluihin!
Ala miettimään mitä itse haluat ja miten haluat elämäsi elää. Näet kyllä nopeasti, onko tyttöystäväsi osa sitä. Valheessa ei voi elää, jossain vaiheessa se alkaa syömään sisuskaluja. Tietysti alkuvaiheessa on vaikea sanoa toiselle, mitä oikeasti haluaa tehdä jne, kun ajattelee sen olevan toisen mielestä ihan lapsellista/tyhmää/noloa. Kun paljastaa itsestään asioista, alkaa huomaamaan, että sopiiko sitä toisen ihmisen kumppaniksi vai ei. Vaikka se itseänikin nolotti kertoa miehelle, miten hirveästi olen tykännyt pelata videopelejä (ja pelaan edelleenkin), niin vastaanotto oli luuloistani huolimatta erittäin positiivinen, en ollutkaan friikki, niin kuin olin aiemmin luullut :) Tietysti mieheni ei kaikista tekemistäni asioista aina pidä, mutta hyväksyy ne, koska rakastaa minua. Sama tietysti toimii toiseen suuntaan. Sitä pitää vain itse päättää, pystyykö toisen hyväksymään virheineen päivineen, sinun täytyy antaa se mahdollisuus tyttöystävällesi kertomalla ja näyttämällä hänelle kuka oikeasti olet!
Pistä välit poikki! Sinulla on epäsopiva kumppani, etsi uusi tai elä hetki ilman vakavampaa suhdetta. "Tutki" itseäsi ja anna aikaa!