tavoitteet pielessä!!!!

Suomalaisten urheilijoiden tavoitteet menestyä olympialaisissa on pahasti pielessä. ainakin julkisesti. Kun toimittajat kysyvät mikä on tavoitteena ateenassa niin yleensä hurjimmat uskaltavat asettaa tavoitteekseen pistesijan.

Ei tuolla tavalla edes voi menestyä, vaikka itse tavoitteita asettaisikin mielessään paremmiksi.Kyllä pitäisi olla sen vertaa miestä/naista että voisi rohkeasti sanoa että voittamaan mennään ei huippu-urheilussa voi muuta tavoitetta ollakkaan.

Tietysti ymmärrän esim. joitain juoksijoita jotka ei ole ikinä juossut huippuaikoja vaan jäävät vääjäämättä kärjestä minuuttikaupalla ettei heillä voi olla voitto mahdollisuuksia mutta silloinkin pitäisi sanoa että mennään kovempaa kuin ikinä ennen ja kellekkään en häviä!

mutta kyllä esim. lajeissa kuten vaikka paini
kun kysyttäessä tavoitteita kisoihin sanotaan että pistesija tai mitallikin olisi hyvä ja kaikki muutkin lajit joissa ollaan konkreettisesti mies miestä vastaan niin eihän silloin voi olla mitään muuta tavoitetta kuin voitto. kyllä toimittajat voisivat siinä kohtaa kysyä kun sanotaan että pistesija tyydyttää että kenelle sitten olit ajatellut hävitä!

Kun menttaalipuolella on jo annettu periksi ei ole todellisia mahdollisuuksia pärjätä tiukassa tilanteessa sellaiselle joka on aina sanonut että voitto vain tyydyttää.

Vaikka jenkit muuten onkin ärsyttäviä niin kannattaa ottaa heistä oppia. kun heiltä kysytään miten kisoissa käy niin vastaus tulee kuin pyssyn suusta VOITTO TULEE!!!!!!
1146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei tollasia kinkereitä voiteta "emmätiiä mennäänny kattoon" -asentella.

Paini, judo, taekwondo ym. on sellasia lajeja että niissä voi tapahtua mitä tahansa. Asenne ratkaisee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ärsyttää kirjoitti:

Suomalaisten urheilijoiden tavoitteet menestyä olympialaisissa on pahasti pielessä. ainakin julkisesti. Kun toimittajat kysyvät mikä on tavoitteena ateenassa niin yleensä hurjimmat uskaltavat asettaa tavoitteekseen pistesijan.

Ei tuolla tavalla edes voi menestyä, vaikka itse tavoitteita asettaisikin mielessään paremmiksi.Kyllä pitäisi olla sen vertaa miestä/naista että voisi rohkeasti sanoa että voittamaan mennään ei huippu-urheilussa voi muuta tavoitetta ollakkaan.

Tietysti ymmärrän esim. joitain juoksijoita jotka ei ole ikinä juossut huippuaikoja vaan jäävät vääjäämättä kärjestä minuuttikaupalla ettei heillä voi olla voitto mahdollisuuksia mutta silloinkin pitäisi sanoa että mennään kovempaa kuin ikinä ennen ja kellekkään en häviä!

mutta kyllä esim. lajeissa kuten vaikka paini
kun kysyttäessä tavoitteita kisoihin sanotaan että pistesija tai mitallikin olisi hyvä ja kaikki muutkin lajit joissa ollaan konkreettisesti mies miestä vastaan niin eihän silloin voi olla mitään muuta tavoitetta kuin voitto. kyllä toimittajat voisivat siinä kohtaa kysyä kun sanotaan että pistesija tyydyttää että kenelle sitten olit ajatellut hävitä!

Kun menttaalipuolella on jo annettu periksi ei ole todellisia mahdollisuuksia pärjätä tiukassa tilanteessa sellaiselle joka on aina sanonut että voitto vain tyydyttää.

Vaikka jenkit muuten onkin ärsyttäviä niin kannattaa ottaa heistä oppia. kun heiltä kysytään miten kisoissa käy niin vastaus tulee kuin pyssyn suusta VOITTO TULEE!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu