Olen 26 v nainen ja parisuhteessa muutaman vuoden itseäni vanhemman miehen kanssa. Tapasimme opiskelijapiireissä ja opiskelijoita kun oltiin, niin elämä oli rentoa, vaikka raha oli tiukilla. Tapasimme ystäviä, kävimme ulkona, keskustelimme yökaudet... se oli mukavaa aikaa ja itse luulin sen olevan jotain muutakin kuin vain tietyn vaiheen elämää.
No mutta mies valmistui muutama vuosi sitten ja on päässyt kiinni uraputkeen. Itse valmistun samoin pian ja olen siinä onnekkaassa asemassa (näin laman aikaan), että työpaikkakin on tiedossa. Ymmärrän täysin, ettei työelämässä ole samaa vapautta kuin opiskelijaelämässä, mutta mieheni totaalinen arvojen muuttuminen hänen siirryttyään työelämään on yllättänyt minut... tuntuu, että uran rakentaminen on saanut hänet täysin pauloihinsa ja nyt pitää saada kaikkea, rakentaa taloa ym. ym.
Mies haluaa myös lapsia ja itsekin olen aina ajatellut haluavani, mutta nyt kauhistuttaa tämä ajatus talon rakentamisesta, miehen pitkistä työpäivistä ym.ym. Minusta sellaiseen kotiin lapsen ei ole hyvä syntyä, jossa isä ei ole kotona ja stressaa jatkuvasti kaikesta. Omituisinta on, että mies tuntuu ajattelevan, että juuri tämä tilanne olisi oikea saada lapsi! Että hän rakentaa yhteistä tulevaisuutta meille perheenä... enkä minä ymmärrä enkä hyväksy tätä lainkaan. Haluaisin takaisin sen miehen, jolla oli aikaa keskustella ja olla kanssani... mietin vain nyt oliko se mies koskaan edes todellinen vai voiko ihminen oikeasti muuttua noin paljon?
No mutta mies valmistui muutama vuosi sitten ja on päässyt kiinni uraputkeen. Itse valmistun samoin pian ja olen siinä onnekkaassa asemassa (näin laman aikaan), että työpaikkakin on tiedossa. Ymmärrän täysin, ettei työelämässä ole samaa vapautta kuin opiskelijaelämässä, mutta mieheni totaalinen arvojen muuttuminen hänen siirryttyään työelämään on yllättänyt minut... tuntuu, että uran rakentaminen on saanut hänet täysin pauloihinsa ja nyt pitää saada kaikkea, rakentaa taloa ym. ym.
Mies haluaa myös lapsia ja itsekin olen aina ajatellut haluavani, mutta nyt kauhistuttaa tämä ajatus talon rakentamisesta, miehen pitkistä työpäivistä ym.ym. Minusta sellaiseen kotiin lapsen ei ole hyvä syntyä, jossa isä ei ole kotona ja stressaa jatkuvasti kaikesta. Omituisinta on, että mies tuntuu ajattelevan, että juuri tämä tilanne olisi oikea saada lapsi! Että hän rakentaa yhteistä tulevaisuutta meille perheenä... enkä minä ymmärrä enkä hyväksy tätä lainkaan. Haluaisin takaisin sen miehen, jolla oli aikaa keskustella ja olla kanssani... mietin vain nyt oliko se mies koskaan edes todellinen vai voiko ihminen oikeasti muuttua noin paljon?
Vastaukset 18
Vanhimmat
eikö sillä sitten ole enää muuta elämää kuin työ?
Ei juurikaan. Minä ja työ ja muutama kaveri. Ja jutut pyörii melkein kaikki työn ja materian ja vauvan ympärillä. :(
aika surullista. itse miellän työn vain keinoksi saada rahaa siihen oikeaan elämään, joka alkaa heti kun työaika loppuu.
elämä ei ole työtä varten. työ on elämää varten
Miehesi on kasvanut mieheksi. Hän on ottamassa vastuuta sinusta ja tulevasta perheestään. Tuollainen mies on hyvä mies. Toivottavasti tajuat sen ajan myötä. Kun ne lapset syntyvät niin tuollaisesta miehestä on oikeasti apua...sellainen joka turvaa kodin ja lasten elannon...joka haluaa lapsille hyvät lähtökohdat ja tekee töitä sen eteen. Se on sellaista pesänrakentamista.
Opiskelijalla on aikaa...kaikki aika maan ja taivaan välillä...työelämä on vaativaa...pitää voida pitää se työpaikkakin...tiedätkö, että aika helposti voi menettää työnsä nykyaikana kun kilpailu on kovaa.
Voi kun minä olisin joskus löytänyt sellaisen miehen, joka haluaa panostaa noin täysillä perheeseen. Minä olen yksin lasten kanssa ja välillä on kovaa, kun pitää se raha ansaita kaikki itse.
Niin...yksinhuoltajana minulla on vain työ ja koti ja lapset...mihinkään muuhun ei jää aikaa ja voimia...ehkä sitten kun lapset kasvavat...Silti elämäni on ihan hyvää.
tuollainen on.... tyhjää elämää!
Minun elämäni ei ole tyhjää. Miten toisen elämän voi arvioida "tyhjäksi"? Mikä sitten olisi niin täyttä elämää?
Tiedän, että nykyaikana voi helposti menettää työnsä. Juuri sen vuoksi elämäänsä ei pidä rakentaa materiaalisen, vaan henkisen pääoman varaan. Näin minä ajattelen ja luulin miehenikin ajattelevan.
Mitä järkeä on siinä, että vetää taloutensa liian tiukille? Eikö kaksio riitä kahdelle aikuiselle ja yhdelle lapselle (ainakin sen taaperoiän)? Mitoittaa velka siten, että sen maksaa, vaikka tulot romahtaisivat tai sattuisi muuta yllättävää. Ja tärkein: että on aikaa olla läheisten kanssa. Isä joka on läsnä lastensa arjessa on minusta hyvä isä. Ja antaa lapsilleen hyvät lähtökohdat.
Sitten on aika pienet piirit ja valmiit suunnitelmat.
Jos sinusta tuntuu, että vauva ei sovi sinulle, kerro se hänelle.
Samalla voit kysyä, kuinka hän aikoo hoitaa lapsiperheen vastuun?
Jos hän suunnittelee sinulle hoitovapaata yms. ehdota hänelle ihan kokeilu mielellä, että sinä pidät vain pakollisen äityisloman, joka on 4 kuukautta. Miehesi pitää tuon vanheimpain loman, joka on siihen asiti kunnes lapsi on noin 9 kuukautta. Lue tarkemmin Kelan sivuilta.
Katso miten suhtautuu.
Samallla kannattaa kysyä kuinka tuo talouspuoli tulee hoidettua yms asiat, varsinkin jos tuohon samaan aloitetaan rakentamaan taloa.
Jos kuitenkin päätätte hankkia lapsen nyt heti, muita, että äiti on yleensä se joka kantaa viimekädessä vastuun lapsesta.
Olen aina sanonut, että lapsia on helppo haluta ja tehdä (tiedän ei kaikille), mutta vastuuntuntoinen vanhempi mietii hiukan pidemmälle asiaa ja tekee sitten ratkaisunsa omien voimavarojen puitteissa. Koskaan ei kannata hankkia lapsia jos vain toinen haluaa.
Tähän tilanteeseen minä en halua lapsia. Nyt on mietinnässä, voinko yleensäkään edes ajatella lapsia tämän miehen kanssa. Jos arvomaailmamme ovat liian kaukana toisistaan, se ei anna mielestäni lapselle hyviä lähtökohtia elämään. Lapsi kuitenkin elää ja kasvaa siinä vanhempiensa suhteen luomassa todellisuudessa.
Sitten sinun täytyy avata suusi, ja puhua miehesi kanssa siitä, että et (juuri nyt?) halua lapsia. Kannattaa muutenkin ottaa esille, kuinka koet tilanteen muuttuneen ja että koet sen häiritsevän sinua.
Me muut palstalaiset kun emme voi vaikuttaa parisuhteeseenne: se on sinun ja miesystäväsi tehtävä. Puhukaa ongelmistanne.
Totta kai, meidän pitää puhua asiasta keskenämme. Jotenkin vain haluan ensin saada asiaan enemmän perspektiiviä ja näkökulmia, siksi toin sen esiin täällä. :) Parin erittäin hyvän ystävän kanssa olen asiasta myös keskustellut, mutta heistä kumpikin on vannoutuneita sinkkuja, joten parisuhteen problematiikka on heille hieman vierasta...
Jos talon rakentaminen on materialismia niin hohhoijakkaa sun kanssas.
Et taida tietää mitä kyseinen sana edes tarkoittaa.
Ei talon rakentaminen olekaan materialismia. Mutta se, että vain talo ja omistaminen ja statuksen hankkiminen on niin korostuneesti esillä elämässä, on.
Miehes ei halua lapsia tohon tilanteeseen. Miehes ei selvästi ole sellainen joka haluaa monet vuodet huolehtia lapsesta. Se ei ole taloudellinen juttu vaan miehes on sellanen et ei sitä kiinnosta lapsen hoito.
Ehkä näin. Ja itse en aio yksin ottaa vastuuta arjen rullaamisesta. :(
jätä kuule se mies. miehes löytää kyllä naisen joka osaa arvostaa RAHAA.
Ensinnäkään en ymmärrä naisia , jotka eivät anna pillua avokille ja jakavet sitä
yleisesti ? HALOO