Luin jälleen naapuripalstalta kommentin, jossa nainen toivoi kokevansa ehdottoman rakkauden. Minua miehenä sellainen ihmetyttää parisuhdetta ajatellen. Uskon kyllä, että vanhempi voi rakastaa lastaan, vaikka se olisi miten kauhea, mutta että aikuiset keskenään?
Ajatus on toki kaunis, mutta mitä se käytännössa tarkoittaa? Eihän kukaan voi vain päättää rakastaa jotakuta vaan ihmisen täytyy täyttää tietyt kriteeerit. Ja parisuhteessa kumppania kohtaan on monenlaisia odotuksia, joiden toteutumattomuus ymmärtääkseni tuhoaa rakkaudentunteen.
Onko päätelmäni vain miehenlogiikkaa vai enkö vain ymmärrä nasten peräänkuuluttamaa pyyteetöntä ja ehdotonta rakkautta?
Ajatus on toki kaunis, mutta mitä se käytännössa tarkoittaa? Eihän kukaan voi vain päättää rakastaa jotakuta vaan ihmisen täytyy täyttää tietyt kriteeerit. Ja parisuhteessa kumppania kohtaan on monenlaisia odotuksia, joiden toteutumattomuus ymmärtääkseni tuhoaa rakkaudentunteen.
Onko päätelmäni vain miehenlogiikkaa vai enkö vain ymmärrä nasten peräänkuuluttamaa pyyteetöntä ja ehdotonta rakkautta?
Vastaukset 20
Vanhimmat
ehdoton rakkaus ei ole tervettä, juuri sen takia, että toinen voi halutessaan heittäytyä aivan mahdottomaksi ja samalla vaatia sitä ehdotonta rakkautta kuittaamaan kaikki edesottamukset
eli ehdotonta rakkauttaa vaativilla on jo jotain henkisiä ongelmia, joita toisen pitäisi vain sietää
ainut strategia mitä näillä ihmisillä on, on esittää itseään parempaan sen jonku aikaan, kunnes se oma minä tulee esiin ja toinen päätyy miettimään, että ei se oikeasti ole tollanen ja se kestää ja kestää ja kestää se käsitys kunnes huomataan, että se onkin sen oikea luonne
tulee aika hyväksikäytetty olo, kun viimeinen tajuaa tollasesta suhteesta sitten lähteä, katkerakin...
Ehkä nainen ei tarkoittanut ehdottomalla rakkaudella hyväksikäytön kestävää rakkautta.
Itse haluaisin myös kokea ehdottoman rakkauden, mutta itse käsittäisin sen toisin. Toivoisin joskus tapaavani miehen, jonka rakkaus ei ole ehdollinen. "Rakastaisin sinua, JOS olisit jotenkin toisenlainen."
Miehen rakkaudella näyttää aina olevan ainakin yksi ehto: lisääntymiskyky. Jos sitä ei ole, rakkautta ei tipu. Ei ainakaan yhteiseksi tulevaisuudeksi saakka.
Tuskin minä maailman ainoa vapaaehtoisesti lapseton mies olen. Sen toki myönnän, ettei meitä kummassakaan sukupuolessa kovin paljon ole. Ylensähän moni väittää parikymppisenä, ettei halua lapsia, mutta mieli muuttuu kolmenkympin korvilla. Me vain olemme jo yli 40:n, joten mieli tuskin enää tästä kääntyy.
Nojoo, ehdoton rakkaus kuulostaa kyllä erikoiselle minunkin korvaani, vaikka nainen olenkin. Mielummin sanoisin, että aitoa rakkautta ihmisen aitoutta kohtaan. Kykyä rakastaa toista omana itsenään, siihen saakka kunnes se on mahdotonta.
Kuka rakastaa esimerkiksi ehdottomasti rähjäävää ja väkivaltaista ihmistä loputtomiin?
Kaiken se kestää ja kaiken se kärsii, tuskin niin. Kyllä aikuisilla joku raja vastaan tulee ja ehdot.
Ehdottomuus lienee juuri enemmän vanhemman rakkautta lapseen.
"Kaiken se kestää ja kaiken se kärsii..."
Kuulostaa yhtä aikaa sekä raamatulliselta, että romanttiselta unelmahötöltä, johon uskominen tuottanee pettymyksiä läpi elämän, ellei muutu katkeruudeksi.
Kunhan vain jälleen ihmettelen, että mistä moinen sanavalinta juontaa juurensa.
No nimenomaan.
Tulisko se siitä, että toinen päätti olla marttyyri ja kestää kaiken paskan mikä päälle sataa? Toiset tykkää uhriutumisesta ja uhrina olemisesta.
Mites se nyt menikään...
Some of them want to use you
Some of them want to get used by you
Some of them want to abuse you
Some of them want to be abused
Hauskaa että useissa vastauksissa on otettu esiin nimenomaan esimerkkejä joissa käytetään rakkautta jollain tapaa hyväksi, jopa aika äärimmäisilläkin tavoilla. Ei pelkästään mitään narinaa toisen vähän itsekkäämmästä luonteenlaadusta kun syö aina sen viimeisen suklaapalan levystä, vaan suoraan turpajaisiin yms. vaan. Muusta en tiedä mutta jatkuva epäilys hyväksikäytetyksi tulemisesta ja omien rajojen kiivas puolustaminen torppaa kyllä tehokkaasti kohta jo ihan tavanomaisenkin rakkauden, saati sitten ehdottoman. Jos kokoajan ollaan valmiita kuin kissa tippumaan jaloilleen katastrofin sattuessa niin paljonko avaimia ollaan annettu toiselle sisimpään ja paljonko saatu takaisin? Tällaiset ihmiset saattavat olla todellisuudessa paljon, paljon lähempänä sitä kämppissuhdetta kuin edes ne, jotka narisevat pitkän suhteen väljähtyneistä fiiliksistä. Friends with benefits.
Juttu on nyt kumminkin niin että mitään ei loppujenlopuksi saa jos mitään ei anna. Ehdottoman rakkauden kokemisen voisi käsittää niinkin päin että toivoisi pystyvänsä siihen tunteeseen itse, se nimittäin on hieno tunne mutta vaatisi totaalista aseiden laskemista ja on siksi todella vaikeata. Tunteen puhtauden kestävyydestä en tiedä, mutta tarviiko sen sitten ikuisesti kestääkään, eihän mikään muukaan kestä? Ja kyllä, kolhuja siinä voi sitten tulla ehkä tavanomaista enemmän kun unohtaa pitää huolta ensisijaisesti itsestä. Mutta jos nyt sitten joku todellinen mörkö osuu rakkauden kohteeksi niin hänen luonnevikansa on hänen häpeänsä eikä sen, joka osaa rakastaa, päinvastoin kuin palstan nettipsykologit väittävät. Luulenkin että henki on nykyään vähän sellainen ettei ihan kaikki oikein ymmärrä mitä ajan takaa, sääli. Korostetaan omaa hyvinvointia ja onnea, omaa pärjäämistä, ja omaa kykyä estää jopa rikokset yli tekijän vastuun. Lisäksi: minunko pitäisi kaikki sietää, minulla on oikeus, minä haluan elämältä, tässäkö kaikki , entä jos jossain paremmin... Ei ole pakko kestää ei, mutta löytyykö se rakkaus ihan todella, kiivaista etsinnöistä huolimatta?
Minusta tuo ei ole mikään ongelma, koska ns. "tavallinen rakkaus" käy ehdottomasta rakkaudesta kunhan osapuolet ovat sen arvoisia. Tällöin siis jos nainen vaatii minulta ehdotonta rakkautta niin tutustuminen naiseen kertoo että tuleeko rakkaus olemaan mahdollinen.
Jos rakkaus on mahdollinen eli nainen on OK eikä sekoile liikaa niin jos kutsun sitä ehdottomaksi rakkaudesksi on nainen varmaankin siihen tyytyväinen. Jos nainen lyö tämän jälkeen läskiksi niin suhteen voi jättää siinä missä muunkin suhteen.
Entäs jos nainen onkin hyvä ja kohtuuttomia ongelmia ei tule? Kyllähän sellainen hyvä nainen on ns. ehdottoman rakkauden arvoinen, jolloin tuollaisen suhteen eläminen todeksi on hyvinkin luontevaa koska molemmat elävät hyvien sääntöjen mukaan.
Väitämpä että ennakko-oletuksesi tässä asiassa on että nainen käyttäisi tuota "pyyteetöntä ja ahdotonta rakkautta" oikeutuksena omalle perseilylleen - minusta luontevampaa on ajatella että naiset haluavat useimmiten pitkäaikaisen vakituisen kumppanin ja asettavat siksi itselleen riskittömimmän vaihtoehdon tunneskaalasta vaatimukeseksi, kyse siis ei ole hyväksikäyttäpyrkimyksestä vaan pelosta menettää kumppani ja siksi tarpeesta idealisoida rakkautta riskien vähentämiseksi.
Jos nainen itse venyy olemaan tuollaisen rakkauden arvoinen niin en näe vaatimuksessa mitään epämääräistä enkä edes huijaisi sanoessani rakkauden olevan ehdotonta (koska se siinä tilanteessa voi olla sitä.). Reaalipimut sitten joutuvatkin sen asian kanssa vastakkain etteivät he välttämättä ole tuon ideaalisen rakkauden ansatsevia vaan joutuvat kuin joutuvatkin luovimaan suhteissan myös epävarmuudessa.
Minäkin luulen, että vaateet kumpuavat hyväkytyksi tulemisen toiveesta ja menetyksen pelosta.
Tulipa tässä mieleen, että jos hyväksyy ihmisen vikoineen, niin hyväksyykö silloin ne viatkin?
Johan tuossa tule heti alkuun ehtoja liuta. Jos nainen on ok eikä sekoile liikaa. Käsittääkseni ehdoton rakkaus ei lopu, vaikka toinen perseilee olan takaa.
Kokemuksesta voi sanoa että kyllä, mutta viat eivät saa olla tai muodostua dealbreakeriksi, eli suhdetta vaurioittaviksi. Tavallaanhan me voimme rakastaa hyvää kuvitelmaa toisesta ja todellisuus opettaa kuka se toinen oikeasti onkaan ja sillä voi olla dramaattiset seuraukset.
Miehenä voisin kuvitella sanovani jotain sellaista että "Sitä sinua joka esitit olevasi rakastin ehdottomasti, tuo joka oikeasti olet... ei chanssiä" tai jotain muuta juustoista.
Toisaalta tässä on turha idealisoida, vaikka nainen olisi kuinka idealisti asiassa minä en ole - ja siten minä olen tässä ehdottomuus ja iäisyyskysymyksessä heikoin lenkki vaikka voinkin naisen mieliksi sanoa että asia on toisin eikä se oivassa suhteessa koskaan tulisi kyseenalaistetuksi. Jos nainen alkaisi testaamaan sitä niin testin on mentävä niin pitkälle että tulee jo syy erota, jolloin se on edelleen nainen joka ampuu suhdetta jalkaan. Uskon tälläisiä naisia olevan mutta he tarvitsevat jo jotain psykologin apua pärjätäkseen suhteissa tai vaihtoehtoisesti ääritottelevaista lapas-miestä joka ei pysty jättämään naista missään tapauksessa koska on niin riippuvainen.
Pointti tässä kai on se että miehen ei tule elää naisen piilotarpeille vaan hän voi rauhassa mittailla suhdetta ja naista sen edetessä ja rikkoa niin sydämen kuin toiveetkin jos nainen on huono valinta, mikään ei sitä estä - kuten ei sitäkään että nainen voi valita olla hyvä ja siten suhdekin pysyy ehjänä jos mies vain tajuaa elää sen jutun todeksi. Täten siis naisen toive on todellakin vain toive jonka voi jättää oikeasti huomiotta ja elää vain sitä hyvää suhdetta ja odottaa että nainen tekee sen, kyllä se nainen uskottelee jossain vaiheessa itselleen että se mitä hän toivoo on totta vaikka se ei oikeasti ihan kokototuus olisikaan ja nainen voi sössiä koko roskan milloin tahansa väärillä valinnoillaan vaikka olisi kuinka henkisessä pumpulissa.
Ehdoton rakkaus on mahdotonta. Jos jotain rakastaa ehdottomasti niin mm. mustasukkaisuutta ei pitäisi olla lainkaan sillä ehdottoman rakkauden kohteelle pitäisi sallia kaiken joka tekee hänet onnelliseksi ja tuottaa hänelle mielihyvää.
Oikeasti rakkaus on äärimmäistä narsistista omistamishalua, siksi myös mustasukkaisuus on yleistä!
Näinpä, jos rakkaus olis ehdotonta kuka vaan kelpais. Ehdoton rakkaus kuulostaa myös yksipuoliselle rakkaudelle, joka taas ei ole rakkautta ollenkaan, vain ripustautumista omien tunteiden voimaan.
Se pitää ensin itse kokea, sitten ymmärtää mitä se tarkoitaa.
Kaikenlainen ehdottomuus kuuluu nuoruuteen, koska silloin ei vielä ole rahkeita enempään. Kontrollin ja holhoamisen tarve syntyy epävarmuudesta ja tarpeesta omistaa yksinoikeudella (ja rangaistuksen uhalla).
Tyrannian ensiasetelma.
Tasoittuu kyllä jahka elämänkokemusta tulee enemmän.
Mulle ei nyt aukene miten päästään ehdottomasta rakkaudesta kontrollin,holhoamisen ja omistusoikeuden tarpeisiin sekä tyrannian ensiasetelmaan. Kuulostaa tosiaan siltä että ihminen rakastaa ehdoitta, mitä nyt pari pientä muuttujaa... Taitaa olla sen verran kurjaa touhua että parempi pysytellä ihan vaan sellaisessa tavallisessa rakkaudessa, asettelemassa niitä ehtoja.
Ehdoton rakastaminen ei tarkoita kontrollointia.
Se on kaunista rakkautta kahden sellaisen välillä, jotka rakastavat niin.
Huono rakkaussuhde kumpuaa ihmisten erilaisista tarpeista. Jos itsekäs rakastaja ja altruistinen ehdoton rakastaja kohtaavat, ei sittä varmaankaan hyvää seuraa. Kaksi kaltaistaan sen sijaan toimivat hyvin yhdessä.
http://en.wikipedia.org/wiki/Unconditional_love
äidin rakkaudesta tehty kehäpäätelmä.
Hipit ovat ehdottoman rakkauden jakajia.