Löysin eilen illalla kodin kaappeja ja laatikoita siivotessa miehen lipaston laatikosta naisten stringi-malliset alushousut. Ne eivät olleet minun ja housuista päätellen suoraan sanottuna "puhki runkatut", rispaantuneet ja likaiset ja ihan koppuraiset. Ne olivat myös kansiopinojen alla, ja vaikutti että ne olivat jo aika pitkään lojuneet siellä.
Olin tosi hämmilläni löydöstä ja kysyin asiaa suoraan avomieheltäni joka häpeillen hetken kuluttua tunnusti alushousujen kuuluvan hänen lomaromanssilleen.
Olivat tavanneet lomamatkalla mutta eivät harrastaneet seksiä. Olivat vaihtaneet kuitenkin osoitteita ja nainen oli lähettänyt omatoimisesti pikkupöksynsä kirjeen ohesssa miehelle. Tämä tapahtui kuulemma jo 2vuotta ennen seurustelumme alkua.
Mies tunnusti rehdisti runkkailleensa naista ajatellen melko usein näihin stringeihin. Kuulemma oli lopettanut tämän vähän ennen seurusteluamme mutta pikkupöksyt olivat unohtuneet lipastonlaatikkoon. Mies heti viskasi housut roskiin ja oli todella nolona jutusta ja jopa itkuisen oloinen.
Toisaalta ymmärrän että en voi harmistua sellaisesta, joka on tapahtunut ennen seurusteluamme mutta jotenkin ällöttää ajatus että joku nainen on lähettänyt stringinsä miehelleni ja tämä on tyydytellyt niihin iteään muutaman vuoden ajan silloin tällöin naista ajatellen ja nyt ne ovat lojuneet koko suhteemme ajan lipaston laatikossa, vaikka mies ei enää olisikaan muistanut pikkupöksyjen olemassa oloa lainkaan seurustelumme aikana eikä enää touhunnut tätä harrastustaan. Jotenkin vaan mielessäni nään miehen tyydyttässä itseään toisen naisen alushousuihin...
Mitä mieltä olette asiasta, onko tästä syytä olla harmistunut?
Olemme olleet yhdessä 2v ja olemme 24vuotiaita.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi pyhä eläin! Anna olla! Unohda! Ei edes kuulu sulle eikä sillä ole enää mitään väliä. Se on sen entistä elämää, historiaa! Tuskinpa itekkään olet kertonut kaikkea mitä sun "pöksyissä" on ennen tätä suhdetta tapahtunu. Äläkä kerrokkaan, koska se on HISTORIAA!! Bygones!
No jos tunnet harmia, niin saat toki tuntea sitä vapaasti... toinen juttu on sitten se, että en näkisi oikeana purkaa sitä mieheesi. Siinä, että hän on runkkaillut pikkuhousuihin, ei ole mitään väärää.
Voisit myydä netissä niitä.
Mitä maksaa?
Herää pahvi!!!!!!!!!!!!
Kuvitteletko oikeesti, että ne oli niin vanhat. Se pettää sua. Usko pois.
Se olis ne hävittänyt jo aikaa sitten, jos olis sun kans tosissaan.
Herää.....
Löysit keravan juna-aseman alakulku tunnelista naisen alusvaatteen en tiiä mitä tehä
Mullakin on tuolla vieraitten naisten alushousuja jonkun verran.
Yleensä hiiviskelen talonyhtiön kuivaushuoneeseen ja otan sieltä kuivumassa olevia rintsikoita ja alkkareita ja menen kotiin runkkaamaan mällit niihin.
Sitten vien ne takaisin sinne kuivaushuoneeseen jos muistan.
Oliko mukana haju?
Nuuhkitko??
Mitä maksaa?
Aloittaja! Lopeta välittömästi suhde, heitä miehesi kamat ulos, älä ole päivääkään enää tuollaisen kanssa suhteessa.