Vaikeeta, mutta totta

k.o.t.k kirjoitti:

Vaihdoin reilu vuos sitte koulua,koska emmä jaksanu enää olla siällä vanhassa koulussa. Ei mua varsinaisesti kiusattu enkä kokenu olooni kiusatuksi mut koko aja mua nälvittii ja puhuttii selän takan, levitettii juorui millä ei ollu mitään perää ja semmosta. Kerroinki siitä mun opettajalle ja asiaa alettii selvittämää monesti. Monen vuoden selvittämise jälkee mä päätin luovuttaa. Opettajat kaato kaikki puhelakot, juorut, valehtelut, haukkumaviestit, seläntakana puhumiset ja kavereitten yksin jättämiset mun niskaan. Muut ei ollu tehny mitään väärää vaa mä olinki muka tehny kaiken! Mut laitettiin pyytämään anteeks ja olinki kokenu kaiken monta vuotta muka väärin. Loppu aikana mun luokassa ei ollu mulla enää yhtäkään kaveria. Olin aina toisten luokkalaisten kanssa ja puolustin kiusattuja. En mä koskaan yksin ollu. En kertonu mun vanhoille kavereille mun suunnitelmista vaihtaa koulua mut viimiset sanat jotka mä niiltä muistan oli: ''Sä et vaan koskaan oo yksin vaik kuinka yritetää'' Siinä se sitte tuli. Ne oikeesti halus et olisin yksin mut olin niitte edessä aina vahva enkä näyttäny milt must oikeesti tuntu. Onneks sain puhuu mun äidille vapaasti niistä.

Sit tuli se koulun vaihto ja uudet ystävät ja kaverit. Tutustuin yhteen tyttöön mun luokalla ja meist tuli tosi hyvii ystävii, ainaki aluksi. Sen tytön tavat ja arvot oli iha erilaiset ku mun ja se oli tosi mustasukkane musta ja kateelline muille jotka oli mun ystäviä. Koulun kuraattori kehotti mun loppujelopuksi ottaamaa etäisyyttä meinaa se mun kaveri oikeesti sano mulle jo tosi pahoja asioita. Yritin ottaa mut ei siitä mitää tullu. Se tunki joka paikkaan enkä mä vaan voinu sitä yksinkää jättää.

Nyt vähän enne syyslomaa se sitte alko valehtelemaan ja haukkumaan facebookissa ja mulle tuli oikeesti tositosi paha mieli. Se yritti viedä multa mun tärkeet ihmiset pois. Helsinkiin menevään bussiinkin se vielä soitti ja haukku kaverinsa kanssa valehtelun ohessa. Sanoin et se ei tunnu kivalta ja että mitä oon tehny. Nykyään tää mun ''ystävä'' on ku mua ei oliskaa. Se ei vastaa ku puhun sille ja se on onnistunu viemää multa muitaki ihmisiä pois.

Nykyään mulla ei oo ketään ketä kuuntelis, tukis mun päätöksis ja viettäis mun kans aikaa sillon ku tarvin tukee. Mua ittee on auttanu jaksamaan tän kaiken läpi se, että oon aina tienny et en o ikinä niitä haukkunu, en puhunu selän takana, en valehdellu tai tehny mitää muutakaa pahaa. Tiedän kans sen, et vielä joskus mä löydän se ihmisen joka oikeesti ymmärtää mua, on se sitte ystävä, puoliso tai vaikka joku työkaveri:)

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä