en uskalla seurustella

Olet aivan oikeessa. Luotettavaa miestä on vaikea löytää ja jos ihastut johonkin niin varmasti se mies pettää sua jossain vaiheessa. Jos mies on komea niin on suuri todennäköisyys et se pettää sua kun sellasilla miehillä on kysyntää. Ei sellaset miehet osaa kieltäytyä seksistä jos sitä saa helposti. Ei kannat siis rakastua koskaan.

Et voi muuttaa itseäsi. Tiedät sisimmässäsi et mies pettää jossain vaiheessa.

".. esitän vahvaa ja hällä väliä-tyyppiä."

Älä esitä enää mitään, vaan näytä tunteesi avoimesti. Sinulla on täysi oikeus näyttää tunteesi, silloin ihmiset välttävät loukkaamasta sinua, kun tietävät miltä sinusta tuntuu. Jos joku tieten tahtoen loukkaa sinua, hän ei ole sinulle sopivaa seuraa. Sittenhän sekin selviää.

se olisikin kai viisainta, että kertoisin avoimesti tunteistani. se on vain pirun vaikeaa. kiitos neuvostasi.

Se oikeasti helpottaa, kun saa sen iskostettua itselleen, että siinä ei ole mitään pahaa, että tuntee omat tunteensa.

Tietyllä tavallahan se on aika järjetön ajatus, että vain sillä onko tunnustanut omia tunteitaan vai ei, olisi niin suuri merkitys siinä sattuuko. Samalla tavallahan sitä silti tuntee vaikkei ikinä myöntäisi sitä. Itsellä se helpotti kun päätin vaan yrittää löytää sen vahvuuden tunteiden takana seisomisesta. Se otti kyllä oman aikansa ja on jatkuvaa opettelua, koska se ei ole helppoa jos on koko ikänsä tehnyt toisin. Mutta päätin vaan, että uskallan tunnustaa niitä ja ajattelin aina, että jos pystyn ahdistumatta seisomaan niiden takana aina 15 minuuttia kauemmin kuin edellisellä kerralla, niin oon tyytyväinen. Sitten se hiljalleen helpotti, vaikka se hetkellinen ahdistus aina tulikin, kun teki mieli kieltää kaikki tunteensa sanomalla jotain tyhmää (ja se siis tuli nimenomaan siksi kun alkoi pelottaa). Nykyään teen niin, että jos alkaa tulla ahdistusta ajatuksesta, että toinen ei välitä (sitä tulee kuitenkin, koska se on ollut se pelko, minkä on niin kauan antanut hallita elämää), niin sen sijaan, että kieltäisin omat tunteet, niin meen tekemään jotain ihan muuta ja annan itselleni luvan olla ajattelematta asiaa siihen asti, että taas rauhotun ja uskon asioihin. Se on nyt auttanut jatkuvasti, kun ei tuu semmoista soutamis-ja huopaamisoloa, ja olen aika varma, että oon tälleen yrittämisen ja yrittämisen kautta löytänyt sen oman vahvuuden.

Tää kaikki helpottu ihan älyttömästi, kun uskalsin (heikosti, mutta uskalsin kuitenkin) vihjaista toiselle, että en ole oikeasti tarkoittanut niitä sanoja, mitä oon ladellut niinä hetkinä, kun on alkanut pelottaa ja oon vaan ajatellut, että parasta, että se luulee etten välitä ja vihaa mua. Niin se oli aivan selkeä käännekohta, kun se toinen ei ollutkaan vihainen! Sydämestä ottaa edelleen se, miten ihanalta se tuntui, kun se ei ollutkaan vihainen. Sen jälkeen tajusin, että oon ollut ihan hölmö ja päätin, että en enää ikinä tee sille sellaista, että valehtelisin etten välitäkään. Se sen suhtautuminen vaikutti niin vahvasti, että oon aivan varma, että sain siitä sen rohkeuden myöntää ihan suoraan kaikki tunteet ja seistä loppuun asti niiden takana, vaikka se ei välittäisi pätkääkään. Hölmöähän se olisi niitä kieltää, kun ne on olemassa tapahtui mitä vaan. Nyt mulla on sen jälkeen ollut tosi vapautunut ja rauhallinen olo, vaikea selittää :) Oon vihdoin oppinut hallitsemaan sitä ahdistusta ja on sellainen olo, että olen minä enkä mikään esitys minusta. Jostain tosi kaukaa lapsuudestahan se pelko tulee, on kokenut torjuntaa ja ajatellut, että kelpaa paremmin, kun esittää ettei välitä kenestäkään. Se esitys on nyt murtunut, ainakin häntä kohtaan :) ja se tuntuu ihan äärettömän hyvältä ja vähän kummalliselta. Jokaisella pitäisi olla sellaisia ihania ihmisiä lähellään, jotka antaa anteeksi ja saa sillä niin paljon hyvää muutosta aikaan. Vielä kun osaisin kertoa sen hänelle, miten paljon se hänen reaktio merkitsi, niin olisi hyvä :)

On siis vaikeaa ja pitää hyväksyä, että se on prosessi ja varmasti hetkittäin ahdistaa paljonkin, mutta lopputulos on kaiken sen arvoinen. Pääsee vihdoin ulos siitä muotista, johon joku ihan mitätön lapsuuden tuttu tms. onnistui laittamaan vuosikymmeniksi :) Vapauttava tunne. Ehkä on vielä pakko lisätä se, että en usko, että itsen kohdalla se olisi ikinä onnistunut ilman sitä mahtavaa ihmistä. Ihan kipristelee kyyneliä sydämessä kun mietin sitä, että se sai tämän auki.

kuulostaapa tutulta.

T.Kohtalotoveri

Aivan ihanasti kirjoitit "vapauttava prosessi". Itsellänikin on tunnelukkoja jotka juontaa juurensa lapsuudesta ja heijastavat aika pitkälti tähän päivään. Tiedostan lapsuudestani isän mitätöimisen ja tunteiden patoamisen. Se että olen vasta ymmärtänyt nyt lähempänä 50v. mistä ihmisuhdekiemurani ovat johtuneet, ovat aika lohdutonta tietoa :(
Minullakin on ollut mies suhteita ikäni aikana useampia ja olen aina vetänyt puoleeni itsekkäitä ja toisaalta heikkoja miehiä. Tarkoitan heikkoja silleen, että tutustuessani paremmin heihin olen huomannutkin heidän ns. huonon itsetunnon. Jokaisella heistä on ollut lapsuudessa domonoiva äiti, joka aikuis ijässäkin on ollut vielä suuresti heidän elämän kuvioissaan.
Tälläkin hetkellä olen suhteessa jossa en voi olla oma itseni. Älkää ihmetelkö miksi.......siihen en osaa vastata. Tämä mies on aivan ihana silloin kun jaksan kuunella ja kannustaa häntä. Sitten kun mittani on täysi ja halauan kertoa asioista hän dominoi minua sillä, että olen liian kriittinen, hermostun helposti yms. Tiedostan sen, että patoan tunteitani enkä osaa niitä sillä hetkellä tuoda esille. Olen työstänyt asiaa paljon itsessäni, kuitenkin toisen reaktiot niihin ovat olleet negatiiviset silloin, kun olen kertonut miltä tuntuu ja olen taas sulkeutunut itseeni ja ollut hiljaa.
Se ei ole kuitenkaan oikea tie, vaan olen huomannut itsessäni yhä enemmän sulkeituneisuutta ja huonoa oloa. Nyt olen oikeasti alkanut miettiä, että onko tämä ihminen ees oikea minunlaiselleni "vajaalle" ihmiselle. Tätä jään pohtimaan. Onko enkeleitä jotka kertoisi mitä näätte parhaaksi tehdä?

ihan ensinnä sun pitäs saada sun itsetunto ja itseluottamus takaisin. kaikki lähtee susta itsestäsi.

ei kukaan muu voi tehdä sinua onnelliseksi, jos et itse osaa sellainen olla

puhutte todellakin asiaa, kiitos :) tiedän, että itseluottamusta pitäisi saada rutkasti enemmän, eikä vain esittää hyvän itseluottamuksen omaavaa. mutta kuinka? miten kehittää omaa itseluottamusta? googlekaan ei anna sellaiseen vinkkiä, joka muuttaisi minua. en halua jatkaa tällaisena.

Tähän ei auta muu kuin, että parannat itsetuntoasi. Sillä kaikki miehet ja kaikki naiset eivät petä omaa elämänkumppaniansa, oikeasti löytyy niitä jotka välittävät omasta puolisostansa ja ovat uskollisia.

Vaikka sitä on vaikea uskoa, kun nykymeininkiä seuraa. Mutta ota huomioon, että noien tosiTV-ohjelmien juoni on yksinkertaisesti vetää kaikki ns. överiksi. Eihän sitä muuten saisi katsojalukua nostettua. Ja elämä ei todellakaan ole mitään BB:tä, näin yksinkertaistaen.

Nyt sitten tähän tällainen humoristinen pläjäys: Naisten "kaataminen" on vähän kuin menisi kaatamaan joulukuusta. Olet saanut yhden kaadettua, niin vierestä löytyy hieman parempi".

Tarinan opetus lienee se, että jos aina etsit parempaa, niin koskaan et löydä itsellesi kunnon puolisoa ja jäät sinkuksi :-).

Et älä ota turhaa stressiä, näytät varmaan ihan hyvältä uuden miesystäväsi silmissä. Ei hän muuten olisi sinun kanssasi alkanut oleen. No, pysyvä parisuhde on jatkuvan kasvamisen aikaa ja kompromissien tekemistä, puolin ja toisin.

Ja kauniiksi lopuksi, älä koskaan anna pettäjälle anteeksi vaan lähde menemään. Sellaiset henkilöt eivät koskaan opi, he etsivät aina vaan parempaa, mutta koskaan eivät löydä sellaista joka sopisi heille. Pätee niin miehiin kuin naisiinkiin.

Älä välitä, kaikki me joskus saamme elämässämme näpeille......