Olen viime aikoina alkanut miettiä enenevässä määrin pientä "siivousta" ystävä/kaveripiirissäni. Minulla on toista kymmentä ystäväksi/kaveriksi katsomaani ihmistä, osaan olen tutustunut kouluaikoina, osaan työn kautta. Hyvin kirjavaa porukkaa, iältään ja taustoiltaan.
Mutta elämä ja sen muuttuvat vaiheet tekevät sen, ettei kaikkien kanssa enää löydy yhteisiä puheen aiheita ym. Olen itse suht sosiaalinen ihminen, vain aniharvoin haluan mököttää omassa rauhassani. Tykkään jutella niin hyvät kuin huonot asiat ja myös mielelläni kuuntelen toisten ilon ja murheen aiheita.
Viime aikoina olen pannut merkille, että muutama ihminen kaveripiirissä toistaa samaa kaavaa kerrasta toiseen: minuun otetaan yhteyttä, kun maailma murjoo ja minun odotetaan "puhaltavan pipin pois" - ja sitten kun kaikki on ok, minua ei taas tarvitakaan. Kiva olisi joskus niitä hyviä hetkiäkin olla jakamassa, mutta katin kontit, ne vietetään, totta kai, tiiviisti niiden murheiden aiheuttajien eli sen hetkisen miehen kanssa. Useimmiten jos tällaisina aikoina laitan viestiä tai soitan, ollaan niin kiireisiä, että... Kun rakkauteen tulee uusi ryppy, johan alkaa puhelin piipata ja halutaan vatuloida asioita minun kanssani... Muutaman kerran olen näiden kahvittelutuokioiden aikana ottanut erilaisen kannan kuin aiemmin eli "paijaamisen" sijaan olen kyseenalaistanut kaverin omaa käytöstä hienovaraisesti... ISO virhe! Ei minun kuulu niin sanoa, vaan minun kuuluu TUKEA hymistelemällä, että se tyyppi on ihan kus'piä! Viimeisin tällainen tapaus oli, kun kaveri tuskaili, mitä uusi miesystävä touhuaa viikolla, kun välimatkaa on muutama kymmenen kilometriä ja miehen ex asuu naapurissa... Että varmaan tekevät juuri Sitä! Totesin tähän, että no sitä ei voi tietää - ja että eipä tiedä miesystäväkään, mitä tämä kaverini touhuilee... Ja kaverihan "touhuilee", mutta toisen pitäisi elää vain hänen tapaamistaan varten. Höh.
Ystävissäni on muutama toidellinen helmi, joita arvostan vuosi vuodelta aina vain enemmän. Ihmisiä, joille olen aina olemassa - ja jotka ovat minulle aina olemassa. Nyt olen alkanut miettiä, että mitähän tapahtuisi, jos pikkuhiljaa jättäisin pitämättä yhteyttä näihin toisen tyyppisiin ihmisiin... Tipahtaisivatko "kelkasta" vai heräisivätkö ihmettelemään, kun olen hiljaa... Mene ja tiedä.
Näin olen tuumannut, että leinee aika poistaa elämästä sellaisia asioita ja ihmisiä, jotka ottavat huomattavasti enemmän kuin antavat. Ja keskittyä niihin antoisiin ja rakkaisiin asioihin ja ihmisiin....
Mutta elämä ja sen muuttuvat vaiheet tekevät sen, ettei kaikkien kanssa enää löydy yhteisiä puheen aiheita ym. Olen itse suht sosiaalinen ihminen, vain aniharvoin haluan mököttää omassa rauhassani. Tykkään jutella niin hyvät kuin huonot asiat ja myös mielelläni kuuntelen toisten ilon ja murheen aiheita.
Viime aikoina olen pannut merkille, että muutama ihminen kaveripiirissä toistaa samaa kaavaa kerrasta toiseen: minuun otetaan yhteyttä, kun maailma murjoo ja minun odotetaan "puhaltavan pipin pois" - ja sitten kun kaikki on ok, minua ei taas tarvitakaan. Kiva olisi joskus niitä hyviä hetkiäkin olla jakamassa, mutta katin kontit, ne vietetään, totta kai, tiiviisti niiden murheiden aiheuttajien eli sen hetkisen miehen kanssa. Useimmiten jos tällaisina aikoina laitan viestiä tai soitan, ollaan niin kiireisiä, että... Kun rakkauteen tulee uusi ryppy, johan alkaa puhelin piipata ja halutaan vatuloida asioita minun kanssani... Muutaman kerran olen näiden kahvittelutuokioiden aikana ottanut erilaisen kannan kuin aiemmin eli "paijaamisen" sijaan olen kyseenalaistanut kaverin omaa käytöstä hienovaraisesti... ISO virhe! Ei minun kuulu niin sanoa, vaan minun kuuluu TUKEA hymistelemällä, että se tyyppi on ihan kus'piä! Viimeisin tällainen tapaus oli, kun kaveri tuskaili, mitä uusi miesystävä touhuaa viikolla, kun välimatkaa on muutama kymmenen kilometriä ja miehen ex asuu naapurissa... Että varmaan tekevät juuri Sitä! Totesin tähän, että no sitä ei voi tietää - ja että eipä tiedä miesystäväkään, mitä tämä kaverini touhuilee... Ja kaverihan "touhuilee", mutta toisen pitäisi elää vain hänen tapaamistaan varten. Höh.
Ystävissäni on muutama toidellinen helmi, joita arvostan vuosi vuodelta aina vain enemmän. Ihmisiä, joille olen aina olemassa - ja jotka ovat minulle aina olemassa. Nyt olen alkanut miettiä, että mitähän tapahtuisi, jos pikkuhiljaa jättäisin pitämättä yhteyttä näihin toisen tyyppisiin ihmisiin... Tipahtaisivatko "kelkasta" vai heräisivätkö ihmettelemään, kun olen hiljaa... Mene ja tiedä.
Näin olen tuumannut, että leinee aika poistaa elämästä sellaisia asioita ja ihmisiä, jotka ottavat huomattavasti enemmän kuin antavat. Ja keskittyä niihin antoisiin ja rakkaisiin asioihin ja ihmisiin....
Vastaukset 3
Vanhimmat
=>jos pikkuhiljaa jättäisin pitämättä yhteyttä
Oletan että valittaisivat yksipuolista yhteydenpitoa, ja sitten tipahtaisivat "kelkasta".
Etenkin jos tähän yhdistää "muita kiireitä"
Hyviä vihjeitä, tosin en ole aiemmin käytännössä kokeillut.
Kun olet seuraavan kerran yhteyksissä näihin energiavarkaisiin, jotka haluat saneerata elämästäsi, ole korostetun itsevarma, hieman kiireisen ja välinpitämättömän oloinen. Ole valmis laukomaan valikoituja totuuksia henkilöstä itsestään hänen tarinointinsa väliin. Jätä kanssavoivottelut tekemättä. Kerro puolen tunnin päästä, että sinulla on jo kiire harrastukseesi.
Hyviä puolia että tehoaa, huonompi että saat myöhemmin kuulla kuinka sinustakin on tullut niin p...ntärkeä ihminen nykyään.
Ehkä se onkin totta. Paskantärkeiltähän nuo tekstit kuullostavat.