Olen eroamassa miehestäni, koska mies otti lähti kun löysi uuden nuoremman ja varmaan mukavamman(?)... tämä tapahtui jo maaliskuussa, siis ei enää mikään ihan tuore juttu. Aluksi mies oli ihan asiallinen, mutta pikkuhiljaa hän on muuttunut siaksi, siis aivan todella. Ei eds yritystä asialliseen käytökseen, vaikka hän on ollut se joka jätti minut. Minua uhkaillaan kaikella mahdollisella, minua yritetään ajaa pois omasta yhteisestä kodista, vaikka ositustaistelu on vasta alkamassa. Itse kuvittelin vaikka katkera olenkin jätetyksi tulemisesta 9 vuoden suhteen jälkeen, että voisimme olla jonkinlaisissa väleissä ihan vain lasten vuoksi, mutta ei ja ei...
Ajattelin jopa että suostun suosiolla tappiolliseen ositukseen, mutta tarpeeksi uhkailuja ja kettuiluja kestettyäni olen päättänyt että vien kaiken minkä Suomen laki minulle suo, vaikka en olisi kaikkea ansainnutkaan. Mies tuntuu nykyään inhoavan kaikkia jotka ovat minu tuttuja tai sukulaisia ei tervehdi, mikä ei suuri tappio tutuille ole, mutta tyhmän kuvan mies itsestään antaa...
Siispä kestääkö tämä suoranainen sota ikuisesti, koska mies jättää minut rauhaan vai jättääkö koskaan? Mistä hän voi olla minulle katkera, hänhän se minut jätti?
Voimat pyörittää arkea pienten lasten kanssa on vähissä ja joka kerta kun mies edes soittaa alkaa kädet täristä, kun pelkää jo häntä ja uhkailuja....
Ajattelin jopa että suostun suosiolla tappiolliseen ositukseen, mutta tarpeeksi uhkailuja ja kettuiluja kestettyäni olen päättänyt että vien kaiken minkä Suomen laki minulle suo, vaikka en olisi kaikkea ansainnutkaan. Mies tuntuu nykyään inhoavan kaikkia jotka ovat minu tuttuja tai sukulaisia ei tervehdi, mikä ei suuri tappio tutuille ole, mutta tyhmän kuvan mies itsestään antaa...
Siispä kestääkö tämä suoranainen sota ikuisesti, koska mies jättää minut rauhaan vai jättääkö koskaan? Mistä hän voi olla minulle katkera, hänhän se minut jätti?
Voimat pyörittää arkea pienten lasten kanssa on vähissä ja joka kerta kun mies edes soittaa alkaa kädet täristä, kun pelkää jo häntä ja uhkailuja....
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kauheata tuommonen käytös.Itsellä samantyyppinen tilanne.Riittää jo se hylkääminen, vielä p....aa niskaan...
Miehet käsittelee tilannetta tosi oudosti.
Itse yrittää hyvällä, mutta kun ei...
Pitää vaan ihmetellä moista kypsymättömyyttä...
Yritä vaan jaksaa, ota omas pois.
Lämmin halaus!voimia!
...meillä. Kaikki tuli ilmi jo helmikuussa, mutta muuten kaikki täsmää. Olen aivan loppu. Kaikki menee koko ajan vain mahdottomammaksi, vaikka viranomaiset "veikkaavat" muuta. Myös minulla kädet tärisevät puhelimessa ja alan helposti änkyttämään. Meillä ei edes lakimies ole saanut tilannetta rauhoitettua. Olisi kiva vaihtaa kuulumisia, jos jaksat.
Täällä joku kommentoi kyseisiä tilanteita, että miestä kuitenkin harmittaa, että lähti kyseisen naisen kelkkaan. Tiedä sitä sitten. Meillä eron hakija olin minä, koska mies asui muualla eikä suostunut päätöstä tekemään, mutta en minäkään voinut enää kaikkien vuosien valheiden jälkeen jatkamaan eikä hän sitäkään halunnut. Nyt ollaankin sitten marttyyri.
minä hain eroa, kun kysyin mieheltä suhteen selvittyä ja hänen jo kotoa pois lähdettyä, haluaako hän erota hän sanoi ettei tiedä??? Tiesi kyllä että haluaa olla ja asua jonkun muun kanssa, mutta ei tiennyt haluaako erota, ihan kuin minä odottaisin loppuelämäni jos hän vaikka huomaa että ei meillä ihan hirveää ollutkaan, ettei uusi onni ole sen ihmeellisempää... Heti en eroa hakenut, odotin kaksi kuukautta ja nyt odottelen että asiat järjestyisivät ja minäkin pystyisin jatkamaan elämääni että minäkin saisin jonkun järjestyksen elämääni, että ositukset ja sumisjärjestelyt yms olisi niin kunnossa että ei olisi enää mitään aihetta tapella tai kiusata minua.
Olin myös loukkaantunut kun huomasin kuinka mieheni vihaa minua, vaikka hänkin itse lähti toisen naisen vuoksi liitostamme. Mutta sitten luin, että viha kuuluu asiaan ja kestää noin kolme vuotta. Kaikki tuntevat vihaa, se on aivan luonnollista. Toiset vain haluavat syystä tai toisesta peittää vihansa. Itse huomasin, että en halunnut näyttää mitään negatiivisiä tunteita siksi, että toivoin mieheni palaavan kotiin. Yritin siksi epätoivoisesti esittää järkevää ja herttaista. Typerää, koska patoutunut viha aiheuttaaa masennusta...
Kyllä se sota varmaankin joskus loppuu, vaikkei siihen ehkä tuossa vaiheessa jaksakaan uskoa. Ositus on lopulta kuitenkin suhteellisen selväpiirteinen asia ja sen pesänjakaja saa kyllä tehtyä. Kohtuutonta sopimusta ei pidä kenenkään allekirjoittaa, mutta mikäli jossain katsoo pystyvänsä joustamaan ja tulemaan vastaan, niin kannattaa pyrkiä siihen. Lopputulos voi olla siten kuitenkin parempi. Vihan tunteet ym. ovat hyvin ymmärrettäviä tuossa tilanteessa. Niistäkin pääsee aikanaan eroon, mikäli ei itse lähde koston tielle. Siitä kierteestä taas ei välttämättä selviäkään. Malttia ja asiallista apua tarvitaan, ja vaikkei toinen osapuoli näyttäisi asiallisesti toimivankaan, on aina lopputuloksen kannalta parempi mikäli itse jaksaa niin toimia. Toivotan jaksamista ja hyvää loppukesää! Kyllä ne asiat jossain vaiheessa helpottavat.