Epätavallisen voimakkaat kuukautiskivut

Hei!

Ensimmäinen kysymykseni olisi, että oletteko muut naiset huomanneet, että pahentavatko rasvaiset ruuat ja herkut kuten sipsit, leivokset ja suklaa mahakipua?
Onko kuukautisten aikaan maha herkempi? Esim. rasvalle tai kahville?

Sitten ihan oikeaan aiheeseen.
Kärsin todella voimakkaista ja pitkkäkestoisista kuukautiskivuista.
Tälläkin hetkellä kipu on ollut melkein yhtäjaksoista melkein 18 tunnin ajan!!
Se alkoi heti aamulla ja on kestänyt koko päivän. Seisominen ja suorassa istuminen on vaikeaa.
Kipu tuntuu yleensä keski-ja-alavatsan alueella, siirtyy sieltä vasempaan kylkeen ja keuhkojen väliin säteilevänä kipuna, sekä sen jälkeen jomottavana kipuna ala-selkään.
Vatsan kipu on yleensä kouristelevaa, ja vatsaan koskee enemmän kun hengitän ulos, ja siksi pidätän usein hengitystäni vetäen ensin keuhkot täyteen.
Usein ennen kuukautisia ja niiden aikana tunnen pistävää ja todella voimakasta kipua kohdussa josta se säteilee häpyhuulien alueelle, ja sen jälkeen alkaa vatsakipu.
Mitkään särkylääkkeet eivät ole auttaneet, mitä minun pitäisi tehdä??
Olen ollut hyvin kekseliäs yrittäessäni poistaa kipua, mutta olisiko teillä ehdotuksia kivun hoitoon?

Ongelmani todella vaivaa minua.. voisiko minussa olla jokin vika?

Kiitos asiallisista vastauksista!
1179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Enpä tiedä noista ruoista lisäävätkö kipuja, mutta mulla on maha ainakin sekaisin aina kuukautisten ekoina päivinä, joten tulee välteltyä tota kahvia ja rasvasia herkkuja.
Noiden kipujen vuoksi kävisin gynellä. Monella naisella on kovat kuukautiskivut joille ei löydy varsinaista syytä, mut tietysti voi olla jotain endometrioosia tai myoomia.
Jos olet lapseton, usein ensimmäisen synnytyksen jälkeen kivut lieventyvät.
Kipuihin on olemassa hormonaalisia hoitoja, mutta jos niitä ei halua niin kipulääkkeiden lisäksi esim. lihasrelaksantti saattaa auttaa.
Lisäksi lämmin vesihaude alavatsan päälle ja levätessä puoli-istuva asento.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naisetlukekaa kirjoitti:

Hei!

Ensimmäinen kysymykseni olisi, että oletteko muut naiset huomanneet, että pahentavatko rasvaiset ruuat ja herkut kuten sipsit, leivokset ja suklaa mahakipua?
Onko kuukautisten aikaan maha herkempi? Esim. rasvalle tai kahville?

Sitten ihan oikeaan aiheeseen.
Kärsin todella voimakkaista ja pitkkäkestoisista kuukautiskivuista.
Tälläkin hetkellä kipu on ollut melkein yhtäjaksoista melkein 18 tunnin ajan!!
Se alkoi heti aamulla ja on kestänyt koko päivän. Seisominen ja suorassa istuminen on vaikeaa.
Kipu tuntuu yleensä keski-ja-alavatsan alueella, siirtyy sieltä vasempaan kylkeen ja keuhkojen väliin säteilevänä kipuna, sekä sen jälkeen jomottavana kipuna ala-selkään.
Vatsan kipu on yleensä kouristelevaa, ja vatsaan koskee enemmän kun hengitän ulos, ja siksi pidätän usein hengitystäni vetäen ensin keuhkot täyteen.
Usein ennen kuukautisia ja niiden aikana tunnen pistävää ja todella voimakasta kipua kohdussa josta se säteilee häpyhuulien alueelle, ja sen jälkeen alkaa vatsakipu.
Mitkään särkylääkkeet eivät ole auttaneet, mitä minun pitäisi tehdä??
Olen ollut hyvin kekseliäs yrittäessäni poistaa kipua, mutta olisiko teillä ehdotuksia kivun hoitoon?

Ongelmani todella vaivaa minua.. voisiko minussa olla jokin vika?

Kiitos asiallisista vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu