Nashin peliteoria parisuhteeen muodostamisessa

Moni on varmasti nähnyt elokuvan Kaunis mieli, jossa kuvataan nerokasta John Forbes Nashia. Hän keksi Adam Smithin aiemman ajattelun haastavan idean ollessaan baarissa. Muistatte erityisesti tuon kohtauksen elokuvasta, jos olette sen nähneet.

Hänen mukaansa kaikki miehet eivät voi lähestyä vain parhaimman näköistä naista, jota Smtihin teoria itsekkäästä oman edun maksimoinnista edellyttäisi. Sen sijaan miehet lähestyvät naisia suhteessa muiden miesten valintoihin. Muodostuu eräänlainen yhteistyön asetelma, tosin se on itsekkäs sellainen. Kaikki miehet lähestyvät jotain naista. Tiedän, että se ei toimi täysin tuolla tavalla, mutta teoriat kuvaavatkin usein ihannetilannetta.

Juuri tuon kaltaisen yhteistyön avulla ihminen on muodostanut yhteistöjä. Vai pitäisikö sanoa, että niin miehet ovat sen järkeilleet. Se on parhaaksi kaikille, jos naiset jaetaan miesten kesken tasan. Ymmärtääkö nainen tätä?

Niinpä... Miettikääs olisiko Nash kyennyt ajattelemaan tuolla tavoin, jos olisi ollut nainen? Naisellisen ajatusmallin mukaan hän olisi halunnut tietyn miehen, jonka kaikki muutkin naiset haluavat. Muut miehet eivät yksinkertaisesti ole naiselle olemassa. Hän olisi päätynyt teoriaan, jonka mukaan kaikki haluavat itselleen vain parhaan mahdollisen vaihtoehdon ja muita vaihtoehtoja ei oikeastaan edes ole!!

Mites tämä toimisi yhteisön muodostamisessa. Sehän olisi täysi katastroofi. Jos kaikki heimon naiset haluavat sen mahtavan heimopäällikön eivätkä kelpuuta muita, niin yhteisöhän hajoaa käsiin. Ne muut miehetkin ovat nimittäin olemassa, vaikka nainen ei sitä haluaisikaan. He eivät hyväksy tilannetta ja vaativat itselleen naisia.

Onneksi tuo naisen valintaan perustuva yhteisö ei ollut mahdollista, vaan miehet päättivät rationaalisesti kaikkien edun kannalta parhaan ratkaisun. Hetkinen!??! Nykyäänhän naiset saavat päättää ja miesten on alistuttava siihen... Mitä kaikkia ongelmia se voikaan tuottaa. Mitä ongelmia se on jo tuottanut???
11267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä ne naisetkin on niitä toisiks ja kolmanneks ja neljänneks parhaita huolinut itselleen. Tuntuu kyllä siltä, että on vähenemässä tällainen ajattelu, että naiset nykyään haluaa kaikki sen parhaan. Tähän on varmaan median luomat mielikuvat vaikuttanut. On niitä fiksujakin naisia vielä jäljellä, mutta koska ovat kuolemassa sukupuuttoon, niin ei heitä enää vapaalla jalalla paljon näe.

Äänestä

Umpihullahan tuo ukko oli, eikä sun juttus kuulosta yhtään paremmilta.

Kyllä ne fiksuimmat naiset ikävä kyllä on niitä sun pelkäämiä feministejä, mutta sun harhat nyt on mitä ne on.

Onneksi sä et saa päättää mistään, revi siitä...

Äänestä
  • No tämä umpihullu ukko voitti Nobelin palkinnon. Kyseessä on sen tasoinen nero, jolle on tyypillistä omata jonkinlainen yleensä sosiaalinen mielialahäiriö. Se on myös miehille yleisempää. Nerot näet ovat yleensä miehiä. Kieltämättä on immartelevaa, jos vertaat hänen "hulluuttaan" minuun.

    Ja mistäs tiedät, että en saa päättää mistään?:) Eikö tänne palstalle voi kirjoitella sellaisessa asemassa oleva henkilö? Päätösvaltaa on keskimääräistä tavista huomattavasti enemmän.

    Kirjoituksen tausta-ajatuksena oli samalla kritisoida yhä itsekkäämpää maailmaa monenlaisine ongelmineen.

    Äänestä

  • tasapainotila kirjoitti:

    No tämä umpihullu ukko voitti Nobelin palkinnon. Kyseessä on sen tasoinen nero, jolle on tyypillistä omata jonkinlainen yleensä sosiaalinen mielialahäiriö. Se on myös miehille yleisempää. Nerot näet ovat yleensä miehiä. Kieltämättä on immartelevaa, jos vertaat hänen "hulluuttaan" minuun.

    Ja mistäs tiedät, että en saa päättää mistään?:) Eikö tänne palstalle voi kirjoitella sellaisessa asemassa oleva henkilö? Päätösvaltaa on keskimääräistä tavista huomattavasti enemmän.

    Kirjoituksen tausta-ajatuksena oli samalla kritisoida yhä itsekkäämpää maailmaa monenlaisine ongelmineen.

    Halla-aholaista itsekästä sovinisti lässytystä tuo minusta on. Mitään tasapainoa ole koskaan ollutkaan, ukot päätti omatki edukseen joskus, naiset ja lapset kärsi tai kuoli pois (tätä ihanaa tasapainotilaa näkee vielä joissain maissa). Osalla äijistä menee hyvin. Mitäs muuta tuokaan kuin äärimmäistä itsekkyyttä ja vain omista eduista piittaamista.

    Äänestä

  • joo joo lässyn lässy kirjoitti:

    Tämä kirjoitus antaakin feministin älystä oikein hyvän kuvan.

    Äänestä

  • heh3 kirjoitti:

    Tämä kirjoitus antaakin feministin älystä oikein hyvän kuvan.

    Totuus sattuu, sovinistit.....

    Äänestä

Niinhän ne teoriat toimii kun kyseessä on ihannetilanne, ja varmaankin kyseisessä peliteoriassa kun kaveriporukka on liikenteessä.

Mutta mikä teoria kuvaisi sitä kun AT- tai kuka tahansakin mies on yksin liikentessä? MAT?

Äänestä

Mikähän se paras oikein on, kun kaikki tuntuu pitävän eri ihmisistä... Eri miehille eri nainen on se paras.

Miks näin aivottomia ajatelmia edes tuodaan tänne palstalle?

Äänestä

"Mites tämä toimisi yhteisön muodostamisessa. Sehän olisi täysi katastroofi. Jos kaikki heimon naiset haluavat sen mahtavan heimopäällikön eivätkä kelpuuta muita, niin yhteisöhän hajoaa käsiin."

Kuningasajatuksessahan tämä toteutui, mutta noissa systeemeissä naisten mielipiteellä ei ollut väliä vaan heidän pariutumisesta päätti esim. suku. Kuningas otti vaimon, jalkavaimoja ja rakastajattaria eikä heillä ollut mitään hoviasemaa tai kuninkaan kanssa olemista vastaan vaan se oli äärimmäisen toivottua, mutta valitsijana oli kuningas itse eikä naiset.

Samaten tällä vallalla oli oikeus sanella kuka on kenen kanssa ja naiset pakotettiin tyytymään. Tällöin hommassa oli luokkayhteiskunnan tasapainoinen realiteetti joka ei antanut naisten sekaville haluille jalansijaa vaan määräsi heidät johonkin asemaan jossa he saivat sitten toimia ja tehdä elämästään mitä pystyivät, hyvä nainen jotain hyvää ja huono nainen puolestaan lähinnä turpiinsa.

Tuollaisessa yhteiskunnassa tämä YTM/ATM systeemi jylläsi täydellisesti ja luonnollisessa tilassaan eikä edes yritetty teeskennellä muuta. Piialta irtosi aivan varmasti yläluokkaiselle miehelle, ja tallipoika sai mitä sai jos sai - ja herrasmiehet sopivat asiat keskenään. Oli äärimmäisen harvinaista että nainen eteni yhtään mihinkään yhteiskunnallisessa asemassaan vaikka panikin korkea-arvoisen miehen kanssa, se tarkoitti vain että esim. mies järjesti tuolle naiselle paremmat oltavat esim. tiluksillaan- nuoresta kauniista lypsäjästä ei tullut paronitarta - vaan hän pääsi lypsäjäksi kartanon navettaan jossa paroni kävi tuikkaamassa kaunotarta. Kun kaunotar vanheni eikä kelvannut ilotteluun hän sai edelleen jäädä työsuhteeseen kartanon navetalle kiitokseksi palvelustaan.

Äänestä

Niinpä. Mitään hyvää ei ole seurannut siitä että naisille on luovutettu oman vittunsa täydellinen hallinta. Vitunjakelu on nyt mennyt aivan päin vittua, aivottomille naimamestareille kyllä levitetään ne huoranhaarat nussittavaksi mutta kunnon mies joutuu käyttämään kämmentä.

Naisten vitut on uudelleen otettava vastuuntuntoisten tahojen (=kunnon miehet) tiukkaan kontrolliin. Ei käy päinsä että nainen päättää itse joidenkin älyvapaiden "tunteiden" perusteella kenelle jakaa reikäänsä.

Äänestä

Ihmiset tykästyvät toisiinsa ilman minkäänlaisia teorioita ja sotasuunnitelmia. Vaikka huteja tulee, moni suhde onnistuu ja monet väärin valinneetkin yksilöt löytävät lopulta jonkun mieluisan. Ympäristön painekin on useimmiten sen oman pikku pään sisällö, joten sitä on länsimaalaisen huono syytellä.

Teorioita vääntävät vain ne surkimukset, joiden on pakko löytää jokin itsensä ulkopuolinen syy sille, että kukaan ei kiinnostu. Tai eivät he osaa edes vääntää teorioita vaan kopioivat ne muista yhteyksistä. Surkimukset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tasapainotila kirjoitti:

Moni on varmasti nähnyt elokuvan Kaunis mieli, jossa kuvataan nerokasta John Forbes Nashia. Hän keksi Adam Smithin aiemman ajattelun haastavan idean ollessaan baarissa. Muistatte erityisesti tuon kohtauksen elokuvasta, jos olette sen nähneet.

Hänen mukaansa kaikki miehet eivät voi lähestyä vain parhaimman näköistä naista, jota Smtihin teoria itsekkäästä oman edun maksimoinnista edellyttäisi. Sen sijaan miehet lähestyvät naisia suhteessa muiden miesten valintoihin. Muodostuu eräänlainen yhteistyön asetelma, tosin se on itsekkäs sellainen. Kaikki miehet lähestyvät jotain naista. Tiedän, että se ei toimi täysin tuolla tavalla, mutta teoriat kuvaavatkin usein ihannetilannetta.

Juuri tuon kaltaisen yhteistyön avulla ihminen on muodostanut yhteistöjä. Vai pitäisikö sanoa, että niin miehet ovat sen järkeilleet. Se on parhaaksi kaikille, jos naiset jaetaan miesten kesken tasan. Ymmärtääkö nainen tätä?

Niinpä... Miettikääs olisiko Nash kyennyt ajattelemaan tuolla tavoin, jos olisi ollut nainen? Naisellisen ajatusmallin mukaan hän olisi halunnut tietyn miehen, jonka kaikki muutkin naiset haluavat. Muut miehet eivät yksinkertaisesti ole naiselle olemassa. Hän olisi päätynyt teoriaan, jonka mukaan kaikki haluavat itselleen vain parhaan mahdollisen vaihtoehdon ja muita vaihtoehtoja ei oikeastaan edes ole!!

Mites tämä toimisi yhteisön muodostamisessa. Sehän olisi täysi katastroofi. Jos kaikki heimon naiset haluavat sen mahtavan heimopäällikön eivätkä kelpuuta muita, niin yhteisöhän hajoaa käsiin. Ne muut miehetkin ovat nimittäin olemassa, vaikka nainen ei sitä haluaisikaan. He eivät hyväksy tilannetta ja vaativat itselleen naisia.

Onneksi tuo naisen valintaan perustuva yhteisö ei ollut mahdollista, vaan miehet päättivät rationaalisesti kaikkien edun kannalta parhaan ratkaisun. Hetkinen!??! Nykyäänhän naiset saavat päättää ja miesten on alistuttava siihen... Mitä kaikkia ongelmia se voikaan tuottaa. Mitä ongelmia se on jo tuottanut???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu