Pellon kunta vuotaa

Pellon kunnassa on paha tietovuoto. Onkohan kunnanjohto hälyttänyt vuodon tukkijoita paikalle. Talvivaarasta saataisi löytyä asiantuntijoita.
17433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kamala sirkus käynnissä, ihan hävettää kuntapäättäjien puolesta. Ei tietoakaan rakentavasta yhteisyöstä. Kunnan asukkaana ihmettelen suuresti, mihin tässä ollaan menossa...

Äänestä

Jos oikein ymmärsin Lapin Radion uutisen, niin oli laadittu muistio, johon oli konsultin arviosta otettu yksi hakijoita "mollaava" lause (irti asiayhteydestään?). Tämä muistio oli sitten vuotanut julkisuuteen. Jos teko on tahallinen (muistion tarkoitushakuisesta laatimisesta lähtien?) tulee mieleen epäilys, että tietä kunnanjohtajaksi on haluttu tasoittaa jollekin muulle, kuin ko. hakijat......
Samassa alueradion jutussa nimittäin epäiltiin keskustan tuovan mustan hevosen kalkkiviivoilla kehiin?

Äänestä
  • Ei ollut vahinko. Kepu on tuomassa Salmista Kemijärveltä mustana hevosena kunnanjohtajaksi. Sama peli oli aikanaan Kemijärvelläkin, toistuu nyt sitten täällä meillä.

    Äänestä

  • eivahinko... kirjoitti:

    Ei ollut vahinko. Kepu on tuomassa Salmista Kemijärveltä mustana hevosena kunnanjohtajaksi. Sama peli oli aikanaan Kemijärvelläkin, toistuu nyt sitten täällä meillä.

    Tuossa on suosituksia

    http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20121016-6.HTM

    Äänestä

Kepulla pitää olla oma kunnanjohtaja, kuntalaisille oma.

Äänestä
  • Onkos kukhaan päättäjistä ottanut vastuulleen tätä viimeistä vuotoa????
    Olispa hänellä ees sen verran selkäruotoa että tulis sovinnolla näkösälle, niin eipä tarttis täälläkään syyttömiä syytellä..

    Äänestä

  • juna meni jo kirjoitti:

    Onkos kukhaan päättäjistä ottanut vastuulleen tätä viimeistä vuotoa????
    Olispa hänellä ees sen verran selkäruotoa että tulis sovinnolla näkösälle, niin eipä tarttis täälläkään syyttömiä syytellä..

    Eikhän se kunta kuitekki jou´u maksamhan. Nämät on kalhiita poikia (tai tyäriä).

    Äänestä

  • kunta se_maksaa kirjoitti:

    Eikhän se kunta kuitekki jou´u maksamhan. Nämät on kalhiita poikia (tai tyäriä).

    Ulos tuollaiset pelurit! Leuhkoja pas.koja.

    Äänestä

  • juna meni jo kirjoitti:

    Onkos kukhaan päättäjistä ottanut vastuulleen tätä viimeistä vuotoa????
    Olispa hänellä ees sen verran selkäruotoa että tulis sovinnolla näkösälle, niin eipä tarttis täälläkään syyttömiä syytellä..

    Ei ole päättäjien vika, hallintojohtajan vastuula kokkousasiakirjojen julkistaminen on. Eikä tässä mithään ole tapahtunu, jos hakkee julkista virkaa, niin pittää ymmärtää, että altistuu arvostelulle.

    Äänestä

  • Ymmärtäkää jo kirjoitti:

    Ei ole päättäjien vika, hallintojohtajan vastuula kokkousasiakirjojen julkistaminen on. Eikä tässä mithään ole tapahtunu, jos hakkee julkista virkaa, niin pittää ymmärtää, että altistuu arvostelulle.

    Esityslistan ja liitteet tarkastaa kunnanhallituksen pj ja näin ollen tekee julkistamispäätökset.

    Äänestä

  • Hallintosääntö kirjoitti:

    Esityslistan ja liitteet tarkastaa kunnanhallituksen pj ja näin ollen tekee julkistamispäätökset.

    Höpö, hopö. Nyt kyseessä olevan esityslistan on valmistellut nimen omaan kunnanhallituksen puheenjohtaja, koska hallintojohtaja haki itsekkin kunnanjohtajan paikkaa, joten hän oli ilman muuta esteellinen valmistelemaan koko asiaa! (yleensä hallintojohtaja/kunnanjohtaja valmistelee asiat kokoukseen, puheenjohtaja vain allekirjoittaa esityslistan ja kokouskutsun).
    Tietovuodosta ei voi muita syyttää kuin valt ja kh,n puheenjohtajia.

    Äänestä

  • kepu se olen mieki kirjoitti:

    No näinpä.. Enpä ymmärrä miten tästä nyt vt.kunnanjohtajaa syytetään...

    Äänestä

  • hallintosääntö kirjoitti:

    No näinpä.. Enpä ymmärrä miten tästä nyt vt.kunnanjohtajaa syytetään...

    Lippalakki pojat leikkivät isompaa kuin ovat, samalla saavat hieman egon kohotusta. Ilmeisesti jopa nauttivat siitä, no kaikilla on omat hupinsa:)

    Äänestä

  • tämmöstä se on kirjoitti:

    Lippalakki pojat leikkivät isompaa kuin ovat, samalla saavat hieman egon kohotusta. Ilmeisesti jopa nauttivat siitä, no kaikilla on omat hupinsa:)

    Ketä ne lippalakkipojat on?

    Äänestä

  • hallintosääntö kirjoitti:

    No näinpä.. Enpä ymmärrä miten tästä nyt vt.kunnanjohtajaa syytetään...

    Tuo sama sakki ei halua kunnanjohtajaksi miestä, joka toimii virkavastuulla ja noudattaa hallintosääntöä ja kuntalakia. Silloin pitää mustamaalata ja saattaa vahvin ehdokas huonoon valoon,

    Äänestä

  • os sianleuka kirjoitti:

    Tuo sama sakki ei halua kunnanjohtajaksi miestä, joka toimii virkavastuulla ja noudattaa hallintosääntöä ja kuntalakia. Silloin pitää mustamaalata ja saattaa vahvin ehdokas huonoon valoon,

    Nyt puhut asiaa!

    Äänestä

  • pipo päässä kirjoitti:

    Ketä ne lippalakkipojat on?

    Eks muka tiä, eikä voi kauhala vaatia jos lusikala oon annettu. toinen lähti ko lähtö olis tullu kuitekki ja toinen menossa käräjile, saattaa toinenki vielä ehtiä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aspm008 kirjoitti:

Pellon kunnassa on paha tietovuoto. Onkohan kunnanjohto hälyttänyt vuodon tukkijoita paikalle. Talvivaarasta saataisi löytyä asiantuntijoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu