UUSIENTyöhön ottaminen.

Työni on ns.keikka luonteista.Mutta kuitenkin työsuhde vakituinen.
RyöKeikkoja on siinä ja siinä riittänyt yhdelle.Noin 5.kuukautta olen ne yksinäni hoidellut.Työstäni ei koskaan ole tullut huonoa palautetta.
Yhtiö palkkasi 2.uutta työntekijää. Annettiin ymmärtää että on hyvä kun varalta muitakin.Tietysti se on hyvä.
Nyt vain ne vähäiset työkeikat on menneet uusille.Ja vanhalle työntekijälle ei.
Huomautin ja yritin asiasta pomon kanssa puhua.Että olen palkatta ja ilman työtä nyt ollut. Koska uudet tekevät työkeikat. Pomoni vastaus.Kyllä niitä töitä tulee.Tulee?
Minulla on sellainen muistikuva,että pitää työstää ns.Vanhat työntekijät ennen uusia.Miten tämä todellisuudessa on? Työsopimukseni ei kuitenkaan ole sidottu mihinkään tuntimääriin.Kaksi uutta ovat kavereita ja työskentelevät yhdessä.
5270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minun pomoni sanoi kesällä irti vakinaisen. Oma sopparini on muotoa määräaikainen ja tarvittaessa kutsuttava, nollatuntinen. (päättyy nyt vuoden loppuun.)
Yksi vanhempi vaki, kutsuu töihin aina, lisäksi on vakikohteet... Pientä hämmennystä, kun pomo käyttää ajoittain toiminimi-ihmistä- sekä vakin että minun tunnit hupenevat sitten... ja toiminimi laskuttaa pomoani, en tiedä onko halvempi kuin TES työntekijä...(mitään siirtymistä, ym. ei maksa kellekkään, ja ei luontoisetuja ym.)
Tämän toiminimenkin pyytää työkaverini aina töihin.

Nyt? Kuulin aamulla, että tuntini hupenevat entisestään jotain 12 h per vko, jos sopparia jatketaan... (ollut pian peräkkäin 2 eri pätkää samaa työtä plus jonkun keikan erillisinä ennen niitä, yli 1,5 v)
Tietysti pomon markkinat, mutta pitäisiö töitä tarjota ensin. omille työntekijöille, ja sitten vasta toiminimelle?

Enpä tiennyt oikein, mistä oisin kysellyt, voiko tälleen työyhteisö toimia...Keskustelussa pomo aiemmin lupasi töitä ensi v. kuten tähänkin asti on ollut. Lomia ei ole luvannut pois pitää ennen tämän työsuhteen loppua.
Onko minulla oikeus pitää lomat?

Äänestä

Työnantajalla on velvollisuus tarjota lisätyötä osa-aikaiselle, mutta se ei koske "aitoja" tarvittaessa töihin kutsuttavia. Tässä tarkemmin http://www.pam.fi/fi/tyo/tyosuhde/lisatunnit/Documents/PAM_lisatyo_nettiin.pdf koskee myös muuta kuin kaupan alaa. Kannattaa kysellä omasta liitosta tai luottamusmieheltä lisää.

Lomakorvauksen vaihtaminen lomapäiviksi tapahtuu sopimalla siitä työnantajan kanssa eli työnantajan myös pitää olla halukas vaihtoon. Ei siis ole oikeutta. Muttaa jos olet saamassa jatkoa sopimukseen, niin voit yrittää sopia siitä, että lomakorvauksen mukaiset työpäivät siirretään lomaksi seuraavan työsuhteen aikana pidettäväksi.

Äänestä

Tulihan noita tunteja taas. On se kyllä joskus, yksi stress... Ja minä en ole "aito" ttk- ihminen, kun on toi määräaik. siin sopparissa!
Esim. vakikohteita, joissa vain minä käyn.
Työkamun näitä "kutsuja" kun ymmärtääkseni ei pitäisi hoitaa ollenkaan, vaan pomon itse päättää kuka/vai toiminimikö minkä keikan tekee... Nyt ollen, saa yllärinä toiminimeltä laskuja.
Ja näkee, ettei hommia ole minulle kuitenkaan ollut täysiä päiviä, lähellekkään!

Tänäkin aamuna tiesin varttia ennen keikkaa, että on... Ne on aina pikalähtöjä, työkamulla on listat, jota harvoin näkee.
Kivampi on, että Pe tietäisi Ma aamun edes.

Äänestä
  • Liity liittoon. Sieltä saa neuvontaa ja apua jäsenetuna.

    Äänestä

Semmoiset netot kk, ettei innosta lisää maksella, kun pakolliset...
Kun nyt kyselin vaan, ja ihmettelin miten työt voidaan hajauttaa tuolleen, ettei mikään laki tule pomolle vastaan, että ensin työt sovittelisi omille palkollisilleen- ja, itse ihan vaikka puitesopparilla vähintään-enintään viikkotunneilla.

Vähentäisi epätietoisuutta eri osapuolilta, ja ei saisi itsekään ylläreitä. Ja kun todisteellisesti olen sen yli 1,5 v. tehnyt keikkaa "kuten vaki", voiko sen noin kuitata, ettei sitten vaki edes kerro, tai pomo miksi toiminimi tarvitaan niihin hommiin, joita normisti olen itsekin tehnyt...
Keikka illasta, jee... 2 h. Lohduttaa taas paljon. Ja kun määräaik. en voi ottaa muutakaan hommaa.. alalta, tilsisin pomon varpaita.

Enkä muuta työtä ollenkaan. Ensi vuosi... Pitää pyytää yksilöity soppari, että voisin ottaa edes aamuhommia vaikka muulta, tämä peli ei toimi näin, toimeentulo naurettavan pientä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


köyhä joulu kirjoitti:

Työni on ns.keikka luonteista.Mutta kuitenkin työsuhde vakituinen.
RyöKeikkoja on siinä ja siinä riittänyt yhdelle.Noin 5.kuukautta olen ne yksinäni hoidellut.Työstäni ei koskaan ole tullut huonoa palautetta.
Yhtiö palkkasi 2.uutta työntekijää. Annettiin ymmärtää että on hyvä kun varalta muitakin.Tietysti se on hyvä.
Nyt vain ne vähäiset työkeikat on menneet uusille.Ja vanhalle työntekijälle ei.
Huomautin ja yritin asiasta pomon kanssa puhua.Että olen palkatta ja ilman työtä nyt ollut. Koska uudet tekevät työkeikat. Pomoni vastaus.Kyllä niitä töitä tulee.Tulee?
Minulla on sellainen muistikuva,että pitää työstää ns.Vanhat työntekijät ennen uusia.Miten tämä todellisuudessa on? Työsopimukseni ei kuitenkaan ole sidottu mihinkään tuntimääriin.Kaksi uutta ovat kavereita ja työskentelevät yhdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu