Jokainen johonkin nettigalleriaan, hyvänä esimerkkinä vaikkapa Kuvake.nettiin rekisteröitynyt on varmasti huomannut iältään 15-30-vuotiaiden naisten huomionkipeän poseerauksen melkeinpä ilkosillaan. Ei siinä muuten mitään, mutta ihmetyttää että mistä he oikein ammentavat tyydytyksensä kun haluavat esiintyä julkisesti lutkina?
Osa on toki hyvännäköisiä, mutta suurin osa sittenkin hyvin keskinkertaisia naamastaan ja kropaltaan. Suurella todennäköisyydellä he kuitenkin saavat miehiltä ihan kiitettävästi kiimaista kommenttia, kunhan vain uskaltavat esittää vähän paljasta pintaa. Tästä tullaankin siihen että missä määrin jonkun miespuolisen runkkarin kommentin tulisi kohottaa kenenkään itsetuntoa - monille naisille se tuntuu kuitenkin riittävän.
Mikäli nuorelle naiselle oikein kusi nousee päähän, onkin sitten aihetta määrittää oma markkina-arvo ihan uusiksi. Se tapahtuu huomauttamalla esittelytekstissä, ettei ole kiinnostunut "panisin"- tai "onpa hyvä perse/tissit"-tyylisistä kommenteista. Em. mainittu onkin sitten räikeässä ristiriidassa käyttäjien lisäämien herutuskuvien kanssa.
Jokainen miespuolinen käyttäjä kuvittelee saavansa jokaisesta antamastaan kehukommentista vastineeksi positiivista huomiota naiselta, mutta näinhän ei ole asian laita. Sen sijaan hän tulee omalta osaltaan ruokkineeksi narsistista luonnetta saamatta minkäänlaista vastakaikua. Mies ei ole kauniina pitämänsä naisen silmissä kuin korkeintaan nappisilmät loistaen ruokaa kerjäävä puudeli.
Itse nuorena suht.koht. komeana miehenä saisin paljonkin positiivista huomiota homoseksuaaleilta miehiltä, mutta koska itse olen hetero ei sellainen kiihota pätkääkään eikä kohota itsetuntoa. Monen nuoren naisen koko identiteetti on sidottuna miehiltä saatuun huomioon, näin siitäkin huolimatta että moni kaunis/tavallisen näköisen nuori nainen jaksaa valittaa siitä että joutuu jatkuvasti hätistelemään liikoja miehiä ympäriltään. Tämä on tietenkin olennainen osa imagon ylläpitämistä.
Heidän kanssasisarensa eli toiset naiset yrittävät toisinaan palauttaa heidät takaisin maan pinnalle, mutta tästä ei seuraa muuta kuin että narsistin itsepintainen "muut kadehtivat häntä"-ajattelu alkaa nostaa päätään. Ei voi kuin ihmetellä jos nämä naiset luulevat olevansa kenenkään miehen silmissä enempää kuin "se yksi reikä" ja "kiertopalkinto".
Sensijaan mikäli ottaa itsestään ns. rohkeita kuvia ja laittaa nettiin, ei tapakulttuuri kohtele häntä läheskään yhtä suopeasti, huolimatta siitä ettei paljas miehen vartalo mielletäkään läheskään samassa määrin eroottiseksi kuin naisvartalo. Tällöin mies on usein tabunrikkoja ja liian itsevarma, eikä varmastikaan saa naisilta kuin korkeintaan paheksuvaa palautetta ellei sitten ole huippuhyvännäköinen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen runkkarina kiitollinen näille heruttaville suomitytöille. Heruttava naapurintyttö on paljon kiihottavampi kuin pornoelokuvan paatunut silikonilortto. Ei kai kukaan fiksu omiaan kuviaan tuonne laita, mutta eipä sillä fiksuudella runkatessa ole merkitystä.
Niin kyllähän siitä jollekin iloakin on että tuommoisia kuvia nettiin pistävät mutta tämä olikin analyysi siitä kontrastista mikä liittyy nuorten tyttöjen prinsessakuvitelmiin ja sitten näihin herutuskuviin, jotka ilmentävät laittajansa epätoivoisuutta ja läpinäkyvyyttä, mitä tulee noihin kuviin.
Tässä loistava esimerkki netin käyttäjästä, joka ei heruttele maitorauhasillaan, mutta antaa niiden silti olla vapaasti esillä:
http://crap.fi/show/5419/tag/1578