Pieni vauva ja ero

En ole itse äitinä tuollaista kokenut mutta henkistäperheväkivaltaa lapsena kokeneena voin sanoa että oikein teit kun ero tuli! Pidä lapsestasi huolta, älä koskaan syytä häntä tilanteesta (sillä hän ei voinut valita syntyäkö vaiko ei), äläkä huoli miestä takaisin vaikka se kuinka rukoilisi! Toi uusi suhde ei nimittäin kuulosta kovinkaan kestävältä... Isäsuhdetta mielestäni korostetaan aivan liikaa, ei isää on paljon parempi kuin välinpitämätön, kaukainen ja uhkaileva isä. Minä tiedän.

Näen kristallipallostani että kohtaat ns. elämäsi miehen ennen kuin lapsi täyttää kolme vuotta. Lapsi tottuu uuteen elämänkumppaniisi niin, ettöä kutsuu isäkseen. Luota siihen, että lopulta kaikki käy hyvin, vaikka useampikin ihminen sählää elämässäsi. Yksinhuoltajuuden otat ilmiselvästi, ja esim. valvotut tapaamiset jos isä myöhemmin haluaa lastaan tavata.
Et anna viikonlopuiksi lasta sinne ainakaan alle kolmivuotiaana, jos koskaan, OK? Jos siellä kaikenmaailman hutsut emännöi, niin aivan turha lasta sinne lykätä traumoja hankkimaan.

Mies siis nus.sii huoria, petti jo ennen vauvaa ja latelee tappouhkauksia ja mitä kaikkee. Ja sä siltin rakastat sitä. Voi hel.vetti mikä naisia oikein vaivaa. tuollaisia miehiä rakastatte. Ei ihme etten saa koskaan tyttöystävä kun naiset rakastaa tuollaisia miehiä. Ei mukavaa kilttiä miestä kukaan halua näköjään.

Olet varmasti vahva nainen ja pärjäät lapsesi kanssa ilman miestäsi!
Älä anna lasta sinne jos uusi "muija" latelee tappouhkauksia, voi vielä tehdä jotain lapsellesi. Kyllä sinä pärjäät ja ansaitset paremman miehen. Ole kiitollinen lapsestasi ja se hyvä mitä sait edellisestä suhteestasi, unohda nyt mies! Ei se lapsi siihen isättömyyteen kuole ja tosiaan voit saada paremmankin miehenmallin lapselle. Voimia!

Voimia sinulle. Olet tehnyt oikean valinnan, kun lähdit pois. Pärjäät varmasti. Minä erosin lapseni isästä myös, kun lapsi oli n. puoli vuotias. Sitä ennen olimme joutuneet lähtemään turvakotiin, olin joutunut kokemaan niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa tämän alkoholisti naristin taholta vaikka kuinka paljon. Turvakotiin hän soitteli ja kehui uudella naisystävällään.
Elin lapsen ensimmäiset vuodet kaksin lapseni kanssa. Lapsen isä sai vain valvottuja tapaamisia lapsen kanssa. Sekin tapahtui silloin, kun hänelle sattui sopimaan. Pisin tauko heidän tapaamisissaa oli vuoden mittainen, kun isä ei osoittanut mitään mielenkiintoa lapsensa tapaamista kohtaan. Ei saapunut tapaamisiin, ei ilmoitellut syytä ja lopetti sitten yhteydenpidon kokonaan.
Lapseni ollessa neljän, tapasin mukavan, rauhallisen yh-isän. Ennen sitä kävin satunnaisesti ulkona ja tapailinkin välillä joitakin miehiä.
Tuttavapiirissäni on ns. ydinperheitä, uusioperheitä, perheitä joissa on vain toinen vanhemmista. Isäsuhteen puuttumista sinun ei kannata tällä hetkellä (jos koskaan) murehtia. Itse olen kuitenkin pyrkinyt siihen, että lapseni ei kokonaan kadota koko isän puoleista sukua ja pidämme esim. isovanhempiin säännöllistä yhteyttä ja lapseni tapaa myös heitä.
Jos sinulla ei ystävistä ja sukulaisista koostu turvaverkkoa, kannattaa hakeutua erilaisiin yh-, ym. toimintoihin mukaan. Vertaistuki on hyvä tuki.
Ja jos oikeasti koet ex-miehesi ja tämän uuden naisen uhkaksi, ota yhteyttä poliisiin. Itse jouduin yhdessä vaiheessa hakemeen ex-miehelleni lähestymiskieltoa. Puhelinvastaaja täyttyi tappo- ja väkivalta uhkauksista ja hän seuraili minua ja huuteli törkeyksiä ja uhkauksiaan kadulla. Nekin kuitenkin loppuivat, eikä lähestymiskieltohakemusta ole tarvinnut uusia.
Tsemppiä. Te kaksi pärjäätte kyllä!

On monin verroin parempi, että toi mies pysyykin teidän elämästä kauempana. Millaisen mallin hän antaisi lapsellenne epävakaissa vaihtuvissa suhteissa? Miesmallina voi toimia aivan yhtä hyvin joku sukulaismies tmv., eikä se edellytä saman katon alla asumista.
Lapsuus on suht lyhyt aika nuoruus, mutta nauti siitä lapsesta, kannusta häntä ja rakasta

Siis rakastat miestä joka uhkaa tappaa. Et ole terve...

Viestiketjun aloittaja lisää: Lapsen synnyttäminen yövalvomisineen on rankkaa ja sitä yrittää vaan selvitä päivästä toiseen niillä katkounilla. Nyt vasta vauvan (ikää 4 kk) vähän paremmin nukkuessa minulla on ollut aikaa itselleni ja ruveta läpikäymään tapahtunutta. Olen tuntenut inhoa, pelkoa, yksinäisyyttä ja vihaa. Kaikki tämä on tapahtunut puolen vuoden sisällä. Jos joku aprikoi miksi rakkautta on vielä jäljellä, voi itse miettiä mitä itse ajattelisi, jos olisi juuri mennyt naimisiin (rakkaudesta) ja halunnut lapsen (rakkaudesta). Rakkauden rippeetkin loppuu, kun käyn läpi tapahtuneet. Kaikki paha tapahtui yllättäen, kuin naksahdus vaan. Tämä on ollut järkytys, koska en tuntenut ketään, joka olisi joutunut väkivaltaa tai uhkailuja kokemaan. Minulla on kuitenkin usko hyvään ja rakkauteen ja sellaisessa perheessä lapseni tulee kasvamaan. Näin on hyvä olla yksin lapsen kanssa, en edes kaipaa muuta. Ehkä myöhemmin on aika parisuhteelle, ehkä ei.
Olen hakenut apua narsistien läheisten ryhmästä. Ex miehen tunnistin sellaiseksi keskusteltuani hänen sukulaistensa mm. äitinsä, veljensä ja serkkunsa kanssa. Kaikki oli vain liian hyvää ollakseen totta, kun hän vakuutteli rakkautta ja tietenkin oli kauhea kiire hänen puoleltaan perustaa perhe. Mä olin umpityhmä, rakastunut, sokea. Hän ei kertaakaan vielä lyönyt. Olin ripeä ja lähdin heti pikimiten, kun tuli ensimmäinen päässä pimahtaminen. Säilytin todisteet, päivämäärät, mikä vaan liittyy noihin. Mies oli rauhallinen, hyvä, tavallinen, rakastava mies ennen noita tapahtumia, eikä mitään pelkoa ollut.
Narsistiluonteella on joku voima, jolla hän koukuttaa uhrinsa. Minua hän kiristi lähdön jälkeen rahalla; ei ole maksanut elatusmaksuja tai mitään vauvan tarvikkeita, sairaalamaksuja jne. Pelolla; ettei lapsella ole kohta äitiä. Lisäksi häpeää. Isä ei ole lasta halunnut tavata ja olen vaatinut, että tapaamiset ovat valvottuja. Yöksi tai kylään vauvaa en ole sinne antamassa, isä kyllä sitä vaatisi uuden naisensa kanssa. En muutenkaan ole vauvasta erossa, täysimetän.
Selviän kyllä tästä. Otan kaiken avun vastaan ja sitä olen myös hakenut. Kiitos, niille, jotka tajusivat, että käyn samaan aikaan läpi avioeroa, miehen uskottomuutta, lapsen syntymän tuomaa elämänmuutosta, synnytyksen jälkeistä toipumista, äidin herkkyyskautta ja taloudellista ahdinkoa. Elämälle kiitos.

Miki naiset rakastuu idiootteihin?