Jutta G kokemuksia

Pili Hilton

Miksi odottaa ensi vuoteen? Nyt oli minun hetkeni ottaa itseäni niskasta kiinni. Tulkoon pikkujoulut ja joulut..Päätin alkaa hallita syömistäni enkä antaa syömisen hallita itseäni. Nyt annetaan kiloille kyytiä ja matkataan kohti terveellisempää huomista.

Löysin netistä Jutta Gustafbergin ruokavalio-ohjeet ja viikko tässä ollaan jo taaperrettu yhteistä matkaa. Tulos -2kg ja energinen olo. Mukavasti motivoi. Pudotettavaa olisi yhteensä noin 15 kg. Tänään otan mittausprojektin, jotta voin myös mittanauhalla seurata edistymistä-

Onnistuneen painonpudotuksen kaavanhan kaikki tietää: syö vähemmän kuin kulutat. Simple as that, mutta niiiiiiin haasteellista noudattaa.

Itse olen vuosien saatossa sortunut tuttuun kaavaan. Nipistetään aamiaisesta ja lounaasta, ehkä jotain "pientä" napostelua siinä välissä ja illan tullen nälkähuuruissaan syö kaiken mitä eteen saattuu.

Liikun säännöllisen epäsäännöllisesti ja suosin hyötyliikuntaa (kävellen kauppaan, kaverille tai kirjastoon). Työni on fyysistä ambulanssissa (sairaanhoitaja) , kantaa ja nostaa saa jos jonkin näköistä "nyyttiä". Mutta pelkkä liikunta ei riitä painonpudotukseen vaan energiansaanti suhteessa kulutukseen. Herkästi sitä tulee raskaamman fyysisen päivän aiheuttamassa harhassa syötyä turhankin paljon "jotta jaksaa".. Jaksaa kyllä, muttei paino putoa.

Viikon kokemuksen perusteella haasteellisinta on ollut opetella säännöllinen ateriarytmi, syödä oikeesti 3h (max 4h ) välein. Nälkää ei ole päässyt tulemaan. Mieliteotkin olleet melko vähässä. Siinä se taika taitaa piillä, ei pääse nälkä yllättämään kun ateriat on koostettu oikein eikä väliä jätetä liian pitkäksi..

Jutan ohjeita olen noudattanut pilkulleen (paitsi omegan lähteenä käytä 1 rkl elixin kotimaista pellavansiemenoljyä kun siitä saa myös omega 6 ja-9, saa s-marketista ja maksaa n 5 e plo.., enkä ole hankkinut mitään fatburnerpillereitä).

Kahtana päivänä välipalan olen joutunut korvaamaan proteiinipatukalla, samalla olen saanut makeanhimooni hiukan lohtua.. ;) Ohjaita on helppo noudattaa, kun kaikki on kerrottu määrineen valmiiksi, ei jää soveltamisvaraa. Toki "200g kasviksia" antaa mahdollisuudet vaihteluun. Voi tehdä soppaa, pataa, laatikkoa, wokkia, salaattia. Itse olen tykännyt ja draivi on kova.

Töihin olen kiltisti vienyt eväät mukana. Olen myös kokkaillut isompia määriä ja laittanut niitä sitten annospakkauksiin.

Ajattelin ensi vuoden alusta osallistua fitfarmin go fat go haasteeseen. Siihen asti noudatan näitä ohjeita.

Laskin päivän ravintosisällön kiloklubin ruokapäiväkirjan laskurilla. Päivän energiansaanti on näillä ohjeilla keskimäärin 1200kcal. Proteiinia saa n 120g eli 43% kokonaiskalorimäärästä, rasvaa n 40g eli 31% ja hiilareita n 70g eli 26%. Kasviksia saa melkeiin suositellut 600g/pv.

Täältä palstalta löytyy paljon keskustelua tästä aiheesta, mutta ne ovat vuoden-kahden takaa. Onko liikkeellä muita samnhenkisiä jakamaan kokemuksia?

Tässä vielä löytämäni ohjeet:

AAMUPALA
45g kaurahiutale
100g raejuusto,rasvaton
150g mehukeitto,sokeriton
Fast omega3 2kpl

LOUNAS;

100g kana / kala / naudanliha 10%
50g munanvalkuainen / 25g raejuusto,rasvaton
200g vihanneksia oman maun mukaan
10g oliiviöljy

VÄLIPALA;

250g maitorahkaa 100g pakastemarjoja

PÄIVÄLLINEN;

100g kana / kala / naudanliha max 10%
40g riisi / 40g pasta / 170g peruna / real täysjyväleipä 2 kpl
200g vihanneksia oman maun mukaan

ILTAPALA;

250g maitorahka / 150g raejuusto,rasvaton
150g mehukeitto,sokeriton
10g vehnälese
Fast omega3 2kpl

Suositellaan myös rasvanpolttoon;

Fast Burner 2-3 kapselia aamulla ja 2-3 kapselia iltapäivällä
Fast Green Tea 1 kapseli aamuisin

Pyri juomaan vettä 3 litraa päivässä, aamulla heti tyhjään vatsaan 0,3l

Aterioiden väli 2 tuntia, MAX 4!!

• Jos jokin ateria jostain syystä jää väliin korvaa se FAST Dietmix 40 g drinkillä tai FAST PROFX Lo-Carb
-patukalla.

• Lisäksi olisi hyvä hankkia monipuolinen monivitamiinivalmiste sekä magnesiumlisä päivittäiseen
käyttöön. Noudata annostusohjeita.

• Mausteita kannattaa käyttää runsaasti. Varsinkin tuliset mausteet auttavat painonhallinnassa niiden
termogeenisten vaikutusten takia. Käytä suolaa ruuissa, koska natrium on erittäin tärkeä koko
painonhallintaprosessissa. Lisätyn suolan määrä pitäisi olla 3-4 g/vrk.

54

12790

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pili Hilton

      Väliaikatietoja:

      2 vkoa takana ja - 3kg :D Mittasin vyötärön ja lantion viikko sitten ja viikossa siis vyötärö kavennyt 1 cm ja lantio 2 cm.

      Nälkä ei ole ollut 5 aterian päivärytmillä. Mieliteotkaan eivät ole pahemmin vaivanneet.

      Pikkuhiljaa olen myös ottanut liikunnan mukaan. Eilen tuli käytyä kokeilemassa kuntosalia ja uimassa samalla kertaa. Kotona olen tehnyt lihaskuntoharjoituksia 3 x vko.

      Sain ystäväni myös mukaan elämäntaparemonttiin. Hänellä tulos oli ensimäisen vkon jälkeen - 4.5 kg :D hyvähyvä!!!

      Näillä jatketaan.

    • sydänveri78

      Voi vitsi! Kuulostaapa hyvältä! Kopsaan nuo ruokamäärät itselleni kun tämä kitukuuri xtravaganzalla loppuu niin siirryn tähän samaan ruokavalioon.

    • Pili Hilton

      Yäks.. Jutan suosittelema proteiinivälipala (suklaanmakuinen jauhe) on testattu ja eipä ollut mun makuun.. maistui makeutusaineelle ja kyllä vähän suklaallekin. Kun on tottunut melko puhtaisiin ja aitoihin makuihin näiden reilun kahden viikon aikana niin kyllä rahka ja marjat hakkaa jauhesotkotuksen välipalana mennen tullen ;)

      Luovutetaan halvalla hyvään kotiin ko jauhe pussukka...

      ohessa linkki jutan blgiin ja kirjoituksessa 11.11.12 hän valmistaa kyseistä välipalaa.

      http://blogit.iltasanomat.fi/liv/category/supervalmentaja-jutta/

    • Pili Hilton

      Empäs mattanutkaan pysyä vaa'alta poissa ;) Tämän aamun lukema -4kg ja aikaa mennyt 2.5 vkoa.
      Kummasti motivoi :)

    • Pili Hilton

      Takana 3 vkoa ja tulos sama kuin muutama pv sitten eli - 4kg. Asiaan toki vaikutti viime viikonlopun kaksipäiväiset pikkujoulut, joissa alkoholia tuli nautittua. Ruokailut pidin kuitenkin ohjenmukaiset. Senttejä kuitenkin on lähtenyt viikontakaisesta mittauksesa 1 cm vyötäröltä ja toinen lantiolta ;) Mukana laihduttava ystäväni on karistanut kiloja jo 6.5kd samoilla ohjeilla ja vain kahdessa viikossa. Motivaatiot on kohdillaan.

      • Pili Hilton

        korjaus edelliseen.. siis ystäväni pudottanut 6.5 kg.. näppäilyvirhe ;)


    • Pili Hilton

      AIVAN MAHTAVAN HUIKEETA :)

      Neljä viikkoa - 5 kg ja hävinneitä senttejä yhteensä 13!!! Housujen vyötäröt tuntuvat löystyneen ja monikin muu vaate istuu paremmin.

      Jos tästä ei saa motivaatiota jatkaa niin ei sitten mistään ;) Lihaskuntoharjoituykset ja hyötyliikunta jatkuvat sekä samalla ruokavaliolla mennään.

      Ylihuomenna pidän kuitenkin "mässypäivän" ja käyn herkuttelemassa sushilla.

    • Pili Hilton

      Tilannekatsaus:
      Viikkoja takana viisi. Painoa on lähtenyt 6 kg ;) Mittanauhan otin mukaan neljä viikkoa sitten. Neljässä viikossa vuotäröltä on lähtenyt 4 cm, mahanympärys navankohdalta kaventunt 7cm ja lantio 2 cm.

      Tulkokseen ei voi olla kuin tyytyväinen,

      Viime viikkoon mahtuu kaksi päivää, jolloin diettiä en kirjaimellisesti noudattanut. Kerran kävin lounaan tilalla syömässä sushibuffassa, muuten sinä päivänä jatkoin ohjeen mukaan.ja viime perjantaina kaverin huokuttelemana lähdin kaupungin yöhön ja nautin jonkun verran alkoa sillä seurauksella, että seuraavana päivänä olin lähdes vuodepotilaana ja elin sen päivän leivällä..

      Ainoa huonopuoli mitä nyt keksin on se, että paleltaa nykyään aika herkästi. Kehon ääreisosat ovat aina kylmät..Ohjeissa sanotaan, että pitää lisätä tulisia mausteita, mutta kun en ole niiden ystävä ollenkaan.

      Jos jollain lukijalla on vinkkiä tähän niin otan niitä mielelläni vastaan

    • Annnneh

      Upeita tuloksia oot saanu! Tsemppiä jatkoon :)

    • Pili HIlton

      On oikein mukavaa, kun vaatekaapista tekee nykyään löytöjä :D

    • Pili Hilton

      Kumman hiljaista palstalla näin joulun aikaan...Moni on varmaan vetäytynyt pyhien viettoon ja ottanut lomaa myös laihdutusprojekteista ;) Myönnettäköön, että itsellänikin meni pari päivää jouluruokaa nauttien, mutta ruotuun palattiin heti pyhien jälkeen. Punnitus ja mittaus olisi vuorossa huomenna. Can't wait, kohti tavoitetta mennään

    • Pili Hilton

      Molologi jatkuu

      Projekti on jo venähtänyt jo 7 viikon ikään. Tuloksia: Paino -7 kg, hävinneitä senttejä yhteensä 18 :) :) Joulun juhlinnasta huolimatta alaspäin mennään.

      Tähän on jo niin tottunut, jokapäiväistä ruokavalio-ohjetta en ole enää tarvinnut pitkään aikaan, Kyllähän se päähän jää kun samaa toistaa. Ja kun peruskaava on hallussa niin olen alkanut soveltamaan enemmän. Olen vaihtanut joskus aterioiden paikkaa ja siirrellyt joitain ruoka-aineita toisille aterioille. Päpivittäisen määrän kuitenkin pysyessä samana.

      Eilen ostin kaupasta appelsiinejä. Tähän aikaan vuodesta ne kun vaan on NIIN hyviä. Tänään kyllä syön yhden. Nams,

      Ja vuoden vaihtuminen sujuu töiden merkeissä, joten juhlikoon muut. Minä jatkan uuteen vuoteen motivaatiot kohdillaan :D

    • Pili Hilton

      Monologi jatkuuu:

      Odottelin jumivaihetta, yleensä näihin aikoihin se iskee. Takana 8 vkoa Juttailua ja motivaatiota antaa Jutan uusi tv-ohjelma. Ruokapuolella viikko on ollut vaiherikas. Ihme himoja ja mielitekoja on pyörinyt mielessä. Sain itseni pidettyä jouluna suklaista erossa, mutta yksi ilta ne viimeiset 10kpl kävivät vastustamattomiksi ja ne täytyi syödä..hirveän morkkiksen kera... jätin sitten automaattisesti seuraavan aterian väliin..sillä seurauksella, että yöllä heräsin hirveään nälkään ja kävin syömässä ruisleivän..ensimmäisen liki 8 viikkoon..ai että oli hyvää..seuraavana päivänä jätin sitten aamupalan väliin..sillä seurauksella että koko päivän oli nälkä ja ruoka vain pyöri mielessä...sai oikein tehdä työtä, ettei sortunut mihinkään ylimääräisiin..
      Mitä tästä opin?? Sortuminen on inhimillistä? Sellaisen käydessä on kuitenkin paras jatkaa ohjeen mukaan jättämättä aterioita väliin..onhan niitä miinuskaloreita päivässä muutenkin, joten ehkäpä sinne mahtuu lipsahdus tai toinenkin sillointällöin ilman projektin kaatumista ;)
      Uuden ärsyttävän ilmiön olen myös huomannut tällä viikolla. alkuinen puhti on ollut poissa ja käyn jotenkiin tosi hitaalla, päätä särkee ja paleltaa. Veden junti oli jäänyt hieman alhaisemmaksi ja olenkiin yrittänyt tankata pari viimeistä päivää. Hyötyliikuntaa pitäisi myös harrastaa enemmän..tänäään on vapaa päivä ja aion suunnata ulos lenkille.


      Vaa'an viisari näytti taas 1 kg vähemmän eli kiloja on lähtenyt 8!!! Senttejä hävinnnut nyt yhteensä 20cm!! So happy!!!

    • poolapaula

      Olen oikein tyytyväinen että löysin jutan ruokavalio ohjeet =)
      Aiemmin kokeilin karppausta mutta haittana painon nouseminen =(

      Ateriarytmi on nyt säännöllinen ja tuntuu sopivan todella hyvin.
      noin -5kg on lähteny tällä. Välillä ruoat on aika samaa joka päivä mutta muuten menee.

    • Pili Hilton

      Lähes yhden naisen monologin viikkokatsaus:

      Jeps jeps..ei niin hyvä aloittaa viikkoa..9 vkoa takana ja Jumitus vissiin iskenyt päälle. Vaa'an viisari ei näyttänyt tänä aamuna vähempiä lukuja..mittanauha kuitenkin kertoi tiivistymisestä. Viikontakaisesta huvennut 3 cm.
      Totuuden nimissä viime viikko ei mennyt syömisien osalta niinkuin strömssössä..ateriavälit olivat epäsäännöllisä ja annosten punnitseminenkin oli vähän niin ja näin..
      Eli parasta pysyä ohjeessa mukäli tuloksia haluaa..

    • niinnoo

      Aloittajalla taitaa olla ketoosi päällä kun on tuollaisia oireita, sen aikana (eikä dieetin aikana muutenkaan) saa juoda alkoholia, ketoosissa alkoholin juominen on jopa hengenvaarallista!!

      Lisäksi tuon ekan 4 viikon jälkeen pitäisi pitää sellainen mitä vaan vapaasti päivä ja dieetin jatkuessa muistaakseni parin viikon välein tällainen päivä.

    • ksdknhdj

      jutan dieeteissä on yleensä tankkauspäivä neljännen viikon päätteeksi. Tarkoituksena silloin on tankata kehon hiilarivarastoja. Esim. rasvainen pizza on huonoin vaihtoehto tuolle päivälle.... Patonkia ym paljon...ja vissiin 6 kertaa on tarkoitus syödä tuon päivän aikana... tämä antaa dieetille aivan uudenlaisen buustin! No mutta, en tiedä tankkauspäivän tarkkoja ohjeita enkä niitä tänne laitakkaan sitten kun ne meille tuonne superdieetin ohjeisiin ilmestyvät ;) Mutta suosittelen kaikille kyllä tätä dieettiä.(ohjeet ei täysin samat mitkä yllä)... 1vko takana ja tulos: -3kg ja 12cm (ylipainoa mulla7kg)

      • maikkkkkkkkkkkki

        mulla kuusi päivää dieettiä takana ja vaaka näyttää -2 kg, voisiko mikään enempää motivoida?


    • Pili Hilton

      Jumitus saatu taittumaan ja vaaka näyttää -9kg lähtöpainosta, aikaa kulunut nyt 10 vkoa. Itse asiassa aika alkaa menettää merkityksen. En enää oikein mieti sitä missä ajassa paino tippuu, suunta on kuitenkin oikea. Tavoite häämöttää edessä ja samalla kaavalla jatketaan. Kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet melkoisen takkuisia kaikilla tasoilla. Onneksi valoisuus ja hyvät lenkkikelit antavat lisäpuhtia.

      • KuEiAinaJaksa

        Moi! Mikä sun lähtöpaino oli ja ootko kuinka pitkä? Vähän osaisi suhteuttaa tuota pudotusta, hienon tuloksen olet saanut aikaan!

        Mietin itse jo epätoivoisena, että pitikö tuota juuri alkaa "juttaamaan", kun ei saa mitään aikaiseksi, ruokavaliomuutoksen suhteen siis. Toki tämmöselle vanhalle karpille tuo rasvattomuus on kauhistus ja puurosta mene maha täysin sekaisin, että hieman pitäisi soveltaa. Kookosöljyä joka välissä, tonnikala ehdottomasti oliiviöljyssä (eihän sitä vesitonnaria voi edes syödä!) ja reilusti kalaöljyä ja aamupalaksi kenties protskupirtelö, kun nuo jauheet minulle maistuu.

        Sillehän on ihan sama, syökö puuroa vai protskupirtelöä aamupalaksi, vitamiineja ei ole kummassakaan. Ja minulla peruskaurapuuro ei ole koskaan pitänyt nälkää, muistan sen ajalta, kun vielä väen vängellä söin puuroa aamupalaksi "kun se on niin terveellistä!", vaikka maha tuli pirun kipeäksi. Protskupirtelöähän voi toki höystää kaikilla kivoilla superfoodeilla, kuten puuroa voi marjoilla.


        Siinä mielessä nuo ohjeet on hyvät, että tarvitsen nyt tiukat säännöt syömiselle. Ja kohtuuhelppoa laitettavaa, ei tuo mitään gourmeeta ole, mutta koska en yksinkertaisesti jaksa laittaa kaikkia ihania VHH-pöperöitä, niin silloin on kai pakko syödä tylsästi.


        Minulla ei ole kilomäärätavoitetta, koska se ei nyt kerro paljon mitään. Senttejä seurailen enemmänkin.


      • pili hilton
        KuEiAinaJaksa kirjoitti:

        Moi! Mikä sun lähtöpaino oli ja ootko kuinka pitkä? Vähän osaisi suhteuttaa tuota pudotusta, hienon tuloksen olet saanut aikaan!

        Mietin itse jo epätoivoisena, että pitikö tuota juuri alkaa "juttaamaan", kun ei saa mitään aikaiseksi, ruokavaliomuutoksen suhteen siis. Toki tämmöselle vanhalle karpille tuo rasvattomuus on kauhistus ja puurosta mene maha täysin sekaisin, että hieman pitäisi soveltaa. Kookosöljyä joka välissä, tonnikala ehdottomasti oliiviöljyssä (eihän sitä vesitonnaria voi edes syödä!) ja reilusti kalaöljyä ja aamupalaksi kenties protskupirtelö, kun nuo jauheet minulle maistuu.

        Sillehän on ihan sama, syökö puuroa vai protskupirtelöä aamupalaksi, vitamiineja ei ole kummassakaan. Ja minulla peruskaurapuuro ei ole koskaan pitänyt nälkää, muistan sen ajalta, kun vielä väen vängellä söin puuroa aamupalaksi "kun se on niin terveellistä!", vaikka maha tuli pirun kipeäksi. Protskupirtelöähän voi toki höystää kaikilla kivoilla superfoodeilla, kuten puuroa voi marjoilla.


        Siinä mielessä nuo ohjeet on hyvät, että tarvitsen nyt tiukat säännöt syömiselle. Ja kohtuuhelppoa laitettavaa, ei tuo mitään gourmeeta ole, mutta koska en yksinkertaisesti jaksa laittaa kaikkia ihania VHH-pöperöitä, niin silloin on kai pakko syödä tylsästi.


        Minulla ei ole kilomäärätavoitetta, koska se ei nyt kerro paljon mitään. Senttejä seurailen enemmänkin.

        Lähtöpaino oli 83kg ja pituutta on 172cm. Ohjelmassa käytetty liha saa olla max 10% rasvaa, öljytonnikala ei siis sovellu ohjelmaan. Veteen säilöttyjä tonnikaloja löytyy erilaisia, paloja vedessä on parempaa minusta kuin hiutaleet. Voihan sen tonnikalan korvata jollain muulla kalalla?


    • NutriKikka

      Tähän suuntaan on käännyttty. Hieman soveltaen. Aamulla ei tuo raejuusto mene alas.
      Oletko sä hankkinut kaikki mainitut pillerit? Meillä (siis mä ja mun mies) on Leaderin vahva vihreä tee, Vitaplexin omega 3 (edullisesti 2 purkkia kimpassa), Magnex 375g.
      Sitten on monivitamiinipore.
      Vielä olisi tarkoitus hankkia se rasvanpolttaja ja olen tässä kaupoissa ja netissä katsonut tarjontaa. En taida ihan tuota mainittua hankkia. Niitäkin on pilvin pimein. Siinä pitäisi hyvä sitten hommata. Taitaa olla Tonalin, tunnettu ainakin.
      Mun vihreä tee pillereissä on 1 1 pilleri päivässä.

      • pili hilton

        En ole hankkinut kyseisiä pillereitä. Käytän päivässä ihan perus monivitamiinvalmistetta, kalkki d valmistetta sekä näin talviaikaan vielä erikseen d-vitamiinia Ja olen hankkinut ne ihan lähikaupasta. Omegan korvaan elixin pellavansiemenöljyllä (saa ainakin s-marketeista) siinä on omega 3, 6 sekä 9 ja ne ovat elimistölle oikeassa suhteessa ja eikä maksa pullo montaa euroa sekä on kotimainen tuote. Itse teen illalla rahkasta, mehukeitostA, leseistä sekä tästä öljystä pirtelön sauvasekoittimella ja hyvää on, öljy antaa kivan kermaisen maun :D vihreä t kapseleita ostin lifesta ja otan sitä kun muistan..Tsemppiä teille, ja eikös ole mukavaa kun saa kuitenkin syödä.

        P.s joskus jätän aamun raejuustot lounaan salaattiin, tuleepahan ruokalaa


    • Pili HIlton

      11 vkoa - 10kg ;) !!!!!!!!!!!!!!! ja tänään on herkkupäivä :D

      • NutriKikka

        Hieno tulos. Katsellaan mihin oma tie vie. Nyt, kun on itse hieman viisastunut ja saanut lisää purjetta.


    • sanna20

      onko noita pilleretä pakko ottaa? ja onko tuo ohje joka viikko sama, aloitan kans huomenna jutan dietin! :)

    • pimpelipompom2

      voiko muuten hedelmiä syödä ja mysliä

    • Pili Hilton

      Tuota yllä olevaa ohjetta olen noudattanut ja sallitut ruoka-aineet löytyvät siitä. Käsittääkseni jos liittyy fitfarmin maksulliseen ohjelmaan niin viikottain saa uudet ohjeet. Itse en ole ohjeen mukaisia vitamiinejä ja muita hankkinut. Käytän tavallista monivitamiinilisää ja kalkkia. Omegat on hyödyllisiä vaikkei ruokavaliota noudattaisi.
      Loppujen lopuksi ruokavalion teho perustuu siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että syö vähemmän kuin kuluttaa ;) runsaat proteiinit auttavat lihaskudosta säilymään paremmin.

    • paula*

      Miten käytät tossa aamupalassa noi kaurahiutaleet laitaks sä ne keiton joukkoon vai teetkö niistä puuroa? Olis muutenkin kiva saada osvittaa esimerkkejä miten valmistat lounaan ja päivällisen missä muodossa esom teet kalan/lihan tai kanan... =)

    • Pili HIlton

      Päivän ruokailut menee suurinpiirtein näin:

      Aamupala: Puuro mehukeitto, sekoitan raejuuston puuron joukkoon (joskus jätän kaikki raejuustot lounaan salaattiin)

      Lounas: salaatti, paistettu liha/purkkitonnikala/lohi, kastikkeena oliiviöljy

      välipala: rahka marjat sellaisenaan tai sauvasekottimella "smoothieksi"

      päivällinen: yleensä wokkivihannekset paistettu liha, jos laskottaa niin kuten lounas, voihan ainekset tehdä keitoksi tai uunissa padaksi..

      Iltapala: kuten välipala

      Teen sellaista työtä, että joskus ateriavälit voivat venyä. Pidän aina mukana proteiinipatukan. Korvaan sillä silloin välipalan. muutan vain ateriajärjestystä siltäosin

    • paula20

      okei liitos paljon! :) liikutko paljon?

    • läskeeeeeeeeee

      Laihtuuko tällä ohjelmalla jos ei pääse liikkumaan kun noin puoli tuntia kävelyä päivässä

    • pikku hiljaa

      Takana kaksi viikkoa ja kaksi kiloa. Hyvin siis on lähtenyt käyntiin. Tiputtelen normaalipainossa joten mitään älyttömiä pudotuksia tuskin tullaan näkemään ja vauhti tulee varmaan hidastumaan. Olen kyllä vähän soveltanut tuota diettiä. En tykkää oliiviöljystä joten se on jäänyt pois. Toisaalta syön joskus tonnikalaa joka on säilötty öljyyn joten se paikannee asian. Rasvaton raejuusto on semmosta kumia ettei sitä syö kyllä kukaan. Käytän raejustoa jossa on 1 g rasvaa, makuero on jo huima mutta kaloriero sadassa grammassa on joku 20. En myöskään mittaa sokeritonta mehukeittoa, koska sadassa grammassa on 9 kcal joten on aika tasan tekevää lipittääkö yksi, kaksi vai kolme desiä. Muut aineet kyllä punnitsen tarkkaan. Lisäkis liikun joka päivä, työmatkapyöräilyä tulee puoli tuntia päivässä, siihen päälle parit salikäynnit ja kävelyt.

      • SporttiW

        Aloitin maanantaina juttailemaan, takana mässyviikonloppu hiilaripöhötyksineen. Nyt kahdessa päivässä saatu ainakin nesteet kohdalleen, vaaka näyttää jo - 2.4 kg.
        Liikuntana reilun tunnin kävelyt molempina päivinä. Ihan kiva alku neljän viikon projektille, jossa tavoitteeni on 5 kg veks.


      • SporttiW
        SporttiW kirjoitti:

        Aloitin maanantaina juttailemaan, takana mässyviikonloppu hiilaripöhötyksineen. Nyt kahdessa päivässä saatu ainakin nesteet kohdalleen, vaaka näyttää jo - 2.4 kg.
        Liikuntana reilun tunnin kävelyt molempina päivinä. Ihan kiva alku neljän viikon projektille, jossa tavoitteeni on 5 kg veks.

        Eilinen, kolmas päivä oli vaikea!!! Nälkä oli koko ajan, väsytti ja paleli mutta kestin kidutuksen. Liikunnan jätin kyllä väliin. Tämä aamu sitten palkitsi: - 3.4 kg . Nyt jo aamusta huomaa että tulossa on helpompi päivä. Toivoisin jo olevani siinä vaiheessa että vatsa olisi jo tottunut uuteen ruokavalioon.


    • SporttiW

      Loppuviikko ja viikonloppu meni suht helposti. Tosin pelasin varman päälle ja jätin tietoiseti ekan viikon liikunnan väliin- alkuviikon kävelyjä lukuunottamatta. Pelkäsin että liikkuminen olisi saattanut laukaista kunnon ahmimisen... Palkinto tuli tänä aamuna: viikossa -4.1 kg.
      Olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen, varsinkin kun menkkojen pitäisi alkaa näillä näppäimillä, ja sehän yleensä turvottaa.

      • SporttiW

        ...Ja kolmas viikko takana, paino tippunut yhteensä 6.1 kg. Like it !


    • laihduttelija1

      Minkä verran liikutte ? itellä eka viikko takana enkä uskalla mennä vaakaan koska housut puristaa edelleen... Paljon tässä gofatgo:ssa pitäs liikkua että läski lähtee sulamaan ? entäs ootteko vaihdelleen ruokien paikkoja ? ite syön aamulla sen kananmunan valkuaisen ja lounaalla raesalaatin, onkohan tollakaan mitään väliä ?

    • Pili HIlton

      Lähdin toiselle kierrokselle ;)

      Ensimmäinen puserrus superdiettiä (12vkoa) vei 12 kg. Nyt olen pitänyt taukoa pari kk ilman painon nousua ja jatkan nyt uudella ohjellamaalla Lite 10 vkoa. Tavoitteena vielä saada se 8 kg tiputettua.

      Uusi ohjelma on paljon samanlainen, nyt mukaan lisätty reilusti liikuntaa, Ensimmäinen vko takana ja hyvin menee.

      • Hyvä saavutus!

        Vau, hieno painon pudotus! Tsemppilähtöä viimeisille 8 kilolle!


    • tyytyväinen¡

      Olen kanssa Juttaillut nyt noin 3kk ja kiloja lähtenyt yli 15kg melkein 20. Mahtava fiilis tulee kun ihmiset näkevät muutoksen! Wuhuu! Suosittelen tätä elämänmuutosta jokaiselle, joka sitä kaipaa ja ehei tämä ei todellakaan lopu tähän vaan tämä jatkuu läpi elämän vaikkei nyt tosin ihan samalla ruokavaliolla ja pakko sitä on välillä herkutellakin, se on hyvä kun olen päässyt karkista/makiasta eroon en enää edes kaipaa makiaa. Enkä pystyisi elää ilman salaattia! :-D Sekä kunto on kohonnut ja rakastan liikuntaa! Mutta toivotan jokaiselle tsemppiä! P.s vielä on noin kymmenisen kiloa tiputettavana :-)

    • Pili Hilton

      Puoli vuotta projektia takana. Alkuperäinen tavoite -15 kg on saavutettu. Vyötäröltä on lähtenyt -11cm, navan kohdilta kavennusta -16cm ja bärsse on pienentynyt - 8cm.. Töissä sain laittaa 2 kokoa pienemmät housut :) Hyvältä tuntuu. Painon pudotustahti on hidastunut vaikka senttejä hupeneekin :D Liikuntaa tulee harrastettua 5 x vkossa. Kolme aamuista juoksulenkkiä ja 2-3 lihaskuntotreeniä lisäksi. Mikään ei voita aamuista lenkkiä, luonto tuoksuu ja kaupunki vasta heräilee. Vain me myself and I viipottamassa lähimetsässä.

      Paino saa pudota vielä jos on pudotakseen, nautin nyt tuloksista ja hyvästä olosta. Ja muutkin ovat sen kyllä huomanneet. Ruokailu sujuu rutiinilla ja olen uskaltautunut hieman jos irroitteleman keväisissä juhlissa. Kesän tavoitteena on saavutettujen tulosten pitäminen.

      Ihanaa kun on kesä. On lämmintä, tuoreita ihania kasviksia ja marjoja, liikkumaan pääsee kotiovelta ilman suurempia valmisteluja. Nautitaan :D

      • Kadehtija ;-)

        Hieno tulos, onneksi olkoon! Sulla ei ilmeisesti aloituspaino ollut kovin suuri? Toi Jutan dieetti on tehokas.

        Kiva kun palasit tänne kertomaan kuulumiset! Olisi kyllä kiva tietää, miten sulla menee painon kanssa myöhemmässäkin vaiheessa, eli pysyykö kilot poissa!


    • kunnon ruokaa
    • Pili Hilton

      Just to let you know, paino pikkuisen lähes vuodentakaisesta laskenut :D Tämä elämäntapa on pysyy. Fitfarmin puolesta liputan. Osaavaa porukkaa. Ja varmasti jokainen pystyy samaan ilman heitäkin, tietoa on netti pullollaan. Riittävästi tahtoa ja selkärakaa. Kannattaa unohtaa lyhytjänteiset "dietit ja kuurit" ja keskittyä pysyvään elintapojen muutokseen.

    • Punttipossu

      Itsellänikin odotukset ylitti tämä, luulin että turpoisin muodottomaksi kun vetelisin noin paljon ruokaa ja alkuunhan se menikin niin että parina ekana päivänä paino nousi sen 0.5kg, mut sit alko tokalla viikolla tehoamaan. Tosin muuntelin hieman ja söin tietysti enemmän, koska treenasin enempi ja loppua kohden söin jopa enempi =D Paino putosi 6 viikon aikana aikana yli 10kg ja alotuspaino oli muistaakseni 69.8!! Nainen siis olen. Treenasin joka päivä 2h, paitsi kerran viikkoon semmoinen "herkkupäivä" jolloin söin enempi noita samoja ruokia joku yksi ylimääräinen herkku, sekin taisi olla useimmiten olla joku 2-3 proteiinipatukkaa ja/tai hedelmiä 8)) Tein siis sen kotitreeniohjelman 1 2 osan aina kerralla 5xviikossa pyöräilin/kävelin/marjastin sen 1.5-2h. Tämä dieetti myös ainakin kehonkoostumusvaakaa jos uskoo, niin lihakset kasvoi ja rasva väheni :D Olin ennen aina elänyt kunnon kitukuureilla eli jollain 1300-1500kalorin dieeteillä ja nyt kun kalorit pomppi hieman alle tai yli 2000 niin johan tapahtui!! Painoa ei ole tullu takaisin eli kun elin hetken jopa ilman vaakaa tmv. niin järkytyin kun paino oli laskenut vielä entisestään dieetin jälkeen ja rasvat oli tipahtanut 15%!!!!!!! 8D Nykyään rakastan salitreenejä ja kun on enempi ruokaa ja pikkuhiljaa myös vähennellyt aerobista niin tottakai kehitystä tapahtuu koko ajan eli enkat paukkuu.... Muistan kun aloittelin niin 2kg käsipainot oli aivan tajuttoman raskaat kun tein jotain 15-25 toistoja, mut nykyään naureskelen asialle kun ei ne 5-6kg painot tunnu edes pahalle :D Syön nykyään lähemmäs 3000kcal päivässä ja en ole lihonnut grammakaan, toki tästä on jo aikaa mut pikkuhiljaa ton jälkeen aloin nostelemaan kaloreita ylöspäin.... Repsahduksia ei ole tullut koskaan koska uskon itseeni ja pidän huolen ruokavaliosta ja ruoka-ajoista. Psyykkinen puoli on vaan parantunut... Jos oikeesti on ylipainoo ja urheilet niin älä edes ajattele mitään 1500kcal dieettejä, kokemuksesta voin sanoo että siinä tekee itselleen tosi takkuisen homman jos dieettaat esim. 70kg painosena jollain 1500kcal dieetillä!! Ei oo kiva sit nälkiintyneen kropan kanssa elellä dieetin jälkeen kuukausia tai jopa vuosia etiäpäin! Meni jo hieman offtopiciksi... :D

    • Jiihkoo

      Miten teillä paino nyt, kun muutama vuosi kulunut?

      • Pettynytkäyttäjä2

        Tämä taitaa olla niin sanottua piilomainontaa. esittäydytään asiakkaaksi ym.


    • iinesankkaneiti

      Toimivaksi todettu tuo simple dietti. Kannattaa ostaa burnerit ym. ja vihreä tee jne. ja mikä parasta, kun viikon jälkeen on tottunut terveellisiin ruokiin, ei tee enää mieli makeaa ja rasvaista ruokaa. Ja kun paino alkaa tippumaan ja senttejä katoamaan, niin toimivaksi todettu! Jos meinaa kilot myöhemmin tulla takasinpäin, niin voi palata simplen ohjelmaan 4-6 viikkoa ja jatkaa vähäkerrallaan siitä eteenpäin terveelklisemmillä valinnoilla muttei yhtä tiukasti jatkossa. Ei tule kiloja takaisin niin herkästi enää kuitenkaan, sillä oppii hahmottamaan mitä ja miten kannattaa ateriat koostaa ja ruoan määrät oppii hahmottamaan jo ilman vaakaa kuudessa viikossa!

    • veijo8736763

      Jos sinulla on liikaa rahaa niin voithan maksaa neuvoista jotka saat ilmaiseksi verkosta. Ilman lisäravinteiden ym. myyntiä.

    • Maisemat

      Muita nyt aloittaneita?

      • 777798

        Siinä on yksi todistaja,mitä vähähiilihydraattinen ruokavalio aiheuttaa.Ihmiset haluavat nopeita tuloksia.Kahden kilon laihtumiseen kuukaudessa terveellisesti korkeilla hiilihydraateilla pitää tehdä paljon työtä.


    • Anonyymi

      Heip,

      Mä oon käyny tän 6 viikon superdieetin about vuosi sitten mut hukkasin miten tuo Ruokavalio muuttuu viikolla kaksi muuten kuin että Burnerit ja vihreätee kapselit tulee mukaan. Jääkö hiilareita pois vai miten?

      Anyone?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5015
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1422
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      967
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      219
      750
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe