Mitä ihminen tekee ystävillä, jotka kaikoavat vaikeuksien saapuessa?
Miksi yleensäkään olen käyttänyt aikaani näihin "ystäviin"?
Vasta kun olet tarpeeksi kivuissasi ja sairas huomaat sen, kuka on todellinen ystäväsi. Heitä ei ole monta mutta he ovat sinulle ne ihmiset, joille kannattaa aikasi antaa. Muille "ystäville" ei kannata antaa enää mitään, he ovat elämässäsi vain niitä ihmisiä jotka osaavat ottaa, eivät antaa edes hädän hetkellä alkeellisinta välittämistä.. Ehkä sinä oletkin sairastunut näiden kuluttavien ihmisten vuoksi? He yrittivät imeä sinut energiastasi kuiviin niinkuin vampyyrit?
Tälle ovelle on turha tulla enää kysymään apua, -sinä joka unohdit minut kun kärsin kivuistani.
Miksi yleensäkään olen käyttänyt aikaani näihin "ystäviin"?
Vasta kun olet tarpeeksi kivuissasi ja sairas huomaat sen, kuka on todellinen ystäväsi. Heitä ei ole monta mutta he ovat sinulle ne ihmiset, joille kannattaa aikasi antaa. Muille "ystäville" ei kannata antaa enää mitään, he ovat elämässäsi vain niitä ihmisiä jotka osaavat ottaa, eivät antaa edes hädän hetkellä alkeellisinta välittämistä.. Ehkä sinä oletkin sairastunut näiden kuluttavien ihmisten vuoksi? He yrittivät imeä sinut energiastasi kuiviin niinkuin vampyyrit?
Tälle ovelle on turha tulla enää kysymään apua, -sinä joka unohdit minut kun kärsin kivuistani.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niiiiiiin tuttua! Tää olis voinut olla suoraan mun kirjoittamani niin samanlaiset on kokemukset täälläkin.
Niistäkin muka ystävistä jotka eivät ole joko kokonaan kääntäneet selkäänsä tai jopa lisänneet vastoinkäymisiäni ilkeyksillä tai muulla on vain pari tosi ystävää enää jäljellä, jotka aivan oikeasti tahtovat kuulla mitä minulle kuuluu ja olla henkisesti tukenani ja jakaa hyvien asioiden lisäksi myös muun elämän.
Loput eivät joko piittaa pätkääkään tai sitten jostain mistälie velvollisuudentunteesta välillä kysyvät miten voin tai mitä minulle kuuluu, mutta eivät selvästi halua kuulla kuitenkaan. Pitäisi kaikkien kipujen, huolien ja pelkojen lisäksi jaksaa vielä valehdella. että kaikki on hyvin tai ainakin paremmin, sillä mikäli kerron totuudenmukaisesti niin kuin asiat on, niin juttelu loppuu hyvin lyhyeen. En tiedä kuinka suurelta osin jotkut ovat olleet aiheuttamassa sairauksieni synnyssä, mutta se on varmaa, että jotkut ovat vointiani pahentaneet.
Olen ottanut etäisyyttä niihin ihmisiin, jotka ovat imeneet energiaani ja ottaneet kaiken hyvän mitä minusta on irronnut, mutta jotka eivät edes nyt kipujen ja pelkojen keskellä ollessani ole mitään siitä hyvästä takaisin antaneet.
Niitä tosiystäviä en tule koskaan unohtamaan, jotka ovat näiden vastoinkäymistenkin keskellä rinnallani pysyneet ja tarjonneet tukeaan ja tuoneet elämääni iloa ja lohtua. Heille harvoille tulen elämäni loppuun asti olemaan ystävä, joka tekee kaikkensa myös heidän hyvinvointinsa eteen.
Loput saavat puolestani mädätä vaikka helvetissä. Heille olen ollut enemmän tai vähemmän kuollut, kun olisin eniten ystäviä tarvinnut, joten he tulevat olemaan minulle kuolleita, jos joskus hädän hetkellään taas minua tarvitsisivat.
Voimia sinulle selättää omat sairautesi ja kipusi. Toivottavasti kohdallesi osuu tulevaisuudessa enemmän niitä kultaakin kalliimpia tosiystäviä ja ne energiasyöpöt saavat maistaa vielä omaa lääkettään omissa elämissään.
=>Loput saavat puolestani mädätä vaikka helvetissä.
Jotenkin ymmärrän niitä jotka eivät halunneet häiritä. Vaikeatahan sairauden kohtaaminen on ellei potilas itse naureskele ja ole iloinen.
Olen kyllä pitänyt yhteyttä niihin, joilla ei ollut aikaa tukea sairauteni aikana. Mutta eivät enää kuulu lähipiiriin.
Sairauden ja kuoleman kohtaaminen on vaikeaa itselle, niin se on myös muille. Kuunteleminen ei maksa mitään, neuvoista pitäisi maksaa haittavero. Sairaana ei jaksa enää toisten kohtaamattomuutta miettiä, siinä mielessä ymmärrän katkeruuden.
=>Olen kyllä pitänyt yhteyttä niihin, joilla ei ollut aikaa tukea sairauteni aikana. Mutta eivät enää kuulu lähipiiriin.
Samankaltainen tilanne voi syntyä ilman sairauttakin. Minä lopetin yhteydenpidon kun ystävilläni ei ollut aikaa tai halua käydä luonani edes kerran vuodessa.
On tietysti ikävä luopua ystävistä, mutta kun huomaa ettei ole enää yhdistäviä tekijöitä on aika etsiä uusia tuttavuuksia.
Että sellaista.
Ystävyys voi katketa muutenkin, totta kai, mutta tässä ketjussa oli kyse siitä, miten sairaus erottelee ystävät tuttavista. Menetettyä luottamusta ei saa takaisin, eikä ihmisiltä kannata jatkossakaan odottaa sellaista, jota nämä eivät pysty antamaan. Yllätys oli, että hyvänpäiväntutuistakin löytyi aitoa auttamisenhalua ja empatiakykyä enemmän kuin joistakin ihmisistä, joita olin pitänyt ystävinäni.
=>miten sairaus erottelee ystävät tuttavista.
Näkisin eroa lähinnä siinä miten "annetaan olla rauhassa", ja miten tuomitaan tai ajaudutaan riitaan. Jos annetaan olla rauhassa ei se varsinaisesti ole paha asia.
=>Yllätys oli, että hyvänpäiväntutuistakin löytyi aitoa auttamisenhalua ja empatiakykyä enemmän kuin joistakin ihmisistä, joita olin pitänyt ystävinäni.
Tämä on varmasti ollut se positiivinen puoli, "onni onnettomuudessa". Vaan ihmiset ovat erilaisia, eli kaikilla ei ole samat hyvät ja huonot ominaisuudet tai taidot.
Kyse ei ole taidoista, vaan arvoista ja luonteesta. Empatiakyky ei vain kuulu toisten ihmisten listalla korkealle sijalle, siitä kun ei aina ole mitään hyötyä itselle.
En käyttäisi tollaisista ihmisistä sanaa ystävä enkä edes sanaa kaveri. Pikemminkin sana tuttu olis parempi. Eikä sellaisten kanssa kannata olla tekemisissä, eivät he kuitenkaan sua kaipaa. Itselläni ei mitään sairautta ole ollut, mutta näitä muuten vain välinpitämättömiä tuttuja on elämässäni riittänyt. Ei ole enää yhtäkään. Yhteydenpito tapahtui aina vain omalta puolelta. Sitten ymmärsin, lakkasin vain ottamasta yhteyttä kaikkiin. Vuoden odotin, kukaan näistä ei edes soittanut. Kun muutin silloisesta asunnostani pois, vaihdoin myös puhelinnumeron. Ja pidin huolen siitä että eivät tule koskaan saamaan uutta osoitetta tai puhelinnumeroa. Siis tuli vaan kertakaikkiaan tunne: kiitti mulle riitti.