On se niin reilua peliä tää...

Tapasin täällä kolme kivaa kaveria. Yksi oli ylitse muiden ja vei jalat alta. Enempi ja vähempi vuosi tunnettiin ja kuljettiin. Ei ollut aikaa. Paljon töitä pitkin suomea. Ei voinut antaa tässä elämäntilanteessa enempää, mutta haku päällä niitä töitä ajoittain teki kuitenkin . Oli välimatkaa jne...Mieleen jäi kaihertamaan mies. Hienoja harrastusia riitti ja tokkopa noita puoliakaan kerkesi harrastamaan. Ja nyt profiili vetää taas, uutta matoa koukkuun pitää saada. Elämää kokenut ja nähnyt kaveri. Joo...Ei kovia kokenut halua toiselle samaa tehdä mistä itse on selvinnyt....
Toinen kaveri oli myytymies. Jäi kertomatta, että söi lääkkeitä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Ilmanko oli rutiinit kuin armeijassa. Menoa riitti. Asettua aloilleen ei pystynyt kuin unta varten. Kuvitelmat itsestä oli suuria ja yritti manipuloida minuakin. Kun ei onnistunut lärähti kiinnostus siinä. Piti sanoa, että turha tässä enää. Ei toimi ei... Inhotti kun alkuun jo valehdellaan. Jotain viileää ja tunteetonta jäi mieleen päällimmäiseksi siitä kaverista.
Kolmas oli kiva. Puheet oli paksuja, mutta kuoren alla piili tavallinen kunnollinen suomalainen mies. Unohti vaan puhua siitä, ettei kykene liikkumaan kunnolla ja vakava sairaus nakersi eloa. No tämä nyt ei haitannut minua...tapailin silti ja kävin mukana hoidoissakin. Äksy ja äkäinen vaan oli niin helposti. Väsynyt. Odotti minua käymään ja halusi tavata...Kuitenkin ei tuntunut jaksavan sittenkään tapailla ilman, että kenkää puristi. Ehkä kerrankin oikeasti elämäntilanteeseen liikaa tapahtumia. Ei tullut mitään...
Eikö nämä ihmiset voi olla rehellisiä viimeistään kun ekan kerran tavataan. Että ei jaksa, ei huvita, ei riitä aika tai olen luvattomilla teillä. En halua muuta kuin seksiä, en suhdetta tai mitään. Voi hitto, kun nyppii, ettei näitä pelimiehiä ja ketkuja saa suodatettua tästä formaatista ulos.