Töllö ei näy.

Räyh. Eilen katosi töllöstä Ylen kanavat eikä vieläkään näy. Olen käyttänyt kaikki piuhat irti ja hakenut kanavia uudestaan, mutta ei löydy. Seinänaapurilla oli myöskin ollut jotain häiriöitä, mutta vain hetken. Kaapeliverkko on. Onko muillakin ongelmia..vieläkin? Tutulta kuulin, että heillä näkyi VAIN Ylen kanavat eikä kaupallisia ollenkaan. Mitähän tämä on?
499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pari kertaa oli signaali jäänyt jonnekin. Eiköhän se siitä.

Äänestä

Kannattaa vielä lähteä tehdasasetusten hakemisella uudestaan etsimään ja säätämään.

Äänestä

Soneralla oli tiedote Lapin Kansassa, että Korkalovaarassa tehdään kaapeliverkon huoltotöitä kuun loppuun saakka ja aiheuttaa pätkimistä sekä televisiossa että netissä. Soneralle soitettuani arvioivat, että kaikki pitäisi toimia n.klo17.00 jälkeen. On jo pelittänyt jo jonkin aikaa, vaan kuinka kauan ? No sehän selviää lähi tuntien aikana?

Äänestä
  • Oukkei. Kiitosta. :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pikkukakkonen kirjoitti:

Räyh. Eilen katosi töllöstä Ylen kanavat eikä vieläkään näy. Olen käyttänyt kaikki piuhat irti ja hakenut kanavia uudestaan, mutta ei löydy. Seinänaapurilla oli myöskin ollut jotain häiriöitä, mutta vain hetken. Kaapeliverkko on. Onko muillakin ongelmia..vieläkin? Tutulta kuulin, että heillä näkyi VAIN Ylen kanavat eikä kaupallisia ollenkaan. Mitähän tämä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu