Asia jota eniten haluan? Rakkaus ja tasa-arvoinen, kunnioittava parisuhde. Asia, jota en koskaan näköjään saa? Rakkaus ja tasa-arvoinen, kunnioittava parisuhde.
En jaksa enää miettiä missä on vika. Alan olla valmis luovuttamaan ja miettinyt tosissani olisiko loppuelämä helpointa elää yksin / satunnaisissa suhteissa. Hakea seksiä silloin kun huvittaa ja muuten elää yksinäistä, mutta ehkä onnellisempaa elämää. Ei minussa pitäisi olla mitään vikaa; olen pitkä ja hoikka, urheilullinen, koulutettu nätti nainen joka luo uraansa ja pitää itsestään huolta. Tykkään seksistä ja harvemmin valitan päänsärkyä. Pyrin olemaan iloinen, huomaavainen ja asettamaan ihmisiä/asioita etusijalle elämässäni. Olen keskustelutaitoinen vaikka en mikään maailman fiksuin olekaan. Mielestäni olen kaikinpuolin ihan kelpo nainen ja varmasti hyvä kumppani. Mutta siitä huolimatta löydän aina itseni suhteista, jotka päättyvät ennenkuin ovat alkaneetkaan. Joskus minusta halutaan pelkkää seksiä ja käytetään sikailematta hyväksi. Olen kuullut lukemattomia tekosyitä sille miksi kanssani ei haluta olla. En itse heitä pyyhettä kehään kovin helposti vaan yritän päästä yli miesten huonoista puolista ja hyväksyä heidät juuri sellaisina kuin he ovat. Tästä kiltteydestä johtuen olen seurustellut mm. narsistin, rattijuopon ja päihderiippuvaisen kanssa, koska olen halunnut löytää heidän sisältään sen hyvän ja keskittyä siihen. Korostan että näistä piirteistä en ole tiennyt suhteiden alkaessa, joten en tietoisesti hakeudu "pahojen poikien" alistettavaksi.
Onko muita jotka ovat miettineet tietoista valintaa yksin elämisestä? En ole vielä edes kolmeakymmentä ja todellakin haluaisin joskus perheen. Mutta usko parisuhteisiin alkaa olla loppu, enkä tiedä jaksanko enää edellisen epäonnistumisen jälkeen kokeillakaan. On liian raskasta ja pelottavaa avautua uudelle ihmiselle kokeakseen vain sen, että on jälleen kerran antanut itsestään liikaa aivan turhaan. Kuinka luopua niinkin suuresta haaveesta ja toiveesta kuin rakkaus ja läheisyys?
En jaksa enää miettiä missä on vika. Alan olla valmis luovuttamaan ja miettinyt tosissani olisiko loppuelämä helpointa elää yksin / satunnaisissa suhteissa. Hakea seksiä silloin kun huvittaa ja muuten elää yksinäistä, mutta ehkä onnellisempaa elämää. Ei minussa pitäisi olla mitään vikaa; olen pitkä ja hoikka, urheilullinen, koulutettu nätti nainen joka luo uraansa ja pitää itsestään huolta. Tykkään seksistä ja harvemmin valitan päänsärkyä. Pyrin olemaan iloinen, huomaavainen ja asettamaan ihmisiä/asioita etusijalle elämässäni. Olen keskustelutaitoinen vaikka en mikään maailman fiksuin olekaan. Mielestäni olen kaikinpuolin ihan kelpo nainen ja varmasti hyvä kumppani. Mutta siitä huolimatta löydän aina itseni suhteista, jotka päättyvät ennenkuin ovat alkaneetkaan. Joskus minusta halutaan pelkkää seksiä ja käytetään sikailematta hyväksi. Olen kuullut lukemattomia tekosyitä sille miksi kanssani ei haluta olla. En itse heitä pyyhettä kehään kovin helposti vaan yritän päästä yli miesten huonoista puolista ja hyväksyä heidät juuri sellaisina kuin he ovat. Tästä kiltteydestä johtuen olen seurustellut mm. narsistin, rattijuopon ja päihderiippuvaisen kanssa, koska olen halunnut löytää heidän sisältään sen hyvän ja keskittyä siihen. Korostan että näistä piirteistä en ole tiennyt suhteiden alkaessa, joten en tietoisesti hakeudu "pahojen poikien" alistettavaksi.
Onko muita jotka ovat miettineet tietoista valintaa yksin elämisestä? En ole vielä edes kolmeakymmentä ja todellakin haluaisin joskus perheen. Mutta usko parisuhteisiin alkaa olla loppu, enkä tiedä jaksanko enää edellisen epäonnistumisen jälkeen kokeillakaan. On liian raskasta ja pelottavaa avautua uudelle ihmiselle kokeakseen vain sen, että on jälleen kerran antanut itsestään liikaa aivan turhaan. Kuinka luopua niinkin suuresta haaveesta ja toiveesta kuin rakkaus ja läheisyys?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei nyt ainakaan kannata satuttaa itseään menemällä seksin alueelle ennen avioliittoa.
"Korostan että näistä piirteistä en ole tiennyt suhteiden alkaessa, joten en tietoisesti hakeudu "pahojen poikien" alistettavaksi."
Luulenpa että suurella, ehkä suurimmalla osalla naisista, jotka toistuvasti joutuvat suhteisiin ikävien miesten kanssa se ei millään tapaa olekaan tiedostettua. Heissä on jokin selainen piirre, mikä vetoaa, eikä nainen itsekään tiedosta sitä, että tällainen piirre on olemassa.
Alan olla kurkkuani myöten täynnä tätä naisten yninää siitä, että kunnollisia miehiä ei ole, ja kaikki haluavat vain satuttaa tai ovat muuten itsekkäitä. Ja että usko parisuhteisiin on nyt mennyttä.
Mutta samahan se minulle on, loppujen lopuksi. Olkaa mitä mieltä haluatte ja uskotelkaa itsellenne asioita, jotka objektiivisesti katsoen eivät pidä paikkaansa. Minä yritän niellä ärtymykseni siitä, miten ihmiset eivät tunnista itsessään oleellisia piirteitä ja käyvät syyttelemään maailmaa tai kohtaloaan noista asioista, joihin eivät mukamas itse pysty mitenkään vaikuttamaan.
Aloittaja hei, kuinka monen miehen käyttämä on huoranvittusi? Minkä ikäisenä meni 15 kumppanin raja rikki? Moniko niistä ähkijäpaskoista oli tatuoitu tai rikoksiin sortuva? Oletko käynyt Mäntyharjun panoverkostossa nussituttamassa itseäsi?
Vastaa rehellisesti noihin kysymyksiin ja mietitään sitten yhdessä, että miksi kaikki miehet ovat sikoja.
Olisi parempi jos tuollainen ilkeä, katkera ja kyyninen äijänpas-kiainen olisi jättänyt koko viestin laittamatta tänne. Se ei auta yhtään ketään, vai oliko vain tarkoitus purkaa omaa katkeruutta?
Olen yli 50 ja aika samantapaisessa tilanteessa ja mietteissä, vaikka perhe tuli perustettua ja oli monta vuotta, nyt kuitenkin uussinkku ja hyvää ja mukavaa kumppania ei tahdo löytyä. Itselläni ei vieläkään ole 15 seksikumppania täynnä.
Millä oikeudella miehet kyselee tuollaisia, miksei laskeskeltaisi vaihteeksi, kuinka moneen naiseen ovat itse tunkeneet kapisen kalunsa, ja kehtaavatkin nimitellä naisia huoriksi?
Tjaa'a. Luettelit paljon hyviä puolia. Se vaan on niin, että harvemmin se syy on niissä hyvissä puolissa. Oletko miettinyt että mitkä ovat ne huonot puolesi, joista tuo voisi johtua.
Kukaan meistä ei ole pelkkä lista hyviä puolia. Ei vaikka kaverit niin väittäisivät. Olen minäkin akateemisesti koulutettu, urheilullinen kohtelen ihmisiä hyvin, mukavassa vakituisessa työpaikassa yms, mutta sen lisäksi löytyy kasa huonoja puolia, joista löytyykin selitys sinkkuudelleni.
On huonoja puolia, aivan varmasti. Jotenkin en vaan usko että näissä viimeisissä suhteen poikasissa ne huonot puolet olisivat aivan älyttömästi päässeet pintaan niin lyhyessä ajassa. Enkä tarkota sitä että yrittäsin hyviä puoliani erityisesti korostaa, vaan ollut vain oma itseni eikä suurempia ongelmia ole minun käsittääkseni ollut.
Eikä tämä kirjoitus nyt pääasiassaan koskenutkaan sitä että miksi en sitä parisuhdetta löydä/ osaa ylläpitää vaan juurikin sitä että olisiko yksinolo aivan järjelläkin ajateltuna paras vaihtoehto kaltaiselleni ja ovatko muut ajatelleet samaa tai jopa jo toteuttaneet ajatustaan yksinolosta. Ja että kuinka niinkin suuresta unelmasta kuin suhteesta ja perheestä voi luopua.
Sinä (aloittaja) kiinnostut aina miehistä jotka eivät oikeasti rakasta sinua ja joita sinä et oikeasti rakasta.
Sellainen mies on sinulle turvallinen koska sinun ei tarvitse ahdistua siitä että teidän välillä olisi mitään vastavuoroista, intiimiä ja aitoa rakkautta. Ainoastaan yhteen suuntaan intiimi tai molempiin suuntiin pinnallinen suhde kusipään kanssa on turvallinen koska mitään ei ole pelissä.
Tulevaisuutta ajatellen suhteen loppuminen kusipään kanssa ei tee läheskään yhtä kipeää kuin suhteen loppuminen hyvän miehen kanssa jota aidosti rakastaisit. Siksi pelaat turvallisesti varman päälle ja valitset kusipään jota et oikeasti rakasta ja jonka menettäminen ei oikeasti kirpaise.
Noiden miesten rattijuopumus, narsismi ja päihderiippuvaisuus ovat vain oireita ongelman alkulähteestä eli näiden miesten perusluonteesta. Ei siis ole merkitystä sillä että sait nämä asiat selville vasta suhteen aikana.
Näissä miehissä oli tietty välinpitämätön kusipäinen olemus sinua (ja ehkä koko maailmaa kohtaan) joka sai sinut kiinnostumaan.
Ongelmasi on että pelkäät olla miehen kanssa, joka näyttäisi suoraan pitävänsä sinua suuressa arvossa ja rakastavansa sinua. Et halua miestä, joka olisi tunteen tasolla intiimisti sinussa kiinni. Haluat miehen, joka on sopivan etäinen ja kusipää.
Narsisti ja päihderiippuvainen kelpaa aina naisille mut ei tälläinen mukavan kiltti mies joka kohtelee hyvin. Turhaan minäkin mitään etsin enään. Tiedän et joudun elämään yksin koko loppu elämäni, joten sitä ei sen kummemmin tarvii miettiä enään kun on niin kauan jo yrittänyt.
Sellaisia miehiä ei ole montaa jotka haluavat sitoutua vuosiksi ja tehdä perhettä. Sitten on taas yksinäisiä miehiä jotka haluavat mutta naisille ei kelpaa koska ulkonäkö ei ole niin hyvä että kehtais näyttäytyä.
Siitä kai se kyse onkin, yhteensopivuudesta. Että toinen viehättää toista sekä ulkoisesti että sisäisesti ja pystyy toisen hyväksymään sellaisena kuin hän on, yrittämättä muuttaa häntä.
En pelkää rakastaa ketään, päinvastoin, haluni rakastaa on joskus liian suuri. Ei se mitenkään epätoivoisuuksiin mene enkä sitä kenellekään sen kummemmin paljasta, mutta omassa sisimmässä halu ja toive on suuri. Näistä "pahoista pojista" en ole yrittänyt hoivata ketään muuta kuin päihderiippuvaista ja onneksi hoivasin ja tuin, koska tällä hetkellä hänen tilanteensa on hyvä ja olemme hyviä ystäviä :) En ketään muuta tilanteestani syytä kuin itseäni, koska mikä muukaan yhdistävä tekijä näissä epäonnistuneissa suhteissa olisi kuin minä itse. Juuri sen takia mietinkin päätöstä siitä että jatkan elämääni vain yksin.
Ap, miksi et vastaa periaatteen.miehen kysymykseen?
Jotta tiedetään minkälaisen otuksen kanssa tässä ketjussa keskustellaan.