Ero viiden vuoden seurustelun jälkeen

Aloitimme seurustelun 17-vuotiaina vuonna 2008 ja kaikki meni loistavasti ainakin kolmen vuoden ajan. Siinä parikymppisenä yritin keskustella miehen kanssa yhteenmuutosta mutta asia ahdisti häntä suuresti ja jätin unelman siihen miehen tahdosta, puhuin ja yritin kääntää päätä vielä monta kertaa tämän jälkeen tietäen tuloksen. Kihloihin sovimme menevämme viimeistään viisi vuotta seurusteltuamme eli tämä olisi täyttynyt ensi kesänä. Asia ahdisti häntä suuresti vaikka oli itse lupauksen sanonut ääneen.

Seksi on sujunut aina loistavasti, ei mitään ongelmia ja miehellä on ollut haluja vaikka millä mitoin. Riitelyä ei ollut kuin normaalin verran, silloin tällöin ja tyhmistä asioista.

Vihdoin nyt viime kesänä ilmoitin että rahat riittävät, tässä on kivan oloinen kämppä, mennään katsomaan ja menimme. Yhteen muutimme syyskuussa eikä mies ollut ahdistunut. Hän jopa oli enemmän innoissaan asunnosta kuin minä.

Kaksi kuukautta asuimme yhdessä kunnes mies ilmoitti että kiinnostus on aivan nollassa, ei jaksa enää muuta kuin riidellä. Olin kyllä huomannut että seksi ei kiinnostanut samalla tavalla ja halimista tai hellyyttä ei enää ollut nimeksikään. Luulin että tämä oli vain sitä "arkea". Päätimme vielä katsoa asiaa eikä suoraan erota, yritin olla täydellinen avovaimo pesemällä ja pyykkäämällä ja tekemällä ruokaa sekä antamalla miehellä omaa aikaa niin paljon kuin vain tarvitsee. Luulin että suhde oli muuttunut hyväksi koska emme enää riidelleet ja hellät hetket tulivat jotenkin kummasti takaisin.

Kaksi viikkoa meni keskustelusta kunnes muutama päivä sitten mies ilmoitti että ei enää oikeasti jaksa ja kysyi kumpi jää kämppään. No, minä jäin paremman taloudellisen tilanteen takia ja mies päätti kerätä kamppeensa ja mennä takaisin vanhempien luo. Jokaisena kolmena päivänä eron jälkeen olemme keskustelleet ja itkeneet ja mies on osoittanut ettei haluaisi lähteä mutta on pakko koska hän ei enää tunne samanlaista vetoa minua kohtaan kuin ennen. Luvattiin pysyä ystävinä tästä lähtien ja yhteenpaluuta ei pidetty mahdottomana mutta emme kuitenkaan odota ja luota siihen pelkästään.

En ole koskaan nähnyt hänen itkevän ja nyt on itkenyt kolme päivää ja sanoo kuinka haluaisi tulla takaisin mutta ei vain voi. Kertoo välittävänsä suuresti eikä halua minulle mitään pahaa mutta lähti silti. Sanoo joka käänteessä että "jos niin käy että ollaan joskus taas yhdesä....mutta älä siis luota siihen täysin!".

Kannattaako uskoa siihen että mies tulee vielä takaisin?

Epätoivoista, anteeksi pitkä teksti..
2589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä jää odottamaan.

Tässä ongelma on se, että sinä olet ahdistanut miehen siihen tilanteeseen, että sinun kanssasi oleminen tulee todennäköisesti ahdistamaan häntä aina. Kuten huomaat, puskemalla hänet muuttamaan yhteen ja tekemällä lupauksia "viiden vuoden päästä kihloihin" teet hänen olotilastaan vaan ahdistuneen ja tunteet katoaa.

Anna hänen olla. Älä enää ahdistele, pyydä tai tee aikajanaa milloin mitäkin pitäisi tapahtua. Ja ennen kaikkea,älä toista noita virheitäsi seuraavassa suhteessa, koska kuka tahansa, oli se mies tai nainen varmasti ahdistuu, kun toinen jatkuvasti yrittää kääntää ja vääntää asioita.

Asiat tapahtuu kyllä ihan omalla mallillaan ilman että on pakko tuolla tavalla niitä toiselle kaataa. Luultavasti mies yritti sinua miellyttää muuttamalla kanssasi yhteen, mutta lopulta huomasi ettei se onnistu.

Ja lopuksi, ei tuo teidän suhde tule onnistumaan pidemmän päälle. Anna miehen mennä ja mene sinä myös katselemaan muita miehiä.

Äänestä

Minulle kävi noin, paitsi että olin se "mies" eli lähtijä. Omasta puolestani voin todeta ettet voi tehdä mitään. Jos toinen haluaa lähteä niin sitä ei voi estää. Helppoa ei ole lähtijälläkään. Olet hyvin nuori. Sure rauhassa. Parhaat vuotesi ovat vasta edessä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätoivoinen kirjoitti:

Aloitimme seurustelun 17-vuotiaina vuonna 2008 ja kaikki meni loistavasti ainakin kolmen vuoden ajan. Siinä parikymppisenä yritin keskustella miehen kanssa yhteenmuutosta mutta asia ahdisti häntä suuresti ja jätin unelman siihen miehen tahdosta, puhuin ja yritin kääntää päätä vielä monta kertaa tämän jälkeen tietäen tuloksen. Kihloihin sovimme menevämme viimeistään viisi vuotta seurusteltuamme eli tämä olisi täyttynyt ensi kesänä. Asia ahdisti häntä suuresti vaikka oli itse lupauksen sanonut ääneen.

Seksi on sujunut aina loistavasti, ei mitään ongelmia ja miehellä on ollut haluja vaikka millä mitoin. Riitelyä ei ollut kuin normaalin verran, silloin tällöin ja tyhmistä asioista.

Vihdoin nyt viime kesänä ilmoitin että rahat riittävät, tässä on kivan oloinen kämppä, mennään katsomaan ja menimme. Yhteen muutimme syyskuussa eikä mies ollut ahdistunut. Hän jopa oli enemmän innoissaan asunnosta kuin minä.

Kaksi kuukautta asuimme yhdessä kunnes mies ilmoitti että kiinnostus on aivan nollassa, ei jaksa enää muuta kuin riidellä. Olin kyllä huomannut että seksi ei kiinnostanut samalla tavalla ja halimista tai hellyyttä ei enää ollut nimeksikään. Luulin että tämä oli vain sitä "arkea". Päätimme vielä katsoa asiaa eikä suoraan erota, yritin olla täydellinen avovaimo pesemällä ja pyykkäämällä ja tekemällä ruokaa sekä antamalla miehellä omaa aikaa niin paljon kuin vain tarvitsee. Luulin että suhde oli muuttunut hyväksi koska emme enää riidelleet ja hellät hetket tulivat jotenkin kummasti takaisin.

Kaksi viikkoa meni keskustelusta kunnes muutama päivä sitten mies ilmoitti että ei enää oikeasti jaksa ja kysyi kumpi jää kämppään. No, minä jäin paremman taloudellisen tilanteen takia ja mies päätti kerätä kamppeensa ja mennä takaisin vanhempien luo. Jokaisena kolmena päivänä eron jälkeen olemme keskustelleet ja itkeneet ja mies on osoittanut ettei haluaisi lähteä mutta on pakko koska hän ei enää tunne samanlaista vetoa minua kohtaan kuin ennen. Luvattiin pysyä ystävinä tästä lähtien ja yhteenpaluuta ei pidetty mahdottomana mutta emme kuitenkaan odota ja luota siihen pelkästään.

En ole koskaan nähnyt hänen itkevän ja nyt on itkenyt kolme päivää ja sanoo kuinka haluaisi tulla takaisin mutta ei vain voi. Kertoo välittävänsä suuresti eikä halua minulle mitään pahaa mutta lähti silti. Sanoo joka käänteessä että "jos niin käy että ollaan joskus taas yhdesä....mutta älä siis luota siihen täysin!".

Kannattaako uskoa siihen että mies tulee vielä takaisin?

Epätoivoista, anteeksi pitkä teksti..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu