Siitä on parisen viikkoa, kun mies jätti eropaperit; sanoi vihdoin vaimolleen haluavansa erota. Melkein kaksi vuotta olimme siinä vaiheessa jo olleet yhdessä; minä eronnut, hän siis naimisissa. En jaksa avata matkan vaiheita tähän, tein sen jo aiemmassa ketjussa, joka tuli täyteen, mutta pitkä matka tässä on kuljettu tähän pisteeseen, jossa nyt olemme. Ja se matka on ollut kaikkea muuta kuin kivuton. Nyt olemme sillä tiellä, jota kohti olemme koko ajan kulkeneet, vaikka toisinaan hyvinkin mutkaista ja mäkistä tietä. Koskaan emme kuitenkaan luovuttaneet uskossamme siihen, että olemme vielä oikeasti yhdessä. Rakkaus on matkan varrella vain vahvistunut. Voin alle kirjoittaa sen, että positiiviset, yhteiset kokemukset sitovat yhteen, mutta yhdessä läpikäydyt kriisit ja vaikeudet vieläkin vahvemmin, silloin kun rakkautta ja tahtoa riittää.
Nyt kun eropäätöksestä on parisen viikkoa, näihin päiviin on mahtunut todella paljon. Miehen sanojen mukaan, hänen on toki huomattavasti helpompi ja helpottuneempi olla, kun ei tarvitse enää kantaa valheiden taakkaa, eikä miettiä, miten ihmeessä pystyy sanomaan pitkäaikaiselle puolisolle, ettei rakasta tätä enää, että tahtoo erota, että haluaa jakaa loppuelämänsä toisen ihmisen kanssa. Mutta kyllä hän on saanut paljon ottaa vastaan sen jälkeen; vaimoltaan, lapsiltaan, vanhemmiltaan, sisaruksiltaan, vaimon suvun puolelta... Niin monta kertaa on pitänyt pystyä seisomaan sanojensa ja valintojensa takana. Nähdä läheisten suru, viha, pettymys, pelot, epäusko, epävarmuus... Myös minä olen saanut osani - lähinnä vaimon suunnalta konkreettisesti, mutta välillisesti toki muutamilta muiltakin. Suurin osa heidän lähipiiristään kuitenkin kaataa luonnollisesti kaiken miehen niskaan. Ja kaiken sen keskellä pitää hoitaa eroon liittyviä käytännönasioita eteenpäin.
Minua raastaa, kun en voi ihan hirveästi tehdä mitään. Olen toki tukena, niin paljon kuin pystyn, mutta en voi juuri sen enempää. Miehen kanssa ollaan puhuttu paljon, mutta vielä enemmän oltu hiljaa. Yhdessä hiljaa oleminen on tässä tilanteessa uskomattoman hyvää tekevää. Hiljaisuus, läheisyys, yhdessä lähekkäin oleminen, ovat tapoja käydä surutyötä läpi. Mutta jos oli raskasta elää sitä suhdetta mieheen, joka oli naimisissa, joka kipuili eroprosessin käynnistämisen kanssa ja kestää surua ja kaipausta, niin tämä eroprosessin vierestä seuraaminen on tavallaan vielä paljon raskaampaa. Kun tietää, että tämä hänen on elettävä lävitse, enkä mitenkään voi ottaa siitä edes osaa itselleni kantaakseni.
Niin paljon on tulossa tapahtumaan tulevina viikkoina: miehen muutto omaan asuntoon, uuden työpaikan etsiminen (jollain aikajänteellä), aivan erilainen joulu kuin koskaan ennen, sen sumpliminen meidän molempien perheet huomioon ottaen, heillä akuuttina nyt menossa ositus ja lasten hultajuussopparit... Tunteet ovat pinnassa, väsyttää, on kipeä olo - kaikki henkinen stressi purkautuu.
Nyt kun eropäätöksestä on parisen viikkoa, näihin päiviin on mahtunut todella paljon. Miehen sanojen mukaan, hänen on toki huomattavasti helpompi ja helpottuneempi olla, kun ei tarvitse enää kantaa valheiden taakkaa, eikä miettiä, miten ihmeessä pystyy sanomaan pitkäaikaiselle puolisolle, ettei rakasta tätä enää, että tahtoo erota, että haluaa jakaa loppuelämänsä toisen ihmisen kanssa. Mutta kyllä hän on saanut paljon ottaa vastaan sen jälkeen; vaimoltaan, lapsiltaan, vanhemmiltaan, sisaruksiltaan, vaimon suvun puolelta... Niin monta kertaa on pitänyt pystyä seisomaan sanojensa ja valintojensa takana. Nähdä läheisten suru, viha, pettymys, pelot, epäusko, epävarmuus... Myös minä olen saanut osani - lähinnä vaimon suunnalta konkreettisesti, mutta välillisesti toki muutamilta muiltakin. Suurin osa heidän lähipiiristään kuitenkin kaataa luonnollisesti kaiken miehen niskaan. Ja kaiken sen keskellä pitää hoitaa eroon liittyviä käytännönasioita eteenpäin.
Minua raastaa, kun en voi ihan hirveästi tehdä mitään. Olen toki tukena, niin paljon kuin pystyn, mutta en voi juuri sen enempää. Miehen kanssa ollaan puhuttu paljon, mutta vielä enemmän oltu hiljaa. Yhdessä hiljaa oleminen on tässä tilanteessa uskomattoman hyvää tekevää. Hiljaisuus, läheisyys, yhdessä lähekkäin oleminen, ovat tapoja käydä surutyötä läpi. Mutta jos oli raskasta elää sitä suhdetta mieheen, joka oli naimisissa, joka kipuili eroprosessin käynnistämisen kanssa ja kestää surua ja kaipausta, niin tämä eroprosessin vierestä seuraaminen on tavallaan vielä paljon raskaampaa. Kun tietää, että tämä hänen on elettävä lävitse, enkä mitenkään voi ottaa siitä edes osaa itselleni kantaakseni.
Niin paljon on tulossa tapahtumaan tulevina viikkoina: miehen muutto omaan asuntoon, uuden työpaikan etsiminen (jollain aikajänteellä), aivan erilainen joulu kuin koskaan ennen, sen sumpliminen meidän molempien perheet huomioon ottaen, heillä akuuttina nyt menossa ositus ja lasten hultajuussopparit... Tunteet ovat pinnassa, väsyttää, on kipeä olo - kaikki henkinen stressi purkautuu.
Vastaukset 500
Vanhimmat
Vaikutat jo rivien välistä aika katuvalta...
Eikö kultapoju olekaan enää niin ihana, kun sait hänet kokonaan, vai saitko sittenkään?
On vaikea tiivistää kaikkia tunteitaan sanoiksi. Tällä hetkellä käsittelemme niitä pääasiallisesti elämällä ja tuntemalla. Totta kai tällainen tilanne herättää paljon erilaisia tunteita, en kiellä sitä.
Katumus on ehkä väärä sana, mutta en tiedä mitä käyttäisin. En todellakaan kadu sitä, että olen uskonut suhteeseemme ja jaksanut elää läpi nämä kaikki vaiheet. En kadu suhdettamme, se on parasta mitä elämässämme on. Yritin vaan tuoda esiin sitä, miten paljon kaikkea tällaiseen tilanteeseen liittyy. Ettei kaikki muutu yhdessä yössä, ja että jokaisella on tällaisessa tilanteessa tunteet pelissä. Ja toisin kun tällä palstalla tunnutaan ajattelevan, pettäjä ja kakkonen pystyvät kyllä tuntemaan empatiaa.
Sitä ehkä yritän sanoa, että jossain mielessä tuntuu väärältä sanoa tällaisessa tilanteessa, että on onnellinen, ja helpottunutkin siitä, että asiat vihdoin järjestyivät. Vaikka uskoin siihen lähes koko ajan, pelkäsin silti usein, ettei niin käy. Pelkäsin, että mies ei vain syystä tai toisesta pysty ottamaan ratkaisevaa askelta. Hän aina sanoi minulle, että uskoisin meihin ja häneen, että tämä vain ottaa häneltä aikaa, ja melkein aina jaksoinkin uskoa. Toki ulkoapäin tulevat ilkeämieliset heitot välillä horjuttivat uskoani, ja pistivät miettimään, onko mies oikeasti minulle vilpitön? Sydämessäni kuitenkin tiesin koko ajan, en muuten olisi näin pitkään tätä jaksanut. Ehkä se selkiytyi minulle vasta nyt, kun katson taas uudesta tilanteesta taaksepäin.
Olen pahoillani siitä, että rakkautemme ja suhteemme aiheuttaa niin paljon surua ja pahaa mieltä niin monelle. En lähtisi uudestaan suhteeseen ukkomieheen, sen voin varmasti sanoa. Mutta tilanne on tämä, se se minun täytyy kantaa; oma vastuuni valinnoistani. Joskus mietin, että kunpa olisimme tavanneet vasta hänen erottuaan, mutta en ole jossittelevaa tyyppiä. Tämä tuli meidän eteemme, me valitsimme tarttua siihen, viedä asiaa eteenpäin, ja nyt olemme tässä. Vaimon kanssa puhuessani, olen pyytänyt häneltä anteeksi, vaikka tiedän, ettei sillä ole hänelle mitään merkitystä. Halusin kuitenkin sen hänelle sanoa, koska en todellakaan halunnut hänelle pahaa. Vaikka tokihan tajuan, että haluamalla tulevaisuuden hänen miehensä kanssa, aiheutan hänelle pahaa. Mies kyllä kantoi tässä kohden myös oman vastuunsa, sanomalla vaimolleen, että minä käskin häntä jatkamaan liittoaan, selvittämään onko heillä vielä mahdolisuuksia, mutta mies tajusi haluavansa minut. Ei varmasti ollut hänelle helppoa myöntää sitä, koska samalla hän joutui myöntämään vaimolleen, että oli kuukausia johtanut häntä harhaan, valehdellut ja kohdellut epäkunnioittavasti. Minun silmissäni rehellisyys miehen puolelta tässä kohtaa osoitti selkärankaa.
Olit toisessa ketjussa niin varma kaikesta. Nyt vaikutat kovin yllättyneeltä seurauksista. Etkö todellakaan ymmärtänyt mitä kahden vuoden petos saa aikaan?
En ole yllättynyt seurauksista. Totta kai ymmärsin mitä kaikkea voi tapahtua, mutta on täysin mahdotonta yrittää ennakoida kaikkea, ja etenkään ajatella, miltä se kaikki tuntuu. Tiesin, että eron pitkittäminen ja meidän suhteen salaaminen tulevat tekemän asioista paljon monimutkaisempia, mutta onneksi mies kuitenkin lopulta ymmärsi itsekin, että parasta on olla rehellinen.
Kahden vuoden petoksesta ei kuitenkaan ole kyse, kun tämän vuoden alussa vaimo sai meistä tietää. Toki sen jälkeen mies väitti suhteemme olevan ohitse, kun olikin tehnyt tykönään päätöksen alkaa työstää eroa vaimostaan omassa mielessään. Vaimoa kohtaan todella epäreilua, mutta kaikki silloiset tapahtumat huomioon ottaen ymmärrän, miksi hän näki tämän tavan ainoaksi mahdollisuudeksi, kun kerran tiesi oikeasti haluavansa erota ja elää minun kanssani.
Jälkeen päin on niin helppo olla viisas ja nähdä, mitä kaikkea tekisi toisin, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Se juuri tekee tästä kaikesta elämää. Virheistään pitää kuitenkin osata oppia. Tiedostamme kyllä sen, miten kovan hinnan meidän rakkautemme maksaa. Loppujen lopuksi pitää kuitenkin olla uskollinen ja rehellinen itselleen ja vastata omasta onnellisuudestaan. Toisia ei saisi sotkea jalkoihinsa eikä käyttää hyväkseen, mutta kukaan muu ei sinun onnellisuudestasi ja elämästäsi huolehdi ja vastaa kuin sinä itse.
Sanot "asiat järjestyivät" eli sait taakan, miehen kannettavaksi.
Vasta kun ero on täysin selvä, mies voi alkaa työstää sitä yksin. Nyt hän on keskellä kriisiä. Et todellakaan voi tehdä mitään. Oikeastaan pelkkä olkapään tarjoaminenkin voi kääntyä jarruttamaan eroprosessia. Miehen pitäisi nyt ottaa vastuu yksin kaikesta. Fiksua olisi, jos ette viettäisi joulua yhdessä, vaan molemmat omilla tahoillaan. Jäisi aikaa oikeaan rauhoittumiseen.
Suunnitelmissamme on viettää joulua sekä erillään että yhdessä. Molemmat meistä haluavat viettää joulunaikaa omien lastemme kanssa, mutta kaiken tämän jälkeen haluamme rauhallista aikaa myös meille yhdessä. Olemme ajatelleet asiaa myös niin, että hänen lapsensakin varmaan kaipaavat jouluna "rauhaa", ja aikaa äitinsä kanssa. Joten lähdemme todennäköisesti Tapanina pariksi päiväksi jonnekin kahdestaan. Se on tässä kohtaa sitä, mitä eniten tarvitsemme. Vuodenvaihteen jälkeen lähdemme sitten kuitenkin yhdessä minun lasteni kanssa pariksi viikoksi pois.
Ennen tätä on kuitenkin saatava käytännönjärjestelyt hoidettua.
Sen verran olen kyyninen ja utelias, että olisi mahtavaa olla kärpäsenä katossa reissullanne, kun molempien todellinen luonne paljastuu toisillenne. Kaksi viikkoa tiiviisti yhdessä ja ikävät tapahtumat vielä todella tuoreena mielessä... kyllä siinä vedetään herneet nenään monta kertaa pelkästä aurinkorasvasta tai päivän ohjelmasta.
Kyllä sitä "todellista luonnetta" on tässä matkan varrella, ja etenkin viime viikkojen aikana, ihan todella näytetty. Ei tule yllätyksenä. Ennemmin näemme asiat niin, että nyt voi vihdoin hengittää helpommin ja olla vihdoin ihan rauhassa yhdessä. Aurinkorasvasta ei tasan tarkkaan tule sanomista, ja päovän ohjelma on vain nauttia ilman kelloa... Tehdä asioita yhdessä.
Kun on elänyt näin raskaan vaiheen lävitse, osaa nauttia ihan vaan pienistäkin hetkistä.
Ikävä sanoa - teidän raskain vaihe on vielä kaukana edessä. Se alkaa siitä, kun mies on oikeasti käynyt eroprosessinsa läpi. Ensi vuonna? Sitä seuraavana? Vai sitä seuraavana?
Olen itse elänyt läpi avioeron ja tiedän, mitä se on. Ja voin sanoa, että tämä kahden vuoden episodi on aivan varmasti raskaampi, katsotaan sitä sitten minun tai miehen näkökulmasta! Kun toinen joutuu elämään jatkuvassa valheessa ja toinen epävarmuudessa, totuuden esiin tuominen ja toisen saaminen oikeasti läsnä elämään, vailla valheita, keksittyjä selityksiä jne., vapauttaa.
Avioero on mieheille eri asia kuin naisille. Ei niitä voi verrata toisiinsa,
Olet oikeassa, ei voikaan. Ajattelen sitä kuitenkin siitä näkökulmasta, että valheessa eläminen on raskaampaa kuin totuuden kanssa selviäminen ja uuden polun rakentaminen sen pohjalle.
Mutta toki huomaan selkeitä eroja, kun vertaan vaikkapa omaa eroprosessiani ja nyt miehen. Minä puhuin enemmän hyvälle ystävälleni, mies vetäytyy kuoreensa ja puhuu korkeintaan minulle. Minä elin asian läpi aktiivisesti työsten, mies antaa kaikelle paljon enemmän aikaa.
Helpotuksenkin hänkin on kuitenkin myöntänyt. Ja toki hän on käynyt eroprosessia jo tosi pitkään läpi mielessään; niin pitkälle surutyön kuin sen voi käydä ennen kuin tuo sen esiin toiselle ja tekee siitä konkreettista. Mutta onhan siinä itsellä todella voimaton olo, kun toinen sulkeutuu, eikä aina saa ihan kiinni, missä toinen menee.
Juuri niin. Mies vetäytyy kuoreensa. Kaikkein vaikeimmat asiat alkavat tulla sieltä kuoresta ulos vasta monen vuoden jälkeen. Silloin mies voi esim. nähdä sinut täysin eri valossa kuin aiemmin. Jopa syyttää sinua hänen erostaan. Näin voi tapahtua myös, jos sinä itse uuvut, syystä tai toisesta etkä jaksa kuunnella tai huomioida miestä (tarpeeksi).
Se on sitten sen ajan murhe, jos niin kävisi. Toki hän myös tietää, että minun kanssani hänen ei tarvitse, eikä hän voi, elää kuoressa, ja siitähän hän juuri haluaa pois - suhteeseen, jossa kaikesta voidaan puhua avoimesti. Meillä ei ole "kiellettyjä" puheenaiheita.
Ettei vaan olisi niin, että miehesi on omassa mielessään luonut tilanteen, ettei voi puhua kaikesta avoimesti. Tuo tilanne alkoikin siitä, kun sortui pettämisen tielle, ei voinut olla avoin, koska tiesi, että saisi kenkää.
Haluaisin kuulla, miksi on niin vaikeaa uskoa, että mies voisi oikeasti olla ollut liitossaan tilanteessa, jossa vaimo ei ole ollut kiinnostunut hänestä, halunnut kuunnella eikä ollut halukas edes puhumaan tunteistaan. Olen kuullut vaimon sanovan miehelle, että hän näyttää rakkautensa silittämällä toisen vaatteet ja tekemällä ruokaa. Mutta jos mies ei pyytänyt sitä, jos mies ei tarvinnutkaan sitä?! Hän kaipasi vain olla hyväksytty omana itsenään, kaipasi joskus edes syliä, jossa vaan olla hiljaa, tai voida kertoa asioistaan.
Joka on pettämisen kohdannut, tietää kyllä, että uskottomuus on yleensä aina seuraus, ei syy.
Se on vähintä mitä voi tarjota, jos toinen on sulkeutunut. Luulempa, että miehelläsi on vaikeita selvittämättömiä ongelmia, mutta niitä ei ratkaista uskottomuuden avulla, vaikka sen niin helpolta hänestä tuntuisikin. Itsekin läysin terapiassa oman itseni. Enää en tarvitse ihmistä, joka minussa riippuisi.
Meillä kyllä kävi niin, että mies ei puhunut pahasta olostaan vaikka kyselin välillä. sitten kun rinnakkaissuhde alkoi, rupesi sulkeutumaan kuoreensa ja salailemaan vähän joka asiaa. Kun asioista puhuttiin sain aika kovia ja todella ylilyötyjä moitteita tekemisistäni ja tekemättä jättämisistäni. Tämä tosin lienee tyypillistä, koska johonkihan sitä omaa pahaa oloaan on purettava ja löydettävä "oikeutusta" omaan typerään käytökseen (pettämiselle siis). En todellakaan sano, että teidän tapauksessa näin olisi, mutta lienee aika tyypillistä. Myöhemmin mieheni pyysi anteeksi kovia sanojaan ja kertoi, että syyt jotka kaikkeen johtivat olivat ainakin puolittain ihan muualla kuin minussa tai meidän suhteessamme, vaan juonsivat juurensa jonnekkin aikaan ennen minua.
Voin kertoa vastauksen.
Fyysinen kanssakäyminen kuolee joko pettämisen tai väkivallan vuoksi.Sellaisen jälkeen nainen ei pysty enää muuhun kuin kodinhoitoon.Väkivalta voi myös olla raakaa, henkistä väkivaltaa.
Toinen JOUTUU elämään jatkuvassa valheessa??? Mitä ihmettä??? Tämä valehteleva pettäjämieshän on ihan ITSE valinnut pettää ja valehdella vihitylle vaimolleen. Mitä JOUTUMISTA se on? Ei tämä ole mikään luonnonkatastrofi tai äkkikuolema. Tämä on ITSEKKYYTTÄ ja IHAN ITSE TEHTYÄ. Kummaltakin teiltä. En toivo teille hyvää. Mutta vaikka toivoisinkin, niin silti fakta on se, että te ulkoistatte oman vastuunne ja olette olosuhteiden uhreja vaikka TE olette juuri niitä joiden takia jotkut muut viattomat KÄRSIVÄT.
TE OLETTE IHAN ITSE TEHNEET SEN.
Oletko kovinkin ylpeä saavutuksestasi? Ilmeisesti olet. Loppuelämä yhdessä? Niinhän sinä luulet. Ja siis ihan erilainen joulu yhdessä. Erilainen se on vaimolla ja lapsillakin, mutta sitähän sinä et ajattele. Pääasia että sinä olet onnellinen. Ei onni noin löydy, usko minua. Olen vanha mummo ja nähnyt, että onni on hyvä omatunto ja se, että on hoitanut velvollisuutensa, tehnyt sen mikä on oikein puolisoa, lapsia, vanhempia ja muita lähimmäisiä kohtaan. Siitä onni tulee, muu on itsekkyyttä.
mummeli8 on niin oikeassa. Itsekkyyttä ja valtavaa sellaista.
Ap:n suhteen pohjana ja perustana on petollinen, epärehellinen ja epäluotettava mies. Koskaan et voi olla varma, että myös sinua ei petetä ja että sinulle ei valehdella. Et koskaan. Onnea valitsemallesi tielle......
Samaa mieltä, mummeli. Onni on hyvä omatunto. Juttelin tässä hiljattain yhden nelikymppisen tuttavamiehen kanssa, joka teini-ikäisenä aikoinaan koki sen, että hänen isänsä petti hänen äitiään usean vuoden toisen naisen kanssa ja lopulta erosi hänen äidistään ja meni naimisiin tuon toisen naisen kanssa. Kysyin, että tuliko isäsi onnelliseksi uuden vaimonsa kanssa. Mies vastasi, ettei ainakaan päällisin puolin siltä vaikuttanut. Muutama vuosi avioeron jälkeen hänen isänsä alkoi juoda paljon, vaikka aiemmin oli ollut kohtuullinen alkoholinkäyttäjä, Hän sai jopa potkut alkoholin takia. Ja juominen jatkui hänen kuolemaansa asti. Sanoin miehelle, että ehkä isällesi sittenkin jäi huono omatunto ja mies vastasi, että luultavasti.
Minäkin paljon kokeneena samaa mieltä.
Tuollainen mies ottaa hetken uudesta naisesta ilon irti ja alkaa jo tähytä muita.Eipä näihin tapauksiin juurikaan, pitkän elämäni varrella sivusta seuranneena, muutosta tule.
Vaikka olisi kuinka nykyajan tyyli tämmöinen, totuus on ettei tuollaisen ihmisen perusluonne muutu.
Oikein säälin miehen lapsia.Huonoluontoinen ja halpamainen isä heillä.
Että suututtaa, kun joku uskaltaa olla täällä rehellinen, niin heti saavat kaikki syytöksiä niskaan. Ensinäkin, mies ei ole koskaan aiemmin kolmekymmenvuotisen suhteensa aikana vaimoaan pettänyt, ja nytkin kyse on pitkästä suhteesta minuun, ei vain joistain yhden yön jutuista. Tämä jatkui, koska tajusimme molemmat haluavamme yhteisen elämän. Minulla ei siis ole mitään syytä uskoa, että mies aloittaisi uutta suhdetta kehenkään toiseen. Hän oli vaimolleen uskollinen lähes kolmekymmentä vuotta.
Mitä häneen isänä tulee, hän on todella hyvä ja lapsiaan rakastava isä; on aina mukana lastensa harrastuksissa, kuskaa, toimii valmentajana ja toimitsijana... Joten ei tarvetta sääliä lapsia. Jokainen, joka miehen tuntee, tietää, että lapset ovat hänelle elämässä numero 1!
Jos lapset olisivat olleet hänelle numero 1, hän ei olisi ottanut salarakasta.
Hel***ti sentään, millä vuosituhannella te elätte?!
Onko hyvän vanhemman ideaalikuva teille sellainen, että kärvistellään toimimattomassa, epätyydyttävässä, rakkaudettomassa liitossa vähintään siihen saakka, että lapset ovat muuttaneet pois kotoa?! Pistetään pää pensaaseen ja uskotomaan, että lapset kuvittelevat kaiken olevan hyvin. Että lapset eivät huomaa vanhempien rakkaudettomuutta!
Ihan varmasti jokainen vanhempi, joka lapsiaan rakastaa, on yrittänyt kaikkensa liittonsa eteen, eikä todellakaan päädy rinnakkaisuhteeseen ja avioeroon hetken mielijohteesta. Kyllä vanhemmat siinä kohtaa ajattelevat sen olevan myös lastensa etu. Jos vanhempi on onneton, se ei ole koskaan lapsille hyväksi.
Ustkotko ihan aikuisten oikeasti, ettei mies ole koskaan aikaisemmin pettänyt vaimoaan? Etteikö olisi ollut yhtään yhden yön suhdetta pitkän liiton aikana? Jos näin on, niin sussa täytyy sitten olla jotain maailmaan mullistavaa, että mies viitsii eron ottaa.
Viisikymppinen ukko kyllä temput tietää. Mä aikuisten oikeasti uskon, ettet todellakaan ole ensimmäinen, jonka kanssa vehdannut.
Minä uskon, ettei ole vaimoaan aiemmin pettänyt, ja minun ei sitä tarvitse kenellekään perustella.
Ei kärvistellä, vaan erotaan!!!!!!!!!!!! EI VEHDATA TOISEN KANSSA KAHTA VUOTTA SELÄN TAKANA JA VALEHDELLA!!!!!!!
Eron Suomessa saa heti kun tuntuu pahalta, ei tarvi pistää päätä pensaaseen ja kulkea salaa polkemassa jotain iitua.
Jos sinä pystyt pistämään eron vireille samantien ja vaan häippäsemään, niin älä silti ajattele, että kaikki toimisivat samoin! Ihmiset ovat erilaisia, elämäntilanteet ovat erilaisia. Toiset harkitsevat kaikkea todella pitkään ja monelta kantilta, kun toiset toimivat ensin ja ajattelevat vasta sen jälkeen.
Ei ehkä heti, mutta eikö kaksi vuotta ole jo vähän liikaa? Varsinkin, kun ei toiselle osapuolelle anneta mahdollisuutta tietää mitä liitossa oikeasti tapahtuu? Eikö harkinnasta pitäisi kertoa myös puolisolle, että hänkin voisi miettiä monelta kantilta ja kenties tehdä ratkaisun nopeampaa.
Muutenkin tuntuu, että tässä on pelkästään toimittu tämä kaksi vuotta ja todella ajatellaan vasta nyt kun kaikki on tullut julkiseksi. Eikä enää olekaan niin ruusunpunaista.
Miettiä ja harkita saa tietenkin ja pitääkin, muttei valehdella ja pettää. Sehän se ongelmien matonalle lakaisua on.
Vaimo tiesi meistä. Sanoo nyt tienneensä koko ajan vaikka mies valitsikin väittää, että suhteemme on ohitse. Vaimo valitsi jättää sen huomiotta, koska ei halunnut erota. Kuten hän minulle nyt sanoi, "ei halunnut luovuttaa jostain, mihin on vuosikymmeniä panostettu". Ei, vaikka tiesi miehen rakastavan minua ja valehtelevan hänelle päin naamaa. Niinhän sitä moni nainen jää väkivaltaisenkin miehen luo joskus pitkäksikin aikaa.
Eli kyllä tässä vaimokin on saanut koko ajan harkita. Siinä liitossa ei vaan juuri koskaan ole yhteisesti käsitelty mitään vaikeita asioita vaan ne on lähinnä lakaistu maton alle. Arki toimi; kuskattiin lapsia, käytiin kaupassa (yksin), tavattiin ystäviä, mutta kaksin ei tehty koskaan mitään, ja ongelmista ei puhuttu. Asiat toimivat ookoosti niin kauan, kun kumpikaan ei tarvinnut tai halunnut muuta kuin mihin muottiin toisensa olivat helposti asettaneet.
En usko, että mies oli ajatellut asiaa tietoisesti ennen kuin tapasimme ja tutustuimme. Minun tapaamiseni sai hänet ymmärtämään, mitä hänen liitostaan puuttui ja mitä hän siihen kaipasi. Hän ymmärsi, ettei ole pakko elää loppupuolta elämästään enää yksin parisuhteessa, vaan voi oikeasti olla läsnä.
No hienoa. Sittenhän kaikki on hyvin ja kaikki ovat saaneet miettiä tarpeeksi ja kaikkia on kohdeltu oikeudenmukaisesti. Aamen.
Ja seksiä harrastettiin vaimon kanssa sen pari vuotta, kun vaimolle piti esittää kaiken olevan hyvin.
Miten tämäkin Iitu sen oikeasti hyväksyi? Häntä kohdeltiin koko ajan ala-arvoisesti ja hän senkin hyväksyi. Hänellä on paha itsetunto-ongelma kaikesta päätellen!
Eikä mies heti sitä eroa miettinyt, vaan kyllä sekin ajatus tuli varmaan vaimolta, kun petos täydellisesti selvisi.
Iitu vaan täällä taas selittelee asioita omaksi parhaakseen.
Uskomatonta, kun hän ei ole siellä miehen kotona olut koskaan paikalla! Pettäjät satuilevat kaiken myöskin omaksi parhaakseen, sehän tiedetään.
Tuota munatonta pettäjään kannatti todellakin odottaa sen kaksi vuotta!
Hän on tiensä valinnut ja tulee näkemään, ettei kaikki mene kuin strömsöössä.
Säälin kuitenkin häntä, hänen hyväuskoisuutensa vuoksi.
Elämä on valintoja täynnä, mutta jotkut hakevat jostain syystä ongelmavyyhtejä!
Sinun tapaamisesi sai hänet tekemään muuta kuin korjaamaan sitä avioliittoaan. Sinun tapaamisesi tarkoitti sitä että sinun takiasi hän jaksoi vielä kärvistellä epätyydyttävässä parisuhteessa pari vuotta mutta tuskin hän enään sitä korjata halusi. Sinähän annoit hyvää vastapainoksi sille pahalle. Mikäli hän ei olisi saanut taustalla hyvää hän olisi voinut vielä yrittää keskittyä perheeseensä ja sen sisällä olevien ongelmien ratkaisemiseen. Ei mies voi samaan aikaan pitää rakastajatarta ja korjata avioliittoaan se on selvä. Silloin kun hän aloitti suhteen kanssasi sinä olisit voinut sen ymmärtää että se miehen avioliitto on sillä selvä jos jäät miehen tukijoukkoihin muulla tavoin kuin kannustavana kaverina. Luuliko mies 2 vuotta että se liitto vielä korjaantuu? Hänen sydämensä meni jo muualle. Arki todellakin jatkui kulissina ihan varmasti sillä olisiko se voinut muutenkaan mennä kun miehellä on kakkonen?
Pettävän miehen suustahan se totuus tulee? Miksi ei valehtelisi sinulle kun on vaimolleenkin pystynyt valehtelemaan? Perustelisit kuitenkin, mistä voit olla siitä niin varma?
Voi juma, se halusi, että molemmat hoitaa leiviskänsä, käy kaupassa yksin, kuskaa lapset jne, jotta itse, se mies siis, voi mennä ja tulla miten haluaa ja nyt sitten haluaakin jonkun orjaksi.....
Niinpä niin, tuo on täysin uskosi varassa. Tuskinpa mies olisi sinulle kertonut, vaikka olisi pettänyt vaimoaan liiton alusta asti. Se voisi hieman muuttaa käsitystäsi miehestä.
En ole kokenut, että minua olisi kohdeltu ala-arvoisesti. Toki on hetkiä, jolloin tuntuu siltä, mutta kaikekseen mies on toiminut niin hyvin kuin näissä olosuhteissa voi. En toki lähtisi uudestaan varatun matkaan, mutta siihen onkin monia syitä.
Mitä seksiin tulee, se on vaikea aihe kaikekseen. Varmasti heillä seksiä oli sen ensimmäisen vuoden ajan, ainakin jonkin verran, mutta minun oli pystyttävä sulkemaan siltä silmäni. Ei se minua niin paljoa satuttanut kuin se, että mies kuitenkin oli naimisissa ja asui vaimonsa kanssa. Se, että emme voineet yhdessä suunnitella elämää. Seksi on seksiä, vasta tunteet tekevät siitä rakastelua.
No, keväisen käryn jälkeen seksi heidän välillään loppui. En täysin uskonut tähän, kun mies siitä minulle kertoi, mutta nyt vaimon kertomana kyllä uskon. Hänellä ei ole syytä valehdella minulle tästä asiasta. Kertoo kuitenkin siitä, miten pitkittynyt tilanne sai minut epäilemään miehen sanomisia, vaikka puhui totta. Toisaalta, tämän vuoksi pystyn luottamaan häneen niin vahvasti, sillä vaikka hän on pettänyt vaimoaan ja käyttäytynyt siihen suuntaan todella törkeästi, hän ei ole valehdellut minulle, eikäluvannut mitään, mitä ei olisi pystynyt pitämään.
Tunnen yhden pettäjän, joka on jo ennen vaimoaan yrittänyt pokata kaverinsa vaimoa, joten se näiden valehtelijoiden puheista. Mutta hienoa, jos iitu uskoo tulevaan pettäjäänsä kuin vuori. Historiasta vaan löytyy kaikenlaista, jota uusi kakkonen ei tiedä.
Silti ketään ei pidä leimata menneisyytensä perusteella, etenkään, jos mitään ei oikeasti ole tapahtunut. Minä uskon siihen, että mies on ollut uskollinen vaimolleen nämä kolmekymmentä vuotta. Monien tekijöiden summana me kohtasimme ja hän valitsi aloittaa suhteen kanssani. Mutta ei hakeakseen vaihtelua arkeen vaan muutosta elämäänsä. Nyt hän on saanut aikaan muutoksen, jota lähti hakemaan.
Edellisessä ketjussa kerroit eyyä asut miehestä 200 km päässä. Miten sillä miehellä on riittänyt aikaa tuohon kaikkeen, kun sahasi aina sinunkin luona?
Ja eikö miehellä ole huono omatunto kun huijasi perhettään noin? Jossain vaiheessa hän saattaa tosiaan alkaa ajatella sitä ja vyöryttää syyn sinun niskaasi.
Ihmetyttää se että vaimo muka ei halunnut antaa hellyyttä. Miten mies sitten käyttäytyi? Oli aina töissä, ei osallistunut kotitöihin? Ravasi sinun luona? Miten silloin vaimon tekee mieli helliä ja paijata miestä?
No ei hän nyt mun luona joka päivä todellakaan ole ollut, ja aikaa riittää kyllä kun osaa organisoida. Huonoa omaatuntoa kyllä on tuntenut siitä, että on valehdellut lapsilleen, mutta kantaa siitä itse vastuun. Minua ei ole koskaan syyttänyt vaan pystyy vastuullisena aikuisena tunnistamaan oman vastuunsa. Itse mies on valintansa tehnyt, kuten minäkin.
Jännää sinänsä, että tällä palstalla tunnutaan ajattelevan, että petetyt vaimot tapaavat syyttää sitä kakkosta aina, mutta ainakin meidän jutussamme se liittyi kyllä tilanteeseen. Silloin, kun vaimo vielä halusi jatkaa liittoaan, hän syytti minua, ei koskaan miestään. Ei halunnut sanoa pahaa sanaa miehelleen, ettei tämä suuttuisi ja lähtisi. Nyt, kun ero on totta, hän on kääntänyt syyt miehen päälle. Ilmeisesti vasta nyt vaimo oikeasti purkaa vihaansa ja pettymystään miehensä uskottomuudesta ulospäin. Olen ymmärtänyt, että tämän väliajan hän on ollut ahdistunut, mutta ei ole tuonut sitä esiin. Liekö siksi, kun tiesi miehensä koko ajan valehtelevan meistä, en tiedä. Mutta se kertoo vuorovaikutussuhteesta heidän liitostaan - vaikeista asioista vaietaan.
Se mitä kirjoitin hellyydestä, ettei vaimo halunnut sitä, ei antaa eikä saada, ei se ole mikään uusi juttu tai meidän suhteemme seuraus vaan vuosien takaa jo. Kun ei lapsuudenperheessä totu läheisyyteen, sitä voi olla vaikeaa antaa tai ottaa vastaan aikuisenakaan.
Yksinoleminen ei salasuhteella eikä sen vakiiinnuttamisella muutu. Puhumattomuus on perusluonne. Se muuttuu vain terapiassa, eikä terapeutti ole missään tapauksessa joku rakastajatar.
Tiedän tasan tarkkaan omasta terapiastani. Niin moni olisi neuvoineen ja uskoineen johdattelemassa. Helppoihin olen kompastunut ja lopulta alkanut löytämään oman tahtoni. Mieheltä puuttuu tahto ja varmuus. Kun on tahtoa, ei tarvitse kenenkään tukea. Tässäkin tapauksessa mies pystyisi olemaan erossa sekä sinusta ja vaimosta ja hoitamaan asiansa kuntoon ilman kummankaan naisen tukea. Olet tyhmä, kun et sitä ymmärrä. Jatka vaan samaan tapaan, mutta onni ei häämötä. Kun on rikki, ripustautuu toiseen ja menee siivellä...
Ilmeisesti se miehesi on unohtanut helllyyden, tai helyyden osoitukset on olleet kalseita hänen puoleltaa. Ihan normaalia, kun on uskoton. Sekin on normaalia, että se kakkosen pimpsa kiinnostaa enemmän, mutta niinpä vaan senkin hohde loppuu. Harmittavan nopeasti loppujen lopuksi. Jokainen panosi lyhentää aikaasi. Jokainen hetki lyhentää aikaasi,
Tuo on toki mielenkiintoinen näkökulma, jota olen itsekin paljon pohtinut. Että miten syvällä miehen haavat ovat. Jotain hän on pystynyt minulle avaamaan, mutta ei tietenkään kaikkea.
En ole hänelle terapeutti. Mutta tiedän sen, että myös aikuisen iän vilpittömällä rakkaudella on mahdollisuus eheytyä, vaikka se olisi lapsuudessa jäänyt kuinka vähiin.
Millä osoittaa toiselle hellyyttä, jos toinen vuodesta toiseen sanoo, että "Älä koske!"?! Jos seksion vain seksiäeikä rakastelua - pelkkä fyysinen tarpeiden tyydytys. Kun toinen kaipaa myös henkistä läheisyyttä ja kosketusta, ja toinen haluaa vain parin minuutin seksisession, eivät tarpeet oikein kohtaa.
Sitä en kiellä, etteikö miehen suhtautuminen vaimoon olisi uskottomuuden myötä muuttunut ja lopulta seksi loppunut kokonaan, mutta loppupeleissä kyse on kai tarpeiden kohtaamattomuudesta perustavalla tasolla.
Jos noin "kamalaa" on ollut, olisi miehen pitänyt erota jo sitten vuosia sitten. Aika reppana mies taitaa olla. Kaikkea sinä uskotkin!
Ja please, älä yritä analysoida vaimoa. Sinä et häntä tunne. Vähän kunnioitusta!
En yritä analysoida vaimoa - en todellakaan. Yritän muodostaa kokonaisuuden siitä, mitä olen kuullut mieheltä, ja nyt myös vaimolta. Ja pystyn hyvin peilaamaan myös oaan elämääni. Tiedän kyllä, minkälaista on, kun seksin saralla ei synkkaa, ja miten tärkeää se on, kun synkkaa. Ja myös sen, miten helppoa on tyytyä, mutta kun sitten lopulta tajuaa tyytyneensä jo ihan liian pitkään, se tekee kipeää ja silloin jatkaminen on mahdotonta. Sitä on ulkopuolisen täysin mahdotonta tajuta!
Onkohan tämä tässä kuvattu mies sellainen peruspettäjämies, joka ei huonon kommunikointikyvyn vuoksi ole pystynyt pitämään vaimoaan vireessä, ei oikein osaa vietelläkään, tunteitaan ei osaa kertoa, esileikit olleet olemattomia, vaimo on saanut kylmää rakkautta vuositolkulla, ei mitään muistamisia juhlapäivinä, hääpäivistä nyt puhumattakaan, ei paijaa, halaa ja silittele vaimoaan, ei osallistu lainkaan kotitöihin jne. Ja sitten ihmetellään, miksi vaimosta tuli sellainen, kai siitä tuli, kun vuosia koulutti ja kiltti vaimo oppi, kun ajatteli, että sellaista mies haluaa, vaikka itse olisi halunnut muuta.
Miten sinusta on tullut noin feministi?! Ja lukutaidotonkin. Juurihan tuossa kirjoitettiin, että VAIMO ei ole kaivannut hellyyttä. Si?
Ehkä vaimo on tullut vuosien myötä torjutuksi miehen taholta. Mies juossut vieraissa koko ajan, vaikka iitu uskoo, ettei ole. Kyllä siinä tilanteessa tunteellinenkin nainen kiveksi muuttuu. Meillä on vain Iitun kertomus tilanteesta, jonka taas mies on hänelle kertonut. Mies ei näe itsessään mitään vikaa, vaimoaan syyttää kaikesta. Ja Iitu komppaa häntä.
Jos mies on nyt puhumattomaksi heittäytynyt, luuletko että on paljon puhellut avioliitonkaan aikana? Tuskin hänen perusluonteensa on miksikään muuttunut Iitun takia. Kunhan keksii ja Iitu uskoo.
Asiahan voi mennä näinkin. Ei ed. kirjoittajan tarvitse olla feministi, jos ajattelee asiaa toisella tavalla.
Komppaan, vuosikausia torjuttuna miehen taholta voi kertoa, että tunteellisesta naisesta tulee kylmä kivi. Erityisesti sellaisesta, joka haluaisi sohvalla istua toisen kainalossa ja tuntea läheisyyden, itselleni kaikkinainen koskettelu tuo sen jonkin ja kun puoliso ei ole sitä kymmeneen vuoteen tehnyt, pahalta tuntuu. Itsekin lopettaa kaiken yksipuolisen hellyyden osoituksen toiselle, koska ajattelee, ettei toinen kertakaikkiaan pidä siitä. Ja en puhu nyt sitten seksistä, enkä seksistisestä koskettelusta, vaan jostain muusta, joka kuuluu pitkään parisuhteeseen.
Tota mä juuri tarkoitin. Mulla oli tuollainen tilanne avioliitossa ja se jatkui ja jatkui ja jatkui. Kyllä itsekin kiveksi muutuin ja eron jälkeen pelkäsin pitkään, etten koskaan enää uskalla tunteitani näyttää ja hellyyttä osoittaa. Pikkuhiljaa oma itseni on tullut esiin ja päätin, etten koskaan enää kenenkään takia muutu muuksi kuin mitä oikeasti olen.
Pakko antaa naisen kommentti tähän, koska minäkään en pidä yleistämisestä. Naisista tupataan aina ajattelemaan, että ne haluavat muhjata ja kyhnätä toisen sylissä ja saada kosketuksia ja hellyyttä. Mua sellanen on aina ahdistanut. Seksi on ihan ookoo, mutta en ole koskaan halunnut nukkua miehen kainalossa tai käpertyä syliin sohvan nurkkaan. Voin siis hyvin ymmärtää aloittajan kertoman siitä, että miehen eks-vaimokin tuntee näin. Ei se kuulkaas ollenkaan aina mene niin, että nainen haluaa hellyyttä ja mies ei anna ja nainen kivettyy siitä. Meillä mies lähti lopulta ja etsi itselleen uuden naisen, ku turhautu siihen, kun mä en antanut koskettaa.
Kaikki naiset eivät ole herkkiä ja tunteellisia. Ja jotkut miehet ovat sitä enemmän ku toiset. Ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että ne vaimon torjumaksi tulleet miehet taitavat olla korostuneen hellyydenkipeitä, joten sinänsä "taivaanlahja" hellydestä ptävän naisen vierellä =)
No voit kai sitten hyvin ymmärtää, että miehestä tuntuu samalta, jos vaimo aina torjuu?!
Miksi ihmeessä suututtaa?
Aika harva pettäjä kertoo teoistaan.Kaunista liirumlaarumia osaa hyvinkin moni suoltaa.
Kuinka voit uskoa, ettei ole pettänyt?Mies, joka jättää ikäkriisissään olevat lapsensa, voi ladella mitä vain.
Harrastuksiin kuskaaminen, valmentaminen etc. ei todellakaan tee miestä hyväksi isäksi.Hyvä isä on läsnä lastensa elämässä aina - niin hyvässä kuin pahassa.
Minkäänlaisia maneereja harrastustoiminnan suhteen tai muutenkaan ei tarvita.Ainoastaan läsnäoloa.
Kaikki muu on ns. sälää, joka kietoutuu hyvänä asiana sen tärkeimmän ympärille.
Vaan vaimo jäi kuitenkin rakkaaksi, kunhan aivopesusta selviää.
Mistä sinä tyttöraasu voit tietää, että mies ei ole koskaan aiemmin kolmekymmenvuotisen suhteensa aikana vaimoaan pettänyt? Mies on niin sanonut, niinkö? Se sama mies, joka on vuosia vaimolleen valehdellut, sekö?
Rohkenen väittää, ettei vaimo koko heidän liiton ajan ole miestä torjunut. Jotain on pakosti tapahtunut, että vaimo ei ole enää miehestään piitannut. Ja se jokin, mikä ekana tulee mieleen on yllätys yllätys: miehen vieraissa käynti. Et sä ole ensimmäinen. Kysy vaimolta. Et uskalla vai?
Oikeesti sulle ei kuulu yhtään miksi heille avioero loppujen lopuksi tulee. Liialla analysoinnilla sä pilaat alkavan suhteesi mieheen. Et sä ole hänen terapeutti. Anna ulkopuolisen asiantuntijan hoitaa miehen pää kuntoon. Sinä takapiruna voisit antaa hänen rauhassa päänsä selvittää. Jos oikeasti rakastatte, niinkuin olet antanut ymmärtää, niin eikö tosirakkaus odota, että mieskin on vapaa ja valmis uuteen elämään?
Ihan pienenä vinkkinä Iitulle. Jos rakkaus on jäänyt lapsena vähälle, ei siitä parannu muuta kuin ymmärtämällä omat puutteensa sekä tekemällä kovasti töitä terapiassa. Kuinkahan moni nainen on yrittänyt "rakkaudella" parantaa alkoholistia tai luonnehäiriöistä? Ihminen muuttuu vasta sitten, kun ottaa vastuun ongelmistaan ja alkaa työstää niitä, ei muuten. Ja siihen vastuuseen kuuluu myös se, että tiedostaa oman vaikutuksena parisuhteeseen ja sen kehittämiseen.
Selittää ne hiihtäjätkin. Tällä naikkosella tuntuu riittävän selityksiä maailman tappiin ja tarina saa uusia juonikäänteitä kaiken aikaa, alottajan kannattais ehkä harkita Salkkareiden käsikirjottajan pestiä. Missähän välissä hänellä mahtaa riittää aikaa ja energiaa läpikäydä tuota omaa "yllättävää tilannettaan" ja olla kuvaamansa marttyyri Äiti Teresa pelinappula-miehelleen?
Tulee mieleen tilanne nuoruudesta: Äitini kutsui naapurin noita-akan juttelemaan ja kysyi suoraan "Uskotko ihan tosissas siihen, että ihmiset jaksaa uskoa niitä sun valheita ja tarinoita vuosikymmenestä toisee?". Akka tuumas siihen vain "Kyllä niihin aina joku uskoo" :D :D :D Valitettavasti tässäkin ketjussa aika moni on niellyt syötin ja lähtenyt aloittajan stooriin mukaan, siitäkös alottaja saa vaan lisää vettä myllyynsä. Onko kukaan muuten vaivautunut etsimään tuolla alotuksessa mainostettua aikaisempaa ketjua? Sitähän tuo alottaja oikein toivoo, mutta pystyisköhän tuo sitten tosipaikan tullen hallitsemaan kahden ketjun juonikuvioita..?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11010215
Aikuisen oikeesti... uskotko tosissasi, että mies kertoisi aiemmista petoksistaan sinulle?
Missä tilanteessa itse sanoisit miehelle "älä koske"?
Niin se vain iitu on, että mies on tehnyt jotain tosi ilkeää vaimolleen. Enkä keksi muuta kuin että on pettänyt ennenkin, ehkä useastikin tai sitten ollut väkivaltainen, fyysisesti tai/ja henkisesti.
Se ei ole laisinkaan sinun asiasi edes keksiä semmoisia. Kaikki eivät vain kaipaa samalla tavalla hellyyttä ja kosketuksia kuin toiset. Jos miehen ex ei ole välittänyt koskaan koskettamisesta, niin se ei ole miehen vika. Ihmiset vaan nyt ovat erilaisia.
Ihan varmasti miehen ex on joskus nauttinut miehen kosketuksesta ja nauttinut hellyydestä. Mies valehtelee sanoessaan, ettei ex ole koskaan välittänyt. Myös miehestä johtuu se miksei ex enää välitä. Mies on valehdellut exälle jotain - jäänyt kiinni, ja se on vienyt exän halut hellyyteen ja miehen kosketukseen
Onko vaimo miehen puheiden mukaan ihan oikeasti ollut aina sellainen, ettei ole halunnut läheisyyttä ja hellyyttä? Kaikki eivät sitä kaipaa samalla lailla, se on totta. Mies on kuitenkin tiennyt vaimon ottaessaan, ettei hellyyttä
tipu liiemmin (jos näin on, mitä epäilen). Mitä mies on tehnyt, että vaimo olisi oppinut läheisyyttä enemmän sietämään? Onko edes yrittänyt?
Mä komppaan riinaa. Mies on pettänyt ennenkin ja vaimo kovettanut itsensä. Usko sä mitä uskot. Käykö kukaan viisikymppinen ihminen yht'äkkiä pettämään? Jos käy, niin kuuluuko se ikäkriisiin (mitä mies selkeästi potee)? Pystyykö mies tukahduttamaan viettinsä? Mies on myös voinut harjoittaa henkistä väkivaltaa. Ja se kovettaa ihmisen vielä pahemmin kuin vieraissa juoksu.
Iitu, uskotko ihan oikeasti, että miehen kaikki kertoma on täydellisen totta?
Olet kyllä todella helposti höynäytettävä tyyppi!!:)
Ei muka hellyyttä koko avioliiton aikana, kun vaimo ei ole välittänyt!
Hei haloo 20v.! Kaksi lasta jne....
Voi Iitu, Iitu! Säälin sinua, sillä olet todella saanut riesaksesi onnettoman luuserin!
Oikean satusedän. Siis riesaksesi, sillä ko.miehellä ei ole selkärankaa, vaan laittaa kaikki ongelmansa toisten syyksi.
Vain sinä ymmärrät ja uskot häntä. Tuet häntä henkeen ja vereen!:))
Kyse ei ole siitä, että "tuen häntä henkeen ja vereen". Kyllä minä tuon hänelle ahdistukseni, epäuskoni ja pelkoni hyvinkin suoraan esiin. Matkan varrella on ollut niin monia tilanteita, joissa hän tasan tarkkaan olisi lopettanut meidän suhteemme, jos ei aidosti rakastaisi ja haluaisi kanssani elää. En todellakaan ole mikään "helppo kakkonen", aina kiltti, ymmärtäväinen ja en mitään odottava... Kyllä olen häntä usein muistuttanut siitä, että jo alussa sanoin, että en lähde suhteeseen vaan sillä ajatuksella, että tämä johtaa parisuhteeseen, kuten mies itsekin puhui. Kun mitään ei kuulunut. olen totta kai häntä asiasta "muistutellut". Mutta se on totta, että yritän häntä ymmärtää, vaikka tajuan myös sen, etten kaikekseen voi, koska hän ei varmasti tuo minulle kaikkea esiin.
Totuus on myöskin uskoakseni se, että vaikka mies ei olisi eronnut nyt "minun osuttua kohdalle", hän olisi kuitenkin eronnut joskus. Niin solmmussa se liitto oli. Nyt kun olen puhunut jonkin verran myös ex-vaimon kanssa, ymmärrän sen paremmin kuin ennen.
Ei kun sä just olet se helppo kakkonen. Kaikkihan teidän suhteessa toimii miehen ehdoilla. Sä et vaan sitä itsellesi suostu myöntämään. Mies osaa vetäistä oikeasta narusta ja sä liikahdat ja puhut miehen mielen mukaan.
Tyypillistä pelkurimaisen miehen toimintaa, ettei uskalla erota, ennenkuin uusi akka on valmiiksi katsottuna ja uusi peti pedattuna. Kun tapasitte, mies oli todennäköisesti saalistamassa helppoa uhria. Tapasitteko baarissa? Ja mies ei ole ennen vieraissa käynyt? Voi iitu kun sä olet hyväuskoinen.
Etkö uskalla edes ajatella, ettet olisi ainoa vieras nainen miehen pitkän avioliiton varrella?
Emme todellakaan tavanneet baarissa.
"Monien tekijöiden summana me kohtasimme ja hän valitsi aloittaa suhteen kanssani. Mutta ei hakeakseen vaihtelua arkeen vaan muutosta elämäänsä."
Kun mies vaihtaa "sylistä syliin", se tarkoittaa, että kulissit muuttuu. Hän itse välttyy näin muuttumasta.
Jos mies sanoo minulle, ettei ole pettänyt, ja ex-vaimonsa sanoo minulle, ettei mies ole pettänyt aiemmin, miksi ihmeessä tekisin itsestäni niin vainoharhaisen, etten luottaisi tähän?!
Sitä voi varsin hyvin käydä henkisen kasvun ja kohdata omat kipupisteensä myös päättyvän parisuhteen aikana. Mies halusi muutosta,hän alkoi vähitellen minun kanssani ymmärtää, mistä siinä oli kyse, hän on työstänyt niitä asioita koko ajan, ja nyt vihdoin hän sai voimia ratkaista yhden asian, joka häntä on pitkään estänyt kasvamasta. Prosessi on aivan varmasti vielä kesken, mutta suurin muutos on jo tapahtunut.
Suurin muutos, että sait pettäjän omaksesi ja kaikki hänen korvien väliinsä jäänyt moska edellisestä liitosta, on kohta teidän keittiössänne, halusitpa tai et.
Jos näin on, minulla on uskoakseni "välineet" kohdata ne, eikä paeta.
Ketä syytät nyt pakenemisesta? Sitä kultaista pettäjää, joka pakeni, kun ei osannut puhua yms.?
Miten sinä avionrikkoja kehtaat arvioida ylimielisesti TOISTEN avioliittoa??
Etkö tajua että rakastuminen tekee sen KAIKILLE että entinen elämä tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä??
Etkö tajua että rakastuminen on olemukseltaan hormonitoimintaa, joka johtuu ja pysyy yllä siitä, että PANETTE keskenänne??
Etkö tajua että 30 vuoden yhdessäoloa ja tätä teidän uutta panosuhdettanne ei VOI verrata??
Miten tyhmä ja epäkypsä voi olla aikuinen nainen??
Eikö todella vapaita miehiä ollut??
En syytä ketään, mutta viittaan kommentillani vaimoon, joka ei ole halunnut kuulla vaikka mies on monesti yrittänyt kertoa. Sanoi minullekin, kun olemme keskustelleet, että ei häntä kiinnosta toisen kasvukriisit tai muu psykologihöpinä, että eikö riitä, kun arki pyörii?!
Ei riittänyt.
Ts. vaimo oli nostanut jo kädet pystyyn kun joutui pyörittämään arkea aivan yksin. Ymmärrän täysin, ettei kiinnostanut häntä pettävän miehen psykologina toimiminen tai muut höpinät.
Ei muakaan kiinnostaisi petturin valheet ja surkuttelut. Ties montakymmentä vuotta mies on vinkunut vierellä, mitään ei ole saanut kuitenkaan tehtyä. Iso mies, ei osaa itse ongelmiaan ratkaista. Säälittävää.
Toive ajattelua tuommonen skeida. Joka pettää, pettää aina. Tai vähintää epäilys säilyy.
Voi helkkari, oletko päässyt nyt tavoitteeseesi. Hieno ihminen, te molemmat olette ja ansaitsette toisenne.
Minulla sama tilanne, olen vain se ei rakastettava vaimo. Et varmaan tiedä, miltä tuntuu....
Ihmissuhteet eivät ole peliä, joten ei niissä ole mitään tavoitteita. Ihmissuhteet ovat elämää, jossa jokainen tekee omat valintansa, tunteiden, järjen ja kaiken muun perusteella. Tulevaisuutta kun ei voi ennustaa, on vaan uskallettava laittaa asiat vaakakuppiin jollain perusteella.
Sitä en voi todellakaan tietää, miltä sinusta, tai tämän miehen eksästä, tuntuu, mutta paljon pystyn kuitenkin kuvittelemaan. Silloin, kun joutuu luopumaan toisesta, kun toinen tekee valinnan puolestasi, tilanne on aina traumaattinen. Sen tiedän, niitä asioita olen itsekin elämäni aikana kohdannut.
Elä nyt pilvilinnoissasi, sillä arki napsahtaa nopeammin kuin huomaatkaan ja tämä ihana pettäjä alkaa toistaa vanhaa kaavaansa uudessakin suhteessa. Muista, ettet silloin itke pettäjän perään, sillä sinä tiesit, mitä tilasit.
Sen jos jotain voin sanoa, että pilvilinnoja en ole nähnytkään! Jos jotain tällaisen läpikäyneenä oppii, niin elämän realiteetteja. Tästä aiheesta ollaan niin paljon puhuttu, että kumpikin tasan tarkkaan tietää, miksi tässä ollaan ja että sitä ei tule tapahtumaan enää uudestaan.
Jos aina lokeroi ja tuomitsee ihmiset heidän menneisyytensä perusteella, ei anna ihmisille edes mahdollisuutta olla dynaamisia ja muuttua.
Ahaa. Ihan kuin minun mieheni. Ei tule tapahtumaan uudestaan ja kuitenkin tapahtui. Mutta onnea tiellesi.
Iitu. Jos joku muistuttaa sinua realismista, niin se ei ole lokeroimista ja eikä tuomitsemista.
Onnea teille ihan vilpittömästi. Hienoa että maailmasta löytyy ihmisiä, jotka uskovat toisiinsa ja tunteisiinsa, vaikka olosuhteet eivät olekaan otolliset. Rakkaus.
Joo-o... kyllähän itsekin ihan varmana ottaisin itselleni koiran, joka on purrut jo viittä aikaisempaa omistajaansa ja heidän lapsiaan, kun se vaan on niin ihana ja sitä on niin ihanaa paijailla yksinäisissä pimeissä syysilloissa. Mitä se haittaa, vaikka se puree vielä mua ja munki lapsia, on se siltiki niin ihana ja sitä on siltikin niin ihanaa paijailla yksinäisinä iltoina...
Samalla voisin tietenkin ostaa tuttavalta auton, joka on uudesta asti jättänyt sen tuttavan tienposkeeen tuon tuosta, mutku se on vaan niin sairaan hyvännäköinen peli ja just oikean värinenki, eihän se nyt haittaa ollenkaan, että jään sen kotteron takia papeltumaan toistuvasti 35 asteen pakkasissa keskelle korpea, myöhästyn töistä, myöhästyn lennolta etelänmatkalle jne. Kun se nyt vaan on niin upean näköinen ja just mun värinen.
Olisko aika katsoa todellisuutta silmiin?
Ymmärrän pointtisi siitä, että mielestäsi pettäjät eivät voi muuttua. Ja että itseään voi vaan syyttää, jos pettää sitten minuakin. Kyllä, näinhän se on. Mutta on silti naiivia verrata ihmisiä koiriin tai autoihin. Ja elää niin vahvasti siinä mielipiteessään, että kerran pettänyt, pettää aina uudestaankin, kenen kanssa koskaan vaan yhteen meneekin. Suurin osa ihmisistä nimittäin kykenee oppimaan virheistään, kykenee muuttumaan, kykenee käsittelemään asiansa ja ymmärtämään, mistä on kysymys.
Erityisesti hän, joka hyppää pettäjänä suhteesta toiseen on mestari tässä, että oppii virheistään. Pettäjä, joka ei kykene edes oman puolison kanssa puhumaan omasta pettämisestään, on melkoinen malliesimerkki kaikille.
Ootko tullut ajatelleeksi ollenkaan, että tuo "ei se enää sellaista tee" -itsepetos on mitä suurimmassa määrin naiviutta? Kyse ei ole mistään pikkupetoksesta, kertapanosta, jonka voi vielä laittaa tyhmyyden ja kokemattomuuden piikkiin, vaan usean vuoden yhtäjaksoisesta pettämisestä.... joka sujui varsin mallikkaasti sinne entisen puolison ja perheen suuntaan. Luuletko olevas jotenkin niin poikkeuksellinen, että tuolla hyväuskoisuudellas estäisit saman tapahtumasta uudelleen? Herralla saattaa olla tälläkin hetkellä "uus kakkonen" kierroksessa, mut ei kai se nyt niin hölmö ole, että siitä sulle kertois, kuten ei kertonut sustakaan sille entiselle ykköselle...
Puhuttu on; ovat puhuneet yhdessä, ovat puhuneet terapeutille, mutta kun syyt ovat luonnollisesti syvemmällä; pettäminen on seuraus liitossa ja siinä parisuhteessa olevista ongelmista, jotka eivät olleet "ratkaistavissa", ja joiden kanssa ei enää ollut mieltä elää.
Mies on siis puhunut, ja me olemme keskustelleet tästä aiheesta yhdessä. Mitään äkkipikaista hyppäämistä suhteesta toiseen tässä ei myöskään ole tehty. Toki on totta, että rakastuimme miehen ollessa vielä naimisissa, mutta hän ei paennut ongelmiaan meidän suhteeseen, ja vain karannut liitostaan, vaan nimenomaan eli ja katsoi rauhassa, mietti, mistä on kyse ja harkitsi loppuun asti kaikki vaihtoehdot.
Ja eikö parisuhteessa ole sittenkin tärkeintä, että ne kaksi siinä elävää luottavat toisiinsa ja ovat samalla kartalla?!
Suurempi osa uudelleen avioituneista eroaa. Sen eroamisen ovat ainakin kyenneet oppimaan.
Jotenkin kummastuttaa sun paatos. Ihan kuin joku just uskoon tullut, vaikken halua uskovia mollata. Toiset ihmiset uskovat jopa pystyvänsä herättämään kuolleita uskonsa avulla... Pusket eteenpäin epäröimättä, joten varmaan vakuutat miehenkin, mut jossakin vaiheessa puhuminen ja uskominen ei vaan enää riitä.
Enpä usko, että mies on terapeutille ollut rehellinen, jos sinun kanssa vehdannut. Meidän terapeutti sanoi heti alkuun tiukasti, ettei terapia onnistu jos samalla kakkossuhdetta pidetään yllä. Elikkä ei mies ole osallistinut mihinkään terapiaan. Sen on ainakin sinulle valahdellut.
Valotappa meitäkin niillä syillä. Olisiko niin, ettei mies osannut arvostaa vaimoaan ja lastaan. Eikö mies osaa olla ylpeä siitä?
Hmm... puhuminen, vuorovaikutus ja henkinen yhteys ovat suhteessamme todella tärkeitä tekijöitä, mutta juuri tällä hetkellä tärkeämpää on vain voida olla yhdessä, lähellä; tietäen että toisen kanssa voi puhua ja toinen ymmärtää, jos haluaa puhua, mutta kaiken jälkeen on helpottavaa hetken vain olla.
Se, mistä mies voi olla vakuuttunut ja mihin hän voi luottaa on se, että rakastan häntä, enkä hylkää, en jätä yksin - en pelästy hänen tunteitaan ja pystyn antamaan tilaa. Epäröintini hän on nähnyt, useasti, ja niissä paikoissa hän on kantanut meitä.
Tiedän tarkkaan, että terapeutilla ovat yhdessä käyneet; melko pitkänkin jakson. Kertoi rehellisesti sielläkin, ettei aio välejä minuun katkaista. Johon terapeutti toki totesi, että silloin heillä ei ole eväitä edes yrittää kehittää heidän avioliittoaan. Tämän mies toki tiesikin, ja sanoi olevansa siellä vain käymässä heidän liittoaan lävitse, ja ymmärtämässä omia valintojaan elämän varrella.Kävi terapiassa myös yksin, löytääkseen samoja syitä.
Juupatijuu. Mun kaksi aikaisempaa exää kävi kans terapiassa, yksin ja yhdessä, mut eipä se kummastakaan poistanut luonnevikaa nimeltä narsismi. Sen sijaan niissä terapioissa ja erityisesti niiden käyntien jälkeen molemmilla oli entistä enemmän ryöpytettävää ja syyllistettävää takataskussa...
Todellisen elämän Isabelloja piisaa niin naisissa, kuin miehissäkin. Avaisit huvikseen silmäs...
Jos olisit ollut noin helkutin hyvä, niin edellinen liittosi ei olisi hajonnut. Uskot itsekin itsestäsi jotain ihmettä... ihan kuin olisit joku Jeesus. Tosi Outoa. Otat miehen vastuullesi ja uskot että jos hän vain rakastaa sinua, niin se riittää ihan kaikkeen.Laitat kaiken yhden kortin varaan, tuet miestä ja vakuutat itsesi. Ihan kuin sulla olisi kaikkeen helppo vastaus: Jouluna perheen kanssa ja Tapanina minun. Cool baby cool...
Niin. Mihin sinä oikeasti pyrit? Mitä sinä yrität oikeasti todistaa? Itsellesi? Vanhemmillesi? Exällesi? Lapsillesi?
Mies on vain välikakappale suunnitelmissasi, mutta ellei se onnistu? Tai jollei ihmiset ole ennalta niin ohjailtavissa?
Iitu vaan haluaa ns. oikean perheen, jossa on mies, nainen ja vain hänen lapset. Hänen itsetuntonsa ei kestä olla yksin, kasvattaa lapsiaan yksin. Nimenomaan todistelee omaan erinomaisuuttaan kaikille. On hyvin taitava ainakin kirjallisesti selittelemään ihan kaikki asiat itselleen mieluisaksi. Ei ehkä elä todellisuudessa vaan järjetön rakkaus on sekoittanut hänen päänsä. Ehkä häntä pelottaa, ettei saa arvostusta naisena ja äitinä ilman miestä?
Suunnitelmat ovat selkeät. Hänen laatimansa. Jos kaikki ei mene valmiin käsikirjoituksen mukaan, mies on ku--sessa.
Iitu ei myöskään suostu tajuamaan, että miehen pitäisi antaa olla ihan rauhassa työstämässä eroaan. Ilman että Iitu on olkapäänä vierellä. Vasta yksikseen mies tajuaisi, että mitenkäs tässä näin kävikään. Tajuaisi virheet, jotka teki aikaisemmassa liitossaan. Mutta ei, Iitu haluaa pitää miehen lieassa, ettei se vaan karkaa!
Mikä mua eniten vihastuttaa on tuo, ettei miehen lapsia oteta edes matkalle mukaan. Kyllä heidän äitinsä olisi tarvinnut lepoa eron jälkeen, aikaa selvitellä omia ajatuksiaan ihan yksin. Siinä olisi mies myös osoittanut olevansa jotenkin hyvä isä. Mutta ei. Iitu ja hänen lapset menee näköjään kaiken edelle. Jos mies ei olisi täysin Iitun talutusnuorassa, hän olisi tehnyt matkan yksin omien lasten kanssa. Iitun porukan kanssa vasta joskus hamassa tulevaisuudessa.
Mahtaa olla miehen lapsilla ikimuistoinen joulu.
Tekisi mieli sanoa pari valikoimatonta sanaa, mutta enpä sano.
Näistä asioista on puhuttu miehen kanssa yhdessä. Olen sanonut hänelle jo alkuunsa, että en hae lapsilleni isää, koska heillä on jo paras mahdollinen isä, mutta haluan parisuhteen ja miehen, joka hyväksyy lapseni osaksi kokonaisuutta. Mies on todella kiintynyt lapsiini ja haluaa osallistua heidän kasvattamiseensa. Hän puhuu yhteisestä lapsesta, itse en oikein usko, että enää siihen halaúaisin lähteä. Me molemmat toivomme, että miehen lapset haluavat vielä aikanaan viettää meidän kanssamme aikaa, ja ainakin viikonloppuja asuvat kanssamme. Minä haluaisin todellakin oppia tuntemaan heidät paremmin, mutta ajan kanssa, tiedän heidän tarvitsevan aikaa.
Mitä reissuumme tulee, mies tietää sen, että hänen lapsensa eivät todellakaan olisi valmiita lähtemään reissuun meidän kanssa, ja mä ymmärrän sen. He olivat nyt reissussa juuri siksi, että mies halusi antaa lapsilleen aikaa heti eron tultua esiin. Hän viettää lastensa kanssa edelleen aikaa ihan samalla tavoin kuin ennenkin, samoin tulevana jouluna mies on lastensa kanssa. Mies itse ehdotti tuota yhteistä matkaa lasteni kanssa, ja minusta se on hyvä idea.
Mitä parisuhteeseemme muutoin tulee, kyllä se on tasavertainen kahden aikuisen suhde. Kumpikaan ei koe tarvetta pitää toista lieassa. Toki minä olen joustanut viime aikoina enemmän, koska se on ollut mahdollista ja olemme siksi varmasti menneet pitkälti "miehen ehdoilla".
Onko ihmisen hyvyydestä kiinni kestääkö avioliitto vai ei?! Kyllä se on minusta kiinni niistä kahdesta ihmisestä, jotka siinä liitossa elvätä; heidän persoonistaan, haluistaan, toiveistaan, tarpeistaan - siitä että yhdessä on hyvä olla. Mutta pelkkä "ok" ei riitä. Meidän suhteemme oli ok, mutta kumpikin joutui luopumaan niistä itselleen tärkeimmistä asioista, joten siinä kohtaa oli rohkeampaa myöntää, että toinen on ihana ihminen ja hyvä isä/äiti lapsillemme, mutta emme olleet ne oikeat puolisot toisillemme.
Onko reissunne sellainen veneretki?
"Se, mistä mies voi olla vakuuttunut ja mihin hän voi luottaa on se, että rakastan häntä, enkä hylkää, en jätä yksin - en pelästy hänen tunteitaan ja pystyn antamaan tilaa."
Juuri tämän vuoksi mies onkin kanssasi. Annat kaiken ehdoitta, et halua itsellesi mitään. Olet miehen orja (henkisesti).
Tasavertaisessa parisuhteessa voi rakastaa ehdoitta. Minun ei tarvitse asettaa ehtoja, koska mies antaa minulle rakkautensa pyytämättäkin. Se, että uskaltaa laittaa itsensä peliin ja rakastaa ilman, että pitää kahlita toinen, ei tarkoita että olisi jotenkin alisteisessa asemassa. Päin vastoin.
Taisi päästä rehelliseltä Iitulta epärehellistä. Ainoa terapia on ollut pateettinen äänesi, joka vakuuttaa, että vapaus koittaa kun jätät vaimosi, lapsesi, perheesi, työpaikkasi ja rakastat Iitua. Melkoista aivopesua, kuten tääällä meillekin. Huomaatko miten elämässäsi ei näytä olevan epävarmuutta, teitpä sitten miten hyvänsä. Sanovat sitä maanisuudeksi ja suuruuden hulluudeksi. Osaat olla vakuuttava ja uskot itsekin omiin sanoihisi.
Hyi että! . Siis kuka onneton mies on tuohon maanis-lorttoon sotkeutunut? Toivoisin että vaimon ja miehen kaikki omaiset lukisivat Iitun kirjoitukset, niin se selvittäisi paljon asioita.
Kyynisyytesi ei ole minulta pois.
Näinköhän pystyt ehdoitta myös jatkossa rakastamaan. Mies vaikuttaa aika nyhveröltä mitä kodin velvoitteiiin tulee ja ettei vain kävisi niin että aina kalvaa epäilys että jos se pettää kuitenkin..Lähtökohta suhteellehan on että se alkoi pettämisellä, alat sitten kyttäämään ja mitä muuta se on kuin kahlitsemista.
Mies kyllä kahlitsee ja yrittää kahlita sinua vielä lisää. Et vain huomaa sitä. Kuvittelet rakkauden voimaksi. Herätys hyvä ihminen.
Ei mies sinulle oman rakkautensa vuoksi "lirkuttele", vaan sen, että vahvistaisi sinun rakkauttasi häneen. Näin se kahlitseminen onnistuu. Ja sinä olet alisteisessa asemassa, koska olet niin hömpästi rakastunut etkä ymmärrä elämän realiteetteja. Miehen rakkaus ei ole pyyteetöntä eikä hän rakasta sinua ehdoitta. Aivan käsittämätöntä miten mies vie lapsesi mukaan peliinsä rinnakkaissuhteen aikana. Ennenkuin on eronnut, puhuu kanssasi yhteisen lapsen hankkimisesta. Kukaan normaali mies, joka oikeasti rakastaa, ei tee niin.
"kukaan normaali mies.... ei tee niin..." - kylläpä menee yleistämiseksi taas, mikä ontällä palstalla niin tyypillistä. Kaikki halutaan nähdä saman putken läpi. Mitä ihmeellistä siinä on, että pitkän rinnakkaissuhteen aikana aletaan puhua yheisistä tulevaisuuden suunnitelmista? Tai tavataan toinen toistensa lapsia!
Rinnakkaissuhde on parisuhde siinä missä se aviosuhdekin, ilman papin aamenta. Tarkoitan, että monet jakavat siinä yhtä lailla arkea, johon myös lapset kuuluvat. Jos ei ole minkäänlaista aikomusta erota puolisostaan, niin silloin ei todellakaan sekoteta muuta elämää rinnakkaissuhteeseen, mutta jos suunnitellaan yhteistä elämää, silloin moni haluaa tutustua toiseen paremmin jo aika nopeasti.
No huh, huh, mitä tekstiä. Samaa ehdoitta rakastamista se vaimokin harrastaa sen kylmän miehensä kanssa ja saattaa olla, että on jopa antanut anteeksi vieraissa käynnin, koska rakkaus on suurin kaikista. Mitä mieltä olet sellaisesta vaimosta, joka tekee suurimman rakkaudenosoituksen, minkä toiselle voi antaa - antaa anteeksi? Eli uskaltaa laittaa itsensä peliin sanan varsinaisessa merkityksessä. Säädät taustalla jahdaten tekstareillasi, ei ihme, että unelmiesi mies alkaa näissä kirjoituksissa täällä vaikuttaa aika nyhveröltä ja vedätettävissä olevalta fossiililta.
Ei hyvänen aika! Vai rinnakkaissuhteeksi pettämistä sanotaankin. Miten hel---vetissä voit rinnastaa jonkun salasuhteen parisuhteeksi? Rinnakkaissuhteesta voinee puhua sitten, jos ihminen elää kahden ihmisen kanssa, molemmat tietävät toisistaan ja asian hyväksyvät.
Ja ei ihan todellisessa ja fiksujen ihmisten maailmassa esitellä mitään salarakkaita lapsille ennenkuin varattu on eronnut.
Tasavertaisessa parisuhteessa voi rakastaa ehdoitta. Rinnakkaissuhde ei vaan koskaan voi olla tasavertainen parisuhde! Ei edes pitkään sen jälkeen, kun varattu osapuoli on eronnut.
Ei tänne kannata kirjoitella onnesta tai rakkaudesta, palsta on katkerien vaimojen pilaama. Kaikki hyvä ja kaunis ja positiivinen haukutaan maanrakoon. Vaimojen mielestä miehen pitää olla kotona narussa kuin koira, vaikka kuinka surkeana ja onnettomana, kunhan pysyy ruodussa ja vaimon luona. Jos on tunteet vaimoon kuolleet niin rikoshan on rakastua uudelleen tai tulla onnelliseksi toisen kanssa. Etsisitte itsekin onneanne muualta kuin pettävästä miehestänne. Onnea iitulle!
Kyllä tästä tarinasta on hyvä ja kaunis kaukana. Hehkuttakaa uudelleenrakastuneet vaikka tuolla rakastuminen-palstalla, jos ette palautetta kestä. Ja tulkaa takaisin tänne, kun teidätkin on petetty.
Tämä on uskottomuus-palsta. Johan se nimikin kertoo, että aihe koskettaa useampia kuin vain teitä "uudelleenrakastuneita". Katsokaas uskottomuudessa on aina sekä petettyjä että pettäjiä. Niin ja tietty kakkosia, kolmosia ja mitä lie....
Avioliitto ja parisuhde-palstoilla voi sitte käsitellä niitä kahdenkeskisiä asioita.
Aivan totta. Romanttisuus on kaukana, kun järjestellään hätään joutuneiden lapsien ja voimon asioita - ja vaimohan se joutuu ne hoitamaan, vaikka apua eniten olisi vailla. Sitten joku rehellinen iitu-hihhuli täällä paasaa... voi juku.
Höpö, höpö. Vaimojen mielestä miesten ei tarvitse missään narussa kulkea eikä miesten tahto ole vaimon taskussa. Vaimot haluavat, että heille ollaan rehellisiä ja ettei heidän luottamustaan petettäisi. Eiköhän jokainen halua. Yhtään sellaista vaimon kirjoitusta en ole lukenut, jossa olisi sanottu, että miehen pitää olla koko ajan kotona vaimon silmien alla.
Miehet siteet sukulaisiiin ja omiin lapsiin voivat nyt olla pilatut koko miehen loppuelämäksi. Teinni-ikäisen naisystäväni isä petti aikoinaan, oli vähän kuten teidän juttu. Tuosta päivästä eteenpäin, 20v aina siihen asti, kun isä haudattiin, tytärvihasi, halveksi ja kohtelikin isäänsä aika huonosti. Ei ihme, hän joutui seuraamaan oman äitinsä erosta johtuvaa surua ja sairautta, vielä oman isänsä menettäämisentuskansa lisäksi.
Että kovan hinnan voi mies joutua maksamaan sinun onnestasi -välejensä rikkoutumisen omiin läheisiinsä.
Olet varmaan jo huomannut, että sinulla ja miehellä ei tule olemaan päätösvaltaa siinä miten lähipiiri asian ottaa ja miten teihin suhtautuu. Heillä on ihan oma tahto ja oikeus ajatella asiaa itse, omalta näkökannaltaan. Ja se ei ole teitä kohtaan suopeaa, ei nyt, kenties ei koskaan.
Tästä sinua varoitettiin etukäteen, mutta vastasit kovin naiivisti, tyhmänä suoraan sanoen. Omia sanojasi olivat mm.
"Miehen lapset kuuluvat ilman muuta "kokonaisuuteemme", ehdottomasti."
"Ei tässä ole kysymys mistään ydinperheiden alasajamisesta"
"Olen aina sanonut hänelle, etten ole tulossa hänen ja lastensa väliin"
"lapset kyllä ajan myötä ymmärtävät, kun näkevät miten paljn onnellisempi isänsä on, ja varmasti myös äitinsä"
".. mies tuntee pahaa oloa siitä, että tietää vievän pitkään ennen kuin hänen lapsensa thaluaisivat tutustua minuun, tai edes sietää minua. Toki tämä pelko on miehen pään sisällä, eikä välttämättä realisoidu..."
Miltä odottamasi hieno tulevasuus ja todellisuus nyt näyttää ?
Mitä te teette: Lisäätte vaan miehen lasten tuskaa, lisää tulta miehen tyttöjen haavoihin sillä että seuraavaksi isä lähtee seuraavaksi kahden viikon lomalle vieraiden lasten kanssa.
Ymmärrän kyllä, että tämä on uskottomuuspalsta, ja koska uskottomuus on täysin tuomittavaa myös uskoton ja etenkin kakkonen ovat tuomittavia. Suurimman osan mielestä, jotka tälle palstalle kirjoittavat, heidät voi leimata loppuelämäkseen: pettäjä tulee pettämään aina ja ikuisesti, jos uuden puolison koskaan ottaa. Ainoastaan, jos vaimonsa luo jää, niin häntä ei kuitenkaan ehkä enää pettäisi. Hmm... Ja kakkonen, häntä ei kukaan itseään arvostava ja fiksu ihminen huolisi, tuommoista "munahaukkaa". Ei, kakkosille ei ole enää luvassa onnea, mutta eiväthän he sitä ansaitsekaan, kun tahallaan vaan haluavat muille pahaa.
Jep, näin helppoa sitä on elää omaa elämäänsä, kun laittaa ihmiset lokeroihin ja leiman otsaan. Samalla kun kakkoset saavat empatiakyvyttömän ja itsekkään naisen roolin, he eivät myöskään voi kyetä ajattelemaan sitä petettyä vaimoa, lapsista nyt puhumattakaan. Ei, kakkoset eivät koskaanikinämilloinkaan halua olla missän tekemisissä niiden miehen lapsien kanssa, he vaan vievät väkisin mukanaan tahdottoman miehen ja muuttavat hänet haluamakseen.
Yrittäkää nyt ymmärtää, että ihmisiä on niin monenlaisia ja jokainen toimii omista lähtökohdistaan käsin. Minä en todellakaan koskaan ajatellut naimisiin mennessäni, että eroaisin, enkä erotessani, että rakastuisin ukkomieheen ja olisin mukana "hajottamassa" jonkun toisen perhettä. En! Mutta mies oli lähes alusta asti sitä mieltä, että hänen liittonsa on jo lopussa ja hän haluaa olla minun kanssani ja yhdessä puhuimme siitä, minkälainen kokonaisuus tämä kaikekseen on . Minä olen oikeasti kiinnostunut tutustumaan miehen tyttöihin ja todellakin toivon, että tulee vielä se aika, että he hyväksyvät sen, että heidän isällään on uusi puoliso. Kutsukaa sitä idealismiksi tai vaikka miksi, mutta tiedän paljon toimivia uusperheitä, ja kyllä, uskon itse meihin vahvasti! Uskon siihen, että erosta huolimatta ihmiset voivat edelleen tulla onnelliseksi. Uskon,että lapset selviytyvät vanhempiensa erosta ja kasvavat elämän myötä avarakatseisiksi. Lapset oppivat muodostamaan omia mielipiteitään ja ottavat toki peiliä ympäristöstä, jossa elävät. Se on aivan loistava juttu. Voi todellakin käydä niin, että tytöt kantavat ikänsä vihaa isäänsä kohtaan, mutta en usko näin käyvän, koska he ovat fiksuja tyttöjä ja saaneet hyvän kasvatuksen. He ovat eläneet tasapainoista elämää, joten ero ei vie siltä pohjaa pois.
En minä tiedä, mitä kaikkea tuleman pitää, enkä voi varautua kaikkeen. Yritän uskaltaa elää päivän kerrallaan ja tehdä valintoja elämässäni siitä huolimatta. Luulinhan minäkin aikanaan tietäväni, miten elämäni menee; aviomiehen ja lastemme kanssa - aina ja ikuisesti. Mutta koskaan ei mistään voi olla varma. Tärkeintä on kuitenkin uskoa itseensä ja valintoihinsa ja uskaltaa elää.
Fiksut tytöt eivät saa vihata? Vihanhallinnan fiksu oppii. Mutta moni fiksu katkaisee silti välit lopullisesti epärehelliseen ihmiseen, joka on loukannut fiksua tai hänen lähimmäisiään. Loukkaus, kuinka suureksi tai pieneksi tytär sen kokee, ei ole ulkopuolisen arvioitavissa. Et sinä enkä minä tiedä, kuinka syvä tyttöjen sueukokemus isänsä teosta on. Sen isälleen ja sinullekin kertoo vain aika. Rumat erot voivat johtaa jopa lapsen ja vanhemman lopulliseen välirikkoon.
Noi sun selitykset "kyllä fiksut tytöt tulevat ymmärtämään' eivät anna painoa tyttöjen itsemääräämisoikeudelle, he päättävät itse, et sinä, mikä heille on fiksua.
Valehteleminen on väärin vai mitä? Rakastuminen tai parisuhteen kriisi ei oikeuta valehtelemaan ja sitähän mies teki vaimolleen ja lapsilleen vuoden(?) ajan. Sinä tiesit valehtelusta ja hyväksyit sen. Myös pettäminen on väärin. Vai hyväksyykö mies tai sinä toisen ihmisen pettämisen jossain muussa kontekstissa? Ja se, että lapset käyttäytyvät hyvin, ei tarkoita, että he ymmärtäisivät tai hyväksyisivät tämän kaiken. Lapset ovat ehkä hiljaa, eivätkä halua olla vaivaksi aikuisten kriisin keskellä. Se ei tarkoita sitä, että hyväksyisivät isänsä tekoa tai sinua. Nyt tai myöhemminkään.
Valehteleminen on väärin,kyllä. Samoin pettäminen. Tiesin valehtelusta, mutta minusta ei ole minun asiani kertoa, miten miehen tulisi asiansa hoitaa. Luotan täysin siihen, että hän hoitaa asiat kuten parhaimmaksi näkee, sillä hänhän perheensä parhaiten tuntee. Jos hänen tyylinsä ei minulle "kelpaa", minun pitää irrottaa. En hyväksy valehtelemista, ja minusta mies toimi väärin, mutta jos hän ei halunnut kertoa vaimolleen meistä, ja kun hän valitsi käryn jälkeen uskotella, ettei meidän suhteemme enää jatku, se oli hänen valintansa. Sanoin muutaman kerran, että minun mielestäni hänen pitäisi kertoa, mutta valinta oli luonnollisesti hänen. Niin, jatkamalla silti suhdetta häneen, teidän monen mielestä hyväksyin valehtelun. Voi sen niin yksisilmäisestikin nähdä. Minusta tämä oli kuitenkin minulle sopivampi tapa kuin laittaa mies selkä seinää vasten. Minä en tekisi rakkaalleni niin.
En voi kieltää sitä, etteikö minuun olisi sattunut, ja ettenkö olisi tuntenut epävarmuutta niinä kuukausina, kun mies kävi vaimonsa kanssa terapiassa, ja mietti haluaako hän vielä jatkaa liittoaan. Totta helskutissa se sattui. Mutta minusta näitä asioita ei voi nopeuttaa. En voi pakottaa toista tekemään päätöstä nopeammin kuin mihin hän on valmis. Jos minä en olisi jaksanut odottaa, minun olisi pitänyt sanoa, että lähden ja lopetan.
Lapset ovat kyllä purkaneet pahaa oloaan. He ovat ilmaisseet tahtonsa jäädä nykyiseen kotiin, mikä on kaikille parasta. Heidän ei tarvitse miettiä muuttamista, uusia ympyröitä sen tiimoilta, eikä kenenkään tarvitse stressata asunnon myymisestä. He ovat myös ilmaisseet halunsa viettää tiiviisti aikaa isänsä kanssa, joten hänenkin asuntonsa tulee olla riittävän suuri. Isänsä on myös kertonut heille, että ajan kanssa me olemme muuttamassa yhteen, mutta nyt mennään toistaiseksi näin.
Totta kai lapset vihaavat hetken sitä vanhempaa, joka haluaa erota. Oli kyseessä uskottomuus tai mikä tahansa syy. Mutta harva kantaa kaunaa koko elämänsä. Suurin osa ymmärtää kyllä, miten katkeruus sairastuttaa. Tärkeintä erossa on, miten vanhemmat toimivat lapsiin päin ja hoitavat eron lasten suuntaan oikein.
No tuota en kyllä komppaa "Totta kai lapset vihaavat hetken sitä vanhempaa, joka haluaa erota"
Hyvin monesti lapset, etenkin teinit haluavat vanhempiensa eroa mieluummin kuin riitaisaa/jäätävää suhdetta.
Nyt iitu rehellisesti. Jokainen valehtelee joskus, aivan jokainen. Myös siinä iitu valehtelet, vähintään itsellesi. Siksi miehellekin sanot asioita niin miten haluaisit niiden olevan etkä rehellisesti niin miten ne ovat.
Koska mies on valehdellut ja keksinyt selityksiä vaimolleen jo kaksi vuotta, niin hän on aivan varmasti valehdellut sinullekin. Ei vain itselleen.
Jatkanpa tähän, että teinit, jotka eivät voi antaa anteeksi pettäjälle, ovat valmiita radikaaleihinkin ratkaisuihin ja painotan, että itse ovat ratkaisunsa miettineet. Niin paljon voi teinejään satuttaa, kun saivat pettämisen tietää kaveripiiriltään ennen petettyä. Tulee olemaan järkytys pettäjälle, kun teinit haluavat kieltää oman vanhempansa olemassaolon ja katkaista kaikki suhteet, saa siis mennä rahoineen muualle.
Luulo ei ole tiedon väärti!
Yritä nyt ihan oikeasti ajatella asiaa realistisemmin!
Tunnen kaksi tapausta lähipiirissä, joissa salasuhteen paljastuttua ja eron tultua on lapset tehneet oman ratkaisunsa.
Toinen avioliitto kariutui 3 vuoden salasuhteen vuoksi jo parikymmentä vuotta sitten, mutta vielä tänäkään päivänä lapset eivät halua olla tekemisissä uusion kanssa.
Kyllä se mies on maksanut kalliin hinnan rakastumisestaan ja menettänyt elämässään todella paljon. On se myös jättänyt jälkensä ...
Toinen tapaus on tuoreempi ja siinä on kahden perheen teini-ikäiset sitä mieltä, että uusilla tulokkailla ei ole pettämisen jälkeen edes mitään mahdollisuutta tutustua heihin.
Iitulla on vielä päiväkoti-ikäiset lapset, joten hän ei osaa ajatella asiaa pidemmälle!
Vaikeuksia on tulossa...
Juuri siksi minun on vaikea ymmärtää niitä pareja, jotka haluaisivat erota, mutta pitkittävät sitä lasten vuoksi, että erotaan vasta kun lapset ovat isompia. Pienet lapset sopeutuvat tällaisiin kuvioihin ja muutoksiin huomattavasti paremmin ja helpommin kuin vaikka teinit, yleensä. Tosin minulla ja veljelläni ei koskaan ole ollut mitään vanhempiemme uusia puolisoita vastaan vaikka olimmekin 10 ja 13-vuotiaat, kun vanhempamme erosivat. Samoin miehen veljellä on uusi vaimo, ja heidän lapsensa ovat sopeutuneet uusiin kuvioihin ajan myötä.
Moni "maksaa kalliin hinnan" rakastumisestaan, mutta oman elämänsä uhraaminen on minusta vielä kalliimpi hinta.
Et Iitu ymmärtänyt kirjoittamaani, sillä siinä lapset tuomitsivat erot juuri PETTÄMISEN ja VALEHTELUN vuoksi. Uusi nainen oli pelkkää ilmaa ja sehän heidän isäänsä satutti...toisessa tapauksessa oli äitikin pettäjänä.
Varmasti kaikki lapset ymmärtävät ns. normaalin avioeron ja sopeutuvat siihen ja onneksi joissakin perheissä opetetaan vielä lapsille mikä on oikein ja mikä väärin.
Iitu, olet joskus aikaisemmassa ketjussa kirjoittanut kuinka äitisi hyväksyy salasuhteesi ja on antanut sille jopa siunauksensa.(sitä moni ihmetteli)
Johtuisikohan se siitä jos omien vanhempiesi erossakin oli jo uudet valmiina?
Ehkä sellainen ihminen ei uskottomuutta osaa pitää pahana.
"Jos hänen tyylinsä ei minulle "kelpaa", minun pitää irrottaa."
Siinäpä se onkin. Et irrota, vaikka miehen tyyli ei kelpaisi. Puhut miehen kanssa asiasta - ja kas. Taas miehen tyyli kelpaa. Oikeastaan sinua käy sääliksi. Oikeasti et tiedä missä liemessä olet.
Juu. Pienet lapset sopeutuvat vanhempien eroon ja uusiin kumppaneihin ehkä paremmin kuin teinit. Mutta monet unohtavat ottaa huomioon, että pienet lapsetkin kasvavat. Ihan omienkin vanhempiensa kanssa heillä on ongelmansa murkkuiässä. Silti se ei ole mitään verrattuna siihen taisteluun, joka käydään äiti- tai isäpuolen kanssa. Myös lasten kasvatuksesta teille tulee keskinäisiä riitoja, joita ette olisi kuvitelleetkaan tulevan. Ai ehkä ei, jos edelleen alistut miehen tahtoon ja annat hänen toimia "kuten hän parhaaksi katsoo".
"jatkamalla silti suhdetta häneen, teidän monen mielestä hyväksyin valehtelun. Voi sen niin yksisilmäisestikin nähdä. Minusta tämä oli kuitenkin minulle sopivampi tapa kuin laittaa mies selkä seinää vasten. Minä en tekisi rakkaalleni niin. "
Tästä puuttui paras ratkaisu... Jos miestä todella rakastaisit ja arvostaisit, sekä itseäsi myös, niin olisit odottanut, että mies eroaa ensin. Se olisi ollut parasta kaikille ja oikeasti rakkaudellinen teko. Osoittanut kunnioitusta jokaista kohtaan, itseäsi unohtamatta. Tuollainen sählääminen rakkauden varjolla varatun miehen kanssa sotkee kaiken ja tuottaa tuskaa kaikille. Rakkaus ei ole pohjimmainen syy suhteeseenne, vaan kuten monet tuossa jo kirjoittivatkin, läheisriippuvuus.
Hyi helvetti.. Kaikki mitä olen mieltä aloituksestasi.
Ja Hyvää Joulua!
Iitu on pelinaisia. Etsii täältä vastauksia jokaiseen vastalauseeseen. MUTTA loppujen lopuksi paskaisella pelillä ei ole juhlittuja voittajia. Kaikkien mieli on karvas. Kaikki uskoivat oikeuden voittavan, ja Iitu voikin miettiä mielissään mitä ihmiset pitävät oikeuden voittona.
Jos olisin pelinaisia, en olisi tämän miehen kanssa, enkä todellakaan olisi jaksanut katsella tällaista näin pitkään. Kuten olen jo usean otteeseen sanonut, rakkaus ja parisuhde eivät ole peliä. Toisen tunteilla ei pidä leikkiä ja valtapelit eivät kuulu ihmissuhteisiin. Parisuhteessa ei myöskään ole voittajia.
No mistä tuollaisessa kahden vuoden soutamisessa ja huopaamisessa muusta on kyse kuin valtapelistä. Mies valitse sinut, varmemman tapauksen, joka hoitaa ja huolehtii.
Valtapeliksi en sitä kutsuisi. Mutta onko siinä jotain väärää, että haluaa jakaa elämänsä sellaisen ihmisen kanssa, johon voi luottaa? Että voi luottaa siihen, että toinen rakastaa eikä hylkää vaikka näyttäisi itsensä kokonaan.
Miten voit puhua jostain luottamuksesta? Opettele ensin kunnioittamaan toisten parisuhdetta.
Valtapeliähän tuo on jo siksi, että luotat mieheen, vaikkei kaikenjärjen mukaan pitäisi. Hän ei ole sen arvoinen. Varmaan kenenkään muun kuin sinun mielestä.
Tuollaisessa tilanteessa kannattaisi konsultoida miehen vaimoa. Jos hän suostuisi kertomaan näkemyksensä miksi kaikki meni kuten meni, niin voisi saada vähän toisenlaista kuvaa siitä mikä mies oikeasti on miehiään.
Luottaa pettävään ja valehtelevaan mieheen?! Luottaa rakastamiseen ja ettei hylkää, vaikka lopetti vaimonsa rakastamisen ja hylkäsi tämän, kun vaimo oli oma itsensä?!
Sellainen, joka näkee kumppanissaan kaikki eroon johtaneet syyt ja viat, ovat aivan varmasti hänessä itsessään! Näin on nähty ja koettu, eikä muuksi ole koskaan muuttunut.
Saavikaupalla "sitä itteään" näytät jo saaneen silmillesi kommenttien muodossa...
No minä olen se vastarannan kiiski, joka sanoo jotain muuta... Se julkea lunttu, joka kehtaa sanoa, että rakkaus voittaa lopulta, jos siihen vain uskaltaa luottaa. Asioita ei voi potea ja surra toisen puolesta, voi ainoastaan olla lähellä ja läsnä, kun toinen tukea kaipaa. Usein tietoisuus siitä, että toinen kulkee rinnalla on tärkeämpi kuin konkreettinen apu.
Luin hiljan vanhaa päiväkirjaani - sitä, jonne purin mietteitäni runsas 10 vuotta sitten, kun mieheni erosi ensimmäisestä vaimostaan. Itse alkutilanne oli paljolti sama kuin itselläsi, mutta enpä löydä paljoa muuta yhtäläisyyttä tänne kirjoittamiesi tuntojen kanssa... Tai no, keräsihän mies pitkään rohkeutta sanoakseen, että haluaa erota, mutta kun oma eroni muutamaa vuotta aiemmin ei myöskään ollut niitä helpoimpia muista syistä kuin uskottomuudesta johtuen, tiesin, mitä voi olla tulossa. Niin miehen taholta kuin ulkopuolelta.
Päivä kerrallaan mentiin, välillä oli helpompaa, välillä kireämpää. Mies oli kuitenkin työstänyt ajatusta erosta jo ennen kuin tapasimme, joten eron "henkinen tekeminen" ei ollut niinkään rassaavaa. Miehen ex oli ja on fiksu nainen, joka halusi lasten vuoksi tehdä soppareiden teosta ym mahdollisimman kivutonta. Mies asui vielä eron voimaan tulon jälkeen jonkin aikaa omassa asunnossaan ja vietti mahdollisimman paljon aikaansa lasten kanssa olemalla mukana harrastuksissa ym kuten ennenkin. Vasta siinä vaiheessa, kun muutenkin julkistimme suhteemme, tutustuin lapsiin ja myöhemmin sitten lapsemme toisiinsa.
Suurimman ryöpytyksen koin miehen exän sisaren taholta, joka tunsi minut työn kautta. Edelleen kaupungilla on ihmisiä, jotka lopettivat kanssakäymisen silloin, mutta kaikkia on mahdoton miellyttää. Ne ihmiset, joilla on todellista painoarvoa elämässämme, ovat suhteemme hyväksyneet - etenkin lapsemme.
Juttelin eräissä perhejuhlissa tovin miehen exän kanssa "takahuoneessa" kahden kesken. Hän ei ole koskaan osoittanut minua kohtaan vihamielisyyttä, mutta olihan se jännittävä hetki kuitenkin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Nainen totesi, että miksi hän erityisesti minulle olisi ollut vihainen erosta - oli hänellä ollut omat ajatuksensa asiasta, mutta kun heidän suvussaan ei ole ollut tapana erota. Nainen tapasi muutama vuosi eron jälkeen uuden miehensä ja totesi sen elämänsä parhaaksi asiaksi lapsiensa syntymisen jälkeen.
Minä en pelkää, että "kerran purrut koira" purisi minua. Olen kaikkien näiden vuosien jälkeen onnellinen herätessäni juuri tämän miehen vierestä aamuisin ja saadessani jakaa arjen ja juhlan hänen kanssaan. Mies on joskus todennut, että miten hän, kohta jo vanha ukko, jaksaisi vireän vaimon lisäksi vielä jotakuta muutakin "pyörittää", hyvä kun kanssani selviää... Ei hän exäänsäkään ennen minua pettänyt heidän pitkähkön liittonsa aikana. No, elämästä ei koskaan tiedä - mutta miksi menettää yöunensa sellaisen asian vuoksi, joka tapahtuu, jos on tapahtuakseen. Tai sitten ei.
Lapset alkavat olla jo pesästä lentämisiässä, yhteistä jälkikasvua emme halunneetkaan. Mieheni armeijaikäinen poika totesi taannoin viettäessämme iltaa hänen ja hänen kihlattunsa kanssa, että ei se ole kehno juttu ollenkaan, että heidän lapsillaan on enemmänkin mummoja ja pappoja - hän itse pitää niin minun vanhempiani kuin äitinsä uuden miehen vanhempia perheeseen kuuluvina.
Okei, tiedän jo etukäteen kirjoitukseni herättävän närkästystä - ja lisäksi kysymyksen, miksi ylipäätään olen tällä palstalla, kun vakuuttelen kaiken olevan hyvin... Mielenkiinnosta maailman menoa kohtaan kahlailen läpi näitäkin juttuja.
Too shy to say, suhteenne hyväksyttiin kenties siksi, että "julkistitte suhteenne" eron jäökeen, suomeksi: onnistuitte valehtelemaan muille suhteen alkamisen ajankohdan. Näin elät yhä suuri salaisuus ja valhe omassa sydämessäsi, ja miehen. Näitä asioita, joista ei puhuta, kutsutaan tabuiksi. Ne pistävät sydämessä, kun kohtaa läheisiä, aiheuttavat ppahaa mieltä ja häpeää, mutta niistä ei puhuta.
Olen onnellinen puolestanne, jos toimit oikein nyt. Tiedät, olet suuren hyvityksen velkaa lapsille, exille, ja kaikille ihmisille joille valehtelitte. Ehkä, jos olet korvannut ja yhä korvaat vääryytesi näille ihmisille kauniilla käytöksellä ja epäitsekkäällä huomaavaisuudella, näin aina loppuelämäsi. Siten voisit kenties saada sielunrauhan itsellesi, eikä tarvitsisi käydä tällä lukemassa enää.
Kun lapset ovat tarpeeksi vanhoja, minusta heillä olisi oikeus tietää totuus. Ero on voinut jättää heille vastaamattomia kysymyksiä, ja aiheuttaa sieluun pysyviä ristiriitoja. "Miksi erossä kävi niin" , 'miksi isä toimi noin' -kysymykset joihin heillä ei ole vastausta, teidän tabunne, voivat painaa ihmisen mieltä loppuelämän. Näkemyksesi "kaikki tulivat onnelliseksi eron johdosta" on kähinnä selittelevä.En usko. Nyt he voivat olla onnellisia, mutta ero jättäävaimon lisäksi läheisiin pysyvät arvet.
"Julkistaminen" ei tarkoita, etteikö asiasta olisi tiedetty. Kaikenlaisia epämääräisiä juttuja liikkui kylillä, sen kyllä tiedän. Ja kuten tuossa edellä mainitsin, miehen ex sanoi, ettei ole erityisesti minulle vihainen heidän erostaan - tämä siis tarkoittaa sitä, että ex tiesi olemassa olostani eron aikaan. Hän olisi voinut halutessaan kertoa asian lapsilleen - mutta mies sanoi joskus, että ex oli todennut, ettei lapsille ole syytä aivan kaikkea kertoakaan. Olin kyllä valmistautunut siihen, että lapsetkin asiasta tavalla tai toisella saavat tietää - mutta kun mieheni exän eli sen, jota pettäminen ensisijaisesti koski, mielipide oli tuo... Olisiko lapsille todellakin pitänyt kertoa kaikki juurta jaksain?
Mies kertoi pari vuotta sitten, että hänen vanhin poikansa oli ohimennen kysynyt, miten pitkään olemme tunteneet toisemme? Mies oli vastannut, että tunsimme jo silloin kun hän oli naimisissa pojan äidin kanssa. Mies odotti jotain jatkokysymystä, mutta sitä poika ei tehnyt.
Kertominen "kaikille ihmisille, joille valehtelitte"...??? Anteeksi vain, mutta en todellakaan tunne olevani selitysvelvollinen kaiken maailman juoruakoille! Asioitani on spekuloitu riittämiin enkä halua yhdenkään pahansuovan ihmisen siteeraavan yhtäkään sanaani väännellen ja käännellen. Kun oman eroni jälkeen olin usemman vuoden yksin keskittyen lapsiini ja töihini, minua pidettiin omituisena, kun en ollut heti haku päällä? Miksi? Eräänkin kerran tokaisin utelijoille, että en etsi itselleni elättäjää enkä lapsilleni uutta isää!
Tuo mieheni pojan kysymys ja se, ettei häntä kiinnostanut asia sen enempää saivat ajattelemaan, että ilmeisesti niillä ihmisillä, joille asiat eivät kuulu, on suurin "hätä" siitä, että kaikki pitäisi ruotia pohjamutia myöden. Miksi tässäkin sivuutetaan kokonaan se, että mies oli miettinyt eroamista ennen kuin oli edes tavannut minut? Sitä en kiistä, etteikö suhteemme alku olisi voinut alkaa "kauniimmin", mutta kun miehen exän kanta oli se, mitä tuossa edellä olen kertonut, miksi tonkia asioita yhtään enempää?
Missä kohdassa kirjoitin, että kaikki tulivat onnelliseksi eron johdosta?
Kerroin, että erosta HUOLIMATTA voi tulla onnelliseksi. Aika ihmeellistä, että alat kyseenalaistaa esim tämän tarinan eniten loukatun osapuolen eli miehen exän puheita. Onko niin mahdotonta, että fiksu ja kypsä ihminen pystyy näkemään metsän puilta ilman mieletöntä raivoa ja riehumista?
Teidän onnenne salaisuus on ollut ex-vaimon mieletön epäitsekkyys ja rakkaus lapsia ja miestään kohtaan. Hän on pannut itsensä sivuun ja toivonut kaikille muille hyvää eron hetkellä. Ihanaa, että hänellä on uusi hyvä parisuhde, sen hän ansaitsee. Toivottavasti tekin ymmärrätte, kuinka hieno ihminen kohdallenne on aikanaan sattunut.
Lapset ovat oikeutettuja tietämään,sitten kun ovat riittävän kypsiä. Kaikilla tarkoitin tietenkin asianosaisia läheisiä. En riehu, sillä elämäsi ei koske minua,edes oma tilanteeni ei ole sama. Tarkoitus on auttaa toisenlaisilla näkökulmilla sinua, pohtimaan asiaasi laajemmin.Ei kannata hermostua siitä.
Hei Iitu! Suurin osa vastaajista vaikuttaa olevan petettyjä. Eivät voi hyväksyä ajatusta, että kenenkään puoliso voisi oikeasti löytää kestävän rakkauden kakkosnaisesta. Kylvävät siksi noita ainaisia epäonnentoivotuksiaan. Ikään kuin vain itse olisivat korvaamattomia, hekin, jotka ovat kohdelleet puolisoaan alentuvasti. En väitä Iitu, että juuri sinun tulevan miehesi vaimo on kohdellut miestään huonosti. Onnea teille tulevaan yhteiseen elämään. Menestystä myös tulevalle ex-vaimolle.
Tottakai suurin osa palstan kirjoittajista tajuaa ja hyväksyy ajatuksen, että puoliso voi löytää uuden rakkauden. (Sen kestävyyttä taas ei kukaan voi tietää.) Luulen että monia vihastuttaa tuo Iitun ylimielinen suhtautuminen vaimoon. Varmasti ei ole pelkästään vaimon syytä ero, koska parisuhde on kahden kauppa. Vaimon selän takana on puuhattu eroa jo monta vuotta, valehdeltu, pantu vierasta naista. Vaimonko vielä pitäisi ottaa syyt niskoilleen, että on muka kohdellut miestä huonosti.
Sitä ei kukaan tiedä, millaista heidän avioliittonsa on ollut. Erot ei johdu koskaan siitä, että vain toinen olisi kohdellut toista alentuvasti.
Mä toivotan myös onnea ex-vaimolle. Ajan vieriessä hän tajuaa olla onnellinen, että pääsi valehtelevasta ja pettävästä siasta eroon.
En ole kenenkään vaimo, mutta mua ärsyttää, kun vaimoja aina syytetään huonoista liitoista. Säkin syytät, hienovaraisesti tosin. Aika vaikeaa se on olla päivästä toiseen iloinen ja huoleton pettävän paskan rinnalla.
Voi voi iitu ja pettäjä, mitä TE käytte läpi?? Tehän olette käyneet läpi tätä jo pitkään, salassa suunnitelleet.. Vaimo on saanut nyt suurimman kolauksen, mitäköhän hän nyt käy läpi.
Ja juu olen petetty vaimo, jonka mies kuvitteli rakastuneensa toiseen naiseen. Suhdetta kesti tosin vain puolisen vuotta ja tapasivat harvakseltaan, mutta erittäin tiiviisti olivat yhteydessä muuten. Nainen ehti juuri erota puolisostaan ennen kuin jäit kiinni. Miehen laitoin pihalle ja hain avioeroa melkein heti. Mies sitten huomasi, ettei tuossa suhteessa rakkaudesta ollut kyse, huomiontarpeen täytti ja intohimo oli huumaavaa. Minä en miestä kotiin kerjännyt, mutta terapiaan halusin yhdessä selvittääkseni itselleni missä meni vikaan. Mies koki melkoisen ryöpytyksen minun ja lähipiirin suunnalta. Päädyimme uuteen yritykseen terapian myötä. Itseäni häiritsee todella, kun mies selittää, ettei ikinä enää tekisi vastaavaa sen vuoksi koska ei halua minua loukata ja toisekseen koska ei ikinä kestäisi sellaista ryöpytystä uudelleen!!! HÄN ei kestäisi, miten sitten minun ja lasten kokema shokki?? Hän se mietti asioita tuon naisensa kanssa sen puoli vuotta, sai aikaa valmistautua jne.
Onnea en toivota.. Uskon, että kaikki tulee kohdella niin kuin haluaa itseään kohdeltavan.
Hmm, on kai luonnollista, että kirjoitan täällä omasta näkökulmastani ja omista tunteistani, ja hukan myös miehen näkökulmasta, koska häntä näen ja hänen kanssaan elän. Se ei silti tarkoita, etten ajattelisi vaimoa ja lapsia, ja yrittäisi ymmärtää, miltä heistä tuntuu, ja mitä he ajattelevat. En kuitenkaan pääse heidän päänsä sisään, ja toisaalta, vaikka he liittyvätkin miehen elämään, ja lapset siten minun ja miehen elämään, minä en todellakaan voi yhtään mitään sille, mitä he ajattelevat, eikä minun pidäkään voida. Minun pitää vain antaa aikaa, ja miehen sen lisäksi paljon läsnäoloaan lapsilleen.
Minä en suhtaudu ylimielisesti vaimoon. Olen keskustellu thänen kanssaan jonkin verrankin nyt eron jälkeen, kun hän on hakenut minulta vastauksia, jotta voisi ymmärtää koko kuvion. Jo matkan varrella sanoin miehelle, että minusta hänen tulisi voida olla vaimolleen rehellinen meistä, mutta en voinut tehdä päätöksiä miehen puolesta. Olen tyytyväinen, etä mies lopulta päätti kertoa rehellisesti.
Ja mitä heidän avioliittoonsa tulee, enhän minäkään voi tietää, mitä kaikkea siellä on ollut taustalla vuosikymmenien aikana. Olen nähnyt ja kuulluut asioista nyt parin vuoden ajan, ja olen kuullut molempien näkökulmia, tosin keskellä kriisiä, mikä ei ole se hedelmällisin hetki. Joka tapauksessa, avioliittoon tarvitaan aina kaksi, ja he kummatkin ovat vaikuttaneet tietenkin siihen, minkälainen suhteesta on tullut. Hassua, että tällä hetkellä olen kuullut molempien suusta, että "ehkä me ei alun perinkään oltu lainkaan sopivat toisillemme:". Ihmiset päätyvät seurustelemaan ja naimisiin monista syistä ja kun sen tekee nuorena, niitä syitä voi todella vanhemmalla iällä ihmetellä. Vaimo itse asiassa sanoi minulle pari päivää sitten, että oikeasti kyse on varmasti ollut siitä,ettei vaan ole halunnut päästää irti, kun "tähän on panostanut koko ikänsä niin paljon".
Niin ja mies ei sitten panostanut samassa mitassa.. Yksin ei parisuhdetta kasassa pidetä, siienkin tarvitaan kaksi.
Niin turhaa lässytystä. Ja miksi sinä ja mies siellä kriiseilette?? Tehän nyt olette tilanteessa jota olette salassa puuhanneet pari vuotta.
Eiköhän jokaisella ole oikeus omiin tunteisiinsa. Uskottomuus kohtaa yleensä aina vähintään kolmea ja siihen päälle kaikki muut läheiset, joten luonnollisesti tämä koskettaa syvälle myös minua ja miestä.
Mies ei panostanut samassa mitassa - juu ei, ei enää sen jälkeen, kun tajusi, ettei halua enää liittoaan jatkaa, että ei rakasta vaimoaan, eikä suhteella ole tulevaisuutta. Matkan varrella ovat aivan varmasti molemmat panostaneet, ei liitto muutoin olisi kestänyt noin pitkään.
Kiitos.
Varmasti iso osa täällä on petettyjä, ja toinen puoli kakkosia. Pettäjiä varmaan vähemmistö. Vertaistuki yleensä auttaa, joko lukemalla, tai yhtymällä ruoskimaan niitä, joihin viha sillä hetkellä kohdistuu.Ymmärrän tämän, koska olen itse joutunut pohtimaan tätä asiaa niin monelta kannalta.
Omassa pettäjämiehessäni tunnistin vasta käryn jälkeen tuon saman piirteen. Äärimmäisen minäkeskeisyyden. Melkein kutsuisin sitä sairaudeksi. Näytti, ja näyttää yhä, että hänellä ei ole kykyjä nähdä tapahtumia muiden ihmisten näkökulmasta.
Käry ja ero olivat kova kokemus hänelle. Koska hän häpesi ja pelkäsi oman rehdin miehen maineen menetystä. Koska yön pelkäsi oikeudenkäyntiä. Koska hän pelkäsi valheidensa paljastuvan kakkoselle. Koska hän joutui muuttamaan pois yhteisestä kodistamme. Hän piti kovaa puhetta, kuinka suuri kärsimys ero hänelle oli. Miten sinä voit? -kysymystä en kuullut häneltä koskaan.
Eikö ole luonnollistakin, että kriisin keskellä ihminen kääntyy sisäänpäin? Hänellä on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Hänellä on kriisi, jota hän ei pysty ja halua käydä yksin läpi. Hän haluaa jakaa surunsa, tuskansa, pelkonsa, pahan olonsa - silloin erityisesti läheisistä tuntuu siltä, että toinen on hyvin itsekäs, kun puhuu vain itsestään ja janoaa ymmärrystä muilta, pystymättä antamaan juuri siinä tilanteessa vastaavanlaisesti takaisin päin.
Vaikka mies toimii tällä hetkellä melko paljolti näin, en silti pidä häntä itsekkäänä. Hän on kriisissä, ja hän haluaa jakaa sen kanssani. Onhan se raskasta, ehdottomasti, mutta parempi se, että hän jakaa asiat kanssani, kuin se että hän patoaisi kaiken itseensä.
Se, että muista tuntuu siltä, ettei pettäjä kykene näkemään asiaa muiden näkökulmasta voi johtua puhtaasti siitä, että valinnoillaan pettäjä yrittää puhtaasti suojella läheisiään. Ajattelee, että "mitä ei tiedä, ei satuta" -tyylisesti. Näin moni pettäjä ei ehkä kerro suhteestaan ennen kuin on varma että haluaa erota, eikä aina silloinkaan. Ajatellaan, että ei haluta loukata enää lisää. Monesti pettäjä on jo kaiken keskellä niin sekaisin, ettei pysty ajattelemaan selkeästi eikä hallitsemaan sitä kaikkea. Minä yritin todella pitkään ymmärtää, miten mies voisi kuvitella voivansa erota niin, ettei vaimonsa muka yhdistäisi meidän suhdettamme tähän. Hän halusi uskoa siihen niin vahvasti, koska on jo kerran saanut lastensa vihat päälleen, eikä halunnut ottaa sitä riskiä enää. Mutta lopulta tajusi, että ei muutakaan voi. Uskon, että aika pitkään hän mietti sitäkin, jääkö kaikesta huolimatta liittoon, jotta ei joutuisi ottamaan vastaan tyttöjen syytöksiä, vihapurkauksia jne.
Luonnollisesta en tosiaan tiedä. Itse kun kohtasin kriisin petetyn osassa, jonka liitossa ei käytännössä ollut ongelmia. Oli ulkoiset paineet jotka loitonsi, vakava sairastuminen, työstressi ja pikkulapsiarki siihen päälle. Itse kuvittelin tai paremminkin tiedostin, että ohimenevä aika ja taas on aikaa enemmmän parisuhteelle. No mies teki toisenlaisen ratkaisun ja oli suhteessa toiseen. Kuvitteli siitä paljon enemmän, lopulta kriisi alkoi purkautua ja mies näki vain itsensä. Jäivät kiinni ja mies näki vain itsensä. Hän oli sentään saanut pureskella, että kiinni jääminenkin on mahdollista. Ehkä myös miettiä tarinaa valmiiksi sen varalle. Silti hän näki vain itsensä.
Minä petetty, näin lapseni, näin mieheni, olin jopa pahoillani kakkosen puolesta, kun niin paljon oli hänkin valhetta saanut osakseen. Kakkonen rikkoi oman perheensä toiveestaan saada julkisuhde mieheni kanssa. Ja luoja miten huolissani olin miehestä, jonka olin tuntenut 15 vuotta. En tuntenut häntä tuon kriisin keskellä lainkaan.
Ja sitten ajattelin itseäni. Enkä ole mikään uhrautuja normaalissa elämässä, vaan ihan terveitä itsekkäitä piirteitä omaava nainen. En ole elänyt mieheni kautta tai muutakaan vastaavaa. Puin toki asiaa ystävien, sukulaisten ja terapeutin avulla, mutta minä huomioin todella muutkin.
"Eivät voi hyväksyä ajatusta, että kenenkään puoliso voisi oikeasti löytää kestävän rakkauden kakkosnaisesta"
Minä tiedän, että toisesta naisesta/miehestä on löytynyt kestävä rakkaus. Mutta iitun tapauksessa on kyse lähinnä keski-iänkriisistä ja vallasta. Jos mies rakastaisi, hän olisi eronnut heti. Jos iitukin rakastaisi muutoin kuin silmittömän sokeasti, niin hän ei olisi jatkanut suhdetta kovinkaan pitkälle.
Sinäpä ihmenainen olet - selvännäkijän kyvyt ihan vain kirjoituksia lukemalla, vau! Olet varmasti vähintäänkin jossain valtion salaisessa hankkeessa töissä!!
Joillakin tuntuu olevan erittäin suuri tarve saada huomiota, ja JOS sitä ei muuten saa, niin suomi24 keskustelupalsta on mitä mainioin tapa. Valitsee vaan etusivulta "Kuumimmat keskusteluaiheet" ja luo oman topicin... sitten ei muuta kun mielikuvitus laukkaamaan ja johan saa huomiota, niin "iitut" kuin monet muutkin.
P.S. Mikäli tämän topicin taustalla nyt sitten kuitenkin sattuu olemaan "aito elämäntilanne", niin esitänpä kysymyksen aloittajalle: Oletko itse psyykannut itses uskomaan kaikkeen tuohon kioskikirja-romantiikkaan, vai onkohan tämä sun "taisteluvoittosi" kenties jonku asteen luonnevikainen? Niillä kun on taipumusta selittää ja selittää uusille jojoteltavilleen ummet ja lammet kaikkea schaibaa.... hyvin sulle on ainakin uponnut nuo "kertomukset pariterapiakäynneistä" jne. Miten joku voikin olla niin naivi, että uskoo kaiken mitä joku luonnevikainen vaan mielikuvituksessaan keksii sepostaa...
Ihan kuule aito elämäntilanne on, ja ihan suotta sekoitat tähän mitään luonnevikoja mukaan. On varmasti ulkopuolisen vaikea ymmärtää, mitä kaikkea toisten elämään voi mahtua, ja minkälaisia polkuja tässä kuljetaan erilaisista valinnoista johtuen.
Miehen ei tarvitse suoltaa minulle mitään, koska hän voi puhua mulle niinku asiat on. Hän tietää, etten todellakaan usko kaikkea, joten hänen ainoa vaihtoehtonsa on puhua mulle totta. Enemmänkin hänen huolensa matkan varrella on ollut se, että "kun asia pitkittyy, se mutkistuu", jolloin olen luonnollisesti alkanut epäillä jo totuuttakin.
Koska tämä pariterapia-asia on nyt suotta nostettu jotenkin framille, en ymmärrä miksi. He kävivät siellä miehen kärähdettyä meidän suhteestamme, parin kuukauden ajan. Vaimo soitti minulle kerran, että voinko tulla sinne mukaan, koska hän ei ymmärrä, miksi mies puhuu siellä paljon enemmän minusta ja hänestä kuin heidän avioliitostaan. No, terapeutti luonnollisesti sanoi, ettei minun mukaan tuloni terapiaistuntoon ole hyväksi, eikä siis suositeltavaa.
Eräs wanha ja elämänkokemuksen wiisastummama ihminen opetti aikoinaan hyvin järkevän asian: "Valehtelijat selittää". Toisin sanottuna, jos tätä ketjua vilkasee alusta loppuun, tässä toistuu koko matkalla sama kaava: Joku heittää jonku pointin, kysymyksen, kritiikkiä, ihan mitä tahansa, niin vastauksena tulee A4-arkin verran selitystä selityksen perään.
Tämä tarinaketju saa omalta osaltani jäädä tähän, toivottavasti nautit saamastasi huomiosta.
"Vaimo soitti minulle kerran, että voinko tulla sinne mukaan, koska hän ei ymmärrä, miksi mies puhuu siellä paljon enemmän minusta ja hänestä kuin heidän avioliitostaan."
Tuohan johtuu siitä, ettei mies halunnut kohdata omaa ja vaimonsa välistä suhdetta. Ei käsitellä sitä mitenkään päin, vaan paeta.
Varmasti johtuikin. Hänellä ei ollut siihen turvallista maaperää eikä enää varmasti haluakaan. Itse uskon puhtaasti siihen, että jos käryn jälkeen haluaa saada liittonsa toimimaan, katkaisee rinnakkaissuhteen. Mies ei halunnut lopettaa, mies ei halunnut mun ottavan etäisyyttä. Siinä kohtaa mies teki valinnaan päästää henkisesti irti liitostaan. Vaikka vaimon suuntaan näyttäisi että hän teki sen vasta nyt.
Mies ei todellakaan enää panostanut heidän liittonsa käryn jälkeen, korkeintaan puntaroi mielessään jäädäkö siihen ja työntää taas itsensä syrjään. Mutta hassua kyllä, itse pohdin silloin paljon vaimon tilannetta, että miksi hän huolimatta tuosta kaikesta halusi edelleen jatkaa heidän liittoaan. Jos minun puolisoni olisi pettänyt minua ja jatkanut liittoa vielä käryn jälkeen, minä olisin kyllä eronnut.
Siis tuota ei usko kukaan! Että vaimo soitti sulle ja pyysi sessioon mukaan? Salli mun nauraa? Edellisessä ketjussa et jostain syystä tästä terapiasta mitään kertonut, olit itse niin hyvä terapeutti. Satuja, satuja..
"Jos minun puolisoni olisi pettänyt minua ja jatkanut liittoa vielä käryn jälkeen, minä olisin kyllä eronnut"
Erittäin todennäköistä, että miehen vaimo on aikoinaan myös ajatellut näin. Tosipaikan tullen jäädään miettimään. Aina ei vain pieneksi ikuisuudeksi, kuten tässä tapauksessa.
Usko tai et, näin se kuitenkin on. Kuten huomaat, tässä on paljon ei niin suoraviivaisia vivahteita - mikään tässä suhteessa ja sen ympärillä, ei ole mennyt niin kuin kuvittelisi uskottomuuden kohdatessa menevän. Jälkeenpäin olen tajunnut senkin, että eihän mies tosiaan koskaan halunnnut salassa tavata vaan ehkä sitten toivoi kiinni jäämistä, ja että siten erosta tulisi helpompi. Että vaimo haluaisi heti erota. Mutta se ei mennytkään niin. Passiivisuus terapiassa vei hieman haluttuun suuntaan, vaikka se olikin miehelle shokki, kun vaimo otti minuun yhteyttä. Ja etenkin se, kun vaimo puhui meistä tytöille. No, viimeinen naula siihen arkkuun oli kuitenkin lyöty jo paljon aiemmin...
Nauran täällä myöskin...:))
Ikinä enkä koskaan ole kuullut, että salarakkaita halutaan terapiaan mukaan. Onko joku muu kuullut?
Kyllä täytyy tämän "avionrikkojan" luulla itsestään liikoja tai sitten tulee mieleen, että onko se vaimokaan ihan kartalla tässä elämässä?
Niin vaimo puhui tytöille. Valehdellako olisi pitänyt? Teini-ikäiset lapset ihmettelevät kyllä, jos isä luuhaa kaiket viikonloput öitäkin poissa. Pitäisikö äidin valehdella isän olevan töissä tai kaverillaan? Pahaa ei toisesta vanhemmasta saa puhua, mutta tietyt faktat tällaisessa tilanteessa kyllä. Ei teini-ikäisten lasten kykyä nähdä asioita saa aliarvioida.
Ei naurattanut mua siinä tilanteessa, ei sitten tippaakaan!! Ja juu, en ollut itsekään kuullut, mutta tässä on tullut niin paljon kaikkea muutakin yllättävää vastaan, että tuo on kuulkaas pientä.
Ei naurattanut mua siinä tilanteessa, ei sitten tippaakaan!! Ja juu, en ollut itsekään kuullut, mutta tässä on tullut niin paljon kaikkea muutakin yllättävää vastaan, että tuo on kuulkaas pientä.
Mies on psykoosissa... No huh huh. Ei tolkun tolkkua juttuun, jos ihostasi saa orgasmin ja itkee kuin lapsi. Olisit antanut tervehtyä rauhassa. Tosta ei hyvää seuraa. Etko muka itse ymmärrä, miksi mies ei kykene ajattelemaan järkevästi mitään... Vai mietitko juuri sitä täällä?
Mitä ihmettä sä nyt höpötät?!
Ja mitähän muuta yllättävää?
Ai kiinnostaa vai, vaikket usko kuitenkaan. Ei kannata kysyä sellaista, johon voi saada vastauksen, josta ei pdä.
Mistä tiedät, kuinka luja on uskoni?
Luonnevikainen, tai kauniimmin persoonallisuushäiriöinen mies kyllä on. Ikävää, että se käy iitulle rakkaudesta. Mutta niin se yleensä menee, jos oma tutka ihmisten suhteen ei toimi tai toimii vain pienellä teholla.
Tyttöparat. Pikkuhiljaa he alkavat käsittää, että kaikkiin on päiviin, kun isi ei tullut mukaan harkkoihin, kun isi ei ollut paikalla, viimeisen kahden vuoden aikana, syy on ollut iitu ja hänen kaksi lastaan, joiden luokse isi mieluummin meni kuin että olisi viettänyt aikaansa omien lastensa kanssa.
Sanoit tuossa yllä "Miehen kanssa ollaan puhuttu paljon, mutta vielä enemmän oltu hiljaa. Yhdessä hiljaa oleminen on tässä tilanteessa uskomattoman hyvää tekevää. Hiljaisuus, läheisyys, yhdessä lähekkäin oleminen, ovat tapoja käydä surutyötä läpi.".
Hieno juttu, että miehelläsi on tuollainen olkapää kenen kanssa olla vaan hiljaa ja kainalossa. Oletko miettinyt miten kamalaa vaimolla on? Hänellä ei ole ketään kenen kanssa olla hiljaa sylikkäin.
Sinänsä jokaisen oma asia mitä tekee, mutta tuntuu hiukan tekopyhältä vuodattaa miten kovaa ja hankalaa teillä on...
Mä olen miettinyt tuota paljon, ja itse asiassa tuo on yksi niitä syitä, miksi he lopulta päätyivät eroon. Mies kaipasi sitä ihmistä, jonka kanssa voisi vain olla hiljaa, ja vaimo ei kaivannut sitä laisinkaan. Ei halunnut puhua omista asioistaan, eikä ollut myöskään kiinnostunut miehen asioista. Mies työnsi vuosia tunteensa ja kaiken syrjään, koska vaimo ei halunnut niitä kuulla.
Ihan varmasti vaimokin erossa kaipaisi kuuntelijaa, mutta ainakaan heidän avioliittonsa aikana hän ei sitä kaivannut/tarvinnut.
Voi voi, Iituun on nyt uponnut klassinen pettäjän manipulaatio: vaimoni ei ymmärrä minua.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että joskus se on ihan tottakin! V*ttu, kaikki ihmiset eivät vain ole samanlaisia. Jokainen vaimo maan päällä ei vaan kaipaa hellyyttä, seksiä tai keskusteluyhteyttä...
Onpa kumma mies sitten kun on sellaisen vaimon mennyt valitsemaan vai olisiko kyse siitä, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Pettäjän parisuhdetaidot on tuskin kummoisia, muutenhan tuollaiset asiat selvitettäisiin siellä parisuhteessa eikä jonkun naikkosen sänkykamarissa.
Tuohan on todellakin klassikko ja pätee varmasti moneenkin tapaukseen. Monihan nainen ei lähtisi pettäjän matkaan, jos ei tuollaisia kliseitä lausuttaisi. Meillä tuo oli muodossa, että mehän vaan asutaan yhdessä. Kakkoselle meni ihan täydestä, kun kerta halusi uskoa. Melkein olisi surkuhupaisan hauskaa, jos ei olisi ollut niin loukkaavaa minua kohtaan. Totuus oli kyllä ihan toisenlainen. Ei vaan voinut sanoa tuota klassikkoa sanoa, kun kakkonen tunsi minutkin ja tuo vaimoni ei ymmärrä minua ei olisi mennyt läpi. Tuo toinen juttu kuitenkin meni, ainakin sen kakkonen muisti kertoa minulle.
Kolmessa vuosikymmenessä ehtii tapahtua paljon. Ne syyt, miksi alle kaksikymppisenä mennään yhteen, eivät useinkaan enää kanna kun lapset alkavat lentää pesästä. Aikanaan on voitu mennä yksiin, kun toisen kanssa on ollut kiva olla. Naimisiin, koska niin kuuluu tehdä ennen kuin hankkii lapsia, ja arki sujuu ihan hyvin. Onnellisiakin hetkiä toki paljon mahtuu mukaan. Vähitellen ne erot kasvavat lisää ja jossain vaiheessa huomaa, että kumpikin on vain tyytynyt, kun ei ole tiennyt paremmasta.
Onneksi tämmöisestä tilanteesta kuitenkin on mahdollisuus herätä ja tehdä loppuelämästään toisenlainen.
Aivan varmasti pelkästään mies ei työntänyt tunteitaan ja kaikkea syrjään. Vaimo ei halunnut kertoa miehelle tunteistaan eikä mistään, koska miestäkään ei vaimon asiat, etenkään tunteet kiinnostaneet.
Erossa toki tarvitsee kuuntelijaa, mutta uusi kumppani on sitä tarkoitusta varten huono. Toivottavasti mies käy yksin terapiassa, pitkään. Muuten teidän juttunne ei ainakaan onnistu.
Toisenlainen ja samanlainen vale.
Ristiriitaista!
Mies halusi olla hiljaa, eikä siis halunnut puhua. Nyt kuitenkin vaimoa syytetään siitä, että ei kuunnellut miestä. No eihän mies edes halunnut puhua! Mitä kuunneltavaa vaimolla olisi ollut, jos mies kerran oli hiljaa!
On monta tapaa näyttää tunteensa ja kertoa niistä. Joillakin se voi olla aggressiivista ja negatiivista, vaikkeivät itse sitä sellaisena nää eivätkä myönnä. Miehellä se on voinut juuri sellaista olla, joka on hyvinkin luontaantyöntävää ja saa toisen vetäytymään kauemmaksi.
Pettävät osapuolet pakenevat omia ongelmiaan salasuhteisiin, kun eivät pysty käsittelemään niitä olemassaolevassa suhteessaan. Ongelmat eivät pakenemalla korjaudu, vaan siirtyvät vain seuraaviin suhteisiin.
Niin,ehkäpä silloin on kyse juuri sellaisesta toimimatttomasta parisuhteesta.Yhdessä on kaksi ihmistä, jotka eivät "sovi" toisilleen. Toinen saattaa olla vetäytyvämpi, ja toisella ei ole herkkyyttä asettua hänen asemaansa ja yrittää avittaa toista ulos kuorestaan.
Mitä enemmän tämä nainen selittää, sitä enemmän näistä selityksistä paistaa läpi erittäin taidokkaasti vedetty rooli, jolla saa kasapäin huomiota ja mielipiteitä. Näitä mielipiteitä ja näkemyksiä voi sitten kätevästi käyttää live-elämässä tapahtuvassa asioiden selittämisessä itselleen edullisimmin päin, tällaisilla persoonilla kun on taipumus käyttää puheidensa tehosteena näitä "Kaikki muutkin on sitä mieltä että..."
Tässä kohtaa kannattais vähän jokaisen pysähtyä miettimään, että miksi tämä nainen ylipäätään tänne selittää pitkiä ja taidokkain sanakääntein muotoiltuja selityksiä? Miten aikuisella perheellisellä ihmisellä, vieläpä kuvaamansa "kriisin" keskellä on aikaa ja energiaa tarinoida jossain keskustelupalstalla aamusta iltaan ja illasta aamuun? Missä kohtaa tämä nainen ihan oikeasti ylipäätään ehtii olemaan tuo kuvaamansa "pyhälehmämarttyyrihyväihminen"?
Kuten tuolla aikaisemmin jo mainittiin, joillakin on erittäin suuri tarve hakea huomiota ja he saavat melkoisia kicksejä sitä saadessaan. Mikäpä muu olisi parempaa huomiota, kun saada ihmiset eläytymään taidokkaasti luotuun draamaan. Tämä voisi ihan hyvin olla joku kioskeissa myytävä roskaromaanin bestseller, yhtä todellinen, mutta ah niin mukaansatempaava ja tunteita herättävä.
Tällaisten persoonien taidokkain ja tehokkain tapa toimia on just tuo tunteisiin vetoaminen ja se toimii aina, kunnes joku oivaltaa mistä on kyse ja testaa ignoraamista - sitä nämä ei yksinkertaisesti voi sietää ja seurauksena on hyvin nopeasti tilanteen karkaaminen käsistä, raivostuminen. Siitä muuten olikin jo merkkejä tuolla muutamassa kohtaa, mut onnistui palauttamaan itsensä takaisin rooliin.
Tosi hyvin analysoitu. Olen saanut täysin saman kuvan ja minuakin huvitti tuolla jossain ketjun välissä iitun kiihtyminen.
Mä luulen myös, että toi mies on ollu ihan iitun vietävissä ja nyt vasta mies alkaa tajuamaan mihin pirttihirmuun on sekaantunnu ja mitä kotonaan menetti.
Ja kohta tulee piiiiiiitkä iitun seliseli-vastaveto. Harmi vaan, kun joka tekstistä paistaa jo epätoivo kuinka kusessa ollaan ja kuinka suunnitelma A valuu sormien välistä p*****n.
"taidokkaasti vedetty rooli" - niin, se on elämää. Kun joku poikkeaa kolostaan, "roolistaan", tuomitaan heti provoksi ja roolin vetäjäksi. En tilannut itselleni elämää, jonka ilkeämielisimmät nimeävät saippuasarjaksi. Olen silti tuonut elämäni tapahtumia esiin täällä; osoittanut tunteitani, mitä ei saisi kai tehdä. Ei, kukin pysyköön kolosessaan... Anteeksi vain, mutta minua ei lokeroon saa.
Sinäpä sen sanoit: Joillekin elämä on pelkkiä taidokkaasti vedettyjä rooleja! Usein sellaisilla henkilöillä on omat roolinsa työpaikalla, omat kotona, omat kavereiden kans jne, löytyypä omat roolinsa myös keskustelupalstoille.
P.S. Oot varmaan virtuaalisen orgasmin partaalla tämän schaisseketjun tuomasta huomiomäärästä :D :D :D
Sääliäkö ja ymmärrystä täältä haet? Voisit jättää ainakin tuon etuliitteen nimimerkkisi edestä: kukaan kakkoseksi suostunut ei sellaista voi käyttää.
Iitu varmasti kuvittelee olevansa tooosi rehellinen kun avautuu täällä tunteistaan. Samanlainen salakähmäilijä Iitu on kuten petturiukkokin.
Saa nähdä onko Iitu yhtä "rehellinen" sitten kun peli kääntyy huononpaan suuntaan. Luultavasti lapset alkavat hylkiä petturia, kun vaihtaa lennosta perhettä ja on jopa niin törkeä, että lähtee vieraiden lasten kanssa reissuun. Jos olisin tuon miehen lapsi, niin suuttuisin ja pahoittaisin mieleni sydänjuuria myöten. Ehkä tässä käykin niin, että Iitusta ja hänen lapsistaan tulee petturille jatkuvat muistutus epäonnistumisesta ja omasta epärehellisestä toiminnasta, niin että petturi päättää aloittaa puhtaalta pöydältä. Tällöinen vastuuton mies tulee sysäämään eronsa ja mielipahansa luultavasti Iitun päälle. Vastuusta pääsee näppäristi siten, että etsii uuden naisen, jolla ei ole mitään tekemistä eron kanssa. Iitu on kätevä välivaihe ja kainalokeppi eroon, mutta saattaa käydä niin, että petturi pettää Iitunkin.
Hyvää viikonloppua sinulle rehellinen-iitu. Olet ihailtavasti pitänyt puoliasi vaikka saat myrkkyä niskaasi jatkuvasti. En tiedä oletko provoilija, kuten epäilen mutta kuitenkin pysyt asiasi takana. Samalla nimimerkillä kirjoitat, luulen niin ;)
Niin no olet mitä olet mutta pitemmän korren vedät näistä myrkynsuoltajista.
Ah tätä lokeroimisen riemua jälleen kerran... Oikeastaan, se on varmasti yksi tärkeimmistä asioista, miksi kirjoitan tänne, vaikka kuraa tuleekin niskaan. Juuri siksi, etten voi sietää sitä, kun ihmisiä lokeroidaan, millään perusteella. Se on kyseessä olevan ihmisen aliarvioimista. Ainakin tällä keskustelupalstalla tuntuu olevan täysin mahdotonta sietää, saati ymmärtää, minkäänlaista lokerosta poikkeavaa toimintaa. "Ihminen ei muutu", on niin piintynyt uskomus täällä, ja tuohan se toki elämään turvaa, kun voi pistää asiat noin ja kannen kiinni.
En kirjoita tänne hakeakseni huomiota, eikä maailmani kaadu siitä, jos joku kirjoitukseni ignooraa. Jos joku ei halua uskoa mitä kirjoitan, se on hänen päänsä sisällä. Kirjoittaminen on yksi tapani käsitellä asioita, ja asioiden jakaminen myös. Vertaistukea täällä on verrattais vähän saatavilla, joten sen perässä en ole. Maailmani ei myöskään murene syytöksistä ja naljailusta. En kirjoittaisi täällä, jos näin olisi.
Mutta seison vahvasti sen takana, että ihmiset voivat muuttua; tehdä virheitä ja oppia niistä. Jokaisella on oikeus onneen. Maailma ei ole mustavalkoinen eikä elämä ennustettavissa. Ehdoin tahdoin ei ketään pidä mennä loukkaamaan, ja omassakin tilanteessani olen punninnut uudestaan ja uudestaan tekemiäni valintoja. Osan tekisin varmasti toisin, mutta paljosta pitäisin kiinni. Synniksi en todellakaan laske esimerkiksi sitä, että olen ollut miehen tukena ja hän on voinut luottaa 110-prosenttisesti siihen, että en hylkää häntä.
No ei kai sulla olisi kanttiakaan miestä hylätä.Kelle muulle muka kelpaisit?
Itse miehenä en pitkällä kepilläkään koskisi.
Onneksi sinun ei tarvitsekaan...
no kyllä et varmaana niin ole MIES
Miksi sinun pitää toitottaa rehellisyyttäsi, myös tällä mihen exällä on oikeus onneen: Ja hän rakastaa tätä miestä, vaikka ei saiskaan siihen vastakaikua. Jotenkin reivien välistä paistaa, että koet jonkinlaista syyllisyyttä. Olet ollut vauhdittassa tämän liiton jakuvuutta. Kun ihastuu toiseen, entinen puoliso on vain ahrmaata massaa, tiellä ja jo syyllisyyskin etäännyttää. Jos et olisi pistäyt näppejäsi soppaan niin tämä liitto olisi vopinut jatkua ja jopa loppuun saakka.
Ennen pitkää jäänet lehdellä soittelemaan!
Olet lokeroinut itsesi rehellisten lokeroon, vaikka osallistuit yhden perheen rikkomiseen törkeimmällä mahdollisella valheellisella tavalla.
Olet ehdoin tahdoin loukannut yhden perheen pyhää liittoa, loukannut perheen vaimoa ja lapsia.
Olet varmaan niitä, jotka imevät energiaansa negatiivisista asioista, siksi provoilet täällä. Narsistit tekevät juuri sitä. Narsistit nauttivat myös siitä, että saavat rikottua ihmissuhteita ja saavat aikaan mielipahaa ja sekasortoa ympärilleen. He saavat sillä tunteen, että elämäntapahtumat ovat heistä lähtöisin, he pyörittävät muita haluamallaan tavalla. He luulevat olevansa maailman napa.
Jos oikeasti rakastaa jotain ihmistä, ei millään tavalla halua loukata hänen läheisiään, eikä tosiaankaan hänen lapsiaan! Turha selostaa mistään rakkaudesta mieheen, pelkkää narsistista omaneduntavoittelua tämä juttusi on.
Jos haluaa diagnosoida muita, se vaatii muutakin kuin kirjoitusten lukemista keskustelupalstalla. Kukaan ei voi vain kirjoitusten perusteella mitenkään tietää/päätellä, että henkilö olisi narsisti tai persoonallisuushäiriöinen ylipäänsä. Joten kannattaa tosiaan jättää ne diagnosoinnit niille ihmisille ja niihin olosuhteisiin, joihin se kuuluu.
Narsistiksi nimeämisestä on tullut viiime vuosina oikein muoti-ilmiö, mikäon sinällään todella pelottavaa. Kyse ei kuitenkaan ole samasta teemasta kuin pikkulasten "homottelu", vaikka samalla lailla te näillä lotkautuksillanne asetatte muka-leiman ko. henkilöiden otsaan. Ei kannata, kun ei oikeasti ole siihen kompetenssia.
öö..tuota tuota. nikkisi vaan herätti kysymyksen : miten voit kutsua itseäsi rehelliseksi,jos olet vehdannut parikin vuotta ukkomiehen kanssa?
Varmaan siksi, että pystyn olemaan rehellinen itselleni, miehelle ja läheisilleni.
On sulla pokkaa, huh huh!!!
Vattii kyllä luonnetta alkaa vikittelemään toisen puolisoa, olis se tuo kahden liitto millainen tahansa. Itse olen kyllä niin rehellinen ja moraalinen että miehen on oltava täysin entisestä ryvöksesään lentänyt kuin alkaisin vehkeilemään kolmantena pyöränä. Ei liitto kyllä varmasti korjaannu jos hyppää vieraisa vällyissä. saata kokea helpotusta ja voitonrimiemua mutta olet vängännyt tosien parin väliin.
Mitenkähän kauan menee, kun tämän tyypin tunteet sinuunkin raukeaa. Yleensä se voi tapahtua juuri silloin kun ero tulee ykkösvaimosta. MIes vain kokee ettei raksta enää kumpaakaan.
Älää alkoittako suhdetta vielä varttuun ihmiseen. Miksi menne sokemaan. Sitten kun asiat selvät, surutyöt tehty ja selvitetty lasten huoltajuusasiat, voi alkaa etsimään uutta ihmissuhdetta.
En pidä sinua rehellisenä.
Kukaan joka pettää tuolla tavalla tai osallistuu pettämiseen, niin kuin sinä Iitu, ei ole rehellinen. Rehellinen tuskin olet ollut läheisillesikään, ei myöskään mies. Muistanpa pienen episodin, kun mies esitteli sinut lapsilleen "työkaverina" tai että mies selitti lapsillesi, miksi ei voi jäädä teille, että on "työmatkoja" tai jotain kun meni perheensä luo. Kun osallistuit tuollaiseen toimintaan, etvoi käyttää itsestäsi sanaa rehellinen.
Näissä sun likaisissa legendoissa on niin paljon ihmismielelle vierasta, että sä olet joko tosi paha kusettaja tai itsekeskeisen, narsistisen putken läpi maailmaa tutkaileva ääliö.
En usko, että ex-vaimo olisi alkanut juttusille tuollaisen kanssa.Toivottavasti hän ymmärtää pitää lapsensa kaukana tuollaisesta manipuloijasta.
Kummallista, ettet voi naisena ajatella asioita toisin.Oikein kuvottavaa.
Älä huoli. Iitun viekkaudella itselleen pyydystämä mies on jo reippaasti keski-iässä. (näin ymmärsin toista ketjua lukeneena). Pyöriskelee viidenkympin villityksessään. Näinköhän jaksaa kovinkaan kauaa elämää perheessä, jossa kaiken tekemisen ja olemisen säätelee tarhaikäiset lapset? Miehenkin pitää olla jotenkin päästään vialla, jos tuohon liemeen itsensä tietoisesti laittaa. Eiköhän nuo vielä yhteisenkin lapsen tekaise. Kymmenen vuoden päästä mies on vanhuuden kynnyksellä ja Iitulla edelleen alaikäisiä lapsia huolehdittavana. Ei käy kateeksi tuossa kuviossa ketään. Eks-vaimo kyllä ansaitsee uuden onnen.
Vai viekkaudella pyydystämä... En odota ulkopuolisten ymmärtävän. Tästäkin on ehditty puhumaan, että ulkopuolisten on helppo tuomita ja heitellä kommenttejaan, miten suhteemme on likainen ja mies kiinnostunnut vaan nuoren naisen tarjoamista "eduista". meitä tämä lähinnä huvittaa. Ikä on vaan numeroita; kun rakastuu, rakastuu ihmiseen, ei ikään.
Ja kyllä, mies todella haluaa elämän lasteni kanssa, olla mukana heidän kasvatuksessaan. Ja kuten aiemmin kirjoitin, hän haluaisi yhteisen lapsen, mutta minä en oikein ole sille ajatukselle lämmennyt.
Mutta se on pakko sanoa, että vajaa kuusikymppinen ei ole missään "vanhuuden kynnyksellä"! Meillä on itse asiassa hyvät suunnitelmat sen suhteen, kun vuosia tulee lisää ja lapset alkavat olla vähän enemmän omillaan. Silloin voimme perustaa yhdessä firman, jolloin voimme olla enemmän yhdessä, ottaa vapauksia työelämästä ja matkustella entistä enemmän!
Missä tämä vajaa kuusikymppinen on nyt, kun olet täällä koko päivän näköjään puolustellut tekojasi? Eikö sinun pitäisi olla tarjoamassa sitä olkapäätäsi?
Oletko sä oikeesti vielä täysi-ikäinenkään? Alkaa nää tulevaisuuden suunnitelmat jo oleen niin päiväkodin kotileikeistä.
Eikä ole ilmeisesti mennyt aikaisemmat suunnitelmat ihan putkeen, kun pitää edelleen vaan selitellä ja selitellä. Jotenkin vaan haiskahtaa, että huonosti käy ja itsekin olet sen jo tajunnut.
Mä veikkaan, että se yhteinen matkannekin jää kokonaan tekemättä...
Ei tarvitse olla olkapäätäni tarjoamassa - mies on tulossa tänne, kunhan harrastuksestaan pääsee lähtemään. Aamulla lähdetään lasten ja äitini kanssa laivalle.
P.S. Eiköhän tässä ketjussa kohtaa myös se kuuluisa kysynnän ja tarjonnan laki ;)
Mikäpä harrastus se näin myöhälle ottaa? Oma vaimoko?
Sain äsken ihanan tekstiviestin miehen hyvältä ystävältä, joka tuntee minutkin ja olemme muutamia kertoja tässä yhdessä aikaa viettäneet. Laittoi viestin, että tiesi aina, että me lopulta päätyisimme yhteen. Nähdään itse asiassa ensi perjantaina, kun lähdetään miehen työporukan pikkujouluihin. Tunnen sieltä muutamia, mutta jännää päästä vihdoin tutustumaan paremmin miehen maailmaan; ystäviin ja työkavereihin!!
Nyt kuitenkin öitä, ja mukavaa viikonloppua!
Tavataan vaan, taidetaan olla samoissa pikkujouluissa. Ihanan viestin sain just itsekin, joten öitä vaan muru.
Tiedät kai, että terveysriskit kasvavat kun ikääntyy.Ikä ei suinkaan ole vain numeroita.Tietysti se koskee meitä kaikkia.
Minkälaista firmaa olette suunnitelleet?Arvelisin hieromalaitosta, mutta taidat silloin jo olla liian iäkäs siihen hommaan.
Voi iitu iitu iitu millainen hupsu olet. Ihan kaikkia kirjoituksiasi en lukenut (niitä on mielettömästi, aivan liian mielettömästi). Ne kertovat minulle oikeastaan vain yhden asian. Mies haluaa hallita sinua ja sinä haluat olla hallittavissa. Kyse ei ole rakkaudesta.
"hän haluaisi yhteisen lapsen, mutta minä en oikein ole sille ajatukselle lämmennyt."
Et vielä ole lämmennyt. Kun lämpenet ajatukselle ja olet raskaana, muista mitä sanoin. Mies haluaa hallita sinua. Yhteisen lapsen kautta se onnistuu vielä paremmin kuin sinun lastesi kanssa.
Kuusikymppinen on vanhuuden ja eläkeiän kynnyksellä, vaikka mistä päin katsoisi. 10v päästä omat lapsesi ovat teini-ikäisiä. Eivät he silloin vielä ole omillaan, vaan kuluttavat aiempaa enemmän. Jatkavat peruskoulun jälkeisiin opintoihin.
Yhteinen firma kuullostaa myös hallitsemiselta. Yritä muistaa myös, että työtahtisi/miehen työtahti laskee iän karttuessa. Tämä on faktaa.
PS Jos menette naimisiin, tehkää avioehto.
Tämä oli jo liikaa. Jotain satua kaikki. Ei kukaan tervejärkinen mies lähde pari vkoa eropapereiden viemisen jälkeen naisystävän, tämän lasten ja tulevan anopin kanssa risteilylle! Ymmärrän vielä ne olkapäähän nojaamiset, mutta tämä meni jo yli. Todelllisessa tilanteessa ns. kakkosenkin luulisi haluavan vähän aikaa tilanteen rauhoittua.
Hyi hitto. Kyllä on työkaverit kuin lehmät uuden veräjän edessä ja nämä tollot luulee suut ihailusta auki loksahtaneen. Noh.. joka pikkujouluissa joku MOKAA!
Jossakin nurkassa nuolevat koko illan rehellinen Íitu sylissä iilimatona... vou.. ou nou
Ymmärrät sitten, kun itse olet odottanut pitkään, että saatte vihdoin olla oikeasti yhdessä. Kun kuukausia on himmailtu ja odotettu, niin sitten halutaan jo vihdoin elääkin, kun asiat ratkeavat.
Joo eli mies kysyy ja sinä tarjoat
Mies pelaa eikä iitu halua huomata mitään. Jaksaakohan mies kuuskymppisenä vääntää lasten kanssa edes kotiintuloajoista?
Hienoa suunnitella firmaa vanhuudenpäiviksi. Firma varmaan hoitaa itse itseään, tuottaa paljon rahaa. Iitu ja mies senkun matkustelee ja muutenkin nauttii elämästä.
joo mutta siis oikeasti anoppi ja naisen lapset mukaan...
Miehellä on kiire kasata itselleen uusi valtakunta. Siinä täytyy toimia eikä suinkaan rauhoittua :D. Rauhoittua voi sitten, kun iitu on täydellisesti koukutettu yhteisen omien lastensa, yhteisen lapsensa ja firman kanssa. Kyllä iitu hoitaa.
Oma kuuskymppinen valittaa omien kakaroidensa kiistelystä ja melusta, kun ei rauhaa saa, joten hieman ihmettelen, miten jaksaisi vielä nuorempia lapsia. Ja niillä nuoremmilla vielä murrosikä ja taistelut edessä, siinä sitä on kuuskymppisellä kestämistä. Mutta iitu hoitaa senkin terapiallaan.
Juu, kukaan lähde anopin kanssa laivalle... Iitulla mielikuvitus laukkaa. Mä läksin avioeron jälkeen ensin reissuun omien lasten kanssa ja sitten laivalle. Mutta ihan yksin.
Nyt oikeesti; kyllä kuusikymppinen on jo vanhuuden kynnykselläl. Eläkeikä häämöttää. Eikö sulla ole edes työkavereina about kuusikymppisiä ihmisiä? Mulla on. He ovat todella hyväkuntoisia eikä heistä ikä näy päällepäin. Siltikään he eivät enää jaksa meidän 15 v nuorempien tahdissa. Eivätkä haluakaan enää jaksaa. Ovat oman leiviskänsä yhteiskunnan hyväksi tehneet. Haluavat jo rauhoittua. Nauttia omista lapsenlapsistaan, puolisoistaan, pikkuhiljaa jättävät työt vähemmälle.
Ja sä hullu suunnittelet vielä firman perustamista. Kuka ne työt tekee? Lapsesi eivät sitäpaitsi ole omillaan vielä ainakaan kymmeneen vuoteen. Ne opiskelee, asuu kotona, tarvitsee sun apua ja tukea. Teini-ikä on monesti aikamoista pyöritystä. Jaksaako mies sitä enää, jaksatko edes itsekään viisikymppisenä, kun pyörit omissa kriiseissäsi.
Mun isä on kohta 70 v ja seurannut lapsenlapsien kasvamista. Vanhimmat heistä ovat murrosiän juuri ohittaneet. Muistan aina, kun hän vähän yli kuusikymppisenä sanoi, että onneksi ei ole enää murrosikäisiä tenavia itsellä, hän ei jaksaisi. Iloinen oli, kun teinit kävi kylässä ja tykkäsi heistä, mutta että päivästä toiseen samaa hulinaa...
Enkä mä tajua, miksi otit noin paljon vanhemman miehen ylipäätään? Eikö omanikäinen olisi ollut paaaaaljon parempi vaihtoehto? Olisitte olleet samalla viivalla.
Mies on onnensa huipulla, pääsee näyttelemään nuorikkoaan työkavereilleen. Monestikohan hän huoli vaimonsa pikkujouluihin mukaan? Tuskin edes kysyi. Mutta Iituhan ei kysy, käykö miehelle, hän vaan tunkee sinne. Itse en ilkeäisi. Antaisin tilanteen rauhoittua ja kaikkien tottua siihen. Iitulla ei järki päätä nyt oikeasti pakota.
Minulla kutakuinkin samanlainen tilanne, siis perhekuvioiden suhteen ja ei ole ollut mitään valittamista, päin vastoin. Itse olen 35v ja mieheni täyttää ensi vuonna 50. Hänellä aiemmasta liitostaan teinejä, minulla kolme lasta välillä 4-8 vuotta. Miehen jaksaminen on huippuluokkaa, ja mitä minun lapsiini tulee, hän sanoo jaksavansa olla nyt ihan eri tavalla läsnä, kun on kerran nähnyt sen jo, ja tietää mitä tuleman pitää. Ja kyllä, olemme puhuneet myös yhteisestä lapsesta.
Tämä ikäkysymys taitaa olla ikuisuuspuheenaihe, mutta ihan oikeasti, kun molemmat ovat aikusia, rakkaus ja parisuhteen onnellisuus eivät kysy ikää. En minäkään mitenkään suunnitellut rakastuvani itseäni 15 vuotta venhempaan mieheen, mutta kun olemme yhdessä, ikäeroa ei huomaa mistään.
Komppaan minäkin! Jos ikäerosta puhutaan niin siitäkään asiasta ulkopuoliset eivät voi sanoa mitään. Kaikki on kiinni siitä, minkälaista parin keskinäinen yhdessäoloja kemia on.
Itse menin yhteen itseäni reilusti vanhemman miehen kanssa, ja täytyy sanoa, että ensinnäkin tämä mies on ensimmäinen, joka oikeasti tietää, miten ollaan naiselle hellä sängyssä! Ja jaksaa huomattavasti pidempään ja useammin kuin 15 vuotta nuoremmat, yli-innokkaat miehet, jotka tuntuvat ajattelevan vain omaa nautintoaan.
Miehen omat lapset ovat jo aikuisia, ja nyt mies on todella innoissaan mukana minun lasteni elämässä. Lähtipä mukaan päiväkodin vanhempainyhdisykseen ja fudisjoukkueen valmentajaksikin!
Hei haloo viiskymppinen ja kuuskymppinen mies painii kyllä ihan eri kategorioissa, nimimerkillä kokemusta omaava. Ei millään jaksa tuo vanhempi enää viimeisen murrosikää, vaan kaikki on nuoremman vaimon vastuulla. Vielä viiskymppisenä jaksoi ihan toisella tavalla.
Nyt kalkulaattori käteen. Eikös iitu kirjottanu ekassa ketjussa olevansa jonkin verran yli kolmekymppinen ja mies 13 vuotta vanhempi - eli jos iitu on palttiarallaa 35v, ni mies on vielä alle viiskymppinen. Kyllä moni mies vielä sen ikäsenä voi omankin lapsen hankkia!
No mistä se sit kertoo, että omaa vaimoa ei ole pyydetty pikkujouluihin, mutta uusi rakas halutaan viedä sinne?! Ainakin eks-vaimona olisin loukkaantunut!
Naisten välinen solidaarisuus on kyllä pahin tekopyhyys ikinä - ne samat tyypit, jotka tälläkin palstalla meuhkaavat siitä asiasta, kivittävät täällä aloittajan 6-0! "iitu sylissä iilimatona..." - just joo. Luuletteko tosiaan, että kukaan aikuinen mies antaisi vastentahtosesti itsensä vietellä ja joku nainen väkisin tunkis firman pikkujouluihin mukaan?! Älkä olko lapsellisia. Kyllä mies tässä haluaa "esitellä" iitun muille, tuoda osaksi elämäänsä, ihan näkyvästi, kun vuosia salannut.
Mistäkö tiedän? Olin itse jonkin aikaa kakkonen. Ja kun mies erosi, hän halusi todellakin näyttää kaikille löytäneensä vihdoin rakkauden! Että on onnellinen. Ja kun miehellä on jo elämänkokemusta, hän todella osaa arvostaa sitä mitä hänellä on ja osoittaa sen!
Mieshän voi tehdä lapsia niin kauan kuin saa pelin seisomaan, siitä ei ollutkaan kysymys. Mä käsitin, että iitu on himpan alle nelikymppinen ja 13 v vanhempi mies huitelee viidenkympin kieppeillä. Ja elämän tosiasiahan on, että viisikymppinen painii eri sarjassa kuin kuusikymppinen. Ja siihen ei enää mene kauan, kun mies tuon kuudenkympin ylittää. Yksi hujaus vaan.
Hienoa, jos ap ja muut vanhempien miesten kanssa parisuhteessa olevat jaksavat uskoa, että mies ei vanhene koskaan. Se vaan ei ole totta. Kaikki me vanhetaan.
Ihmettähän olisi, jos ei vanhempi mies osaisi tuottaa naiselle tyydytystä eri lailla kuin nuorempi mies. Tottakai osaa, oppinut vuosien varrella. Musta vaan on tosi surullista, että oman ikäiset miehet tuomitaan taitamattomiksi tunareiksi. Mä olen saanut elämäni parasta seksiä pari vuotta itseäni nuoremmalta mieheltä ja mua ei viehätä yhtään vanhemmat miehet. Ei viehättäneet edes nuorempana.
Ikäkysymykset on niitä iäisyys kysymyksiä. Toiset tykkää äideistä, toiset tyttäristä. Mutta että tässä iässä pitäisi seurustella 13 v vanhemman miehen kanssa, hui kauhistus!
Joo. Tuo on sitä salasuhteilijoitten tyypillistä itsekkyyttä. Kun on niin pitkään joutunut "kärsien" odottamaan, niin sitten pitää saada tehdä mitä huvittaa. Elää voi järkevästikin, ei toisia talloen (vaimo ja lapset) ja anopitkin mukaan soppaan sotkien. Itse ovat hankalantilanteen itselleen järjestäneet. Ja siten tlee yllätyksenä kun kaikki ei hyväksykään ja saa osakseen ylenkatsetta.
En ole sanonut, ettei mies vanhenisi, toki vanhenee ja niin minäkin. Mutta ikäero ei todellakaan ole este onnelliselle yhteiselämälle, ihan koko elämän matkan. Kun aloitimme suhteen, mieheni kysyi minulta, mitä ajattelen siitä, että hän todennäköisesti lähtee vanhuuttaan huomattavasti ennen minua. Sanoin sen olevan realiteetti, mutta ennemmin vaikka kolmekymmentä vuotta onnellista elämää hänen kanssaan, kuin viisikymmentä vuotta jonkun toisen kanssa! Kun on löytänyt sen ihmisen, jonka kanssa on todella hyvä olla, ei sitä lähde etsimään "jotain" muuta vain siksi, että toinen on vähän vanhempi.
Harrastaa seksiä oman vaimonsa kanssa?
Erittäin hyvin sanottu. Vähän sama asia kun jos sinulla itselläsi olisi vain tyttölapsia ja tapaisit ihanan miehen, jolla on edellisestä liitostaan poikia, niin vaikka mies olisi kuinka kaikkea sitä mitä haluat ja toivot, olisikin pakko etsiä joku sellainen, jolla on tyttöjä, koska et vain oikein tiedä, mitä niiden poikien kanssa tekisit, kun itselläsi ei niitä ole!
Paljon näkee onnellisia pareja, joilla on ikäeroa, kun vaan uskaltaa ympärilleen katsoa. Ja vaikka jokainen meistä vanhenee, ei se ole pelkästään ikäsidonnaista, mitä ja miten jaksaa. Tiedän parin, jossa nainen on nyt 58-vuotias ja mies 68-vuotias; elämänsä parasta aikaa viettävät matkustellen, kuntoillen ja jopa siellä makkarin puolella!
"Eivätkä haluakaan enää jaksaa. Ovat oman leiviskänsä yhteiskunnan hyväksi tehneet. Haluavat jo rauhoittua. Nauttia omista lapsenlapsistaan, puolisoistaan, pikkuhiljaa jättävät työt vähemmälle."
Noinhan tuo menee. Lapsenlapsista myös nauttii, koska heitä ei ole pakko paapoa, ellei jaksa.
Ota silmä käteen! Harrastaisitko itse vaimona tulevan ex-miehesi kanssa seksiä tuollaisessa tilanteessa?! Taidat olla vähän yksinkertainen, jos niin ajatteletkin. Mutta uskoakseni olet niitä pikkusieluja, jotka elämänsä iloksi toivovat täällä pahaa muille, kun omassa elämässä ei ole mitään, mistä repisi iloa!!
Tosiasia on kuitenkin se, että ikä tuo mukanaan vaivoja ja sairauksia. Pahojakin. Voit olla onnellinen terveestä ja jaksavasta pian 50v miehestä. Kun nuorin lapsistasi täyttää 15, niin miehesi on jo 60. Mies jaksaa olla hyvin läsnä lapsillesi, koska hänelllä ei ole siihen mitään velvoitteita eikä samanlaista vastuutakaan kuin omista lapsista.
Minä tiedä koko joukon suhteita, joissa vaimo on 10-20 v miestään nuorempi. Miesten eläkeikään asti meni hyvin, mutta sitten useiden kunto petti, liikuntakyky meni - tai muisti alkoi pahasti heiketä. Hyvin monet vaimot ovatkin nyt miestensä omaishoitajia. Itse olen miettinyt olisiko minusta tarvittaessa sellaiseen.
Ikäeron huomaa sitä paremmin mitä vanhemmaksi tulee.
Miehethän voi lapsen hankkia ihan missä iässä vaan, vaikka satavuotiaana. Eri asia sitten kuka nainen haluaa kasvattaa lapsen yksin. Etenkin kun on pari vähän vanhempaakin lasta kasvatettavana.
Varmasti jotkut miehet saattavat ajatella, että onpa onnistunut pokaamaan nuoremman naisen.Monet varmasti myös, millähän lailla likalla viiraa, kun on lähtenyt papparaisen matkaan.
Mistä lähtien alta viiskymppinen on ollut papparainen?!
Eturauhasvaivojen kukka? Noh. Kyllä sellaisille hymyillään ja selän takana pilkataan. Mies joko vaikuttaa hurahtaneelta typerykseltä tai nilkiltä, joka leveilee sillä, että jätti entisen vaimonsa ja valitsi uuden ja on niiiiiiiiiiiin rakastunut.
Ihmisten epäsuopeus johtuu siitä, ettei kukaan haluaisi sellaista omalle kohdelleen. Ei ainakaan naiset. Miehet saattavat olla kateellisia, mutta useinheidän suhtautumisensa on happaman katalaa. Puukosta voi saada selkään ja urakin katkolla, jos kilpailua samaan asemaan firmassa riittää.
Minun mielipiteeni on, että nämä nuorehkot naiset ikäluokassa 30-40v, jotka haluavat parisuhteeseen 50-60v miehen kanssa ja vielä kiittävät ja kehuvat miesten taitoa ja kestävyyttä sängyssä eivät tiedä mitään todellisesta seksielämästä.
Ko. ikäluokassa mies ei ole enää kestävyydessä parhaimmillaan ja sehän on yleinen fakta. Hellyyttä toki löytyy ja sitä täytyykin olla, että mies saa itsensä viritettyä. Sehän vaatii hiukan pidemmän esileikin kuin nuoremmilla.
Nämä Naiset itse ovat niitä ei-seksuaalisia joille ei elämässä ole ollut liikaa tarjontaa, eikä tietty itsellä aina siihen kiinnostustakaan. Eli tyytyvät vähempään.
Seksuaalinen ja viriili nelikymppinen nainen kaipaa kumppanikseen nuorempaa viriiliä miestä!
Onneksi se on vain sinun mielipiteesi. Olin yli kymmenen vuotta naimisissa ikäiseni miehen kanssa, jota seksi ei kiinnostanut: kolme minuuttia max. halki-poikki-pinoon, ja kun koitin jotain edes ehdottaa, ni ei häntä kiinnostanut. Kerta kuussa seksiä riitti hänelle hyvin. Lopulta erosin, en nyt pelkästään seksin takia, mutta kuitenkin.
Sitten tapasin tämän itseäni 15 vuotta vanhemman miehen, ja nyt voidaan puhua rakastelusta. Ensinnäkin, mies ei todellakaan tarvitse mitään "virittelyjä" vaan syttyyjo ihan minun näkemisestäni. Jaksaa helposti tunninkin ja alta puolen tunnin päästä uudestaan. On valmis vaiikka keskellä yötä ja aamulla se vasta parasta onkin - pitkät hellät hetket.
Toki minunkin kokemuksenion nyt tästä yhdestä viisikymppisestä, mutta silti...
Ei ole siitä kysymmys.
Vain totaaliluuserit haikailevat noin ikääntynyttä miestä, jolle omat lapset ovat luonnollisesti kaikki kaikessa.
Iitun lapset kiinnostavat niin kauan kuin pillunsaantia riittää.
Vaikka teette yhteisen lapsenkin, originaali on se tärkein.
Laivalla näin tällaisen parin. Reilusti nuorempi vaimo lykki vanhaa ukkoa pyörätuolissa. Kiva homma vielä menoikäiselle naiselle.
60v ukon puheet uusista lapsista ja uusista firmoista on tuttuja. Voimat alkaa vähetä, mutta yritetään epätoivoisesti itselle osoittaa että virtaa on, 'ikä on vain numero'. Nuoremman naisen vieminen firman pikkujouluihin on halua kukkoilla ja osoittaa ehkä itseä nuoremmille työkavereille, että on dynaaminen ja viriili mies.
Iitu, pidähän varasi. Jos ukko ei pikkuhiljaa ala hidastamaan tahtiaan kuten iän puolesta jo pitäisi, voi iskeä sydänkohtaus tai aivoverentulppa tms.
Kukaan fiksu mies ei veisi uutta naista pikkujouluihinsa keskellä pahinta erokriisiä. Iitu, koska olet fiksu, runnostanet miehen todellisen luonteen juhlissa. Hän esittelee sinua ylpeästi kuin uutta autoa miesduunikavereilleen. Sinulle voi tulla tunne, että olet näyttelyesine, todellinen huolenpito ja sinun hyvinvointisi ei olekaan aitona mukana.Jos miehet vielä hymyilevät tietyllä tavalla tms, firmassa voi vallita kulttuuri, jossa miehet kisailevat henkisestikin keskenään ja osoittavat mieskuntoaan toisille naisjutuilla ja -suhteilla.
Mieskunnosta. 60-vuotias pitää seksihalujaan ja sivusuhteita yllä useimmiten Viagran voimalla. Naisille pillereistä ei kerrota, vaimot yleensä tietää. Joten ota reippaasti tämä arka aihe keskusteluun, kun kerran osaatte puhua kaikesta ja olet nyt vaimon asemassa.
Juu, sulla on kokemusta vain yhdestä oman ikäisestä miehestä. Harmi. Muutoin tietäisit, että nelikymppiset miehet pystyy tuohon samaan, helposti jaksavat tunninkin ja kohta uudestaan. Keskellä yötä, keskellä päivää, aamuisin. Tarjoavat parasta seksiä, mitä aikuinen nainen voi saada.
Ja se on kaikista parasta, että ovat ajatusmaailmassaankin samalla tasolla mun kanssa. Mulla ei olisi edes puhuttavaa itseäni 15 vuotta vanhemman miehen kanssa. Ihan eri vuosikymmenillä eläneenä mä vaan en löydä yhteistä säveltä heidän kanssaan. Nyt tällä hetkellä 50 vuotiailla miehillä tuntuu edelleen olevan ohjenuorana parisuhteessa, että mies vie ja nainen vikisee. Omassa ikäluokassa en tällaista ole huomannut, naista pidetään tasaveroisena kumppanina ja heidän mielipiteitään jopa arvostetaan.
Ap kirjoittaja valitettavasti tekee kaiken niinkuin mies haluaa. Ei omaa tahtoaan ilmaise eikä käytä. Kirjoittelee aika fiksusti, mutta rivien välistä voi lukea, että tekee kaiken niinkuin mies tahtoo. Me lukijat luullaan, että ap on itsekäs ja ilkeä. Eipä taida olla, vaan voimakastahtoisen miehen vietävissä. Miehen, joka on tottunut siihen, että nainen on hierarkiassa aina alempi. Senhän näkee jo käytöksestä omaa vaimoaan kohtaan. Ei arvosta, ei kunnioita. Jos arvostaisi ja kunnioittaisi, olisi ottanut eron ennenkuin vieraaseen sänkyyn hyppää. Enkä jaksa uskoa, että Iitu olisi ensimmäinen, jota pyörittää oman tahtonsa mukaan.
Mikä tuossa nyt niin arka aihe on??
Selviää sulle kyllä, jos otat asian puheeksi jonkun miehen kanssa.
Suhde ei ole pelkkää seksiä... vaikka useinmiten seksi merkitsee eniten etenkin vanhemmille miehille. Nuoremman vaimon avulla he yrittävät todistaa itselleen mieskuntoisuutta ja unohtaa olevansa vanhoja.
Hyvin kirjoitettu "60vikäkriisiukko".
Yleensä naistenkin keski-iänkriisiin liittyy oleellisesti oman kuolevaisuuden tajuaminen. Vaikka vielä 35-45v nainen voi ajatella, että elämää riittää kauas hamaan tulevaisuuteen, niin viimeistään 45v jälkeen iskee tosiasia, että oma elämä alkaa mennä sinne varjoisammalle puolelle. Tosiasia, vaikka ikä onkin vain numero.
Kannattaa pitää aina omasta terveydestä huolta ja hidastaa tahtia viimeistään 50v korvilla.
Ikäero ei tosiaan ole este parisuhteelle. Realiteetti se silti on. Jopa niin, ettei viisikymppisenä ole realistista odottaa onnellista elämää kenenkään kanssa kolmeakymmentä vuotta, saati viittäkymmentä. Tämänpäivän realiteetti on myös aivan eri asia kuin muutaman vuoden päästä. Pelkästään aikuisiän diabetekseen ja verenpainetautiin sairastuneen miehen seksuaalinen aktiivisuus ja kyky saattaa kadota kokonaan. Paitsi mies itse, siitä kärsii etenkin paljon nuorempi vaimo.
No miehethän voivat hankkia lapsia koska vaan. Kun ei itse tarvitse hoitaa eikä olla vastuussakaan, jos sitä haluaa kaihtaa ;).
Miksi viisikymppisenä ei muka ole realistista odotaa olevan jäljellä kolmekymmentä vuotta elämää toisen kanssa?!
Mitä toisesta ihmisestä välittämiseen ja rakastamiseen tulee, se ei ole kiinni siitä, jos toinen sairastuu tai vaikka seksuaalinen kyky katoaisi. Ex-vaimonsa ksyi minulta kerran, olisinko oikeasti valmis hoitamaan miestä, jos tarve vaatisi? Ei varmaankaan uskonut siihen. No, uskonpa että nyt hänkin uskoo.
"Harrastaisitko itse vaimona tulevan ex-miehesi kanssa seksiä tuollaisessa tilanteessa?! "
Seksi puolison tai exän kanssa on mahdollista ihan missä tilanteessa vain. Nimittäin ihan "mahdottomista" tilanteista olen kuullut. Se onkin pannut miettimään voiko kakkostakin pettää vielä liiton aikana tai vähän myöhemmin ja kuinka paljon on vähän? Missä menee raja, vai onko raja aina veteen piirretty viiva?
Elämänsä voi sekoittaa monella tavalla, mutta vainoharhaiseksi on turha ryhtymällä ryhtyä. Jos et voi luottaa toisen ihmisen sanaan, niin mihin sitten?! Siis niin kauan tietenkin, kunnes "toisin todistetaan". Sen jälkeen on jokaisen omassa harkinnassa, montako "toista tilaisuutta" antaa ja millä perusteilla.
Harrastaisin ja olen harrastanut. Ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, että eropäätöstä tehdessä ja heti sen jälkeen pariskunta harrastaa seksiä ollessaan saman katon alla. Sehän on pelkkkää seksiä, vailla valtavia rakastumisen tunteita. Niinhän iitukin täällä kokee seksin seksinä ilman tunteita, eikä välittänyt (muka) yhtään, vaikka mies harrastikin sitä myös vaimonsa kanssa.
Siis tarkoitin sanoa, että iitukin koki miehen ja vaimon välisen seksin pelkkänä suorituksena, kun ei miehen puolelta enää tunteita ollut.
Miesten keskimääräinen elinikä on 70
"Mitä toisesta ihmisestä välittämiseen ja rakastamiseen tulee, se ei ole kiinni siitä, jos toinen sairastuu tai vaikka seksuaalinen kyky katoaisi."
Näinhän sitä yleensä ajatellaan. Ennen sairastumista ja seksivaikeuksia/--kyvyttömyyttä.
Niin ajatellaan, mutta koettu on nyt, että kun toinen sairastuu, niin toinen voi vaan lähteä pettämään. Heti hylätään vaikeuksien edessä ja ei viitsitä edes selvittää puhumalla mitään.
Niinhän se vaimokin uskoi ja luotti, ja kuinka kävikään?
Ja vaikka ei hylättäisi heti vaikeuksien edessä, niin ajan kanssa kyllä.
"Jos et voi luottaa toisen ihmisen sanaan, niin mihin sitten?! "
Muistele Iitu miten se menikään. Viestinnästä alle puolet on sanoja. Loput viestintä perustuu kaikkeen muuhun, ilmeisiin, eleisiin, intuitioon... Pitää osata tulkita toista, lukea rivien välistä (kuten tuolla jo pari kertaa kirjoiteltiin). Mitä ilmeisemmin kaikista kirjoituksistasi päätellen, luotat vain ja ainoastaan miehen sanaan. Vieläpä paljon enemmän kuin itseesi. Puhumattakaan, että antaisit omalle intuitiolle mitään sijaan. Mielenkiintoista on myös, että tulkitset yli puolta ihmisten välisestä viestinnästä "vainoharhaisuudeksi". Kaikki tämä on mahdollista vain siksi, että pelkäät tulevasi hylätyksi. Se on ehdottomasti syy nr1 miksi ylipäänsä olet tuossa suhteessa. Tosin monet asiantuntijatkin sanovat, että ihmisiä yhdistää parisuhteissa rakkautta enemmän parin toisilleen sopivat traumat. Kuten ilmiselvästi teillekin on käynyt. Eheytyminen traumaattisessa suhteessa on hyvin vaikeaa. Jos tai kun toinen jostain syystä eheytyisikin, niin suhde päättyisi siihen.
Niin eikä välttämättä hylätä tarvitse. Etsiä vain esim. seksiä muualta, ellei sitä kotona saa.
Todella kylmää ajattelua. Kun toista rakastaa, rakastaa myös silloin kun on vastoinkäymisiä. Silloin ei tule mieleenkään paeta vaan olla tukena.
kaksi vuotta sivusuhdetta takana meillä. Tänään sovittiin ensi maanantai. Molemmat jättää eropaperit maistraattiin. Ja se on siinä.
Ei ihminen voi tietää, miltä tuntuu kun voimat vähenevä, jos itse on nuori.
Sodan jälkeenhän monet nuorehkot naiset joutuivat ottamaan itseään huomattavasti ikääntyneemmän miehen, kun jäljellejääneistä ikätovereista oli kova kilpailu.Kyllä kaikki varmaan olisivat ottaneet ikäisensä, jos olisi ollut valinnanvaraa.
Jokainen tekee valintansa itse ja tietysti puolustaa useinkin kantaansa, kukapa nyt omaa perhettään alkaisi haukkua.
Minun mies on 55 eikä hän meinaa jaksaa lastenlasten kiukuttelua millään.Ei jaksa eikä huvita.
Myöskin sängyssä hän on kaukana entisestään, mutta mitä sitten.Rakastan häntä puutteineenkin edelleen yhtä lailla.
Mies on ihan terve ja omaa hyvät elämäntavat.
Itsekään en jaksaisi enää hoitaa pientä lasta.Toki siinä tapauksessa, että lapsilleni sattuisi jotakin.Toisen lasta en missään tapauksessa jaksaisi.
Autan kyllä joskus toisten lasten hoidossa, mutta tilapäishoito onkin täysin eri asia.
Tää alottaja-akka suorastaan kiemurtelee saamastaan huomiosta, toivottavasti tukehtuu siinä samalla, näitä huomionhakuisia sokeasti omiin tarinoihinsa uskovia narsistipaskoja on nähty ennenki.
Hei oikeesti, mitä enemmän tää ketju saa kommentteja, sitä enemmän tuo alottaja saa pontta stoorilleen (siinä orgastisen hurmion ohessa)!
Oletko kade?!
Muistanko väärin vai kirjoititko sinäkin tällä palstalla järjettömästä rakkaudestasi ukkomieheen? Siksi sä et ymmärrä muiden mielipiteitä, eikö? Luulet kaikkia kateellisiksi. Kukaan ei ole kateellinen naiselle, joka tietoisesti ottaa itselleen miehen, joka on jo osoittanut pystyvänsä pettämään. En tiedä, onko hän rohkea vai tyhmä. Veikkaan jälkimmäistä. En tiedä, pitäisikö häntä sääliä vai kunnioittaa. Lähinnä säälittää.
Sulta ainakin on huumorintaju kadonnut ajat sitten. Kiihkeästi vaan puolustat pettäjiä ja heidän kakkosiaan. Onko sulla yhtään empatian tunteita petettyjä kohtaan?
Sirkulaari on hehkuttanut olevansa jo kauan ykköistynyt kakkonen ja kovasti onnellisessa parisuhteessa nykyisin.
Hän pyörii täällä tulevaa petettyä esittäen.
Aikas fiksu nainen, uskottomuuspalstalla en olisi minä tullut ikinä sen jälkeen käymään jos olisin päässyt ykköseksi, mutta jäin rannalle.
Ap muistuttaa minua, niin minäkin uskoin kun mies ilmoitti vaimolle eroavansa, vietti aikaa minun ja lasteni kanssa, sinne palasi mistä oli muka lähtenyt.
Kakkosen mielestä hän on oikeutetumpi tuohon mieheen kuin miehen vaimo. Sitähän kakkoset täällä julistaa.
Tuomitaan vaimot jotka haluavat taistella perheen ja kodin puolesta. Kakkoseille ei merkkaa mitään onko miehellä lapsia vai ei. Eikä ykköstynyt kakkonen kasvata miehen entisetä liitosta olevia lapsia sen saa lasten äiti tehdä ja mielellään ilman miestä Sehän olisi kakkosen unelmien täyttymys vierottaa isä lapsistaan.
Onkohan Iitun suunnitelmissa otettu huomioon, että jos lapset kuitenkin haluavat asua isän kanssa kunhan alkujärkytyksestä toipuvat? Miten sitten suu pannaan? Varmasti ei suostuisi kasvattamaan miehen lapsia ominaan vaikka sitä mieheltä vaatiikin. Vai mitä on kansa täällä mieltä?
Eivät halua.Ihku varmasti.
Toivottavasti hylkäävät narsistisen äitipuolensa ja helposti johdateltavan isänsä heti!
Toivon, että vaimo löytää uuden miehen, joihin lapsetkin voivat turvata.Tuollaisia Iituja mahtuu 24 tusinaan, mutta lapsirakkaita isukkeja ei.
Mies oli varmaankin juuri sopiva Iitun-laisiin surkeisiin mittasuhteisiin.
No niin, täällä yksi petetty vaimo taas julistaa tietävänsä, mitä kunkin kakkosen päässä liikkuu, iskemällä heidät kaikki yhteen muottiin. Kypsää.
Hyvin usein nämä kakkoset haluavat ihan oikeasti todella tutustua miehen lapsiin ja ajan myötä suhde usein muodostuukin tällaiseksi, jos mies siis eroaa. Ja jos vaimo ei mustamaalaa lasten isää vaan ymmärtää hoitaa eron aikuisella, lapsia ajattelevalla tavalla.
Mutta menemättä sen syvemmin sellaisten ihmisten elämään, jota ei tunne, sanon vaan, että tuo petettyjen vaimojen luulo siitä, että kakkoset eivät ole kiinnostunut miehen lapsista ja pyrkisivät erottamaan miehen lapsistaan on niin väärä kuin vain väärä voi olla.
"Ja jos vaimo ei mustamaalaa lasten isää vaan ymmärtää hoitaa eron aikuisella, lapsia ajattelevalla tavalla. "
Eikö olisi lasten kannalta aika paljon parempi, että isä hoitaisi avioeron lapsia huomioivalla tavalla? Pettäminen ei vain taida kuulua siihen tyyliin. Avioeron voi hoitaa kaikkia osapuolia kunnioittavalla tavalla. Se vaatii sellaista aikuisuutta ja kypsyyttä, jota ainakaan tämän ketjun aloittajalta ei löydy.
No eivät varmasti halua!
Kannattaa muistaa, että taustalla on tasapainoinen nainen.Kehissä taas narsistinen, äitimäisestä kaukana oleva huora.
Lasten takia ei tule pysyä avioliitossa, sehän on parisuhde, vaan rakkaudesta toiseen. Kukaan ihminen ei ole oikeutettu toiseen ihmiseen, ei vaimo, kakkonen eikä mies, vaan jokainen on vapaa lähtemään etsimään onneaan muualta jos sitä ei omasta parisuhteesta löydy. Vaimon ns. taistelu perheen puolesta on typerää jos kaikesta miehen toiminnasta näkee ettei rakkautta enää ole jäljellä eikä minkäänlaista kunnioitusta. Lasten selän taakse on turha piiloutua ja vedota perheen koossa pysymiseen. Lapset kärsivät eniten jos kotona on ikävä ilmapiiri ja puolisot eivät kunnoita toisiaan. Kakkonen ei voi terveeseen suhteeseen mennä väliin, aina suhteessa on jo jotain pielessä.
Eiköhän lasten kannalta ajateltuna ole parasta, että suhteessa on kaksi aikuista täysipäistä ihmistä, jotka haluavat sitoutua omaan parisuhteeseensa ja selvittää ongelmat, jos niitä ilmenee. Ikävä ilmapiiri kun on ihan oma luomus ja siihen voi vaikuttaa. Jos mies ei ole osannut luoda "tervettä" parisuhdetta vaimonsa kanssa, ilmeisesti miehen taidot ovat hyvin puutteelliset. Siihen ei kuitenkaan auta kuin työskentely itsensä kanssa, ei uskottomuus tai muutkaan lasten kannalta tuhoisat keinot.
Lasten kannalta on parasta, että heillä on kaksi rakastavaa vanhempaa, vaikka eivät saman katon alla asuisikaan. Ei lapsiaan rakastava aikuinen heitä erossa unohda ja lakkaa heistä huolehtimasta.
Jos tilanne parisuhteessa ajatuu siihen, ettei toiselle enää edes puhuta, tehty kaikkensa, käyty parisuhdeterapiassakin ja mikään ei muutu, niin saako lapset hyvän kuvan parisuhteesta? Ei saa. Oppivat vaan hyviksi näyttelijöiksi. Tätä on monen huonossa parisuhteessa kitkuttelevan mahdotonta tajuta.
Huono parisuhde ei ole vain sen toisen syy. Vikaa on aina molemmissa. Itsetutkiskelu on silloin paikallaan. Sopuisa ero on mun mielestä aina parempi kuin tunteeton liitto. Mikä siinä erossa niin paljon pelottaa?
Pariterapia, jota on kuvattu tässä ketjussa, kuulostaa lähinnä vitsiltä. Parisuhdeterapeutti ei voi auttaa pariskuntaa, jos toisella on aviolitton ulkopuolinen suhde. Silloin ei todellakaan ole tehty "kaikkea", vaan paetaan omaa kyvyttömyyttä solmia hyvä parisuhde. Itsetutkiskelu on silloin paikallaan!
Niin helppo sanoa, jokainen on vapaa lähtemään, miksei sitten lähde, jos on sitä mieltä? Vai onko tilanne se, että ei oikein tiedä itsekään mitä mieltä on ja mitä haluaa lähdöllään aiheuttaa? Jokainen kuitenkin tietää sen lähdön tosiasiallisen syyn, vaikka syytä yritetäänkin vyöryttää petetyn niskaan. Oikea lähtijä ja oikeutettu lähtijä näissä pettämistapauksissa on se petetty ja hänellä on siihen syy: puolison rike. Vaikka kuinka yrittää petettyä mustamaalata, niin kaikki on lopulta sen pettämisteon syytä, kaikki traumat, sairaudet, henkisen tasapainon järkkymiset niin lapsilla kuin petetylläkin erityisesti tilanteessa, jossa on pitkään petetty selän takana ja valehdeltu niin lapsille kuin puolisollekin.
Hei come on! Et voi oikeasti ajatella noin yksisilmäisesti. KAIKKI ei ole pettämisteon syytä, kuten haluat asian ajatella. Suhteessa on useimmiten jotain pahasti pielessä jo ennen pettämistä. Usein sitä on pettäjä koittanut selvittää ja ratkaista, ennen kuin menee pettämään. Sehän on täysin loogistakin: toisen osapuolen ei ole hyvä olla liitossa, hän tuo sen esiin, esittää tunteensa, yrittää saada puolisoaan kuulemaan ja aikaan saada muutoksen. Mutta jos ollaan lopulta keskenään asian suhteen liian erilaisia, tai jos toinen on täysin tyytyväinen liittoon, muutos on mahdoton.
Se kun suinkaan tarkoita sitä, että vaikka toinen puolisoista olisi tyytymätön, toinen voi olla täysin tyytyväinen liittoon/liitossa. Toiveet ja tarpeet eivät aina lopulta välttämättä kohtaakaan, ja silloin ei auta vaikka mitä tekisi. Vaikka kuinka puhuisi ja kävisi terapiassa, kaikki asiat eivät silti välttämättä aina muutu molempia tyydyttäviksi.
Ihan kaikella kunnioituksella mielipidettäsi kohtaan, eikös se jo kerro aika paljon avioliiton tilasta, että mies ei ole halukas lopettamaan suhdetta toiseen naiseen?! Jo, on selvää, ettei pariterapialla ole siinä kohtaa mitään virkaa, mutta vielä enemmän se kertoo siitä, ettei miehellä ole enää edes halua sitoutua avioliittoonsa.
Tähän haluan kommentoida, koska tunnutte tietävän niin hyvin, mitä mieltä olen. Kuten olen koko ajan sanonut, rakastan miestä sellaisena kuin hän on, ja "kokonaisuuteen" kuuluvat myös hänen tyttärensä. Näin ollen on sanomattakin selvää, että olemme puhuneet siitä, mitä jos tytöt haluavatkin asua isänsä kanssa.
Spekuloimme näitä vaihtoehtoja jo kauan sitten. Mies on koko ajan ollut täysin varma siitä, että tytöt haluavat asua äitinsä kanssa, erityisesti sen vuoksi, että haluavat pysyä nykyisessä kodissaan/ympäristössään. Mies taas haluaa muuttaa jossain vaiheessa minun paikkakunnalleni, eikä usko tyttöjen haluavan pysyvästi muuttaa. Mies on hyvin vahvasti sitä mieltä, ettei hän halua pidemmän päälle etäsuhdetta vaan haluaa asua minun ja lasteni kanssa. Jos tytöt taas haluaisivat muuttaa, olisivat he ilman muuta tervetulleita asumaan kanssamme. Olen myös sanonut, että jos tytöt haluavat asua isänsä kanssa, mutta eivät muuttaa paikkakuntaa, on ehdottoman selvä asia, että mies asuu nykyisellä kotipaikkakunnallaan kunnes tytöt aikanaan muuttavat pois kotoa.
Mitä tulee siihen, että olisinko valmis "kasvattaman tytööt ominani", se ei todellakaan ole tässä tilanteessa tarpeellista. He ovat teinejä, lähellä täysikäisyyttä ja heillä on äiti. Mutta jos heillä ei olisi, tai he olisivat vielä pieniä, olisin totta kai valmis olemaan heille se luotettava aikuinen tms. ja kasvattamaan heidät yhtä lailla kuin omani. Ja sitten taas tuo kärkäs kommentti "vaikka sitä mieheltä vaatiikin" - joopa joo; en todellakaan vaadi. Olen sanonut miehelle, että minun mukana tulevat myös lapseni ja hän on jo pitkään sanonut haluavansa olla lasteni kanssa. Olla heille se toinen aikuinen talossa, sellainen johon lapseni voivat ajan kanssa oppia luottamaan ja turvaamaan kuin isäänsäkin. Mies itse haluaa olla lapsilleni tärkeä, kiinteä osa heidän elämäänsä. Ajan kanssa. Eli minunn lasteni kohdalla pätee tuo "kuin omiaan", koska he ovat vielä pieniä ja asuvat kanssamme todella pitkään. Mies tulee siis aikanaan olemaan täysin tasavertaisessa roolissa lasteni kasvatttaja minuun nähden, mutta ei isä lapsilleni, koska sellainen heillä jo on.
Tulee vain mieleen, että mies ei tainnut olla rehellinen edes terapiassa, joten onko hän rehellinen edes itselleen? Ja oli terapia mikä hyvänsä hän vaikuttaa olevan sen tarpeessa. Olen siinä käsityksessä, että pariterapiasta saa apua kriisissä myös itselleen, vaikka tulos olisi se että erotaan. Käydään läpi avioliiton vaiheet ja opitaan tuntemaan itsensä. Olisi kannattanut miehen siihen vähän panostaa, niin ei toista uudessa parisuhteessa vanhan virheitä.
Kuin jostain, että terapeutit keskeyttävät parisuhdeterapian, jos sen aikana selviää, että on kolmas pyörä pyörimässä. Kun parisuhdetta ei sellaisessa tilanteessa voi terapeoida, kun siitä ei ole mitään hyötyä.
Tiedä sitä, miksi ja minkälaiselle terapeutille nämä menivät, mutta ymmärsin, että siinä keskityttiin ennemminkin käymään lävitse parisuhdetta ja sen historiaa ja sitä kautta ehkä oppimaan jotain uutta itsestään. Se ei ollut niinkään selainen terpia, jossa nimenomaisesti keskityttäisiin "pelastamaan" parisuhde vaan käymään asioita läpi ja tekemään sitten ratkaisuja sen pohjalta.
Just just.
Kyllä parisuhdetta voi silti terapoida, mutta eipä sillä juuri taida jatkumisen mahkuja olla semmosessa tilanteessa. Mutta kuten joku jo kirjoittikin, se kertoo kyllä aika paljon sen puolison tilanteesta, että on todellakin jo toinen jalka ulkona liitosta kun ei suhdetta toiseen naiseen katkaise. Siinä on tunteet pelissä ja vaimokin sen tietää, mutta ei vaan halua päästää irti.
Niin, Entä silloin, jos pettäjä ei ole edes yrittänyt selvittää ja ratkaista, vaan on selän takana ryhtynyt pettämään? Tähän on tosiaan monia tulokulmia. On siis ihan eri lähtäkohdat tietenkin, jos on yritetty selvittää siinä onnistumatta, mutta eiköhän siinä tilanteessa kaksi tervejärkistä jo ole eroon päätynytkin ennen pettämistä??
Miltähän miehen lapsista oikeasti tuntuu, kun isä muuttaakin uuden perheen luo ja alkaa elää siellä isähahmona? Mies on täysin varma, että lapset jää äitinsä luo asumaan. Onko mies asiasta edes jutellut heidän kanssaan? Teinit ymmärtää hyvin asioita. He ovat myös hyvin päättäväisiä ja lojaaleja molemmille vanhemmilleen. Heidän päätään on vaikeaa kääntää ilman hyviä perusteluita. Toivottavasti mies osaa käsitellä heitä ja toivottavasti hän ottaa myös heidän mielipiteensä huomioon. Sullehan voi syöttää mitä tahansa ja sä suostut kaikkeen.
Niin, tuo tilanne on hyvin tyypillinen nyky-yhteiskunnassa. Että perustetaan uus-perhe. Kokoonpanot vaihtelevat lasten iän mukaan, mutta monet muutkin tekijät vaikuttavat. Ja edelleen, se ei tee miehestä huonoa isää tai naisesta huonoa äitiä, jos hän eroaa lasten toisesta vanhemmasta, jota ei enää rakasta tms. Harva siitä lopullisesti rikki menee, että toinen tai molemmat vanhemmista perustavat uusperheen.. Ei tämä tapaus ole todellakaan mitenkään ainutkertainen, vaan ihan elämää sattumine ja tapahtumineen.
Onhan se nähty, että lapset menevät rikki erosta, varsinkin uskottomuuden vuoksi.
Kuka kunnioittaa pettäjää ja kieroa valehtelijaa oikeasti? Oma vanhempi satuttaa jopa syvemmin...
Tuloksen näkee vasta vuosien päästä tai jopa vuosikymmenten. Näin isovanhempana sen voi surukseen todeta.
Varsinkin parisuhteiden kolmannet täällä puolustelevat ja jeesustelevat omaa etuaan parannellen.
Itsekeskeisyys ja ylimielisyys synnyttävät kuitenkin syyllisyyttä ja siksi he täällä kilvan onneaan kehuvat. Säälittävää todella, sillä jos todellisen onnen on löytänyt elämäänsä niin tuskin näille palstoille on tarvetta tulla ylpeilemään. Häpeä olisi luonnollisempi reaktio!!
Kaikki henkinen tukeni tänä iltana tuon mulkku-vittu-parin vaimolle. Meinaan rukoilla jumalaa rakastamaan vaimoaan ja perhettään tänä iltana, sillä sellainen ei ole kiellettyä.
Olen itse luokitellut kirjoittajan omaa etuaan tavoittevaksi narsistiseksi persoonaksi.Naisilla tällainen on harvinaista.
Säälin eniten naisen omia lapsia.Uuden löydön teini-ikäiset lapset ovat lukemani mukaan saaneet normaaliäidin hoivaa.He ovat hyvässä turvassa.
Nais-narsisteja on muuten todellisuudessa huomattavasti enemmän, kuin mitä yleisesti luullaan! Tuo johtuu siitä, että niistä puhutaan vähemmän, sellaisen pyöritykseen haksahtaneet miehet tuppaa ennemminkin juomaan kokemuksiinsa, kuin jakamaan niitä avoimesti. Itse tiedostan elämäni lähipiireissä olleen enemmän nais-narsisteja, kuin mies-narsisteja. Näistä naisista on vaan totuttu ajattelemaan, että "ne nyt on vaan vähän hankalia/omituisia ihmisiä", kun taas miesten kohdalla on tullut selkeämmin esiin niiden harjoittama henkinen terrori ja kyykytys. Kun ottaa ja perehtyy näihin "hankaliin/omituisiin" naisiin, niiden elämään ja lähipiiriin pikkusenkaan tarkemmin, niin tajuaa mistä tosiasiassa onkaan kyse - "Ei se Jeppe aiheetta juo"
Ei tämä feikki-Iitu ole olemassa, toivottavasti!
Jokainen pienen lapsen äiti tietää, että lapsi on kaiken huomion keskipiste.Ei ole ollenkaan tervettä tällainen huomiohakuisuus.Ehkä tuo omituisuus, lapsiin kohdistuva välinpitämättömyys, on geneettistä.
Ainakin oma äitini olisi ehdottomasti ollut ukkomiessuhteita vastaan.
Mullahan kyllä olikin lapsiaan rakastava äiti ja isäkin.
Siitä huolimatta ei käy sääliksi tuollaista huoraa
Lapsen ei tule olla kaiken huomion keskipisteenä. Perhe-elämän ei myöskään tule toimia ns. lasten ehdoilla. Normaalia tervettä järkeä tulee käyttää myös kasvatuksessa ettei luo lapsistaan narsisteja.
Samaa mieltä sun kanssa. Lasten ja puolison pitää olla samalla viivalla. Kohta joku vetää esiin sen kortin, että pikkulapsiaika vie mehut ja toista ei jaksa huomioida. Ei ne lapset mene siitä rikki, jos ne jättää vähäksi aikaa vaikka katsomaan telkkaria keskenään ja harrastaa itse sillä aikaa seksiä oman puolison kanssa.
Hyvin toimiva seksi kuuluu parisuhteeseen, mutta se ei ole se pääasia. Jokaisessa suhteessa siellä huumavaiheessa se seksi on päällimmäisenä mielessä. Jossain tutkimuksessa oli, että tämä vaihe kestää 1000 panoa ja sitten alkaa toisenlainen vaihe, jossa on muutakin kuin seksiä. Kokemuksesta voin sanoa, että jos ei ole muuta kuin seksiä, kun lapset katsoo teeveetä, niin aika onnetonta on. Parisuhteessa pitää vain järjestää sitä puolisoiden välistä yhteistä tekemistä ilman lapsia ja se voi olla muutakin kuin seksiä. Valitettavasti tuo on se, joka unohtuu monessakin parisuhteessa taloudellisten syiden tai liian kiireen vuoksi, arvomme ovat muuttuneet niin materialistisiksi, että se syövyttää jo avo- ja avioliittojankin.
Mitä sun oma lähipiiri miettii? Tykkäävätkö tilanteesta ja onko se heille ok?
"If it makes you happy, it can't be that bad"
Iitu on jo edellisessä ketjussaan kertonut, kuinka äitinsä on salasuhteen hyväksynyt ja jopa tukee ja kannustaa. Erikoinen tapaus on, ei voi muuta sanoa...
Kyllä jokainen vanhempi toivoo lapsilleen onnea ja hyvää elämää, mutta varmasti todella harva hyväksyy kenenkään avioliiton rikkomisen.
Olisiko moraalikasvatus epäonnistunut?
Iitun vanhemmat ovat eronneet isä jättänyt äidin toisen naisen vuoksi ja nyt kostetaan laitetaan paha kiertoon tyttären kautta.
Mikä on tehty itselle sen voi tehdä toisillekin.
Minkälainen äiti kehoittaa tytärtään rikkomaan toisen perheen?
On turha väittää tässä tapauksessa että mies vain sen tekee, Iitu väittää ettei mies ole koskaan ennen pettänyt vaimoaan joten hänhän siilloin syyllistyy rikkomiseen, olisi sanonut EI ukkomiehelle.
Luin ketjun läpi ja hänen äitinsä näköjään asian hyväksyy. Jossain iitu mainitsi olevansa itsekin avioerolapsi. Liekö ero tullut uskottomuuden vuoksi, kun noin tytärtään äiti kannustaa? Itse tuntisin täysin epäonnistuneeni lasten kasvatuksessa, jos omalle kohdalle moinen tilanne sattuisi. Tottakai sitä lastaan tukisi ja toivoisi hyvää elämää, mutta en varmasti malttaisi olla sanomatta omaa mielipidettä.
Iitun vanhemmat lienee samaa ikäluokkaa kuin omani, 40-luvulla syntyneitä. Heillä kyllä on aivan erilainen moraalikasvatus kuin nykyisin on vallalla. Tottakai uskottomuutta on ollut aina ja tulee olemaan. Kun se omalle kohdalle sattuu, niin höltyykö oma moraali, hyväksyykö kaiken?
Tietenkään ei ole muiden asia tuomita, mutta soisi väärintekijänkin ottavan edes joistain neuvoista opikseen.
Onpas täällä keskustelu saanut mielenkiintoisia sävyjä -pohdittu on niin minun ja miehen ikäeroa kuin vanhempieni eron syitä. Huh!
Tuohon ikäeroasiaan on oikeasti turha mennä. Olen kerran jo siitä sanonut, että rakastan miestä kokonaisuutena. Ikä on vain numeroita, ja tiedostan ikäeron mukanaan tuomat realiteetit. Mitä yhteisiin puheenaiheisiin jne. tulee, meillä on todella paljon keskusteltavaa ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita, urheilusta musiikkiin, politiikkaan ja harrastuksiin. Viihdymme yhdessä, tykkäämme tehdä asioita yhdessä ja haluamme kokea maailman ja elämän yhdessä. Se ei ole keltään pois, että meillä on ikäeroa.
Mitä vanhempieni eroon tulee, se ei liity tähän mitenkään, joten jätetään se ulkopuolelle. Uskottomuuudesta siinä ei kuitenkaan, teidän pettymykseksenne ollut kysymys, tai jos oli, he hoitivat asian meidän lasten kannalta niin viisaasti, ettei meitä sotkettu siihen.
Ja sitten oi hurjaa, kun mies tuli minun ja lasteni ja äitini kanssa laivalle!! Mitä ihmeellistä siinä nyt on?! Hän on tavannut vanhempiani ennenkin. Hän on tavannut ystäviäni. Hän on tavannut jopa eksäni. Ei kannata nyt tehdä kärpäsestä härkästä! Jos se on miehelle ok, hän tuntee olonsa luontevaksi, niin mun mielestä sitä ei pitäisi kenekään alkaa hämmästelemään. Meidän valintamme, eikö?!
Aamen, Hän on jälleen puhunut.
On se kyllä melko omituista, että olet kaikille esitellyt naimisissa olevan miehen. Eikö kukaan kommentoinut mitenkään? Et voi hänestä omana miehenäsi edes puhua ennenkuin puolen vuoden harkinta-aika on kulunut ja lopulliset eropaperit on allekirjoitettu.
Ihanaa, että ihmiset uskaltaa rakastua. Teidän stoorinne vaan saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Te olette suunnitelleet kaiken valmiiksi vaimon selän takana. Harvinaisen kylmäveristä touhua. Jos olisit kertonut, että olet rakastunut naimisissa olevaan mieheen, mutta ette tee mitään asian suhteen ennenkuin mies on eronnut, niin useampi olisi asian ymmärtänyt.
Mua säälittää vaimo ihan todella. Vaikka hän tiesikin suhteestanne niin tuskin osasi ajatella, että olette miettineet kaiken valmiiksi.
Lupaathan tulla vuoden päästä kertomaan, miten loppujen lopuksi kävi. Tuolla joku entinen kakkonen kertoi, että hänelle sattui samanlainen juttu. Ja kuinkas kävikään, mies palasi vaimonsa luo. Jos noin käy, niin miten sun käy? Oletko enää noin vahva kuin nyt vai ruikutatko täällä, että pettäjä petti ja jätti mutkin?
Tämä on todellakin selkäkarvoja nostattava tarina. Missä kohtaa se rakkaus oli? Sukuun tutustuttu ja entisen perheen kanssa menty samanaikaisesti. Hullunruohoako mies on syönyt, vai onko Iitulla narsistinen persoonallisuushäiriö ja mies siinä koukussa?
Entisaikoina tuollaisesta menosta olisi voitu vaikka lynkata... Pahalta tuntuu selkänsä takana puuhaajat. Osaakohan mies koskaan hävetä ja katua tekojaa?
Miehellä on nyt piru merrassa. Vanha sanonta, mutta sopii paremmin kuin mihinkään muuhun tietämääni.
Iitu pieni, vanhempiesi erolla on asian kanssa enemmän tekemistä kuin uskotkaan. Tutustupa hieman niihin tutkimuksiin, joissa on objektiivisesti tutkittu avioeron vaikutuksia lapsiin. Avioero jättää aina jäljet ja heijastuu ihmisen tapaan olla ihmissuhteissa, valitettavasti.
"Mitä vanhempieni eroon tulee, se ei liity tähän mitenkään, joten jätetään se ulkopuolelle. Uskottomuuudesta siinä ei kuitenkaan, teidän pettymykseksenne ollut kysymys, tai jos oli, he hoitivat asian meidän lasten kannalta niin viisaasti, ettei meitä sotkettu siihen. "
Juuri näin
"he hoitivat asian meidän lasten kannalta niin viisaasti, ettei meitä sotkettu siihen. "
Sinä sen sijaan olet antanut varatun miehen tutustua lapsiisi, vieläpä oikein hehkutat asialla.
Mmm. Varattu mies tuntee olonsa "luontevaksi" rakastajattarensa lasten, äidin, exän jne. parissa. Ja kun se on miehelle ok, niin se on teidän valinta. Eikä sitä pitäisi hämmästellä.
No, en hämmästele. Mutta tuosta ja kaikista muista lukemistani kirjoituksistasi päätellen teidän suhteenne on hyvin hämärä. Etten sanoisi epätoivoinen. Siinä on myös kaikki sairaalloisen läheisriippuvuuden merkit. Teidän molempien suurin ongelma on se, ettette ole tasapainoisia itsenäisiä ihmisiä.
Noh noh, koittakaapa nyt päättää olemmeko narsisteja vai läheisriippuvaisia, koska molempia ei todellakaan voi olla!
Kyllä ihmisellä voi olla monia persoonallisuushäiriöitä yht'aikaa ja teidän kohdallanne kirjoitusten perusteella hyvin mahdollista . Se mikä teistä on normaalia, on monista inhottavaa, laskelmoivaa ja julmaa.
Läheisriippuvuus ei ole persoonallisuushäiriö!
Myönsit juuri, että olette läheisriippuvaisia molemmat!
"Tämä oli minun valintani...", sanoi norsu kun posliinikaupasta tuli...
Mitä onnea on sellainen, joka jättää jälkeensä kymmeniä loukattuja?
Mitä rehellisyyttä on pettämisessä (nimimerkki rehellinen liittyen pettämisaiheeseen??)?
Mitä selittämistä vääryydessä on?
Vääryys on vääryys vaikka kuinka vääntää...Nykyään on vain minäminäminäminä ja viis muista...
Muutamia jänniä juttuja teksteissäsi myös tarinan rehellisyyttä saa miettimään. 200 km välimatkaa ja mies voi muuttaa luoksesi? jättääkö työpaikan vai ajelee 400 km päivässä duuniin?
Nyt yrität tulkita rivien välejä. Tarkensin vain edellisen kirjoittajan väärä informaatiota, koska läheisriippuvuus ei ole persoonallisuushäiriö.
Itse ajelen tällä hetkellä 350 kilsaa päivässä duuniin, joten that's not a problem. Ja ensinnäkin, mies ei ole todellakaan samantien muuttamassa luokseni. Ja hän on koko ajan muokkaamassa työkuvioitaan. Hänen on erittäin helppoa tehd työtä oikeastaan mistä vain, joten sekään ei ole ongelma. Nämä molemmat asiat olen kyllä tuonuut kirjoituksissani esille.
Mieskin projektien mukana vaihtaa kätevästi paikkakuntaa.....
Helposti! Tekee tälläkin hetkellä paljon töitä minun paikkakunnallani, ja minä vastaavasti hänen.
"läheisriippuvuus ei ole persoonallisuushäiriö"
Sou?
Läheisriippuvaisen tunnistaa siitä, ettei hän vaali omia rajojaan. Ei kykene sanomaan "ei" silloin kun pitäisi, koska läheisriippuvainen pelkää, että toinen suuttuu tai että hänet hylätään.
Jos sinä iitu et olisi läheisriippuvainen, olisit sanonut varatulle miehelle "ei" ennenkuin on eronnut. Et sanonut, koska pelkäsit tulevasi hylätyksi. Todennäköisesti mies olisikin hylännyt sinut ja etsinyt uuden uhrin eli rakkauden :). Mitä olisit menettänyt? Toisaalle varatun miehen, et sen enempää.
Myös lapsesi annoit miehelle läheisriippuvuutesi pantiksi. Et kyennyt sanomaan "ei" silloin kun hän halusi tutustua lapsiisi. Et vaalinut rajojasi, et lastesi rajoja. Koska pelkäsit taas hylätyksi tulemista.
350km!!!!!!!!!!!!, pienet lapset tarhassa ja naimisissa oleva viisikymppinen poikaystävä.
Kyllä on tuollakin miehellä heila joka "satamassa" kun on sellainen työ mikä kulkee mukana.
Joudut Iitu ilmeisesti nousemaan viideltä, nukkumaan kahdeltatoista illalla kun pitää vielä miestä pitää hyvänä, lasten leikitysten jälkeen.
Varo ettet rupsahda ennen aikojasi ja mies katsastelee matkoillaan muualle...
Mutta 350km päivässä, edelleen satuja, satuja iitu-pien!
Ihan sama mitä sanon, kun et usko kuitenkaan.
Tämä ketju on kokonaisuudessaan kerrassaan loistavaa materiaalia perehtyä siihen tosiseikkaan, miten kätevästi narsistit juoksuttaa jengiä kuin pässiä narussa. Taidokkaita tarinoita (joihin itse sokeasti uskoo keksittyään ne ensin) ja jotka vetoaa sopivasti palstan käyttäjien tunteisiin. Mitä enemmän tunneskaalaa ilmaantuu laidasta laitaan, sitä enemmän alottaja saa kicksejä ja sitä mielenkiintoisampia käänteitä selityksiin ilmaantuu.
Kokeilkaapa sulkea silmänne näiltä selityksiltä, niin ehkä voitte nähdä mitä todellisuudessa tapahtuu, tekstin laukaisemat tunteet nimittäin sokaisee näkemästä todellisuuden ja kas, taas on yksi uusi pässi narussa ja narsisti nauraa partaansa... Valitettava tosiasia on se, että tuo henkilö käyttää täällä kirjoitettuja kommentteja, näkemyksiä ja mielipiteitä häikäilemättä tosielämässä vahvistaakseen näkemyksiään ja selityksiään tarinan miehelle, läheisille, sukulaisilleen, työkavereilleen jne. "Kaikki muutkin on sitä mieltä että..."
Tässä biisissä löytyykin kaikki oleellinen
http://www.youtube.com/watch?v=z74GCQBHkDo
@junkmaililla on muuten paljon muutakin aiheeseen liittyvää, kuten "Ei koskaan enää" - suosittelen =)
Tämä mies ja iitu ansaitsevat toisensa. Molemmat ovat älykkäitä ja tietäviä ihmisiä, varmaan sosiaalisesti taitavia, silti molemmilta puuttuvat arvot ja oikeudentaju, ymmärrys mikä on oikein, mikä väärin. Empatianpuute kanssaihmisiä kohtaan on molemmissa.
Persoonallisuushäiriö on lapsuuden kokemuksiin perustuva, siihen viittaa iitun nykyinen äitisuhdekin.
Kahden persoonallisuushäiriöisen liitto voi olla vahva, me vastaan muu maailma. Toimii hyvin, sillä toisen sairaus on vastaus omiin tarpeisiin. Voi toimia vaikka loppuelämän, paitsi jos jomman kumman itsekkyys alkaa kohdistua kumppaniin. Silloin voi syntyä pahaa jälkeä.
Mielenkiintoista, miten paljon kotipsykologeja tällä palstalla onkaan. Persoonallisuushäiriön määrittäminen kestää useita istuntoja ja edellyttää lisäksierilaisten testien tekemistä. Joten jätetäänpä ne diagnosoinnit niille, jotka niitä osaavat tehdä!
Eiköhän lie tärkeämpää, että maallikot oppii tunnistamaan luonnehäiriöiset ihmiset ja ymmärtää pysytellä kaukana niistä? Maallikollakin on tunteet ja psyyke, jotka ihan takuuvarmasti kärsii ja lujaa tuommosessa pyörityksessä. Normaalilla tunneälyllä varustettua ihmistä ei ole luotu pelinappulaksi yhdellekään narsistille, tai muulle luonnehäiriöiselle. Psykologeille tietysti riittää enemmän töitä, jos ihmiset ei näitä luonnehäisiöisiä osaa tunnistaa ja sotkevat elämänsä niiden tempuilla.
Psykologina tiedät varmaan senki, että nuo persoonallisuushäiriöiden selvittämiset tekee PSYKIATRI, ei psykologi... Mitenkäs muuten avoisa oikea psykologi itse ajattelee tämän ketjun aloittajasta? Ihan tavallinen tasapainoinen vastarakastunut kolmekymppinen nainen? Kun yhdelle kumartaa, niin toiselle pyllistää ja tässä tilanteessa kumarran mieluummin jokaiselle normaalille ihmiselle, joka ei vielä ole oppinut tunnistamaan luonnevikaista persoonaa ja jokainen voi määritellä minut ihan niin tunnekylmäksi luonnehäiriöiseksi kuin ikinä haluaa, mutta en tunne minkään asteista sympatiaa aloittajan kaltaisia ihmissuhdepelureita kohtaan. Niille ei mikään riitä, ikinä.
Psykologikin voi tehdä diagnosoinnit, mutta ei määrätä lääkitystä. Siihen tarvitaan psykiatrin konsultaatio.
Minä en lähtisi pelkän nettikirjoittelun perusteella ketään arvioimaan. En ihmissuhdepeluriksi, enkä muutenkaan. Vaikka en kategorisoi ihmisiä, edes sanomalla "normaaliksi", niin kaiken kansan kielellä aloittaja on huomattavasti todennäköisemmin "normaali" kuin "luonne- tai persoonalllisuushäiriöinen".
Iitulilla näitä rooleja tuntuu piisaavan, välillä puolesta, välillä vastaan - kätevä tapa pitää keskustelua pinnalla ja saada lisää aiheita kirjotella uusia selityksenselityksiä :D :D :D
98% kommentoijista on samaa mieltä: iitu ja mies ovat tehneet pitkään ja paljon väärää läheisilleen. Ihminen joka jatkaa 2 vuotta vääryyttä muille ei ole ehyt ihminen eikä edes onnellinen. Ei vaikka kuinka yrittäisi selittää teot oikeiksi ja toisinpäin, itselleen ja muille. Jotain vikaa tuollaisen ihmisen sielussa on.
On sanomattakin selvää, ettei mies ole onnellinen.Jos olisi, ei olisi koskaan ryhtynyt rinnakkaissuhteeseen, eikä eronnut avioliitostaan. On myös selvää, että vuosien eläminen epätyydyttävässä liitossa rikkoo ihmistä - enkä todellakaan tiedä kaikesta, mitä heidän liitossaan on tapahtunut.
Mutta en pelästy sitä, mitä miehen elämässä on. Se, että toisella on syviä haavoja, ei tarkoita, etteikö häntä voisi rakastaa, ja ettei hän voisi rakastaa. On aivan liian yksioikoista väittää niin. Jos ihmiset ainna hylkäisivät "rikki" ja haavoilla olevat, he eivät koskaan voisi eheytyä. Kukaan ei eheydy yksinään, siihen tarvitaan rakkautta.
Kuule iitu, kyllä sitä miestä on kotonakin rakastettu. Et voi ajatella noin, että vain sinä olisit kykenevä oikein rakastamaan. Oletko varma, ettei miehesi ole luonnehäiriöinen jollakin tasolla, sellainen vaan tulee mieleen, kun näitä kirjoituksiasi lukee?
Rikki mennyttä, väärää tehnyttä ihmistä ei toisen rakkaus eheytä. Hänet eheyttää vain oma henkilökohtainen, henkinen kasvu. Avuksi tarvitaan usein uusia elämänarvoja, esimerkiksi etiikkaa, uskontoa tai oivalluksia omassa terapiassa. Henkinen kasvu on aina yksilön oma prosessi, siis juuri toisin kuin väität.
Suhdekin voisi olla kasvattava, mutta rehellisesti, iitu. Olet mahdollistanut ja omilla teoillasi vain pitkittänyt toisen valheita ja vääriä tekoja näiden kahden vuoden aikana. Ja kuten itse kerrot, pidit miestä kaksi vuotta onnettomana. En pidä teidän suhdetta kasvattavana, en ainakaan tähän asti. Pahimmillaan, mies vielä kääntyy sinua vastaan, sinä saat syyt päällesi kahden vuoden onnettomuudesta, jos mies ei katso peiliin eikä tunnusta itselleen omia virheitään. Sillä usein salasuhdekin päättyy, kun ero tulee. Voitte te onnistuakin, mutta koska suhteenne perustana on suuri valhe, kestävän liiton luominen on äärimmäisen vaikea tehtävä. Jos haluat onnistua, kannattaisi itselleen omat väärät teot.
"Kukaan ei eheydy yksinään, siihen tarvitaan rakkautta."
Jokainen nimenomaan eheytyy ainoastaan yksin, omin keinoin. Vain itse tietää mitä pitää korjata ja miten. Usein prosessi kestää kuukausia tai vuosia.
"Pahimmillaan, mies vielä kääntyy sinua vastaan, sinä saat syyt päällesi kahden vuoden onnettomuudesta, jos mies ei katso peiliin eikä tunnusta itselleen omia virheitään. "
Juuri näin usein käy sille, joka kuvittelee rakkauden eheyttävän ja parantavan. Tämän takia Iitun olisi myös hyvä katsella itse peiliin.
Tuosta olen vahvasti eri mieltä. En tarkoita, että kukaan voisi ratkoa toisten ongelmia tai ottaa niitä itselleen, mutta jokainen tarvitsee eheytyäkseen "peilin" ja toisen ihmisen hyväksynnän omana itsenään. "Hylättynä" tai yksin kukaan ei kehity vaan suojautuu.
voi, voi sinua iitu. Ihan säälin sinua. En jaksa lukea koko ketjua mutta sain käsityksen että mies on eronnut ja kanssasi. Jos niin on niin mitä ihmettä varten puit tuota asiaa sen enempää. Ole tyytyväinen, sait mitä halusit. jatka elämää ja ole onnellinen niin kauan kuin sitä kestää sillä miehen entisen elämän puimisella vieroitat miehen vai eikö teillä ole muuta puhuttavaa kuin hänen entinen elämä. Silloin olettte kyllä täysin hakoteillä.
Rehellisesti nyt iitu. Ihan oikeasti jokaisen pitäisi pystyä hyväksymään itsensä sellaisena kuin on - ja kehittämään itseään haluaamansa suuntaan. Ainoastaan
läheisriippuvainen kokee, ettei pysty ilman toisen hyväksyntää hyväksymään itseään, ja ilman toisen apua hahmottamaan minäkuvaansa. Tukeutumalla toiseen läheisriippuvainen voi selviytyä vuosikaudet kohtaamatta omia ongelmiaan. Läheisriippuvalle löytyy aina toinen läheisriippuva tukijakseen ja lohduttajakseen.
Nimenomaan henkinen kasvu on aina yksilön oma prosessi. Rakkaus ei eheytä.
En ole missään vaiheessa sanonut, ettei mies hahmottaisi minäkuvaansa tai sitä, mihin suuntaan hän haluaa itseään kehittää. Hän kyllä tasan tarkkaan tunnistaa nämä asiat ja on kertonut minulle selvästi myös, mistä asiat juontavat juurensa. Siksi asioiden työstäminen ottaakin hänellä aikansa. Minä hyväksyn hänet sellaisena kuin hän, hänen itsensä on vaikeampi hyväksyä niitä kipeitä asioita, jotka ovat pistäneet hänet toimimaan niin kuin hän on toiminut.
"En ole missään vaiheessa sanonut, ettei mies hahmottaisi minäkuvaansa tai sitä, mihin suuntaan hän haluaa itseään kehittää"
Ei tarvitse sanoa. Eikä yrittää valehdella tunnistavansa ongelmien juuret. Kirjoituksistasi voi erittäin hyvin päätellä; sekä sinä että mies olette ihan hajalla. Kumpikaan ei tiedä minne on menossa. Molemmat kuvittelevat eheytyvänsä rakkauden avulla.
Päättelepä ihan mitä vain haluat, mutta luulo ei ole koskaan ollut tiedon väärtti. Eiköhän jokainen itse tiedä, tunnistaako itsessään asioita vai ei. Ja kannattaisi myös muistaa se, että vaikka olisi hajalla, ei tarkoita, etteikö voisi tunnistaa mistä se johtuu. Sehän juuri on ovi eheytymiseen, että tunnistaa omat kipupisteensä ja työstää niitä.
Luulo ei todella ole tiedon väärtti. Siksi niin moni luuleekin tunnistavansa asioita ja sen mistä ne johtuu. Kuten ihmiset yleensä uskovat siihen mihin haluavat uskoa, niin on myös tunnistamisen laita. Tunnistetaan se asia mikä halutaan ja unohdetaan todellisuus. Oikeaan tunnistamiseen tarvitaan paljon aikaa ja suurta ahaa-elämystä, oivallusta. Tämä harvoin on mahdollista vielä avioeroprosessin aikana, eikä varsinkaan miehelle, jolla on ollut pitkään rinnakkaissuhde.
Sielut rikki. Kyllä molemmilla, Iitulla sekä miehellä. Iitun logiikan mukaan kaksi rikkinäistä sielua eheytyy yhdessä, rakastamalla vain. Voi voi
Kyllä tuollaisia kakkosia on ihan oikeesti olemassa. minun exmieheni kakkonen vei miehen äitinsä luo ennenkuin minä tiesin asiasta mitään. käytti sitten sitäkin tapahtumaa painostuskeinona kun mies ei halunnutkaan erota. Purki suruaan ja pahaamieltään minuun, vedoten tunteisiini luvaten tukeaan päästäkseni irti pedosta.
Riiteli miehen kanssa ja kertoili minulle kuinka mies on minua haukkunut hänelle eikä hän arvosta miestä ihmisenä enää ollenkaan.
Mieshän näissä tapauksissa se tyhmä on jos on todella noin vietävissä.
Nyt niin rakastuneina yhdessä.
HUH, iljettää tuollaiset tyypit.
Mies on mennäkseen jos haluaa. Ihan vapaasta tahdostaan sen tekee, aikuinen ihminen. Turha moralisoida syitä muille. Miehen oma päätös!
Niin, so simple is that. rakkaudesta hevonenkin potkii.
Okei, oli kyllä ihan pakko kommentoida tätä ketjua kun jotenkin tuntuu niin pahalta lukea tälläistä.
Siis iitulle tahdon sanoa, että ihan uskomatonta, että sinunlaisia ihimisä oikeasti on olemassa. Ja tämän miesystäväsi kaltaisia miehiä. En tiedä kumpi on ''pahempi''. Mutta ensinnäkin tahdon sanoa, että oletko tosissasi miettinyt tätä kaikkea tarkkaan? tätä miestä jonka olet ottanut elämääsi? Pidät häntä kertomasi mukaan juuri sopivana sinulle. Ehkä niin onkin, jos olette samanlaisia epärehellisiä ja kykenemättömiä, voitte sopiakin yhteen. Mutta jos olet mitä täällä yrität väittää, niin luulen että olet antanut vain tunteiden viedä - ja unohtanut järjen
Mieti tarkkaan mitä mies on tehnyt useamman vuoden, ellei vuosikymmenten. Se kertoo jo ihmisestä, eikä sitä voi muuttaa. Mies on elänyt ilmeisesti ns epätyydyttävässä avioliitossa, ollut epärehellinen vaimolleen sinun kanssasi, ja ehkäpä jo ennen sinuakin. Epärehellisyydellä en tarkoita pelkästään pettämistä, vaan myös sitä, että hän on ollut siinä suhteessa vaikka ei ole ollut tyytyväinen. Hän ei ole saanut aikaiseksi tehdä sille asialle mitään. Jos hän on yrittänyt parantaa joskus suhdettaan siinä onnistumatta, niin hänen olisi pitänyt erota. Mutta ei ole tehnyt sitä. En sano, että ero olisi helppo juttu, mutta HYVÄ ja LUOTETTAVA mies ja nainenkin sen tekee, ainakin harkinnan jälkeen, vaikka se olisikin vaikeaa. Viimeistään sillon kun tapaa toisen ihmisen, jonka kanssa haluaisi arjen jakaa.
Kun katsoo toisen menneisyyttä, pitää siitä osata katsoa myös tulevaisuus. En tarkoita, että esim. kun kerran pettää, aina pettää. Jotkut oppii virheistään, koska ne virheet ovat olleet tällöin pikaistuksissa tehtyjä ja ne on helpompi muuttaa. Mutta mies on selvästi jo HUOM. luonteeltaan kykenemätön tiettyihin asioihin, jotka ovat parisuhteen toimisen kannalta tärkeitä. Hän on ollut _vuosia_ huonossa suhteessa ja sitten vielä pettänyt todella pitkään salaa. Sellainen henkilö ei kykene toimivaan parisuhteeseen, ja uskon että tiedät sen järjellä ajateltuna. Teidän suhteenne tuntuu nyt toimivan, mutta entä kun vuodet vierivät? Teille tulee ongelmia, niitä tulee aina, kaikille. Pienestä ongelmasta voi tulla iso ongelma, koska tämä kyseinen mies on kykenemätön sitä ongelmaa hoitamaan kanssasi.
Mutta mutta.. se mitä tässä siis tarkoitan, että parisuhteeseen jokainen haluaa sopivan kumppanin, enkä usko että tämä mies olisi kaiken kertomasi perusteella sitä edes sinulle. Sinä, ja kaikki muutkin, ansaitsevat ihmisen joka todella olisi kelvollinen toimivaan suhteeseen.
Rakkaus on alkuvaiheessa sokeaa, silloin kannattaa tunnustella ulkopuolisen silmin asiaa. Mut jos nyt päätät kuitenkin olla tämän miehen kanssa niin toivotan sulle onnea, mutta mieti tätä kuitenkin kunnolla. Valmistaudu jo niihin vaikeuksiin jota miehen luonne tulee aivan varmasti aiheuttamaan. Ja siis joo, kaikilla on huonot puolensa, mutta tuo on jo aikalailla monen ns tavallisen huonon puolen ylitse.
Toivottavasti et ole täysin samanlainen, sillä varmaankin kymmenen vuoden sisällä löydätte itsenne aivan samasta tilanteesta missä mies oli aikaisemmin. Ongelmat jääneet hoitamatta. Hänenkään tämä entinen vaimo ei ollut laittanut eroa vireille, tosin mainitsit, ettei han halunnut, joten se ei olekaan aivan sama kuin se että ei kykene.
Niin ja vielä se, että itse olen ollut avioliitossa joka ei lopulta toiminut. Löysin työpaikaltani uuden rakkauden varatusta miehestä. Ainoana erona oli se, että me molemmat erosimme tahoillamme, emmekä tehneet asiasta yhtään sen vaikeampaa kenellekkään. Eli siis me hoidimme asian niinkuin jokaisen se pitäisi hoitaa. En ikinä olisi kelpuuttanut nykyistä miestäni jos hän olisi ollut salaa kanssani vaimoltaan - huhhuh. Hän ei silloin olisi se mies, joka on. Onneksi itse löysin hyvän miehen, jolla on oikeasti hyvät eväät toimivaan parisuhteeseen ja eväät siihen, että jos ei toimi niin se asia hoidetaan kuntoon tavalla tai toisella! :)
Kirjoitat paljon, ja pelkkää asiaa "tsibuoliinu"
"Pienestä ongelmasta voi tulla iso ongelma, koska tämä kyseinen mies on kykenemätön sitä ongelmaa hoitamaan kanssasi"
Vielä näyttää siltä, että iitu on kyvytön ja/tai haluton näkemään miehessä mitään ongelmia. Kaikki kun hoituu puhumalla miehen kanssa, tosin miehen hyväksi 6-0. Iitu pääsisi paljon pidemmälle, jos hieman kykenisi katsomaan miestä objektiivisemmin. Tuo objektiivisuus lienee iitulle muutenkin ongelma, ja suuremmaksi ongelmaksi sen tekee iitun lapset, äiti, ystävät jne joille iitu on jo esitellyt miehen. Se ei ole rehellistä ja järkevää, vaan pelkästään uhkarohkeaa, sinisilmäistä, ja hölmöä. Lapset ovat tietysti täysin aikuisten armoilla. Iitun äidillä on myös jokin ongelma, kun näkojään kannustaa iitua suhteeseen varatun miehen kanssa. Monestihan aikuiset toteuttavat itseään lastensa kautta, vaikka tietenkin sitä pitäisi välttää. Jokaisen pitäisi keskittyä vain elämään omaa elämää.
Mitähän iitukan ukko mahtais tuumata tätä ketjua lukiessaan? Kaikki mielipiteet, tapahtumakuvaukset, tunnekuvaukset jne myös miehen, miehen exän ja miehen lasten osalta tässä tarinaketjussa perustuu tasan iitukan kirjoittamiin liibalaaboihin, eli on siis kaikilta osin täysin toisen käden tietoa....
Niinpä. Kiintoisaa olisi tietää mitä iitun miehen ex, lapset ja ystävät oikeasti ajattelevat. Mitä miehen ja exän liitossa on todella tapahtunut.
Näyttää siltä, ettei iitu tiedä itsekään mistä tulee ja mihin on menossa. Ainoa selkeä asia jonka muutamia juttuja lukaisemalla selkeni, oli että iitu haluaa olla ehdottoman luotettava miehen silmissä ja miehelle tukena. Haluaa suojella ja hoitaa miestä. Mies esittää liitossaan haavoittunutta ja turvatonta miespoloa. Häntä on kohdeltu niin väärin exänsä taholta. Mmmm. Vai ketä oikeastaan on kohdeltu väärin? Taitaa olla sittenkin niin, että mies on kohdellut exää väärin, lapsiaan väärin. Jopa iitun lapsia väärin, sotkemalla heidät mukaan. Iitua mies kohtelee myös väärin, mutta sillä ei ole merkitystä, koska iitu nauttii väärinkohtelusta.
juuri näin, kakkonen suojelee pettäjää ja uskoo, että pettäjän puoliso on paha, eikä usko, että pettäjä on omalle perheelleen paha...mutta mitäpä kakkonen siitä, kunhan huomaa, mikä tämä pettäjä todellisuudessa on..
En suojele pettäjää, enkä todellakaan pidä hänen ex-puolisoaan pahana. Tiedän tasan tarkkaan, mitä mies on tekemisillään ja valinnoillaan perheelleen, erityisesti vaimolleen, aiheuttanut. En hyväksy enkä arvosta sellaista toimintaa, en näe sille minkäänlaista oikeutusta. Ja mies tietää tämän. Olen jutellut tämän ex-vaimon kanssa, ja kuullu thänenkin näkökulmansa. Yllättävän yhteneväinen on miehen kertoman kanssa.
Rakastan miestä, ja me rakennamme nyt elämää yhdessä. En väitä, että se olisi helppoa, ei todellakaan ole. Mutta kokemamme jälkeen, mikä tahansa on helpompaa kuin valheessa, petoksessa ja ahdistuksessa eläminen.
Ikävä sanoa, mutta menneisyytenne, tuo valhe, petos ja ahdistus ei katoa mihinkään, vaikka mies erosikin. Teidän on vain opittava elämään niiden kanssa. Ahdistus varmaan lieventyykin ajan kanssa. On siinä kuitenkin pirunmoinen pohja suhteelle.
Tuosta miettisin pikemminkin niin, että iitu kuvittelee hoitavansa pettäjän terveeksi rakkaudellaan. Miehen ex ei osannut rakastaa oikein, siksi mies on rikki.
"Tiedän tasan tarkkaan, mitä mies on tekemisillään ja valinnoillaan perheelleen, erityisesti vaimolleen, aiheuttanut. En hyväksy enkä arvosta sellaista toimintaa, en näe sille minkäänlaista oikeutusta. Ja mies tietää tämän."
Mahdollistamalla miehen toiminnan ja valinnat perhettään kohtaan, olet siinä väkisinkin osallisena. Sanot, ettet arvosta etkä hyväksy miehen toimintaa, et näe sille oikeutusta. Tosiasiassa hyväksyt ja oikeutat miehen toiminnan juuri mahdollistamalla sen. Samantekevää mitä miehelle sanot.
Niinpä. Naiset hyvin usein uskovat parantavansa miehen rakkaudellaan. Tai muuttavansa miehen pahat tavat hyviksi. Näin siitä huolimatta, että sanovat rakastavansa miestä sellaisena kuin tämä on :).
No, sitä ei onneksi tarvitse enää miettiä siltä osin, kun pettäminen ei enää jatku. Tajuan kyllä mahdollistaneeni miehelle pettämisen ja perheensä satuttamisen, mutta vaikka en hyväksy pettämistä, se meni varmasti jotenkin sen varjolla, että mies sanoi kuitenkin koko ajan haluavansa kanssani parisuhteen ja työstävänsä eroa. Okei, se otti huomattavasti pidempään kuin ikinä olisin uskonut. Tosiasia on kuitenkin se, että jos mies olisi yhden ainoan kerran sanonut minulle, ettei ei aio erota, mutta haluaisi silti jatkaa kanssani, olisin lopettanut suhteen välittömästi. Koskaan en lähtenyt hänen kanssaan suhteeseen, vaan sillä mielellä, että meistä tulee oikeasti pari, joka hänellekin oli lähtökohtana.
Tiedostamme erittäin kirkkaasti sen, miten suhteemme on alkanut, mutta emme aio takertua siihen. Ne asiat on pitkälti käyty läpi, jotaiin vielä varmasti pitää työstää, mutta keskitymme kyllä niihin asioihin, miksi ylipäätään olemme yhdessä, siihen että meidän on hyvä olla yhdessä ja voimme olla oma itsemme. Itse mietin asiasta vielä sitä ppuolta, että osa suuhteen pohjasta pitää ikään kuin rakentaa uudelleen, ja ennen kaikkea minulla on tekemistä sen asian kanssa, mitkä puolet miehestä kärjistyivät tai johtuivat tilanteesta (kaksoiselämästä ja sen mukanaan tuomasta ahdistuksesta), ja mikä kaikki on hänessä oikeasti. Paljon tiedän, mutta opin matkan varrella koko ajan lisää. Ja odotan jokaista päivää innolla, niitäkin jotka eivät suju tanssien.
En odota ymmärrystä, mutta en pidä siitä, että sanomisiani vääristellään. En yritä muuttaa miestä. Todellakin rakastan häntä sellaisena kuin hän on. Hyväksyn hänet juuri sellaisena. Hän itse tunnistaa itsessään asioita, joita haluaa muuttaa, joissa haluaa kasvaa, ja näkee minut turvallisena ihmisenä, jonka kanssa hän uskaltaa tämän tehdä. Jotta ihminen voi todella näyttää toiselle ihmiselle kaikkein kipeimmät asiat itsessään, tai ne joita hän häpeää eniten, hänen pitää kokea tämä ihminen turvallisena ja luotettavana.
Toisen hyväksymisestä sen verran, että kakkonen muutti mieheni vaatetuksen, hiukset muut karvat, jopa hajusteen ennen kuin kelpasi kakkoselle. Minulle hän kelpasi ihan kaikkine virheineen ja virttyneine vaatteineen jne. Sellaista se on, se kelpaaminenkin toisinaan.
Ei silti kannata kuvitella, että kaikki "kakkoset" olisivat samanlaisia.
No ei niin. Eilen olit miehen ensimmäinen suhde ja tänään hän on pettänyt paljon liitossaan. Keksit tarinaa sen mukaan miten parhaiten selität.
Kipeimmät asiat: eli kuinka oli uskoton vaimolleen ja nyt saa tunnustaa kaiken sinulle ja kertoo rakastuneensa ensimmäistä kertaa? Just joo.. Rakastajatar ei todellakaan auta eheytymään. Ihmisen joka tarjoaa apua täytyy olla puolueeton auttamaan. Et onnistu.
Mies ei ole pettänyt aiemmin. Miten vaikeaa sitä on uskoa?! Muuta en ole koskaan väittänytkään, koska olen kuullut asian sekä miehen, että ex-vaimonsa kertomana.
"Mies ei ole pettänyt aiemmin. Miten vaikeaa sitä on uskoa?!"
Vaikeaa? Sitä ei ole järkeä uskoa. Vain mies tietää varmasti onko pettänyt vai ei. Ja pettäjän sanaan ei voi satavarmasti luottaa.
Miehen pettäminen jo aiemmin on enemmän kuin todennäköistä. Ei vain ole saanut ketään koukkuun. Vasta sinun kohdalla tärppäsi sinisilmäisyytesi vuoksi.
Pitäisiköhän sun Iitu mennä taas jäähylle vähäksi aikaa miettimään jatkoa käsikirjoitukselle?
Muista nyt hyvä ihminen ottaa iltalääkkeet.
Elä sinä vaan omaa elämääsi äläkä sorki muiden!
Taidan kuitenkin ennemmin valita tuon miehen kainalon illaksi.
iitu lopeta jo. teet itsestäsi naurettavan tuolla jankuttamisella. Pidä se petturimies ja nauti elämästäs äläkä kokoaikaa yritä pyhittää yhteistä petostanne viatonta osapuolta kohtaan.
Miksi haluat toisten ymmärtävän itsepäisen halusi kieriä paskakuopassa. Sehän on sinun elämää, elä sitä äläkä yritäkään saada toisia ymmärtämään likaista suhdettasi.
Ei ole pakko lukea jos ei kiinnosta!
Olet kuin minun exäni kakkonen joka alkoi kertoileen minulle kuinka miehelläni on huono olla että hän/kakkonen voisii auttaa minut irti narsisti miehestäni.
Hänen keittiöpsykologiansa puri niin että aloin itsekin epäileen hänen olevan oikeassa kunnes sitten huomasin että olikin kokoajan yrittänyt manipuloida minua miestäni vastaan koska mies ei häntä halunnut.
Toisaalla manipuloi miestä minua vastaan ja saikin tahtonsa lävitseen joten erosimme. Olimme jonkinaikaa erillään mutta mies halusi tulla takasin jolloin tuo kakkonen yltyi aivan huimaksi juttuineen. Hänen mukaansa olin minä tehnyt ja sanonut verittäin huimia asioita. Hällä oli jopa todisteita asioita joita en ole tietääkseni tehnyt. Hän oli valjastanut ystäviäänkin todistelemaan minua vastaan. Henkilöitä joita en tunne ja joiden kanssa en koskaan ollut puhunut sanaakaan..
Tuon taistelun aikana päätin että olkoon. Tuo mies ei ole minun arvoinen jos menee noin halpaan ja olen sen jälkeen toivottanut heille onnea. Elän itse nykyisin erittäin ihanassa suhteessa eikä minulla olisi tätä elämää jos ex olisi jäänyt luokseni.
Nykyisin kiitän mielessäni heitä.
Sinä annoit ymmärtää että kirjoittelet täällä vaikka mies on luonasi. Minkälainen mies hyväksyy sen?
Sinulle salkkari4 ja muutamalle muulle, ei ole tämä Iitu ainoa joka täällä kirjoittaa, jankuttaa, tekee itsestään marttyyrin, haukkuu exää, exän puolisoa, exän sukua. Mutta on tyystin unohtanut sen että hänessä itsessään voi olla hippunen syytä vastoinkäymisiin. Hehkuttaa uutta onneaan .... ;) mutta ei sitä ei voi oikein uskoa koska kaikki kirjoitukset ovat täynnä katetutta tuota exän puolisoa kohtaan Joten ei muuta kuin annetaan Iitunkin kirjoittaa jos siihen tarvetta on. Hienointahan se tietysti olisi jos ihmiset kirjoittaisivat niitä todellisia tuntojaan. Esim tämä minun kuvaamani mahdollinen tapaus, kirjoittaisi suoraan, "mua tympii kun mies petti ja jätti, inhoan hänen nykyistä puolisoaan, olen pyhittänyt elämäni heidän haukkumiseen, ja mua niin p.... harmittaa kun he eivät eronneet vaikka yritän tehdä heidän elämästään h....., he eivät siitä välittäneet, ovat edellen yhdessä " HAH
Älähän himppunen hikeenny ei kukaan kadehdi sinun laistasi ykköstynyttä kakkosta..... vaan päinvastoin.
Se koira älähtää johon kalikka kalhta
Eikä salkkari4 kertonut olevansa kenenkään ex.
.
himppunen ei taida tykätä siitä että hänen syvästi inhoama ihminen/ent.ystävätär on löytänyt uuden onnen heistä riippumatta tai heidän ansiostaan. Taisi ilkeilyt mennä hukkaan. HAH
nyt meni himppuinen heillä puurot ja vellit sekaisin, eihän iitu täällä exäänsä hauku vaan hehkuttaa onneaan petturimiehen kanssa.
Kysymys himppuinen heille ja muillkein jotka omasta mielestään ovat enempi oikeutettuja onneen kuin sen petturin ex. . Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen onnea jos tuo petetty ex on löytänyt uuden onnen niin eikö se ole hyvä????
himppunen sohaisi johonkin heti alkoi ampparit lentään
Ykköstyneet kakkoset ovat julmempia kuin kakkoset koska ovat ns voittaneet pelin ja senvuoksi uskaltavat riehua täällä. Aina ei asiat kuitenkaan ole olleet niin. Kakkonen oli erittäin onneton ja vaati ykköstä päästään miehen, jos tätä rakastaa. Eipä pysty ykköstynyt hyväksyyn että rakkaudeta miestä, tai itseään ja elämäänsä kohtaan, antoi vaimo miehen mennä kun ei jaksanut eikä alentunut taisteleen kakkosen kanssa.
Parempi laiha sopu kuin lihava riita vaikka ykköstynyt kakkonen riitaa haastaakin.
Hänen mielestä ovat kaikki exät pahoja roikkujia jotka haluavat vain tehdä hänelle kiusaa.
Mutta sanonpa sinulle himppunen jotakin, että on rakkautta päästää ja antaa elää omaa elämää. Se pitäisi myöskin koskea petturia ja ykköstynytttä kakkosta. On rakkautta päästää parjattu ex ja antaa hänen rakentaa uusi elämä uuden ihmisen kanssa.
Ei kannata yrittää pitää petettyä exää hirttonarussa kokoaikaa sillä hän on ansainnut paljon parempaa mitä sai exältään/sinun nykyiseltä puolisolta, anna mennä ja anna elää.
"Ykköstyneet kakkoset ovat julmempia kuin kakkoset koska ovat ns voittaneet pelin ja senvuoksi uskaltavat riehua täällä" Elämä ei ole peliä ainakaa suurimmalle osalle ihmisiä, sinäkin voisit tutustua elämän syvimpään olemukseen äläkä vain liidä pinnalla. Sitten tuo että joku uskaltaa riehua täällä, kyllä täällä nimenomaan riehuu eniten nämä exät ehkäpä juuri sinä ... kuka tietää. Himppunen sai kyllä kuten joku jo heitti ampparit lentämään sohaisi todelliseen pesään. Miten sinä puheenvuoron pitäjä olet kokenut tuon että hirttonarussa pidetään? Joudutteko näkemään useinkin esim lasten vuoksi? Olettko naapureita? Yhteisiä ystäviä?
Minä ymmärsin tuon himppuisen viestin ihan eri tavalla, mielenkiitoista. Eikö hän nimenomaan vain epäile tuota hehkutettua onnea sen perusteella että tuo itseään onnellisena pitävä haukkuu täällä exänsä puolisoa? Ei hän tuossa tuomitse kenenkään onnea paremminkin ihmettelee näitä kirjoituksia. Mutta asiat, puhumiset ja kirjoitukset tulkitaan usein itselle sopiviksi, eikös vain? ehkä minäkin tein niin.
täällä ykköstyneet julistaa onneaan mutta aijabaija jos petetty ex julistaa uutta onneaan niin taatusti se tuomitaan, kysenalaistetaan koska eihän petetty saisi elää ja olla onnellinen. Ykköstyneen mielestä pitäisi petetyn ja jätetyn olla tuomittu yksinäisyyten koko loppuelämäksi.
Tämä on täyttä totta joka tuosta himppuinen heikin kirjoituksesta näkyy.
"Hehkuttaa uutta onneaan .... ;) mutta ei sitä ei voi oikein uskoa koska kaikki kirjoitukset ovat täynnä katetutta tuota exän puolisoa kohtaan". Hän anlysoi tekee johtopäätöksiä,
Hän ei yksinkertaisesti voi toivoa petetylle hyvää.
voi sinua ressua sinähän se analysoit, luet rivinvälejä joita ei ole
minä toivotan sinulle onnea kaikkien muidenkin puolesta, täällä kirjoittavien ja ihan tuntemattomien, jospa tämä sinua hieman lämmitää
itse en kyllä ikinä haluaisi kuulla edes onnentoivotusta joltakin jota olen kakkoseksi kutsunut...itseasiassa miksi puhuisin sellaisen kanssa, miksi ajattelisin sellaista ihmistä hmmmmm
Niin ja onhan se niinkin että jokainen tulkitsee toisten kirjoituksia omien kokemuksiensa pohjalta koska harvat osaa samaisitua tarinan kertojaan. Rivienvälejä tutkitaan suurennuslasin kans etsien pienintäkin viestiä jostain muusta mitä tarinankertoja todellisuudessa tarkoitti.
Kakkonen mikä kakkonen, onneaan se julistaa iitukin täällä.
hei hei heipatirallaa3, siis uusi kirjoitustyyli rivinvälikirjoitus, hyvä huomio
Kopsasin tämän tuolta toisalta kun sopii tähänkin keskusteluun.
Olen monessa ketjussa lukenut kuinka petetyn ja jätetyn kehotetaan hankkimaan uusi elämä.
Kehottajina ovat itseään parempina ihmisinä pitävät henkilöt.(ykköstynyt kakkonen)
Kun tuo parjattu petetty onnistuu menemään eteenpäin elämässään ja kohtaa jopa uuden onnen niin ensimmäinen tuomitsija ja kyseenalaistaja on juuri sama henkilö joka aikasemmin kehotti hankkimaan oman elämän.
Eiks ole vähän ristiriitaista.
Mustasukkanenko? Pelkääkö että puolisonsa(petturi) kiinnostuukin exästään kun jossain vaiheessa saa tietää että exällään on uusi elämä.
.Vai pelkääkö ykköstynyt että parjaamisen kohde katoaa ei ole enää provosoitavissa/manipuloitavissa eikä hän millään tavalla pysty enään vaikuttamaan parjaamansa ihmisen elämään kun sen täyttää uusi mies ja hänen(ykköstyneen) pitää tyytyä petturiin.
ajattelit koska vastasti. Luulet lyöväs sanoillas.
Himppuinen hei
Huvittavaa että ihminen joka on kolmas liitossa alkaa kertoon juoruja puolisoiden välillä erottaakseen heidät.Keksii ja manipuloi valjastaa ihmisiä toimimaan tahtonsa mukaan.Mustamaalaa, sekottaa ystävyyssuhteita. Haukkuu vielä peteyn lapset ja omaiset sen jälkeen sysää kaikki tekemänsä ja aiheuttamansa pahat asiat peteyn syyksi.
Hänen arvomaailma on niin alhainen että siinä ei voi suoda mitään hyvää petetylle. Hän toivoo pahaa uhrilleen. Ei osaa nauttia omasta onnestaankaan kun pelkää että parjaamallaan ihmisellä saattaa olla hauskempaa kuin hällä. Sitä hän ei siedä.
Vaikka kuinka tuomitsette tekstini niin se on kuitenkin täyttä totta eikä pala tulessakaan.
"Hyväksyn hänet juuri sellaisena."
Iitu, mahdollisesti mielesi muuttuu, sitten joskus, jos/kun huomaat että itse olet miehen valheiden kohde. Itse en saanut omaa miestäni pois valehtelutaipumuksesta monivuotisen liiton aikana. Tiesin taipumuksen aina, mutta luulin valheidensa olevan vain valkoisia, kunnes totuus selvisi. Ihminen jolla on valehtelutaipumus valehtelee kaikille, lähin rakkaimpansa mukaanlukien, ja pienestä ja suuresta.
Huomaa milloin et saa vastausta. Ymmärrä milloin oletat jotain itse, vaikkei sinulle ole niin sanottu. Ymmärrä milloin luvataan vain epämääräisesti siksi, että unohtaisit asian. Tiedä mitä tapahtuu silloin, kun olet poissa kotoa. Ymmärrä milloin työjutut ja tapaamiset on tuntemattomia.Muista että jokainen poissaolo on mahdollinen uusi nainen.
Ihan pienenä vinkkinä Iitulle. Jos rakkaus on jäänyt lapsena vähälle, ei siitä parannu muuta kuin ymmärtämällä omat puutteensa sekä tekemällä kovasti töitä terapiassa. Kuinkahan moni nainen on yrittänyt "rakkaudella" parantaa alkoholistia tai luonnehäiriöistä? Ihminen muuttuu vasta sitten, kun ottaa vastuun ongelmistaan ja alkaa työstää niitä, ei muuten. Ja siihen vastuuseen kuuluu myös se, että tiedostaa oman vaikutuksena parisuhteeseen ja sen kehittämiseen.
Huh, mikä sinusta on tehnyt noin paranoidisen?!
"dfghjkl.ö-" Paranoidinen? Ehei. Se on sanatonta viestintää ja taitoa lukea toista ihmistä "rivien välistä". Suurin osa ihmisten välisestä viestinnästä on muuta kuin puhetta.
Sirkkulaari, susta ainakin on tullut tosi piikittelevä ihminen. Puolustat pettäjiä ja heidän kumppaneitaan henkeen ja vereen. Eriävät mielipiteet on sulle myrkkyä. Kannattaisi oikeasti osata lukea myös rivien välistä. Edellinen kirjoittaja kertoo omasta kokemuksestaan, niinkuin iitukin omastaan.
Ei kannata sille ykköspaikalle pyrkiä, jos noin ilkeäksi ihminen tulee. Pitää pyrkiä siihen, että ei ole ykkönen eikä kakkonen kellekään vaan se ainoa.
Edellinen kirjoittaja ei ole paranoidi vaan realisti. Olisikohan ihan syynä se, että hänet on petetty? Ymmärrätkö, että pettäminen sattuu aina? Jos joku väittää, ettei satu, niin on täysin tunteeton.
Hyvältä tuntuu olla se ainoa, kokemuksesta voin kertoa =)
Niinhän sinä luulet olevasi ainoa, ethän muuten olisi uskottomuuspalstalla jos tietäisit olevasi ainoa.
En yhtään ihmettele jos sinunkin nykyisesi ex-vaimo sinuun hermostui niin ilkeä olit silloinkin kun miestä itsellesi pyydystit.
Sinä jos kuka on aina puolustelemassa kakkosia.
Sulla ei vielä ole kokemusta siitä, ettet olekaan se ainoa. Pääseekö tiikeri raidoistaan? Ehkä hetkeksi. Mutta kun olet täysin tunteeton, niin eihän suhun edes satu, kun mies vieraita tulevaisuudessa (vai joko nyt?) paneskelee.
Ihmetellä täytyy edelleen, miten voi sokeasti luottaa ihmiseen, jonka tietää pystyvän pettämään kenet tahansa tuosta vaan. Mä en pystyisi. Ensin ero ja vasta sitten uutta rakentamaan.
Eikö sirkulaari sullakaan ole huono omatunto, kun mies sun takiasi jätti perheensä? Miten sä voit elää sellaisen asian kanssa? Mä en ainakaan ole niin ainutlaatuinen ihminen, että mun takia kannattaisi perhettään jättää kenenkään. Sulla lienee mahtavan hyvä itseluottamus.
Niin, kakkosena vuosia katsellut, miten mies pystyy valehtelemaan vaimolleen peittääkseen jälkensä ja luottaa niin kovasti tähän sankariin että.....
Eiköhän IITUN suhde ukkomiehen ole tullut selväksi. Eteenpäin tulta päin. Ei IItun vakuuttelut täällä paranna hänen omaatuntoaan eikä suhdettaan. Vaan se työ pitää tehdä miehen kanssa eikä tämän selän takana. Miehen ongelmista kertominen tällää on yhdenlaista petosta sekin.
Niimpä.
Olisi aivan mahtavaa tietää, ketä nää Iitun ympärillä olevat ihmiset on.
Siis ihan vain sen takia, että sais vinkata (tulevalle?)miehelle, ex-miehelle, äidille, tuleville tytärpuolille ja ennenkaikkea tulevan miehen tulevalle exälle, mitä se Iitu täällä heistä kirjoittaa.
Taitais mieskin lähteä karkuun, kun lukis nämä kaikki analyysit ja arvostelut.
Kyllä syyhyttää oikein. Näin on! Eikö kukaan tunnista kuka Iitu on? Itseasiassa iitusta, iitun exästä, tulevasta miehestä, miehen exästä, iitun äidistä, tytärpuolista jne voisi tehdä reality -sarjan? Täytyy sanoa, että kerrankin jaksaisin katsoa mitä seuraavassa jaksossa tapahtuu. Mitä tunteita iitu & co nyt tuntee, ihan reality ajassa.
Oikeilla jäljillä. Saippua-oopperan persoona. Jos olisi oikea, hoitaisi perhettään. Uutta suhdettaan, eikä roikkuisi pitkissä ketjuissa vastailemassa. Oma diagnoosini heh. Jotain tietoa psykologiasta ja ihmissuhde ongelmista (pinnallista). Itse hieman vinksahtanut ja sitten yrittää mestaroida näillä palstoilla (useammila). Ja tietty saanut siipeensä jonkun varatun miehen kanssa. Simpleä:))
Mikä on Iitun ammatti?Työmatka 350km, työ, lapset, äiti, ex-mies, mies, miehen ongelmat jne. On siinä puuhaa. Sitten vielä ajankulukseen kirjoittelee tänne...
Jottkut on vaan organisointikykyisempiä ku toiset!
Se on naispuolinen kaupparatsu!
"Miehen ongelmista kertominen tällää on yhdenlaista petosta sekin. " NIINPÄ toivottavasti moni lukee tämän sinun lauseen siinä on sanottu enemmän kuin missään muissa kirjoituksissa täällä. Toisten asioiden levittely ja niistä kirjoittelu höystettynä omalla mielipiteellä ai ai ai.
Iitulla on varmaan vastaanotto, josta tienaa hyvin... Parissa kolmessa tunnissa on asiakkaat hoideltu.
hehhehhahahahahahh, monitoimikone
Mutta tänään iitu menee niihin ihanan miehensä pikkujouluihin, jossa hänet esitellään työkavereille. Harmi, että sattuu näin kamala ilma, menee kampauksetkin sekaisin. Kyllä jotkut miehen työkavereista sen vaimonkin tuntee, että ilmeet olisivat näkemisen arvoiset, kun tämän vampin näkevät.
En tosiaankaan tajua, miten Iitu kehtaa mennä miehen kanssa tämän työpaikan pikkujouluihin. Ehkä varmistellaakseen asemiaan eikä pääse mieskään jallittamaan työpaikan likkalapsia. Ihmettelen myös miestä, että kehtaa viedä uusikon näytteille. Varmaan luulee, että työkaverit pitävät kovana jätkänä, mutta taitaa olla tuntemukset ihan päinvastaiset. Miksi ei voi olla sen verran hienotunteinen työkavereita kohtaan, että ensin hoitaisi avioeronsa kuntoon ja sitten vasta seuraavana vuonna ottaisi Iitun mukaan. Jos olisin joulupukki, niin toisin tälle parille lahjaksi vain risuja.
Pikkujouluihin Iitu änkeää mukaan juuri sen takia, ettei mies vain unohda häntä. Voisi joutua toisiin naisiin ja hylätä hänet.
"änkeää mukaan" - kuule ihan tuli miehen taholta pyyntö, että tulenhan mukaan.
Ja meinasit mennä? Teidän moraalintajunne on aivan erilainen kuin suurimmalla osalla ihmisiä. Eihän uutta puolisoa yleensä viedä firman juhliin tai esitellä työkavereille ennenkuin ero on selvä. Mieshän on vielä naimisissa, eikö? Varmasti herätätte huomiota. Mutta sitähän te haettekin. Älä vaan usko, että kaikki nielisivät teidän suhteenne tuosta vaan. Eihän se tietenkään muille kuulu, mutta aivan varmasti aiheuttaa selkänne takana supinaa ja juoruja.
Ainako se mies tarvitsee tukijan mukaansa, meni minne tahansa? Vai etkö uskalla päästää häntä yksin?
Ps. Mulla ei olisi pokkaa mennä tuollaisessa tilanteessa esittelemään itseäni. Tuntisin oloni vähintään vaivautuneeksi. Kun todellisuus on, että mies on vieläkin naimisissa ja pitkään.
Onko iitu roikkuja, joka yrittää roikkua joidenkin toisten parisuhteen riippakivenä? Kuulostaa kovasti yhdeltä tapaukselta, jonka kuulin pikkujouluissa eilen. Tai sitten näitä vastaavia iituroikkujia on Suomen maa pullollaan.
iituroikkojia voi olla, se ei ole minun asiani. Minä en ole roikkuja. En ole mennyt mukaan mihinkään sellaiseen, mihin minua ei olisi pyydetty ja missä en myös itse haluaisi olla. Se ei ole roikkumista!
Mitä eilisiin pikkujouluihin tulee, meillä oli todella mukavaa ja kaikki meni hyvin. Toki tilannetta helpotti, että siellä oli muutamia yhteisiä tuttujamme. Mies on työkavereilleen kertonut eronneensa, ja moni siellä on tiennyt meidän suhteestamme toki jo pitkään, joten ero ja meidän yhdessäolo tuli harvalle yllätyksenä. Pahaa puhetta emme kuulleet, vaan ilta meni todella mukavissa ja luontevissa merkeissä.
Avioero virallisena, paperilla, on tällaisessa tilanteessa vain kuriositeetti. Mies on tehnyt eroa jo pitkään, liitto on ollut kulissia jo kauan, ja meidän suhteemme on vakaalla pohjalla. Mies muuttaa omaan asuntoonsa ensi viikonloppuna ja ero on vireillä - sekä hänelle että hänen vaimolleen on selkeä juttu, että ero on lopullinen, minä ja tämä mies olemme nyt yhdessä. Ei tässä kenenkään ole tarvis enää odottaa "oikeasti" yhdessä olemista jonkin instanssin leimaan saakka.
Toki, jos tapaisin miehen ensi kertaa tilanteessa, jossa ero on vireillä, ainakin tällä kokemuksella, mikä minulla nyt on, en varmasti ryhtyisi seurustelemaan hänen kanssaan. Mutta tämä tilanne on aivan toinen, koska olemme olleet yhdessä jo parin vuoden ajan. Asiat voi hoitaa monella tapaa, eikä tämä todellakaan ollut se fiksuin tapa, mutta kukapa pystyisi elämään koko elämänsä jonkin käsikirjan mukaisesti?!
"mies on vielä naimisissa ja pitkään" - siinä kohtaa, kun sekä henkinen että fyysinen ero on tehty, ei enää yhtä käräjäoikeuden leimaa tarvita. Itsekin eronneena tiedän, että jos noin pitkään on eroa prosessoitu, ei harkinta-aika tarkoita sitä mistä sen nimi kertoo.
Iitu, en odottanutkaan sinun kertovan mitään muuta kuin hyvää pikkujouluista, kaikki ymmärsivät teitä, eikö vain. Vaimon tuntevia lienee ollut myös paikalla, hekin olivat teille mukavia, eikö vain.
Vaimon tuntevista en tiedä. Vaimo ei niissä juhlissa ole koskaan käynyt, mutta kuten sanoin, mies on kyllä kertonut työkavereilleen etukäteen erostaan ja meistä moni jo tiesikin, kun on muitakin yhteyksiä kuin vain miehen työ. Ei me koskaan ole koettu tarvetta pitää meidän suhdetta piilossa, kun kerran alusta asti ajatus oli, että mies eroaa ja me aloitamme parisuhteen. Ne, joita en aiemmin tuntenut, olivat kyllä mukavia ja ystävällisiä.
En tietenkään voi tietää, puhuuko joku meistä selän takana jotain ei niin ystävällistä, mutta ei kaikkia voi koskaan miellyttää. Ymmärrän, että meitä tuntemattomat ihmiset voivat vetää asiasta omia johtopäätöksiään esim. yhteydestä "uusi, selvästi nuorempi puoliso", mutta heiltä jää näkemättä niin paljon. En mä silti ole silmät ummessa sen asian suhteen, että pahan puhujiakin on. Ja on valitettavaa, joskin ymmärrettävää ja realisimia, että ne ovat miehen ex-vaimon lähipiiristä. Mutta niinhän sen toki kuuluukin mennä, että ystäviään ja perheenjäseniä tuetaan.
Oletko iitu varma, etteivät pahanpuhujat ole miehen omia sukulaisia, jotka tuomitsevat miehen teon, koska on jo vuosia toiminut ja pettänyt vaimonsa selän takana?
Joko teidän lapset ovat ystäviä keskenään vai eivätkö vielä siedä toisiansa?
Ei meidän lapsia vielä ole toisilleen esitelty, eikä ihan äkkiä vielä esitelläkään. Vielä ei todellakaan ole sen aika.
Mitä olet siitä mieltä, että lapset ovat jo tavanneet sattumalta saman harrastuksen parissa ja vihaavat jo nyt toisiaan oman vanhempansa törttöilyn vuoksi? Aika raadollista ja satuttavaa salaleikkiä pettäjältä ja kakkoselta. Siinä on vedetty lapsien mieleen sellainen arpi, joka ei korjaannu ikinä. On varsin todennäköistä, että lasten omissa parisuhteissa aikanaan tulee suuria ongelmia, kiitos oman vanhemman ajattelemattomuuden. Ei auta, vaikka olisi kuinka hyvin kasvatettu, kun tuolla tavalla on satutettu.
Anteeksi, mutta nyt eni pointti ihan ohi. Meidän lapset eivät ole tavanneet toisiaan missään; e eivät voi tavata saman harrastuksen parissa, eivätkä muutoinkaan ilman meidän "avustustamme", koska asuvat eri paikkakunnilla, ovat täysin eri ikäisiä eivätkä harrasta mitään samaa.
Ja me tasan tarkkaan tiedämme, että vielä ei ole aika tutustuttaa lapsia tooisiinsa. Nyt on tärkeintä tasaannuttaa elämää, jotta miehen lapset oppivat luottamaan siihen, että isänsä rakastaa heitä edelleen ja on niin paljon läsnä heidän elämässään kuinn he haluavat ja tarvitsevat. ja toisaalta minun lapsilleni tottua siihen, että mies on vähtellen yhä enemmän osana meidän elämäämme.
Mutta miehelle esittelit omat lapsesi jo ajat sitten. Tiedät itsekin, ettei edes vielä olisi sen aika. Mies on hyvä puhumaan sinut ympäri. Ole varovainen.
Tasan tarkkaan, että lapset oppivat luottamaan isäänsä???!! Onneksi en ole tuon isän lapsi, sillä luottohan on mennyt jo ajat sitten, oliko noin 2 v sitten????
Odotan edelleen, että tää iitukan mies tulee kertomaan ITSE miltä hänestä tuntuu, mitä hän ajattelee jne. Sama koskee miehen exää ja lapsia. Niin kauan, kun kaikki on tämän iitukan sepustuksia, kyseessä on toisen käden tieto, johon jokainen pikkusenkaan järjellä ajatteleva ihminen suhtautuu lähinnä olankohautuksella.
Nämä iitukat siis vois opetella puhumaan VAIN omasta puolestaan ja jos toisen ja kolmanne osapuolen tunteilla, tai ajatuksilla on jotain merkitystä kokonaisuuden kannalta, niin kyseiset tahot tulkoot kertomaan asiansa ihan itse.
Uskottomuuteen liittyvät tunteet eivät ole koskaan helppoja. NIitä ei voi myöskään ymmärtää sellainen, joka ei ole sitä itse kokenut. Yritäpä saada lapseton nainen ymmärtämään, miltä synnytyskivut tuntuvat. Tämä on vähän sama asia, mutta vivahteita tuo mukaan se, että uskottomuudessa on kiinteästi kolme erilaista näkökulmaa, ja sitten vielä niiden läheisten tunteet, joita uskottomuus koskettaa tavalla tai toisella.
Minäkin voin varmasti tietää vain omat tunteeni, miltä tuntuu elää pitkään "kakkosena", jakaen rakastamansa mies naisen kanssa, joka varmasti myös rakastaa miestä, ja kaiken lisäksi on naimisissa tämän kanssa, asuu ja elää tämän kanssa. Koko ajan omat tunteet syvenevät, yhteys voimistuu ja kaikki mitä yhdessä tehdään tai erossa ollessa koetaan, sitoo tiukemmin yhteen. Niin, ja minäkin voin tietää vain omat tunteeni ja ajatukseni siitä elämästä. Harva "kakkonen" kokee täysin samoin kuin minä. Joku ei varmasti koskaan rakastu siihen ukkomieheen, joku toinen rakastuu, mutta ei silti halua miehen kanssa sen enempää... Tilanteet ja ihmiset ovat niin erilaisia. Ei ole kahta samanlaista ihmisitä, ei kahta samanlaista avioliittoa tai rinnakkaissuhdetta.
En puolustele tekemisiäni enkä pakene vastuutani tästä tilanteesta, vaan koitan sanoittaa asian niin, että edes samankaltaisessa tilanteessa oleva voisi samaistua ja ymmärtää, mistä on kyse, jos ei ole itse vielä omalla kohdallaan sitä hoksannut. Niille, jotka eivät ole koskaan eläneet ukkomiehen "kakkosena" en edes yritä selittää, koska he eivät voi ymmärtää. Eikä välttämättä moni kakkonenkaan, jos kokee oman tilanteensa kovin eri tavoin.
Kun toiseen ihmiseen rakastuu, huolimatta siitä, että hän on naimisissa, sitä suhdetta ei noin vain lopeteta vaikka tulisi miten huono omatunto hänen ja perheensä puolesta. Etenkään, kun toinen sanoo koko ajan, että hän rakastaa minua, että hän työstää eroa koko ajan, hän aikoo erota ja hän aikoo viettää loppuelämänsä minun kanssani. Ja kun aikanaan purin monta kertaa syyllisyydentuntoani hänelle, hän sanoi minulle, että turha minun on siitä kantaa syyllisyyttä, koska minä olen hänen valintansa, uskottomuus on hänen valintansa, koska hän ei rakasta enää vaimoaan, liittonsa on loppu.
Vain harva rakastuu yksipuolisesti, sillä rakkauden tunteen vahvistuminen vaatii tunteen ruokkimista ja aikaa syventää sitä. Me saimme sen siitä, että mies halusi koko ajan antaa enemmän aikaa meille, ja siten samalla irtaantua lopullisesti vaimostaan ja heidän avioliitostaan. Tiedän, etten minä ollut vastuussa miehen valinnoista, enkä heidän avioliitostaan. Se oli hänen päätöksensä. Mies sanoo minulle, että he olisivat joka tapauksessa eronneet lopulta, ilman minuakin. Ehkä on näin, en tiedä.
Eräs terapeutti aikanaan sanoi, että eropäätöksen "varmuuden" saa monesti vasta sen jälkeen, kun on eron laittanut vireille. Helpotuksen tunne sen jälkeen kertoo, että päästi irti enemmästä pahasta olosta ja ahdistuksesta, kuin eroprosessi tuo mukanaan. Mies sanoo olevansa helpottunut, ja nään sen hänestä kaikessa. Itse olin aikanaan helpottunut vaikka meidän eroon ei liittynytkään minkäänlaista suurempaa draamaa. On totta, etten todella tiedä, miltä miehestä tuntuu, mutta voin luottaa hänen sanaansa, yhdistettynä hänen tekoihinsa ja siihen, mitä itse näen ja miltä minusta tuntuu.
"eropäätöksen "varmuuden" saa monesti vasta sen jälkeen, kun on eron laittanut vireille. "
"Varmuus" tulee sitten 2. vaiheen jälkeen. Ihan mielenkiinnosta kysyn: laittoiko mies yksin eron vireille, vai onko vaimon nimmari erohakemuksessa?
Vaimon nimmari on myös hakemuksessa.
"Uskottomuuteen liittyvät tunteet eivät ole koskaan helppoja. NIitä ei voi myöskään ymmärtää sellainen, joka ei ole sitä itse kokenut."
Tämän ainoan kerran olen iitun kanssa samaa mieltä.
Herää vain kysymys, onko häntä koskaan petetty? Ymmärtääkö hän yhtään miltä petetystä tuntuu? Kaiken tämän liipalaapan jälkeen, olen varma ettei sitä ole itse koskaan kokenut.
Jännä juttu ettei iitu ole vastannut tähän kysymykseen, onko häntä petetty.
Muistaakseni saman kysymyksen kohdalla vaikenivat toisessa ketjussa aikanaan toiset vakiohehkuttajakakkoset sirkulaari ja kukkaismeri.
Olisi edelleen todella mielenkiintoista tietää, onko näitä rakastuneita koskaan petetty?
Sen verran vähän ymmärrystä on riittänyt ykkösille ja heidän tunteilleen tai tunteenpurkauksilleen, että epäilen sitä minäkin...
Ei todellakaan voi olla totta. Kun kokee uskottomuuden ja eron tekemisen, niin ukkomiehet oksettaa, Kaikki mitä sanovat ja tekevät tuo mieleen miten itse tuli kohdelluksi uskottomuuden aikana.
Ei draamaa erossa? Onpa Iitulla ollutkin sitten kylmä suhde. Kovin kummallista sekin, ellei Iitu itse hakenut eroa. Siitäkin huolimatta, mies on... Eikun nyt tiedän. Iiitu on toiminut samoin kuin nyt - aivopesun tavoin monotonisesti perustellen eron välttämättömyyttä. No Huh huh.. miesparka, mut jonkun perheen ja elämän Iitu tuli varastaneeksi ja polkeneeksi paskaan.
En ole tullut petetyksi. Ja sillä, että erooni ei liity draamaa tarkoitan, ettei siinä ollut kyse uskottomuudesta, alkoholismista tai väkivallasta, vaan huomasimme vaan miehen kanssa, ettemme ole toisillemme ne ihmiset, jonka kanssa haluaa elämänsä viettää.
Olen kyllä moneen otteeseen sanonut, etten voikaan täysin ymmärtää, miltä petetyistä tuntuu, mutta sitä tämän palstan pahanpuhujat eivät halua noteerata. Se heille sitten suotakoon.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10844981
Niin, iituhan se petti omaa aviomiestään ja otti eron. Iitu osaa katsoa asiaa sekä pettäjän että kakkosen kannalta, enää se petetyn kanta ja kokemus vain puuttuu. Sekin aika tulee vielä.
Ja Iitu se on taas täällä satuilut koko pitkän päivän!
Aikaa hänellä tuntuu riittävän, mutta missä nyt on se ihana mies? On viikonloppu ja kaikki? Olisi luullut, että nyt vielä tänään pikkujoulun jälkeen viettäisivät yhteistä aikaa, kun mieshän on ERONNUT....
Outo rakkaussuhde kerrassaan! Kuka muu noihin satuihin uskoo kuin Iitu itse?
Siellä hän viettää yksinäistä lauantai-iltaa...
Puhu yksinäisyydestä vain omasta puolestasi - itsekin täällä näyt roikkuvan! Kyllähän me vietimmekin pikkujoulujen jälkeen aikaa yhdessä, ihan koko yön ja aamupäivän. Mutta kun hänellä on myös kaksi tytärtä, joiden kanssa hän viettää tämän viikolopun.
Tiedän, miten vaikeaa joidenkin täällä on sulattaa sitä, että hän on oikeasti myös hyvä isä. Too bad...
Juuri noin. Satua koko stoori:))
Hyvä isä ei satuta lapsiaan, eikä puolisoaan vuosikausia selän takana!!!
Niin ja viimeinen viikonloppu vaimon ja lasten kanssa yhdessä.
Siinä sitä miehelle on mietittävää.
Vielä kerran vaimon kanssa seksiä...
Mieshän voi viettää lastensa kanssa viikon, kun asuu vielä kotonakin. Luulisi, että viikonloput ainakin tässä vaiheessa rakkaalleen järjestää. Sitten on eri juttu, kun asuu yksin ja eri osoitteessa.
Kyllä jutussa on taas paljon aukkoja...voi tuota naisparkaa!
Ei hän ole kotonaan asunut sen jälkeen kun eropaperit vei - veljensä luona majottuu, kunnes pääsee perjantaina omaan asuntoon.
Jokainen tajuaa, että perheenäiti, jolla on työ ja tiivis seurustelusuhde rakastamaansa mieheen, ei roiku palstoilla selvittelemässä suhdettaan päivästä toiseen. Mikä lie naisparan tarina ja " sekoamisen" syy, mutta jotain hyvää. Me muut ihmiset vastauksissa voimme purkaa omia tuntemuksia.
Juuri näin nimenomaan "jotain hyvää". Ennenkaikkea tässä ketjussa ihmiset ovat purkaneet tuntemuksiaan. Iitun tarina on varmasti pohjimmiltaan aivan erilainen. Kaikista viestistä huokuu ahdistus ja syyllisyys, joka on puettu ymmärtämisen muotoon. Ja siihen uskoon, että kaiken voi selvittää puhumalla.
Veljenkö luona mies tapaa lapsiaan?
parisuhde ei ole kunnossa kun haetaan rinnakkais-suhdetta, mutta miten sen kuntoon saa, jos toinen ei halua puhua vaan hakee uuden, ihan mahdoton yhtälö, eli eikös olis kaikille parempi ratkaisu kun puhumaton hakee eron, ettei muut joudu kärsimään hänen tuppisuun takia..
Usein tuppisuu ei ole aina ja kaikkien kanssa tuppisuu. Joskus nyt on vaan niin, että puolisot ovat niin epäsopivat toisilleen siinä suhteessa, että kun tämä tuppisuu tapaa jonkun itselleen sopivamman, hän ei ole enää lainkaan tuppisuu.
Arki tulee jokaiseen suhteeseen, mutta toisen kanssa arjen eläminen maistuu paremmalta kuin jonkun toisen.
Siis eipä vaan ole ollut tuppisuu. Pitkän liiton aikana osa miehistä unohtaa puhua. Se on uusiutuva vaiva. Odota vaan rauhassa, sillä takuuvarmasti sen oman tuppisuusi. Hapan vanha ukko, joka ei ymmärrä miksi ex perhe juhlii perhetapahtumia... ja sinä jakaen ja taiteillen pyyhkimättömän menneisyyden kanssa.
Parinmuodostaminen kuuluu nuorille. Vanhempana kokeilleet usein viisastuvat, mutta perheensä pesään paskoneet miehet eivät saa arvostusta, eikä sinun perheesi ole koskaan kuten hänen oma oli.
Eikä vieläkään ole iitukan mies, ei miehen exä, eikä miehen lapset kertoneet itse täällä omaa kantaansa, omia tuntemuksiaan, omia kokemuksiaan...
Toisen käden tietoa siis kaikki, viisain jättää omaan arvoonsa. Täytyy myöntää, että iitukasta vois olla erittäin näppäräksi saippuasarjan käsikirjottajaksi, sen verran mielenkiintoisia juonikäänteitä ja selityksiä tuntuu mielikuvitus tuottavan.
Onnea vaan illuusio-uusioperheeseen!
Älä välitä, kyllä sinäkin vielä löydät tyydyttävän elämän;silloin ehkä opit taas luottamaan siihen, että elämässä voi tapahtua hyviä asioita, kun niihin jaksaa uskoa ja luottaa.
Meidän onnemme ei ole sinulta pois, eikä se ole meiltä pois, vaikka olisit suhteestamme mitä mieltä tahansa. Kovan hinnan olemme mekin tästä maksaneet, mutta loppuviimeeksi tätä elämää eletään kuitenkin itselleen. Kukaan tooinen ei ole vastuussa sinun onnestasi. Onko sitten aikanaan kiva miettiä, että missä viipyy se palkinto jonka uskoin saavani siitä, kunn uhraan koko elämäni muiden vuoksi?!
Ja mikähän se sinun hintasi on ollut? Mitä ole uhrannut tai menettänyt tässä suhteessa? Minun käsittääkseni sinulla on nyt se mies, omat lapset, joskus tulevaisuudessa miehen lapset jne. Mitä siis olet menettänyt? Et muutakuin korkeintaan maineesi ja sitähän sinä et edes tajua.
Vai et ymmärrä palkintoa. Palkinnon saa hyvin hoidetusta pitkästä liitosta ja siteistä omiin lapsiin ja sukuun. Ja yllätys yllätys, loppujen lopuksi kaikki haluaa tuota samaa, mutta perheensä hylännyt ei tule sitä koskaan saamaan, ja pysty olemaan täysin onnellinen. Onnen eteen pitää tehdä parisuhteessa töitä. Rakastuminen ei riitä. Se auttaa vain aluksi..
Sellaisen ihmisen on turha jauhaa hyvin hoidetusta suhteesta, joka ei ole koskaan kokenut sitä, että kaikesta huolimatta rakkaus vain loppuu.
Hyvinpä sen omasikin hoidit, kun aloit toiselle levitellä. Kyllä se rakkaus siinä loppuu, ihan varmasti:)
Onko kiellettyä aloittaa suhde uuteen ihmiseen sen jälkeen kun oma ero on ollut jo pitkään virallinen?!
Tuhosit oman liittosi ja jatkoi toisen ihmisen liiton tuhoamista. Olet päässyt lähes päämäärääsi. Kumpa voisin auttaa miehen vaimoa. Hyi helvetti millaista olette tehneet hänelle ja perheelleen. Emäsikailua ja henkistä väkivaltaa. Rakkauslässytyksesi ei liikauta yhtään.
Mikäli uusi ihminen on varattu, niin suhde on kielletty! Jos rakastutaan puolin ja toisin, niin sitten erotaan. Mitä pikemmin, sitä parempi. Kaksi vuotta on liikaa jokaisen kannalta. Sakot jokaiselta päivältä tiedetään vasta myöhemmin. Paljon myöhemmin. Sitten kun todellisuus koittaa.
Minäkin toivon miehen vaimolle paljon tsemppiä ja jaksamista. Mutta iloitsen siitä, että vaimo pääsi mokomasta riesasta, eli miehestä eroon. Kyllä se todellisuus vielä Iitullekin tulee eteen. Vielä hän on vain niin hyväuskoinen ja idioottimaisen luottava.
Ai on vai?
"Tapasin taannoin miehen, ollessani vielä naimisissa. Päälisin puolin kaikki näytti olevan hyvin ja silloin ajattelin olevani avioliittooni ja parisuteeseenikin "ihan tyytyväinen". Toki oli asioita, jotka tiedostin olevan toisin kuin toivoisin. Olin niistä mieheni kanssa puhunutkin, mutta hän ei ollut halukas tekemään asioille mitään, koska ne eivät häirinneet häntä. Olin kai sitten tyytynyt siihen.
Anyhow, tapasin kiinnostavan miehen, jonka kanssa oli hyvä ja helppo keskustella. Hän oli naimisissa, se tuli heti selväksi, mutta emme ajatelleet mitään suhdetta, kunhan keskustelimme.
Rakastelu oli jotain sellaista, jota emme olleet aiemmin kumpikaan kokeneet. Vielä sen jälkeenkin olimme silti sitä mieltä, että "emme halua suhdetta". No, se raja oli ylitetty, mutta emme todellakaan halunneet suhdetta vaan enemmän.
Kerroin miehelleni oikeastaan kaiken ja sanoin haluavani erota. En ole ihminen, joka voisi elää rinnakkaissuhdetta liittonsa ohella.
Rakastin toista ja näin tulevaisuuteni tämän toisen miehen rinnalla. Erosin vaikka yhteisestä tulevaisuudesta ei ollutkaan mitään takuita. Hänhän oli edelleen naimisissa, eikä halunnut vielä kertoa vaimolleen.
Petin silloista aviomiestäni, mutten voinut elää niin, ja tiedän etten tule koskaan enää pettämään.
Olen edelleen suhteessa naimisissa olevaan mieheen, joskaan en olisi, ellen uskoisi niin vahavsti sihen, että olemme jossain vaiheessa oikeassa parisuhteessa.
Minä en tuota ole kirjoittanut, kuten en mitään muutakaan kukkaismeren nimissä. Omasta erostani oli jo pari vuotta kun tapasin nykyisen mieheni.
Nyt se selvisi rehellinen Iitu=kukkaismeri!
Olen lueskellut ketjua ja yrittänyt muistella tuota elokuista samaa tarinaa. En muistanut nickiä ennenkuin tänään joku mainitsi sen. Nyt kertasin kukkaismeren tarinan, joka on aivan yksyhteen iitulin kanssa.
Sama itseriittoisuus ja näsäviisaus kuin tässäkin ketjussa! Siellä ketjussa mainittiin että tällä iitukalla on ollut muitakin aloituksia.
Elämä on rankkaa hänellä, kun päivät päästään täällä kommentoi ja tekoaan puolustelee.
Joku tänään häneltä kysi, että onko hän itse petetty, mutta iitupa jätti vastaamatta.
Hän on itseasiassa pettäjä!
Aloitti suhteen ukkomieheen naimisissa ollessaan. Mies tuki hänen eroaan ja nyt hän vuorostaan tukee miestä.
Kaunista, eikö?
No voi vittu mikä paska luuska ämmä.
Tiedän, että tämä keskustelupalsta on vain aikuisten ihmisten leikkipaikka, mutta on törkeää levittää ihmisistä perättömiä juoruja. Olen sanonut tämän ennenkin, että en ole se sama henkilö. En ole tänne kirjoittanut muita ketjuja kuin tämän sen edellisen, enkä esiintynyt millään muulla nimimerkillä muuta kuin sen ensimmäisen ketjuni aloituksen anonymous. Joten ole ystävällinen pidä spekulointisi ja syytöksesi omana tietonasi.
Niin, ettei kaikki saa tietää että olet se sama kukkaismeri.
Vahinko tapahtui jo, minäkin luin sen ketjun ja olen samaa mieltä.
Ja pari muutakin ketjua sisältää aivan samaa tarinaa, tuolla avioeropalstallakin olet pyörimässä.
Eikä tuo ole mitään juorujen levittämistä, painettua sanaahan siinä siteerataan.
Olisiko jo aika luovuttaa Iitu tämä tarina maikkarille salkkareihin sivujuoneksi.
Kävin lukemassa kukkaismeren kirjoituksia mainitsemastanne ketjusta ja myönnän siinä olevan todella paljon samanlaisia piirteitä kuin omassa elämässäni. En kuitenkaan ole se sama henkilö.
En odota sinun, tai muidenkaan pahanpuhujien uskovan, mutta se on teidän päänne sisällä. En lähde sille samalle tasolle.
REHELLINEN-IITU:
Ei multa elämänkokemusta puutu - olen reilusti päälle kolmekympppinen ja takana lähes 20-vuotinen ihmissuhde, joten kyllä sitä kokemusta on, niin elämän aurinkoisista kuin varjopuolistakin. Kaikekseen varmasti keskimääräistä enemmänkin.
Ja valheet vaimolle eivät todellakaan ole oikeutettuja.Senkin olen monta kertaa tässä jo tuonut esiin, etten ole samaa mieltä miehen toiminnan kanssa siitä, että hän haluaa erota niin, että vaimo ei saisi tietää suhteemme jatkumisesta. Minä en kuitenkaan voi päättää miten mies omaa elämäänsä elää. Mun päätökseni on siinä, haluanko elää hänen kanssaan.
Ja mitä asumisjärjestelyihin tulee, mies ei todellakaan muuttaisi suoraan minun luokseni, tai että etsisimme heti yhteisen uuden kodin. Ketä se palvelisi?!
Hei come on! Et voi oikeasti ajatella noin yksisilmäisesti.
KUKKAISMERI:
Tiedän, mitä parisuhde on, olinhan ex-mieheni kanssa yhdessä kaksikymmentä vuotta. Olemme käyneet läpi monenlaisia vaiheita. Enkä todellakaan ole tarrautumassa tässä mihinkään oljenkorteen, kuten kirjoitat. Olemme tämän miehen kanssa yhdessä koska ajattelemme molemmat tässä samoin, että toistemme seurassa voimme vihdoin olla täysin oma itsemme. Sitä et voi myöskään yleistää, että jos mies haluaisi olla kanssani, hän olisi eronnut vaimostaan heti! Minusta monikaan ei toimi niin. Ja ainakin itse ajattelen, että vastuuntuntoinen mies ei vain karkaa perheensä luota. Ja kuten sanoin, en avaa tilannetta enempää, että miksi olemme edelleen tässä tilanteessa.
Se, mikä minusta tässä meidän suhteessamme on tärkeintä on se, että meidän on hyvä olla yhdessä. Olemme käyneet läpi paljon, emmekä siis todellakaan helpointa reittiä. Tiedostamme sen, että edessämme on vielä paljon haasteita, jotka seuraavat aikanaan miehen erosta jne., mutta meidän suhteemme kantava voima on rehellisyys ja keskusteluyhteys, sekä halu ymmärtää, hyväksyä ja rakastaa toista juuri sellaisena kuin hän on.
En ole missään kohtaa sanonut, että olisimme muuttamassa yhteen. Sitä emme todellakaan tässä vaiheessa suunnittele. Se ei olisi fiksua missään mielessä. Näitä asioita on kyllä mietitty paljon.
Ja hei come on! Vai että "pakotin eroamaan!". Nyt kyllä puhut täysin vastoin parempaa tietoasi.
Älä kimpaannu, roolisi repeää:DD
Itsehän sinä kerrot miehen perheestä vaikka mitä. Eikö se ole törkeää??? Itse et ole ollut paikalla ja silti tiedät mitä siellä on tapahtunut 30 vuotta ja levität miehen höpötyksiä täällä niin, että joku tuttu voisi ihan hyvin tunnistaa.
Ja sinä uskot?!
"Se, mikä minusta tässä meidän suhteessamme on tärkeintä on se, että meidän on hyvä olla yhdessä. Olemme käyneet läpi paljon, emmekä siis todellakaan helpointa reittiä. "
Ai tämäkö Kukkaismeren kirjoituksesta? Minusta Iitu on kirjoittanut lähestulkoon näillä sanoilla jossain "omassa" kirjoituksessaankin, ei vain Kukkaismeren...
Ja näitä yhtäläisiä kirjoituksia riittää pilvin pimein. Hassua, että nimimerkki Rehellinen-iitu vain katosi täältä puolustelemasta, kun totuus paljastui.
Hassua, että en sittenkään notku täällä joka hetki.
No nyt kun notkut, niin vieläkö väität, että et ole kukkaismeri?
KUKKAISMERI:
En ole esitellyt miestä lapsilleni "tulevana miehenäni", tietenkään. Hän on viettänyt aikaa meidän kanssamme, enkä sinällään ole kokenut tarvetta varsinaisesti esitellä häntä mitenkään erityisesti. Lapseni ovat vielä pieniä, eivätkä sinällään myöskään kysele. Ottavat asiat asioina siinä hetkessä.
Lasten elämään mukaan tulo oli todella pitkän pohdinnan ja keskustelun tulos. Kyse oli ennemminkin syvemmästä ja vahvemmasta sitoutumisesta, askeleesta viedä suhteemme seuraavalle tasolle. Ei ollut todellakaan hetken mielijohde meiltä kummaltakaan vaan hyvin loppuun asti olemme pohtineet, miten asian kanssa etenimme. Jos mies ei uskoisi meihin, hän ei olisi lapsia tavannut, enkä minä sallinut sitä, jos en uskoisi miehen olevan tosissaan.
Yksi erittäin tärkeä asia suhteen toimivuuden ja jatkuvuuden kannalta on, miten lapset suhtautuvat uuteen puolisoon. Minun lapseni pitävät tästä miehestä todella paljon ja hän pitää lapsistani. Hän "osaa olla" lasteni kanssa ja meillä on hauskaa yhdessä.
REHELLINEN-IITU:
Mies on lapsille mukava, kiintymys on molemminpuolista. Lapseni näkevät minun olevan onnellinen ja heidän on hyvä olla. Lapseni ovat vielä sen verran pieniä, että tämä joko etenee tai päättyy ennen kuin he kaipaavat enemmän selityksiä. Osaan kyllä ottaa lapseni huomioon. Ja pitkään puntaroin tätä kun mies sanoi haluavansa tutustua lapsiini paremmin. Hän tietää kyllä, mitä tämä minulle merkitsee ja siksi myöskin luotan siihen, ettei hänkään ole tässä ketään käyttämässä hyväkseen.
Toivottavasti tunnistaa ja valaisee myös miestä näistä julkisista lemmenlurituksista.....
Toivottavasti joku tietää kuka tuo miesreppana on ja laittaa tämän keskustelun linkin sille luettavaksi - mikäli koko draamaa ylipäätään on edes olemassa muualla kuin mielikuvituksessa! Haluaisin todellakin olla kärpäsenä katossa seuraamassa äijän ilmeitä, kun näkee mitä kaikkea scaibaa tuo "oma pikku kultamussukkasalarakasiitukka" on kaiken kansan luettavaksi käynyt runoilemassa :D :D :D
Jospa vain kukkaismeri uskaltaisi kertoa sen täällä, että voisimme tukea vaimoaan. Ainakaan hänen ei tarvitsisi pohtia asiaa, sillä hullun ämmän mukaan miehensä lähti ja juonitelleet miehen lieroilua liitossa. Kukkaimeri nykien ja mies nytkyttäen.
Hauskintahan tässä on, ettei enää tiedä onko mikään tästä totta?! Parasta on, että tämä naseva kirjoittaja on saanut luotua niin mukaansa tempaavat ketjut, että kaikki te olette täällä kieli pitkänä niitä kommentoimassa! Huvittaa oikein!!!
No, mitäs itse olet tekemässä haukkumassa muita kieli pitkällä olevana.
Kyllä meitäkin naurattaa sinun huvituksesi.
Rooli repesi, paskanpuhuja paljastui ja kimpaantuneena siirtyi mollaamaan huutomerkkeineen, kun ei enää muuta keksi. Voin vain kuvitella, kuinka savu nousee päästä, kun jäi kiinni. Mene nyt sinne ihanaisen miehen kainaloon, vai onko hän vaimon luona- anteeksi -tarkoitin tietysti veljen luona?
Mukaansatempaavat ketjutpa hyvinki.... siinäpä se ja just samalla tavalla erinäisen luonnevikaiset junailee asiat ihan livessäkin. Miettikääs kuinka helppoa jengin vedättäminen oikeasti onkaan.. pikkusen draamastooria kehiin ja ai että kun satelee sympatiaa ja huomiota - ihan siis livessäkin.