Kun olen tätä palstaa lukenut, niin usein olen törmännyt ajattelutapaan, etteivät ihmiset muutu. Itse olen tästä aivan eri mieltä. On toki aivan varmasti niitäkin, ns. "tapapettäjiä", joille vakisuhteen ulkopuoliset suhteet ovat hauskanpitoa ja pakoa arjesta. Mutta nyt en puhu siitä marginaalista vaan suurimmasta osasta niitä ihmisiä, joita uskottomuus tavalla tai toisella koskettaa. Ja mihin näkemykseni peilaan? Pitkälti omaan kokemukseeni, omiin tunteisiini.
Tapasin taannoin miehen, ollessani vielä naimisissa. Yhteistä elämää takana parikymmentä vuotta, pienet lapset, hyvä työ, omakotitalo - päälisin puolin kaikki näytti olevan hyvin ja silloin ajattelin olevani avioliittooni ja parisuteeseenikin "ihan tyytyväinen". Toki oli asioita, jotka tiedostin olevan toisin kuin toivoisin. Olin niistä mieheni kanssa puhunutkin, mutta hän ei ollut halukas tekemään asioille mitään, koska ne eivät häirinneet häntä. Olin kai sitten tyytynyt siihen.
Anyhow, tapasin kiinnostavan miehen, jonka kanssa oli hyvä ja helppo keskustella. Hän oli naimisissa, se tuli heti selväksi, mutta emme ajatelleet mitään suhdetta, kunhan keskustelimme. Tuntui hyvältä kummastakin, kun vihdoin joku oikeasti kuunteli, ymmärsi ja halusi oikeasti keskustella asioista. Joidenkin viikkojen jälkeen tuli eteen ensimmäinen tilanne, jolloin olisimme voineet viedä suhteemme fyysiselle tasolle, mutta emme sitä tehneet. Näitä tuli muutamia, mutta aina päätimme, että ei. Kunnes sitten molemmat sitä halusivat. Rakastelu oli jotain sellaista, jota emme olleet aiemmin kumpikaan kokeneet. Vielä sen jälkeenkin olimme silti sitä mieltä, että "emme halua suhdetta". No, se raja oli ylitetty, mutta emme todellakaan halunneet suhdetta vaan enemmän.
Kerroin miehelleni oikeastaan kaiken ja sanoin haluavani erota. En ole ihminen, joka voisi elää rinnakkaissuhdetta liittonsa ohella. Tiesin jo satuttaneeni miestäni aivan liikaa, mutta en olisi mitenkään pystynyt jatkamaan niin. Rakastin toista ja näin tulevaisuuteni tämän toisen miehen rinnalla. Erosin vaikka yhteisestä tulevaisuudesta ei ollutkaan mitään takuita. Hänhän oli edelleen naimisissa, eikä halunnut vielä kertoa vaimolleen.
Mies ei ole eronnut vielä, mutta työstää tätä elämänmuutosta koko ajan. Hänen tilanteensa on kaikekseen melko haastava, mutta en ala ruotimaan sitä tässä sen enempää, koska se ei ole pointtini kannalta olennaista. Olennaista on se, että tämä kaikki on vaikuttanut minuun todella syvästi ja ainakin minä olen muuttunut. Siksi uskon, että suurin osa uskottomuuden kohdanneista muuttuu sen myötä.
Petin silloista aviomiestäni, mutten voinut elää niin, ja tiedän etten tule koskaan enää pettämään. Elin sen ja näin, miten paljon sillä toista satuttaa. Ja itseäänkin. En visi koskaan enää tehdä niin kenellekään. Se ei todellakaan ole sen arvoista!
Olen edelleen suhteessa naimisissa olevaan mieheen, joskaan en olisi, ellen uskoisi niin vahavsti sihen, että olemme jossain vaiheessa oikeassa parisuhteessa. Jos hän koskaan sanoisi minulle, ettei aio erota, mutta haluaa jatkaa silti kanssani, lopettaisin suhteen vaikka rakastankin häntä syvästi. Tämä tällaisessa suhteessa oleminen on todella raastavaa, enkä myöskään ikinä enää tule lähtemään tällaiseen. Tiedostan tämän olevan kyllä minun puoleltani valinta, mutta omanlaisensa. Kumpikaan miestä ei valinnut "suhdetta" sen varsinaisessa merkityksessä. Olemme jatkaneet yhdessä oloa, koska haluamme olla tulevaisuudessa oikeasti parisuhteessa. Mieheltä näiden asioiden eteenpäin vieminen vaan ottaa kauemmin kuin minulta.
Ei mun tässä ole helppo olla. Mitä pidempään tätä jatkuu, sen pahempi minun on olla hänen vaimonsa puolesta. Tiedän, että hän aivan varmasti aavistaa suhteen, mutta ei halua myöntää sitä. Ja näen, miten paha miehen on olla, kun joutuu valehtelemaan kotiin päin. Siksi en voisi koskaan enää tehdä toiselle näin. Toki tiedän miehen olevan se, joka pettää vaimoaan ja siten enemmän vastuussa, mutta vastuuni on minullakin. Voisinhan lopettaa tämän ja sanoa, että jatketaan sitten kun olet eronnut. Miksi en tee niin? Syitä on monia, mutta ennen kaikkea kai siksi, että rakastan miestä ja haluan olla hänen kanssaan. Tai pikemminkin, koska en halua olla ilman häntä. Ja koska uskon hänen vielä eroavan ja meidän olevan yhdessä.
Mutta kävi tässä lopulta niin tai näin, minä olen varma siitä, etten tule koskaan olemaan enää se joka pettää enkä se, joka lähtee uskottomuuteen "kolmanneksi osapuoleksi". Sen tämä kaikki on minulle opettanut. Sitä en voi tietää, ettenkö joutuisi koskaan kohtaamaan petetyksi tulemista. Toivon, etten, mutta sitä ei voi myöskään jäädä pelkäämään. On valittava luottaa. On valittava uskaltaa elää ja heittäytyä. Vaikka olen nähnyt parisuhteen raadollisimpia puolia, uskon silti ihmisen luotettavuuteen, kunnes toisin todistetaan.
Tapasin taannoin miehen, ollessani vielä naimisissa. Yhteistä elämää takana parikymmentä vuotta, pienet lapset, hyvä työ, omakotitalo - päälisin puolin kaikki näytti olevan hyvin ja silloin ajattelin olevani avioliittooni ja parisuteeseenikin "ihan tyytyväinen". Toki oli asioita, jotka tiedostin olevan toisin kuin toivoisin. Olin niistä mieheni kanssa puhunutkin, mutta hän ei ollut halukas tekemään asioille mitään, koska ne eivät häirinneet häntä. Olin kai sitten tyytynyt siihen.
Anyhow, tapasin kiinnostavan miehen, jonka kanssa oli hyvä ja helppo keskustella. Hän oli naimisissa, se tuli heti selväksi, mutta emme ajatelleet mitään suhdetta, kunhan keskustelimme. Tuntui hyvältä kummastakin, kun vihdoin joku oikeasti kuunteli, ymmärsi ja halusi oikeasti keskustella asioista. Joidenkin viikkojen jälkeen tuli eteen ensimmäinen tilanne, jolloin olisimme voineet viedä suhteemme fyysiselle tasolle, mutta emme sitä tehneet. Näitä tuli muutamia, mutta aina päätimme, että ei. Kunnes sitten molemmat sitä halusivat. Rakastelu oli jotain sellaista, jota emme olleet aiemmin kumpikaan kokeneet. Vielä sen jälkeenkin olimme silti sitä mieltä, että "emme halua suhdetta". No, se raja oli ylitetty, mutta emme todellakaan halunneet suhdetta vaan enemmän.
Kerroin miehelleni oikeastaan kaiken ja sanoin haluavani erota. En ole ihminen, joka voisi elää rinnakkaissuhdetta liittonsa ohella. Tiesin jo satuttaneeni miestäni aivan liikaa, mutta en olisi mitenkään pystynyt jatkamaan niin. Rakastin toista ja näin tulevaisuuteni tämän toisen miehen rinnalla. Erosin vaikka yhteisestä tulevaisuudesta ei ollutkaan mitään takuita. Hänhän oli edelleen naimisissa, eikä halunnut vielä kertoa vaimolleen.
Mies ei ole eronnut vielä, mutta työstää tätä elämänmuutosta koko ajan. Hänen tilanteensa on kaikekseen melko haastava, mutta en ala ruotimaan sitä tässä sen enempää, koska se ei ole pointtini kannalta olennaista. Olennaista on se, että tämä kaikki on vaikuttanut minuun todella syvästi ja ainakin minä olen muuttunut. Siksi uskon, että suurin osa uskottomuuden kohdanneista muuttuu sen myötä.
Petin silloista aviomiestäni, mutten voinut elää niin, ja tiedän etten tule koskaan enää pettämään. Elin sen ja näin, miten paljon sillä toista satuttaa. Ja itseäänkin. En visi koskaan enää tehdä niin kenellekään. Se ei todellakaan ole sen arvoista!
Olen edelleen suhteessa naimisissa olevaan mieheen, joskaan en olisi, ellen uskoisi niin vahavsti sihen, että olemme jossain vaiheessa oikeassa parisuhteessa. Jos hän koskaan sanoisi minulle, ettei aio erota, mutta haluaa jatkaa silti kanssani, lopettaisin suhteen vaikka rakastankin häntä syvästi. Tämä tällaisessa suhteessa oleminen on todella raastavaa, enkä myöskään ikinä enää tule lähtemään tällaiseen. Tiedostan tämän olevan kyllä minun puoleltani valinta, mutta omanlaisensa. Kumpikaan miestä ei valinnut "suhdetta" sen varsinaisessa merkityksessä. Olemme jatkaneet yhdessä oloa, koska haluamme olla tulevaisuudessa oikeasti parisuhteessa. Mieheltä näiden asioiden eteenpäin vieminen vaan ottaa kauemmin kuin minulta.
Ei mun tässä ole helppo olla. Mitä pidempään tätä jatkuu, sen pahempi minun on olla hänen vaimonsa puolesta. Tiedän, että hän aivan varmasti aavistaa suhteen, mutta ei halua myöntää sitä. Ja näen, miten paha miehen on olla, kun joutuu valehtelemaan kotiin päin. Siksi en voisi koskaan enää tehdä toiselle näin. Toki tiedän miehen olevan se, joka pettää vaimoaan ja siten enemmän vastuussa, mutta vastuuni on minullakin. Voisinhan lopettaa tämän ja sanoa, että jatketaan sitten kun olet eronnut. Miksi en tee niin? Syitä on monia, mutta ennen kaikkea kai siksi, että rakastan miestä ja haluan olla hänen kanssaan. Tai pikemminkin, koska en halua olla ilman häntä. Ja koska uskon hänen vielä eroavan ja meidän olevan yhdessä.
Mutta kävi tässä lopulta niin tai näin, minä olen varma siitä, etten tule koskaan olemaan enää se joka pettää enkä se, joka lähtee uskottomuuteen "kolmanneksi osapuoleksi". Sen tämä kaikki on minulle opettanut. Sitä en voi tietää, ettenkö joutuisi koskaan kohtaamaan petetyksi tulemista. Toivon, etten, mutta sitä ei voi myöskään jäädä pelkäämään. On valittava luottaa. On valittava uskaltaa elää ja heittäytyä. Vaikka olen nähnyt parisuhteen raadollisimpia puolia, uskon silti ihmisen luotettavuuteen, kunnes toisin todistetaan.
Vastaukset 433
Vanhimmat
Kertakaikkiaan hyvin sanottu! Mutta se, että ihminen muuttuu, ei tapahdu vain kokemusten kautta vaan on haluttava ymmärtää sekä itseään ja omaa toimintaansa, että sitä miten tämä muita koskettaa. Sinä olet selvästi näin tehnyt.
Olen itsekin käynyt läpi saman polun, petetyksi tulleen ominaisuudessa tosin. Matka ei ollut kivuton, mutta nyt tunnen itseni paremmin ja osaan tulevaisuudessa pitää paremmin huolen siitä, mitä haluan ja mitä en.
Olen käynyt kanssasi saman tien ja tullut samaan lopputulokseen.
Toista kertaa en ryhtyisi tähän.
Sillä erotuksella, että varsinaisesti en pettänyt aviomiestäni. Mutta olin vahvasti rakastunut tähän toiseen mieheen.
Vaikka meillä ei tämän naimissa olevan miehen kanssa olisikaan tulevaisuutta, ero oli oikea ratkaisu. Rakastuminen toiseen auttoi minua vain näkemään selvemmin mitä kaikkea avioliitossamme oli pielessä ja miten pitkään olin kaiken haudannut syvälle sisälleni. Enkä löytänyt enää mistään tahtoa ja halua yrittää herättää kuollut avioliittoni henkiin. Ajattelin, että miehellekkin on parasta löytää nainen, joka rakastaa häntä.
Kakkosena olosta tunnen valtavaa syyllisyyttä. Kärsin vaimon puolesta ja tiedän hänen maailmansa romahtavan kun hän joskus saa tietää. Tiedän, ettei miehelläkään ole helppoa. Hän ei ole pettänyt ennen.
Ei keski-ikäiset miehet yht'äkkiä pettäjäksi ala. On ne pettäneet ennenkin. Tottakai mies sulle sanoo, ettei ole ennen pettänyt. Eihän mies tyhmä ole. Naisilla tilanne on monesti toinen ja johtaa juuri tuohon kuin sinullakin.
Mutta älä sinisilmäisesti usko, mitä mies puhuu. Ei se puhe vaan ne teot.
Jännä juttu. Pettämistä puolustellaan monin eri tavoin. Naisille se on sallittua, kun nainen yleensä eroaa liitostaan, kun rakastuu toiseen. Sitten vaan jatketaan muina naisina kakkosena tuntematta yhtään huonoa omaatuntoa. Kaksinaismoralismi kukoistaa teidän molempien jutuissa rivien välistä. Te olette eronneet, nyt saatte tehdä ihan mitä tahansa. Niinkö?
No kyllä minä ainakin aloin. Ikää 44 lasissa, takana lähemmäs 20 vuoden parisuhde lasteni äidin kanssa. En ikimaailmassa olisi kuvitellut, että voisin vaimoani pettää, mutta tässä sitä ollaan. Ihastuin kuin varkain työasioissa tapaamaani saman ikäiseen naiseen ja nyt, pari vuotta myöhemmin yritän saada asioita päässäni siihen malliin, että uskaltaisin vihdoin sanoa vaimolleni, että haluan erota.
Juurihan minä kirjoitin tuntevani todella huonoa omaatuntoa ja pahaa oloa vaimon puolesta. Samoin kirjoitti nimimerkki "ei enää". En siis todellakaan voi sanoa olevani vailla omantunnontuskia tms. Ja ainakaan minä en pidä pettämistä oikeutettuna vaikka teinkin itse niin. En kuitenkaan ole ihminen, joka voisi jatkaa niin pitkään, se oli yksi syy, miksi kerroin aviomiehelleni ja erosin. Rakastuin toiseen, enkä halunnut "pitää miestäni ikään kuin varalla".
En myöskään sano niin, että koska olen eronnut, saan tehdä mitä haluan, en todellakaan. Elän suhteessa naimisissa olevaan mieheen, mutta myös hän kertoo rakastavansa minua ja olemme molemmat tässä suhteessa, koska haluamme rakentaa tästä tulevaisuudessa sen ainoan parisuhteen. Sanoinhan jo aloituksessani, ettei kumpikaan meistä suunnitellut eroa tai halunnut aloittaa suhdetta, mutta rakastuimme, emmekä sitten enää halunnut olla erossa toisistamme vaan rakentaa tästä jotain paljon enemmän.
Tiedostan oman osani tässä, sen missä minä teen väärin. En lainkaan kiellä sitä. Mutta olemme miehen kanssa siinä tilanteessa, että haluamme mennä tässä yhdessä eteenpäin. Vaikka joskus mietinkin, mikä olisi tietenkin minun osaltani vaimoa kohtaan oikein, mietin vielä enemmän miestä, koska rakastan häntä. Vaimoa en ole edes tavannut, mutta silti tunnen pahaa oloa hänen puolestaan. En kuitenkaan halua jättää miestä tässä yksin. Ja kyllä, uskon ja luotan häneen, hänen puheisiinsa siitä, että hän on eroamassa. Kuten kirjoitin jo aloituksessa, minulla ei ole syytä olla luottamata.
Miehet kirjoittavat tänne harvoin, etenkään tästä näkökulmasta. Mutta näinhän se usein menee, että nainen eroaa melkein heti, mies miettii paljon kauemmin. Usein se johtuu siitä, että naiset ovat vähintään alitajuisesti miettineet suhteensa tilaa jo pitkään ennen eropäätöstä, ja usein yrittäneet tehdä kaikkensa sen parantamiseksi, mukaanlukien keskustelleet asiasta miehensä kanssa. Miehet taas alkavat työstää mahdollista eroa yleensä vasta siinä kohtaa, kun tapaavat jonkun toisen, johon rakastuvat, jonka huomaavat vastaavan sitä naista, jonka rinnalla haluaisivat loppuelämänsä viettää. Siksi miehillä kestää kauemmin erota, vaikka kuinka rakastaisi toista naista.
Myös minä olen ollut suhteessa itseäni jonkin verran nuorempaan naiseen jo reilut kaksi vuotta. Nyt asiat alkavat olla pääni sisällä niin läpi käyty, että saan kerrottua vaimolleni haluavani erota.
Kummallista miten paljon on pettäviä miehiä, jotka ei ole pettänyt ennen :). Kummallista miten moni kakkonen kärsii rakastajansa vaimon vuoksi. Kummallista on myös tuntea valtavaa syyllisyyttä kakkosena olosta.
Syyllisyyttä ei tarvitse tuntea, kun on kanttia sanoa, ettei ala suhteeseen varatun kanssa. Mielestäni uskottomuus ja kakkosena oleminen on yksi ja sama asia, vain vastakkaisilta puolilta.
Miksi nuo asiat ovat sinusta kummallisia?
1) Toisinaan käy niin, että liitossa kasvetaan eri suuntiin ja sitten vastaan tulee ihminen, jonka kanssa puuttuvat palaset löytyvät. Tunteelle annetaan tilaa kasvaa ja rakastutaan. Uskallan väittää, että on kuitenkin enemmän heitä, joilla pettäminen jää siihen yhteen rinnakkaissuhteeseen kuin niitä, jotka pettävät aina vaan. Uskoisin myös, että jos mies aloittaa rinnakkaissuhteen, mutta syystä tai toisesta liitto ei päätykään eroon, on suurempi riski että hän pettää uudelleen kuin silloin, jos hän eroaa naisesta, jota on pettänyt. Miksikö? Koska liitosta puuttuu jotain, mitä hän on hakenut muualta, ja mitä ilmeisimmin liitossa ei näistä asioista ole pystytty keskustelemaan, tai ainakaan löydetty yhteistä tapaa käsitellä asiaa.
2) Se, että kakkosella on paha olla rakastajansa vaimon vuoksi on minusta täysin inhimillistä ja varmasti totta useimpien kakkosien kohdalla. Vaikka sitä vaimoa ei tunne, ei ole koskaan nähnytkään, niin hän on kuitenkin elävä ja tunteva ihminen. Suurin osa meistä osaa asettua toisen ihmisen osaan, ja miettiä miltä itsestä tuntuisi, jos oma puoliso kohtelisi noin. Itse olen sanonut monesti tuolle ukkomiehelle, jonka kanssa seurustelen, että mun on paha olla hänen vaimonsa vuoksi. Mutta ei ole mun tehtäväni kertoa miehelle, mitä hänen pitäisi liittonsa kanssa tehdä. Minä olen vastuussa meidän suhteesta omalta osaltani.
3) Se, että tuntee syyllisyyttä kakkosena olosta liittyy paljolti tuohon kakkoskohtaan, että on paha olla vaimon puolesta. Ja lasten. Tietää, että tekee omalta osaltaan väärin seurustelemalla varatun miehen kanssa. Se ei oikeuta kaikkeen että itse on sinkku, kun toinen on naimisissa. Syyllisyyden kanssa siinä joutuu elämään.
Muuten en kommentoi kirjoitustasi paitsi ykköskohdasta. Jokaisesta avioliitosta puuttuu jotakin, niin myös siitä rinnakkaissuhteesta. Kuinka moni vaimoistamme tuolla perusteella olisi oikeutettu hakemaan sitä muualta. Mutta heidän moraalinsa ja älynsä on ylempänä kuin meidän miesten. Ymmärrän, että sinkkuna on vaikea oikein ymmärtää vaimon osaa paitsi leukoja louskuttamalla.
"Muuten en kommentoi kirjoitustasi paitsi ykköskohdasta. Jokaisesta avioliitosta puuttuu jotakin, niin myös siitä rinnakkaissuhteesta."
Aivan. Kaikista suhteista puuttuu jotakin. Mutta sillä on suurin merkitys MITÄ puuttuu. Kaikki menee pyllylleen, jos liitosta puuttuu jotain hyvin oleellista. Kun liiton osapuolelta puuttuu jotain hyvin oleellista, niin toinen ei sitä välttämättä ymmärrä ollenkaan, vaikka kuinka selitttäisi. Hän kun on tyytyväinen, häneltä ei puutu mitään oleellista. Tällä puolestaan ei ole mitään tekemistä moraalin tai älyn kanssa.
Ajattelumallisi on aika yksinkerainen omasta puolestasi. Anyhow kuten itsekin ilmaisit, niin miten ihmeessä voi kukaan ajattelumallillasi luottaa keneenkään? Kaikki rakastuvat ja rakastavat, mutta pitäisikö kaikken odotella sitten avo/avioliitossa sitä kun toinen saa sen "tämä oli minulle" tunteen ja lähtee? Omallakin ajattelu mallillasi, miten voit luotaa mieheen nyt, kun ajattelet mitä olet sanonut omalle miehellesi ja mitä tuo mies sanonut omalle vaimolleen, vannonut rakkauttaan elämän loppuun asti? Mikä estää tuota miestä kokemsta sinua , ja edelleen kokemasta edelleen samaa minkä itse nyt kirjoitit? Varmaan sinusta tuntuu, että tunteesi ovat niin vahvat, mutta se mikä meissä ihmisissä on niin ihmeellistä on se, että me turrumme siihen tunteeseen/hyväksikäyttöön/tilanteeseen/kipuun.
En usko että teidän suhteenne olisi "ainutlaatuinen", vaikkakin olisi todella mahtava ajatella niin. Ihan samalla tavalla suhteessanne tulee arki vastaan kuten kaikissa suhteissa, ja silloinhan se kiinnostus seuraavaan kasvaa. Miksi ihmeessä sinä olisit sen miehen viimeinen?
Kysyn näitä asioita miehenä itsekin, koska itsekin LUULEN tietäväni miten tuo mies toimii. Epäilen että sinulle ja tuolle miehen vaimolle selitetään hyvin eri puolta asioista. JOS mies haluaisi erota vaimostaan, hän tekisin sen heti. Tällä hetkellä hänellä on sinut, jolta saa jotain mitä ei vaimoltaan saa ja sinulla jotain mitä ajattelet teidän joskus olevan eli fantasiaa.
Toki pareja syntyy tätäkin kautta, mutta olet valinnut vaikean tien varsinkin jos itse ajattelet kuten kirjoitit. Et voi millään tietää mitä toinen ihminen ajattelee ja perustat koko parisuhteen sille, että "nyt minä luulen että hän on se oikea" , etkä ollenkaa sille mitä on olla uskollinen ja rakastaa toista sellaisena kuin hän on. Se että jos perustat koko suhteesi siihen ainoaan oljenkorteen etkä ajattele, että suhde perustuu yhteiseen luottamukseen, toisen auttamiseen kun teillä on vaikeaa ja jopa pitkässä suhteessa ymmärtämiseen ja toisen ongelmien ja vaikeuksien ymmärtämiseen.
Toivon toki sinulle hyvää, mutta luulen tietäväni jotain asiasta kuvailemasi miehen tilanteessa ollessani vuosia sitten, että asia ei ole ihan niin yksiselitteinen vaikka kummatkin rakkautta toisilleen vannoo. Parisuhde on niin paljon muuta kuin sanoja ja toisen rakastamista.
En tiedä, miten tämä ketju luisui nyt tällaiseen, kun halusin vain aloittaa ketjun siitä, miten uskottomuus muuttaa ihmisiä. Miten uskon siihen, että moni muuttuu, eikä enää lähde elämässään sille tielle. Ja miten uskottouudesta huolimatta voi edelleen luottaa rakkauteen, kestävään parisuhteeseen ja ihmisten rehellisyyteen. En halua kyynistyä, kuten niin moni tällä palstalla kirjoittava tuntuu kyynistyneen.
Tiedän, mitä parisuhde on, olinhan ex-mieheni kanssa yhdessä kaksikymmentä vuotta. Olemme käyneet läpi monenlaisia vaiheita. Enkä todellakaan ole tarrautumassa tässä mihinkään oljenkorteen, kuten kirjoitat. Olemme tämän miehen kanssa yhdessä koska ajattelemme molemmat tässä samoin, että toistemme seurassa voimme vihdoin olla täysin oma itsemme. Sitä et voi myöskään yleistää, että jos mies haluaisi olla kanssani, hän olisi eronnut vaimostaan heti! Minusta monikaan ei toimi niin. Ja ainakin itse ajattelen, että vastuuntuntoinen mies ei vain karkaa perheensä luota. Ja kuten sanoin, en avaa tilannetta enempää, että miksi olemme edelleen tässä tilanteessa.
Se, mikä minusta tässä meidän suhteessamme on tärkeintä on se, että meidän on hyvä olla yhdessä. Olemme käyneet läpi paljon, emmekä siis todellakaan helpointa reittiä. Tiedostamme sen, että edessämme on vielä paljon haasteita, jotka seuraavat aikanaan miehen erosta jne., mutta meidän suhteemme kantava voima on rehellisyys ja keskusteluyhteys, sekä halu ymmärtää, hyväksyä ja rakastaa toista juuri sellaisena kuin hän on.
Älä pahoita mieltäsi epäilevistä ja kyynisistä kirjoituksista. Minusta sinä kirjoitat viisaasti. Näkee, että olet ajatellut asioita paljon ja sinulla on herkkyyttäasettua toisen asemaan. Tunteet eivät ole yksinkertaisia eivätkä suoraviivaisia. Vain sinä ja tämä mies tiedätte, mitä suhteenne oikeasti on. Kuten itse tuossa ylempänä kirjoitin, miehillä nämä asiat kestävät monesti kauemmin, kuten minullakin. Siksi voin hyvin samaistua teidän tilanteeseenne.
Niin vieraalta kuin se monista tämän palstan lukijoista voikin tuntua, minunkaltaisteni miesten, jotka siis rakastavat suunnattomasti sitä toista naista, suurin pelkomme on, että tämä nainen väsyy odottamaan kuunneltuaan liian kauan juuri niitä juttuja, "ettei se mies eroa, ellei tee sitä heti!". Jos sinusta tuntuu, että voit luottaa, sinulla on kaikki syyt luottaa.
Rakastuminen ei ole valinta, mutta kyynistyminen on. Hyvin sanottu siis tuo, että jos itsestä tuntuu, että voi luottaa, niin sitten siihen on olemassa kaikki syyt.
Kun on nähnyt elämää, pettänyt, tullut petetyksi, ollut "kakkosena", voisi kaivautua poteroonsa olemaan järkyttynyt siitä, miten paljon uskottomuutta on ja miten helposti se kaikki kuitenkin tapahtuu. Voisi lakata uskomasta rakkauteen, ja siihen että voit kohdata uskollisen miehen. Itsensä kun tuntee, mutta toisen mieltä ei voi koskaan tuntea kokonaan. Se vaatii luottamista. Ja luottamus on yksi parisuhteen peruskiviä.
Joku ystävistäni kysyi minulta, miten voin luottaa mieheen, joka on pettänyt vaimoaan? Sanoin hänelle, että hän ei ole pettänyt minua. Hänellä on menneisyytensä, kuten minullakin. Me tiedämme sen puolen toistemme elämästä, koska olemme eläneet sitä yhdessä. Niinhän meidän suhteemme on kehittynyt. Mutta silti meidän kahden suhde perustuu rehellisyydelle ja avoimuudelle. Ja meidän kohdalla uskon suhteemme vahvuuteen tulevaisuuden haasteissakin, koska me olemme eläneet läpi uskottomuuden ja rinnakkaissuhteen, nähneet mitä se tekee kaikille osapuolille ja pystyneet keskustelemaan tunteistamme ja kokemuksistamme avoimesti. Siksi uskallan ja voin luottaa siihen, että meidän suhteemme ei tule kohtaamaan uskottomuutta.
Kylläpä kivasti pelaat naisen tunteella omaan pussiisi ;-) Aika näyttää miten alkuperäiselle käy, tsemppiä kuitenkin. Ilmeisesti kirjoitukseni otettiin niin negatiivisesti kuin mahdollista, vaikka tarkoitus oli saada ap ajattelemaan itseään.
Väärin!
Rakastuminen on valinta mitä suuremmassa määrin! ISO valinta ja vain vahvalla itsetunnolla varustettu nainen sen tietää, eik laske tilannetta liian pitkälle.
Olet nyt valinnut sen epävarmimman tien ja vain aika näyttää kuinka käy. En kovasti liputtaisi tuon rakkautesi puolesta, sillä niin käytettyjä ovat nuo kirjoittamani fraasit suhteen ainutlaatuisuudesta.
Jokaisen on itse hakattava päänsä seinään, että ymmärtää/näkee elämän raadollisuuden! Niin se vain on.
"En usko että teidän suhteenne olisi "ainutlaatuinen", vaikkakin olisi todella mahtava ajatella niin. Ihan samalla tavalla suhteessanne tulee arki vastaan kuten kaikissa suhteissa, ja silloinhan se kiinnostus seuraavaan kasvaa. Miksi ihmeessä sinä olisit sen miehen viimeinen?"
Jokaisen suhde jokaiseen toiseen ihmiseen on ainutlaatuinen - tuolle ihmiselle itselleen. Samalla tavalla ainutlaatuinen suhde ei ole kenellekään. Esimerkiksi puolisosi suhde sinuun ei ole samanlainen kuin sinun suhde puolisoosi. Kukaan ei voi ennalta tietää miten yksikään suhde jatkuu ja kuinka pitkään. Oli sen osapuolet vapaita tai varattuja. Kenenkään ei pidä liitossaan odotella eroa, silti erittäin tärkeää on pitää mielessä eron mahdollisuus. Avo- tai avioliitolla, millään ihmissuhteella ei ole takuuta. Vaikka olisi ajatellut edelliset 20v puolison olevan "se oikea", niin silti yhtenä päivänä voi alkaa epäillä sitä. Myöhemmin toteaa puolison olleen täysin väärä.
Parisuhteen pitäisi olla paljon muuta kuin sanoja ja toisen rakastamista. Hyvin usein uskottomuuteen päädytään juuri siksi, kun parisuhteesta puuttuu kaikki mikä itselle olisi tärkeää. Hyvin moni on liitossaan tavan ja tottumuksen vuoksi. Vuosien varrella kerrotaan toiselle mikä mättää, mitä kaipaa, mutta se ei saa toiselta vastakaikua. Sitten vain sopeutuu tilanteeseen, yrittäen unohtaa itsensä ja tarpeensa.
"ettei se mies eroa, ellei tee sitä heti!". Jos sinusta tuntuu, että voit luottaa, sinulla on kaikki syyt luottaa. Nyt puhut itse viisaasti näin se menee.
Kyllä noita" pirun seinälle maalaajia" riittää jotka kehoittavat lopettamaan suhteen varattuun henkilöön. Asiat eivät ole todellakaan mustavalkoisia ja viereltä on aina hyvä antaa neuvoja. Uskon muuten sen verran karmanlakiin, että juuri nuo pahimmat asian tuomitsevat joutuvat jollakin tavalla vielä miettimään omaakin uskollisuuttaan tai heidän suhteessa uskottumuus tulee roihuamaan.
On totta, että jokaisen on itse hakattava päänsä seinään ja nähtävä elämän raadollisuus. Olen sen nähnyt ja elänyt ja siitä oppinut. Kävin läpi aikamoisen vuoristoradan ja vein itseni todella pitkälle halutessani ymmärtää, miksi avioliittoni ei lopulta toiminut, miksi valitsin pettää miestäni ja miksi olen edelleen suhteessa naimisissa olevaan mieheen. Olen todellakin hakannut päätä seinään, mutta olen myös älynnyt lopettaa sen.
Voin myös vilpittömästi sanoa, että suhteeni tähän mieheen ei ole pään seinään hakkaamista vaan parisuhde, siinä määrin kuin se näissä olosuhteissa voi olla. Ja kumpikin meistä haluaa enemmän. Se, mitä tarkoitan suhteemme ainutlaatuisuudella ei ole illuusiota tai kliseitä, ruusunpunaiset lasit silmillä pilvissä leijailua vaan nimenomaan sitä, että olemme käyneet läpi vaikean tien ja oppineet siitä. Suhteemme on vahvalla pohjalla, mutta en pidä sitä jalustalla. Olen erittäin ietoinen siitä, minkälaisia haasteita voimme vielä tulevaisuudessa kohdata ja olen tietoinen myös siitä, että kaikkia haasteita emme todellakaan voi ennustaa.
Jotain voi tajuta jo parisuhteen aikana, mutta kokonaisuus aukeaa usein vasta jälkeenpäin. Että miksi liitto ei lopulta toiminutkaan. Joskus vasta toisen ihmisen tapaaminen auttaa ymmärtämään siinä, miksi suhde oman puolison kanssa ei toiminut. Uskon myös siihen, että oma puoliso on voinut olla sinulle sopiva vaikka sen 20 vuotta, mutta ei silti välttämättä ole se sopivin loppuelämää. Me kaikki kun muutumme ja kasvamme läpi elämän, ja joskus muutumme eri suuntiin. Aina ei ole lopulta halua muuttua samaan suuntaan tai toisen muutos on niin suuri, ettei enää voi tai halua elää sen kanssa.
Liitossa ollessa voi tulla eteen konkreettisia asioita, jotka kalvavat, kuten erilaiset halut ja tarpeet seksin suhteen, tai sen, ettei toinen halua keskustella. Tai että toinen ei ymärrä vaikka kuinka yrittäisi kertoa omaa kantaansa miten päin tahansa. Ja kun on tarpeeksi kauan yrittänyt, ilman että mikään muuttuu, sitä joko tyytyy tilanteeseen ja unohtaa itsensä, tai eroaa. Minä tajusin vasta tutustuttuani paremmin tähän toiseen mieheen, että olin osin tiedostamattani valinnut ensin tämän ensimmäisen vaihtoehdon ja sitten vasta myöhemmin ymmärsin, etten voi eikä minun tarvitse työntää itseäni loppuelämäkseni syrjään. Tajusin sen lopulta vasta sitten, kun tämä toinen mies vastasi niihin tarpeisiin, jotka olin työntänyt sivuun liitossani. Tajusin, etten voisi elää niin, että kiellän sen kaiken itsessäni.
Rakastuminen ei mielestäni ole valinta, mutta se toki on, että ei anna itsensä tutustua toiseen paremmin, ei anna tunteelle tilaa kasvaa. Olisin voinut ottaa etäisyyttä tähän mieheen siinä kohtaa, kun tajusin hänen olevan minulle sellainen ihminen, joka tulee muuttamaan elämäni. Mutta en halunnut. Halusin muutosta vaikka en tiennyt etsiväni sitä tietoisesti. Tämä ihminen tuli elämääni ja minä annoin hänen muuttaa minua. Hänen kanssaan olen voinut kasvaa haluamaani suuntaan. Muutokset eivät ole olleet kivuttomia, eiväthän ne koskaan ole, mutta nyt käytyäni kaiken tämän läpi, tunnen itseni paremmin kuin koskaan ja väitän että itsetuntoni on hyvinkin vahva.
Ymmärtääkseni paremmin myös miehen kasvuprosessia ja eroajatusten työstämistä olemme puhuneet siitäkin paljon. Tajuan, että useinkaan emme voi kasvaa ja muuttua samassa tahdissa. Miehen energiasta ja ajatuksista suuri osa on ollut sitoutunut minun kasvuuni ja eroni työstämiseen tässä viimeisten kuukausien aikana. Vasta nyt, kun minä olen tasapainossa, hän on voinut syvemmin alkaa työstää omaa eroaan, sen eteenpäin viemistä. Hän oli minun tukenani ja nyt minä olen hänen tukenaan. Voi olla, ettei tätä ajatusta voi ymmärtää kaikki sellaiset, jotka eivät ole itse kokeneet samaa, mutta uskon, että ne, jotka ovat kokeneet saman voivat myös tämän ajatuksen ymmärtää. Että ehkä miehellä ei kerta kaikkiaan ole ollut uskallusta ja rohkeutta ja voimia aloittaa omaa eroprosessiaan samaan aikaan, kun hän on tukenut minua omassani. Ehkä hän ei uskaltanut lähteä siihen samaan aikaan, koska näki, etten voisi olla täysillä hänen tukenaan, kun työstin omaa eroani. Mutta nyt hän voi lähteä omaansa, sillä nyt minä voin olla täysillä hänen tukenaan. Vaikeasti kuvattava ajatus, mutta jotenkin yritin sitä sanoittaa.
Niin. Vasta kun tapaa toisen ihmisen, alkaa ymmärtää miksei oma liitto toimi, mitä asioita alunperin liitolta odotti ja mitä aikoinaan arvosti. Ikäänkuin muisti herää pätkittäin millainen ihminen sitä itse olikaan :).
Usein myöskään yksi toinen uusi ihminen ei riitä. Etenkin, jos tuo toinen on rakastettu, hän saattaa pidemmän päälle vain johtaa harhaan. Saada taas haluamaan jotain sellaista, mitä ei oikeasti haluakaan. Antaa vääränlaista tukea (joka toki tuntuu oikealta...). Ainakin minä suhtaudun kolmiodraamassa (ja neliödraamassa..) hieman epäillen rakastetun tukeen. Ihminen menettää rakastuneena lähes järkensä. Avioeroprosessissa tarvitaan juuri eroavan omaa järkeä.
Toinen suhde pääsee alkamaan kunnolla ja todenteolla vasta molempien eron jälkeen. Tai sitten se päättyy omaan mahdottomuuteensa. On ainoastaan inhimillistä, ettei ihmisen uusi elämä valkene muutamassa kuukaudessa. Ei välttämättä vuodessa tai parissakaan. Jokin sinänsä aivan omituinen ja alkuun pieneltä näyttänyt asia voi alkaa kaihertaa. Joskus muistaa tai löytää uudelleen omat arvonsa pitkänkin ajan päästä. Aikojen päästä voi myös ymmärtää, ettei ollut esim. vuosi sitten ollenkaan tasapainossa, vaikka niin silloin luuli. Saattaa joutua nöyrtymään itsensä edessä, ettei mitenkään voikaan jatkaa suhdetta, joka on alkanut uskottomuuden kautta.
En todellakaan väitä sinun olevan yhä tasapainottumuuden syvässä suossa, tai ettei suhteestasi tuohon mieheen tule mitään. Kannattaa kuitenkin tuossa tilanteessa miettiä tarkoin itseään, omia arvoja, omaa moraalia. Yksin selvitellä omia tunteitaan tai sitten "puolueettoman" ystävän kanssa.
"Ihan samalla tavalla suhteessanne tulee arki vastaan kuten kaikissa suhteissa, ja silloinhan se kiinnostus seuraavaan kasvaa. Miksi ihmeessä sinä olisit sen miehen viimeinen?"
Ymmärtääkseni ap:n pointti olikin juuri tuo, että kun on kerran jossain roolissa kokenut uskottomuuden ja rinnakkaissuhteen, se muuttaa ihmistä. Että osaa ajatella ja toimia toisin tulevaisuudessa. Arki tulee jokaiseen suhteeseen, mutta miten sitä arkea elää, on tärkeintä.
Hyvä kirjoitus. Kiitos.
Monet ihmissuhdekiemurat läpikäyneenä naisena on hyväksi kuulla tällaisissa asioissa myös miehen selvästikin kokenutta ja asiallista puhetta.
Pikku korjaus, teidän suhteenne perustuu valheelle. EI rehellisyydelle ja avoimuudelle.
Rakastuminen ei ole valinta - suhde sensijaan on. Kuten tuolla toisaalla jo sanottiinkin, niin ap ei olisi ehkä koskaan rakastunut "puhtaalta pöydältä". Rakastuminen ja rakkaus eivät ole itsestäänselvyyksiä. Monen kohdalle rakkaus osuu todella harvoin tai ei ollenkaan. Aika näyttää aina miten jokaiselle suhteelle käy. Muistuttaisin vielä mitä aiemmin tuossa kirjoittelinkin: suhteessa pääasia on sen sisältö, ei kesto.
Anteeksi nyt vain, mutta vastuuntuntoinen mies ei pelehdi vaimonsa selän takana toisten kanssa ja valehtele vaimolleen päin naamaa.
Sinulla on outo käsitys vastuullisuudesta perheen päänä ja aviomiehenä.
Olen itse ajatellut tätä asiaa myös paljon. Petin aikanaan aviomiestäni, ja vähitellen rakastuin tuohon ukkomieheen. Erosin miehestäni ja olen sen jälkeen ollut tämän ukkomiehen kakkosena vuoden verran. En ymmärrä, miten hän pystyy siihen, siis pettämään vaimoaan ja kuitenkin elämään tämän kanssa. Olen sitä häneltä kysynyt ja hän sanoo kovettavansa itsensä kotona. Jotta jaksaa pyörittää arkea vielä hetken, kunnes saa rohkeutta kertoa haluavansa erota.
Välillä luotan mieheen vahvemmin, toisinaan epäilykset valtaavat tilaa, että ehkä hän ei koskaan saa erottua. Sen tiedän, tai uskon siihen, että hän kyllä rakastaa minua aidosti ja toivoo saavansa rohkeutta erota, mutta sitä en tiedä, tekeekö hän silti koskaan niin.
Se, mitä yritän sanoa on, että itse en myöskään voisi koskaan enää kuvitella pettäväni, tai olevani kenenkään kakkonen. Se on todella raskas ja raastava polku kuljettavaksi. Tämän kortin haluan katsoa loppuun, mutta jos me emme yhteen lopulta päädy, en kyllä enää ikinä voisi ukkomiehen matkaan lähteä. Tosin vähän samoin tämä meni kuin sinunkin elämässäsi "kukkaismeri", että tutustuimme ja vasta sitten, kun olimme jo "liian pitkällä" tajusimme haluavamme enemmän kuin suhteen.
Kuulostat urheilijalta, joka ihan pokkana kertoisi, että käytän dopingia vain tämän yhden kerran, mutten sitten enää koskaan. Petät vain itseäsi ja sitä oikeaa vaimoa.
Ehkä sinä olet juuri niitä kyynistyneitä, joilla ei ole rohkeutta muuttua ja kasvaa. Siksi et usko, että kukaan toinenkaan voisi muuttua.
En petä itseäni, en millään tavalla. Olen hyvin realistinen omissa toiveissani ja tiedostan sen, ettei elämää voi ennustaa. Miehen vaimoa en petä, koska en ole hänelle mitään koskaan luvannutkaan. Miehensä pettää vaimoaan, en ymmärrä miten hän siihen pystyy, mutta hänen on kuljettava oma polkunsa, kuten meidän jokaisen. Kysymys kuuluukin, kenellä meillä on rohkeutta oppia kokemastaan?!
Ja kenellä meistä on selkärankaa olla vehtaamatta toisen selän takana. Niin kauan kuin oikea vaimo ei tiedä suhteestanne ja sinä tiedät, että mies on varattu, olet osallinen petokseen. Se ei todellakaan ole rohkeutta. Rohkeutta olisi lopettaa suhde ja kertoa vaimolle.
"Jotta jaksaa pyörittää arkea vielä hetken, kunnes saa rohkeutta kertoa haluavansa erota."
Ehkä sillä vaimolla olisi rohkeutta erota, enemmän kuin teillä yhteensä, jos vain tietäisi teistä?
Kun luen näitä juttuja pettämisestä niin väkisinkin tulee mieleen kyynisiä ajatuksia. Tämä ehkä siksi, että pidän pettämistä kaikissa sen muodoissa on jotenkin petollisena, kierona ja huijaamisena.
Mies voi nähdä nykyisen tilanteen hyvänä. Hän tietää, ettei voi jäädä nykyiselle vaimolleen kiinni pettämisestä niin kauan kuin rakastat häntä. Miksikö ei? No siksi, että jos menet käräyttämään miehen, niin teidän suhteenne päättyy siihen paikkaan. Jos taas rakkautesi hiipuu niin sitten sinulla ei ole mitään syytä saada tuota miestä itsellesi. Molemmissa tapauksissa mies voi viettää normaalia avioelämää.
Joko olet oppinut ettei valehtelu kannata?
Minusta kamalinta kirjoituksessasi on se, ettet voi olla erossa miehestäsi niin kauan kuin hän on varattu. Ymmärrän kyllä, kun puhut rakkaudesta ja ikävästä yms. Mutta eikö rakkautesi kestäisi jos odottaisit? Minulla on aina ollut periaatteena etten koskaan koske toisen omaan, ja sen olen pitänyt. En ymmärrä, miksi sitä periaatetta pitäisi rikkoa tuossakaan tilanteessa. Olisit erossa niin kauan kunnes voisit hyvällä omallatunnolla olla hänen.
Kyse ei ole siitä, etteikö rakkautemme kestäisi erossa oloa. Kyse on siitä, että kasvamme tässä yhdessä ja olemme toistemme tukena. Hän oli minun tukenani, kun kävin läpi oman eroprosessini ja nyt minä olen hänen tukenaan. Olemme toisillemme enemmän kuin suhde; olemme myös toistemme ystävät ja kumppanit, jolloin meille on sanmattakin selvää, ettemme jätä toinen toistamme yksin silloin, kun toinen toistansa eniten tarvitsee.
Tiedän, että tätä aspektia voi olla ulkopuolisen todella vaikea ymmärtää, enkä sinällään odotakaan ymmärtämystä. Olen kasvanut sen verran vahvaksi, ettei itsetuntoni perustu sille.
Ja loppupeleissä tarkoitukseni oli ennen muuta herättää ajatuksia ja keskustelua siitä, miten ihmiset uskottomuuden myötä muuttuvat.
Mistä tiedätte, että rakkautenne kestää erossa oloa, kun ette sitä ole kokeilleet? Parisuhde toimii parhaiten, kun sen molemmat osapuolet ovat itsenäisiä ja tulevat toimeen omillaan myös ongelmatilanteissa ja suurissa muutoksissa. Suo nyt anteeksi, mutta minulle jäi tästä kirjoituksestasi sellainen kuva, että olette toistenne terapeutteja... :(.
Höpö höpö. Ei pidä puhua rehellisyydestä. Molemmat olette valehtelijoita. Olette varmaan toisenne ansainneet. Kuitenkin taitaa olla niin, että mies kusettaa sinua. Hän ei haluakaan erota vaimosta. Pitäisi puhua asioista asioiden oikeilla nimillä. Mies ei ole vaimolle kertonut. Miksi? Uskon, että ei rakasta sinua tarpeeksi. Jos mies rakastaisi, muuttaisi hän omilleen ja jatkaisi kanssasi puhtaalta pöydältä vaan ei, koska on kiinni vaimossaan. Älä usko muuta löpinää. Seksi ja normaalit kuviot kotona jatkuvat, muutenhan vaimo tietäisi. Voisiko mies, joka on rakastunut toiseen jatkaa kotona vaimon hellittelyä. Jos muuta väität, paskapuhetta.
Ymmärrän, että ajattelet noin, koska en ole kertonut koko tarinaa. Ajatukseni oli herättää keskustelua muuttumisesta ja ihmisenä kasvamisesta, siitä, miten uskoisin monen ajattelevan samoin kuin minä uskottomuuden jälkeen. Että ei enää niin.
Sksi en kokenut tarvetta kirjoittaa tänne enempää yksityiskohtia meidän elämästämme, koska ne eivät liittyneet aloitukseni pääpointtiin. Nyt kun tämä keskustelu on polveillut myös siihen suuntaan, voiko uskottomuudesta alkanut suhde kestää ja miksi ylipäänsä olla suhteessa varattuun mieheen, kirjoitukseni on "vajaa", ja siksi ymmärrän hyvin, että ajattelet meistä noin.
Olemme kuitenkin olleet erossa. Kirjoitin aiemmin, että olemme käyneet läpi todella paljon ja erittäin vaikeitakin vaiheita. Tuli myös kohta, jossa otimme etäisyyttä, koska halusin nimenomaan miehen voivan miettiä rauhassa oman osuutensa ja elämänsä ja katsoa, voisiko hän saada liittonsa vielä toimimaan. Erossa olon aikana tunteemme kuitenkin vain syvenivät ja tulimme tahoillamme siihen tulokseen, että emme halua olla erossa. "Ei se, jonka kanssa voit olla vaan se, jota ilman et voi elää.".
Vaimo tietää meistä, mutta ei halua nähdä sitä. Ja mies haluaa rakentaa elämänsä palikat jotenkin niin, että pystyisi selittämään vaimolleen erohalunsa johtuvan ihan muista asioista kuin minusta. Koska näinhän se on. Monestihan on niin, että petetty pitää kakkosta eron syynä. Että ilman kakkosta liitossa olisi kaikki hyvin. Vaikka, jos liitossa on kaikki tasapainossa, ei tule edes halua antaa tilaa tunteiden kehittymiselle kenenkään toisen suuntaan. Minä hoidin oman elämäni omalla tavallani, mies haluaa tehdä omassa elämässään omalla tavallaan. Hän tuntee vaimonsa ja lapsensa ja minä kunnioitan hänen valintaansa. Olen hänen tukenaan vaikka en kaikessa toimisikaan samoin. Ymmärrän silti, miksi hän valitsee toimia näin. Jokaisen elämä on ainutlaatuinen hänelle, jokaisen elämä kokonaisuutena on erilainen, ja jokainen kokee sen omalla tavallaan.
Minusta parisuhteessa annetaan toiselle sekä sitä mitä toinen haluaa että sitä, mitä toinen tarvitsee. Jokainen meistä tarvitsee toista jossain, mutta tarvitsevuus ei sulje pois itsenäisyyttä ja "omillaan pärjäämistä". Tarvitsevuus ei ole heikkoutta vaan vahvuutta. Uskaltaa sanoa toiselle, että tarvitsen sinua. On myös eri asia pärjätä yksin ja haluta olla yksin.
Mikä sinut on noin kyyniseksi tehnyt? Mikä sinä olet ottamaan kantaa toisten suhteeseen?
Kenelle ap mielestäsi valehtelee? Hän on tunnustanut uskottomuutensa ex-miehelleen ja ollut rehellinen kertoessaan erohalustaan. Ukkomies toki valhtelee vaimolleen, mutta et voi ottaa kantaa siihen, mitä ap:n ja tämän miehen suhde on. Todennäköisesti he ovat täysin ehellisiä toisilleen, kuten ap kertoo. Oman kokemukseni myötä tällaisessa suhteessa ei ole oikein muita mahdollisuuksiakaan kuin olla täysin avoin ja rehellinen. Vain siten voi rakentaa tulevaisuudelle kantavan pohjan. Silloin kummankaan ei tarvitse pelätä, että pettäisikö toinen joskus tulevaisuudessa, kuten petti ex-puolisoaan, kun kaikki tähän liittyvät tunteet ja ajatukset jaetaan.
Suhde perustuu valheelle niinkauan kuin mies ei vaimolleen kerro avoimesti. Ja turha luulla, että eikö esim. seksielämä kotona jatku, varmasti jatkuu. Kakkonen tietää sen, vaimo ei tiedä sitä inhottavuutta. Aikamoisen paljon näistä asioista tiedän. Itse pettäjänä ja eronneena ja yhteen menneenä miehen kanssa aivan samoissa kuvioissa kuin ap. Rakkautta, rehellisyyttä ja ikuisuutta vannottiin. Viisi vuotta kesti ja kuvio toistui miehen osalta. Samat kuviot ja samat löpinät. Minulle yllättäen ero oli helppo. Mutta sen opin, että ei varattua koskaan.
Miehen kunniaksi se, että lapsensa on huolehtinut hyvin. Hänen mottonsa onkin, että veri on vettä sakeampaa.
En ole ihan varma, miten tämä asia liittyy ketjun aloitukseen, mutta en voi olla ottamatta kantaa tähän pointtiin seksielämän jatkumisesta. Ex-mieheni aloitti aikanaan selkäni takana rinnakkaissuhteen, josta jäin kiinni, kun tämän naisen silloinen aviomies otti minuun yhteyttä. Meidän seksielämämme loppui siihen kuin seinään. Elimme melkein puolitoista vuotta vielä avioliitossa saman katon alla, mutta täysin ilman seksiä. Lopulta mies erosi ja aloitti elämän tuon naisen kanssa. Nainen erosi jo aiemmin.
Että on täysin mahdollista, että monessa liitossa rinnakkaissuhde lopettaa avioparin seksielämän.
Miksiköhän tässäkin on peukutuksia alaspäin? Siksikö, kun petetty vaimo kertoo jatkaneensa seksitöntä liittoa pettävän miehensä kanssa? Eikö se sovi teidän mustavalkoiseen maailmankuvaanne? Siihen, jossa pettäjät ovat kyvyttömiä rakastamaan, kakkoset ovat täysin empatiakyvyttömiä ja vaimo, joka ei heti heitä miestään pihalla vaikka ei saa edes seksiä pettävältä mieheltään, häntäkään ei voida hyväksyä!
Kyllä taas näkee monen putkinäön - tässäkin ketjussa!!
Kirjoitit
"Vaimo tietää meistä, mutta ei halua nähdä sitä. Ja mies haluaa rakentaa elämänsä palikat jotenkin niin, että pystyisi selittämään vaimolleen erohalunsa johtuvan ihan muista asioista kuin minusta."
Löisin vaikka vetoa, ettei mies pysty mitenkään asettelemaan palikoita ja selittämään niin, että vaimo ymmärtäisi eron johtuvan jostain muusta kuin sinusta, koska vaimo tietää teistä. Mikä olisi todennäköisyys sille, että mies haluaisi erota nyt tai edes ensi vuonna, ellei hänellä olisi suhdetta kanssasi? Tuo prosentti on varmaan hyvin hyvin pieni. Etenkään miehet eivät eroa huonoistakaan liitoista, ellei heillä ole uutta suhdetta.
"parisuhteessa annetaan toiselle sekä sitä mitä toinen haluaa että sitä, mitä toinen tarvitsee"
Mies on parisuhteessa vielä vaimonsa kanssa, koska liitto jatkuu. Onko hän vaimonsa kanssa siksi, että tietää vaimonsa niin haluavan ja sitä tarvitsevan? Vai onko hän parisuhteessaan sen takia, että itse tarvitsee ja haluaa jatkaa liittoa? Ihan järjen kanssa ajateltuna, mies ei uskalla tehdä päätöstä suuntaan eikä toiseen, koska hän tarvitsee yhä vaimoaan sekä myös sinua. Siksikö mies on mielestäsi vahva, koska hän tarvitsee kaksi naista ;)? Tarvitsevuus on vahvuutta vain, jos pärjää yksin. Ja osaa olla yksin, mikäli oma järki/moraali/arvot käskee, vaikkei siitä niin kovasti (tai ei lainkaan) pitäisikään.
"Ei se, jonka kanssa voit olla vaan se, jota ilman et voi elää."
Tuo kuullostaa dramaattisen lisäksi läheisriippuvalta. Oikea rakkaus odottaa. Siitä voi myös luopua kokonaan. Hyvin usein kuitenkin päädytään sähläämään sivu- ja salasuhteisiin. Yritetään rakastaa kahta, olla hyvä molemmille - ja lisäksi vielä tottakai itsellekin. Näin syntyy pattitilanne: vuorotellen kumarretaan yhteen suuntaan ja pyllistetään toiseen.
Onneksi on paljon niitä, jotka muuttuvat! Siksi myös uskottomuudesta alkaneet suhteet voivat kestää läpi elämän. Siksi myös petetty osapuoli voi tulevaisuudessa vielä luottaa ja olla onnellinen. Siksi myös pettäjä voi antaa itselleen anteeksi ja olla tulevaisuudessa onnellinen ja tasapainoinen.
Suomessa mies myös helpolla kasvaa siihen,että perheestä pidetään huoli eikä erota,vaikka se olisikin kaikille osapuolille paras ratkaisu.
Velvollisuudentunto menee oman ja puolison hyvinvoinnin edelle eikä halua loukata ketään,vaikka todellisuudessa kenelläkään ei ole hyvä olla.
Näin sanoo ukkomies, jota minä tapailen, ja uskon kyllä sen vaikka moni tekosyyksi väittääkin. Itsensä kadottaminen on niin helppoa ja siihen kun ympätään vielä vastuuntunto, niin siinä sitä sit ollaankin. Itselleen on yllättävän helppoa uskotella, että kulissiliitossa oleminen satuttaa toista vähemmän kuin eroaminen.
Voisin tähän todeta, että miehet ovat heikkoja: miehet pettävät helpommin ja eroavat vaimostaan harvemmin.
Naiset ovat vahvempia ja toimivat toisin: tunnustavat ja eroavat.
Toivottavasti ap saa pitää unelmansa ja haavensa ja rakkaus toteutuu. Yhtä mahdollista on se, että mies jonain päivänä ilmoittaa, ettei hänellä ole vahvuutta kertoa vaimollensa saati erota.
Siinä voi haaveet kariutua rankalla tavalla. Olen pahoillani, mutta tämä on realismia.
Kiitos fiksusta kirjoituksestasi.
Kun on kulkenut sellaisen tien, minkä minä olen viimeisten parin vuoden aikana kulkenut, voi sanoa joutuneensa aika monesti katsomaan itseään peiliin. Olen joutunut tai saanut tarkastella elämääni aivan jokaisesta näkökulmasta, ja olen saanut kommenttia suunnasta jos toisestakin - kannustavaa ja tuomitsevaa. Meitä kun on joka junaan. Totuus sattuu yleensä eniten. Se, kun joku sanoo jotain sellaista, mikä koskettaa syvälle.
Kun rakastuin tähän mieheen, kuljin ehkä ruusunpunaiset lasit silmilläni ja yritin "hyppiä vaiheiden yli". Ajatukseni ja suunnitelmani eivät olleet realistisia. Valintojemme ja myös niiden kokemusten kautta, joihin emme ole voineet vaikuttaa, olen todellakin oppinut realismia.
Vaikka tiedän miehen rakastavan minua ja vaikka pystymme puhumaan kaikesta, ja muutoinkin moni sellainen asia, jotka olimme liitoissamme työntäneet syrjään, toteutuvat meidän suhteessamme, tiedostan, että saattaa myös käydä niin, ettei mies kaikesta huolimatta ole niin vahva, että hän eroaisi. Sitten se on niin. En väitä, etteikö se sattuisi minuun, mutta olen tehnyt tietoisen valinnan olla tässä ja rakentaa meidän suhdetta, vaikka valitsemamme tie ei ole kaikkein helpoin. Mutta olemme jo kulkeneet läpi niin monet vaikeat paikat ja tilanteet, että uskallan sanoa olevani "voiton puolella".
Sitä paitsi, mikään ihmissuhde maailmassa ei ole varma. Elämäänsä ei voi elää peläten, mitä ehkä tulee tapahtumaan. Sanotaan, että suurin osa niistä peloista, joita eniten pelkäämme ja jotka estävät meitä tekemässä päätöksiä ja ratkaisuita elämässämme, eivät ikinä toteudu. Kun tuntee itsensä ja uskoo ja luottaa toiseen ihmiseen, uskaltaa elää ja tunnistaa suurimman osan "riskeistä", jotka kannattaa ottaa. Silloinhan ne eivät ole riskejä, koska vahvin intuitio perustuu itsetuntemukseen ja omiin kokemuksiin. Kaikkea ei voi kuitenkaan koskaan tietää eikä tulevaa ennustaa.
Se mikä mua sun onnen hehkutuksessasi häiritsee on se, että mies ilmeisesti meinaa muuttaa saman katon alle suoraan edellisestä suhteesta. Missä välissä hän ehtii oikeasti eronsa käsitellä? Kyllähän sä voit terapiaa hänelle antaa ennenkuin päätös erosta on tehty. Mutta todellisuus saattaa iskeä miestä päin naamaa hyvinkin kovasti eron jälkeen.
Kaikista fiksuinta olisi ollut, jos olisit antanut miehen hoitaa eronsa omalla tavallaan, omalla ajallaan. Ilman että pidät häneen mitään yhteyttä. Sitten eron jälkeen mies asumaan omilleen. Oppimaan itsekseen elämistä, nauttimaankin siitä.
Eikö sua pelota, että hän toistaa samat virheet sun kanssasi, kuin mitä on edellisessä liitossa tehnyt? Kohtelee sua samalla tavalla, kuin nykyistä vaimoaan? Pettää sua mahdollisesti? Ihan sen takia, ettei ole ehtinyt oppia mitään virheistään. Musta on erittäin arveluttavaa sinun toimia terapeuttina miehelle, koska sulla on oma lehmä ojassa.
Mun mielestä sä olet aivan samanlainen pettäjä kuin mieskin. Petithän sä jo omaa eksääsi. Te suunnittelette miehen elämän uusiksi vaimon selän takana. Toinen ei edes tiedä teidän suunnitelmistanne. Onko reilua? Miten luulet vaimon suhtautuvan, jos eroilmoitus tulee puskista? Mä olen aivan varma, ettei heidän liittonsa voi niin kamalan huono olla. Jopa seksiä harrastavat keskenään. Oletko sitä ajatellut?
`
Hienoa tietenkin, että ihmiset uskaltavat rohkeasti heittäytyä uuteen suhteeseen. Mulla sun tilanteessa olisi kyllä kamalan huono omatunto. Varmasti seuraisi mua hautaan saakka ajatus, että vein miehen toiselta naiselta, pakotin hänet eroamaan.
En ole missään kohtaa sanonut, että olisimme muuttamassa yhteen. Sitä emme todellakaan tässä vaiheessa suunnittele. Se ei olisi fiksua missään mielessä. Näitä asioita on kyllä mietitty paljon.
Ja hei come on! Vai että "pakotin eroamaan!". Nyt kyllä puhut täysin vastoin parempaa tietoasi.
"Kaikista fiksuinta olisi ollut, jos olisit antanut miehen hoitaa eronsa omalla tavallaan, omalla ajallaan. Ilman että pidät häneen mitään yhteyttä. Sitten eron jälkeen mies asumaan omilleen. Oppimaan itsekseen elämistä, nauttimaankin siitä. "
Mikä sinä olet kenellekään sanomaan, mikä olisi fiksuinta?! Tuo fraasisi on suoraan jostain ero-oppaasta, ja vaikka siinä on toki paljon perää, se ei tarkoita, etteikö mikään muu tapa toimia voisi olla hyvä.
Elämä ei aina mene niinkuin toivoo ja suunnittelee. Joskus elämä tuo eteen yllätyksiä, ja monesti silloin kun niitä vähiten odottaa. Joskus sitä rakastuu ja alkaa tarkastella elämäänsä uudesta perspektiivistä. Joskus sen seurauksena eroaa, koska haluaakin jakaa loppu elämänsä tuon toisen kanssa. Jos naimisissa oleva rakastuu, pitäisikö hänen, tai tuon hänen uuden rakkaansa lopettaa heidän suhteensa vain, koska oppikirjat sanovat, että eron jälkeen olisi hyvä olla tietty aika yksin?! Pitäisikö luopua ehkä elämänsä rakkaudesta vain oppaan vuoksi?
Ihan pakko todeta taas tämä "hassu" yksityiskohta ja vinoutuma: kun ketjussa mies/miehet kertovat, että ovat vihdoin pitkän rinnakkaissuhteen jälkeen valmiita eroamaan vaimostaan aloittaakseen yhteisen elämän kakkosensa kanssa, heidän kirjoituksiaan peukutetaan ihan urakalla. Mutta kun ketjun aloittaja (nainen) uskoo heidän suhteeseensa ja tapailemansa ukkomiehen eroavan vaimostaan, hänelle syydetään kommentteja tyyliin "Olisi se jo eronnut jos olisi erotakseen tai rakastaisi sinua!".
Tajuatteko yhtään, miten kaksinaamaisia olette?!
Vaikka yhteiskuntamme on moderni ja sukupuolten välinen tasa-arvokin aika hyvin toteutuu, tässä ajattelumallissa olemme kyllä valitettavasti jääneet hyvin takapajuisiksi.
voisitko kertoa missä tämä ihminen asuu niin voi edesauttaa sinua saamaan tämä mise?
Olin ollut lähes 30 vuotta vaimoni kanssa, joissa 25 naimisissa. Neljä lasta, lähes aikuisia. Koskaan en ollu vaimoani pettäny, vaikka ei se suhde enää vuosiin ollut tyydyttävä. Arki sujui, keskitin energiani lasten kanssa olemiseen ja työhön. Kotona ei puhuttu koskaan meistä vaikka "pakolliset" lomareissut tehtiinki.
Tutustuin ja rakastuin naimisissa olevaan työkaveriini, kymmenen vuotta minua nuorempaan. Tajusimme, että tämä on jotain, mistä halutaan pitää kiinni. Hän erosi ensin, minä vuoden hänen jälkeensä. Koko ajan pelkäsin, että tämä nainen väsyy odotamaan, kun en pystynyt toimimaan yhtä nopeasti ku hän. Ja joka tuutista toitotettiin just tota shittiä niinku täälläki, että ei se eroa, ku ei oo vielä eronnu. Tiesin itse koko ajan eroavani ja kerroin sen tälle naiselle, useasti. Kuten kerroin rakastavani ja näkeväni tulevaisuuden hänen kanssaan. Vaimolle en kotona puhunut mitään, koska vuosia sitten oli tullut selväksi, ettei hän halunnu puhua mun kanssa mistään. Oltiin kai sit vaan kasvettu niin eri suuntiin.
Lopulta erosin ja nyt ollaan jo hetken asuttu yhdessä tämän naisen kanssa. Lapseni eivät ihan vielä voi hyväksyä tekoani vaikka sanovat toki ymmärtävänsä. Se, mitä itse opin on antaa itseni kokonaan tälle uudelle suhteelle, olla avoin ja antautua sellaisena ku on.
Miksi sinulla kesti noinkin pitkään erota, kun tiesit itse koko ajan eroavasi. Mitkä olivat ne syyt jotka pitivät sinut kiinni siinä avioliitossa? Miksi et lähtenyt heti, kun sinulle itsellesi selvivi että olet valmis eroon?
Kysyn siksi että haluasisin miehisen näkökannan asialle ja kysymykseni esitän tiedon janon valossa, en tuomitakseni.
Syyt ovat moninaiset, joista lapset ovat suurin ja tärkein. Kasvatus piti kiinni siinä, että lapsille pitäisi voida tarjota ehjä perhe. Vanhempani eivät ymmärtäneet yhtään, että halusin erota. Pelkäsin, että menettäisin suhteen lapsiini. Ja toki minulla oli vielä joitain tunteita vaimoanikin kohtaan vaikka lopulta pelästyin sitä, etten tuntenut häntä kohtaan juuri mitään.
Puhumattomuus, läheisyyden puute, tunne, ettei toinen ole yhtään kiinostunut minusta vaikka yhdessä on oltu melkein "koko elämä". Kun rakastuin nykyiseen puolisooni, tajusin, etten voi vaan tavan ja tottumuksen, turvallisen arjen, vuoksi jättää loppuelämääni elämättä. Ei se silti kivutonta ollu.
Haluan ottaa kantaa kahteen asiaan; muuttumiseen ja suhteiden "laatuun". Molemmat peilaan oman kokemukseni kautta, kuinkas muuten.
Olin reilun vuoden ukkomiehen rinnakkaissuhde, ennen kuin hän erosi, hetki sitten. Tavatessani hänet, olin jonkin aikaa miettinyt eroajatuksia omasta liitostani ja häneen rakastuminen toimi katalysaattorina. Tajusin, miten olin kadottanut itseni, kuten niin moni täällä tilanneettaan kuvaa. Olin tyytynyt tiettyihin asioihin vaikka halusin enemmän. Ymmärrän, että avioliitto vaatii kompromisseja, mutta kompromissit ja tyytyminen ovat eri asia. Koin todella vahvasti, etten voisi elää niin; rakastaa toista ja silti elää toisen kanssa.
Siksi minunkin oli vaikeaa ymmärtää, miten ukkomies, jonka kanssa elin, pystyi siihen. Hän tosin kertoi vaimolleen meistä tapailtuamme jonkin aikaa, mutta ei silti heti eronnut. En tiedä halusiko hän vielä yrittää korjata liittoaan, nähdä onko sillä mahdollisuuksia vai vain saada omassa päässään asiat oikeaan järjestykseen. Minulle hän kuvasi tilannetta niin, että halusi muodostaa mielessään kuvan siit, mitä hänen elämänsä on eron jälkeen, jotta uskaltaa tehdä sen. Jotta hän voi seistä sanojensa ja tunteidensa takana silloin, kun vaimo alkaa anella häntä jäämään. Ei hän vaimonsa mieltä halunnut pahoittaa, vaikka halusikin erota. Eron kun harvoin voi hoitaa kivuttomasti
Haluan sanoa, ettei kenenkään toisten suhteen laadusta ja luonteesta voi tietää. Vain ne tietävät, jotka siinä suhteessa ovat. Minä tiesin ja tämä mies; me tiesimme, mitä me elimme ja siksi emme antaneet ulkopuolisten tuomitsevien kommenttien meidän uskoamme kaataa.
Kun rakastuu , miksi ei toimita suoraselkäisesti ja kerrota puolisolle? mIksi ajatellaan itsekkäästi, miten minä tästä selviän. Pidetään toista piinassa. Usein vielä tylytetään ja syyllistetään puolisoa, eikä tämä tiedä mistä on kysymys. Se on pahimman laatuista kiusaamista.
Eroja ympärilläni olen seurannut. Yhden suoraselkäisen miehen tunnen. Hän kertoi vaimolleen. Otti vastuun. Erossa jätti kodin koskemattomana vaimolleen ja lapsilleen, vaikka sen oli yhdessä vaimonsa kanssa rakentanut. Myös muun omaisuuden suhteen toimi vaimon ja lasten eduksi. Lähti oikeastaan aika tyhjin käsin, ainoastaan osti oman asunnon, missä lasten on turvallista viettää aikaa.
Vaimokin on tyytyväinen ja nopeasti päässyt yli erosta. Mutta uudessa naisessa on herännyt kiukuttelu, että mies viettää liikaa aikaansa lasten kanssa. Myös mustasukkaisuus syksyn tulevasta, isän ja lasten matkasta ulkomaille. Minusta isä toimii oikein. Antaa lasten rauhassa hyväksyä tai olla hyväksymättä uusi perheenjäsen.
Minua ärsyttää asetelma kuin tuolla yllä. " jotta hän voi seistä tunteidensa takana, kun vaimo alkaa anella häntä jäämään". Kuvottava asenne, niin mieheltä kuin kakkoselta. Näihin suhteisiin liittyy usein tuo vaimon aliarvioiminen ja kiusaaminen. Aikaisemmin rakasta ihmistä, lasten äitiä, aletaan kiusaamaan ja mollaamaan. Olen itse leski, joka miettii suhdettaan uuteen " miniään".
Aika harva ihminen ihan oikeasti uskaltaa toimia niin, että "samantien" kohdattuaan uuden ihmisen, rakkauden ensihuumassa kertoo puolisolleen ja lähtee yhteisestä kodista ottamatta mitään mukaan. Minä itse en pidä suoraselkäisyyden kriteerinä sitä, että luopuu kaikesta. Kyllä omastaan on oikeus pitää kiinni vaikka rakastuisikin toiseen ja haluaisi erota lastensa äidistä tai isästä.
Ja jos lasten edusta puhutaan, kuten mielestäni pitäisi, minusta aikuisten ei pidä tuoda aikuisten asioita lastensa elämään. Mieheni ex-vaimo vaati miestän aikanaan kertomaan suhteestaan minuun, kun mies kertoi hänellä ja minulla olevan suhteen ja haluavansa erota. Kun mies ei halunnut kertoa lapsilleen, ex-vaimonsa kertoi. En voinut ymmärtää sitä, ja sen seurauksena lapsensa eivät vieläkään ole oikein väleissä isänsä kanssa, vaikka erosta on jo melko kauan aikaa. Jos asian olisi hoitanut lapsia ajatellen, kertonut, että äiti ja isä eroavat, koska eivät enää rakasta toisiaan tai eivät saaneet avioliittoaan yrityksistä huolimatta toimimaan, asiat olisivat kaikkien kannalta paremmin.
Tuo on sitten taas minusta ennemminkin myytti kuin faktaa, että kakkoset eivät muka haluaisi nähdä tai kuullakaan miehensä lapsista. Uskon, että useimmat haluaisivat oikeasti tutustua heihin, mutta usein lasten äiti vaikeuttaa tilannetta, etenkin jos miehensä on pettänyt tämän uuden puolison kanssa. Jos uudella puolisolla ei ole ennestään lapsia, tilanne voi olla haastavampi, mutta aika harva oikeasti haluaa vaikeuttaa isän ja lastensa suhdetta. Siinä olet kyllä aivan oikeassa, kun kirjoitat, että antaa lasten rauhassa hyväksyä tai olla hyvksymättä "uusi perheenjäsen". Se on totta. Uusi puoliso on isän valinta, ei lasten. Lasten ei tarvitse häntä hyväksyä. Mutta jos tilannetta tahallaan mustamaalataan ja tehdään isästä tai uudesta puolisosta "pahis" lasten silmissä, niin mitkä ovat mahdollisuudet?!
No jaa. Minä katson asioita kauempaa, yhtä sukupolvea vanhempana, omien lapsien perheitä ja sisarieni lasten perheitä seuranneena ja auttaneena.
Avioero on valitettavasti laajempi asia kuin sen kahden kauppa, kun kysymyksessä on jompi kumpi tai molemmat perheellisiä.
Ei tässä mistään sellaisesta ole kysymys, että kakkonen ei haluaisi kuullakkaan miehen lapsista, tuo on kärjistystä. Siinä välissä on toki sävyjä. Minusta lasten ja isän yhteyteen se uusi nainen on sivullinen ja on erittäin arveluttavaa puuttua esim. aikaan, jonka isä viettää lastensa kanssa.
Ihanteellista on tietenkin, jos lapset voisivat olla isänsä kanssa ja myös tämän uuden kanssa. Kuitenkin olen sitä mieltä, nähneenä ja kuulleena, jos lapset ovat tarpeeksi vanhoja, miksi he eivät saisi tietää totuutta. Tapauksessasihan äiti antoi isälle mahdollisuuden kertoa itse. Ei siis kertonut. äiti kertoi totuuden.
Nyt kun ero on jo tehty. Miksi syyttelet äitiä mustamaalaamisesta. Tee itse jotain sen eteen, että saisit suhteet lapsiin. Jos isä on kunnollinen, uskon että tuo ei ole vaikea asia. Ja jos sinulla on aito halu. Mutta jos ajatus kieppuu koko ajan, että se entinen vaimo on mustamaalaaja ja syyllinen, ei mitään tapahdu. Jotenkin tulee mieleen sellainen ilkeä ajatus, että mielestäsi vaimon ja miehen olisi pitänyt valehdella lapsille, että siitä olisi ollut sinulle etua. Kaikkien kannalta on hyvinkin tärkeää, että lapset hyväksyvät uuden puolison, mitä enemmän aikaa kuluu, sen tärkeämpää. Usko pois.
Tuosta talouspuolesta olen sitä mieltä, että joka yhteisestä kodista lähtee ja lapset jäävät kotiin, koulut ovat kesken ym. heidän taloudellinen turvallisuus pitää turvata. On tärkeää, että se tuttu koti pysyy ehyenä ja uskon, että se on myös isän etu. Ja se uusi rakkaushan kantaa. Omaisuuden tasajaolla ei ole silloin merkitystä.
Isoäitinä pidän aina omien lastenlapsieni puolta. Kukaan ei mene heidän edelleen. Pidän myös hyvät välit lasten äitiin. Se on yhteistyötä lasten hyväksi ja kehottaisin sinua harkitsemaan samaa, hieman nöyrtymistä. Myös sinun ja uuden miehesi väleihin huonot välit lasten kanssa vaikuttavat ennen pitkää. Lasten äidin syyttäminen tulisi unohtaa.
"Kun rakastuu , miksi ei toimita suoraselkäisesti ja kerrota puolisolle?" Mikä hätä ja hoppu?
Kaikki vaatii aikansa. Kannattaa ensin varmistua siitä rakastaako toista, vai onko tunnetila ohimenevä. Sepä se vasta puolisoa piinaakin, kun hänelle kertoo "ehkä rakastan toista, en oikein tiedä".
MInä olen kokenut sen vaimon roolin, kun miehellä oli suhde toiseen naiseen.
Jos olisitte rakastuneita, mies olisi eronnut aikoja sitten, eikä valehtelisi kotiin päin.
Kerroit elämän arvoistasi, mutta "nykyinen miehesi ei noudata niitä". Nainen kuvittelee olevansa niin erityinen rakastuneena, että luulee pettämisen jäävän ekaksi ja viimeseksi kerraksi ja mies on täysin oikeutettu käytökseensä, kun kyseessä on juuri MINÄ ja meidän erityinen suhde.
Höpsistä..unet seis, tulet kokemaan saman, sillä erolla että, rakastat ihmistä joka takuu vasmasti tulee satuttamaan sinua. Ja sitten sattuu ja kovasti. On sanonta tässä elämässä sitä saa mitä tilaa..
Se on sinun valinta hyväksytkö pettävää valehtelevaa kumppania rinnallesi ja kuvittele ihan koko loppuelämäksi !
Minun tarinaa hiukan. Mies jäi minulle kiinni suhteesta.. rakastui eron aikana uudestaan minuun, kun näki vahvana?! mutta en huolinut takaisin..ja 3 osapuoli jäi itkemään ex-mieheni perään vielä pitkään.
Näinkin voi käydä.
Hassua tämä elämä..
Kyllä ottaa päähän aloittajan puolesta, joka koki saman kuin varmasti jokaisen ketjun aloittaja tällä palstalla. Hänen kimppuunsa hyökättiin vaikka ajatus ja pointti olivat täysin vilpittömät.
Kerron oman tarinani, joskin hyvin tiivistettynä ja yksinkertaistettuna, kuten joku täällä halusi uskottomuuden nähdä. Itse väitän vahvasti, ettei parisuhteessa, uskottomuudessa tai rinnakkaissuhteissa ole mitään yksinkertaista!
Tapasin aikanaan ihanan ukkomiehen, rakastuimme, aloimme puhua yhteisestä tulevaisuudesta. Erosin omasta miehestäni, muutin lasten kanssa omaan kotiin. Tapailimme ukkomiehen kanssa julkisesti, vaimon ystävä näki meidät jossain yhdessä ja kertoi miehelle. Mies sanoi haluavansa erota, jonka seurauksena vaimo kertoi lapsille isällä olevan toinen nainen. Lapset alkoivat uhkailla isää välien katkaisemisella. Mies jäi, koska pelkäsi lastensa menettämistä. Hänen ystävänsä ja perheensä tiesivät meistä, ja vaimo tiesi, ettei mies halunnut enää olla hänen kanssaan, mutta kulissia jatkettiin, koska vaimo sekoitti lapset aikuisten asioihin. "Siihen asti, kunnes tilanne rauhoittuu", mies sanoi minulle.
Me jatkoimme suhdettamme koko ajan, ja vaimo tiesi sen. Tulin raskaaksi. Mies kertoi vaimolleen, joka katsoi asiakseen kertoa lapsilleen. Me olimme molemmat aivan järkyttyneitä, että eikö hän jo ensimmäisellä kerralla nähnyt, miten paljon pahaa sai sillä aikaan?! Vaimo alkoi soittelemaan minulle ja painostamaan aborttiin. Kun raskaus meni kesken, vaimo lähetti minulle kolmeen otteeseen ison kimpun ruusuja - kiitokseksi, kuten kortissa sanottiin!
Lopulta mies koki, ettei hänellä ole muuta vaihtoehtoa kuin sanoa vaimolleen, että lopetti suhteen kanssani. Tietenkään emme lopettaneet, koska olimme jo pitkään tienneet, että haluamme olla ja elää yhdessä. Reilun puolen vuoden kuluttua, mies sanoi vaimolleen haluavansa eron. Hän toimitti eropaperit eteenpäin ja muutti omilleen. Lapsilleen hän kertoi, että vaikka kaiken tapahtuneen jälkeen he olivat äidin kanssa yrittäneet saada suhteensa kuntoon, se ei enää onnistunut. Mies sai lapsensa "takaisin", ja kaksi kolmesta muuttivat hänen luokseen, yksi muutti omilleen.
Haluan vain sanoa, että kaikenlaista voi tapahtua matkan varrella, ja kuten huomaatte, mikään siinä ei ole yksinkertaista. Ei voida vain ksinkertaistaa ja sanoa, että "pettäjä on paha!", tai että "kakkonen on tunteeton!". Ainakin meidän elämässämme vaimo oli se, joka pelasi itsensä pussiin ja toimi lapsiinsa nähden täysin edesvastuuttomasti. Edelleenkään hän ei voi ymmärtää, miksi lapset halusivat muuttaa isänsä luo ja miksi he pitävät minusta.
Jotkut, kuten aloittaja, uskaltavat katsoa peiliin. Ne jotka eivät uskalla, eivät koskaan muutu vaan killuvat täällä arvostelemassa ja sättimässä muita.
Sinä itse "hassua tosiaa" olet riehunut tämän asian kanssa useammassa ketjussa. Sinä jos kuka näet asiat mustavalkoisena ja syyllistät vaimoa. Eiköhän hän edelleen ole äiti lapsilleen. Useinhan jo isommat lapset päättävät kumman luona asuvat. Lapsia on kolme, tasalukua ei saa millään. Kyllä kai vaimoa on loukannut uskottomuus ja valehtelu ja vielä kaiken päälle raskaus. Aivan inhimillistä suuttua ja vähän riehuakin. Olisiko juuri sinulla se peiliin katsomisen paikka niin killuminen täällä ja sättiminen jäisi vähemmälle.
Nyt haukut väärää puuta. En ole koskaan aiemmin kirjoittanut tänne sanaakaan. Juuri siksi, että kaikki aloittajat haukutaan lyttyyn ja rohkeimmin itsestään antavat lynkataan.
Minä en syyllistä vaimoa, mutta olen, samoin kuin mieheni, vahvasti sitä mieltä, että hän ei ajatellut lastensa parasta kaataessaan heidän niskaansa aikuisten asioita, mustamaalatakseen lasten isää. Hän koki itsensä loukatuksi, syystäkin, mutta asian olisi voinut hoitaa aikuismaisesti eikä sotkea lapsia siihen.
"lapsia on kolme, tasalukua ei saa millään". Mitä ihmettä tarkoitat tuolla?? Oletko sitä mieltä, että erossa lapset pitäisi jakaa?? No, tuossahan ei mennyt muutenkaan tasan, kun kaksi kolmesta muuttivat isänsä luo ja yksi omilleen.
Eikö pettäminen mielestäsi ole edesvastuutonta? Eiköhän ole suhteellisen kaksinaismoralistista ensin kohdella toisia itsekkäästi ja röyhkeäasti ja sen jälkeen vaatia toisia käyttäytymään paremmin? Avioeron voi hoitaa hyvin ja kaikkia osapuolia kunnioittavalla tavalla. Pettäminen ei ole sellainen tapa.
Hoiditko sinä ja lasten isä asian mielestäsi aikuismaisella ja lasten etua ajattelevalla tavalla? Katsohan peiliin ennen kuin arvostelet muita..
Olet oikeassa. Pettäminen ei ole ketään kunnioittavaa, ei puolisoa eikä lapsia. Mutta se ei ole minustakaan ylipäänsä lapsille kuuluva asia. Ja pettämisen jälkeenkin, eron voi hoitaa aikuismaisesti ja vastuullisesti. Ainakin minä ja lasteni isä pystyimme olemaan sen suhteen vastuullisia aikuisia, sekä toisiamme että lapsiamme kohtaan. Kummallakaan meistä ei olisi tullut mieleenkään tuoda niitä asioita lastemme korviin.
Tapailit julkisesti ukkomiestä ja tulit raskaaksi. Sinä ja mies toimitte tässä TÄYSIN edesvastuuttomasti, ei vaimo.
Miten itse vaimona, kolmen lapsen äitinä olisit toiminut?
Tapailin julkisesti ukkomiestä, koska hän halusi alusta asti pitää suhteemme mahdollisimman parisuhteenomaisena. Hän sanoi, ettei halua minun tuntevan olevani kakkonen, koska en koskaan ollut sitä hänelle. Hän sanoi hyvin pian suhteemme alettua haluavansa kanssani parisuhteen ja tulevaisuuden.
Tulin raskaaksi, sterilisaatiosta huolimatta. Kiitos kysymästä, miten toimisin vaimona ja kolmen lapsen äitinä? Juuri niin kuin olen toiminutkin; minulla on kolme lasta (kolmannen jälkeen tehty sterilisaatio) ja erosin miehestäni rakastuttuani toiseen. Mutta en todellakaan kaatanut sitä yhteisten lastemme niskaan. Ja onneksi lasteni isä ei myöskään tehnyt niin. On paras mahdollinen isä lapsilleen ja meidän kummankaan mielestä aikuisten asiat eivät kuulu lapsille tuossa määrin.
Ehkä tarkoitit, mitä olisin tehnyt siinä roolissa, jos mieheni olisi pettänyt minua? Aivan varmasti olisin ollut hänelle vihainen, ja äärettömän pettynyt, kuten mieheni oli minuun. MUtta toisaalta, kuten hän sanoi minulle, arvosti rehellisyyttäni ja suoraselkäisyyttäni. Minä en olisi kokenut tarvetta olla yhteydessä mieheni kakkoseen, enkä ikinä voisi ilkkua toiselle esimerkiksi keskenmenosta. Sen voin ihan rehellisesti sanoa. Vaikka olisi miten loukkaantunut hyvänsä, jotain rajaa pitää aikuisen ihmisen osata vetää.
Niin pitääkin tehdä, jos lapset ovat pieniä, mutta pitääkö vaimon aina sivistyneesti vaieta, jos saa pettämisen kuin tuhkat silmille. EI. Hänellä on oikeus siitä puhua. Kertoa myös lapsilleen ja sukulaisilleen ja ystäville, myös yhteisille, omille työkavereille ja naapureille. Kaiken taakan lisäksi, ei pettureita tarvitse suojella. Syvästi loukatunko pitäisi vielä suodattaa kaikkea.
Petettyä tulisi suojella ja kannatella.
Lopeta vaimon moittiminen. Hän on toiminut kuin on tuntenut. Tehän miehen kanssa olette häntä loukanneet. Itsekehu haisee kirjoituksistasi, että pahaa tekee.
Minä laihduin 20 kiloa, kuljin kuin zombie vähintään puoli vuotta, itkin, valvoin yöt, raahauduin vain töihin, mihinkään muuhun ei voimia ollut.
Ja sitten olisi pitänyt sanoa teini-ikäisille, ettei tässä mitään hätää ole, äidillä on vaan vähän omia murheita, (kun isää ja sen kakkosta pitää suojella aikuisten asioissa), niinkö? Ei lapset mitään tyhmiä ole, ei edes pienet.
Kyllä juuri se sai vetämään herneet nenään (vaikka muuten olisikin ajatellut käyttäytyä sivistyneesti), kun se kakkonen jatkuvasti vetosi ja kerjäsi ajattelemaan lapsia ja hänen vaarallista aviomiestään. Missä ne lapset (omat ja meidän) ja oma aviomies olivat ajatuksista silloin, kun piti saada panna kuin eläimet vieraan kanssa?
Ymmärrän tuon aspektin, jonka tuot esiin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi isää pitää mustamaalata lapsille? Kuin kaikki olisi vain isän vikaa, ja siitä johtuvaa, että hän meni pettämään. Koska aivan varmasti liitossa on jotain pielessä ja usein sille on yritetty tehdäkin jotain ennen kuin kumpikaan lähtee pettämään. Ei aina, mutta usein.
Ainakin meidän tapauksessa oli ihan selkeästi kyse siitä, että kun mies ilmoitti haluavansa erota ja aloittaa elämän toisen kanssa, vaimo yritti kiristää häntä lasten kautta jäämään. Ja tavallaan onnistuikin, vaikka loppupeleissä kaikkihan siinä kärsivät.
Hei ihan oikeasti, mitä tästä yhteiskunnasta tulisi, jos jokainen aina saisi toimia sen mukaan, miltä tuntuu?!
Niinpä. Mitä tästä yhteiskunnasta tulee, kun saa toimia niin kuin minusta tuntuu ja pistää säpäleiksi puolison ja lasten turvallisuuden. Kaikki tyyni, kun minä rakastuin, en voinut sille mitään. Mieti itse. Haiset.
Aikuinen, joka todella ajattelee lastensa etua, hoitaa avioeron tavalla, joka vaihingoittaa lasten isää/äitiä mahdollisimman vähän. Vastuullinen ja empaattinen ihminen hoitaa ensin yhden suhteen loppuun ennen kuin lähtee sekoilemaan uusiin suhteisiin. Avioeron voi hoitaa hyvin ja kaikkia osapuolia kunnioittavalla tavalla. Sinun kuvaamassasi avioerossa ei ole kunnioituksen tai vastuun häivääkään. Katso peliin!
Onko sinun oikeasti niin vaikeaa tajuta, että joskus voi käydä myös niin, että tutustuu ja rakastuu toiseen ihmiseen ja vasta se saa huomaamaan, ettei ole onnellinen omassa suhteessaan?! Että ennen kuin on tavannut tämän toisen ihmisen, ei ole nähnyt omassa liitossaan niin isoja puutteita, että niiden takia lähtisi eroamaan. Ja kun on menty tähän tilanteeseen, silloinkin voi minusta vielä hoitaa eron aikuisella tavalla. Ja se tapa ei ole kertoa lapsille, että isällä on toinen nainen. Kertomatta jättäminen ei ole pettäjän suojelemista vaan lasten!
Mitähän itse "mieti vähän vielä". Jokainen ihan oikeasti toimii sen mukaan miltä tuntuu, mitä ajattelee, mitä tahtoo. Eihän sitä kukaan muu päätä kuin ihminen itse miten toimii.
Siis "Mietihän itse..."
Kenelle tahansa muille kuin lapsille voi kertoa heidän toisen vanhempansa uskottomuudesta. Jos siitä kerrotaan, niin sen tekee uskoton itse. Vaikka eipähän ainakaan isommat lapset ole usein moksiskaan, vaikka mitä heille kertoisi. He tietävät, että oikea elämä on ihmeellisempää kuin "Salatut elämät". Teinit voivat olla paljon esimerkillisempiä kuin kumpikaan vanhemmistaan...
Sinä sitten olit valmis tekemään lisää niitä suojeltavia lapsia, vaikka isä oli vielä toisen kanssa naimisissa. Onko se mielestäsi aikuismainen tapa hoitaa eroa?
Suomessa saa eron puolessa vuodessa, jos oikeasti haluaa.
Lukaisepa muutama parisuhdeopas tai ota yhteyttä parisuhdeterapeuttiin, jos sinun on oikeasti niin vaikea tajuta, että eron voi hoitaa myös aikuismaisesti ja ilman pettämistä. Sinun kannattaa opetella ottamaan huomioon myös toiset ihmiset ja heidän tunteensa ja ajatuksensa. Yritä avartaa edes hiukkasen itsekeskeistä ajatteluasi ja miettiä asioita myös miehen puolison, oman puolisosi ja ennen kaikkea lasten kannalta. Aina voi oppia uutta!
Kerroin kyllä yhdessä kirjoituksessani tulleeni raskaaksi sterilisaatiosta huolimatta. Emme siis todellakaan "tehneet lisää lapsia". Vaikka tilanne oli kaikekseen meille valtava yllätys ja "shokki", niin hetken sitä sulateltuamme, se tuntui kuitenkin hyvältä. Emme todellakaan harkinneet keskeytystä, kun lapsi kerran näin paljon halusi meille tulla. Keskenmeno oli lopulta paljon suurempi järkytys kuin yllätysraskaus.
Mihin perustat, että uskottomalla on vain oikeus kertoa erheestään. Petetyllä puolisolla on oikeus ja pitääkin kertoa teini-ikäisille lapsille. Teinit tekevät omat johtopäätöksensä ja usein ovat äidin puolella. Tunkeutuja tuomitaan.
Näin on, jos perhekeskeisyys on ollut vahva niin teinit antaa omat mielipiteensä todella vahvasti.
Mitenkä reagoitte siihen kun mies valitsee vaimonsa kakkosen sijasta vaikka on ollut eroamassa vaimostaan?
Tapauksessa jonka tiedän mies oli ilmoittanut erosta vaimolle ja lapsille, kakkonen ja mies vaati kertomisen.
Lapset ilmoitti etteivät halua olla missään tekemiseissä naisen kanssa eikä isänsä kanssa jos lähtee.
Äiti ei mitenkään mustamaalannut isää, teinit muodosti oman kuvansa tapahtuneesta.
Siellä suhde loppui ja avioliitto jatkui vahvempana kuin ennen.
Tiedän, koska mies on avautunut minulle tästä, olen 60v ja perheen uskottu.
Tiedän että mies katui tekoaan aidosti.
Jos päättää kertoa lapsille toisen heidän vanhempansa uskottomuudesta, niin kertomisella ei ole sinänsä merkitystä. Vain sillä on MITEN kertoo.
Täytyy muistaa myös, että siunattuja ovat ne puolisot ja lapset, joilta uskottomuus onnistutaan salaamaan. Aivan turhaa jonninjoutavaa tuomitsemista ja syyttelyä seuraa uskottomuuden tietämisestä. Vaikka onpahan sellaisiakin kehittyneitä vanhempia olemassa, jotka ovat puhua asioista asioina.
Siunattuja ovat ne puolisot ja lapset, joilla on aikuinen ihminen kumppanina/vanhempana. Aikuinen on vastuussa käytöksestään, ja ottaa myös muut ihmiset huomioon.
Hassua tosiaan iitu, että lapset ovat joskus pitäneet sinusta, eiväthän he ole nähneet sinua kuin harrastuksen "reunalla"
Koko ketjussa on unohdettu se kaikkein tärkein asia eli lapset ja tämähän kertoo kuinka itsekkäitä vanhemmat ovat kun alkavat sekoilemaan näissä parisuhteissa.
Näiltä asioilta säästytään kokonaan kun kunnioiteaan puolisoa ja omaa liittoa niin paljon, että käydään vain pakollisissa työpaikan tapahtumissa ja pidetään todellakin näpit irti työtovereista, ei myöskään lähdetä yksin kavereiden kanssa bilettämään ja varsinkaan jos paikalle sitten on hankittu toisen sukupuolen seuraa.
Ei näitä kakkosia ja vertailukohteita tule jos todella pidetään mielessä moraalin velvoitukset.
Sitten on järkyttävin seuralainen joka saa aikaan sekoilut, viinan tarjoileminen joka ainoassa paikassa, viina saa päät sekaisin ja moni tkee sen aviorikoksen tässä tilanteessa. Miten monista pikkujouluista on seurannut perhetragedia, toivon totisesti, että työnantajat eivät järjestä enää ainuttakaan pikkujoulua kutsumatta puolisoita mukaan, ja oikeastaan sinkuille ja eronneille pitöisi olla ihan eri juhlat.
Työnantajna pikkujoulut voisivat olla perheille, jotta lapsetkin saisivat olaa mukana, sillä koskeehan isän ja äidin työssä käynti myös lapsia.
Eli sinun mielestäsi on juhlien ja alkoholin syytä, että petetään? Pois vastuu omista teoista, kun voi syyttää työnantajaa, kun oikein järjesti tilaisuuden, jossa on suorastaan pakko pettää!
Vai sinkuille ja varatuille eri pikkujoulut. Hahhaa, tosi kivaa. Toinen hyvä vaihtoehto on, että puolisolle voi antaa kerran vuodessa luvan sekoilla, jos huvittaa.
Vai kerran vuodessa luvan sekoilla, no siitähän on seurannut melekin aina se avioero, koska sekoilussa sekoillaan pettämiseen.
Sekoilussa on mukan mysö alkon tuotteet ja niiden avulla on niin helppoa ylitellä rajoja eli joutua vieraan sänkyyn ja ah kun on ihanaa humalapäissä lausutut valheelliset lemmenlurinat, siitä sitä sitten pettämään oikein kunnolla ja niin on entinen perhe entinen perhe ja usko luja että nyt aivan uusi ihanuus alkaa, mutta luultavasti se arki tulee vastaan ja oletkin vaihtanut elämäsi hirvittävään sekasortoon, lapset kulkevat kuin kiertopalkinnot ja kenelläkään ei ole hyvä olla.
Mutta on vain yritettävä pitää kulisseja yllä, kun ei millään voi myöntää että tuli iso virhe tehtyä. Toivon vain että uskallatte ottaa ne askeleet tästä sopasta ulos, jos vielä vanha huolii tai sitten elätte yksin ja tapaatte lapsianne sovitun mukaan järjellisinä ihmisinä.
Rohkeutta ottaa takapakkiakin ja tunnustaa ensin itselleen ja sitten läheisille, että on tehnyt elämän suurimman mokan.
Parisuhteen tärkein asia ei ole lapset ,vaan parisuhde on perheen perusta. Jos se mättää, myös lapset kärsivät. Etenkin jos lasten äiti kärsii (huom. tämä on tutkittu tosiasia). Jos kärsii puolison pikkujouluista, ei kyllä kannata solmia parisuhdetta.
Miten muuttaa? Minusta tuli uskottomuuden myötä rohkea, sellainen kuin olisin halunnut olla yli 20v sitten. Liiton aikana menetin kaikki rohkeuteni sekä itsetuntoni rippeetkin, hautauduin kodinhoitoon, lapsiin, työhöni. Kadotin itseni. Onneksi rakastuin toiseen ja sain potkun erota, vaikka ex oli erittäin kovasti vastahankaan. Vielä vahvistuin, kun erosin myös toisesta miehestä. En oikein arvostanut miestä, joka oli yhdessä varatun naisen kanssa. En osannut arvostaa suhdettammekaan, joka alkoi väärästä kohdasta. Vaikka suhde oli satakertaa parempi kuin suhde ex-mieheeni, niin vähitellen ymmärsin missä mennään, mikä mättää. Halusin parisuhteen, mutta millaisen, se kirkastui vasta myöhemmin. Olen ollut jokusen aikaa nykyisessä suhteessani. Molemmilla on tasapaino elämässään, ei mitään turhia harmeja.
Minulle sopii vain suhteen aloittaminen ns. puhtaalta pöydältä. Jokainen tietysti taaplaa tyylillään.
Miten monta kertaa olemmakaan miehen kanssa puhuneet siitä, miten paljon helpompaa olisi ollut, ja tulisi olemaan, jos olisimme tavanneet vasta sitten, kun olisimme kumpikin jo eronneet. Että olisi voinut aloittaa aivan puhtaalta pöydältä. Mutta ei voi eikä kannata jossitella. Joskus rakkaus tulee kohdalle näin; auttaa ymmärtämään, mistä on luopunut, miksi liitto sen entisen puolison kanssa ei toiminut. Me olemme yrittäneet rakentaa sitä "mahdollisimman puhdasta pöytää" puhumalla kaikesta välillämme avoimesti, myös niistä peloista ja epävarmuudesta, joita meillä on.
Tai sitten ette olisi edes rakastunut "puhtaalta pöytältä".
Kun vakisuhde on kuollut pystyyn henkisesti, niin ihmisellä herää valtava tarve rakkauteen, usein tiedostamattaan. Toiseen rakastumisesta saa voimia ja "polun" eroon. Toiseen rakastuminen todistaa, että vakisuhteella ei varmasti ole tulevaisuutta. Tässä mylläkässä voi jäädä todellisuus huomaamatta. Se, että rakkauden kohde ei olekaan niin ihana, tai edes sopiva. Että vain kuvittelee tulevaisuuden hänen kanssaan ruusuiseksi: joskus sitten myöhemmin, kun kaikki on kohdallaan. Useasti ns. lennosta alkanut suhde päättyy myös lennokkaasti. Heti sen jälkeen, kun molemmat ovat käyneet eronsa läpi. Jotkut päättävät suhteen vasta sitten kun ovat vapautuneet peloistaan ja epävarmuudesta.
Joskus liiton jälkeistä suhdetta sanotaan "laastarisuhteeksi". Näitä lennosta alkaneita suhteita voisi nimittää "siltasuhteiksi". Se on silta omaan avioeroon sekä oman itsensä päivittäminen.
Fiksu kirjoitus.
Tuo mitä kirjoitat on ihan totta. Että henkisesti kuolleessa liitossa on varmasti alitajuinen tarve löytää joku joko kuuntelee ja ymmärtää, näkee ja hyväksyy sellaisena kuin olet. Sitä yritinkin tuolla ylempänä kuvata, kun kirjoitin siitä, miten joitain asioita tajuaa vasta liiton päättymisen jälkeen. Ettei ollutkaan tyytyväinen ja miksi ei ollut.
Laastari- ja siltasuhteet ovat minulle tuttu käsite, ja ymmärrän niiden merkityksen. Ja sen, miksi ne usein toimivat juuri kuvailemallasi tavalla. On helppo nojata toiseen ihmiseen, joka ymmärtää sinua ja antaa hänen kantaa sinut pahasta olostasi pois. Ja sitten silmät aukeavat huomaamaan, että omat siivet kantavat ja voi suunnitella omaa elämäänsä ehjänä, ja entistä vahvempana. Ja monesti jonkun toisen kanssa kuin sen, jonka antoi kantaa pois entisestä.
Matkan varrella olen joutunut tuotakin aspektia miettimään. En siksi, että olisin ollut epävarmaa suhteestamme vaan siksi, että kriisitilanteissa ihminen on herkkä kyseenalaistamaan "lähes kaiken". Niin minäkin. En tiedä, olisimmeko rakastuneet, jos olisimme jo olleet molemmat eronneita. En tiedä, olisimmeko edes kohdanneet. Tämäkin kohtaaminen oli loppupeleissä sekunneista kiinni.
Olemme käyneet yhdessä läpi elämämme suurimpia kriisejä ja nähneet varmasti toistemme vaikeimmat ja haasteellisimmat puolet, siinä missä parhaat ja onnellisimmatkin hetket. Ei ole tarvetta piilottaa toisiltamme mitään. Kun näkee toisen keskellä häen elämänsä siihen asti syvintä surua ja raastavinta kriisiä, ja silti rakastaa häntä sellaisena kuin hän on, hyväksyy hänet kaikkinensa, ja saa huomata, miten se toinen ihminenkin oman kriisinsä keskeltä jaksaa kuunnella sinua, voi uskoa, ettei kyse ole mistään aivan kevyestä ja ohimenevästä. Kyllä me niin monta kertaa ollaan todettu, samoin ku esimerkiksi miehen vanhemmat, että jos tuo olisi mennäkseen ohi, se olisi jo mennyt.
Ei tulevaisuutta voi ennustaa ja menneeseen on turha jäädä kiinni. Siitä kannattaa oppia sen minkä voi ja sitten uskaltaa katsoa eteenpäin ja ennen kaikkea uskaltaa tavoitella niitä asioita, jotka tekevät onnelliseksi; uskaltaa tarttua niihin.
"Ei ole tarvetta piilottaa toisiltamme mitään."
Jaat tämän ketjunkin ja kaikki nämä kirjoituksesi täällä tämän miehen kanssa kahdestaan?
Näinpähän tuo menee "bbbBBBcccCCC"
Kukaan ei voi myöskään tietää mitä huominen tuo. Riippumatta siitä rakastuuko lennosta vai puhtaalta pöydältä, rakkaus voi kestää vain tovin tai sitten loppuelämän. Miksi sitä yleensäkin mietitään niin kauheasti, aikaa? Ihan kuin suhteessa olisi sen kesto tärkeintä. Eihän se niin mene. Suhteessa merkitsee eniten sen sisältö. Mitä suhteesta saa ja mitä toiselle voi antaa. Lyhyestäkin suhteesta voi saada hyvin paljon. Joku saa pitkästä suhteesta roppakaupalla murheita, mutta silti jatkaa siinä.
Jotenkin aloittajan tekstejä lukiessa tulee vain mieleen, että vaikka kuinka hän on sitä mieltä, että ovat toisilleen täysin avoimia ja rehellisiä, niin onko lopulta näin? Itse petettynä ja puolisonsa kertomuksia kuulleena (ihan liikaakin) voin vain todeta, että pettäjä joutuu tuohon valheiden suohon joka suuntaan. Mihinkään ei voi olla täysin rehellinen. Onko tässäkään tapauksessa mies täysin rehellinen niissä asioissa, miksi ei voi erota. Tunnen monta pettäjää, jotka ovat lähteneet uuden suhteen mukaan puoli vuotta- vuosi akselilla suhteen aloituksesta ja ne, joilla suhdetta oli jatkunut kauemmin, ovat monet jääneet sitten vaimonsa luo ihan vapaasta tahdostaan. Jotenkin kunnioitan niitä miehiä, joilla on ollut "munaa" ilmoittaa suht' ajoissa suhteestaan ja siitä, että haluavat lähteä. Se on merkki siitä, että he ovat todella vakavissaan sen uuden suhteen kanssa ja haluavat aloittaa elämänsä uudella polulla.
Syyt, miksi sitten nämä pidempiä suhteita pitäneet miehet ovat jääneet perheensä ja vaimonsa luo, ovat varmasti monituiset ja niin monisyiset, että niitä ei voi kukaan muu kuin itse se pariskunta sitten tietää.
Minun mies ainakin sanoi, että oli jo jossain vaiheessa suhdetta tajunnut, että ei voisi koskaan elää arkea sen naisen kanssa, koska arkiset tavat eroavat niin suuresti siitä, mihin hän oli tottunut. Halusi kuitenkin jatkaa sitä ihanaa romanttista suhdetta sitten muutamia vuosia kuitenkin, vaikka näin olikin. Enkä tiedä, kauanko olisivat jatkaneet, jos eivät olisi jääneet kiinni.
Mutta mietin vain sitä, että mikä saa sinut, AP, todella uskomaan, että mies tulee luoksesi? Kauanko aiot tuhlata elämääsi odottamiseen, kun nyt vihdoin olet vapaa sen entisen ahdistavan avioliitonkin kahleista? Koska uskallat oikeasti alkaa elämään sitä omaa, itsenäistä elämää?
Vastauksena kysymykseen, miten uskottomuus muuttaa ihmistä voin vastata petetyn kannalta näin, kun tapahtuneesta on nyt kaksi vuotta: kun elämä romahtaa totaalisesti ja tuntuu, että käy lähempänä kuolemaa, kuin koskaan elävänä olisi pystynyt kuvittelemaan, voi sanoa, että lopulta syntyy uudelleen siitä tuhkasta. Rankka tie, itsetunto menee, luottamus miehiin menee, itseluottamus menee, kyseenalaistaa oman riittävyytensä suhteessa, oli mies kuinka luotettavan tuntuinen ja rakastava tahansa. Aina tuntuu, että ei uskalla luottaa ihan 100%, vaikka miten haluaisi. Vaikka kuinka päättäisi, että luottaa, niin tämä isku tulee jostain aina välillä kummittelemaan.
Miten se on muuttanut muuten? Nyt, kun pahimmasta on päässyt jo yli, tiedän, että kestän ihan mitä tahansa, luotan ainoastaan itseeni, luotan tulevaisuuteen siinä suhteessa, että pystyn nauttimaan myös yksinäisyydestä ja siitä, että osaa kuunnella itseään. On oppinut sen, että pitää muistaa hemmotella itseään joka päivä jollain pienelläkin asialla. Ja sen, joka on tärkein - vain minä voin tehdä itseni onnelliseksi, jos pystyn olemaan onnellinen yksin, pystyn olemaan onnellinen myös toisen ihmisen kanssa. Ei kannata ajatella, että onni tulee jonkun toisen ihmisen kautta. Jokaisen pitäisi löytää se oma sisin, josta onni tulee.
Niin kovan koulun käyneenä, mitä tässä on joutunut käymään, tunnen, että olen tehnyt paljon oman kasvun tiellä, oppinut erittäin paljon itsestäni ja elämästä. Ja siitä, että moni ihminen elää ja menee elämässä eteenpäin ajattelematta sen enempää, keskittymällä täysin epäolennaisiin asioihin ja suorittamalla elämää. Elämää pitää elää, ei suorittaa. Jokainen päivä on arvokas ja tärkeä. Ei kannata odottaa, että huomenna, ensi vuonna, sitten ja sitten... Elämä on tässä, nyt. Sillä jokainen päivä voi olla viimeinen. Tartu hetkeen!
Kiitos asiallisista kommenteistasi.
Uskon hänen olevan rehellinen minulle siinä, mitä hän kertoo ja näyttää tunteistaan, halustaan olla kanssani, siitä mikä avioliitossaan on epäkohtina, mitn hänet kaikekseen on rakennettu jne. Kiteytetysti asioissa, jotka koskettavat häntä tai meidän suhdetta. Kun on nähnyt parisuhteen raadollisimpia puolia, uskottomuuden ja petoksen, luottamus ei olekaan enää itsestäänselvyys. Siitä, mikä on joskus ollut ehdottoman varmaa, tuleekin hataraa ja kyseenalaistettavaa. Sitten on vain päätettävä luottaa, koska muuten suhteesta ei tule mitään. Toki myöskin sillä tavoin, että jos huomaan, ettei toinen ole sen luottamuksen arvoinen, osaan viheltää pelin poikki, koska olen nähnyt mihin toinen pystyy.
Tiedän, ettei se ole "koko totuus", koska en ole mitenkään kokonaan hänen elämässään, vaan näen siitä vasta pienen osan. Se on asia, joka häiritsee minua koko ajan enemmän, koska haluaisin oppia tuntemaan häntä yhä paremmin. Tiedän hänen keksivän valheita vaimolleen, ainakin toisinaan, koska ei voi aina sanoa olevansa minun kanssani. Niitä en halua kuulla, koska se satuttaa minua, kuulla hänen valehtelevan vaimolleen. Tämä asia on se, jonka kanssa eniten taistelen. Että voinko oikeasti elää sen asian kanssa; että rakastamani mies kykenee kuukaudesta toiseen valehtelemaan puolisolleen?! Se on vaikea asia, koska se sotii niin vahvasti minun oikeudentajuani vastaan.
Kylä mä aina välillä mietin sanovani miehelle, että palataan asiaan sitten, kun olet oikeasti laittanut eron vireille. Mutta toisaalta sekään ei mielestäni ole oikea tapa menetellä ihmissuhteissa, uhkailla ja kiristää toista. Ja varmasti kyse on myös siitä, että kun muutamia kertoja olen yrittänyt ottaa etäisyyttä, mies pyytää, etten lähtisi, että hän tarvitsee minua. Ja minusta kenenkään ei tarvitse käydä elämänsä kriisejä läpi yksin.
Kyselit, enkö minä haluaisi aloittaa omaa elämää, puhtaalta pöydältä, tai jotain? Tavallaan haluaisinkin, mutta rakastan tätä miestä ja hänen kanssaan minun on hyvä olla. Hänen kanssaan olen löytänyt oman tasapainoni, sen naisen, joka olen. Toki olisi varmasti paljon helpompaa sellaisen kanssa, joka olisi eronsa jo käsitellyt tai ehkä ei koskaan avioliitossa ollutkaan. Mutta ei rakkaudesta luovuta noin vain, kun sellainen elämään astuu. Vaikkakin näin "väärällä tavalla".
Kun näitä tekstejäsi lukee, tulee mieleen ensimäisenä turha sanojen kolina. Pyörittelet asioita. Samoja. Totuus on kuitenkin se , että seurustelet valehtelevan ukkomiehen kanssa. Ei sen enempää. Sinuna häpeäisin.
Sanot minun pyörittelevän samoja sanoja ja asioita. MIstä niitä uusiakaan koko ajan tulisi. Olen sen verran monta kertaa pohtinut asian lävitse, että tiedän itse, missä olen ja miksi. Siksi on suhteellisen helppoa pukea se sanoiksi. Eikä se siitä muuksi muutu vaikka pyörittelisi. Korkeintaan saa erilaisia sävyjä sen mukaan, kuka asiaa tarkastelee.
Sen olen täällä nyt huomannut, että aloittajat usein lynkataan. Kun jokin käsitys on nopeasti muodostettu, sitä ei enää muuteta vaikka sanoisi mitä. Eikä siinä mitään, mutta tämäkin ketju kääntyi keskusteluksi ihan muusta, kuin mistä sen aloitin.
Seurustelen valehtelevan ukkomiehen kanssa. Se on totta. Hän valehtelee vaimolleen. Kun ei kuulema halua loukata. Loukkaa silti, tietää sen itsekin, mutta ei tahdo myöntää sitä itselleen. Mitä häpeään tulee, niin on sitä hävetykin. Syyt on kuitenkin analysoitu ja käyty lävitse.
Mutta vaikka minua kuinka tässä ketjussa on syytetty mustavalkoisesta ajattelusta, niin sitä en myönnä. Kyllä minun ajattelutavassani on sävyjä mukana. Sen sijaan koen, että tällä palstalla kakkonen leimataan heti empatiakyvyttömäksi ja itsekkääksi naiseksi, joka ei ymmärrä mitään "oikeista" parisuhteista, eikä ainakaan enää koskaan kakkosena olon jälkeen voi saada keneltäkään todellista rakkautta. Ja mitä pettäjään tulee, he nyt ovat vähintäänkin itsekkäitä mänttejä, joille kaikki vaan toivovat taivaan putoavan niskaan. Ei siis koskaan enää mitään hyvää heillekään. Poikkeuksen muodostavat tietenkin ne pettäjät, jotka syystä tai toisesta jäävät vaimonsa luo (ja syyksi riittää myös se, että kakkonen jätti ukkomiehen), tai ne kakkoset, jotka jättävät ukkomiehen. Heille uuden onnen suo ja heidän syntinsä ovat sillä hyvitetty.
Itse olen oppinut paljon suvaitsevaisuutta ja laajempaa katsantokantaa asioihin kokemuksieni kautta. Ja vaikka olen suvaitsevampi ja ymmärtäväisempi, se ei suinkaan tarkoitan, että edelleenkään hyväksyisin pettämistä millään tasolla. Juuri tänäänkin pitkään tiukkasin mieheltä, miten hän voi viikosta ja kuukaudesta toiseen valehdella vaimolleen?!
Vielä koko tähän viestiketjun alkuperäiseen aiheeseen, eli miten uskottomuus muuttaa sen osapuolia. Tämä koko keskustelu on vääristynyt epäolennaisuuksiin eli pettäjien tarpeiden, tasapainon, korkeamman minuuden tms tavoitteluun. Uskottomuuden vaikutusten kaikkein keskeisimpiä osapuolia ovat kuitenkin petetyt ja lapset. Nojaan nyt itseäni viisaampiin: kriisitutkija Johan Cullbergin mukaan uskottomuuden paljastuminen laukaisee petetyssä traumaattisen kriisin, joka uhkaa ihmisen fyysistä olemassaoloa ja sosiaalista identiteettiä. Kriisi on verrannollisen läheisen ihmisen kuolemaan. Hyvä ystäväni, rouva Google, antaa kysyttäessä mielellään väsymättä lisätietoja Cullbergin työn tuloksista. Jokainen, joka on käynyt läpi sen mankelin, jonka esim. oman lapsen kuolema aiheuttaa, pystyy samaistumaan siihen, miten valtavasta katastrofista ja muutoksesta on kyse. Ja kaiken tämän aiheuttaa pettäjä tieten tahtoen omalla toiminnallaan. Pettäjä katsoo oikeudekseen syöstä läheisensä tähän katastrofiin. Pettäjä tietenkin muuttuu myös, mutta vain suuntaan, jota kuvaamaan itsekkyys ja itsekeskeisyys ovat aivan liian lieviä ja kohteliaita ilmaisuja. Ja sitten vielä joillakin keskustelijoilla on otsaa toivottaa keskustelun aloittajalle onnea hänen pettäjäprosessissaan! Oli hyvä, että edes jonkun petetyn kriisiä kuvattiin, jotta pettäjäkeskeisyys edes hieman vähenee.
Vielä koko tähän viestiketjun alkuperäiseen aiheeseen, eli miten uskottomuus muuttaa sen osapuolia. Tämä koko keskustelu on vääristynyt epäolennaisuuksiin eli pettäjien tarpeiden, tasapainon, korkeamman minuuden tms tavoitteluun. Uskottomuuden vaikutusten kaikkein keskeisimpiä osapuolia ovat kuitenkin petetyt ja lapset. Nojaan nyt itseäni viisaampiin: kriisitutkija Johan Cullbergin mukaan uskottomuuden paljastuminen laukaisee petetyssä traumaattisen kriisin, joka uhkaa ihmisen fyysistä olemassaoloa ja sosiaalista identiteettiä. Kriisi on verrannollisen läheisen ihmisen kuolemaan. Hyvä ystäväni, rouva Google, antaa kysyttäessä mielellään väsymättä lisätietoja Cullbergin työn tuloksista. Jokainen, joka on käynyt läpi sen mankelin, jonka esim. oman lapsen kuolema aiheuttaa, pystyy samaistumaan siihen, miten valtavasta katastrofista ja muutoksesta on kyse. Ja kaiken tämän aiheuttaa pettäjä tieten tahtoen omalla toiminnallaan. Pettäjä katsoo oikeudekseen syöstä läheisensä tähän katastrofiin. Pettäjä tietenkin muuttuu myös, mutta vain suuntaan, jota kuvaamaan itsekkyys ja itsekeskeisyys ovat aivan liian lieviä ja kohteliaita ilmaisuja. Ja sitten vielä joillakin keskustelijoilla on otsaa toivottaa keskustelun aloittajalle onnea hänen pettäjäprosessissaan! Oli hyvä, että edes jonkun petetyn kriisiä kuvattiin, jotta pettäjäkeskeisyys edes hieman vähenee.
Suomi24 näytti laittaneen viestini kahdesti. En tiennytkään, että se oli niin tärkeä :)
Lapsen (tai kenenkään) kuolemaa ei voi verrata puolison uskottomuuteen millään muodoin. Minusta sellainen on elämän pilkkaamista. Mikä tahansa ikävä tapahtuma ei ole verrannollinen kuolemaan. Kriisi on mahdollisuus parempaan.
Vaikka kuinka inhoaisikin puolisoaan - joko petettyä tai pettäjää, niin yleensä ihmiset ovat silti onnellisia, että hän on elossa. Ellei ole, niin jotain on itsellä pahasti pielessä. Jos puoliso on uskoton, niin se on hänen valintansa. Petetty voi päättää haluaako jatkaa liitossa ja millä ehdoilla. Parisuhde on molempien valinta joka päivä, ei pelkästään hääpäivänä. Niin pettäjissä kuin petetyissä on itsekeskeisiä ihmisiä. Ihminen ei kuitenkaan ole itsekeskeinen, vaikka joskus toimiikin siten kuin haluaa.
Se oli vaan niin hyvä:)
Toivottavasti pettäjät lukevatkin sen kahdesti.
Pettäjä toimii itsekeskeisesti. Siitä ei pääse mihinkään..
En voi kuin ihmetellä, mikä teiä vaivaa? Esitätte ap:lle kysymyksiä ja kun hän vastaa teille, te lynkkaatte hänen vastauksensa. Luuletteko, että kukaan kohta aloittaa täällä muuta kuin provoja, jos tämä meno jatkuu??
En voi kuin ihmetellä, mikä teitä vaivaa? Esitätte ap:lle kysymyksiä ja kun hän vastaa teille, te lynkkaatte hänen vastauksensa. Luuletteko, että kukaan kohta aloittaa täällä muuta kuin provoja, jos tämä meno jatkuu??
Niin toimii petettykin, mutta vain toisissa asioissa.
Kuvaapa siis, miten petetty toimii itsekeskeisesti? Pettäjän itsekeskeisyys on helppo kuvata sanoin, perustelepa sinä siis myös väitteesi.
Exäni toimi vain itsekeskeisesti, ajatteli itseään aina ja kaikessa. Hän ei olisi tullut petetyksi, enkä olisi halunnut erota hänestä, ellei hän niin olisi käyttäytynyt. Ihan kaikki meni minun ja lasten edelle. Mielestäni pettämiseni oli hyttysen kakka verrattuna exän toimintaan usean vuoden ajan.
Ja tästä voidaan varmaan vetää yleistys siihen, että petetyt toimivat itsekeskeisesti. Harjoittelepa hieman loogista ajattelua..
Myös "pettäjät toimivat itsekeskeisesti" on erittäin "hyvä" yleistys.
Petettyjen ajattelu pohjautuu pettäjien arvosteluun, moralisointiin ja tuomitsemiseen. Sehän se onkin "loogista ajattelua" :D. Miettikää nyt vähän mitä kirjoitatte.
Pettäjä valehtelee ja manipuloi ottamatta huomioon puolison tunteita. Eiköhän se ole aika selkeää itsekeskeisyyttä!
Mietipä itse mitä kirjoitat. Logiikan käyttö on aina sallittua:)
Ihan turha kertoa mitä pettäjät ja petetyt tekee. Se riippuu täysin tapauksesta. Myös petetty voi valehdella niin että korvat heiluu ja keskittää elämänsä muidenkin kuin puolisonsa manipulointiin.
Kyllä näyttää tosiaan siltä, että petetyt ovat omasta mielestään maailman ihanampia ihmisiä, jotka eivät koskaan valehtele, ovat hyviä, virheettömiä, kommunikointitaitoisia, empaattisia ja muutenkin mukavia. Koska he ovat niin hyviä ja virheettömiä, he saavat tietenkin tuomita ja arvostella pettävää puolisoaan.
Todellisuus on kuitenkin karumpi. Pettäjä saattaa pettää juuri siksi, että puolisonsa petetty on todella itsekeskeinen ja aina oikeassa. Ei ole olemassa muuta oikeaa kuin petetyn oikea.
Tunteet eivät ole loogisia, joten logiikan käyttö ei auta.
Sanakirjan mukaisesti pettää= erehdyttää petollisesti, johtaa harhaan, saattaa väärään käsitykseen jostakin, petkuttaa, huijata, puijata,olla uskoton, rikkoa velvollisuutensa jotakin kohtaan, hylätä petollisesti jku, kavaltaa.
Pettämiseen kuuluu olennaisena osana manipulointi, valehtelu sekä tietoinen välinpitämättömyys puolison tunteita ja ajatuksia kohtaan. Pettäjän kannatta tarkastella siis vain omaa käytöstään ja kantaa vastuu siitä.
Pettäjä ei petä siksi, että puoliso on itsekeskeinen ja aina pikeassa. Pettäjä pettää siksi, että itse valitsee niin. Omaa käytöstä ei voi selittää kuin omilla motiiveilla ja ajatuksilla. Petetty ei ole pettäjän käytöksestä sen enempää vastuussa kuin naapurin Pertin käytöksestä.
"Pettäjä ei petä siksi, että puoliso on itsekeskeinen ja aina pikeassa"
Näinhän ne petetyt selittelevät ja pakenevat vastuuta parisuhteesta.
Jos puoliso on itsekeskeinen, aina oikeassa, jättää laskut maksamatta, puhuu rumasti jne. toisen pettäminen on hänelle ihan oikein. Ja pettäminen aivan varmasti johtuu kumppanista. Mikäli arvostaa suhdettaan, tuntee siinä kaiken olevan kohdallaan, niin ei taatusti pettäminen tule edes mieleen.
"Pettäjän kannatta tarkastella siis vain omaa käytöstään ja kantaa vastuu siitä. "
Jos petetty valehtee, manipuloi, on välinpitämätön toisen tunteita ja ajatuksia kohtaan, niin on hänelle aivan oikein tullakin petetyksi. Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.
Eiköhän pettäjä ole nimenomaan se, joka pakeneen vastuuta parisuhteesta. Parisuhteen tila kun on riippuvainen molemmista osapuolista eikä kukaan luo yksin huonoa parisuhdetta. Parisuhteen parantamiseen on aivan muut keinot kuin pettäminen.
"Jos puoliso on itsekeskeinen, aina oikeassa, jättää laskut maksamatta, puhuu rumasti jne. toisen pettäminen on hänelle ihan oikein. "
Minun mielestäni toisen ihmisen huono kohtelu ei koskaan ole oikein ja kuvaamasi kostomentaliteetti kertoo jämähtämisestä hiekkalaatikkotasolle. Sinun tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää, että vain sinä itse vastaat omasta käytöksestäsi. Katso peiliin ja harjoita itsetuntemusta!
Eikö petetyn valehtelu, manipulointi, välinpitämättömyys johdu siis sinun logiikkasi mukaan siitä, että pettäjä kohtelee petettyä huonosti ja petetty vastaa pettäjälle samalla mitalla.
Kuvaamasi kostomentaliteetti yritetään käsittääkseni kitkeä jo lastentarhan hiekkalaatikolla ja opettaa tilalle hieman kypsempää suhtautumista. Onko sinulta jäänyt muutama opetuskerta väliin?
Pettäminen on pettäjän valinta, kyllä, mutta on se nyt kumma, jos ei ymmärretä, että vastuu parisuhteesta on molemmilla! Harva pettää, jos parisuhde on kaikin puolin tyydyttävä. Ja kyllä se on ihan tutkittu tosiasia, että pettäjät ovat useimmiten yrittäneet paljonkin panostaa ja vaikuttaa suhteensa tilaan ennen kuin pettävät.
Ja kerrohan sitten, missä tutkimuksessa on todettu näin, lähdetieto ja vuosi. Vastuu parisuhteesta on molemmilla, mutta sen kehittämiseen tarvitaan aivan muita keinoja kuin pettäminen.
Elätkö todella elämääsi tietokirjojen ja tutkimustuloksien mukaan??!!
En todellakaan ole sanonut, että pettäminen on keino kehittää parisuhdetta. Kirjoitin, että usein pettäjä on yrittänyt tehdä paljonkin suhteensa eteen ennen kuin on pettänyt. Hän on tuonut tyytymättömyyttään esiin puolisolleen, kertonut mihin ei ole suhteessa tyytyväinen, yrittänyt keskustella, saada ehkä puolisoaan lähtemään yhdessä pariterapiaan, ehdottanut yhteistä lomamatkaa, oikeasti panostanut parisuhteeseen. Useimmiten pettäjät ovat niitä, jotka yrittävät tuoda asioita esiin, niitä seikkoja, jotka parisuhteessa eivät natsaa, mutta joiden puolisot eivät vastaa heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa.
Jos vetoat "tutkimustietoon", sinun täytyy pystyä kertomaan lähteesi.
". Useimmiten pettäjät ovat niitä, jotka yrittävät tuoda asioita esiin, niitä seikkoja, jotka parisuhteessa eivät natsaa, mutta joiden puolisot eivät vastaa heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa."
Väitteellesi ei siis ole mitään todellisuupohjaa. Minun kokemukseni mukaan pettäjät ovat usein niitä, joilla on lapsuudessa paljon selvittämättömiä asioita, joiden kiintymyssuhde vanhempiin on usein ollut turvaton ja joiden vuorovaikutus- ja parisuhdetaidoissa on paljon kehittämisen varaa. Pettäminen ei ole merkki kypsästä aikuisuudesta, vaan pikemminkin regressiosta.
Kaikkien pettäjien ja petettyjen kannattaa lukea Kaija Maria ja Lari Junkkarin loistava teos Läsnä ja lähellä - seksuaalinen viisaus parisuhteessa. Lue ja opi!
Eikä mainitsemaasi "tutkittua tosiasiaa" olekaan olemassa?
En kirjoittanut mistään "tutkitusta tosiasiasta". Se on ihan toinen, joka täällä tietokirjallisuuteen vetoaa. Kirjoitin, että "usein pettäjä on yrittänyt tehdä paljonkin suhteensa eteen ennen kuin on pettänyt". Mihin perustan tämän; omakohtaisiin kokemuksiini, ystävieni kokemuksiin, uskottomuudesta kertovaan kirjallisuuteen, jossa sekä petetyt että pettäjät kertovat elämästään jne. Ja jos oikeasti ajatella maalaisjärjellä, niin pettäminen on todellakin useimmille se "viimeinen oljenkorsi".
"Ja kyllä se on ihan tutkittu tosiasia, että pettäjät ovat useimmiten yrittäneet paljonkin panostaa ja vaikuttaa suhteensa tilaan ennen kuin pettävät. "
Tutkittu tosiasia tarkoittaa objektiivisella tutkimuksella saatuja tuloksia, ei sinun omia mielipiteitäsi. Pettäminen ei koskaan ole viimeinen oljenkorsi: sille on aina vaihtoehtoja.
Voi hyvä tavaton "Peili". Et voi mitenkään tietää mitä pettäjä ja petetty kussakin parisuhteessa tekee. Kumpi manipuloi, vai vain toinen, tai on välinpitämätön.. Onko jokin syy vai seuraus. Mitkä ovat molempien tarpeet, tunteet, toiveet ja tahto.
Omasta kirjoituksestasi tulee ilmanmuuta mieleen hiekkalaatikko ja pieni lapsi "mun isä onkii parempi kuin sun isä, paljon vahvempikin". Tällä nettipalstalla harvemmin kirjoitetaan asioista itsestään. Erityisesti jotkut ml sinä, yrität vakuuttaa toisille "mä oonki paljon parempi ja tiedän kaikki asiat paremmin kuin sinä, lällällää".
Ihan oikeasti, kirjoituksesi ovat surkuhupaisia.
Pettäjä valitsee pettämisen, koska puoliso on itsekeskeinen aina oikeassa. Kovinkaan moni valitse pettämistä, jos parisuhde on edes tyydyttävä :). Tietenkään petetty ei ole pettäjän käytöksestä vastuussa, mutta on yhtälailla vastuussa parisuhteesta pettämisen jälkeenkin. Mikäli petetty ei myönnä omaa itsekeskeisyyttään ja haluaan olla aina oikeassa, parisuhde ei voi "kehittyä "mihinkään muuhun kuin eroon.
"Useimmiten pettäjät ovat niitä, jotka yrittävät tuoda asioita esiin, niitä seikkoja, jotka parisuhteessa eivät natsaa, mutta joiden puolisot eivät vastaa heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa."
Tämähän on itsestäänselvyys, kaikkien tiedossa ja sinä vaadit todellisuuspohjaa.
Kannattaa lukea Marco Bjurströmin ja Ritva Enäjärven kirja "sitä saa MITEN tilaa". Useimmat parisuhteet sujuvat hetkellisistä kriiseistä ja uskottomuudestakin huolimatta. Jos tuntee kumppaninsa oikeasti eikä yritä asettaa tätä mihinkään lokeroon, kunnioittaa toista sellaisena kuin tämä on. Kaikesta elämästä huolimatta.
"Mihin perustan tämän; omakohtaisiin kokemuksiini, ystävieni kokemuksiin, uskottomuudesta kertovaan kirjallisuuteen, jossa sekä petetyt että pettäjät kertovat elämästään jne"
Nimenomaan petettyjen kannattaa panostaa kuuntelemaan pettäjien mietteitä. Se on todellista tosiasiaa. Siitä saisi erilaista näkökulmaa. Siitä voisi kasvaakin :). Tosin rohkeutta se vaatii, nöyryyttä. Tutkimustiedosta ei voi kasvaa, etenkin kun sitä lukee putkinäön kanssa.
"Jos petetty valehtee, manipuloi, on välinpitämätön toisen tunteita ja ajatuksia kohtaan, niin on hänelle aivan oikein tullakin petetyksi. Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan."
Tätä logiikkaa noudattaen petetyn käytös johtuu pettäjästä, koska pettämisen syytkin löytyvät pettäjän ulkopuolelta. Et taida pitää siitä, että päättelyketjusi ei kestä loogisena ihan loppuun asti. Yritä silti pysyä asiassa;)
"Useimmiten pettäjät ovat niitä, jotka yrittävät tuoda asioita esiin, niitä seikkoja, jotka parisuhteessa eivät natsaa, mutta joiden puolisot eivät vastaa heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa."
Tämähän on itsestäänselvyys, kaikkien tiedossa ja sinä vaadit todellisuuspohjaa."
Yrität manipuloida vetoamalla itsestäänselvyyteen ja kaikkien tietoon. Ei onnistu. Jos esität tällaisen väitteen, perustele se objektiivisella tiedolla, ei mututuntumalla. Ritva Enäkoski ja Marco Bjurström eivät ole kumpikaan millään tavalla ansioituneita pariterapian alalla, muuten kyllä pateviä ihmisiä.
Minusta tuntuu, että nöyryyden pitäisi lähteä sieltä pettäjän puolelta, koska siellä ovat myös suurimmat kasvuhaasteet. Putkinäköisyydellä tarkoitetaan kai sitä, että ei halua hankkia tietoa asioista, vaan tyytyy omaan mututuntumaansa. Tutustu esimerkiksi kiintymyssuhdetutkimukseen ja tutki, mitä tyytymätömyys parisuhteeseen kertoo ihmisestä ja tavasta olla suhteessa toisiin. Tulet yllättymään:)
Joillekin ihmisille "viimeinen oljenkorsi" on esimerkiksi puolison ja perheen ampuminen. Tämä ei varmaakaan tarkoita sitä, että kyseessä on ainoa vaihtoehto, vaan sitä, että kyseisen ihmisen psyykkinen tasapaino on heikko ja keinovalikoima hyvin rajoitettu. Sama pätee pettämiseen: pettäminen kertoo ennen kaikkea pettäjästä ja hänen tasapainostaan ja keinovalikoimastaan.
"Minun kokemukseni mukaan pettäjät ovat usein niitä, joilla on lapsuudessa paljon selvittämättömiä asioita, joiden kiintymyssuhde vanhempiin on usein ollut turvaton ja joiden vuorovaikutus- ja parisuhdetaidoissa on paljon kehittämisen varaa. Pettäminen ei ole merkki kypsästä aikuisuudesta, vaan pikemminkin regressiosta."
No nyt puhut itsekin omasta kokemuksestasi, mistä meitä muita täällä syytät. Yrität myös manipuloida käyttämällä hienoja ammattitermejä, mutta silloin pitäisi myös ymmärtää, miten niitä käyttää.
Onneksi sinä olet kuitenkin täydellinen. Mahtaa olla vaikeaa elää meidän kuolevaisten kanssa, joiden keinovalikoimat ovat niin rajoittuneet.
Sitähän sinulle on tässä todella moni yrittänytkirjoittaa, että pettäjät ovat usein nöyriä. He haluavat mmärtää tekonsa; sen syyt ja seuraukset. He haluavat kasvaa ja ovat erittäin valmiita ja halukkaita katsmaan peiliin. Putkinäöllä tässä viitattiin ymmärtääkseni sinun tapaasi katsoa asioita "turvallisen" tutkimustiedon kautta.
Toki ymmärrän, että vaatii paljon enemmän asettua toisen asemaan tai uskaltaa jakaa omia mielipiteitä kuin toisten ihmisten kirjoittamaa...
Mutta miksi petetyt kuuntelisivat uskottomuuden jälkeen, kun eivät ole kuunnelleet ennen sitäkään? Kuunteleminen vaatii rohkeutta. Se vaatii rohkeutta pistää itsensä peliin, ja halua oikeasti olla toiselle läsnä. Ja katsoa peliin. Juurikin sitä nöyryyttä.
Sinä et voi sanoa mikä on kenellekin "viimeinen oljenkorsi". Se on ihan sama kuin sanoisi, ettei makaronilaatikko voi olla kenenkään lempiruoka, tai ettei kenekään mielestä Pariisi voi olla Euroopan romanttisin kaupunki. Ja jos halutaan mennä käyttäytymisen tasolle, sanoisit, että kaikkien pitäisi voida vaikkapa stressitilanteissa toimia tietyllä tavalla.
Joillekin pettäminen on todella se viimeinen vaihtoehto sen jälkeen kun kaikkea on jo yritetty. Kyllä, jokainen myöntää, että viisaampaa olisi erota ensin, mutta monikaan ei tee niin. Et voi silti sanoa, että he olisivat lapsuudestaan traumatisoituneita ja empatiakyvyttömiä sekä tunne-elämänsä keinojen suhteen rajoittuneita!
Minun mielestäni ainakaan tällä palstalla ei ole kovinkaan montaa "nöyrää" pettäjää, vaan lähinnä sellaisia, jotak syyttävät petettyä omasta käytöksestään. Jos todella lähtee tarkastelemaan omaa käytöstään ja kantaa vastuun siitä, kannattaa miettiä tarkkaan esimerkiksi omaa lapsuuttaan ja omia lähtökohtiaan parisuhteen muodotsamiseen.
Oletko koskaan tutustunut siihen "toisten ihmisten kirjoittamaan" kirjallisuuteen ja siihen tutkimustietoon, jota löytyy hyllymetreittäin? Se voisi antaa sinullekin uusia näkökulmia.
Jos pettäminen on "viimeinen oljenkorsi", se kertoo vain pettäjästä itsestään. ja kuten itsekin totesit, on viisaampiakin tapoja eli keinovalikoima on suhteellisen rajoitettu. Omien tarpeiden ja tunteiden ilmaisemiseen kun on muitakin vaihtohtoja.
Minun väitteelleni löytyy sitä objektiivista pohjaa. Voit itse todeta asian googlaamalla esimerkiksi "insecure attachement" and "marriage".
Yritä pysyä asiassa ja löytää parempia perusteluja.
Entäpä, jos onkin niin, että pettäjä on jo jonkin aikaa yrittänyt kaikkensa: ehdottanut yhteisiä lomamatkoja, joita puoliso pitää rahan tuhlauksena. Ostanut kukkia, joista puoliso sanoo, että mitä sä niitä nyt ostat, kun et ole ennenkään ostanut. Ehdottanut pariterapiaa, minne puoliso ei halua lähteä. Vienyt puolison leffaan, mutta leffa oli kuulema surkea, kuten puolison leffamaku kaikekseen. On kerrottu, että kaipaisi enemmän hellyyttä ja läheisyyttä, mutta puoliso sanoo, että hänelle riittää seksi kerran kahdessa kuukaudessa ja silittelyistä hän ei pidä. Aina kun yrittää puhua jostain, puoliso sanoo, ettei jaksa jauhaa näistä asioista.
Ymmärrätkö mitä yritän sanoa? Että tässä parisuhteessa on ongelma, jolle toinen yrittää tehdä jotain, mutta toista ei kiinnosta. Sinun ratkaisusi tässä olisi ilmeisesti se, että tämän yrittävän puolison tulisi nyt erota. Tai sitten alistua ja tyytyä tähän loppuelämäkseen.
Mutta jos hän ei halua erota. Hän haluaisi yrittää vielä, mutta keinot alkavat loppua. Hän tekee ehkä valinnan "alistua, antaa ajan hetken taas kulkea". Kuten niin monesti, hukkaa itsensä, kun on jo niin pitkään työntänyt tarpeensa syrjään, koska puoliso ei halua niitä nähdä. Sitten hän tapaa ihmisen, joka haluaa vastata hänen tunteisiinsa ja tarpeisiinsa. Hän pettää puolisoaan, jonka käyttäytyminen on jo osoittanut, ettei hän arvosta puolisoaan. Mutta uskottomuuden seurauksena pettäjästä tulee kaiken pahan alku ja juuri ja petetyllä on oikeus raivota ja syytellä puolisoaan kaikesta. Kaikki on pettäjän vikaa, hänessä itsessään ei olut puolisonsa toimintaan osaa eikä arpaa!! Eikö tällainen ajattelu ole äärimmäisen kapeakatseista?!
Yritä itse löytää muita perusteluja kuin se, että "pettämiselle on aina vaihtoehtoja"!
Olen tutustunut, paljonkin. Siksi minula on monia näkökulmia. Olen elänyt myös itse ja uskallan tuoda myös omia mielipiteitäni esille. Joskus niitä voi soveltaa myös yhteen tutkimustiedon kanssa. En kuitenkaan koe tarvetta piiloutua tutukimustiedon taakse, enkä todellakaan pidä sitä ainoana ja yksiselitteisenä totuutena.
Sehän on vain tosiasia. Yritä sinä perustella, miksi pettämiselle ei olisi vaihtoehtoja. Mikä voisi olla sellainen tilanne? Etkö koe voivasi vaikuttaa omaan käytökseesi ja valintoihisi.
En ole väittänyt, ettei pettämiselle olisi vaihtoehtoja. Toki on. Mutta kaikki eivät koe niin, tai se ei ole niin yksiselitteistä. Enkä puhu nyt omasta puolestani tai omasta elämästäni vaan asetun muiden asemaan ja pystyn hyvin ymmärtämään, että joskus tulee eteen tilanne, jossa koetaan, että pettäminen on se viimeinen vaihtoehto, kun kaikki muu on jo tehty ja yritetty. Joko se on viimeinen vaihtoehto saada puoliso "heräämään", tai sitten viimeinen vaihtoehto, jolla saa irrotettua itsensä parisuhteesta, joka selvästi on ollut loppu jo pitkään, mutta siitä ei vain ole päästy irti.
Kirjoituksistasi ei ainakaan heijastu, että tuntisit esimerkiksi jo sadoissa tutkimuksissa 40 vuoden ajalta dokumentoidun lapsuusiän kiintymyssuhteen vaikutuksen parisuhteeseen. Oletko analysoinut omaa lapsuuttasi ja omaa kiintymyssuhdettasi? Entä puolisosi lapsuutta ja kiintymyssuhdetta? Karkeasti yksinkertaistaen: turvallisesti kiintyneet ovat yleensä tyytyväisiä parisuhteensa ja elämäänsä, turvattomasti kiintyneet puolestaan tyytymättömiä.
Parisuhteesta saa itsensä irti näppärästi jättämällä avioerohakemuksen käräjäoikeuteen. Jos parisuhde on selvästi ollut loppu jo pitkään, on se varmaankin sitten molempien puolisoiden mielipide, jolloin ero voidaan ottaa yhteisymmärryksessä.
Mutta kun se ei ole noin yksiselitteistä ja mustavalkoista, että vaikka parisuhteella ei olisi tulevaisuutta, molemmat puolisot näkisivät sen samaan aikaan, tai huolimatta siitä, että he tiedostaisivat suhteen olevan ohi, molemmat tai toinen osapuoli voi silti haluta olla siinä suhteessa.
Itse olen törmännyt mm. sellaiseen petettyyn vaimoon, joka sanoi miehelleen, että petä vaikka kenen kanssa, kunhan et jätä minua. Ja olen kuullut miehestä, joka kiinni jäätyään sanoi, että suostuu kyllä jatkamaan liittoa lasten vuoksi, mutta ei aio lopettaa suhdetta toiseen naiseen. Syitä jäädä on monia vaikka suhteella ei edes uskota olevan mahdollisuuksia olla enää koskaan sellainen, kuin avioliiton ajatellaan olevan. Ulkopuoliset eivät ollenkan aina tiedä, miksi pari on yhdessä vaikka ulospäin näyttäisi, että suhde on täysin kuollut.
Ja moni on tässäkin ketjussa kirjoittanut, miten ymmärsi vasta tavattuaan toisen ihmisen, miksi suhde puolison kanssa ei toiminut. Kun elää pitkään toisen ihmisen kanssa, siinä tapahtuu jonkinlaista "sulautumista" ja muuttumista. On vaikeaa erottaa, mikä minä olen ja mikä osa minusta on sitä, mitä olen sen vuoksi, koska elän juuri sen tietyn kumppanin kanssa. Joskus sitä sitten kuitenkin huomaa, että on pitkään ollut jonkinlainen vain voidakseen elää puolisonsa kanssa. Puoliso on saanut sinut näkemään itsesi tietyllä tavalla, mutta lopulta et ehkä voikaan enää elää niin, jos olet kasvanut liian kaukasi siitä, mitä todella olet. Ja tätä ei välttämättä aina todellakaan havaitse siinä suhteessa eläessään, etenkään, jos puoliso ei ole keskustelevaa sorttia.
Sinä olet kenties käyttänyt elämäsi lapsuutesi analysoimiseen ja jämähtänyt kiinni siihen. Mitä jos koittaisit elää välillä?
Itse asiassa se ei ole noin suoraviivaista, että turvallisesti kiintyneet olisivat tyytyväisiä parisuhteeseensa ja turvattomasti kiintyneet eivät olisi. Lapsuuden kiintymyssuhde antaa eväät ja suunnan, mutta sitten on kyse mm. siitä, mikä on puolison kiintymyssuhde ja millaiseksi puolisoiden välinen aikuisen rakkauden kiintymyssuhde muodostuu. Sitten siihen isketään ympärille, lapsuuden perheet, omat lapset, sukulaiset, ystävät, työ, harrastukset... - kaikki tuo konteksti määrittelee ne olosuhteet, joissa pari elää ja mistä he ottavat vaikutteita parisuhteeseensa ja toimintaansa. Se, että on olemassa jonkinlaiset evät, ei takaa sitä, mihin eväät johtavat.
Turvallisesti kiintyneet myös pettävät vähemmän;)
Aha, ja talvella on yleensä keskimäärin kylmempi Suomessa ku kesällä...
"nöyryyden pitäisi lähteä sieltä pettäjän puolelta, koska siellä ovat myös suurimmat kasvuhaasteet"
Et voi tietää missä on suurimmat kasvuhaasteet. Sen tietää vain parisuhteen osapuolet mututuntumansa perusteella. Avarakatseisuudella ja empaattisuudella tarkoitetaan, kun pystyy näkemään myös toisen mututuntuman.
"Pettämiselle on aina vaihtoehtoja" ei juuri nimenomaan ole tosiasia. Se on pelkkää teoriaa. Jos joku on pettänyt, SE ON tosiasia. Jota sinä et voi hyväksyä mitenkään päin. Kiellät asian sanomalla "pettämiselle on aina vaihtoehtoja". Pettäneelle juuri silloin, juuri siinä tilanteessa uskottomuus oli haluttavin vaihtoehto. Tai ei sinänsä uskottomuus vaan TOINEN ihminen oli haluttavampi kuin oma puoliso.
Kyllä te olette outoja tyyppejä. Hyi olkoon. Oma mukavuus ja nautinto vaan ykkösenä. Ajatelkaa joskus muitakin, puolisoitanne ja lapsianne esimerkiksi. Hävetkää aikuiset ihmiset !!!!!! Kyllä se arki koittaa uuden kollin / sutturan kanssakin, eikä sitten olekaan enää niin "ihkua". Aikuistukaa nyt herrajumala !!!!!
Pettäjät ajattelevat useastikin toisia, usein enemmän kuin petetty pettäjää koskaan. Maailma ei ole edellenkään mustavalkoinen.
Väitteesi ovat aivan älyttömiä. Jos esität moisia väitteitä, perustele ne. Eli selvällä suomen kielellä: miten pettäjä ottaa petetyn huomioon ja osoittaa petetylle kunnioitusta ja empatiaa?
"miten pettäjä ottaa petetyn huomioon ja osoittaa petetylle kunnioitusta ja empatiaa? "
Omalta kohdaltani voin sanoa, että petin - sitä ennen olin uskollinen 25v ja kilttinä kuuntelin, ymmärsin, tuin exääni, joka ei vaivautunut ikinä ottamaan minua huomioon (eikä sen puoleen lapsiakaan). Petin, koska minulle ei osoitettu kunnioitusta, empatiaa (ex kyllä sanoikin olevansa hyvin epäempaattinen ja jopa tunnevammainen), arvostusta. Ei edes ystävällisyyttä. Kunhan käytettiin hyväksi. Minusta pettämiseni oli yksittäinen tapahtuma. Ex oli pettänyt minut omalla tavallaan vähintään 20 vuotta.
Jos väitetään, ettei pettäjät ajattele muita kuin itseään, niin aivan vastaavasti voi sanoa, ettei petettykään niin tee. Oikeassa elämässä jos tuntee suhteensa puolisoion hyväksi/vuorovaikutteiseksi, arvostaa kumppaniaan, ei halua menettää tätä, niin harvoin lähtee pettäjän tielle.
Itse erosin heti kohta pettämisen jälkeen, mutta vaikeaa se oli exälle. Kukapa sitä haluaakaan luopua saavutetuista eduista ja palveluista?
Aikuinen ihminen on vastuussa vain omasta käytöksestään ja siten vain pettäjä vastaa pettämisestä. Pettämiseen on syy vain yhdessä ihmisessä - pettäjässä. Petetty vastaa omasta käytöksestään - jos tietää itse tehneensä parhaansa liittonsa eteen ja puoliso silti pettää, on aivan turha syyttää itseään. Pettäjän kannattaa keskittyä analysoimaan vain omaa itsekkyyttään ja omia motiivejaan - omaa käytöstä kun ei voi lastata kenenkään toisen harteille.
"Petetty vastaa omasta käytöksestään - jos tietää itse tehneensä parhaansa liittonsa eteen ja puoliso silti pettää,"
Ihmiset erehtyvät. Niin pettäjät kuin petetytkin. Parisuhteessa kun ollaan, niin ei riitä että tuntee tehneensä parhaansa. Jos puoliso pettää, koko suhteen täytyy muuttua, muuten sitä ei kannata jatkaa. Suhde ei muutu, ellei molemmat puhalla yhteen hiileen, pyri yhteiseen tavoitteeseen. Pelkkä sanahelinä "olen tehnyt parhaani suhteemme eteen" ei tosiaan riitä yhtään mihinkään. Myös petetyn täytyy nöyrtyä ja analysoida omia motiivejaan ja mahdollista itsekkyyttään miksei suostu muuttumaan.
Esimerkki: toinen haluaa seksiä, toinen ei. Asiasta puhutaan ja sitä vatvotaan. Seksin puute ei ole ongelma sille, joka sitä ei halua. Kumppanille kyllä. Hän lähteekin ennemmin tai myöhemmin vieraisiin. Jos epäaikuismaisesti etsitään syyllistä, niin hölmömmänkin luulisi ymmärtävän, ettei pettämisen syy ole vain yhdessä ihmisessä. Myös petetty pihtaaja on hyvin, hyvin itsekäs. Kaikessa yksinkertaisuudessaan petetyn nimenomaan pitää syyttää itseään puolisonsa pettämisestä, jos kerran pihtaa.
Tämä oli vain yksi esimerkki siitä, miten liitossa molempien toiminta vaikuttaa kumpaiseenkin parisuhteen osapuoleen.
Musta on niin väärin vaatia, että toinen parisuhteessa muuttuu sellaiseksi, jota hän ei todellisuudessa ole. Ei ihminen muutu ja muuta tapojaan kenenkään takia, ellei sitä itse halua. Ja onko sitten se muutos pysyvää, jos se sotii omaa itseä ja periaatteita vastaan? Kuinka kauan ihminen jaksaa näytellä vain toista miellyttääkseen?
Pettämistä ei oikeuta mikään tilanne parisuhteessa. Ei edes se, että toinen pihtaa. Jokin syy pihtaamiselle on. Onko tullut mieleen, että se syy pihtaamiseen saattaa ollakin siinä toisessa liiton osapuolessa? Eikö pihtaamisesta kärsivä puoliso mene ollenkaan itseensä? Eikö hän näe itsessään mitään vikaa?
Sun mielestä siis petetyn käytös oikeuttaa pettämiseen. Ei vaan yksinkertaisesti oikeuta. Jos pihtaamisesta kärsii, niin ero ja sitten puoliso rinnalle, joka ei pihtaa.
Milloin ihmiset oppivat ymmärtämään, ettei pettämisessä ole kyse "oikeutuksesta", oikeasta sen kummemmin kuin väärästäkään? Missään tapauksessa syyllistä ei kannata etsiä, koska se ei auta mitään. Johtaa vaan entistä syvemmälle suohon.
Aivan samoin kuin pihtaamiselle on jokin syy, on myös pettämiselle. Syy on aina syissä. Yksin itseensä meneminen ei hyödytä parisuhteessa yhtikäs mitään. Kuten tuossa edellä sanottiin, parisuhteessa täytyy olla yhteinen tavoite. Jos toinen on pettänyt, suhdetta ei korjaa mikään ilman yhteistä päämäärä, molempien panostusta ja muutosta. Muutos lähtee aina itsestä, parisuhteessa molemmista.
Elävässä elämässä kaikki ei mene aina "halki, poikki ja pinoon". Puolison uskottomuuden takia, etenkään pitkän suhteen jälkeen, vain aniharva eroaa heti. Siitäkään ei välttämättä olla ollenkaan yksimielisiä. Maailma on täynnä esimerkkejä, joissa pettävän kumppani tietää asiasta, muttei silti halua erota. Mihinkään ei ole kirjoitettu eikä missään määrätty, että juuri pettäjän on pakko hakea eroa ja vieläpä sellaisessa tapauksessa, kun petetty ei halua. Eroon täytyy kypsyä ja se vie aikaa. Uskottomuus on yksi tapa saada ehkä molemmat osapuolet ymmärtämään, ettei suhteella ole tulevaisuutta.
Maailma on myös täynnä tapauksia, joissa pettäjä olisi halunnut erota jo ajat sitten, mutta sattuu olevan liitossa läheisriippuvaisen tms kanssa, joka keksii vaikka ja mitä, ettei eroa tulisi. On jopa parempikin pysyä liitossa (ja pettää salaa), jos tuntee kumppaninsa ja tietää tämän juonet ja koukerot. Avioero on aina paikallaan, ellei ole mistään mistä riidellä eron jälkeen, ts. ainakaan kovin pieniä lapsia. Hyvin monet sanovatkin "jatkan liittoani, kunnes nuorinkin lapsi on täysi-ikäinen". Toteuttavat sen sitten, kun lapsi täyttää 18v. Näitä on nähty.
Aina pitää muistaa, että kaikella on aikansa. Monellakaan eron aika ei vain ole ennen uskottomuutta eikä heti sen jälkeenkään. Joillakin ei koskaan. Joidenkin liitto lähtee uuteen, ennennäkemättömään nousuun uskottomuuden vuoksi.
Ap on saanut monta viestiä, joissa kyseenalaistetaan hänen rakkauttaan. Minun näkökulmastani nämä viestit ovat myrkkyä. Jokaista ihmistä pitää arvostaa sen verran, että uskoo mitä toinen sanoo tunteistaan. Toisten tunteet eivät ole samanlaisia kuin omat, siitä huolimatta ne ovat täysin yhtä hyviä/hyväksyttäviä/tosia, etenkin juuri siinä tilanteessa kuin hän ne sanoo.
Eikö petetytkin voisi hieman ajatella puolisonsa mukavuutta ja nautintoa?
Pettämiselle on aina muita, rakentavia vaihtoehtoja. Jos pettäjä pystyy katsomaan itseään peiliin, myöntämään virheensä ja ottamaan vastuun käytöksestään, suhteella voi olla tulevaisuutta. Jos pettäjä sen sijaan lastaa syyn omaan käytökseensä petetyn niskoille, on parempi päättää suhde.
Näitä ihmisiä, joiden mielestä oman käytöksen syy on aina muualla kuin omassa itsessä, löytyy valitettavan paljon. Syy on viranomaisissa, koulussa, kavereissa ja tietysti puolisossa, mutta ei koskaan itsessä.
Aikuinen ymmärtää, että kaikki tunteemme ja ajatuksemme syntyvät vain omasas päässämme ja kannamme niistä itse vastuun. Kukaan ei suututa sinua, sinä itse suutut. Kukaan ei pakota sinua pettämään, vaan se on oma valintasi. Meillä on aina mahdollisuus valita, miten käyttäydymme. Minun mielestäni kannattaa ottaa toiset huomioon, kun rakentaviakin vaihtoehtoja on aina olemassa.
Pettäminen on jokaisen oma valinta. Petetyksi tuleminen ei ole oma valinta. SYY pettämiseen löytyy kuitenkin molemmista. Jopa silloin, kun pettäjä sanoo petetylle "pettämiseni ei yhtään johtunut sinusta". Kyllä se johtuu, vaikkei sitä heti ymmärräkään. Jos pettäjä sanoo pettämisensä johtuneen yksinomaan puolisosta, niin tietysti sekään ei pidä paikkaansa.
Molempien täytyy täytyy kantaa vastuu omista tunteistaan. Petettyäkään ei pettäjä suututa pettämisellään, vaan petetty suuttuu itse (jos suuttuu).
Täysin älytöntä väittää, ettei pettäjät ajattele toisia tai ovat muutenkin huonoja ihmisiä. Ei kukaan voi tietää miten pettäjä ottaa petettyä huomioon. Sen tietää vain petetty itse. Jos petetyn mielestä pettäjä ei ota huomioon häntä missään asiassa tai tarpeeksi, niin silloinhan kannattaa erota. Homma toimii myös niinpäin, että uskoton tuntee tulevansa huomioiduksi liian vähän, petetty on häntä kohtaan erittäin epäempaattinen ym. ja niin pettäjä eroaa. Ei se sen kummallisempaa ole. Turha kuitenkin on molemminpuolin alkaa vinkumaan ja syyttämään toista.
Mitäpä muutakaan petetyn suhtautuminen pettämiseen on kuin itsekkyyttä ja tupaten täynnä omia motiiveja. Omistamisen, kontrolloimisen ym halua. Hyi hyi sentään ;).
"Näitä ihmisiä, joiden mielestä oman käytöksen syy on aina muualla kuin omassa itsessä, löytyy valitettavan paljon. Syy on viranomaisissa, koulussa, kavereissa ja tietysti puolisossa, mutta ei koskaan itsessä"
"...Kukaan ei suututa sinua, sinä itse suutut."
Kuitenkin petetty saa suuttua, raivota, haukkua, käyttäytyä törkeästi pettänyttä puolisoaan kohtaan. Jopa vuosikausia. Petetyn perisynti on syyttää puolisoa omista tunteistaan.
Avioeronhan voi mainiosti ottaa aivan ilman pettämistä ja hoitaa eron puolisoa kunnioittavalla tavalla. Eroaminen on muutenkin sen verran haastava prosessi, että sitä on aivan turha vaikeuttaa pettämällä. Aikuinen on itse vastuussa 100% omasta käytöksestään. Syytä siihen ei voi vierittää toisten niskaan. Pettäminen on itsekeskeistä, siitä ei pääse mihinkään!
Syy pettämiseen ei löydy puolisosta, vaan pettäjästä itsestään. Aikuinen ihminen voi jokaisessa tilanteessa valita, miten käyttäytyy ja pettämiselle on aina vaihtoehtoja. Aikuinen ihminen vastaa itse käytöksestään. Petetty ei ole pettäjän käytöksestä sen enempää vastuussa kuin naapurin Pertin käytöksestä.
Kukaan ei pakota sinua solmimaan parisuhdetta ja sitoutumaan siihen. Se on aivan oma valinta. Yleensä parisuhteeseen kuuluu luottamus, toisen huomioiminen, empatia ja yhteisistä sopimuksista kiinni pitäminen, jos toisin ei ole sovittu. Miksi solmia parisuhde, jos ei ole aikomustakaan sitoutua siihen? Kannattaa aina pelata avoimin kortein ja kertoa jo parisuhteen solmimisvaiheessa, että pettäminen on omasta mielestä oikeutettua, jos todella niin ajatttelee!
"Eroaminen on muutenkin sen verran haastava prosessi, että sitä on aivan turha vaikeuttaa pettämällä"
Tämä on sinun yksittäinen mielipide, jolla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.
Taidat olla pahasti jämähtänyt paikoilleen. Täytyisi tietää, että ihmiset muuttuvat. Avioliittoa solmiessa on siihen hyvinkin sitoutunut. Jos kumppani tekee matkanvarrella mitä tykkää, ei ota huomioon, tekee esim. vain töitä, niin toisen sitoutuminen vähenee automaattisesti. Silloin on helposti altis etsimään rakkautta toisaalta, eikä edes välttämättä tietoisesti. Ihminen rakastuu väkevimmin juuri epätyydyttävässä liitossa, silloin kun tuntee itsensä syrjäytetyksi. Sekin sinun pitäisi empaattisena ihmisenä tietää. Kuten myös se, että suhteessa suhteen tavalla. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa toimia.
Nimenomaan näin. Miinuksista päätellen petetyt eivät kestä tosiasioita. Tähän sopisi hyvin "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa". Petetyllä ja pettäjällä on oma näkökulma asiaan ja ne molemmat ovat täysin samanarvoisia. Tältä pohjalta suhdetta joko jatketaan tai ei jatketa.
"Petetyn perisynti on syyttää puolisoa omista tunteistaan. "
Jes jes jes. Aivan juuri näin.
Kyllä ne syyt löytyvät tasan tarkkaan parisuhteen molemmista osapuolista, tietenkin. Kyllä petettykin voi valita miten käyttäytyy jos puoliso pettää. Petetty on myös yhtälailla vastuussa suhteen tulevaisuudesta/erosta.
Kuinka vaikeaa on ymmärtää, että kukaan muu ei ole vastuussa sinun käytöksestäsi ja syyt SINUN käytöksellesi löytyvät SINUSTA, ei ulkopuolelta? Pettämiselle on aina muita, rakentavia vaihtoehtoja, joten se on oma valinta. Petetty voi tietysti valita, miten käyttäytyy ja parisuhteesta ovat toki molemmat vastuussa. Pettämisestä kuitenkin vain pettäjä. Parisuhdettaan huonoksi kuvaava kertoo paljon itsestään ja omista vuorovaikutus- ja parisuhdetaidoistaan.
Oikea tapa toimia on sellainen, jossa muut ihmiset: puoliso ja lapset ja heidän tunteensa otetaan huomioon kuten sinun empaattisena ihmisenä tulisi tietää. Ei vain omasta kapeasta näkökulmasta toimiminen. Jos liitto on omalta kannalta kovin epätyydyttävä, on monia rakentavia vaihtoehtoja, joihin voi turvautua. Pettäminen ei kuulu niihin.
En ainakaan itse kokisi kovin turvalliseksi vaihtoehdoksi ihmisitä, jonka ainoa meritti on epäonnistunut parisuhde, josta syytetään toisia sekä liiton päättyminen pettämällä. Kypsä aikuinen toimii eri tavalla.
Pettäjän kannattaa katsoa peiliin. Sieltä löytyy syy omaan käytökseen. Ei naapurista, vanhemmista, yhteiskunnasta, puolisosta, vaan omasta itsestä. Pettäjän näyttää olevan vaikea kestää tosiasioita.
Se ei todellakaan ole vain minun mielipiteeni. Keskustelepa joskus esimerkiksi jonkun kokeneen parisuhdeterapeutin kanssa tai hanki enemmän tietoa.
Sinun todellisuudessako ero on helppo prosessi? Oletko koskaan eronnut? Lienet ihminen, joka hyppää suhteesta toiseen. Et eroa, ennenkuin on uusi katsottuna? Niin tekee ihminen, joka ei välitä muista kuin itsestään.
Usein tuntuu kuitenkin olevan niin, että petetyt eivät halua tai koe tarpeelliseksi katsoa peiliin uskottomuuden kohdatessaan. Ei ole heidän syynsä, että puoliso petti, ei, se on puolison oma valinta, mutta kyllä petetty on ihan yhtä lailla vastuussa toimivan ja onnellisen parisuhteen rakentamisesta ja ylläpitämisestä kuin pettäjäkin.
Ja jos petetty ei katso peiliin ja "opi", parisuhde jatkuu ennallaan. Tai hän toistaa "samaa kaavaa" myös uudessa suhteessaan.
Myös petetyn "oikea tapa" olisi ottaa puolisonsa tunteet, toiveet ja tarpeet huomioon. Turha sitten on hakea marttyyrinä sympatiaa, kun pissa on jo housussa!
Petetty usein haluaa pettäneen puolison hakevan eroa. Jos tämä ei sitä tee, petetty voi myöhemmin erota, vetoamalla muka muihin syihin.
Ero ei ole koskaan helppo, ja sitä on mahdoton ymmärtää sellaisenaan, ennen kuin sen on itse elänyt läpi. Kyse on todella siitä, miten sen hoitaa. Vaikka tekee virheitä, niistä voi oppia jos haluaa.
Paljon todennäköisempää on, että pettäjä jatkaa samaa kaavaa uudessa suhteessaan ja lastaa kumppaninsa niskaan vastuun parisuhteesta ja sen onnellisuudesta. Pettäjän täytyy oppia paljon rakentavampia keinoja ja muuttua perusteellisesti onnistuakseen yhdessäkään parisuhteessa. Parisuhdehan on aivan yhtä paljon pettäjästä kiinni ja sen kehittämiseen tarvitaan aivan muita keinoja kuin pettäminen.
Oikea tapa toimia on sellainen, jossa muut ihmiset: puoliso ja lapset ja heidän tunteensa otetaan huomioon kuten sinun empaattisena ihmisenä tulisi tietää. Ei vain omasta kapeasta näkökulmasta toimiminen. Jos liitto on omalta kannalta kovin epätyydyttävä, on monia rakentavia vaihtoehtoja, joihin voi turvautua. Pettäminen ei kuulu niihin.
En ainakaan itse kokisi kovin turvalliseksi vaihtoehdoksi ihmisitä, jonka ainoa meritti on epäonnistunut parisuhde, josta syytetään toisia sekä liiton päättyminen pettämällä. Kypsä aikuinen toimii eri tavalla.
"jonka ainoa meriitti on epäonnistunut parisuhde"??!!
Mistä ihmeestä vedät tuollaisia heittoja?! Ihminen, jonka avioliitto päättyy voi olla ihan minkälainen vain. Hän voi olla menestynyt työssään, urheilussa, missä vain. Hänellä on ehkä lapsia, hyvä työ, ihania ystäviä, kivat harrastukset, hän saattaa tehdä vapaaehtoistyötä ja jotain muuta todella merkityksellistä. Ja jos avioliitto päättyy eroon, voiko sanoa että parisuhde on epäonnistunut?! Moni sanoo pääsytään erosta yli, että vasta sitten tajusi, miten väärän ihmisen kanssa oli yhdessä. Ja sitä paitsi, määritteleekö se ihmisen arvon, onko hän parisuhteessa vai ei?!
Tuo on aivan totta, että parisuhteen kehittämiseen tarvitaan ihan jotain muuta keinoja kuin pettäminen. Mutta se ei ole totuus, että on erittäin todennäköistä, että pettäjä jatkaa samaa kaavaa uudessa suhteessaan. Yleensä ihminen oppii virheistään, eikä toista niitä enää.
Hienosti sanottu! Se ei tee ihmisestä huonoa tai määrittele häntä, onko hän eronnut vai avioliitossa. Vaikka olisi pettänytkin, voi silti sen jälkeenkin hoitaa tilanteen rakentavasti. Olisi toki voinut jättää pettämättä, se olisi ollut vielä parempi vaihtoehto, mutta virheistään voi oppia.
Et tainnut ihan ymmärtää pointtiani. Jos pettäjä syyttää liitonsa epäonnistumisesta ja omasta pettämisestään puolisoaan, ollaan jo tosi kovien projketioiden parissa. Tällainen ihminen on huono valinta kumppaniksi, koska taipumus ulkoistaa oman käytöksen syyt ei katoa minnekään, ellei ihmisellä itsellään ole halua muuttua.
En todellakaan väittänyt, että ihmisen parisuhdestatus määrittelee ihmisen arvon. Sen sijaan ihmisen tapa kohdella läheisiään kertoo ihmisestä paljon.
Jos pettäjä ei katso itseään peiliin ja tarkastele omia motiivejaan ja omaa vastuutaan sekä ihmissuhdehistoriaansa, on erittäinen todennäköistä, että tilanne ei muutu miksikään. Uusi ihminen asetetaan samaan rooliin ja muutaman vuoden päästä ollaan taas tilanteessa, jossa pettäminen on "ainoa" vaihtoehto;)
"Kuitenkin petetty saa suuttua, raivota, haukkua, käyttäytyä törkeästi pettänyttä puolisoaan kohtaan. Jopa vuosikausia. Petetyn perisynti on syyttää puolisoa omista tunteistaan. "
Petetyt toki saavat aina käyttäytyä miten huvittaa, törkeästi, veemäisesti ja ovat silti aikuismaisia, ajattelevat loogisesti, ovat empaattisia ym. hienoa. Ei heidän pidä koskaan katsoa peiliin, vaikka syyttävät puolisoaan ties mistä eikä petettyjen täydy ottaa vastuuta omista tunteistaan. Eli pettäjään pätee tuo "upeana" ajatuksena esitetty " Kukaan ei suututa sinua, sinä itse suutut." Petetty saa suuttua, koska pettäjä on suututtanut hänet :D. Ole ylpeä "gsdghdfhah" miinuksistasi. Osuit naulan kantaan, joten saat vastata siitä ;).
Jokaisella on oma oikea tapa toimia. Sinä et tiedä mitään toisten ihmisten välisistä suhteista.
Kypsä ihminen kertoo omista kokemuksistaan, tunteista ja ajatuksistaan, arvostelematta toista. Kypsä ihminen kuuntelee toisia ihmisiä, heidän erilaisia kokemuksiaan, edesottamuksiaan ja ennenkaikkea toisen erilaisia tunteita. Kypsä aikuinen EI IKINÄ vahiongossakaan sano toiselle "Kypsä aikuinen toimii eri tavalla". Se sisältää toisen arvostelua ja lisäksi tyrehdyttää todellisen ajatusten vaihdon ja kommunikoinnin.
Peiliin katsominen ei ole vain pettäjän etuoikeus tai velvollisuus. Ihan yhtälailla petetyn tarvitseee katsoa peiliin. Petetyn on kuitenkin todella vaikea kestää tosiasioita. Siksi hän syyttää omista tunteistaan pettäjää. Joka ei todellakaan ole aikuismaista.
Kukaan parisuhdeterapeutti ei tiedä jokaisen liiton ongelmia, puhumattakaan että osaisi korjata ne. Turhaa tietoa on paljon.
Joku tuolla toisaalla jo kirjoittikin, että kaikella on aikansa. Sinä tyrkytät kaikille asioiden edelle menemistä kauhealla vauhdilla. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Jos liitossa toisella tai molemmilla on tarve käydä vieraissa, niin se ei kerro ollenkaan vielä sitä, että ero olisi paikallaan. Ensin pitää yrittää välttää houkutuksia, sortua vieraisiin, yrittää unohtaa ne, tai mitä vaan. Tämän prosessin kautta vasta selviää, erotaanko vai ei. Kehotat ikäänkuin tekemään konkurssin, kun rahaa on vielä enemmän kuin velkaa.
"Lienet ihminen, joka hyppää suhteesta toiseen"
Miksi ihmeessä toisen määritteleminen on niin tärkeää, vaikka se on mahdotonta?
No ei todellakaan. Petetyt ajattelevat vain itseään.
Kuinka vaikea SINUN on ymmärtää, että syyt pettämiseen löytyvät useinkin pettäjän puolisosta, petetystä?Monet pettäjät jäävät suhteeseen vain, koska petetty ei halua erota. SINÄ et kuitenkaan tiedä mitään toisten parisuhteista. Kuten en minäkään. Joku voi kuvata parisuhdettaan huonoksi, vaikka se todellisuudessa olisi moninverroin parempi kuin verrattava "hyvä" parisuhde. Suhteessa kun jokaisella on omat mittarinsa. Ei sinun eikä minun mittarit.
"Paljon todennäköisempää on, että pettäjä jatkaa samaa kaavaa uudessa suhteessaan"
Riippuu syistä miksi pettäjä on pettänyt. Jos pettäjä on eronnut pitkästä liitostaan sen takia, että suhteesta on kadonnut yhteinen sävel tai kumppani on muuttunut vastakohdakseen, niin erittäin todennäköisesti pettäjä lopettaa toimintansa yhtä pian kuin sen aloittikin. Krooniset pettäjät ovat asia erikseen. Usein pettäminen tulee normitapauksissa kuvioon vasta sitten, kun suhde alkaa olla kehittämiskelvoton. Petetty ei muutu eikä halua kehittää suhdetta sellaiseksi, jossa kumppaninsa viihtyisi.
Eläkää ihmiset, eläkää rohkeasti. Valtaosa ihmisistä elää täysillä elämäänsä aivan ilman parisuhdeterapeutteja sun muita.
"Jos pettäjä syyttää liitonsa epäonnistumisesta ja omasta pettämisestään puolisoaan"
Ei mitään merkitystä. Vähintään yhtä usein petetty syyttää pettäjää liittonsa epäonnistumisesta. Kaikki olisi vallan mainiosti, ellei pettäjä puoliso olisi niin huono ihminen.
Aidosti kypsä ihminen ei arvostele, vaan kunnioittaa toisia ihmisiä juuri sellaisina kuin he ovat. Vaikka toisten ihmisten käsitykset, ajatukset ja toiminta olisi erilaista ja itselle vierasta.
Uskottomuus on yleensä ohimenevä vaihe elämässä. Etenkin pitkän liiton lyhyt uskottomuusvaihe. Toisin kuin monet muut, olen sitä mieltä, ettei ihan kamalan mielellään olla uskottomia. Uskottomuus on monelta kohdin selviytymiskeino, oljenkorsi, johon tartutaan, kun ei vielä olla kypsytty eroon. Itseasiassa vasta pitkän aikaa uskottomuuden jälkeen moni ymmärtää, että liitto on loppuunkäyty.
Minusta hieman aliarvioit uutta suhdetta. Vaikean eron jälkeen ei todellakaan aseta uutta kumppania samaan rooliin, vaan nauttii täysin siemauksin nimenomaan uuden kumppanin erilaisuudesta. Siitä miten hyvin suhde voi toimia, kun kemiat kohtaavat. Useinkin ne kohtaavat paremmin aikuisiän kuin nuoruuden suhteessa. Joku fiksu tutkijakin on tutkinut asiaa. Sanonut, että nuoruuden parisuhteessa haetaan isää/äitiä lapsille, se on perheenperustamista varten. Aikuisiän parisuhde on itseä varten.
Kuka on sanonut, että pettäjä lastaa kumppaninsa niskaan vastuuta? Kyllä se menee tasan tarkkaan niin, että myös petetty on ehkäpä vuosikaudet lastannut pettäjän niskaan lastia. Myöskin pettäjä, etenkin nainen, eroaa hyvinkin pian parisuhteesta. Miettii, ettei ikinä koskaan mene kimppaan enää moisen mörrimöykyn kanssa ;). Naisilla myöskin tasovaatimukset kasvavat vanhemmiten. Osataan olla yksin, ellei tarpeeksi mukavaa miestä löydy. Silloin nuorena biologinen kello sotki ajatuksia.
"Parisuhdettaan huonoksi kuvaava kertoo paljon itsestään ja omista vuorovaikutus- ja parisuhdetaidoistaan. "
Parisuhde on tasan tarkkaan niin hyvä kuin molempien vuorovaikutustaidot ja halu kommunikoida YHDESSÄ. Ei auta mitään, jos vain toinen haluaa kommunikoida, toinen on hiljaa. Tai molemmat haluavat kommunikoida, muttei toistensa kanssa. Tai toinen on tyytyväinen, kun ei puhuta, toinen ahdistunut. Puhumatonta alkaa ehkä myöhemmin ahdistaa, kun toista ahdistaa hänen puhumattomuutensa. Tai hän syyttää puolisoaan siitä, kun tälle ei riitä mikään eikä tämä hyväksy häntä sellaisenaan. Kun kumppani haluaa kommunikointia, vaikka toinen on tyytyväinen .
Kun tällaisessa suhteessa toinen pettää, niin kyse ei ole ollenkaan pelkästään pettämisestä. Tai ei oikeastaan ollenkaan. Kyse on vain siitä, ettei parisuhdetta voi saada toimivaksi, kun molemmilla on täysin eri käsitys hyvästä suhteesta.
Jos termi "kypsä aikuinen" aiheuttaa sinussa ahdistuksen tunteita, kyseessä on se, että sisimmässäsi tiedät käyttäytyneesi kaikkea muuta kuin aikuismaisesti. Kypsä aikuinen ottaa läheisensä huomioon, ja osaa reflektoida omaa käytöstään. Aikuisuuteen kuuluu myös vastuunkanto omista teoista, ei vastuun välttely.
Totta kai sillä on merkitystä. Vastuuta omasta käytöksestä kun ei voi kaataa kenenkään toisen niskoille. Projisoija ja vastuun välttelijä ei muutu ellei hyväksy omaa vastuutaan teoistaan.
Eronhan saa Suomessa puolessa vuodessa ja se on mahdollista hoitaa puolisoa kunnioittaen ja lapset huomioiden. Miksi siis valita tuhoavaa tapaa, kun muitankin tapoja on olemassa. Ihmnen voi aina ja joka tilanteessa valita miten käyttäytyy. Uskottomuus on huono selviytymiskeino ja kertoo lähinnä siihen turvautuvan keinottomuudesta. Omat ongelmat eivät poistu uskottomuudella, vaan rehellisellä itsetutkiskelulla.
Oletko sinä siis vastuussa kaikesta puolisosi käytöksestä? Äitisi ja isäsi käytöksestä? Lastesi käytöksestä?Jos puolisosi juo päänsä täyteen ja pahoinpitelee sinut, onko se sinun vastuullasi? Jos puolisosi päättää ryöstää pankin, oletko sinä vastuussa? Eikö sinulla ole mitään vastuuta omista ihmissuhteistasi, etkä vaikuta niihin millään tavalla? Syyt SINUN käytökseesi löytyvät vain SINUSTA, etkä sinä voi lastata vastuuta omasta käytöksestäsi itsesi ulkopuolelle. Yritä nyt herran tähden kehittää hieman loogisen ajattelun taitojasi.
Molemmilla on vastuu parisuhteen kehittämisestä eikä kukaan luo yksin "huonoa" parisuhdetta. Sinun tapasi kuvata parisuhdettasi kertoo sinun tavastasi hahmottaa maailmaa ja antaa aika negatiivisen kuvan. Pettäminen on aina pettämistä ja sille on AINA vaihtoehtoja!
Onko todella niin vaikea käsittää, että pettämiselle on AINA vaihtoehtoja ja avioeron saa Suomessa puolessa vuodessa. Sinun kannattaa projisoinnin sijaan katsoa itseäsi peliin. Sinä olet itse vastuussa "kehittämiskelvottomasta" suhteesta. Miksi olet halunnut luoda sellaisen suhteen? Pitäisiko sinun muuttaa itseäsi sen sijaan, että odotat toisten muuttuvan? Miten sinä olet kehittäntyt suhdetta?
Muistutuksena ettei petetynkään ongelmat poistu kuin itsetutkiskelulla. Eroon menee usein paljon kauemmin kuin puoli vuotta, jos ja kun sitä hakee vain toinen. Lisäksi vaiettu salaisuus: monikaan ei tiedä puolisonsa pettämisestä. Tai ei vain halua tietää. Uskottomuus on usein turhautumista ja pettäjälle välttämätöntä, etenkin kun se uskottomuus on tie eroon.
Et sinä päätä mikä on huono tai hyvä selviytymiskeino kenellekin. Voit päättää sen ainoastaan omalta kohdaltasi. Jokainen elää omaa elämäänsä.
"Petetyn perisynti on syyttää puolisoa omista tunteistaan. "
Siinäpä se.
Kylläpä täällä ollaan paljon "huolissaan", että pettäjä jatkaa samaa kaavaa uudesssa suhteessaan. Entä sitten jos jatkaakin? Jokaisen oma asia. Monet ei kuitenkaan jatka samalla kaavalla, koska kumppanina on toinen kuin ex.
Myös petetty voi eron jälkeen yhtä hyvin jatkaa samalla kaavalla uudessa suhteessa, ja tulee jälleen kerran petetyksi. Sekin on jokaisen oma asia.
Parisuhde on yhtä paljon sen MOLEMMISTA osapuolista kiinni. Suhteen kehittämiseen tarvitaan omat keinonsa jokaisen kohdalla. Suhdetta voidaan kehittää pettämisen jälkeenkin, jos MOLEMMAT sitä haluavat.
Onko todella niin vaikea käsittää, että parisuhteessa on KAKSI? YKSIN ei voi parisuhdetta kehittää, luoda, ei edes ylläpitää. Uskottomuus kertoo aina kahden ihmisen välisen suhteen selvittämättömistä ristiriidoista. Usein ristiriita syntyy pelkästään siitä, että parisuhteen osapuolet ovat muuttuneet vastakkaisiin suuntiin, tai vain toinen on muuttunut, toinen ei. Ketään ei voi pakottaa muuttumaan, ei edes itseään.
Juurikin näin. Mikä on hyvä yhdelle, ei ole hyvä toiselle.
Ei ole olemassa oikeaa tapaa toimia. Keskustelu ei etene, kun etsit pettäjistä vain vikoja, nimittelet, arvioit ja kerrot miten heidän mielestäsi pitää/olisi pitänyt elää. Keskustelun lähtökohta on aina se, mitä ON oikeasti tapahtunut tai mitä mieltä toinen on. Keskustelu tyrehtyy heti, kun sanoo toiselle "ei noin voi ajatella/tehdä/toimia". Se siitä viestinnästä ja vielä enemmän empatiasta.
Oikeassa keskustelussa vaihdetaan mielipiteitä, kerrotaan ajatuksia, puhutaan välillä tunteistakin. Puolin ja toisin. "Keskustelussa", jossa molemmat tai toinen pyrkii taivuttamaan toisen omalle kannalleen ei ole mitään mieltä. Siinä ei jaeta ajatuksia, vaan pyritään tyrmäämään toinen.
Sinulle edelleen "Kypsyys":
Keskustelussa puhutaan vain asiasta. Ei nimitellä ketään epäkypsäksi tai kypsäksi. Ei oteta kantaa aikuisuuteen eikä opeteta omia ajatuksia keskustelukumppanille. Puhumattakaan, että saarnattaisiin toiselle omaa moraalia. Tämä kaikenlainen toista arvioiva sälä on tuhoisaa keskustelun kannalta. Keskustelua ei nimittäin synny asiasta ollenkaan, kun keskitytään arvioimaan toista.
Hyvä keskustelu syntyy, kun annetaan toiselle /otetaan toiselta erilainen näkökulma asiaan. Nimenomaan asiaan. Sinäkään et halua kuulla keneltäkään miten huono ihminen, epäempaattinen, kypsymätön jne olet. Etenkään kun keskustelukumppanisi pitää itseään aivan ylivetona, oikeaoppisena, oikeamoraalisena kaikkitietävänä.
"Aikuinen on itse vastuussa 100% omasta käytöksestään. Syytä siihen ei voi vierittää toisten niskaan."
Kuitenkin mielestäsi on ihan ok ja selviökin, että petetty saa vierittää omat tunteensa pettäneen niskoille. Ihan yhtälailla petettykin on itsekeskeinen.
"Loogisuus*"
-qqqqqqq- puhui tuossa pettämisen syystä, ei vastuusta. Jokainen on toki vastuussa uskottomuudestaan, mutta syy siihen löytyy hyvinkin usein ellei aina puolisosta. Jos tuntee olonsa kaikinpuolin mukavaksi parisuhteessa, niin harvemmella tulee edes mieleen olla uskoton. Myös petetyllä on vastuu toimivasta parisuhteesta. Ei riitä, että suhde tyydyttää vain häntä.
Myös petetty on vastuussa omasta käytöksestään. Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Jos halveksii, moittii puolisoaan eikä halua hänen kanssaan edes seksiä, niin ei ole mikään ihme, että puoliso ajan myötä lähtee vieraisiin. Siksi kannattaisi pitää kumppani tyytyväisenä, kaikinpuolin, niin tämä ei todennäköisesti innostuisi vieraista ikinä. Kyllähän sitä aina voi siunailla miten hirvittävä ihminen pettäjä on, mutta siinä vaiheessa pitäisi jo erota.
Ironisesti ilmaistuna: pettäjä on ihan itse 100%:sesti vastuussa omasta toiminnastaan ja valinnoistaan, mutta ilmeisesti myös petetyn raivoamisesta, syyttelemisestä, suvulle mustamaalaamisesta jne!!
Mutta kun tätäkin palstaa lukee, niin petettyhän saa sädekehän ja ikuisen armahduksen kaikesta pahasta mitä hän koskaan tulee tekemään, koska häntä on joskus petetty!!
Hittoako sillä vaikka muutaman vuoden pihtaisi, haukkuisi miestään koko ajan, ei koskaan haluaisi keskustella mistään, ei antaa hellyyttä, ei harrastaa yhdessä mitään ja tyrmäisi jokaikisen puolison ehdotuksen?! Koska sitten kun puoliso, luonnollisesti (?!) kaiken tämän jälkeen lähtee etsimään itselleen parempaa seuraa ja löytää ihmisen, joka oikeasti haluaa rakastella hänen kanssaan, tämä petetty puoliso voi raivota kotona ja tulla sitten tänne vouhkaamaan ja saada sen sädekehän ja sympatiat osakseen.
Peiliin voi katsoa vain silloin, kun on itse jollain lailla mukana vuorovaikutuksessa. Petetty ei ole pettämisessä mukana, vaan aivan ulkopuolinen. Siksi peiliin katsominen on mahdotonta! Parisuhdevastuu on eri asia.
Tavoissa kohdella toisia ihmisiä on eroja: on parempia tapoja ja huonompia tapoja. Jokaista ihmistä ja erityisesti puolisoa, joka on myös lasten äiti/isä tulisi kohdella kunnioittavasti ja empaattisesti. Aikuinen harkitsee ennen kuin toimii ja osaa myös kantaa vastuun teoistaan.Aikuisella on aina vaihtoehtoja!
Huonoja keinoja ovat ne, joissa ei ajatella toisia ihmisiä ja heidän tunteitaan. Hyviä keinoja ovat ne, joissa otetaan myös muut ihmiset huomioon ja kaikkia kohdellaan kunnioittavasti.
Eli sinua saa aivan vapaasti pettää ja se on sinusta hyvä keino?
Oletko syyllinen, jos puoliso hakkaa sinut, koska olet hänen mielestään käyttäytynyt ikävästi? Oletko syyllinen, jos puoliso juo liikaa ja sanoo sen johtuvan parisuhteesta? Eiköhän kaikissa tapauksissa syy omaan käytökseen löydy vain ja ainoastaan itsestä?
Mikä siis on pettäjän osuus "kehittämiskelvottomaan" suhteeseen?
Jos parisuhde on tosiaan molempien vastuulla, mistähän johtuu, että toinen halveksii ja moittii eikä halua seksiä. Kuulostaako sinusta, että kumppani on silloin pitänyt toista kaikinpuolin tyytyväisenä?
"Mikä siis on pettäjän osuus "kehittämiskelvottomaan" suhteeseen? "
Niin pettäjän kuin petetyn osuus kehittämiskelvottomaan suhteeseen voi olla hyvinkin yksinkertainen. Eli molemmat haluavat aivan eri asioita. Tai toinen haluaa suhteeseen muutosta kiihkeästi, toinen ei ollenkaan. Tällainen on kehittämiskelvoton suhde.
Jos halveksii, moittii, eikä halua seksiä, ei rakasta kumppaniaan. Miksi kumppanin pitäisi olla uskollinen?
Ainakaan sinä et osaa huomioon yhtäkään ihmistä, joka ajattelee ja tuntee eritavoin kuin sinä itse :D.
Elämä muuttuu veikkoseni ja ihmiset sen mukana. Esim vuonna 1985 on solminut parisuhteen, johon on sitoutunut täysillä, ollut kuuliainen ja uskollinen. Pitänyt vastaisuudessa kiinni "yhteisistä" (= kumppanin sanelemista) sopimuksista, ajatellut vain toista. Puoliso sen sijaan ei ole sitoutunut, vaikka niin yrittää uskotella. Tosin uskottavasti monia vuosia. Puoliso ei myöskään huomioi, vietä aikaa yhdessä, vaan keksii kaikenlaisia syitä. vuonna 1995 todellisuus alkaa hahmottua. Sen myötä valjeta aikanaan. Mutta ennenkuin kunnolla kirkastuu, pitää löytää uusi tie. Kriisissä ihminen rakastuu helposti. Ja rakkautta hän tarvitseekin välinpitämättömän kumppanin rinnalle. Tämä on täysin oikein. Ei kenenkään pidä olla 20v sitoutunut ja uskollinen ihmiselle, joka ei ole sitoutunut, ei huomioi, ei välitä.
Siis petetty ei ole pettäjän kanssa missään vuorovaikutuksessa? Juuri tästä pettäminen alkuaan lähteekin. Kumpikaan ei koe toistansa läheiseksi, vuorovaiktusta ei ole. Silti pitäisi olla uskollinen.
Etkö ymmärrä lukemaasi? Petetty ei ole pettämisessä osapuolena, joten ei voi katsoa peiliinkään. Parisuhde on eri asia kuin pettäminen.
Sinun on ilmeisen vaikeaa kestää se, että kaikki ihmiset eivät petä ja pettämiselle on aina vaihtoehtoja. Yritä aikuistua ja oppia tarkastelemaan omaa toimintaasi objektiivisesti.
Kyllä peiliin voi katsoa vaikka ei olisikaan fyysisesti läsnä itse pettämisessä. Petetty on mukana pettämisessä sillä tavoin, että häntä petetään. Miksi? Pettäminen on pettäjän oma valinta, mutta syitä löytyy pettäjän lisäksi hyvin usein myös parisuhteesta, jossa petetty on läsnä. Siksi petetty voi ja hänen tulisi katsoa peiliin.
Kuten moni täällä on jo kirjoittanut, harva pettää, jos on parisuhteessaan onnellinen.
Kuinka vaikeaa on tajuta, että petetty ei ole mukana pettämisessä? Parisuhteessa petetty on tietenkin osallisena, mutta sen kehittäminen on aivan eri asia kuin pettäminen. Oman tyytymättömyyden ja omat tarpeet voi ilmaista monella muulla eri tavalla. Parisuhteen onnellisuus kun on kai myös kiinni pettäjästä?
Älä nyt hermostu!! Meinaako mennä pelimerkit sekaisin?!
Tuolla ylempänä viitattiin sinun tapaasi katsoa asioita putkinäköisesti ja tässä se juuri tulee esiin. Petetty on mukana pettämisessä: siinä on kolme osapuolta: pettäjä, se jonka kanssa petetään ja petetty.
Koska pidät tutkimustiedosta, painetusta sanasta, tarjoan sinulle sellaista; kirjasta Revitty sydän - voiko uskottomuudesta toipua? Esipuheessa sivulla 7-8 kirjoittajat kirjoittavat seuraavaa: Uskottomuuskriisissä kaikki osapuolet haavoittuvat. Yllättävää oli se, miten raskas ja vaikea oskottomuusprosessi on sekä petetylle että pettäjälle. Uusi oivallus oli myös se, että uskottomuus näyttäisi olevan vastaus pitkäaikaiseen omien tarpeiden laiminlyömiseen. Kummankin osapuolen kuuleminen auttaa ymmästämääm parisuhteen tarinaa. Eheytyminen voi alkaa vasta siinä vaiheessa kun on oivaltanut, mikä suhteen on johtanut uskottomuuskriisiin. Tärkeintä ei olekaan syyllisten etsiminen vaan sen oivaltaminen, miksi näin kävi ja miten tästä eteenpäin.
Eli myös petetty on mukana uskottomuudessa, eli pettämisessä. Myös hänen tulee katsoa peiliin ja oivaltaa, mikä suhteen johti tuohon pisteeseen. Myös hän on vastuussa parisuhteen tilasta, sen kehittämisestä ja onnellisuudesta. Ja kuten tuossa sanottiin, juuri mitä moni on täälläkin kirjoittanut, pettänyt puoliso on usein yrittänyt pitkään tehdä paljonkin parisuhteensa eteen, mutta syystä tai toisesta kuitenkin joutunut pitkään työntämään tarpeensa syrjään.
"Empatiaa". Usein kuulee sanottavan "eihän NOIN voi tehdä". Oikeasti kyllä voi, koska joku on niin tehnyt. Aivan samoin on turha esittää, että avioeron voi ottaa ilman pettämistä, koska lukemattomissa liitoissa on petetty ennen eron ottamista. Toisaalta eroa ei läheskään jokaisessa tapauksessa ole otettu edes, vaikka on petetty.
Elämä on haastava prosessi, jossa tulee vastaan hyvinkin paljon ongelmia, kriisejä, erimielisyyttä kanssaihmisten kanssa ym. Kaikesta selviää oman viisauden avulla. Elämä jää elämättä, jos keskittyy pelkästään vaikeuksien välttämiseen, ongelmien kieltämiseen.
"Pettäminen on itsekeskeistä, siitä ei pääse mihinkään"
Sinä et pääse mihinkään. Koska pelkäät niin kovasti petetyksi tulemista, niin sinun täytyy määritellä pettäminen itsekeskeiseksi ja tuomita se. Huomaatko, että tämä on myös itsekeskeistä? Sinun ei tarvitse kohdata pettämistä eikä ajatella sitä syvällisesti mistään toisesta näkökulmasta kuten esim. pettäjän kannalta. Vältät asian tuomitsemalla. Arvostelemalla ja tuomitsemalla ei ratkaista ongelmia, vaan mennään niiltä piiloon.
Juuri näin. Parisuhde on monisyinen kokonaisuus, jossa on kyse mm. omasta tavasta toimia mutta myös siitä toisesta osapuolesta parisuhteessa. Ei ole toista samanlaista ihmistä kuin puolisosi. Jos eroaa, ja aloittaa suhteen uuden ihmisen kanssa, hän on erilainen kuin aiempi puoliso. Hän reagoi tekemisiisi ja sanomisiisi eri tavoin, hän saa sinut todennäköisesti toimimaan eri tavoin. Toki pitää oppia tuntemaan itseään paremmin, jotta voi ymmärtää, miksi aiempi parisuhde ei toiminut, tai miksi se suhde johti uskottomuuteen, mutta uuden ihmisen kanssa a´siat ovat joka tapauksessa monelta osin eri tavoin.
Minulta terapeutti kysyi joskus, että ovatko "ongelmakohdat" parisuhteessamme vai minussa? Ymmärsin niiden olevan parisuhteessamme, eli sellaisia, joita en voisi viedä uuteen suhteeseen, koska ne realisoituivat suhteessa siihen ihmiseen, jonka kanssa silloin olin. Nyt uudessa liitossa, uuden ihmisen kanssa, nämä asiat eivät ole ilmentyneet.
"Sinä olet itse vastuussa "kehittämiskelvottomasta" suhteesta. Miksi olet halunnut luoda sellaisen suhteen?"
Ei ketään luo suhdetta yksinään. Ja jos luo, kuten tässä ajattelet petääjän tehneen, niin eikö kyse ole juuri siitä, että petetyksi tullut ei ole välittänyt osallistua suhteen kehittämiseen vaan on jättänyt puolisonsa tarpeet ja tunteet vaille huomiota ja sysännyt kaiken vastuun heidän parisuhteestaan puolisolleen?!
Minä ainakin ole mukana vain sellaisessa vuorovaikutuksessa, jossa olen jollain tavalla itse läsnä ja vain sellaiseen vuorovaikutukseen voin jollain tavalla vaikuttaa. Vai vaikutatko sinä useinkin tilanteisiin niin, ettet tiedä olevasi edes niihin osallisena? Voitko antaa esimerkin tällaisesta tilanteesa?
Otetaanpa toinen lainaus samaisesta kirjasta: "Uskottoman on tärkeää ymmärtää omien valintojen merkitys elämässään ja vastuu käyttäytymisestään. On tärkeää, että hän ei kaada syyllisyyttää petetyn niskaan eikä vastuuta häntä teoistaan. (s. 172). Samainen sivu: Päähuomio kannattaa kiinnittää omaan tekemiseen. Suhteessa ja puolisossakin on aina toki kasvun varaa, mutta jokainen on ensisijaisesti itse vastuussa omasta onnellisuudestaan."
Odotus, jonka mukaan kumppanin täytyy tyydyttää kaikki tarpeet, on lapsenomainen. Ensin täytyy oppia ilmaisemaan omat tarpeensa ja työskentelemään itse sen eteen, että tarpeet tulevat tyydytetyksi.
Itsekeskeistä on katsoa tilannetta vain pettäjän silmin, ja jättää huomiotta esimerkiksi puolison ja lasten näkökulma. Otapa seuraavaksi käsittelyyn pettäminen puolison ja lasten näkökulmasta.
Ei ole lainkaan turhaa esittää, että avioeron voi ottaa ilman pettämistä. Sehän on vain tosiasia. Ihminen voi aina valita omat toimintatapansa.
Suhteen määrittely "kehittämiskelvottomaksi" kertoo pettäjän tavasta hahmottaa maailmaa ja kertoo pettäjän luomasta suhteesta. Petetyn näkökulmahan voi olla aivan toinen. Kukaan ei tosiaan luo suhdetta yksinään.
Oikeasti, ehkä kannattaisi sinun nyt itse pysähtyä ja katsoa peiliin. Olet toistanut ja hokenut tuota samaa levyä täällä päivästä toiseen. "Sehän on vain tosiasia", "Pettämiselle on aina vaihtoehtoja.", "Ihminen voi aina valita omat toimintatapansa", "Petetty ei ole osallinen pettämiseen."...
Ensinnäkin, tämä on elämää, ja se ei kulje oppikirjojen mukaan eikä päätöksiä tehdä oppikirjojen mukaan. Uskon, että useimmiten jokainen valitsee sen toimintatavan, joka kussakin tilanteessa kokonaisuuden huomioon ottaen tuntuu parhaalta. Ja sitä paitsi, aina ei voi kyllä itse valita toimintatapojaan. Toimintatapojen valitsemiseen liittyy myös moninaisia syitä, miksi jokin toimintatapa valitaan; joskus se tehdään itsensä vuoksi, toisinaan vaikka lasten ja toisinaan taas puolison tai ystävien tai vaikka työnantajan vuoksi. Valintaan vaikuttavat niin monet asiat, ettei kukaan ulkopuolinen pysty antamaan sen suhteen minkäänlaisia lainalaisuuksia.
On totta, että avioeron voi ottaa ilman pettämistä, ja näitäkin tapahtuu. Mutta ihan yhtä lailla myös avioero pettämisen jälkeen, tai pettäminen muttei kuitenkaan avioeroa. Avioeron voi ottaa mistä syystä vain, tai ihan ilman syytä.
Moni on yrittänyt saada sinua ymmärtämään, että petetty on ihan yhtä lailla osallinen uskottomuuteen kuin pettäjä ja se jonka kanssa petetään. Hän on se, jota petetään. En kirjoittanut, että petetty olisi osallisena vuorovaikutukseen, vaan uskottomuuteen ja pettämiseen. Tarkoitin sillä sitä kontekstia kokonaisuudessaan. Miksi et pysty myöntämään, että MYÖS petetty on osallinen, myös hänen toimintansa parisuhteessa ja puolisoaan kohtaan vaikuttaa parisuhteeseen? Siihenkin, että parisuhde ajautuu uskottomuuskriisiin.
Minä nostin esiin alkusanat, sinä otit lainauksesi jostain kohden kirjaa. Ja tämä on vain yksi kirja. Kuitenkin jo näistä lainauksista käy esiin, että molemmat parisuhteessa ovat osallisia. Kumppanin ei todellakaan pidä, eikä hän edes voi, tyydyttää toisen kaikkia tarpeita. Mutta jos toinen tekee kaikkensa, tuo esiin omia toiveitaan ja tarpeitaan, mutta puoliso ei reagoi niihin laisinkaan, ainakaan osoittamalla kiinnostusta vastata toisen tarpeisiin ja kehittää parisuhdetta, niin kyllä silloin voi sanoa, että tämä joka on tuonut toiveensa kuulluksi, on tehnyt töitä parisuhteen eteen ja sen eteen, että hänen tarpeensa tulisivat tyydytetyksi. Sen sijaan toiveet ja tarpeet ignooraava puoliso ei ole.
Kysyit, miten minä olen mukana jossain, missä en tiedä olevani? Esimerkiksi tilanteessa, jossa puolisollani olisi sivusuhde. Jos hän kertoisi minulle kotona, ettei ole onnellinen ja että hän haluaa puhua siitä. Sanoisin ettei minua kiinnosta, että mulla on kaikki ihan hyvin. Hän ehdottaisi terapiaan menoa yhdessä. Sanoisin, etten usko siihen. Hän kertoisi minulle, että kaipaa läheisyyttäni, ja sitä että saisi koskettaa minua. Sanoisin hänelle, ettei tee mieli enkä pidä siitä, että minua silitellään ja paijataan. Eväisin häneltä järjestelmällissti kaiken, mitä hän tuo esiin, saadakseen parisuhdettamme kehitettyä. Yrittäen kerto minulle mitä hän toivoo, mutta en halua täyttää hänen toiveitaan, koska en itse pidä siitä, tai tarvitse sitä mitä hän ehdottaa. Sitten saisin selville, että hänellä on sivusuhde. Olisin siinä osallisena, vaikka en tiennytkään siitä. Olisin ainakin mahdollisesti voinut välttää sen, jos olisin aidosti kuunnellut puolisoani, kun hän kertoi olevansa onneton ja kaipaavansa läheisyyttäni. Tässä tilanteessa hän toki teki päätöksen uskottomuudesta kertomatta minulle, mutta todennäköisesti uskottomuuteen johti se, ettei parisuhteemme ollut hänelle sellainen jossa hän olisi voinut tehdä itsensä onnelliseksi, koska en vastannut hänen tunteisiinsa ja tarpeisiinsa.
Tämä on se kohta, jossa petetyn tulisi katsoa peiliin, ja miettiä omaa osuuttaan siinä, miksi parisuhde joutui uskottomuuskriisiin. Hän ei ole vastuussa puolisonsa uskottomuudesta, mutta omalta osaltaan siitä, että parisuhde on molempia tyydyttävä, jottei oltaisi siinä tilanteessa, missä parisuhde kohtaa uskottomuutta. Pettäjän taas pitää miettiä, miksi oli uskoton. Miksi ei ollut vielä jotain toista vaihtoehtoa? Ja ennen kaikkea molempien pitää miettiä, mitä nyt?
"jokainen valitsee sen toimintatavan, joka kussakin tilanteessa kokonaisuuden huomioon ottaen tuntuu parhaalta."
Tämähän ei kerro vielä mitään siitä, onko kyseessä hyvä toimintatapa tai tapa, joka esimerkiksi edistää rakentavaa avioeroa.
"aina ei voi kyllä itse valita toimintatapojaan. "
Kuvaile tilanne, jossa et voi valita mitään muuta toimintatapaa kuin pettämisen suhteen päättämiseksi.
Kertoisitko, miten suhdetta voi kehittää, jos toinen puolisoista nostaa esiin keinon toisensa jälkeen ja toinen puolisoista ampuu ne kaikki alas?! Jos toinen sanoo vain, että näistä asioista ei tarvitse puhua, koska ne eivät ole ongelma minulle!
Kehittämiskelvoton suhteesta tulee yleensä siinä kohtaa, kun asioista ei voida enää keskustella, tai kun toinen ei enää halua keskustella, tai kun keskustelujen jälkeen huomataan, että halutaan ja tarvitaan ihan eri asioita.
näkökulma*; olet hyvin ristiriitainen kirjoituksissasi. Kirjoitat juuri ensin, että se kertoo pettäjän luomasta suhteesta, ja seuraavassa lauseessa kirjoitat, ettei kukaan tosiaan luo suhdetta yksinään... Mitä siis oikein tarkoitat?
"aina ei voi kyllä itse valita toimintatapojaan. "
Kuvaile tilanne, jossa et voi valita mitään muuta toimintatapaa kuin pettämisen suhteen päättämiseksi.
Missä kohtaa kirjoitin, ettei voi valita mitään muuta toimintatapaa kuin pettämisen parisuhteen päättämiseksi? En missään. Kirjoitin, että aina ei voi kyllä itse valita toimintatapojaan, koska sinä kirjoitit yllä, että "ihminen voi aina valita omat toimintatapansa." Halusin viilata pilkkua tässä kohtaa, koska esimerkiksi armeijassa ihminen ei voi aina valita toimintatapaansa, vaan hänen on toimittava käskyjen mukaan.
Petetty on osallisena parisuhteessa ja vastaa toki omalta osaltaan nimenomaan siitä PARISUHTEESTA ja siihen PARISUHTEESEEN liittyvästä vuorovaikutuksesta. Uskottomuus on eri asia: se on uskottoman valitsema toimintatapa, johon petetty ei voi vaikuttaa eikä sitä aiheuttaa. Omaa tyytymättömyyttä voi käsitellä toisinkin kuin olemalla uskoton. On myös hyvä tehdä selväksi uskottomalle, että vain hän on vastuussa toimintatapansa valinnasta.
"Mutta jos toinen tekee kaikkensa, tuo esiin omia toiveitaan ja tarpeitaan, mutta puoliso ei reagoi niihin laisinkaan, ainakaan osoittamalla kiinnostusta vastata toisen tarpeisiin ja kehittää parisuhdetta, niin kyllä silloin voi sanoa, että tämä joka on tuonut toiveensa kuulluksi, on tehnyt töitä parisuhteen eteen ja sen eteen, että hänen tarpeensa tulisivat tyydytetyksi. Sen sijaan toiveet ja tarpeet ignooraava puoliso ei ole. "
Väitätkö todella, että tämä on uskottomien yleinen tapa toimia. Ehkä kannattaisi kysyä tätä asiaa myös petetyiltä. Miten petetty on kokenut uskottoman tarpeiden ilmaisut ja aloitteet? Onko niitä ollut? Millaisia ne ovat olleet? Onko ne ilmaistu ymmärrettävällä tavalla vai onko oletus, että toisen "pitää tietää". Miten uskoton on kohdannut puolisonsa tarpeet ja tunteet? Millä tavoin uskoton on luonut "tyydyttävää parisuhdetta". Uskottomuus ei kerro kovin hyvää ainkaan uskottoman keinovalikoimasta.
Vielä kerran: jos pettäjä kuvaa suhdettaan "kehittämiskelvottomaksi", se kertoo pettäjän tavasta hahmottaa suhdettaan. Suhteessahan on kuitenkin aina kaksi osapuolta eli kukaan ei luo yksin eikä tyhjästä "kehittämiskelvotonta" suhdetta. Jos olet tyytymätön suhteeseesi, mikä on oma osuutesi suhteesi tilaan ja mitä voisit asialle tehdä.
"Uskottomuus ei kerro kovin hyvää ainkaan uskottoman keinovalikoimasta."
Siksi se onkin se "viimeinen vaihtoehto", kun kaikki muu on jo tehty.
Itsekeskeistä ajatella, ettei pettäjä ole miettinyt asioita myös puolisonsa näkökulmasta. Tottakai on. Siksi ei olekaan samantekevää miten puolisoa kohdellaan, puolin ja toisin. Niin ikävää kuin petetylle onkin myöntää, niin hänkään ei ole tarpeeksi ja oikealla tavalla huomioinut puolisoaan.
Jos kykenee ymmärtämään uskottomuuden pettäjän kannalta, ymmärtää sen myös petetyn kannalta. Mutta itse ongelman ratkaisussa ymmärtäminen puolin ja toisin ei vielä riitä. Suhteen jatkon kannalta on oleellista molempien tahto ja yhteisen uuden sävelen löytyminen.
"Valintaan vaikuttavat niin monet asiat, ettei kukaan ulkopuolinen pysty antamaan sen suhteen minkäänlaisia lainalaisuuksia."
Tämä on erittäin merkityksellistä, totta ja toimivaa. "Valinta" sensijaan haluaisi suunnattomasti valita kaikkien muiden puolesta miten heidän tulisi elää elämänsä oppikirjojen ja asiantuntijoiden mukaan. Unohtaen sen, että jokainen elää omaa elämäänsä, tekee omat valintansa. Itseasiassa ihmisen tärkein tehtävä on tulla omaksi itsekseen. Jokainen tekee paitsi omat valintansa, myös valitsee mitä tehdään ongelma- ja kriisitilanteissa, kun esim. puoliso on ollut uskoton. Ei se mitenkään kummallista ja erikoista ole, elämää vain ja valintoja.
"Jos pettäjä kuvaa suhdettaan "kehittämiskelvottomaksi", se kertoo pettäjän tavasta hahmottaa suhdettaan.
Kyse ei ole hahmottamisesta vaan tosiasioista. Kuten "sirkulaari" kirjoitti:
"Kehittämiskelvoton suhteesta tulee yleensä siinä kohtaa, kun asioista ei voida enää keskustella, tai kun toinen ei enää halua keskustella, tai kun keskustelujen jälkeen huomataan, että halutaan ja tarvitaan ihan eri asioita.
Kun toinen ei voi tai halua keskustella asioista, niin sille ei voi tehdä mitään. Suhde on kehityskelvoton ja sellaisen suhteen voi saada pelkästään toinen aikaiseksi parisuhteessa. Siihen ei tarvita kahta.
"Minulta terapeutti kysyi joskus, että ovatko "ongelmakohdat" parisuhteessamme vai minussa?"
Olipa sinulla napakka terapeutti.
Olen myös uudessa suhteessa, joka on kaikilta osin täysin erilainen kuin ex-suhteeni, koska uusi mies on täysin erilainen kuin ex. Mitään ongelmakohtia ei ole. Ne lähtivät ex-miehen matkaan.
Nykyisessä suhteessa kaikki toimii, koska kommunikointi toimii. Ex liitossa kommunikointi ei toiminut, koska exän mielestä hänen ajatuksensa olivat järkiperäisiä ja loogisia, siis aina parempia kuin minun. Tästä johtuen ex halusi tehdä ja minun piti tehdä kuten halusi. Mitäpä väliä minun huonommilla ajatuksilla ja mielipiteillä oli? Niin ja naurettavilla tunteilla! Tunteita ex piti ihmiskunnan kirouksena.
Täällä kirjoittelee sama ihminen eri nimimerkeillä, kuten esim. "järki", "kehitys" ja "loogisuus". Hänen kirjoituksista tulee mieleen ex. Kaikki muut ajattelevat ja toimivat väärin, elleivät he noudata kirjoittajan ihannoimaa kuvaa loogisuudesta, järjestä, asiantuntijoista, tieteestä, tutkimuksista, tilastoista jne. Todella kylmää. Keskustelu ei tarkoita sitä, että tyrmätään se mitä on tapahtunut ja moititaan toisia heidän tekemisistään/tekemättä jättämisistään. Keskustelusta ei myöskään synny yhtään vuorovaikutusta, kun vain yritetään käännyttää toista ajattelemaan samoin kuin itse. Todistamaan, että ajattelee "oikein".
Kukaan ei myöskään pakota jatkamaan liittoa, jos kumppani on uskoton. Hyvin usein myös sopimuksia ehdottomasta uskollisuudesta ei tehdä, ja vielä useammin toinen on uskoton, muttei toinen ole sitä huomaavinaankaan. Tai ei välitä. Erittäin hirmuisen usein pettäminen tulee mieleen vasta sitten, kun on kokenut itse tulleensa petetyksi hyväjätyksi ja loukatuksi puolisonsa taholta. Mikä ihme se sittten onkaan, ettei kumppani ole huomaavinaankaan toisen uskottomuutta, ei välitä siitä. Kun ei välitä koko puolisosta. Kun näin on puolin ja toisin, niin katsoisin, ettei uskottomuus edes ole uskottomuutta. Kaikesta huolimatta liittoa voidaan vain jatkaa ja jatkaa.
Jos toinen pelaa salaa uhkapeliä liian kovilla panoksilla, niin puoliso ei ole siinä mukana. Ok. Osallisena puoliso on silti, koska parisuhteessa ollaan.
Mikäli minun puolisoni pelaisi uhkapeliä, katsoisin kyllä peiliin. Miettisin olenko vaikkapa halunnut jotain niin kallista, että puoliso epätoivoisena on alkanut pelata. Kysyisin myös itseltäni aionko jatkossa sietää moista meininkiä, miten toimin, millä ehdoilla.
Puolison uskottomuus ei ole esimerkkiäni kummempaa. Vilkaistaan peiliin, mietitään miten tähän on tultu ja päätetään miten jatketaan vai jatketaanko.
"Ensin täytyy oppia ilmaisemaan omat tarpeensa ja työskentelemään itse sen eteen, että tarpeet tulevat tyydytetyksi. "
Tämän mukaan parisuhde olisi itsetyydytystä varten. Oikeasti ei auta mitään, jos vain ilmaisee tarpeensa puolisolle, joka mitätöi ne - eli kieltää olevansa mitenkään osallisena kumppaninsa tarpeisiin nähden. Sanoo "Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan".
On miltei itsestäänselvää, että tuollainen välinpitämättömyys toisen tarpeisiin nähden, ajaa toisen vieraisiin. Ei siinä ole mitään kummallista edes. Eli lainaus edellisestä viestistä:
"uskottomuus näyttäisi olevan vastaus pitkäaikaiseen omien tarpeiden laiminlyömiseen"
"Itsekeskeistä ajatella, ettei pettäjä ole miettinyt asioita myös puolisonsa näkökulmasta. Tottakai on."
Miten tämä näkyy pettäjän käytöksessä?
Jos ajattelee parisuhdetta vain omien tarpeidensa tyydytyksen välineenä, ei ehkä ole vielä kypsä parisuhteeseen. Aikuinen ei voi odottaa, että toinen aikuinen kantaisi vastuun toisen kaikkien tarpeiden tyydyttämisestä - vain vauva voi asettaa tällaisen odotuksen eikä paraskaan äiti voi tyydyttää aina kaikkia tarpeita.
Kuka on vastuussa sinun onnellisuudestasi - sinä vai joku toinen?
Sinun ihmissuhteesi mahtavat olla aika kummallisia, kun et itse ole niihin lainkaan osallisena etkä voi vaikuttaa niihin.
Se, että sinä et tunne alaa etkä tutkimuksia ja teoriaa, ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että ala ei ole sinulle tuttu. Tiede ei ole "kylmää" ja sen tulokset nousevat ihan sieltä todellisesta elämästä. Otetaanpa esimerkiksi vaikka lastenkasvatus: on ihmisiä, joiden mututuntuman mukaan lasten fyysinen kuritus ei vahingoita lapsia ja vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Ihmisten subjektiivinen mielipide ei tarkoita sitä, että kaikki kasvatustavat olisivat yhtä hyviä ja niitä ei voisi kyseenalaistaa. On parempia tapoja toimia ja huonompia tapoja toimia.
Jokainen on vastuussa onnestaan. Silti parisuhteessa kumpainenkin on vastuussa MYÖS toisen onnesta. Juuri parisuhteen takia ei riitä, että ollaan onnellisia omaan elämään ja tyytyväisiä itseensä. Täytyy toimia niin, että myös kumppani on tyytyväinen minuun, ja minä häneen. Että kumppanin kanssa voi jakaa omaa onnea. Surut tuntuvat pienemmiltä, kun nekin voi jakaa kumppaninsa kanssa. Samoin on vastoinkäymisten kanssa. Läheisessä suhteessa pystytään keskustelemaan myös vaikeista aiheista, ristiriidoista ja käsittelemään ongelmat. Parisuhde on antamista ja saamista puolin ja toisin. Ellei toinen koe saavansa, vaan pelkästään antavansa, suhteessa on jotain vialla. Se ei suinkaan korjaannu sillä, että sanoo puolisolleen "vastaat itse omasta onnestasi". Kun tai jos puoliso näin sanoo, niin suhde on jo kuollut. Ei ole mitään yhteistä hyvää mitä vaalia, yksin on paljon onnellisempi.
"Jokaista ihmistä ja erityisesti puolisoa, joka on myös lasten äiti/isä tulisi kohdella kunnioittavasti ja empaattisesti"
Hieno ajatus. Käytännössä kuitenkin on täysin järjetöntäkin kohdella kunnioittavasti ja empaattisesti puolisoa, joka on kaikkea muuta kuin kunnioittava ja empaattinen.
"Hän ei ole vastuussa puolisonsa uskottomuudesta, mutta omalta osaltaan siitä, että parisuhde on molempia tyydyttävä, jottei oltaisi siinä tilanteessa, missä parisuhde kohtaa uskottomuutta. Pettäjän taas pitää miettiä, miksi oli uskoton. Miksi ei ollut vielä jotain toista vaihtoehtoa? Ja ennen kaikkea molempien pitää miettiä, mitä nyt? "
Hiphurraa! Nerokas kirjoitus, juuri näinhän tuo menee, vaikka monen on sitä mahdoton ymmärtää. Molempien tulee tarkastella omalta kantiltaan uskottomuutta ja miettiä mitä nyt tehdään.
Hyvin usein petetty puolustaa itseään hyökkäyksellä. Kyselee esittämiäsi kysymyksiä, pyrkii osoittamaan kaikinkeinoin omaa tyytymättömyyttään suhteeseen. Vaikka ennen pettämistä olisi sanonut olevansa kovinkin tyytyväinen.
Jos pettämisen jälkeen suhteessa ilmenee voimakas vastakkainasettelu, molemmat tai toinen on sotajalalla, niin se ei johdu kuitenkaan pettämisestä. Se johtuu siitä, että suhteessa ei olla oltu samalla puolella, oltu ns. yhdessä. Siksi suhteessa on uskottomuutta.
Kun suhteessa on ollut uskottomuutta, niin ensiksi tulisi keskittyä pelkästään siihen. Suhteessa on todennäköisesti hyvinkin paljon korjattavaa ja kaikkea ei voi korjata kerralla. Kysymys on tuosta "mitä nyt?". Onko suhteella mitään realistisia mahdollisuuksia jatkua. Mitä pitäisi ja myöskin voisi tehdä. Ja haluaako kumpikin jatkaa, tosissaan.
Jep. Jos puoliso olisi uskoton, minua ainakin kiusaisi eniten se, ettei hän ole tyytyväinen suhteeseemme. Kysyisin oitis "mitä voisin tehdä, jotta olisit tyytyväinen/tyytyväisempi., mitä tärkeää sinulta puuttu" Tai jos inhoaisin kumppaniani, sanoisin kyllä "kuule mies, sinä vastaat omasta onnestasi. MINÄ en sitä sinulle tuo". Tosin tuntuisi tuon jälkimmäisen lausahduksen jälkeen hieman hupsulta edes odottaa uskollisuutta ja ajatella että suhteessamme on kaikki hyvin.
Syy on AINA syissä. Tosiasia on, että jos puolisosi pettää hän ei ole tyytyväinen sinuun ja teidän väliseen suhteeseenne. Jos olisi, ei pettäisi. Hyvin yksinkertaista.
Juups, ja vähintään yhtä itsekeskeistä on tutkia asiaa vain petetyn näkökulmasta. Lasten kanssa vanhemmat eivät ole naimisissa.
juupa juu. Luin vain aloittajan viestin. Kuin mun suustani v. 2007. Molemmat oltiin tahoillamme naimisissa ja erottiin (sitä suurta rakkautta, nääs)... mun puoleltani en kyllä eronnut tuon toisen miehen takia vaan hän oli seuraus muista ongelmista, en olisi ikinä pystynyt jatkamaan silloisen mieheni kanssa, mutta tämä tuli "kuin tilauksesta" mulle.
No mitäs mulle, olen tuon kakkosmiehen kanssa naimisissa ja jouduin maanpääliseen helvettiin. Mies petti mua moninkertaisesti joidenkin nettitreffeillä tavanneiden naisten kanssa, selityksellä "olen vasta eronut ja nyt olisi aika uudelle suhteelle... WTF? ja mun kanssani oli kihloissa silloin Nyt suhteemme on finaalissa. Kaiken muun p...n jälkeen mies pakotti mut aborttiin ja se oli se viimeinen niitti tähän kärsimykseen. En ikinä tule katumaan, että erosin silloisesta miehestäni, mutta se, että eron tiimellyksessä sekaannuin mieheen joka oli täysi p... eikä ollut luottamukseni/rakkauteni arvoinen, sitä kadun kyllä.
Eli et uskonut siihen, että kun ottaa pettäjän, niin saa pettäjän? Eihän ihminen muutu, jos ei sitä itse tosissaan halua. Ketään ei voi myöskään pakottaa muuttumaan mieleisekseen. Harmi, että sait mitä tilasit.
Aika vähille on jäänyt tässä ketjussa petetyn näkökulma. Minäpä annan omani.
Noin vuosi sitten sain tietää miehelläni olevan rinnakkaissuhde työkaverinsa kanssa, selvästi minua nuoremman naisen. Oli ollut jo puoli vuotta, miehen mukaan. Olinhan mnä epäillyt, ja monesti häneltä asiasta kysynyt, mutta hän aina kielsi kaiken. Tämän naisen aviomies minulle siitä suhteesta kertoi, kun nainen oli kotona sanonut hakevansa eroa. Mies myönsi minulle suhteen, sanoi rakastavansa tätä naista. Maailmani romahti. Mutta päätin taistella miehestä. Olihan meillä kolmekymmentä vuotta yhteistä elämää ja kolme lasta.
Tiesin, ettei mies lopettanut suhdetta, mutta päätin, ettei se haittaa minua. Meni toiset puoli vuotta. Kotona oli ihan hirveää. En saanut nukuttua, en syötyä ja mihinkään en pystynyt keskittymään. Yritin löytää miestäni henkisesti, mutta hän oli ihan muualla. Pahimmillaan olimme ilman seksiä yhdeksän kuukautta.
Sitten sain tietää tämän naisen olevan raskaana! En tiennyt mitä ajatella. Pelkäsin miehen lähtevän naisen ja lapsen kanssa. Unohtavan meidät. Pelkäsin todella. Meillä ei ollut taaskaan seksiä ja toisen kanssa todistetusti oli! Mutta jostain ihme syystä en halunnut vieläkään luovuttaa avioliitostamme. Tämä nainen teki abortin; olin helpottunut. Vähän aja kuluttua mies sanoi tehneensä päätöksen lopettaa suhde toiseen naiseen ja jäädä kotiin.
Monien vaiheiden kautta sain selville, ettei suhde koskaan päättynyt. Kun lopulta otin asian puheeksi, mies myönsi sen, ja sanoi täyttäneensä jo eroaperit. Oli kai odotellut oikeaa hetkeä. Hänelle se kai oli se, että jäisi taas kiinni, ja olisi sitten helpompi tilanteen ollessa päällä sanoa, ettei halua enää jatkaa kanssani.
Miten olen muuttunut? En luota kehenkään. En voi katsoa itseäni peilistä, koska en ymmärrä, miten katselin tuota kaikkea niin pitkään. Pelkäsin kai eroa, häpesin jotenkin, ja mieheni toista naista. Olihan isäni aikanaan eronnut äidistäni toisen naisen vuoksi.
Siitä on nyt muutamia kuukausia, kun mies muutti pois kotoa. Lapset ovat hämmentyneitä, mutta fiksuja ja lähes aikuisia, he pärjäävät kyllä. Sanoivat ymmärtävänsä, ja tajunneensa jo pitkään, ettemme ole onnellisia. Näen exää uuden naisensa kanssa usein. Se sattuu edelleen. En ymmärrä, miksi tässä kävi näin??
Tuossa kävi noin, koska pelkäsit ottaa ohjia omia käsiin ja erota. Mutta ei se mitään. Nyt olette eronneet ja kuten sanonta kuuluu "parempi myöhään kuin ei milloinkaan". Ihmisen on viimekädessä aina luotettava itseensä ja osattava päästää irti, luopua.
Hei kukkaismeri.
Minusta tuli uskottomuuden myötä rohkea. Enää en pelkää mitään. Osaan tarttua asioihin, kantaa itsestäni vastuun. Uskottomuuteni jälkeen koin ainoaksi vaihtoehdoksi erota. Vaikka ex laittoin hanttiin sen minkä ehti, niin puskin eron väkisin läpi. Siihen meni lähes vuosi puolen vuoden sijaan, koska ex pakoili tiedoksiantoa oikeudesta.
Ex laittoin erossa kapuloita rattaisiin. Pikkuhiljaa minulle valkeni miten mahdoton liittomme oli. Ex määräsi, komensi. Minä tottelin ja sopeuduin. Tosin n. 10 vuotta olin yrittänyt puhua ja puhua mikä mieltäni vaivasi. Niinkuin sillä mitään vaikutusta olisi suhteeseemme ollut, tuskin oli exälle merkitystäkään. Pääasia hänelle oli, että sai hyväksikäyttää minua.
""Ei mun tässä ole helppo olla"
Uskottomuus oli vaikeaa, mutta liittoni oli ollut vuosia vielä tuhannesti
vaikeampaa. Eron jälkeen erosin myös toisesta miehestä. Suhde kuitenkin otti enemmän kuin antoi, vaikka aivan eri mittakaavassa kuin ex-liitossa. Opin sen, että haluan suhteen, jossa on helppo olla. Jossa voi olla oma itsensä. Jossa voi hullutella ja nauraa. Minusta pelkkä rakkaus ei riitä suhteeseen. Suhteessa tarvitaan ennenkaikkea iloa. Joku viisas onkin sanonut, että kun ilo katoaa suhteesta sitä ei korjaa enää mikään. Mikään terapia ei tuo sitä takaisin.
Sinulle sanon: tee niinkuin parhaimmaksi katsot.Muista silti että valintoja tehdään jokapäivä. Valinnat eivät myöskään aina ole helpommasta päästä ja ne tehdään mahdollista vaihtoehdoista. "Sitku vaihtoehdot" eivät ole oikeita. Monet tuolla tuomitsivat suhteesi turmioon, sanoivat sen loppuvan lyhyeen tai muuten vain olevan väärin jatkaa suhdettasi. Turha sellaista on kuunnella, koska uskallat elää.
Kiitos veronika*!!
Olet niin oikeassa tuossa, että suhteessa pitää olla iloa ja siinä pitää voida olla oma itsensä. Ne molemmat toteutuvat suhteessani tähän mieheen. Siksi uskon meihin niin vahvasti, ja hänkin uskoo. Olemme puhuneet monesti siitä, miten hyvä meidän on tässä suhteessamme olla. Miten saamme toisemme nauramaan ja vaikka käymme läpi haasteellisiakin vaiheita, saamme aina toisemme hymyilemään ja nauramaan!
Yksi erittäin tärkeä asia suhteen toimivuuden ja jatkuvuuden kannalta on, miten lapset suhtautuvat uuteen puolisoon. Minun lapseni pitävät tästä miehestä todella paljon ja hän pitää lapsistani. Hän "osaa olla" lasteni kanssa ja meillä on hauskaa yhdessä. Olemme samaa mieltä useimmista kasvatukseen liittyvistä asioista ja vaikka emme kaikkea näkisi aivan samooin, pystymme keskustelemaan niistä. Se on todella tärkeää. Voida tuoda oma mielipiteensä esiin ja tietää, ettei toinen tuomitse vaan asiasta voidaan keskustella rakentavasti vaikka oltaisiinkinn eri mieltä.
Uskon suhteeseemme, sen tulevaisuuteen ja minun on hyvä olla. Loppu viimeeksi jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan. En tarkoita sillä sitä, että se oikeuttaisi tieten tahtoen astumaan toisten varpaille saavuttaakseen oman onnellisuutensa. Ei se niin mene.Jos todella olisin tässä vainn itsekkäästi ajatnut omaa etuani satuttaen vaikka mieheni läheisimpiä ihmisiä, ei hän haluaisi minun kanssani olla. Mutta se, että meidän suhteemme sai mahdollisuuden kehittyä, että rakastuimme, se mahdollistui, koska hänen liittonsa oli jo tunnetasolla loppunut ennen kuin me tapasimme. Joku voi valita sen tien, että tyytyy elämään läpi elämänsä suhteesssa, jossa ei ole oikeasti onnellinen. Se on hänen valintansa. Mutta jos et itse tee itseäsi onnelliseksi, kukaan muu eit odellakaan tee sitä siun puolestasi.
Kysymys on miten uskottomuus muuttaa se osapuolia?
Miehelläni oli suhde ja hän paljasti sen itse haluten aloittaa rehellisen keskustelun kanssani.
Olemme käyneet puoli vuotta suhteen tuohon naiseen lopettamisen jälkeen omaa 25v liittoamme läpi.
Mieheni on todella muuttunut ja tärkeintä; halunnut itse muuttua.
Hänen sanoin; on upeata elää ilman valheita, puhelimen kyttäilyä, pelätä törmäämistä toiseen naiseen vaimon kanssa liikkuessa tai päin vastoin.
Käy se näinkin päin, mies lopettaa suhteen ja muuttuukin vaimonsa kanssa elämään sitä hyvää elämää mitä kakkonen luuli heidän aloittavan.
Eli mieheni sanoi rakastuneen minuun uudelleen kun annoin mahdollisuuden yhteiselle elämällemme.
Oletko ihan oikeasti esitellyt varatun miehen lapsillesi tulevana miehenäsi? Miten selität heille, jos kiva mies ei olekaan sun miehes joku päivä? Tietävätkö miehen olevan naimisissa ja miten suhtautuvat asiaan? Aikamoisen taakan lapsien niskaan laitat, jos ovat jo niin isoja, että tajuavat tilanteen. Sotii varmasti lapsen moraalista maailmaa vastaan.
Entä sitten se pettymys. Mieltyvät mieheen, josta ei tule sun puolisoa. Mä en sinällään sun toimintaa paheksu. Vähän hyväuskoiselta vaan kuulostat. Lapsiasi tulee surku.
Tuo on se hieno mahdollisuus, jonka voi saavuttaa, mutta vain jos molemmat haluavat sitä todella!
En ole esitellyt miestä lapsilleni "tulevana miehenäni", tietenkään. Hän on viettänyt aikaa meidän kanssamme, enkä sinällään ole kokenut tarvetta varsinaisesti esitellä häntä mitenkään erityisesti. Lapseni ovat vielä pieniä, eivätkä sinällään myöskään kysele. Ottavat asiat asioina siinä hetkessä.
Jos ajattelee asiaa tuosta näkökulmasta, että lapset pettyisivät, jos meistä ei tulisikaan mitään. Niin, eihän mistään ihmissuhteesta ole takuuta, että se kestää lopullisesti. Ja ihan yhtä lailla miehestä tuntuisi todella pahalta, kun on kiintynyt lapsiin, jos lapset yhtäkkiä katoaisivat hänen elämästään.
Lasten elämään mukaan tulo oli todella pitkän pohdinnan ja keskustelun tulos. Kyse oli ennemminkin syvemmästä ja vahvemmasta sitoutumisesta, askeleesta viedä suhteemme seuraavalle tasolle. Ei ollut todellakaan hetken mielijohde meiltä kummaltakaan vaan hyvin loppuun asti olemme pohtineet, miten asian kanssa etenimme. Jos mies ei uskoisi meihin, hän ei olisi lapsia tavannut, enkä minä sallinut sitä, jos en uskoisi miehen olevan tosissaan.
Myös meidän suhteessa oli käänteentekevä vaihe, kun mies halusi tavata lapseni. Epäröin, mutta mies sanoi haluavansa sillä tavoin osoittaa, miten tosissaan on sitoutunut minuun, vaikka vielä olikin naimisissa tahollaan. Epäröin pitkään, mutta lopulta uskoin miehen vilpittömyyteen. Oltiinhan me puhuttu paljon siitä, mitä mulle merkitsee se, jos mies tapaa lapset - että myös oikeasti aikoo olla meidän kanssa.
Vähitellen hän siitä sitten erosi. Ja se on kyllä ihan ehdottoman tärkettä, jos meinaa parisuhdetta tulevaisuudessa elää, että uusi puoliso tulee toimeen lasten kanssa ja lapsetki tykkää hänestä!
Kun tuossa joku toi esiin, kuinka suuri helpotus oli saada purkaa salaisuudet ja valheet .
Uskon näin käyvän kaikille, jotka uskaltavat lopettaa salailut, valheet, piitolottelut, niin puhelimen kuin muutkin asiat.
Tein itse jo heti alusta alken selväksi, että minulla ei ole salattavia puheluita tai muitkaan asioita, kaikkeahan ei koskaan kerrota, esim. en minä työpäiväni kulkua kenellekään tilittänyt, enkä odottanut puolisoltanikaan. Mutta on asioita jotka pitää yhdessä hoitaa ja ne ovat, että raha-asiat perheessä on kummankin tiedossa, silti tilien pitää olla omia ja vain yhteisiin menoihin yhteisiä tilejä. Nitähän voi avata usemapiakin.
Toinen on lasten elämän vaiheet, niistä puhutaan salailematta toiselta, vaikka olisivat mitä tehneet. Samoin toisen täytyy tietää senverran toisen työstä, keiden kanssa työskentelee yhdessä ja jos ylitöisää ollaan, miksi ka keiden kanssa, saomoin on harrastusten laita, toisen täytyy jollakin tapaa olla mukana siinä.
Kaikki salaisuudet syövät suhdetta, olipa ne kuinka viattatomia tahansa, siis tärkeintä on keskustelu, jossa puhutaan totta ja hoidetaan asioita yhdessä.
Sattui omallekin kohdalleni varsin ikävä asia, jossa sitten ulkopuolinen ihminen oli ajatellut haavoittaa ja painostaa minua mieheni tietämättä. Sanoin hänelle, että olen kaiken tähän liittyvän kertonut miehelleni sekä näyttänyt pahat sähköpostit, eipä ole enää tullut rienaa, siihen loppui kokonaan.
Onpas tiukat säännöt. Minä vetäsin herneen nenään, jos tarvitsi selitellä kenen kanssa työskennellään, ollaan ylitöissä ja miksi. Kyllä luottoa pitää olla sen verran, ettei selitellä ylitöitä. Ja töiden päätteeksi voi lähteä ilman selittelyä "yhdelle". Tietysti jos se olisi jokapäiväistä niin siihen tarvitaan selityksiä.
AP.lle. Niinkauan , kun mies on perheensä luona , sinä et ole mitään. Valheellinen paska. Hehkuttele ruusuisella kapulakielellä. Jos mies sinua rakastaa, hän tekee ratkaisunsa nyt, tai olisi jo tehnyt sen aikaa sitten. Olet harha, paskanjauhaja. Tv mies, joka aikanaan hairahtui kaltaisesi sanan kääntelijän takia ja menetti OIKEAN ihmisen.
Kiitos! Sinä puolestasi tunnut todella fiksulta, kun tuolla tavoin minua nimittelet.
Ollos hyvä. Lässyttäjälle suoraa puhetta.
Hyvä Kukkameri, tunnusta tosiasiat: mies on edelleen avioliitossa, hän elää toisen naisen kanssa elämäänsä..sinä olet vain yksi sivuhaara hänen elämässään..arjen piristyke. Mutta mies ei tule eroamaan sinun vuoksesi. Todennäköistä on,että mies ei milloinkaan eroa. Yleensä avioero tulee siinä vaiheessa, kun nainen ei enää jaksa. Äl havittele käärmeenä toisen puolisoa, sinulla ei ole mitään oikeutusta siihen. Uskon, että sinä taitavana sanahelinän käyttäjänä olet jopa manipuloinut miestä vaimoaan vastaan ja myös miehen tunteita. Sinä olet kertakaikkiaan ovela ja älykäs tekotunteellinen käärme. Luovuta,niin kuin oikein on..tee se mikä on tehtävä. Jätä mies ja hänen vaimonsa rauhaan. Etsi itsellesi vapaa mies. Vai onko persoonasi jotenkin sellainen, että tavoittelet mieluummin toisen puolisoa. Rehellinen henkilö sinä et ole. En arvosta kaltaistasi naista. Jos mies jostain ihmeen syystä eroaisi, luuletko tosiaan, että siitä onni aukeaisi. Miehellä olisi taakkanaan valtavat syyllisyydentunteet ja ahdistus. Tietänet itsekin,ettei mies vaimoaan jätä..siksi tänne kirjoitatkin ja lähinnä itseäsi vakuutat kirjoituksillasi. Mutta me lukijat näemme, millainen ihminen sinä olet. Sinun pitäisi hävetä itseäsi ja sinnikästä tunkeutumistasi toisen avioliittoon ja elämään.
Mielenkiintoista, miten hyvin ihmiset tällä palstalla luulevat tuntevan ihmisen, jota eivät ole koskaan edes tavanneet! Jospa käyttäisitte tuon energian tutustumalla paremmin itseenne tai omaan puolisoonne, jotta ei olisi niin usein tarvetta roikkua täällä!
Anteeksi nyt vain, mutta millä ihmeen perusteella, tiedosta puhumattakaan lauot noita ajatuksiasi kuin totuuksina täällä? Et tunne minua, et tiedä elämästäni mitään. Sinulla on vain se, mitä tänne olen kirjoittanut ja omat mielipiteesi asiasta. Mutta totuuden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä! Ne ovat sinun mielipiteistäsi.
Se, ettet arvosta minua, ei ole minulta pois. En kaipaa sinun arvostustasi. Minulla on lähelläni riittävästi ihmisiä, jotka arvostavat ja rakastavat. Se, että olen taitava kirjoittamaan tai asettumaan toisen asemaan ja pukemaan tunteeni sanoiksi, se ei ole minun vikani, eikä myöskään sinulta pois.
"Etsi itsellesi vapaa mies". Minulla ei ole tarvetta etsiä itselleni miestä. En etsinyt tätäkään, jota nyt rakastan. Hän astui elämääni ja jäi siihen. Omasta, vapaasta tahdostaan.
Enkä odota mitään "onnen aukeamista". Tiedän, miten paljon töitä ja tahtomista toimivan parisuhteen ylläpitäminen vaatii. Tyhjän saa pyytämättäkin. Hyvä parisuhde vaatii myös toimivan keskusteluyhteyden ja sen luottamuksen, että toiselle voi kertoa asioistaan pelkäämättä tulevansa torjutuksi tai arvostelluksi. Sen verran syvällisesti olemme asioista ja elämästämme puhuneet, että nykytilanteet muuttuminen helpottaisi miehen syyllisyyden ja ahdistuksen taakkaa, ei pahentaisi sitä. Mutta turha mun sitä on sulle selittää, et usko kuitenkaan.
Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, mutta esitä se mielipiteenäsi, älä hyökkää toisten kimppuun esittän mielipiteitäsi yleisinä totuuksina.
Mitähän sinä olet tekemässä, kun hyökkäät miehen vaimon kimppuun jahtaamalla hänen miestään. Kirjoittaja oli ihan oikeessa siinä, että sua ei voi arvostaa,mutta osu ja upposi! Mietipä, mitkä olis sun fiilikset, kun joku nainen juonis tätä miestä sun selän takana? Olisitko yhtä ymmärtäväinen? Juu, eti VAPAA mies itelles!
Älä välitä "kukkaismeri" ilkeistä kirjoituksista. Ne kertovat enemmän kirjoittajastaan kuin sinusta. Viestinnän abc:hen kohtaan 1. kuuluu kuitenkin, ettei arvostele, mitätöi, määrittele, syyllistä, tuomitse toista ihmistä, ts. puhuu asiasta eikä sen kertojasta. Jos pelkästään näitä pidettäisiin tämän ketjun julkaisukriteereinä, siitä tulisi varsin lyhyt.
Mielestäni tämän viestin miinuspeukutukset kertovat juuri ko. palstan ajattelumallin.
En ole vaimmon kimppuun hyökännyt, enkä jahtaa hänen miestään. Kuten sanoin, hän on kanssani ihan omasta vapaasta tahdostaan.
Nimenomaan jahtaat tuon vaimon miestä ja yrität rikkoa heidän perheensä. Taitaa olla vaan miehen vapaa tahto se, että ei halua rikkoa perhettään. Kovan paikan tullen valitsee aina vaimonsa ja perheensä. Tulet aina olemaan vain se kolmas pyörä, jonka kanssa leikitään niin kauan kuin on kivaa. Tuolla aiemmat kirjoittajat jo totesivatkin, että sinunlaisia naisia ei todellakaan pysty arvostamaan.
Samaa mieltä!
Kuten jollekin jo aiemmin totesin, jjokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta kenekään henkilökohtainen mielipide ei ole absoluuttinen totuus.
Ja mitä miehen vapaaseen tahtoon tulee, niin hän on se, joka on kertonut vaimolleen meistää, hän on se, joka on sanonut vaimolleen, ettei aio lopettaa suhdettaan minuun, hän on se , joka pyytää minua olemaan tukenaan, kunnes löytää tavan rakentaa asiat uudelleen. Hän tietää tasan tarkkaan, että "rumasti sanottuna", minä olen tässä se, joka voi lähteä, jos ei "ole enää hauskaa". Minä en tosin pelaa ihmissuhteilla ja jos olen luvannut vastuuni kantaa ja jonkun tuukena olla, pidän myös lupauksistani kiinni.
Joten eiköhän pidetä pienempää suuta asioista, joista ei oikeasti tiedetä mitään!
Kuka tässä mitään jahtaa?! On yksisilmäistä nähdä "kakkosnainen" jonain saalistajana, vaikka useimmiten on kuitenkin niin, että mies ei milläään ilveellä halua tämän toisen naisen lähtevän suhteesta!
Mutta tällä palstalla nyt kakkoset tullaan aina näkemään kaiken pahan alkuna ja juurena ja ylläpitäjänä...
Mitäs tulet tänne huutamaan suun pitämisestä pienemmällä jos kerrot tarinaasi etkä kestä sitten kritiikkiä, häh.
Olet todella oiva esimerkki manipuloimisen mestari-kakkosesta ja haet täällä oikeutusta tavallesi toimia "taka-piruna" miehelle.
Mies joka tuntuu olevan tosi heikko, käy kyselemässä tukea kakkoselta, eikä ota vastuuta rikkomastaan perhesuhteesta.
Anna parin tehdä omat jutut, sano miehelle että selvitä, eroa heti tai jää sinne, on tässä jo monta päivää memmyt sinullakin tänne kirjoittamisessa eikä mies ole vieläkään eronnut???????????????????????
Hienot puheet ja selitykset eivät muuta sitä, että olet silti se kolmas pyörä ja olet sekaantunut jonkun toisen parisuhteeseen. Olet ollut osallisena tuon vaimon loukkaamiseen. Mies kuulostaa vätykseltä, jonka puolesta naiset joutuvat tekemään päätökset. Miksi hän haluaisikaan tehdä mitään muutosta, kun näin hänellä säilyy koti ja käytettävissä on kaksi naista, jotka vielä tappelevat hänestä. Tilanne ratkeaa vasta sitten, kun jompi kumpi teistä naisista tekee ratkaisun. Uskon, että tilanne ratkeaa vaimon hyväksi. Vaimolla on aikaa odottaa, että mies kyllästyy "leluunsa".
Minulla ei ole ongelmia kestää kritiikkiä, mutta sitä en ymmärrä, että on tarve tehdä omista mielipiteistä yleisiä totuuksia tai kuvitella tietävänsä ja tuntevansa itselle täysin vieraiden ihmisten parisuhteen tilanne. Puhumattakaan siitä, että tiedettäisiin, mitä joku tulee tulevaisuudessa tekemään.
Kaikki toimivat omalla tavallaan, jokaisella on siihen omat syynsä. Minä en pistä miestä selkä seinää vasten, koska se ei ole minun tapani toimia rakentavasti parisuhteessa. Joku tekee niin, laittaa miehen päättämään tässä ja nyt, mutta se ei ole minun tapani.
Ihan miten haluat asian nähdä, tai mitä aspetia haluat korostaa. Sen myönnän, että olen osallisena vaimon loukkaamiseen, siitä kannan vastuuni, mutta että "sekaannun toisten parisuhteeseen", on näkemys, että pyrkisin ehdoin tahdoin itseäni heidän liittoonsa sotkemaan. Ja näin se ei ole.
Se, että mies ei ole vielä eronnut, se on hänen päätöksensä ja hänellä on siihen syynsä. Se, että hän sanoo vaimolleen, että rakastaa minua ja ei missään nimessä aio lopettaa suhdettamme, kertoo omaa kieltään. Mies on tehnyt sen päätöksen, päätöksen jatkaa minun kanssani. Samalla hän on tehnyt myös päätöksen olla panostamatta enää avioliittoonsa. Se, eroaako hän koskaan, sitä en voi tietää. Mutta se, mihin voin luottaa on miehen sana, koska hän ei ole luottamusta minun suuntaani koskaan pettänyt.
Komppaan tätä! Se on vaimojen näkökulma; sekä petetyksi tulleiden, että niiden jotka pelkäävät tulevansa petetyiksi. Kyllä tosiasia on useimmiten se, että ukkomies on se, joka haluaa pitää kiinni tästä vapaasta naisesta, ja vuodattaa krokotiilin kyyneleitä, jos kakkonen sanoo haluavansa lopettaa suhteen.
Näin on, ihmissuhteet eivät ole peliä, jossa toista osapuolta kiristetään tekemään valintoja. Todellinen aito välittäminen perustuu toisen kunnioittamiselle ja sen hyväksymiselle, että kukin toimii tavallaan, ja se tapa on hyvä vaikka se olisi erilainen kuin omasi.
Jos mies on kerran kertonut vaimolleen sinusta, niin mikä voi enää estää häntä eroamasta. Taitaa mies kertoa yhtä kotonaan ja ihan toista sinulle. Vaimo on varmaankin siinä luulossa, että kakkossuhde on lopetettu. Pettäjä on epärehellinen ja valehtelu on hänen keinonsa saada mitä hän haluaa. Ja jos vaimo tietääkin, niin aiotko pitkäänkin jatkaa miehen jalkavaimona? Eipä osoita miehen taholta suurta rakkautta ja kunnioitusta pitää sinut tuossa roolissa.
Ethän sinä ole miehen kanssa parisuhteessa eikä hän ole sinun miehesi. Hän on vaimonsa mies . Elää parisuhteessa vaimonsa kanssa. Sinä olet p...a rattaissa väliaikaisesti. Älä luule itsestäsi enempää.
Totuus lienee se, että vaimo haluaa pitää itseään siinä uskossa, ettei suhde jatku. On se kumma, jos vuosikymmeniä yhdessä olleet eivät tajua, jos puolisolla on toinen! Ei se ole mikään parisuhde silloin!!
Varmasti haluaakin, jos hänelle on sanottu, että suhde on ohi. Sehän on vaan inhimillistä. Jos hänelle on suoraan sanottu, että suhde jatkuu, niin miksi hän kuvittelisi muuta.
Se on psykologisesti inhimillistä, jos ei uskalla katsoa peiliin ja myöntää, että liitto on lopussa. On helpompi sysätä paine ja vastuu eropäätöksestä sille pettävälle puolisolle kuin myöntää itse, että ero on väistämätön, että en ole onnellinen tässä suhteessa. Tiedän sen siitä, että olen itse ollut petetty ja joutunut katsomaan itseäni peiliin suhteen tultua ilmi. Halusin kauan uskotella itselleni, ettei mies oikeasti rakasta tuota toista naista, että hän hakee vain hetken huvia, että jos saan hänet jäämän, olemme taas onnellisia. Mutta lopulta tajusin, että minun on löydettävä oma osuuuteni siihen kaikkeen ja tajusin, etten ollut vastannut enää aikoihin mieheni tarpeisiin vaikka hän oli sitä minulta monesti pyytänyt. En ehkä halunnutkaan sitä ja lopulta olimmme jo kasvaneet myös hyvinn eri suuuntiin.
"mikä enää voi estää miestä eroamasta?"
Meidän tapauksessa sen aikanaan "esti", tai ainakin vaikeutti miehen silloin vaimo. Uhkasi itsemurhalla, kiristi lapsilla, vetosi miehen tunteisiin yhteisen historian, ystäväpiirin ja suvun kautta... Syyt ovat moninaiset.
Nimenomaan vuodattaa krokotiilin kyyneleitä.
Tällä palstalla jos missä törmää karkeaan vastakkainasetteluun, vaikka uskottomuudessa on kysymys vain yhdestä ainoasta asiasta. Eli siitä uskottomuudesta. Jos tämä ymmärrettäisiin, siitä voitaisiin asiallisesti keskustella. Mutta kun ei ymmärretä. Suurin osa kirjoituksista lähtee uskottomuuden kieltämisestä, uskottomien arvostelusta, tuomitsemisesta ym. Sellainen ei ole keskustelua.
Pettämisen syiden pohtiminen velloo tässä keskusteluketjussa puolelta toiselle juupas-eipäs tyyliin. Tutkijateologit Uljas ja Buchert sekä psykologi Kiianmaa pohtivat tätä asiaa kirjassaan "Revitty sydän" (2007). Heidän mukaansa uskottomuus on merkki elämänhallinnan puutteista. Kun sen ymmärtää, ihminen voi kirjoittajien mukaan korjata elämäntapansa, parantaa suhdettaan ja pariskunta voi jopa päästä uskottomuuden yli. Kirjassa todetaan, että petetty osapuoli voi tällöin nähdä, että syy toisen salasuhteeseen ei olekaan hänessä itsessään vaan kumppanin omassa elämässä. Uskottomuus johtuu puolison sisäisistä paineista eikä niinkään parisuhteesta. Näin nämä asiantuntijat selittävät uskottomuusprosessia.
Tuo on kyllä vain yksi kanta ja näkökulma kyseessä olevasta kirjasta! Olen sen itsekin lukenut, kahteen kertaan. Tämä liittyy siihen, että kun ihminen käy läpi omaa identiteettikriisiään, hän on herkempi uskottomuudelle kuin muutoin. Ja siitä kumppanin ei pidä syyllistää itseään. Kirjan asiantuntijat kuitenkin painottavat sitä, että vastuu parisuhteesta on aina molemmilla ja uskottomuustilanteissakin myös petetyn tuli miettiä omaa "panostustaan" ja rooliaan parisuhteessa.Jos uskottomuudesta haluaa oikeasti päästä yli, oikeastaan ainut tapa on rakentaa parisuhde aivan uudelleen, uudelle pohjalle, ja siihen tarvitaan molempien puolisoiden aito halu ja pyrkimys. Halu nähdä omat toimintatapansa ja niiden linkittyminen uskottomuuteen, sekä halu tehdä töitä näiden asioiden "korjaamiseksi", niin että molemmat puolisot voivat kokea tulevansa nähdyiksi ja kuulluiksi omana itsenään parisuhteessa.
En usko, että kukaan asiantuntija sanoo, että "kun uskoton puoliso korjaa elämäntapansa ja asenteensa, pariskunta voi päästä uskottomuuden yli"! Kyllä siinä on molempien katsottava peiliin, muututtava ja kasvettava yhdessä. Enkä tarkoita muuttumista sellaiseksi kuin ei oikeasti ole, vaan sitä, että pitkässä parisuhteessa molemmat yleensä kasvavat ja on tärkeää kommunikoida kasvua niin että joko kasvetaan niin, että voidaan kasvaa yhdessä, tai sitten todetaan, että on parempi kasvaa erillään.
"Kukkaismeri: olit lukenut sen kirjan kahdesti. Kannattaisikohan lukea vielä kolmas kerta? En laittanut tekstiin mitään omiani, teksti on poimittu sellaisenaan kirjan yhteenveto-osasta sivulta 18. Kyllä nuo asiantuntijat sen näin halusivat lukijoille viestittää. Ehkä löytyy tutkijoita, jotka ovat perustellusti eri mieltä. Jotenkin luotan tutkijoiden näkemyksiin enemmän luin yksittäisten henkilöiden omakohtaisiin kertomuksiin: kun on oma lehmä ojassa, se sumentaa ajattelua.
Allekirjoitan tuon; syy toisen salasuhteeseen ei olekaan petetyssä vaan kumppanin omassa elämässä.
Kuinka petetty voi aloittaa omaa muuttumistaa kun ei edes tiedä että toinen pettää jos ei pettäjä sitä itse halua kertoa?
Myöskin se kuinka petetylle tieto pettämisestä tulee vaikuttaa mahdollisesti siihen kuinka uskottomuutta parisuhteessa käsitellään.
Jos pettäjä aloittaa itse rehellisen keskustelun ollaan aivan eri lähtökohdissa kuin silloin kun jäädään "sattumalta" kiinni.
Tärkeintä on se ettei anneta tuon kakkosen käydä manipuloimaan vaan annetaan parin itsensä käydä liittonsa tila läpi.
Lopeta jo tuo louskuttaminen, kukkameri, kyllä osaat kääntää mustankin valkoiseksi, vaikka totuus on , että mies valehtelee vaimolleen ja törkeästi pettää häntä. Ainakin on varma, että manipuloit taitavasti miestä vaimoaan vastaan ja saat asian näyttämään siltä, että suhteenne on oikeutettu ellei kokonaan vaimon vika. Olisit hyvä myyntitykki jollekkin huonolle tuotteelle.
Ihan pakko ottaa kantaa tähän keskusteluun, koska tämän keskustelun suurimman osan kirjoittajien mielipiteet tuntuu olevan kollektiivisesti lukkoon jumiutettu. Kuka tahansa tässä sanoo mitään sitä vastaan, vaikka kuinka rakentavasti, se peukutetaan alaspäin.
Itse en pettämistä hyväksy, mutta eihän kukkaismerikään ole kirjoittanut sitä hyväksyvänsä. Hänhän nimen omaan kertoo asiaa siitä näkökulmasta, mitä itse on oppinut. Hän ei myöskään mitenkään pyri oikeuttamaan pettämistä, edes omalla kohdallaan. Suurin osa lukijoista vain haluaa maalata aloittajan ajatukset muka näyttämään siltä.
Ja jos joku on taitava kirjoittamaan tunteensa ja ajatuksensa sanoiksi, se ei tee hänestä manipulatiivista.
Minä en missään vaiheessa ole vaimoa mistään syyttänyt.
Mieskin on jo varmaan huomannut mikä sanojen kolistelija olet ja jää siihen tärkeimpään ihmissuhteenseensa. Luovuta jo.
Luin noita Kukkaismeren kirjoittamia kommentteja ja niissä vaimo ei tiedä, vaimo aavistelee, vaimo tietää, vaimo on kuullut, mies valehtelee vaimolle, kukkaismeri on tavannut "vain" kerran vaimon, mies on kertonut vaimolle rakastavansa kukkaismerta.
Mikä loppujen lopuksi oikeaa tässä jutussa on se; kukkaismeren on uskottomuus muuttanut täysin skitsoksi jolla ei ole todellisuuden tajua.
Huomaatteko kakkoset kuinka teidän käy; haaveilette siitä mikä ei tule tapahtumaan, mies ei eroa, kaikki salainen on jännää kuten seksi ekalla kerralla.
Jos mies ei puolen vuoden kuluttua ole eronnut ei se sun takiasi eroakaan.
Itse olet eronnut kun rakastuit tähän ukkomieheen, mies ei ole takiasi eikä minkään muunkaan takia eronnut.
Minäkin huomasin että olet jo 2 viikkoa jauhanut täällä, olisi jo siinä ajassa eronnut.
Puhu vain omasta puolestasi. Kirjoittamani voi tuntua ristiriitaiselta, koska se on minun elämääni, ei sinun. On vaikeaa saada kiinni siitä, miten kaikki menee, koska nämä asiat jos mitkä, ovat todella monisyisiä. Kuten jo alussa kirjoitin, olen oppinut ymmärtämään, ettei elämä ole koskaan mustavalkoista, ja toisinaan ihmiset menevät päämääräänsä, mitä erilaisimpia polkuja.
Kirjoitin aloitusviestissäni, että vaimo aivan varmasti aavistaa suhteen, mutta ei halua sitä myöntää. On myös totta, että olen tavannut vaimon kerran. Aikanaan vaimo pyysi minut tapaamaan häntä ja miestään, koska oli saanut tietää suhteestamme ja laittoi miehen selkä seinää vasten. Mies sanoi silloin siinä, että hän rakastaa minua ja lähti siitä kanssani. Tämän seurauksena vaimonsa päätti tehdä tilanteesta vähintäänkin hankalan, uhkailemlla ja kiristämällä erinäisin tavoin. Ja ei, en syytä vaimoa, kerron vain, ettei hän tehnyt tilanteesta helppoa. Hyväksynyt sitä, että miehensä oli löytänyt toisen, jonka kanssa nyt tahtoi elämäänsä jatkaa.
Sovimme miehen kanssa, että koska hän on kuitenkin vastuuntuntoinen mies, hän selvittää asiat ensin vaimonsa kanssa ja hoitaa asiat sillä tavoin, etteivät välit lapsiin mene turhaa ihan solmuun. Aikuisia tässä kun ollaan. Matkan varrella hän on sanonut vaimolleen, ettei aio minusta luopua ja on kotona nyt vain hoitamassa asioita kuntoon, sitä kalabaliikkia, joka miehen eroilmoituksesta nousi. En tiedä, miksi vaimo alunperinkään halusi tavata minut, ja miten hän laittoi miehensä sellaiseen valintatilanteeseen?? Vaimo siis tietää, mutta varmasti haluaa uskotella, että suhteemme olisi ohi. Luonnolisesti hän toivoo sitä. Hänen on pakko aavistaa, mutta ei halua sitä myöntää.
Niin moni kuvittelee, että kakkosille, tai sille miehelle kyse on siitä, että "salainen on jännää". En usko, että se useinkaan on niin. Ainakin meille se oli alusta asti pikemminkin ahdistavaa, ja siksi valitsimme alusta asti kulkea avoimesti yhdessä. Siis siitä asti, kun tajusimme haluavamme oikeasti parisuhteen eikä vain salasuhdetta. Mies ei pelännyt "kiinni jäämistä", sanoi, että kyllä se kuitenkin jossain vaiheessa tulee esiin. Jos kyse olisi vain halusta itää suhteemme salaisena, olisimme toimineet niin, mutta salailu ei anna meille mitään, vaan se että vimme olla oikeasti yhdessä. Sitä kohti tässä on koko ajan menty. Mutkia matkaan mahtuu, mutta ne ovat vain vahvistaneet meitä.
Lopuksi pisti ihan naurattamaan, kun kirjoitat, että "olisi jo kahdessa viikossa eronnut, kun olen täällä jauhanut"! Mitä se tähän mitenkään liittyy?!? Tämä on elämää, ei draamasarjaa.
Päin vastoin kuin haluat uskoa, "sanojen helinää". Mies on onnellinen siitä, että olen jaksanut olla kärsivällinen hänen rinnallaan, uskoa meihin vaikka tilanne ei todellakaan ole ollut aina helppo. Miksi en uskoisi, miksi en olisi siinä? Rakastamme ja hyvksymme toisemme sellaisina kuin olemme. Ei toisen elämää ja päätöksiä voi hoputtaa. Jos toisen kanssa haluaa olla, hänet on hyväksyttävä kaikekseen.
Tiedän tunteen "kukkaismeri". Kun aikanaan tapasin nykyisen mieheni, olimme molemmat tahoillamme naimisissa. Seksi oli hyvää, mutta nyt jälkeen päin, kun olemme eronneet silloisista puolisoistamme, minä ensin, mies myöhemmin, rakastelu on niin paljon parempaa. Mekään emme koskaan pitäneet salailua meidän juttunamme. Sitä taitaa sellaisten olla vaikea ymmärtää, jotka eivät itse ole vastaavaa kokeneet. Uskovat myyttejä ja jouruja, pelkäävät sattuvan omalle kohdalle, ja siksi puhuvat pahaa minkä ehtivät.
Ihanaa syksyä sulle!!!
Joku tuolla edellä kirjoitti, että susta saa sen kuvan, että tavallaan painostat miestä eroon sinun ehdoillasi. Miksi et anna miehen hoitaa eroaan aivan itse ja omaan tahtiinsa? Miksi häärit rinnalla muka tukemassa? Mulle tulee sun jutuista arveluttava kuva siitä, koska todennäköisesti olet verbaalisestikin hyvin lahjakas (kirjoitusten perusteella), niin jotenkin puhut miehen päätä pyörälle, laitat sanoja hänen suuhunsa, jotka hän sitten omina mielipiteinään esittää. Pitääkö paikkansa? Jos ei, niin anteeksi. Mutta joka tapauksessa, antaisit miehen tehdä mahdollisen eropäätöksensä ihan itse. Ilman sinun mitenkään puuttumatta asiaan. Pitäisitte välimatkaa toisiinne, ette tapaisi, ette puhuisi keskenään. Mies saisi aikaa tajuta, mitä oikeasti tahtoo.
Vai pelottaako sua, että mies rauhassa asiaa pohdiskeltuaan tulisi toiseen ratkaisuun?
Millainen on uskottomuuspalstan "kävijäkunta"? Ihmisiä, jotka ovat pettäneet, joita on petetty tai jotka ovat kakkosina. Suurin osa täällä on kuitenkin enemmän tai vähemmän pettyneitä. Ihmisiä, jotka ovat saaneet nähdä, miten puoliso voi loukata, puoliso, josta ei koskaan voisi sellaista uskoa. Sellaista ei unohda koskaan, mutta miten siitä toipuu, se on pitkälti itsestä kiinni. Että haluaa mennä eteenpäin elämässään, sitten kun on siihen valmis.
Yritin aloittaa tänne rakentavan keskustelun uskottomuuden myötä tapahtuneista muutoksista, siitä miten kukin tahollaan on halunnut muuttua. Miten on kasvanut elämänkriisinsä myötä. Sain päälleni aivan hirveän hyökkäyksen, ja lähes kaikki takertuivat alkuperäisen kysymykseni sijaan suhteeseeni, ja lynkkasivat sen. Aluksi ajattelin, että en halua lähteä sitä valottamaan sen enempää, koska en tullut tänne kirjoittamaan sen vuoksi. Sitten tuli tunne haluta "puolustaa" heitä tämän palstan lukijoita, jotka vielä uskovat aitoon rakkauteen. Ja heitä, joilla ei ole tarvetta polkea muita maanrakoon kokemansa kriisin takia. Tai sen vuoksi, että he pelkäävät kriisin ehkä joskus osuvan omalle kohdalle.
Täyttä kokonaiskuvaa en kuitenkaan elämästäni anna, koska se ei kuulu nettiin. Sen tiedän minä, ja tämä mies ja muutama läheiseni. Se riittää. En tullut tänne kirjoittamaan saadakseni "vertaistukea" vaan antaakseni sitä. Koska olen itse kasvanut oman kriisini myötä ison askeleen. Saamani ryöpyn jälkeen keskustelin miehen kanssa siitä, miksi niin kävi, ja ajattelimme sen olevan juuri sitä ihmisten omaa kipua, mutta myös pelkoja. Ja sitä, ettei kukaan voi kuitenkaan koskaan ymmärtä, mitä toisten elämässä todella tapahtuu. Vaikka tähän ketjuun ovat varmasti suurimmaksi osin vastanneet joko petetyt vaimot tai kakkoset, jotka ovat joutuneet pettymään, on joukossa edes jokunen muu. Ja ehkä vielä enemmän on heitä, jotka ymmärtävät viestini pointin, mutta eivät uskalla vastata, koska ainakin tässä ketjussa, kanssani samoin ajattelevien, tähän uskovien, kommentit ja mielipiteet lynkataan. Ei siis ole mieltä jatkaa.
Itse lopetan sen nyt tähän. Tiedän itse missä menen, tiedän miksi kirjoitin tänne ylipäänsä. Halusin antaa jotain siitä, mitä itse olen käynyt läpi ja mitä olen siitä oppinut. Ehkä muutamat tällä palstalla ovat edes valmiita sen ottamaan vastaan. Jos näin on, tälläkin ketjulla oli positiivinen funktio.
Mukavaa syksyä!
Haluan vastata vielä sinulle. En ole miestä koskaan painostanut, emme aseta toisillemme ehtoja. Mies joskus kysyi minulta, miksi en aseta häntä selkä seinää vasten, kuten vaimonsa teki? Sanoin hänelle, etten ole sellainen. Kunnioitan sitä, että hän haluaa hoitaa eron omalla tavallaan.
Olen muutamia kertoja kysynyt häneltä, haluaisiko hän etäisyyttä, mutta hän sanoo haluavansa pitää minut lähellään, olla kanssani. Minä olen ihminen, jonka kanssa hän voi todella puhua. Joka hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on. Hän haluaa olla mun kanssa ja minä hänen. Ei tässä kukaan ketään manipuloi. Mies on fiksu ja vastuuntuntoinen, haluaa hoitaa asiat virheensä jälkeen niin, että tulevaisuus olisi mahdollisimman hyvä.
En tiedä ootko koskaan lukenut kirjoituksiani joidenkin kuukausien takaa, mutta silloin mut lynkattiin täysin, kun kirjoitin siitä, miten rakastuin ukkomieheen, miten miehen ero otti yli vuoden kauemmin kuin minun. Mut yritettiin saada maan rakon ja uskomaan, että mies vaan leikkii mun kanssa. Että jos rakastaisi, olisi jo eronnut. Ja muuta vastaavaa. Ihan samoin ku nyt sulle. Kun kerroin, että mies erosi, kukaan ei. uskonut.
Sittemmin kävin uusioperhepalstalla kyselemässä, onko kellään kokemusta siitä, miten uuden puolison teini-ikäiset lapset voisivat jotenkin tulla väleihin isänsä kanssa, joille äiti erossa kertoi isällään olevan toisen naisen. Väritti tarinaa tietenkin. Ymmärrän ex-vaimon mielipahan, mutta en tarvetta käännyttää lapsia isäänsä vastaan.
Nyt olen toisinaan käynyt täällä uskottomuuspalstalla, ihan jo ammattinikin puolesta, ja kun joskus kirjoitan jotain, nimimerkkiini liitetään yhä se, mitä aikanaan kirjoitin. Mieheni sanoi mulle hyvin, vähän samansuuntaista, mitä säkin olit miehen kanssa pohtineet, että petetyt vaimot ja pettyneet kakkoset, eivät haluaisi suoda ja uskoa sitä onnea sitten kenellekään. Kun oma juttu ei toiminut, ei muidenkaan saisi.
Ehket enää lue tätä, mutta joka tapauksessa olet hieno nainen! Hyvä, että jollain on rohkeutta edes yrittää keskustella rakentavasti ja avoimesti vaikeista ja kipeistä asioista.
Mieshän on vain onnellinen, että hänellä on joku, sillä muutenhan ressukka jäisi tyhjän päälle vaimon heittäessä ulos!
Usein pitkittyneen erot johtuvat siitä, että ei uskalleta tehdä ratkaisua pelosta, että elämä menee vielä huonommaksi. Ei se luottamus ole aina täydellinen siihen pettämiskumppaniinkaan!
Minulta tälläiset toisten parisuhteissa roikkuvat saavat täysin ala-arvoisen arvostelun.
Antakaa perheille rauhaa selvittää ja hoitaa asiansa yhdessä! Nämä kakkostukijat ovat pahanilmanlintuja, uskomattomia.
Ps. Tämä kukkaismeri on täällä aikaisemminkin purkanut mieltään. Tunnistin tuosta vaimon tapaamisesta, kuinka mies silloin valitsi hänet. Eipä se noin yksinkertaista ollutkaan!:)
petos on petos - muistan kyllä tuon kirjoituksen, koska se osui lähelle omaa tilannettani. Siinä oli kuitenkin paljon eroja tämän ketjun aloittajan tilanteeseen; kuten lyhyempi yhdessä olo aika, isommat lapset, ja muutinkaan moni asia ei natsaa yhteen tämän ketjun aloittajan kanssa.
Tämä on uskottomuuspalsta - haloo!! Uskottomuuteen liittyy paljon yhteneväisyyksiä, mikä on tapahtunut yhdelle, tapahtuu monelle muullekin.
Arvaa mikä on säälittävää? Kun luulit tunnistaneesi kirjoittajan kuukausien takaa, heitit oikein hymiön kehiin!! Se kertoo ainakin sinusta juuri sitä, mitä kukkaismeri ja sirkulaari kirjoittivat, että et pysty sallimaan muille onnea, kun et ole itsekään sitä saanut.
Jokainen ansaitsee onnen ja jokainen sitä itselleen toivoo. Mä olen lukenut mielenkiinnolla tätä keskustelua. Mun mielipide on se, että pettäminen on aina väärin, olkoompa tilanne mikä tahansa. Toisaalta ihailen mm. kukkamerta, että uskaltaa luottaa mieheen täysillä. Itse en mitenkään uskaltaisi luottaa ihmiseen, joka kirkkain silmin ja pystyssä päin pystyy pettämään omaa puolisoaan. Mitenkään en voisi oppi luottamaan siihen, ettei tekisi samaa minullekin. Mulle parisuhteen ehdoton perusta on luottamus ja kunnioitus toista kohtaan.
Aika rohkeita naisia. Tajuavat (vai tajuavatkohan), että mies voi tehdä saman tempun heillekin. Siltikin lähtevät kokeilemaan, miten käy.
Mikä on "muka tukemista"?!
Onko se "muka tukemista", että kuuntelee toisen murheita? Että keskustelee hänen kanssaan hänelle tärkeistä asioista? Se, että osoittaa olevansa aidosti kiinnostunut toisesta?
Onko se "muka tukemista", että antaa toiselle aikaa, kun hän sitä pyytää? Että kuivaa toisen kyyneleet, rohkaisee toista, kertoo olevansa aina valmis kuuntelemaan?
Onko "muka tukemista" ajaa toisen luokse kahdensadan kilometrin päähän, kun soittaa, että tarvitsee nyt sinua lähelleen?
Aitoa välittämistä ja rakkautta se on.
Tämä kukkanen kakkonen on aivan sama immeinen joka on kirjuutellu monet tarinat, aloittanut monet jutut.
Tutkin monta aloitusta kolmen kuukauden ajalta ja tyyli on aivan sama, siitä ei ihminen pääse irti, jostakin lauseista tulee se lissu ilmiö kuitenkin esiin.
Kuten tuolla joku kirjoitti että miten uskottomuus muuttaa ihmistä niin tässä esimerkki kuinka nainen on "sekkoontunut".
Mikähän ammatti on sellainen, että uskottomuuspalstalta saa siihen eväitä. Olisi kamalaa kohdata sinunlaisesi sosiaalialan tai terveydenhuoltoalan ihminen. Muutenkin epäilen, että jos pettäminen ei jossain muodossa koske juuri tällä hetkellä itseä, ei tällä palstalla kyllä viitsi edes piipahtaa. Harvoin käyn. Mutta asia on aktuelli jälkipolvessa. Yritän hakea voimaa ymmärtää sitä kakkosta, jota anoppina en jaksa vielä sulattaa. Mutta että joku ammatti ihminen viitsii sanoa kirjoittavansa ammatin takia? Missä ammattietiikka? Voi jessus.
Itse olet tainnut uskottomuuden myötä tulla vaimoharhaiseksi, kun kuvittelet tuntevasi tai tunnistavasti täällä käyviä kirjoittajia! Jätä rauhaan ihmiset, joita et edes tunne!
Olen aivan samaa mieltä jos tämä ihminen ammattinsa vuoksi tämän tyyppisellä palstalla pyörii.
En itse edes tiennyt tämmöistä olevan ennen kuin uskottomuus oman tyttäreni kohdalle iski.
Hänen anoppinsa kanssa olemme lukeneet näitä kirjoituksia ja tulleet siihen tulokseen että pettäjä ja kakkonen ovat toisensa ansainneet, samanlaisia valehtelijoita, toisia ihmisiä jalkoihinsa polkijoita tuntuvat olevan jos nämä jutut ovat totta.
Vaikka olisi oma lapsi kyseessä pettäjänä.
Anoppi totesi että hänen on mahdotonta suhtautua suopeasti uuteen naiseen koska huomaa kuinka manipuloiva, sanat pojan suuhun laittava, härskisti sanoen alapäätään hyväksi käyttävä nainen on.
Vastuu on myös kakkosella, suuri vastuu jos lapsilta koti särkyy.
En ees ole ikinä ollut naimisissa taikka miestä ollu vaivoinani, omat vaivat riittävät.
Tämä on keskustelupalsta ja sinäkin sorruit rauhaani häiritsemään kun luokittelit minut tuntematta minua.
Lue itsekin noita aloituksia niin pääset jyvälle.
Voipi olla että tästä vammaisuudestani tulee kriittisemmäksi.
Ei kukaan aikuinen ihminen anna kenenkään turhanpäiväisen ihmisen avioliittoaan tai kotiaan särkeä. Kyllä siinä on aina todelliset tunteet pelissä, jos avioliitto päätetään ja lasten vanhemmat eroavat. Ei ketään aikuista ihmistä voi kukaan väkisin viedä!
"toisten parisuhteissa roikkujat"??! Miten se on niin kamalan vaikeaa vaimojen katsoa siihen omaan pikku peiliinsä ja ymmärtää, että ei ne kakkoset siinä teidän petollisessa miehessänne roiku vaan kyllä se teidän oma kullannuppunne pyytää ja anoo, ettei nainen lähtisi! Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun on ukkomies itkenyt kakkosen sanoessa lähtevänsä, on lahjoja tuonut ja rakkauttaan todistellut.
Näin se kyllä vaan useimmiten on. Huolimatta siitä, jääkö mies lopulta vaimonsa luo. Usein kuitenkin ukkomies pitää kaikin keinoin kiinni siitä toisesta naisesta. Jos avioliitto säilyy, syyt voivat olla monenlaisia: mies ei uskalla lähteä, mies on vain hakenut vaihtelua arkeen, vaimo kiristää miestä lapsilla, mies ei uskalla itse erota pelätessään menettävänsä lapsensa taib sitten hän tajuaa rakastavansa kuitenkin eniten vaimoaan. Mutta, syy voi olla myös se, että kakkonen lopetti suhteen, vaikka mies kuinka yritti saada häntä jäämään, ja vaimolle tietenin vakuuttelee kotona, miten suuri virhe se oli, ettei se merkinnyt mitään ja hän lopetti suhteen kakkoseen. Todellista syytä, totuutta, ette ehkä koskaan sas tietää, sillä mies on tottunut valehtelmaan vaimolleen, jota pettää.
No sinä olet selvä kakkonen, joka pelkää miehen jättävän.
Minä jättäisin heti tuon miehen, sen verran komialuontoinen olen, että varattuun en koske enkä suo hänelle mitään iloja, ne kuuluvat perheelle. Menköön selvittämään asiansa.
Toinen on että jokaisen petturin vehkeet pitäisi murjoa niin hajalle, että seksiin ei enää pysty, kun senjälkeen vielä haluaa kakkosen, pitäköön.
Sinullapa on rakentava tyyli keskustella
Edellinen kommenttini oli kukkamerelle, mutta hän ilmoitti juuri samoihin aikoihin poistuvansa saitilta. Poistui tai ei eli vaihtoi nimimerkkiään, kun kannatus taitaa supistua tuohon sirkulaariin ja muutamaan muuhun kakkoseen.
Kyllä meitä toisin ajattelevia taitaa tässäkin ketjussa olla valtaosa. eikä varmasti olla petettyjäkään:)
Sinä se jaksat epäillä ja olla kyyninen. Luulet tietäväsi kaikesta kaiken, mutta todellisuudessa piiloudut enemmistön mielipiteiden taa huutelemaan asioita, joista sinulla ei oikeasti ole mitään kokemusta.
Onnea vaan elämääsi!
Niinpä! Helppo se on huudella "me muut" -asenteella, että meitä toisinajattelijoita on ketjussa valtaosa. Ei se ole rohkeutta, että uskaltaa olla samaa mieltä kuin kaikki muutkin vaan se, että uskaltaa tuoda oman näkemyksensä esiin vaikka tietäisi kaikkien olevan eri mieltä.
Olisi ollut mielenkiintoista tietää, onko kukkaismerta ja sirkulaaria koskaan petetty.
Rohkeinta on myöntää, ettei maailma pyöri oman asenteen varassa. Muut tekevät mitä parhaaksi katsovat mitä erilaisemmalla tavalla.
Minä ymmärrän kyllä pointtisi. Onhan kirjoituksissasi todella paljon ilmavaa sanahelinää, etkä ehkä ole niin älykäs kuin itse ajattelet, mikä jo saattaa saada muutamat ihmiset hieman ärsyyntymään, kun eivät sinun mukaasi oikein "ota vastaan" ja hyväksy kaikkea näkemystäsi juuri niinkuin sitä itse tarjoilet, mutta hienoa kun olet jaksanut jakaa ajatuksiasi ja vastata kommentteihin. Siksi tämä ketju lie niin aktiivinen ollutkin.
Tässä ketjussa kirjoitustesi myötä näkyy oiva esimerkki äärinaisellisesta analysoinnista ja selittelystä. Selittelyn mässäilyn lomassa kuitenkin kerroit aidoista tuntemuksistasi ja tilanteestakin jonkin verran, vaikka piti etsimällä etsiä kaikkien muiden merkityksettömämpien selitysten koukeroiden välistä. Hieno homma!
No, tilanteenhan muutti täysin se tieto, että mies on kertonut sinusta vaimolleen, tai saiko itse selville ja mies paljastui, en tiedä, mutta kuitenkin mies ilmeisesti teki selväksi että hän rakastaa sinua eniten ja ei lopeta suhdetta kanssasi. Jos näin on, sehän on ihan reilu peli tässä vaiheessa. Jotenkin et vaan oikein täysin pystynyt myöntämään, että vaimo todella tietäisi edelleen missä mennään, suhde jatkuu ja suunnittelette yhteistä tulevaisuutta. Asia ei taida olla niin, että vaimo tietää kaiken. Kaikesta huolimatta mies ei siis edelleenkään vie asiaa eteenpäin vaikka oli isoin tilaisuus maailmassa, kun suhde paljastui ja vaimoa loukattiin joka tapauksessa? Miksi he eivät eronneet? Onko mies vaimon tossun alla niin paljon että odottaa että hän hoitaa eron? Näköjään. Tosimies, öhh...
Puhtaat jauhot ei pussissa ole. Rakenna sitten tulevaisuutta sille ja uskottele itsellesi että ette varsinaisesti päättäneet ruveta suhteeseen, kuten sanoit eräässä viestissäsi, vaan rupesitte viattomaan, kauniiseen yhteiseen tulevaisuuteen. Tämänkaltaiset ajatukset vievät uskottavuuden muulta sanahelinältäsi. Kaikella sillä yrität uskotella itsellesikin että totuus olisi totuutta kaunihimpi. Siltä näyttää. Jos luulet, että tämän sotkun myötä olet tutustunut tähän mieheen aidoimmin ja syvimmin, ja tunteenne ovat aidoimmillaan, olet väärässä. Reaalielämä on jossain ihan kaukana, kun nyt puhutaan tulevasta arjestanne, joka siis EHKÄ toteutuu jonakin päivänä.
Opit varmasti lisää, jos se aika tulee. Olisi mukava jos tulisit silloinkin sitten kirjoittamaan, kun sinulla on oikeasti syvempää ja mittavampaa kokemusta uskottomuuden tuomista muutoksista, varsinkin siitä uudesta tulevaisuudesta pettäjien kesken. Nyt kun sinulla ei vielä ole siitä kokemusta.
Eikö olekin mahtavaa, että joku osaa kirjoittaa niin hyvin ja aidosti ja koskettavasti kipeästä asiasta, että kahden viikon jälkeenkin keskustlu on näin kiivasta?! Taisi kukkaismerin teksti osua ja upota aika moneen!
"Miten uskottomuus muuttaa sen osapuolia?"
Kakkosen roolissa, en ole itse uskoton, mutta kyllä kakkosena olo on muuttanut minuakin.
En ole milloinkaan ajatellut olevani joskus tilanteessa jossa nyt olen.
Olen muuttunut kovemmaksi. Häikäilemättömämmäksi. Kylmemmäksi.
Enkä ole ylpeä näistä muutoksista.
Olen aina ollut vahva, mutta nyt tunnen olevani heikko ja epävarma. Käyn läpi sisäisiä ristiriitoja, joita en ole tiennyt ennen olevan olemassakaan.
Kukkaismeri, ihailen kykyäsi luottaa ukkomieheen. Toivon teille kaunista tulevaisuutta. Hienoa, kun jaksoit kirjoittaa tuntemuksiasi, tunnistin sieltä paljon tuttuja tunteita.
Kirjoitelmasi oli äärimmäisen surullista luettavaa, jossa koitat oikeuttaa "kärsimyksilläsi" huoraamistasi, jonka edelleen itsellesi oikeutat ja jotain lievitystä omantunnontuskillesi täältä netin pohajttomasta p.kaivosta haet. Sanasi luotettavuudesta tai omasta varmuudesta ettet tule jatkossakin olemaan pettäjänainen on kuin kuolleen henkäys. Harmittaa entisen miehesi ja uuden heilasi vaimon ja perheen kohtalo.
Täysin samaa mieltä kanssasi!
Näillä kirjoituksillahan nämä parisuhteitten ulkopuoliset yrittävät todistella toimiensa oikeutusta itselleen. Jokainen tietää kuitenkin takaraivossaan, että tuo tie ei ole rehellinen ja oikein.
Harmillista kuinka vähän nämä kakkoset ottavat huomioon oman elämänsä pilaamisen. Kakkonen on aina kakkonen ja ulkopuolinen arvostus sen mukaista.
Myöhemmin elämässä voi tulla eteen uusi rakkaus, mutta hän ei sitten voi koskaan arvostaa naista, joka on vuosia roikkunut varatussa miehessä.
Se on myös ihmeellistä, että nämä naiset eivät näe sitä miehen todellista petollisuutta. Valehtelee sinne ja tänne, kuka normaali rehellinen ihminen pystyisi luottamaan?
Nämä jotenkin sosiaalisilta taidoiltaan jälkeen jääneet, joille kelpaavat varatut, kun vapaiden kanssa ei käy flaksi. Huono itsetunto vai mikä siinä on, sillä kyllä näillä joku yhteinen ominaisuus näkyy olevan.
Ps. En ole petetty enkä jätetty, mutta joutunut hyvin läheltä seuraamaan liian monen ihmisen tuskaa! Minulta ei arvostusta näille ulkopuolisille löydy.
Ei voi kyllä mitenkään yleistää, minkälainen on pettäjä sen paremmin kuin kakkonenkaan. Kaikilla on omat syynsä.
Kerro nyt sirkulaari onko sinua koskaan petetty.
Sinulle petos on petos!
Olen myös suhteessa varattuun mieheen, ihan oma valinta!
Olen kaunis nainen minulla on pitkäliitto takana josta jo melkein aikuiset lapset! Olen edelleenkin suosittu ystäväpiirissäni suhteeni ei ole vaikuttanut siihen mitenkään!
Päinvastoin mies on aina tervetullut myös ystävien kotiin.
Työskentelen ihmisten parissa joten omaan hyvät sosiaaliset taidot, en koe myöskään olevani jälkeenjäännyt!
Vapaan miehen saisin koska tahansa, en vain halua enää!Minulla ei myöskään ole huonoa itsetuntoa, nautin siitä kun miten miehet minua katsovat! Olen myös aina iloinen ja elämää rakastava!! Sinuna katsoisin peiliin ja kysyisin kuka olen ja mitä elämältä haluan :))
Hyvin sanottu!
Sinuna kysyisin kuka tämän miehen vaimo on ja mitä hän elämältä haluaa.
"Sinuna kysyisin kuka tämän miehen vaimo on ja mitä hän elämältä haluaa
Ihan jokaisen oma asia mitä elämältään haluaa.
Jos sattumalta haluaa elää uskollisessa parisuhteessa ja luulee niin tekevänsä, tietämättä asioitten todellista laitaa, luultavasti haluaisi elämältä jotain muuta kuin sen valheellisen suhteen, jos vain nämä "iloiset oman onnen sepät" vaivautuisivat sen muillekin osapuolille kertomaan.
Nämä elämäänsä onnellisesti haluamallaan tavalla elävät eivät tunnu koskaan ottavan huomioon sitä, että he samalla tuhlaavat jonkun toisen elämää.
Ap:n miehen vaimo tietää suhteesta, muttei eroa miehestään. Ap ei näin ollen tuhlaa miehen vaimon elämää. Ei kukaan ulkopuolinen tiedä eikä voi ottaa kantaa, tuhlaako joku toinen elämäänsä.
Yleensäkin ihmisillä on "oikeus" sellaiseen ihmissuhteeseen, jonka kykenee saamaan ja pitämään. Jossa tuntee olonsa vähintään suurinpiirtein onnelliseksi. Vaakakupissa painavat eri asiat.
"Ei kukaan ulkopuolinen tiedä eikä voi ottaa kantaa, tuhlaako joku toinen elämäänsä."
Aivan totta, siitä varmaan miinukset :). Joku tuhlaa elämäänsä miettimällä muiden mahdollisia murheita, joita pitää tosina, vaikkei itseasiassa tiedä asiasta mitään.
Kaikki ovat erilaisia. Aina on joku vielä erilaisempi. Tältä pohjalta on hölmöä vaatia kaikille samaa oikeutta.
Elämässä voi haluta sitä sun tätä, mutta kukaan ei saa läheskään kaikkea mitä haluaa. Jotkut asiat menevät ihan päin peetä, omasta mielestä. Ystävä jättää, äitiä ei kiinnosta, puoliso pettää. Sellaista sattuu, sitä kutsutaan elämäksi.
"Jotkut asiat menevät ihan päin peetä, omasta mielestä"
Kyllä, mutta tämäkin voi kääntyä lopulta onneksi. Esim. minulle kerran sanottiin, ettei työt tule jatkumaan määräaikaisuuden jälkeen muutama päivä ennen niiden päättymistä. Olin kovasti pahoillaan, koska minulle oli luvattu jatkoa aiemmin. Mitä tapahtui? Aloin heti paikalla hakea uutta työtä uutterasti. Lähetin viikossa n. 30 hakemusta, joiden joukossa oli yksi vakituinen pesti. Työnantajat ottivat lähes heti yhteyttä, menin haastatteluun. Vakituisen työn haastattelu oli torstaina, maanantaina soitettiin, että saisin paikan. Aloitin seuraavalla viikolla. Ainakin minulle on käynyt näin monesti muulloinkin: harmittelen, ettei jokin asia mene mieleni mukaan. Sitten tapahtuu jotain niin kompensoivaa, että murheesta on tullut onnenpotku.
Aivan samoin on ihmissuhteiden kanssa. Jos vaikka puoliso pettää, sitä voi murehtia lopun elämää tai sitten ottaa asia mahdollisuutena johonkin parempaa. Joko suhde voi kehittyä uusiin ulottuvuuksiin - mikäli molemmilla tahtoa riittää - tai sitten saa mahdollisuuden etsiä itselle entistä ehompi uusi suhde.
Luin koko viestiketjun läpi. Minun ex puolisoni petti minua ja löysin paljon yhteneväisyyksiä ajattelulle mitä minullakin on ollut matkan varrelta. Halusin jatkaa pettämisestä huolimatta, en huomannut kun vasta hetken päästä suhteemme oikeat ongelmat eli sen kuinka erilaisia todella olimmekin ja halusimme eri asioita. Olin katkera tiedän, nyt tajuan että itselleni nuorena kun suhteen solmii ei tajua eikä vielä osaakkaan asioita mitä nyt vanhempana suhteen solmii aika nopeasti harkitsematta, vanhemmiten sitä muuttuu. Pettäminen muutti minut ja ex kumppanini koska lopulta tajusimme ettemme oikeasti saa suhteeltamme kumpainenkaan mitä halusimme. Minä niissä kamalissa tunteenpuuskissa vedin koko lähipiirimme mukaan ja miestä haukuttiin ja sain olla se marttyyri, se ei oikeasti tuonut hyvää oloa lykkäsin väistämätöntä eli en katsonut totuutta silmiin olimme erilaisia erilaiset aatokset ja halut minä halusin muokata toisen ja pakottaa olemaan sellainen kun halusin.Tätä ao aika vaikea pukea sanoiksi ja onneksi erosimme lopulta kasvoin tämän prosessin aikana tajuamaan oikeasti olevamme yksilöita ja haluavani itse olla myöskin yksilö enkä pakottaa myöskään itseäni elämään kulissien ja muun näyttämisen takia vaanihan oman itseni ja saada elämäni raiteilleen kaikin tavoin, sitä se nykyään onkin. Anteeksi olen pyytänyt exältäni sitä, että yritin väkisin pitää iinni pakottamalla johonkin kummaan mitä luulin muiden meiltä ja minulta odottavan.
Olet ymmärtänyt sellaisen asian, jota harva avioliitossa kärsivä ymmärtää! Aina vaan sitä yrittämistä, eikä ymmärretä, että itse voi huonosti siinä suhteessa. Ja se on upeaa, etttä olet katsonut tilannetta myö toisen näkökulmasta! Olet upea ihminen ja ansaitsisit ehdottomasti halauksen!
Ja mitä tuohon marttyyrinä oloon tulee, niin se on normaalia alussa, kun huomaa, että toinen on jollain tapaa pettänyt toisen odotukset! Hienoa, että olet oppinut virheistäsi, etkä tule toistamaan niitä!
Kaikkea hyvää sinulle!
"Hienoa, että olet oppinut virheistäsi, etkä tule toistamaan niitä!"
"Ajan kasvattama" ei tiedä tuleeko toistamaan virheitään. Et sinäkään.
Silloin, kun elämässä oppii jotain, ei tule toistamaan samoja virheitä. On ymmärtänyt menetelleensä väärin. Jos toistaa virheensä, niin silloinhan mitään ei ole oppinut. Järkevää, eikö? ;)
"Silloin, kun elämässä oppii jotain, ei tule toistamaan samoja virheitä."
Asiat eivät ole aina noin yksinkertaisia. Esim. entinen puoliso on ollut liian sitä ja liian tätä. Ihminen huomaa, ettei yksinkertaisesti pärjää sellaisten ihmisten kanssa. On tehnyt virheen, koska on valinnut juuri tuollaisen puolison. Erottuaan hän päättääkin, ettei korvaansa lotkauta samanmoisille ihmisille. Ei ikinä!
Uudessa kumppanissa hän kuitenkin kiinnittää huomionsa paljolti johonkin toiseen huomattavaan seikkaan (ei exän ikäviin siihen eikä tähän), josta on todella riemuissaan ja mielissään. Kuitenkin myöhemmin hän huomaa, että myös uudessa kumppanissa on aika paljon "tätä", jota ei voinut sietää exässä ja jonkamoista kumppania hän päätti välttää. "Tämän" sietäminen onnistuu kuitenkin uudessa suhteessa, oikeastaan se ei haittaa yhtään mitään, koska uudella kumppanilla on tuo jokin toinen riemastuttava huomattava seikka. Täysin samoja virheitä ei voi uusia, koska aika, tilanteet ja ihmiset vaihtuvat.
Kun eroaa huonosta puolisosta. Ei minulle ensimmäiseksi tule mieleen "sietää" yhtään huonoja samankaltaisuuksia uuden miesystäväni kanssa. Vaikka hän olisi kuinka vahvempi hyviltä ominaisuuksiltaan.
Kun eroan miehestä, mietin ensimmäiseksi, että etsin miehen, joka ei samoja huonoja ominaisuuksia omista kuin eksäni. Jos niitä hyviä ominaisuuksiakin löytyy tästä kyseisestä miehestä, niin aina vain parempi!
Olen petetty mies 27v ja olen muuttunut. Olen muuttunut todella kyyniseksi. En tunne enään mitään. Onko niin että ihmisen ainut tarkoitus tässä maailmassa on vain satuttaa toista ihmistä? En tule enään koskaan kykenemään parisuhteeseen.
Älähän nyt. Olet vielä nuori, elämä on edessä. Nuoruuden rakkaus on voimakasta, samoin siitä johtuva sydänsuru. Selviät kyllä ja kykenet parisuhteeseenkin. Elämässä ei taatusti mitään saa, ellei heittäydy ja ole rohkea. Kyynistyminen on elämän myrkkyä.
Ihmisen tarkoitus ei ole satuttaa toista ihmistä, mutta siltä ei voi välttyä elämässä. Joku aina satuttaa, pahastikin. Tarkoitus on, että ihminen selviää haavoistaan huolimatta. Se on tahdosta kiinni. Haavoja, elämän rosoisuutta voi kutsua myös elämänkokemukseksi.
Uskottomuudesta, sekä omasta että kumppanin, voi tulla paljon viisaammaksi, jos pystyy keskustelemaan asiasta asiana, jossa molemmat kykenevät huomioimaan toisen. Mikäli uskottomuuden myötä lähdetään vain arvostelemaan, arvioimaan toista, syyttämään, jne. syntyy vain loputon sanaharkka, joka ei johda mihinkään muuhun paitsi tyytymättömyyteen itseensä sekä muihin, katkeruuteen.
Ha, ha, ha. Kakkosethan on nimen omaan ämmiä, jotka on kateellisia muiden naisten onnelle, sille että muilla naisilla on mies, lapsia, omakotitalo, auto. Tuo kakkosten kateellisuus ajaa heidät iskemään varattuja miehiä ja nimen omaan kakkonen on useimmiten se, joka siihen tekee aloitteen, ei mies. Kakkoset on ämmiä, jotka tuntee nautintoa siitä, että saa viedä toisen naisen miehen ja rikottua kodin. Kakkoset on naisia, jolla ei ole ollut lapsuudessaan minkäänlaista arvokasvatusta.
Kakkosten kompastuskivi on se, että miehet, jotka heihin lankeavat tekevät kakkosista heidän tietämättään kolmosia tai nelosia.
Näin se on pahat teot tuottavat huonoa karmaa ja kostautuvat myöhemmin elämässä.
Niin, kuten sinunkin miehesi. Tuli luokseni eräänä työpäivänä, kysyi voisinko auttaa häntä eräässä projektissaan. Tulimme hyvin juttuun, sekä työasioissa että niiden ulkopuolella. Miehesi on fiksu ja älykkyyteni vetosi häneen. Kuten empaattisuuteni ja haluni aidosti kuunnella häntä. Sinä et kuulema koskaan halua keskustella hänen kanssaan.
Kun aikaa oli kulunut hieman, mies sanoi minulle ymmärtävänsä nyt, miksi suhde kanssasi ei toimi. Kun ajattelet vain itseäsi, etkä lainkaan huomioi hänen tunteitaan ja tarpeitaan. Minä en kuitenkaan ole sellainen kakkonen, joksi "meitä" juuri kuvailit. Olin naimisissa, mutta erosin, koska aloimme suunnitella miehesi kanssa yhteistä elämää. Elämää, jota hän ei enää halua kanssasi viettää.
shangri la - olenpa todella kateellinen sinulle, kun sinulla on mies, joka pitää lisäksesi ei vain yhtä, vaan kahta tai kolmea naista!! Avioliittonne kuulostaa taloineen, lapsineen ja autoineen todella kadehtimisen arvoiselta.
Parisuhde, toimiva sellainen, vaatii monen muun asain ohella vuorovaikutusta. Sekä toisen hyväksymistä ja kunnioittamista. Vaikka kaikki eivät aina vastaisikaan sitä, mitä itse asioista ajattelet.
Itse kirjoitin aiemmin, että monesti pettäjät ovat yrittäneet tehdä paljonkin suhteen eteen ennen kuin päätyvät pettämään. Mutta jos toinen ei mitenkään vastaa sinun yrityksiisi, niin parisuhdetta ei vain saa enää toimimaan. Esim, minun puolisoni sanoi minulle monesti, minun mielipiteeseeni, että "Et sä noin voi ajatella!" tai "Et sä noin voi tuntea!". Kukaan ei voi sanoa niin toiselle. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä ja toisen tunteista ei voi sanoa, ettei niin voi olla.
Kun kerroin, mitkä asiat minunaparisuhteessamme painoivat, puolisoni sanoi, ettei hänestä meillä on ongelmia. Hänellä ei ollut, minulla oli.´Jollekin riittävät eri asiat kuin jollekin toiselle. Kun toiveet ja tarpeet eivät kohtaa, eikä puoliso edes halua keskustella niistä, koska ne eivät ole ongelma hänelle, lienee suhdetta enää turha jatkaa...
Suhdetta ei kannata jatkaa, vaan alkaa huo...raamaan jonkun toisen puolison kanssa. Eiks je?
Olen asiantuntija, kyllä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Pidän työn ja yksityiselämäni erillään! En myöskään ole koskaan huo*annut - saan palkkani ihan muista töistä.
Et kylläkään ole parisuhdealan asiantuntija. Kirjoittaisit hieman toisenlaisia viestejä, jos asiantuntemuksesi liittyisi tähän alaan:)
Jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija.
Miksi sitten petit, etkä ottanut eroa?
En väittänytkään olevani parisuhdealan asiantuntija. Myönsin vain olevani asiantuntija, koska sitä olen. Alalla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.
Totta kai alalla on tekemistä. Parisuhdealalalla sinulla ei siis ole mutu-tuntumaa enempää asiantuntemusta.
"Et kylläkään ole parisuhdealan asiantuntija. Kirjoittaisit hieman toisenlaisia viestejä, jos asiantuntemuksesi liittyisi tähän alaan:) "
Vähättelet ja tyrmäät sirkulaarin:n elämää tässä. Sekö on mielestäsi asiantuntevaa? Mielestäni se ei ole edes normaalia, vaan ilkeää.
"Jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija. "
Niin onkin. Ja vaikkei olisikaan, niin toisen elämä on silti kunnioitettavaa. Kaikilla on oikeus olla sellaisia kuin he ovat.
"Asiantuntijuus". Ollakseen viisas ihminen tarvitsee ennenkaikkea suvaitsevuutta, kykyä olla tuomitsematta ja arvostelematta toisia sekä mutu-tuntumaa, omaa sisäistä tietoa mitä ei ole kirjoitettu kirjoihin ja kansiin. Viisautta ei opetella oppikirjoista. Asiantuntijatkaan eivät ole välttämättä viisaita ollenkaan.
Totesin vain selkeän tosiasian. Sirkulaari ei ole parisuhdealan asiantuntija ja sen hän itse myöntää. Jos hän olisi, hän tuntisi esimerkiksi alan teoriat ja tutkimukset.
Viisas ihminen osaa ottaa myös muut huomioon ja kohtelee muita kuten haluasi itseään kohdeltavan. Onko pettäjä siis viisas?
Ehkäpä sirkulaari tuntee alan tutkimukset ja teoriat, mutta ehkä hänellä on viisautta silti ilmaista myös omia mielipiteitään ja ymmärtää, ettei kaikki mene aina teorioiden mukaan.
Mainitsepa siis muutama alan keskeinen tutkimus ja teoria. Ainakin jossain kohtaa vetosit "tutkittuun tosiasiaan", mutta et sitten osannutkaan kertoa lähdettäsi. Ei tunnu kovin asiantuntevalta..
Asiantuntemus ja asiantuntijuus ei ole vain kirjatietoa. Minä en kirjoita täällä tutkimustiedon takana piileksien vaan uskallan laittaa itseäni peliin, soveltaen elämää teorioihin ja ihmiskäsityksiin.
Tunnen kyllä John Bowlbyt, ja myös sen, miten mm. Shaver ja Hazan ovat soveltaneet ja kehittäneet lapsuuden kiintymyssuhdeteoriaa aikuisrakkaussuhteen teoriaksi. Olen lukenut niin Sinkkosen teokset kuin Kiianmaan tai Hellsteninkin. Minulle on tuttua, miten lapsi jo varhain muodostaa suhteen ensisijaiseen hoitajaansa ja millä merkein tätä voidaan tutkia. Miten eri asiat vaikuttavat siihen, kuten miten äiti katsoo vauvaansa, koskettaa tätä tai vastaa vauvan "viesteihin". Näistä vauva ottaa itseensä paljon ja oppii hakemaan rakkautta sillä tavoin kun hän sitä saa. Usein tämä tapa hakea rakkautta jatkuu aikuisuudessa. Eli aikuinen hakee rakkautta samoilla keinoin tai periaattein kuin hän sitä lapsena tottui saamaan.
Mutta ihminen on moniulotteinen kokonaisuus ja monet tekijät matkan varrella vaikuttavat siihen, mikä hän tänä päivänä on.
On joitakin ammatteja, joissa pitää toimia aivan prikulleen tietyllä tavalla, jotta homma menee oikein, mutta sekä työelämässä että "normielämässä", suurin osa elämästä eletään omiin kokemuksiin perustaen ja niistä oppien. Itseään peilataan muihin ja haetaan responssia omalle toiminnalleen. Sekä työssä että elämässään on hyväksi uskaltaa luottaa myös omaan intuitioonsa, sillä parhaimmillaan intuitio perustuu kokemuksiin, teorioihin ja kaikesta elämän aikana sulautetusta tiedosta muovattuun kokonaisuuteen, jota ei voida kohdistaa mihinkään opukseen.
Jos tosiaan tunnet Bowlbyn teorian ja sen soveltamisen aikuisiän rakkaussuhteisiin, miksi et ole yhdessäkään viestissäsi viitannut siihen mahdollisuuteen, että pettäminen ja tyytymättömyys parisuhteeseen liittyisikin pettäjän kiintymyssuhdemalliin ja tapaan olla parisuhteessa?
Jos tunnet tosiaan tämän alan tutkimuksen ja teoriat, tiedät myös Cullbergin kriisiteorian ja sen, että pettäminen on traumaattinen tilanne. Tiedät, että pettäminen ei ole rakentava tapa lopettaa suhdetta ja muunlaisiakin tapoja on olemassa. Tiedät siis myös avioeron pitkäaikaisvaikutukset lapsiin ja tunnet esimerkiksi Judith Wallersteinin tutkimuksen aiheesta.
Miten kaikki tämä tietämys ei näy millään tavalla teksteissäsi?
Minusta tämä ei ole se paikka, josta kukaan tulisi hakemaan teoriatietoa. Tämä ei ole paikka, jossa juuri ketään lohduttaisi tieto siitä, että "puolisosi pettäminen johtuu todennäköisesti siitä, että hän on pelokkaasti tai välttelevästi kiintynyt.". Tämä on keskustelupalsta "for anyone", tutkimustieto ei liene kovinkaan monesta palstan lukijasta se suurin mielenkiinnon kohde. Tältä palstalta haetaan hyvin usein vertaistukea ja hittoako ketään sillon kiinnostaa Bowlbyn, tai Kallandin tai Cullbergin teoriat! Kun haluan keskustella noista teorioista ja niiden sovelluksista ja vaikutuksista tosielämässä, menen alan konferenssiin.
Saanko puolestani vastakysymyksenä esittää, että miksi sinun kirjoituksissasi ei näy juurikaan omia näkemyksiäsi ja mielipiteitäsi?
En tarkoittanut keskustelua eri teorioista. Tarkoitin niiden soveltamista käytännössä. Esimerkiksi avioeron ottamista mahdollisimman rakentavalla tavalla puolisosi ja lapset huomioiden. Tai parisuhteeseen sitoutumista ja vastuuta sen onnistumisesta.
Minun näkemykseni on helppo tiivistää: läheisten ihmisten kunnioittava kohtelu ja vastuunkanto omista teoista sekä itsereflektio.
"Onko pettäjä siis viisas? "
Ei voi sanoa, kun ei tiedä kenestä pettäjästä on kyse. Myöskin petetyissä on viisaita ja ei viisaita. Viisaudesta ei kuitenkaan koskaan pidä tehdä numeroa. ja jokainen ihminen arvokas sinällään, oli viisaaksi todettu tai ei.
Jos tietää, että ero on kumppanin mielestä maailman kamalin asia, niin silloin on viisaampaa pettää ja kulkea omia polkujaan jonkin aikaa kuin ottaa ero heti paikalla.
"pettäminen on traumaattinen tilanne."
Välillä on, välillä ei.
Kari Kiianmaa on sanonut uskottomuuden johtavan toisinaan parisuhteen loistokauteen.
Avioero vaikuttaa lapsiin pitkällä välillä myös erittäin huojentavasti. Avioeron jälkeen vasta paljastuu kaikki parisuhteen aikaiset kaameudet, jotka ovat tehneet tuhojaan lapsille.
Elämäsi on teorioiden soveltamista käytäntöön? Kyllä se varmasti onnistuu ihmiseltä, jolla ei ole omaa järkeä, tahtoa ja tunteita. Ja jonka kumppani on samanlainen.
"pettäminen ei ole rakentava tapa lopettaa suhdetta "
Suhde ei aina myöskään pääty uskottomuuteen. Pari voi päästä uskottomuudesta yli tai sitten ei. Kummassakin tapauksessa liitto voi jatkua tai sitten ei.
Teoriatieto ja oma järki, tahto ja tunteet eivät ole millään tavalla toisiaan poissulkevia asioita. Paitsi niiden mielestä, joilla ei ole asiaan liittyvää tietämystä:)
Väitätkö todella, että esimerkiksi Jari Sinkkosella ei olisi omaa järkeä, tahtoa ja tunteita?
"Avioero vaikuttaa lapsiin pitkällä välillä myös erittäin huojentavasti."
Onko tämän väittteesi tueksi objektiivisia perusteita?
Jos tietää, että ero on kumppanin mielestä maailman kamalin asia, on viisaampaa hoitaa ero kumppania kunnioittaen ja apua hakien, ei pettäen.
Nyt saan vihat päälleni, mutta entäs sitten. Haluan kertoa teille kaikille, jotka jaksatte tunkea ihmisiä muottiin sen mukaan, minkälaisia valintoja he ovat elämässään tehneet, että ihan turhaan! Kun itse uskaltaa katsoa oman boksinsa ulkopuolelle, näkee maailman väreissä.
Itse sain vihdoin muutama päivä sitten sanottua vaimolleni haluavani eron. 25 vuotta avioliitossa, neljä lasta, melkein aikuisia jo, ja kolme vuotta jatkunut suhde upeaan naiseen, jonka kanssa aion jakaa loppu elämäni. Että on helpottunut olo!
Kun vaimoni jossain vaiheess sai tietää tästä toisesta naisesta, mitä hän teki?! Alkoi uhkailla, kiristää ja raivota. Välillä taas itkien vedota tunteisiini, kun en yhtään ajattele häntä. Että olen ainoa mies kenet hän haluaa... Onpa mielenkiintoiset tavat osoittaa se, että olen ainut. Ei hellyyttä, ei rakastelua, ei yhteisiä harrastuksia ja keskustella ei voinut mistään. Mutta kun kerroin rakastavani toista ja harkitsevani eroa, ei elettäkään yrittää vieläkään tehdä mitään liittomme hyväksi, tai näyttää että rakastaa. Ei yhtään.
Mitä sitten teki tämä toinen nainen, joita kakkosiksi täällä haukutte?? Hän kuunteli minua, minun epävarmuuden tunteitani, sisäisiä ristiriitojani, tuskaani ja ahdistustani. Hän jaksoi kärsivällisesti odottaa kaikki nämä vuodet; illat, viikonloput ja lomat. Totta kai hänkin oli siitä välillä ahdistunut, mutta hän näytti minulle rakastavansa minua. Toisin kuin vaimoni.
Monet asiat pitkittivät eroani, mutta ihan turha täällä vouhkata kakkosiksi kutsumillenne, että "ei se mies sinua rakasta eikä koskaan eroa, jos ei ole muutamassa kuukaudessa eronnut!". Kukkua!!
Ensinnäkin, kun mies "ottaa kakkosen", vaimo ei ole enää ykkönen. Ykkönen tulee siitä naisesta, jonka kanssa halutaan loppu elämä viettää, ei se ole ykkönen, jota haluaa pettää!! Miksi sitä on niin vaikea ymmärtää?!?
"Kun itse uskaltaa katsoa oman boksinsa ulkopuolelle, näkee maailman väreissä."
Näin se menee. Ketju oli täynnä oman boksinsa sisäpuolelle tuijottavien kirjoituksia. Jotkut suosittelevat tai käskivät muitakin toimimaan oman boksinsa sisältä käsin. Kun on putkinäköinen, on näemmä mahdotonta ymmärtää muista ja nähdä maailmaa väreissä.
Edellinen teksti oli selvästi kukkaismeren kynästä ja hänen sanoillaan! Voi miten lapsellista! Siinä oli se hänen kertomuksensa....
Kukaan miehinen mies ei tuollaista tekstiä syydä...
Siis tuo "herkkä ja empaattine"
Ettei tarvitse täällä paranoidisena kyylätä!
Kolmen vuoden sivusuhde ja nimimerkki "herkkä ja empaattinen". Katso nyt edes hiukan peiliin..
petos on petos; mikä on sinulle miehisen miehen tunnusmerkki/-merkit? Eiköhän sekin ole jokaisen oma asia, minkälainen mies ketäkin viehättää. Itse ainakin pidän enemmän herkästä miehestä, joka uskaltaa näyttää tunteensa ja heikkoutensa kuin sellaisesta kukkopoika-machosta.
Sinulle petos on petos..
Et vieläkään ole sinne peiliin vilkaissut katso edes yhdellä silmällä voit iloisesti yllättyä :))
Odotan innolla sitä, kun sirkulaari ja kukkaismeri avautuvat tällä palstalla yhtä ymmärtäväisesti ja "järkiperäisesti" muuttumisestaan, sitten kun heitä on petetty.
Miten sinusta on tullut non kylmä ja kyyninen? Ensinnäkään tämä palsta ei ole vain petettyjä varten. Ja toisekseen, kaikkia ei petetä. Voisit ennemmin yrittää ajatella, että moni löytää aidon onnen elämänsä kriisien jälkeen, mutta sen sijaan sinä toivot muille pahaa.
Nimenomaan. "Ei sympatiaa minulta" ei ole osannut käsitellä oman elämänsä murheita. Kostonhimoisena toivoo samaa muille. Pahinta mitä hän tietää, on että muut selviytyvät ongelmistaan.
Mitä muuta vaihtoehtoja ihmisellä on paitsi edes yrittää ymmärtää, jos heitä on petetty. Ellei tätä tee tulee kyyniseksi kostonhimoiseksi ja pahansuopaiseksi. Kuka sitä haluaa?
Puhumme usein miksi miksi pettää vaimoaan minun kanssani!
Mies yritti vuosia saada läheisyyttä vaimoltaan, ajoi hänet aina pois, olisi halunut että vaimo hiukan huolehtisi itsestään ja laihduttaisi hieman edes vähän. Vaimo lopetti työnsä yllättäin ja jäi kotiin vaikka lapset oli jo teiniikäisiä ja rahaa olisi enemmän tarvinnut!
Uskottomuus kuten myös elämä itsessään muuttaa aina parisuhteen osapuolia johonkin suuntaan. Itseasiassa elämässä mikään muu ei ole varmaa paitsi muutos. Muutoksen myötä seuraavat aina uudet ja yhä uudet valinnat. Tärkeintä kaikessa on asenne ja suhtautuminen elämään. Kokemuksista on mahdollisuus oppia ja oivaltaa - tai vajota pimeään mustaan aukkoon ja sotkea omat asiansa täysin. Mitä paremmin tuntee itsensä, luottaa itseensä, sitä paremmin myös ymmärtää muita.
Minä olin ensin pitkään kakkonen. Sinkkuna aloin tapailemaan naimisissa olevaa miestä. Yritin päästä irti monta kertaa, mutta en kai tosissani, koska mies sai minut aina jäämään, kun ei halunnut luopua minusta/meistä. Vaimo sai tietää, mies vannoi lopettaneensa suhteen, jatkoimme silti - tuttu tarina. Kunnes en jaksanut enää!
Rakastin miestä ihan mielettömästi, ja siksi en jaksanut niitä raastavia hetkiä, kun hän lähti luotani pois ja jouduimme olemaan erossa. Vaikka pidimmekin päivittäin yhteyttä, olisin halunnut nukahtaa hänen viereensä ja herätä siitä aamuisin. Mies itki ja pyysi minua perumaan sanani, kun sanoin, etten jaksa enää näin. Sanoin hänelle, että jatketaan sitten, kun olet oikeasti laittanut eron vireille.
Mies laittoi viestejä ja yritti soittaa. Jätti vastaajaani täyteen kaipauksesta kylläisiä viestejä. Pari kertaa vastasin hänen viesteihinsä, mutta en halunnut tavata. Olin ihan rikki. Olin muuttunut paljon, mutta en halunnut mennä pidemmälle siihen suuntaan, jossa antaisin hajottaa itseäni.
Parin kuukauden jälkeen mies laittoi viestin, että on laittanut eron vireille ja oma asunto on järkättynä. Hän muutti omilleen ja aloimme rakentamaan suhdettamme melkolailla uudestaan, uudessa tilanteessa. Tätä on jatkunut nyt vuoden verran ja suunnittelemme yhteen muuttoa. Ei ole ollut helppoa nähdä ja elää vierellä miehen erokipuilua, tiedänhän itsekin eronneena, mitä se on. Yhdessä ollaan kuitenkin jaksettu ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Olen muuttunut varovaisemmaksi ja tajunnut myös, että olen itse vastuussa onnellisuudestani. Mutta minun on myös uskallettava tarttua siihen, vaikka epävarmuutta pitää aina osata sietää jonkin verran.