Peppuaan yökerhon tanssilattialla tarjoavat naiset

Niin, mitä teillä naiset on mielessä kun yökerhossa lähestytte selkä edellä miestä? Kuinka usein olette täsmälleen tietoisia siitä kuka on takananne ja teette tuon tarkoituksella? Entä vahingossa?

Entä te, jotka teette tuota tarkoituksella; mitä toivotte mieheltä? Kääntymistä teitä kohti? Kättä lantiolle? Erektiota pakaroidenne väliin? Taputusta olkapäälle ja tervehtimistä? Vai onko kyse vain huomionkipeydestänne, jonka ei ole tarkoitus johtaa mihinkään? Vai valitsetteko vain vähiten limaisen miehen ihailemaan näkymiä?

Entä teettekö näissä tilanteissa yhteistyötä kanssanne tanssivan tyttökaverin kanssa?
874323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

Ugh.. missä olet tälläista käyttäytymistä havainnut? Tanssilattialla? No eikös siellä ole tarkoitus tanssia ja liikkua?
Olen kyllä pienen ikäni yökerhoissa käynyt mutta ei ole kukaan minua kohti peruuttanut?
Erikoinen havainto, että juuri sinua kohti peruutellaan?

Äänestä
  • Joskus hienovaraisesti eli niin, ettei voi varmaksi sanoa, joskus taas ihan täysillä työntäen, jolloin ei jää epäselvyyttä. Varsinkin kun sama nainen saattaa tehdä sen useamman kerran illan aikana.
    Joskus 10v sitten oli varmaa, että joku nainen tulee tätä tekemään kun menen tanssimaan. Joskus oli 2-3 naista yhtäaikaa eri puolilla. Nykyisin harvinaisempaa. Naiset kai siveämpiä nykyisin. .tai ehkä kultainen nuoruus jo liian kaukana takana. Nyyh.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Joskus hienovaraisesti eli niin, ettei voi varmaksi sanoa, joskus taas ihan täysillä työntäen, jolloin ei jää epäselvyyttä. Varsinkin kun sama nainen saattaa tehdä sen useamman kerran illan aikana.
    Joskus 10v sitten oli varmaa, että joku nainen tulee tätä tekemään kun menen tanssimaan. Joskus oli 2-3 naista yhtäaikaa eri puolilla. Nykyisin harvinaisempaa. Naiset kai siveämpiä nykyisin. .tai ehkä kultainen nuoruus jo liian kaukana takana. Nyyh.

    " Joskus oli 2-3 naista yhtäaikaa eri puolilla. "

    *total reps* XD

    -En voinut välttyä mielikuvalta jossa 3 naista perse edellä tuuppii miestä eri suunnista ja mies flipperipallona sinkoilemassa... X)

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    " Joskus oli 2-3 naista yhtäaikaa eri puolilla. "

    *total reps* XD

    -En voinut välttyä mielikuvalta jossa 3 naista perse edellä tuuppii miestä eri suunnista ja mies flipperipallona sinkoilemassa... X)

    .

    Tuo on miehen bodyn hyväksikäyttöä

    Myös miehillä on oikeus omaan kehoonsa!!!!!11!!1!!1!!!!

    .

    Äänestä

  • Miehen hyväksikäyttö kirjoitti:

    .

    Tuo on miehen bodyn hyväksikäyttöä

    Myös miehillä on oikeus omaan kehoonsa!!!!!11!!1!!1!!!!

    .

    Älä huoli, ei sun kehoasi kukaan halua hyväksikäyttää.

    Äänestä

  • 5756848 kirjoitti:

    Älä huoli, ei sun kehoasi kukaan halua hyväksikäyttää.

    .

    Mut kyl jäi silti pieni *pelko* päällensä

    .

    Äänestä

Innokkaana bilehileenä olen tehnyt saman havainnon. Luulen sen johtuvan siitä, että halutaan itselle lisää tilaa tanssilattialla. Edestä päin ei ketään kehtää tuupata kauemmaksi (etenkin kun monet tanssivat ringissä kavereineen), joten sitten pakitetaan kuin ei mukamas huomattaisikaan sitä takana tanssivaa.

Kun minua tuupitaan perseelle, liimaan ylensä jalkani lattiaan kiinni ja hetkuttelen vain lantiota ja käsiäni kunnes tuuppia uskoo, että tila täytyy etsiä jostain muualta.

Äänestä
  • Tuosta on ilmiselvästi kyse miesten tehdessä tuota. Varmasti joskus naistenkin kohdalla. Mutta toisinaan se sama nainen saattaa jopa "seurata", löytäen aina saman miehen "tuupittavaksi".

    Sinä siis pyrit karkottamaan peppuaan tarjoavat naiset.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Tuosta on ilmiselvästi kyse miesten tehdessä tuota. Varmasti joskus naistenkin kohdalla. Mutta toisinaan se sama nainen saattaa jopa "seurata", löytäen aina saman miehen "tuupittavaksi".

    Sinä siis pyrit karkottamaan peppuaan tarjoavat naiset.

    Sellaista se on, kun vaimon kanssa itseään nolaa. Tai vaikka olisin sitten poikain kanssa baarissa ja joraisin jonkun muun naisen kanssa. (Ai niin, eihän miehet tanssi kuin pillun toivossa...) ;-)

    Äänestä

Onko tämä jokin yleinenkin ongelma teikäläisellä..?! XD

Oiskohan nyt kuitenkin niin, että naiset vain TANSSIVAT siellä tanssilattialla?! Voisiko tämä olla mitenkään mahdollista..?!

Äänestä
  • Ei. Baarit ovat seuranhakupaikkoja ja seuranhaun alttari on tanssilattia. Suuri osa tanssimaan menevistä menee sinne parittelemaan, eikä tanssimaan. Katso nyt vaikka sitä tanssimista keskimääräisessä baarissa. Hyvä jos jalat liikkuvat. Kädetkin tuopissa ja ennen tupakassa kiinni. Ei sinne todellakaan suurin osa vain tanssimisen riemusta mene.
    Ja niin monta kertaa näiden pepuntuuppaajien kanssakin jotain syntynyt, että selvästi heillä ollut taka-ajatuksia jo alunperin.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Ei. Baarit ovat seuranhakupaikkoja ja seuranhaun alttari on tanssilattia. Suuri osa tanssimaan menevistä menee sinne parittelemaan, eikä tanssimaan. Katso nyt vaikka sitä tanssimista keskimääräisessä baarissa. Hyvä jos jalat liikkuvat. Kädetkin tuopissa ja ennen tupakassa kiinni. Ei sinne todellakaan suurin osa vain tanssimisen riemusta mene.
    Ja niin monta kertaa näiden pepuntuuppaajien kanssakin jotain syntynyt, että selvästi heillä ollut taka-ajatuksia jo alunperin.

    " Baarit ovat seuranhakupaikkoja ja seuranhaun alttari on tanssilattia. Suuri osa tanssimaan menevistä menee sinne parittelemaan, eikä tanssimaan. "

    -Älä puhu paskaa! XD

    Naurettavaa todeta jotain tollasta ykskantaan asiasta joka on kaikkea muuta kuin fakta (paitsi ehkä sun päässä). Vai kuvitteletko sinä tietäväsi miten kaikki tai edes suurin osa tanssilattialle eksyvistä naisista ajattelee..?! Melko paksua...jopa sulta.. X)

    No tietysti tuossa oli kärjistystä, ei se kaikilla noin ole. Mutta aika monella kuitenkin.
    Eihän siellä kaikki tule peppu edellä vastaankaan. Aika moni kuitenkin.
    Prosentteja siitä kuka sinne menee vain miestä metsästämään ja kuka vain tanssimaan en ala heittämään. Miehistä kyllä yli 50% menee etsimään naista. Sen näkee juuri siitä tanssitavastakin. Silmät skannaavat, jalat eivät välttämättä liiku lainkaan.. Miehet tönivät toisiaan päästäkseen parhaille paikoille (eli kauniiden naisten tuntumaan) jne..

    Oikeastaan tämäkin kirjoitukseni oli turhaa selittelyä, kun jo tuolla aiemmassa sanoin "suuri osa" ja "suurin osa" eli en naulannut mitään yleistystä kaikkien naisten ajattelusta. Se oli taas vain sinun yleistyksiä metsästävän mielesi aiheuttama väärinkäsitys.

    "Se oli taas vain sinun yleistyksiä metsästävän mielesi aiheuttama väärinkäsitys. "

    -Tai sitten olen vain niin turtunut teikäläisen kirjoituksiin, joissa enemmän kuin usein vedetään hatusta ja täysin perustelemattomasti yleistyksiä joita julistat faktoina. ;)

    Äänestä

  • Joo, ihan käsittämätön kysymys ap:lla...

    Eiköhän siellä tanssilattialla ole tarkoitus tanssia ja mahdollisesti iskeä sopivaa miestä.

    'Sellaiselle kiinnostavalle komealle miehelle hymyillään ja flirttaillaan, pyritään kasvotusten. Epäkiinnostaville miehille käännetään selkä.

    Äänestä

Naisten soidinmenoihin kuuluu itsensä vatkaaminen, tukan nakkelu ja miehelle avujensa esittely. Mitä ihmeellistä tossa nyt on? Pikku flirtti ei ole koskaan pahasta.

Äänestä
  • .

    Mieheen * TÖRMÄÄMINEN * ja muunkinlainen * TUUPPIMINEN * on kyllä *TÖRKEÄÄ* käytöstä!1!!!!!!!1!!!

    Har!

    .

    Äänestä

täydellä tanssilattialla ei mikään harvinaisuus että noin käy, kun sitää tilaa ei hirveösti ole, eikä sinne taakse viiti koko ajan kyyläillä. siihen jos lisätään vielä hyvä humalatila, niin ei tule niin kiinnittäneeksi huomiota siihen, tuuppiiko jotakuta vai ei.

Äänestä

Noita: "Kääntymistä teitä kohti? Kättä lantiolle? Erektiota pakaroidenne väliin? "
Ja siitä luonnollinen jatkumo.

Mutta musta tuleekin kännissä hirveä lortto enkä siks käy niissä enää. Ikinä.

Äänestä
  • Kiitos suorasta vastauksesta. Ihmeen kauan sitä saikin odottaa, vaikka anonyymipalsta.

    Äänestä

  • Ja tokihan se tarkoittaakin, että jos yks nainen on lortto, ni kaikki muutkin ovat sitä... X)

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    Ja tokihan se tarkoittaakin, että jos yks nainen on lortto, ni kaikki muutkin ovat sitä... X)

    Ei kukaan ole väittänyt kaikkien naisten käyttäytyvän noin. Missä kohtaa sinulle tuli tuollainen käsitys?

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Ei kukaan ole väittänyt kaikkien naisten käyttäytyvän noin. Missä kohtaa sinulle tuli tuollainen käsitys?

    Ja kuitenkin odotit juuri tuota kommenttia kuin kuuta nousevaa...miksiköhän..? ;)

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    Ja kuitenkin odotit juuri tuota kommenttia kuin kuuta nousevaa...miksiköhän..? ;)

    Siksi, että SEKIN näkökulma tulisi esiin viimein, kun tiesin tuollaisia naisia kuitenkin olevan paljon. (huom. en sano tässäkään kaikkien olevan, enkä sano prosentteja. Melkein jopa yökerhosta heitä kuitenkin löytyy).

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Kiitos suorasta vastauksesta. Ihmeen kauan sitä saikin odottaa, vaikka anonyymipalsta.

    eipä kestä. itseasiassa ihan sattumalta muistin että heitin tähän ketjuun ja nyt kun luin näitä olen järkyttynyt. Tajusin olevani kivikautinen keissi ja itsekin ajattelevani että mies joka haluaa ja näyttää sen, on mies. Ja nainen joka haluaa ja näyttää sen, on lortto.

    Ja nyt kun mä olen ruoskinut itseäni maanrakoon viimeisimmästä kuviosta ja pyhästi päättänyt ettei koskaan enää, olen tilanteessa missä himoitsen hullun lailla yhtä miestä. Ja mitä mä teen kun me viimein törmätään ja katseet nauliutuu ...käännän katseeni pois ettei se, himo, vaan näkyisi musta... Mahtavaa! Kumpi onkaan teeskentelyä, näyttää se vai olla "asiallinen".

    Mitä tohon varsinaiseen aiheeseen tulee niin omien ja naisystävieni edesottamusten tiimoilta sanoisin että osa haluaa sitä, osa haluaisi mutta ei "voi" syystä tai toisesta, osa haluaa härnätä, osa haluaa mitata markkina arvoansa ja palata sitten illan jälkeen tyytyväisyyttä hyristen mukuloidensa ja ukkonsa hoteisiin. Tossa ainakin joitakin syitä, mahdollisesti on muitakin.

    mies32, sä varmaan näät ton joidenkin kommentoijien nillityksen läpi. Ei sitä kaikille tarjota eikä kaikilta kerjätä. Edes lortot. Sä oot selvästi niitä joista siveyden sipulitkin näkee märkiä päiväunia. Onneksi olkoon ja ota siitä ilo irti.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Siksi, että SEKIN näkökulma tulisi esiin viimein, kun tiesin tuollaisia naisia kuitenkin olevan paljon. (huom. en sano tässäkään kaikkien olevan, enkä sano prosentteja. Melkein jopa yökerhosta heitä kuitenkin löytyy).

    Toki varmasti jokaiseen ryhmään, olipa se kuinka marginaalinen tahansa, löytyy menijöitä. Mutta mitä se todistaa..?!
    Kun puhutaan jostain yleisestä käyttäytymismallista, niin nämä marginaaliset tapaukset voi yleensä ihan suosiolla sivuuttaa.

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    Toki varmasti jokaiseen ryhmään, olipa se kuinka marginaalinen tahansa, löytyy menijöitä. Mutta mitä se todistaa..?!
    Kun puhutaan jostain yleisestä käyttäytymismallista, niin nämä marginaaliset tapaukset voi yleensä ihan suosiolla sivuuttaa.

    No ei tämä pepputanssi ihan marginaalinenkaan ilmiö ole, vaikkei varmaan yli 50% naisista sitä olekaan harrastanut.

    Äänestä

  • ei teeskennellä kirjoitti:

    eipä kestä. itseasiassa ihan sattumalta muistin että heitin tähän ketjuun ja nyt kun luin näitä olen järkyttynyt. Tajusin olevani kivikautinen keissi ja itsekin ajattelevani että mies joka haluaa ja näyttää sen, on mies. Ja nainen joka haluaa ja näyttää sen, on lortto.

    Ja nyt kun mä olen ruoskinut itseäni maanrakoon viimeisimmästä kuviosta ja pyhästi päättänyt ettei koskaan enää, olen tilanteessa missä himoitsen hullun lailla yhtä miestä. Ja mitä mä teen kun me viimein törmätään ja katseet nauliutuu ...käännän katseeni pois ettei se, himo, vaan näkyisi musta... Mahtavaa! Kumpi onkaan teeskentelyä, näyttää se vai olla "asiallinen".

    Mitä tohon varsinaiseen aiheeseen tulee niin omien ja naisystävieni edesottamusten tiimoilta sanoisin että osa haluaa sitä, osa haluaisi mutta ei "voi" syystä tai toisesta, osa haluaa härnätä, osa haluaa mitata markkina arvoansa ja palata sitten illan jälkeen tyytyväisyyttä hyristen mukuloidensa ja ukkonsa hoteisiin. Tossa ainakin joitakin syitä, mahdollisesti on muitakin.

    mies32, sä varmaan näät ton joidenkin kommentoijien nillityksen läpi. Ei sitä kaikille tarjota eikä kaikilta kerjätä. Edes lortot. Sä oot selvästi niitä joista siveyden sipulitkin näkee märkiä päiväunia. Onneksi olkoon ja ota siitä ilo irti.

    Jäikin huomaamatta tämä vastauksesi.
    Joo, tuon kyllä huomaa selvästi, että monelle kyseessä vain egoboostia, että voi palata sitten perheensä tai ainakin ukkonsa huomaan, koska eivät nuo kiimaiset tanssit aina mihinkään johda. Mutta niinhän se on miehelläkin monesti, joskus sitä tanssii vain paremman tekemisen puutteessa ja egoboostiksi läheiseksi käyvän naisen kanssa.

    Itse olen kyllä vähentänyt tuota tarjokkaisiin käsiksi käymistä jo mainitun aikuistumisen lisäksi senkin takia, että ei ihan aina voi olla varma onko nainen tuppautumassa siihen tarkoituksella vai vahingossa. Ja tuntuu, että tarkoituksella tuppautuvatkaan eivät aina halua samaa kuin sinä, vaan joskus ainakin esittävät järkyttynyttä kädestä lanteillaan. Tosin on sitäkin käynyt, että ensin esitetään järkyttynyttä, sitten kohta hymyillen tullaankin takaisin "tappituntumalle".

    Täyslortto olet vasta sitten kun tarjoat lähes kaikille. Tuo on vasta puolilorttoilua jos tarjoaa peppuaan vain itseä miellyttäville miehille.

    Äänestä

  • ei teeskennellä kirjoitti:

    eipä kestä. itseasiassa ihan sattumalta muistin että heitin tähän ketjuun ja nyt kun luin näitä olen järkyttynyt. Tajusin olevani kivikautinen keissi ja itsekin ajattelevani että mies joka haluaa ja näyttää sen, on mies. Ja nainen joka haluaa ja näyttää sen, on lortto.

    Ja nyt kun mä olen ruoskinut itseäni maanrakoon viimeisimmästä kuviosta ja pyhästi päättänyt ettei koskaan enää, olen tilanteessa missä himoitsen hullun lailla yhtä miestä. Ja mitä mä teen kun me viimein törmätään ja katseet nauliutuu ...käännän katseeni pois ettei se, himo, vaan näkyisi musta... Mahtavaa! Kumpi onkaan teeskentelyä, näyttää se vai olla "asiallinen".

    Mitä tohon varsinaiseen aiheeseen tulee niin omien ja naisystävieni edesottamusten tiimoilta sanoisin että osa haluaa sitä, osa haluaisi mutta ei "voi" syystä tai toisesta, osa haluaa härnätä, osa haluaa mitata markkina arvoansa ja palata sitten illan jälkeen tyytyväisyyttä hyristen mukuloidensa ja ukkonsa hoteisiin. Tossa ainakin joitakin syitä, mahdollisesti on muitakin.

    mies32, sä varmaan näät ton joidenkin kommentoijien nillityksen läpi. Ei sitä kaikille tarjota eikä kaikilta kerjätä. Edes lortot. Sä oot selvästi niitä joista siveyden sipulitkin näkee märkiä päiväunia. Onneksi olkoon ja ota siitä ilo irti.

    Mitä tulee tuohon himon näyttämiseen, niin en minä ainakaan naisesta mitään lorttoa ajattele jos sellaisia katseita saan osakseni. Olen sen verran itsekeskeinen, että kuvittelen sen johtuvan vain minusta ja naisen ja itseni välisestä kemiasta, enkä ajattele sen pidemmälle, että käyttäytyykö nainen samoin monen muunkin miehen kanssa.
    Tietysti jos huomaisi vaikka baarissa naisen katsovan samalla himoilmeellä kaikkia miehiä, laskisi se tunnelmaa ja voisi jopa saada ajattelemaan, että "onpa siinä lortto".
    Eli näytä vaan se himosi sille miehelle, jota himoat. Jos hän siitä säikähtää, niin ei tainnut olla sinulle oikeaa tyyppiä muutenkaan. Turhaan esität sitä siveyden sipulia jos et kerran sitä aidosti ole kuitenkaan. Ennemmin tai myöhemmin totuus tulisi ilmi kuitenkin.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    No ei tämä pepputanssi ihan marginaalinenkaan ilmiö ole, vaikkei varmaan yli 50% naisista sitä olekaan harrastanut.

    Pepputanssi itsessään ei ole marginaalinen ilmiö, mutta se miten sinä sen tulkitset sen sijaan on. ;)

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Mitä tulee tuohon himon näyttämiseen, niin en minä ainakaan naisesta mitään lorttoa ajattele jos sellaisia katseita saan osakseni. Olen sen verran itsekeskeinen, että kuvittelen sen johtuvan vain minusta ja naisen ja itseni välisestä kemiasta, enkä ajattele sen pidemmälle, että käyttäytyykö nainen samoin monen muunkin miehen kanssa.
    Tietysti jos huomaisi vaikka baarissa naisen katsovan samalla himoilmeellä kaikkia miehiä, laskisi se tunnelmaa ja voisi jopa saada ajattelemaan, että "onpa siinä lortto".
    Eli näytä vaan se himosi sille miehelle, jota himoat. Jos hän siitä säikähtää, niin ei tainnut olla sinulle oikeaa tyyppiä muutenkaan. Turhaan esität sitä siveyden sipulia jos et kerran sitä aidosti ole kuitenkaan. Ennemmin tai myöhemmin totuus tulisi ilmi kuitenkin.

    puolilortto :D jooh ja sitäkin vaan sinkkuaikoina. ehkä sitä ei pitäs ottaa itseänsäkään niin vakavasti. jos leikityttää niin leikkii, tuskin siinä kukaan rikki menee.

    kyllä ainakin niissä mun tapauksissa siinä miehessä on aina jotain.

    mä taidankin ottaa neuvosta vaarin. se ei pelaa joka pelkää jne. jos mä en tee sen miehen suhteen mitään niin ammun itseäni varmuudella jalkaan, jos teen -onpahan ainakin kokeiltu.

    huomenna aion olla tuhma. take care :)

    Hyvää tuhmailua. Näitä kun pääsisi katsomaan kärpäsenä katosta.
    Todennäköisesti saat sen miehen. Jos et, niin onpa sekin sitten loppuunkäsitelty ja voit alkaa etsimään uusia tuulia.

    Äänestä

Eli ainut "oikea" vastaus on se mitä sä toivoit tuon käyttäytymisen olevan, ja muita vastauksia ei hyväksytä? Tuolla logiikalla pärjääkin varmasti hyvin elämässä:D

Äänestä
  • Onhan muitakin hyväksytty tietysti, valtaosa vaan miehiltä, jotka eivät kyseistä ilmiötä ole edes havainneet tai naisilta, jotka eivät tuota käytöstä harrasta, eivätkä myönnä tai havaitse muidenkaan tekevän. Siis kukaan ei ole oikeastaan vielä vastannut kysymykseen, vaan ovat puhuneet aiheen sivusta, kun puhuneet vahingoista ja ruuhkan mukanaan tuomasta sattumasta, kun oli kyse nimenomaan tarkoituksellisesta pepun tarjoilusta. Tämä kl. 00:47 vastannut oli ensimmäinen, joka puhui siitä mistä oli kyse aloituksessani.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Onhan muitakin hyväksytty tietysti, valtaosa vaan miehiltä, jotka eivät kyseistä ilmiötä ole edes havainneet tai naisilta, jotka eivät tuota käytöstä harrasta, eivätkä myönnä tai havaitse muidenkaan tekevän. Siis kukaan ei ole oikeastaan vielä vastannut kysymykseen, vaan ovat puhuneet aiheen sivusta, kun puhuneet vahingoista ja ruuhkan mukanaan tuomasta sattumasta, kun oli kyse nimenomaan tarkoituksellisesta pepun tarjoilusta. Tämä kl. 00:47 vastannut oli ensimmäinen, joka puhui siitä mistä oli kyse aloituksessani.

    No ok, otetaan nyt sen verran takaisin, että olihan aloituksessani puhetta myös vahingoista. Eli siltä osin ihan aloituksen mukaisia vastauksia tullut jo aiemmin. Tahallisuuden osalta tämä 00:47 oli siis ensimmäinen.

    Äänestä

en käy diskohelveteissä

Äänestä
  • Mitä se meille kuuluu, missä sinä et käy? Etsittiin selitystä naisten käyttäytymiseen baarissa. Onko sinulla pakonomainen tarve tuoda itseäsi esiin?

    Äänestä

  • et kyllä käy kotisi ulkopuolella ilmeisesti muutenkaan. äidin helmoissa on paras pyörittää peppuaan..

    Äänestä

  • hahahahaaa. kirjoitti:

    et kyllä käy kotisi ulkopuolella ilmeisesti muutenkaan. äidin helmoissa on paras pyörittää peppuaan..

    kiva jos sinäkin saat edes jotain naiskontaktia, vaikka se olisikin vain äidin kanssa pepun pyörittely :)

    Äänestä

  • mifelocker kirjoitti:

    Mitä se meille kuuluu, missä sinä et käy? Etsittiin selitystä naisten käyttäytymiseen baarissa. Onko sinulla pakonomainen tarve tuoda itseäsi esiin?

    jos ei hakeudu tuollaisiin paikkoihin niin ei ole myöskään moisia ongelmia ;)

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    kiva jos sinäkin saat edes jotain naiskontaktia, vaikka se olisikin vain äidin kanssa pepun pyörittely :)

    Puhuin ihan sinusta. en itsestäni..

    Äänestä

  • hahahaaa kirjoitti:

    Puhuin ihan sinusta. en itsestäni..

    hoho niinvarmaan :D

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    hoho niinvarmaan :D

    Miten kun tulee semmoinen kuva, että ei kai sinulla voi olla naisjonokaan oven takana odottomassa, kun näyttää olevan vähän huonosti tuon kontaktipuolen.

    Äänestä

  • mifelocker kirjoitti:

    Miten kun tulee semmoinen kuva, että ei kai sinulla voi olla naisjonokaan oven takana odottomassa, kun näyttää olevan vähän huonosti tuon kontaktipuolen.

    missä vaiheessa olen sanonut että minulla on naisjonoja?

    sitäpaitsi, minun arvoihini kuuluu tapailla VAIN YHTÄ naista kerrallaan ;)

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    missä vaiheessa olen sanonut että minulla on naisjonoja?

    sitäpaitsi, minun arvoihini kuuluu tapailla VAIN YHTÄ naista kerrallaan ;)

    Jonossa on käsittelyssä yksi kerrallaan, loput odottavat vuoroaan.

    Äänestä

Joo-o maailmassahan näkee ja kuulee sen mitä haluaa nähdä ja kuulla.
Näiden palstojen epätoivoiset miehet näkevät heitä haluavia naisia kaikkialla, mutta ihme ja kumma, että yli kolmekymppisinä ollaan vielä poikuus tallella.
Siis missä nämä kohti peruuttelevat ja himokkaat naiset loppupeleissä ovat, kun tosiaankin poikuus säilyy eläkeikään saakka?

Äänestä
  • On niiden kanssa monet kiihkeämmätkin hetket vietetty kuin vain peppu vasten peppua bum-bum-tanssittu. Ehkä on tosiaan kannattanut nähdä haluamansa.. On sillä ainakin tulosta tullut tällä rintamalla.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    On niiden kanssa monet kiihkeämmätkin hetket vietetty kuin vain peppu vasten peppua bum-bum-tanssittu. Ehkä on tosiaan kannattanut nähdä haluamansa.. On sillä ainakin tulosta tullut tällä rintamalla.

    No se nyt on ainakin varma, että kaupan kassajonoa lähemmäksi naista et ole koskaan päässyt.
    Ainahan sä täällä itket, ettet saa naisia eli epätoivoinen vonkaamisesi ei ole kantanut hedelmää.
    Multinikkisi eivät tosiaankaan ketään hämää. No kukin tyylillään, toisilla on elämä ja toisten elämä on vain keskustelupalstojen todellisuus, jossa sen voi värittää mieleisekseen.
    Ja siinä omassa todellisuudessaan voi kätevästi kuvitella, että kaikki naiset haluavat sua ja sulle esiintyvät, no eihän se ketään häiritse, joten anna tulla vaan. Tännehän näitä tarinoita mahtuu ja niitä on toisinaan tosi hauska lueskella.

    Äänestä

  • Syvästi säälin myös kirjoitti:

    Jos oletkin erehtynyt multinikkailustani, niin mitä johtopäätöksiä sinun pitäisi tehdä?
    Ihan vainoharhaisuuteen ja kateuteen liittyen?

    Äänestä

Itse kuulun myös niihin miehiin, joille naiset monesti tanssilattialla saattavat työnnellä takapuoltaan eli tiedän, mitä tarkoitat. Tilanteet ovat monesti olleet kiusallisia, sillä olisi kivempi avoimesti kohdata toinen ihminen ja vaikka sanoa ensin käsipäivää. Näin voisi esimerkiksi helposti kertoa olevansa varattu ja peli olisi selvempi.

Peruuttamalla annetaan miehelle lupa tehdä aloite näyttämällä hyväksyminen ja saadaan mies arvioimaan hänen kiinnostavuutensa. Jos mies ei kiinnostukkaan, nainen voi säilyttää oman arvonsa ja jatkaa tanssimista, silä hänhän ei ole mitään aloitetta tehnyt.

Äänestä
  • Vielä joskus 10v sitten sitä surutta aloittikin tutustumisen pakaroista, mutta nykyään tosiaan voisi ensin tervehtiä ja vaikka kätellä. Pepusta aloittaminen tuntuu jo vähän lapselliselta.

    Äänestä

  • Henkilökohtaisesti kyllä jää tuohon kutsuun vastaamatta, vaikka muuten kyseinen nainen voisikin kiinnostaa. Ei kuulu tapoihini tarttua tuntematonta naista tanssilattialla perseeseen. Mielestäni perseeseen tarttumisesta on hyvin lyhyt matka seksiin eikä tanssilattia ole sille oikea paikka.

    Mieluummin pyytää mukaansa pöytään ja siellä jutellaan ja flirttaillaan ja jätetään se perseeseen tarttuminen jatkoille.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Vielä joskus 10v sitten sitä surutta aloittikin tutustumisen pakaroista, mutta nykyään tosiaan voisi ensin tervehtiä ja vaikka kätellä. Pepusta aloittaminen tuntuu jo vähän lapselliselta.

    .

    "Olemmeko jo tavanneet"

    Har!

    .

    Äänestä

Yllättävin tulos kyselystä on se, että suurin osa ei ole edes havainnut kyseistä käytösmallia, vaikka se on joka iltaista maamme yökerhoissa. Yhtä sokeita tälle vaikuttavat olevan kummatkin sukupuolet. Johtuisiko siitä, että suurimmalle osalle miehistä tuota ei tehdä, suurin osa naisista ei sitä tee ja ne jotka tekevät, eivät paljon aiheesta kehtaa kavereilleensakaan puhua?

Äänestä
  • vai olisko jengi niin kännissä baarissa (suomesta kun kyse) ettei ne muista mistään mitään.... en nyt lähtis tutkimusapurahoja sulle kyllä myöntämään....minkään asian tutkimiseen.

    Äänestä

se jää sulla ikuiseksi arvoitukseksi :) Saat miettiä kysymyksiisi vastausta....sillä aikaa kun tosimiehet keskittyy johonkin ihan muuhun...

Äänestä
  • En ole niin putkiaivo, ettenkö pystyisi näitä pohtimaan samalla kun käteni ovat viimeisimmän tarjokkaan lanteilla.
    Sillä välin eräs "tosimies" keskittyy haaveilemaan vallasta päättää tutkimusapurahoista..

    Äänestä

Heips!

Itselläni tuo "pepun tarjoaminen" on ollut se vihoviimeinen keino, jolla yritän saada seuraa, kututanssi :D Eli hakeudun miellyttävän oloisen miehen läheisyyteen ja hivuttaudun lähituntumaan, yrittäen saada miehen huomion. Yleensä tanssin kasvot miestä päin ja käännyn ympäri jos huomaan miehen kiinnostuvan. Tarkoituksena olisi, että asiat etenisivät luonnollisella tavalla ;) Toisinaan taas kaipaa vain huomiota, mutta jos homma tuntuu mukavalta ja juttu luistaa niin mikä jottei.
Harva mies on uskaltanut laittaa kädet lantiolle, vaikka sitä olisin toivonutkin. Suotavaa olisi myös puhua jotain, tervehtiä, kysyä nimeä jne.

Äänestä
  • Puhuminen takaapäin on vähän hankalaa..

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Puhuminen takaapäin on vähän hankalaa..

    .. muttei mahdotonta. Tekee tilanteesta intiimimpää kun mies puhuu korvaan takaa päin.

    Äänestä

Nainen ei ajattele kuin edessä olevaa miestä tanssilattialla tai sivulla. Takamus on siis oman kiinnostuksesi kohde, eikä naisella ole mitään tekemistä sen kanssa.

Äänestä
  • Kyllä naisella on kovasti tekemistä takapuolensa kanssa ja toivottavasti minullakin pian.

    Väitätkö siis, että ketjuun vastanneet tunnustautuvat pepputarjoilijat ovat trolleja?

    Äänestä

Kun meikämuija lähtee ravintolaan, niin lähden sinne ryyppäämään! Jos joskus joku kiinnostavan oloinen (vähemmistö on kiinnostavia) mies tuppautuu seuraan, niin saatan jopa jatkoille lähteä. Mutta siis päätarkoitus on ryypätä ja tietysti rentoutua. No mä en kyllä tanssi, kun en edes osaa. Mutta muutaman kerran olen lähtenyt jonkun miehen kanssa tanssilattialle heilumaan, mutta siihen mieheen ja musiikkiin tietysti olen kyllä koko ajan keskittynyt. On siellä lähellä tanssivat välillä tönineet, mutta oletan että se on vahinko. Tuskin ne kaikki naiset ja miehet tönimällä ovat yrittäneet iskeä mua. Kumman maailmankuva tässä on vähän omituinen, mun vai tämän aloittajan?

Äänestä
  • Maailmankuvasi hahmottamista vaikeuttaa kovasti lukutaidottomuutesi. En ole väittänyt, että jokainen tönäisijä olisi itseään tarjoamassa. Mutta kuten muutamasta vastauksesta on jo nähtykin, kyllä tuota pepun tyrkyttämistä tapahtuu. Ei se, että sinä et sitä tee, tarkoita, ettei koko ilmiötä olisi olemassakaan.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Maailmankuvasi hahmottamista vaikeuttaa kovasti lukutaidottomuutesi. En ole väittänyt, että jokainen tönäisijä olisi itseään tarjoamassa. Mutta kuten muutamasta vastauksesta on jo nähtykin, kyllä tuota pepun tyrkyttämistä tapahtuu. Ei se, että sinä et sitä tee, tarkoita, ettei koko ilmiötä olisi olemassakaan.

    Heh, lukutaidossa ei ainakaan tietääkseni ole vikaa, mutta en lukenut kovin tarkkaan joten voi olla että jotain tosiaan jäi huomaamatta. En tiedä siitä tanssi-asiasta, kuten sanoin en mä tanssi.
    Mutta sen huomasin että siitä täällä käytiin kiivasta keskustelua että suurin osa ihmisistä menee baareista hakemaan vain seuraa, kumosin nyt senkin väitteen. Siksi laitoinkin nimimerkin Olenko outo, koska olisi ihan kiva tietää että olenko mä nyt sitten hyvin harvinainen ihminen, kun en tarkoituksella hae baareista seuraa?

    Äänestä

  • Olenko outo? kirjoitti:

    Tosin yllä jo kerroit sitä hakevasi. Ihan sama miksi sinä asian haluat sievistellä.

    Lukutaidollani en muista nähneeni väitettä, että suurin osa hakisi seuraa. Ja haki tai ei, niin tässä ketjussa ei ole siitä kyse.

    Kai mä nyt itte sen tiedän. Minkä mä sille voin että miehet tuppautuu seuraan? Kai ne kaikilta naisilta yrittää seksiä saada.
    Mutta melkein aina mä passitan miehet matkoihinsa samantien, koska en ole mennyt sinne seurustelemaan. Kyllä se on harvinaista että en passita miehiä pois samantien, näin tapahtuu noin kerran tai kaksi vuodessa. Ja mä käyn baareissa noin 2-3kertaa viikossa. Usein käyn päiväaikaan ravintolassa just siksi ettei siellä pahemmin ole ketään. Onko tämä sun mielestä siis seuranhakua?

    Ja kyllä luin tosiaan sun kirjoittaman kommentin: "baarit on seuranhaku paikkoja".
    Eli ehkä joillekin sitten on, mutta mulle ne ei ole.

    Niin on joillekin.

    Ei tietenkään kaikille.

    Itsekin käyn päiväsaikaan yhdellä tai kahdella tuopposella ja lukemassa päivän lehdet. Voisikin taas kohta lähteä. Lähdetäänkö samaan kuppilaan olemaan ilman toistemme seuraa?

    "Baari" sanana on vähän turhan laaja. Iltapäivätuopponen kl. 16.30 ja diskojoraaminen 02.30 kun ovat aivan eri asioita. Ei toki kumpikaan tarkoita, että varmasti olisi seuraa hakemassa.
    Tarkennan vielä, että kl. 16.30 esim. William K:ssa ei yksikään nainen ole ikinä peruuttanut minua päin pakaratuntumalle, joten noita tilanteita tämä aloitus ei koskenut.

    Äänestä

Hah hah jo on epätoivoiseksi mennyt naisenhaku, jos rupee baarissa näkemään, että naiset tuppaavat kohti ja tarjoavat peppuaan jonkun kähmittäväksi.
Kokeilepa seuraavan kerran onneasi tarttumalla kiinni tähän kuvittelemaasi tarjottuun peppuun, niin veikkaan, että raastuvasta löydät itsesi eli se siitä kuvittelustasi.
Hanki pumpattava barbara, niin sitä voit kotona väännellä, niin säästyt sinne baariin lähtemisen vaivalta.

Äänestä
  • Olen tarttunut usein, useimmiten naiset innostuvat siitä hinkuttamaan peppuaan minua vasten innokkaammin. Usein sitten myös jonkun ajan kuluttua kääntyvät kohti ja alkavat suutelemaan.
    Jotkut harvat ovat toki esittäneet pahastunutta, mutta sen jälkeen kuitenkin palanneet hymy huulillaan. Ehkä 1/10 on karannut palaamatta ja näiden takia ei oikein viitsisi enää ottaa riskiä, koska ei halua pahoittaa edes 1/10 mieliä.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Olen tarttunut usein, useimmiten naiset innostuvat siitä hinkuttamaan peppuaan minua vasten innokkaammin. Usein sitten myös jonkun ajan kuluttua kääntyvät kohti ja alkavat suutelemaan.
    Jotkut harvat ovat toki esittäneet pahastunutta, mutta sen jälkeen kuitenkin palanneet hymy huulillaan. Ehkä 1/10 on karannut palaamatta ja näiden takia ei oikein viitsisi enää ottaa riskiä, koska ei halua pahoittaa edes 1/10 mieliä.

    Uskokoon ken tahtoo....

    Äänestä

en jaksanut lukea kaikkia kommentteja että liekö joku muukin jo vastannut samaa, mutta mulla ainakin (oon varattu) on tapana pyörittää pyllyä yökerhoissa. rajusti. myönnän että haluan huomiota, on ihana antaa pakkeja miehille. yleensä olen toisen varatun naisen seurassa ja "pelaamme" yhteispeliä. tykkään härnätä ja testata vieläkö olisi kiinnostusta vai olenko jo liian done and gone. ;)

Äänestä
  • "sallanea", kirjoitat, että "on ihana antaa pakkeja miehille". Jos et tarkoittanut provosoida, vaan olet oikeasti sitä mieltä, on syytä kääntyä lääkärin puoleen. Hyvää Uutta Vuotta!

    Äänestä

Voin vakuuttaa, että jos sinä joskus satut olemaan takanani tanssiessani, se on puhdasta sattumaa. ;)

Lähestyn miehiä kasvot edellä.

Äänestä

Olipas tämä hyvä aihe ap:lta. Itse monesti miettinyt miten tässä tilanteessa kuuluu menetellä kun kuulun näihin miehiin joille naiset työntävät persettään baarin tanssilattialla. Kyse ei todellakaan ole sattumasta vaan kyllä sen huomaa kun nainen selvästi peruuttaa etumukseen kiinni.

Kun naisesta sitten ottaa takaapäin lantiolta kiinni ja alkaa tanssimaan osa todellakin näyttelee pahastunutta, mutta suurin osa selvästi nauttii kun mies pitää kiinni ja keinuttaa naista musiikin tahtiin.

Äänestä
  • Missä bimbojen lihatiskeissä te oikein käytte?

    Äänestä

  • kiinnostaa tietää kirjoitti:

    Missä bimbojen lihatiskeissä te oikein käytte?

    Ihan aikuisten yökerhoissa tulee käytyä joissa porukka 24-35 vuotiasta. Varmasti iso osa näin toimivista naisista testaa lavalla näin vetovoimaansa eivätkä ole hakemassa melaa mekkoonsa. Hauska ilmiö joka tapauksessa.

    Äänestä

  • peppua syliin kirjoitti:

    Ihan aikuisten yökerhoissa tulee käytyä joissa porukka 24-35 vuotiasta. Varmasti iso osa näin toimivista naisista testaa lavalla näin vetovoimaansa eivätkä ole hakemassa melaa mekkoonsa. Hauska ilmiö joka tapauksessa.

    Jaa tuo on siis vanhemman sukupolven juttu. Selittää paljon.

    Pitääkin käydä k24 paikoissa tsekkaamassa.

    Äänestä

  • 11+11 kirjoitti:

    Jaa tuo on siis vanhemman sukupolven juttu. Selittää paljon.

    Pitääkin käydä k24 paikoissa tsekkaamassa.

    Kyllä se ennemmin on teinien juttu. Viimeksi näin kävi itselleni Amarillossa eräänä karkkikeskiviikkona.
    Eniten tuota tapahtui itselleni silloin, kun olin nuori ja teinipaikoissa tuli käytyä enemmänkin. Ei kolmekymppinen nainen enää oikein kehtaa tutustua noin seksuaalisesti aloittaen.

    No en tietysti tiedä kuinka usein nykyteinit tuota tekevät vai oliko se vain oman ikäluokkani juttu pääsääntöisesti? Mutta tekevät silloin tällöin kuitenkin, kuten tuo Amarillokin osoitti.

    On sitä joskus tehneet puumatkin.

    Eli on vanhemman sukupolven juttu. Tai vaihtoehtoisesti lihatiskibimbojen. En harrasta mitään Amarilloja.

    Äänestä

  • 9+7 kirjoitti:

    Eli on vanhemman sukupolven juttu. Tai vaihtoehtoisesti lihatiskibimbojen. En harrasta mitään Amarilloja.

    Joo, yökerhojen tanssilattiat tuppaavat olemaan "lihatiskejä".

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Joo, yökerhojen tanssilattiat tuppaavat olemaan "lihatiskejä".

    Riippuu yökerhoista. Seduloissa ehkä.

    Äänestä

  • 13+3 kirjoitti:

    Riippuu yökerhoista. Seduloissa ehkä.

    Kerrohan yksi paikka, jossa tuota ei käy, niin tullaan testaamaan?

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Kerrohan yksi paikka, jossa tuota ei käy, niin tullaan testaamaan?

    Jätän mieluummin kertomatta.

    Äänestä

  • 9+7 kirjoitti:

    Eli on vanhemman sukupolven juttu. Tai vaihtoehtoisesti lihatiskibimbojen. En harrasta mitään Amarilloja.

    Siellä taas joku katkera huutelee. En ole vanha (22 vuotta) ja vielä vähemmän "lihatiskibimbo", mutta harrastan tuota pepputanssia, tosin nykyään vain avomieheni kanssa.

    Ps. paikkakunnallani ei ole yhtään sedulaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mies32 kirjoitti:

Niin, mitä teillä naiset on mielessä kun yökerhossa lähestytte selkä edellä miestä? Kuinka usein olette täsmälleen tietoisia siitä kuka on takananne ja teette tuon tarkoituksella? Entä vahingossa?

Entä te, jotka teette tuota tarkoituksella; mitä toivotte mieheltä? Kääntymistä teitä kohti? Kättä lantiolle? Erektiota pakaroidenne väliin? Taputusta olkapäälle ja tervehtimistä? Vai onko kyse vain huomionkipeydestänne, jonka ei ole tarkoitus johtaa mihinkään? Vai valitsetteko vain vähiten limaisen miehen ihailemaan näkymiä?

Entä teettekö näissä tilanteissa yhteistyötä kanssanne tanssivan tyttökaverin kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu