Minulla on jo nuoresta 13v yläaste-ikäisestä tytöstä lähtien ollut sama paras ystävä, samanikäinen tyttö/nainen. Nykyään olemme 23vuotiaita.
Ystävälläni oli rankka lapsuus isänsä "uhrina". Kaikki oli aina ystäväni vikaa, jos jotain ikävää tapahtui tai jos joku rikkoutui tai katosi. Kun perhe sai ison sähkö tai vesilaskun, se oli ystäväni syytä (vaikka perheessä aikuisten lisäksi oli 4 nuorempaa veljeä). Lopulta ystäväni esimerkiksi piti käydä suihkussa uimahallissa ettei isä suutu veden tuhlaamisesta.
Ikinä veljille isä ei sanonut mitään pahaa.
Ystäväni mukaan hän oli ei-toivottu lapsi, koska isä oli toivonut saavansa kovasti pojan esikoisekseen ja tämän takia isä kohteli häntä huonosti.
Ystävän isän käytös johti siihen, että ystäväni itsetunto laski ropisten. Hänelle koitui pakonomainen tarve alkaa miellyttää ihmisiä kaikin keinoin. Hän ei ikinä osannut kieltäytyä mistään mitä häneltä pyydettiin, esim jos kaveri pyysi palvelusta, tai jos työpaikan pomo pyysi ylitöihin tai ehdotti lisätunteja, tai jopa pyysi auttamaan ILMAN PALKKAA.
Parhaimmillaan ystävä teki 3vuoroa per päivä töitä (eri firmoissa tosin).
Lisäksi hänellä alkoi olla tarve miellyttää kavereita ja suostua mihin tahansa ja olla niin kiltti kuin mahdollista. Lisäksi hän ei uskaltanut sanoa omia mielipiteitään vaan myötäili aina toisia ja oli aina toisten kanssa samaa mieltä kaikesta, jotta ei vahingossakaan "erottuisi" joukosta" epäedukseen.
Aloin seurustella pari vuotta sitten 4v vanhemman miehen kanssa, joka oli vanha ystäväni, ja tämän naispuoleisen ystäväni tuoreempi kaveri.
Jostain kumman syystä ystäväni käytös muuttui seurustelumme myötä. Hän koitti aina tunkea mukaamme joka paikkaan ja oli aina heittämässä tämän tästä vitsiä miehelleni ja oli aina tarjoamassa palveluksia miehelleni (siis että voisi kyyditä mieskaveriani töihin, tai asioille, voisi käydä hänen kämpässään siivoamassa jne).
Mieskaverini oli yllättynyt ystäväni omituisesta huomiosta eikä itse oikeen osannut olla tilanteessa, hän koki hieman erikoiseksi ystäväni "kiltin ja avuliaan" käytöksen ja jopa meni ihastumaan tähän ystävääni hetkellisesti suhteemme alkuaikana.
Ystäväni tapasi kerran sattumalta anoppini ja oli oikein mielinkielin anopille, tuttuun tyyliinsä joka juontaa juurensa hänen hankalasta isä-suhteestaan. Teititteli, kehui anopin vaatetusta ja esitti oikein avuliasta ja reipasta ja oli jo yliampuvan ystävällinen. Ilmeisesti ystäväni ensivaikutelma puri anoppiin, sillä anoppi ehdotti 800euron lainaamista ystävälleni kun nämä tapasivat TOISEN KERRAN ohimennen toisensa ja anoppi kuuli että ystäväni oli rahapulassa.
Anoppi jopa kerran kysyi mieskaveriltani, miksi tämä ei alkanut seurustelemaan "kauniin, kiltin ja mukavan" ystäväni kanssa, vaan valitsi minut, kun kuulemma paremminkin olisi morsiammen voinut valita.
Itse olen melko lailla laittanut välit poikki ystävääni. En vain kestä, miten anoppi kyselee aina kun tapaamme mitä ystävälleni kuuluu ja kehuu minulle ystäväni maasta taivaisiin, ja aina kun ystäväni tapaa anoppini tai mieskaverini alkaa olemaan niin mielinkielin ja esittää aivan muuta kuin "todellisuudessa" on.
Tuntuu pahalta kun anoppi on innoissaan ahkerasta ja hyvätapaisesta ystävästäni, joka vain esittää ja hakee ihmisten hyväksyntää.
Ja otti koville kuulla, että oma mieskin oli suhteemme aikana hieman pihkaantunut tähän ystävääni.
Eikä tilannetta paranna se, että ystäväni hakee mieheltänikin hyväksyntää keinolla millä hyvänsä. joka helposti johtaa vähän vääriin käsityksiin hänen tarkoitusperistään.
Olenko kamala ystävä, kun heitin hukkaan ystävyytemme tämän takia?
Ystävälläni oli rankka lapsuus isänsä "uhrina". Kaikki oli aina ystäväni vikaa, jos jotain ikävää tapahtui tai jos joku rikkoutui tai katosi. Kun perhe sai ison sähkö tai vesilaskun, se oli ystäväni syytä (vaikka perheessä aikuisten lisäksi oli 4 nuorempaa veljeä). Lopulta ystäväni esimerkiksi piti käydä suihkussa uimahallissa ettei isä suutu veden tuhlaamisesta.
Ikinä veljille isä ei sanonut mitään pahaa.
Ystäväni mukaan hän oli ei-toivottu lapsi, koska isä oli toivonut saavansa kovasti pojan esikoisekseen ja tämän takia isä kohteli häntä huonosti.
Ystävän isän käytös johti siihen, että ystäväni itsetunto laski ropisten. Hänelle koitui pakonomainen tarve alkaa miellyttää ihmisiä kaikin keinoin. Hän ei ikinä osannut kieltäytyä mistään mitä häneltä pyydettiin, esim jos kaveri pyysi palvelusta, tai jos työpaikan pomo pyysi ylitöihin tai ehdotti lisätunteja, tai jopa pyysi auttamaan ILMAN PALKKAA.
Parhaimmillaan ystävä teki 3vuoroa per päivä töitä (eri firmoissa tosin).
Lisäksi hänellä alkoi olla tarve miellyttää kavereita ja suostua mihin tahansa ja olla niin kiltti kuin mahdollista. Lisäksi hän ei uskaltanut sanoa omia mielipiteitään vaan myötäili aina toisia ja oli aina toisten kanssa samaa mieltä kaikesta, jotta ei vahingossakaan "erottuisi" joukosta" epäedukseen.
Aloin seurustella pari vuotta sitten 4v vanhemman miehen kanssa, joka oli vanha ystäväni, ja tämän naispuoleisen ystäväni tuoreempi kaveri.
Jostain kumman syystä ystäväni käytös muuttui seurustelumme myötä. Hän koitti aina tunkea mukaamme joka paikkaan ja oli aina heittämässä tämän tästä vitsiä miehelleni ja oli aina tarjoamassa palveluksia miehelleni (siis että voisi kyyditä mieskaveriani töihin, tai asioille, voisi käydä hänen kämpässään siivoamassa jne).
Mieskaverini oli yllättynyt ystäväni omituisesta huomiosta eikä itse oikeen osannut olla tilanteessa, hän koki hieman erikoiseksi ystäväni "kiltin ja avuliaan" käytöksen ja jopa meni ihastumaan tähän ystävääni hetkellisesti suhteemme alkuaikana.
Ystäväni tapasi kerran sattumalta anoppini ja oli oikein mielinkielin anopille, tuttuun tyyliinsä joka juontaa juurensa hänen hankalasta isä-suhteestaan. Teititteli, kehui anopin vaatetusta ja esitti oikein avuliasta ja reipasta ja oli jo yliampuvan ystävällinen. Ilmeisesti ystäväni ensivaikutelma puri anoppiin, sillä anoppi ehdotti 800euron lainaamista ystävälleni kun nämä tapasivat TOISEN KERRAN ohimennen toisensa ja anoppi kuuli että ystäväni oli rahapulassa.
Anoppi jopa kerran kysyi mieskaveriltani, miksi tämä ei alkanut seurustelemaan "kauniin, kiltin ja mukavan" ystäväni kanssa, vaan valitsi minut, kun kuulemma paremminkin olisi morsiammen voinut valita.
Itse olen melko lailla laittanut välit poikki ystävääni. En vain kestä, miten anoppi kyselee aina kun tapaamme mitä ystävälleni kuuluu ja kehuu minulle ystäväni maasta taivaisiin, ja aina kun ystäväni tapaa anoppini tai mieskaverini alkaa olemaan niin mielinkielin ja esittää aivan muuta kuin "todellisuudessa" on.
Tuntuu pahalta kun anoppi on innoissaan ahkerasta ja hyvätapaisesta ystävästäni, joka vain esittää ja hakee ihmisten hyväksyntää.
Ja otti koville kuulla, että oma mieskin oli suhteemme aikana hieman pihkaantunut tähän ystävääni.
Eikä tilannetta paranna se, että ystäväni hakee mieheltänikin hyväksyntää keinolla millä hyvänsä. joka helposti johtaa vähän vääriin käsityksiin hänen tarkoitusperistään.
Olenko kamala ystävä, kun heitin hukkaan ystävyytemme tämän takia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Et ole kamala ystävä. Sinun on parasta ottaa etäisyyttä vanhaan "ystävääsi". Olet tehnyt aivan oikein. Näistä tällaisista "ystävistä" on kokemusta.
Munkin ihana ja aurinkoinen "ystävä" (johon otin etäisyyttä) mietti ääneen vilpittömästi, että miksi eräs mies oli niin ihastunut minuun vaikka hänkin on paikalla. Eikä edes ymmärtänyt miksi pahoitin mieleni. Hän oli niiiiin aurinkoinen ja kaunis ja hurmasi melkein kaikki. Ihmettelin, miksi hän meni poikaystäväni työpaikalle häntä tapaamaan (itse en koskaan työpaikalla kuljeskellut) useamman kerran - ja hän vaan sanoi, että MEHÄN OLLAAN POIKAYSTÄVÄSI KANSSA YSTÄVIÄ, älä ole mustis. Ja kun olin lähdössä tyttökaverin kanssa ulos kahdestaan, hän tunki mukaan sanoen: voidaanhan me sekin tyttö ottaa mukaan..
No meni vähän asian vierestä.
Vaikka pahalta tuntuu, niin joskus on parempi pysyä kaukana tietynlaisista "ystävistä".
Olet ihana, et kamala. Huolehdi itsestäsi :)
Kyllä olet!
Ole ihan peruskohtelias ja ystävällinen sitä poikaystäväsi äitiä kohtaan. Ei sillä ole MITÄÄN väliä kummata teistä se anoppi tykkää enemmän, lakkaa olemasta tommosissa asioissa mustasukkainen. Et sinä kuitenkaan poikaystäväsi äidin kanssa elä!!! Edelleen painotan että kohtelias kyllä pitää olla, niinkuin ketä tahansa ihmistä kohtaan.
Ennemminkin sinun pitää kertoa tälle hukassa olevalle ystävälle "ne rajat", ja nekin voi kertoa ihan ystävällisesti, että ei ole soveliasta tarjoutua siivoamaan poikaystäväsi asuntoa jne jne. Olet suoranainen URPÅ jos pistät tollasen asian takia välejä poikki pitkäaikaiseen ystävään, mitä vanhemmaksi tulet, niin tulet huomaamaan että niitä ystäviä ei ihan samalla tavalla elämään "tupsahda"... Selvitä siis tilanne, tee rajat selväksi, jos sitten ei asia mene perille, niin sano painokkaammin mikä/mitkä asiat sinua korpeaa.
Ja ihan of the record. Jos et ole naimisissa, niin sinulla EI ole anoppia.