Arvon naiset, kertokaa nyt teidän kanta asiaan. Perheessämme on 5kk vanha tyttölapsi. Ongelma on tietysti yhteisen ajan puute. Luonnollistahan on, että puolison aika menee imettäessä ja väsyneenä. Itsensä tuntee välillä todella väsyneeksi 6 tunnin yöunien ja 8 tunnin työpäivän päätteeksi. Kotityöt teemme yhdessä ja minä tässä tilanteessa teen luonnollisesti enemmän. Asia on ihan ok, koska tilanne on tämä. Eilen sain jälleen kuitenkin kuulla, että katson tv:tä ja nettiä aina illat. Hieman ihmettelin, koska tietokoneella olen korkeintaan 1 tunnin illasta ja tv:tä katsomme yhdessä. Itse hän on fb:ssä aina kun imettää ja samalla katsoo tv:tä.ehdotin hänelle kerran, että mitä jos olisimme iltaisin ilman näitä medioita. Antaisimme aikaa toisillemme. Pari päivää toimi mutta sitten palasi entinen tahti. Fb tuntuu olevan kiinnostavampi, kuin esim. minun päiväni.
Kerroin hänelle kuinka itse kaipaan myös kosketusta ja sitä että tuntee olevansa tärkeä. Ei kuulemma ole sellainen ihminen, joka halailee. Minun pitäisi kyllä huomioida hänet mutta vastavuoroisuutta ei ole. En vain tahdo ymmärtää miksi minun pitäisi huomioida ja järjestää kaikkea mukavaa mutta itse en saa edes halausta. Asioista keskustelu johtaa useimmiten siihen, että minä olen syypää. En vain jaksa väitellä asioista, kun tiedän minkälaiseen keskusteluun kaikki päätyy.melkein aina minä joudun sitten olemaan se, joka yrittää sopia erimielisyydet ja pyytämään anteeksi. Mitä mieltä te olette, kuinka voisin asiaa lähteä viemään rakentavasti eteenpäin?
Kerroin hänelle kuinka itse kaipaan myös kosketusta ja sitä että tuntee olevansa tärkeä. Ei kuulemma ole sellainen ihminen, joka halailee. Minun pitäisi kyllä huomioida hänet mutta vastavuoroisuutta ei ole. En vain tahdo ymmärtää miksi minun pitäisi huomioida ja järjestää kaikkea mukavaa mutta itse en saa edes halausta. Asioista keskustelu johtaa useimmiten siihen, että minä olen syypää. En vain jaksa väitellä asioista, kun tiedän minkälaiseen keskusteluun kaikki päätyy.melkein aina minä joudun sitten olemaan se, joka yrittää sopia erimielisyydet ja pyytämään anteeksi. Mitä mieltä te olette, kuinka voisin asiaa lähteä viemään rakentavasti eteenpäin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Siinä vaiheessa kun ollaan sinäpäs - minäpäs inttämisessä pitää viheltää peli poikki. Muuttuminen lähtee aina itsestä; ei kuitenkaan niin, että kun sinäkään et muutu, en minäkään yritä. Vaimosi tapoja et voi muuttaa mutta omiasi voit - tämä on se kultainen ohje, jonka onnelliset ja tyytyväiset pariskunnat ovat sisäistäneet. Sisäistäminen tarkoittaa muutakin kuin vain tietämämistä.
Millaista oli ennen lapsen tuloa? Halusiko vaimo silloin läheisyyttä? Itse ainakin huomasin noina kiinteämpinä lapsenkanssaoloaikoina että silloin harvoin kun pääsi vauvasta irti, tykkäsi olla sitten muistakin ihmisistä irti ihan fyysisesti. Keho vaati sellaista vapauden tunnetta.
Hormonit ovat vielä vahvasti vaikuttamassa, kun synnytyksestä on vasta viisi kuukautta. Kun imetys on vielä kovasti mukana kuvioissa, silloin se joillakin naisilla vaikuttaa yllättävänkin vahvasti siihen, että miestä tulee torjuttua. Asia yleensa palautuu kuitenkin ennalleen viimeistään kun imetys loppuu, ellei se sitten kovin aikaisin lopu. Luulenpa että vaimo itsekin jossain vaiheessa huomaa miten hankala on ollut sinua kohtaan, siinä vaiheessa hän varmasti arvostaa kärsivällisyyttäsi. Suosittelisin nyt vain malttamaan ja välttelemään keskustelun menemistä riidaksi asti. Ehkä itse kuvittelisin sanovani vaimolle että haluat ihan nopsasti vähän halata ja pussata, että se riittäisi. Ja kyllä minusta on ihan reilua sanoa että nyt pikkuvauva-aikana sinäkin olet väsynyt, etkä halua että sinulta vaaditaan yhtä paljon kuin ennen lasta. Sinäkin voisit mennä aiemmin nukkumaan, jos vain mahdollista, jotta saat unta riittävästi.
Kaikkea hyvää teille! Eroja tulee nykyisin ihan liikaa jo pikkulapsiaikana, älkää päästäkö asioita siihen.
Kuulostaa ikävä kyllä tutulta ja jos ette halua päätyä avioerotilastoihin, niin kannattaisi toimia jo nyt ja hyvä, kun asia mietityttää.
Tarvitsette rakentavaa keskustelua asiasta ja niin ettei lapsi ole paikalla vaan voitte oikeasti rauhassa puhua ja kaikki laitteet silloin kiinni. Puhutte miltä tuntuu ja miten voitte oloanne parantaa, ei kinausta ja syyttelyä!
Lapsenhoitaja, kun mahdollista niin, että voitte viettää yhteistä aikaa ja tehdä jotain molemmille mieluista ja saatte keskinäisen yhteyden takaisin.
Naisilla ainakin menee niin, että jos henkinen yhteys takkuaa, niin pian takkuaa halailu ja muukin fyysinen kontakti. Siihen ei yksinkertaisesti pysty ja suhde alkaa olla tuhoon tuomittu.
Lapsi on ihana ja rakkaus lapseen ehdotonta, mutta tottakai vanhemmat on väsyneitä ja elämä erilaista kun aikaisemmin. Vielä voitte pelastaa suhteenne, mutta se vaatii yhteistä aikaa ja halua.
Molemmille: kun ette ole sosiaalisessa mediassa, katso telkkaria tai muuten vaan koneella, niin se aika voisi olla teidän mukavaa yhteistä aikaa;)