Josta itse kärsin päivittäin. Himoja on joskus vaikea saada pois. Ennen liikunnalla, mutta liikunnan väheminen nosti painoa, kun juoksun tilalle otin pyöräilyn. Mitä enemmän liikun, sen enemmän on nälkä, mutta silti pitää liikkua jotta ärsytys käyrä laskee, ja hermot tasantuvat.
Ylensyöminen on epäterveellinen tapa, vaikka söisit koti ruokaa. Liika syöminen lihottaa, vaikka kyse olisi ihan kotiruoasta. Itsellä taas ruokvalio ei ole aina koti ruokaa, vaan roskaruokaa mikä koostuu suolista, rasvoista ja hiilareista sekä sokerimätöt.
Laihduttamista olen kokeillut 100 kertoja, eikä koskaan ole onnistunut. Viikko on pisin, jolloin sorruin. Alkoholi ja krapulat lisää syömistäni, koska kärsin jonkin asteisesta alkoholi ongelmasta (vkl) juomisesta. Olen nyt jo pystynyt vähentämään niitä, mutta tilalle tulee nopeasti ylensyöminen kun pitäisi saada muuta ajateltavaa..
Kertokaa nyt millä ihmeellä herkkujen himot saadaan tuhottua päästä. Siis en sitten millään saa niitä pois mielestä pitkäksi aikaa. Laihduttamisessa on kyse siitä että sinun on tehtävä lopullinen laihdutus eikä kokeiluja, jotka jäävät niiksi. Laihdutus tapahtuu vain kovalla itsekurilla, ja tahdon voimalla missä äkkiä lipsahtaa jos aloitetaan ne herkku päivät. Eihän alkoholistikaan saa juoda ollenkaan, koska se sortuu siihen äkkiä.
Vähän kalorinen ja vähän rasvainen/suolainen ruoka on terveellistä. ja laihduttaa mutta se että totut syömään, ei niin hyvää ruokaa on taas eri asia. Ruoan himo, ja riippuvuus perustuu aivojen toimintaan, aivoissa on osa joka sanoo tahdon lisää, kun ruoka on hyvää. Samat kohdat toimivat alkoholismin kanssa. Eli syömis riippuvuudesta kärsii suurin joilla on syömis ongelma.
Minulla on korkea verenpaine, ja painoa 13kg liikaa. Ikä 24v, mies.. HALUAN KOVASTI UUDEN TIEN ELÄMÄÄN ;)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Syö tarpeeksi oikeaa, kunnon ruokaa, niin himot pysyvät aisoissa paremmin. Ylivoimaisesti tavallisin syy kaikenlaisiin herkkuhimoihin on ihan tavallinen, vanhanaikainen NÄLKÄ. Sitä vastaan ei kannata tapella, se voittaa aina.
Laihduttaminen ei ole ruokaMÄÄRIEN vähentämistä (edellyttäen, että annoskoot ovat aikaisemmin olleet normaalin rajoissa), vaan ruuan LAADUN parantamista. Lisää kasviksia, vähennä alkoholin käyttöä, syö tarpeeksi proteiinia, liiku. Siinä ne tärkeimmät konstit, mitään äkkiliikkeitä ei tarvitse tehdä suuntaan eikä toiseen.
Unohda mustavalkoinen ajattelu: joka päivä teen..... koskaan en syö.... kiellettyjä ruoka-aineita ovat.... Jos yrität kieltää itseltäsi jotakin, huomaat ennen pitkää, kuinka sinun tekee hillittömästi mieli juuri sitä. Aivot ikään kuin eivät ymmärrä sanaa EI. Kun tolkutat itsellesi: "Ei suklaata, ei suklaata, ei suklaata....", aivosi ymmärtävät sen muodossa "Suklaata, suklaata, suklaata...".
Tutustu Patrik Borgin ajatuksiin, esimerkiksi Rentoa painonhallintaa -kirjasta tai Pöperöproffa-blogista.
kiitos vastauksesta!