Olenko liian herkkä, kun otan todella itseeni, kun mies suutuspäissään sanoo ilkeitä asioita. Ämmittelee, nimittelee ym, syyttää älyttömistä asioista mitkä ei pidä ollenkaan paikkaansa, uhkaa erolla ja muilla asioilla jne. Itken ja haluan pois tilanteesta ja riidan jälkeen vaikka on sovittu on pitkään paha mieli. On kuin suuri möykky vatsassa ja oksettaa... Pahimmat sanomiset vuosien takaa muistakin vielä. Itse en sano miehelle pahasti, harvoin edes huudan. Mies korottaa ääntänsä ja jatkaisi riitaa vaikka kuinka kauan.
Toiset pariskunnat puhuu toisillensa varsinaisesti riitelemättäkin ikäviä asioita, mutta eivät tunnu olevan moksiskaan. Joillakin on pahojakin riitoja ja molemmat huutaa nuppi punaisena ja haukkumasanoja ei säästellä. Pitäskö antaa sitten minunkin samalla mitalla vai antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Tuntuu vain, että en pysty siihen, olen sellainen itkupilli... Puoliso ei itkemisestäni välitä vaan jatkaa sättimistä tai sanoo, että ei tässä nyt itku auta. Pienikin riita voi joskus paisua suhteettoman isoksi. Mikä avuksi? Miten riidellä oikein?
Toiset pariskunnat puhuu toisillensa varsinaisesti riitelemättäkin ikäviä asioita, mutta eivät tunnu olevan moksiskaan. Joillakin on pahojakin riitoja ja molemmat huutaa nuppi punaisena ja haukkumasanoja ei säästellä. Pitäskö antaa sitten minunkin samalla mitalla vai antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Tuntuu vain, että en pysty siihen, olen sellainen itkupilli... Puoliso ei itkemisestäni välitä vaan jatkaa sättimistä tai sanoo, että ei tässä nyt itku auta. Pienikin riita voi joskus paisua suhteettoman isoksi. Mikä avuksi? Miten riidellä oikein?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ja rakkaudestako olet sen kanssa?
Joskus riitely puhdistaa ilmaa, mutta nyt kuulostaa siltä, että menossa on eritäin epätasainnen ottelu.
Tuo miten kuvasit tuota pahanolon tunnetta joka riitelystä syntyy on tuttu varmasti jokaiselle, joka rakastaa kumppaniaan, kaikesta huolimatta.
Jos miehessäsi on narsistisia piirteitä hän kyllä keksii riidanaiheen mistä tahansa ja nauttii nöyryttämisestäsi eli tällöin parannusta ei ole tiedossa, ellet sitten pysty pistämään kovaa kovaa vasten. Vaarana on tietenkin silloin, että miehesi heittäytyy väkivaltaiseksi...käyttääkö hän alkoholia riitojenne aikana? Jos käyttää niin se ns. järkevä keskustelu kannattaa käydä vasta selvinpäin.
Kirjoituksestasi päätellen sinun on aika ajatella myös itseäsi, kauanko jaksat yrittää. Kerro miehellesi suoraan kuinka pahalta sinusta tuntuu ja vaadi muutosta parempaan!
Mä olen tuollainen nuppi punaisena huutaja. Ja mun mies ei siedä riitelyä vaan haluaa heti pois tilanteesta.
Minä huudan siksi, että saisin jonkun osan miehen rauhallisessa olemuksessa värähtämään ja huomaamaan, että minulla on nyt joku hätä. Mies puolestaan vetäytyy ja vetäytyy ja minä huudan kovempaa tullakseni kuulluksi.
Minä kärsin henkisesti ihan hirvittävästi siitä, että mies yrittää välttää riitoja kaikin keinoin. Ei riidan aikana voi ratkaista ongelmia, mutta jos en saa asiasta millään tavalla tunteitani kerrottua pois, en myöskään pysty keskustelemaan asiasta järkevästi ja ratkaisukeskeisesti vaan tunteeni huojuttavat koko ajan keskustelua.
Ja olen huomannut, samoin kuin mieheni, että huutoni lakkaa tasan tarkkaan siihen, kun mies pysähtyy kuuntelemaan, mitä minulla on ihan oikeasti sanottavana. Että minua pelottaa tai huolettaa jokin asia. En itsekään halua huutaa tai sanoa pahasti, ei se minustakaan tunnu kivalta. Mutta kun välillä tuntuu, että toinen on kuin hologrammi, josta ei saa mitään otetta. Huudolla todistan ainakin itselleni, että olen olemassa ja minun tunteeni ovat olemassa ja ansaitsevat tilan tässä parisuhteessa aivan samalla tavalla kuin mieheni.
Olemme asiasta käyneet myös terapiassa, mutta ei auttanut. Vaikka terapeutti oli sitä mieltä, että hyvään ja terveeseen parisuhteeseen kuuluvat myös riidat, se ei saanut miestäni muuttamaan ajattelutapaansa. Hän inhoaa riitelyä yhä aivan yhtä paljon kuin ennenkin. Hyvä riitely ei tosin ole toisen haukkumista ja mollaamista, mutta yhtä paha asia on vetäytyminen ja toisen mitätöinti vetäytymällä ja hiljaisuudella. Sitä ei mieheni sustu ymmärtämään. Hänestä hän vain käyttäytyy rakentavasti ja minä en.
Ymmärrän, että sekin on ärsyttävää, että jos vaikenee, harrastaa mykkäkoulua tai vetäytyy ja välttelee. Tiedän sen ärsyttävän puolisoanikin. En vain halua enkä aina uskalla enää sanoa mitään, kun toinen on loukannut pahasti ja on hyökkäävä. Ja jos yritänkin sanoa jotain väliin, toinen sanoo, että "kuuntele loppuun ja sä et nyt kuuntele anna mun puhua loppuun". Ehkä pitäisi jakaa puheenvuorot.
Toisaalta mies myös vääntelee sanomisiani ja hermostuu vain enemmän, jos sanon jotain mitä hän ei halua kuulla. Jos hän rauhoittuisi niin ehkä saisin sanottua sanottavani. Mitä enemmän hän huutaa sitä enemmän vaikenen ja lopulta purskahdan itkuun.
Usein riita menee myös niin älyttömäksi ja toinen puhuu (huutaa) niin hölmöjä juttuja, että en oikein tiedä, että mitä niihin nyt sanoisi. Tai ei edes halua kommentoida kaikkia älyttömyyksiä. Toinen ottaa myös vanhoja asioita esiin tai riidan aihe vaihtuu matkalla. Ja toinen kertoo jo pidempään jonkun asian ottaneen häntä päähän. Eli ei hänkään kerro minulle aina jos joku mättää. Ja kyllä riidat on lähes aina käyty niin, että molemmat tai yleensä puolisoni on ottanut alkoholia.
Hän ajautuu joskus riitoihin muidenkin kanssa, esim. kavereiden ja äitinsä ja sisarusten. On aika äkkipikainen, mutta en usko, että olisi koskaan väkivaltainen minua kohtaan.
Muistan kerran itse räjähtäneeni ja mies oli aivan ihmeissään, kun minä huusinkin takaisin pää punaisena.
Emme riitele usein, mutta se johtuu siitä varmasti osin, että koitan kaikin tavoin välttää riitaa, kun pelkään sen muuttuvan ikäväksi. Muutoin mies on oikein ihana, riidellessä vaan muuttuu kun toiseksi ihmiseksi. Jos vaan asiaan saisi jonkun muun ratkaisun kuin eron. Varmasti omassakin riitelytavassani on korjattavaa, ehkä tosiaan myös käyttäytymiselläni provosoin vaikka en voi kokonaan syytä itselleni ottaa kyllä.
Mitä riitely on?
Kuvaamaasi, minun käsitteistössäni haukkumista, meillä ei ole ollut koskaan.
Emme ole koskaan menneet tasolle "kun sinä olet jotain tms."
Olemme menneet siihen, että saatamme ihmetellä "miksi teit noin" tai "miksi jätit tekemättä jotain"?
Meille ovat tärkeitä eri asiat. Vaimon tärkeät eivät ole sitä minulle ja päin vastoin.
Varsinaista riitaa ei synny koska jompi kumpi on aina oikeassa tai ainakin, kun asia on hänelle tärkeä, saa olla.
Olemme kumpikin varsin temperamenttisia joten henkilötason solvaus johtaisi hyvin pian lopulliseen ratkaisuun.
Aivan liittomme alkuviikkoina ilmaisi vaimoni mielipiteensä vaatteitteni säilytystavasta lentävien tekstiilien muodossa.
Viesti tuli perille ja arvelin, että odotellaan nyt tärkeämpiä riidan aiheita.
Kaikesta hymistelystäni huolimatta kyllä meillä molempien äänet kohoavat aika ajoin mutta toisen voimakas mielenilmaisu on riitaa vasta sitten jos se menee kilpahuudannaksi.
Enkä ymmärrä miksi parisuhteessa, tai muutenkaan, pitäisi mennä henkilön ominaisuuksia sättivään tilaan!
Jos toinen itkee itseään puolustamatta ja toinen huutaa siihen päälle herjan toisensa perään eikä lopeta niin se ei ole mikään riita vaan henkistä pahoinpitelyä.
Mikä siinä on että on pakko huutaa ja nimitellä toista. Itse olen oppinut matkan varrella että huutaminen ja nimittely on vain pahasta ja nakertaa suhdetta ja liittoja täysin turhaan. Huuteleminen kuuluu kypsymättömille ihmisille, nuorilta sen voi ymmärtää mutta ihmisen on tarkoitus henkisesti kasvaa kun tulee vanhemmaksi ja jättää tällaiset huutelemiset pois. Asioita voi pyrkiä käsittelemään järkevästi ja sopia että kun on erimielisyyttä niin se käsitellään rauhallisesti. Aina ei voi saada mitä itse tahtoo, liitossa täytyy joustaa.
Itse päätin lopettaa sellaisen huutelemisen ja suhde on meillä selvästi ollut paremmassa mallissa sen jälkeen. Vaimonikin on ymmärtänyt jättää ne ja käsittelemme asioita nykyisin huomattavasti paremmin. Välillä harmittaa kun ei saa mitä itse tahtoisi mutta henkisesti pitää pystyä se käsittelemään ja hyväksymään. Seuraavalla kerralla voi olla sitten oma vuoro saada/tehdä mitä haluaisi.
Kuulostaa aivan kauhealta, tuollainen EI kuulu parisuhteeseen (tai mihinkään muuhunkaan suhteeseen). Erityisesti jos teillä on lapsia, niin he aivan takuuvarmasti kärsivät siitä kun joutuvat katsomaan kun miehesi alistaa sinua. Itse en ole ehkä ihan tuollaista kokenut, mutta ahdisti ainakin pienenä kun isäni huusi äidilleni (ja meille lapsillekin) ja ne muistot ahdistaa edelleen..hän ei ehkä edes mennyt noin pitkälle, mutta vähempikin riitti. Olen myös ollut parisuhteessa, jossa mua ei kyllä raivottu tai haukuttu mua, mutta jätettiin riitatilanteessa täysin huomiotta esim. se, että mä itkin. Sekin tuntui tosi pahalle. Nyt seurustelen ihanan ja kiltin miehen kanssa, ja yhä enemmän mielessä pyörii äitini (ja lukemattomat muut naiset), jotka antavat kohdella itseään alistavasti. SE EI KUULU PARISUHTEESEEN!