Sinkkuelämä perheellisessä kaveripiirissä on jokseenkin yksinäistä. Sattuneesta syystä kavereiden kanssa vietetty yhteinen aika on jäänyt todella vähäiseksi. Perheen parista ei enää noin vaan lähdetä mihinkään, mikä on tietenkin ihan ymmärrettävää. Mutta aina sitä ei kuitenkaan tule ajateltua noin ja silloin se yksinjääminen tuntuukin ikävältä. Ennenkuin kavereille tuli perheenlisäystä, niin vietin heidän kanssaan paljon aikaa. Pidettiin illanistujaisia, käytiin baarissa ja lätkäpelissä jne. Nykyään en enää ole kavereiden kanssa yhtä paljon tekemisissä, sillä se meininki on vähän sellaista "baby bluesia". Tulee ulkopuolinen olo, kun esim. kaverin luona kyläiltäessä siellä onkin lapsen hoitotilanne menossa. Tulinko kenties väärään aikaan? Tai sitten kaverit eivät osaa muusta puhua, kuin lapsesta. No okei onhan se vanhemmuus varmasti hieno asia, mutta on siinä elämässä muutakin. Miten te muut sinkut olette pärjänneet vastaavassa tilanteessa?
Sinkkuna perheellisessä kaveripiirissä
singlenomi
7139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Erakoitunut kotiin ja alkanut juomaan.
No, miten siinä nyt pärjää, omissa oloissaan. Tai sitten kun ei enää kavereille voi mennä RYYPPÄÄMÄÄN kun akka kattoo vihaisesti ja kakaroita juoksee nurkissa niin ne on aina änkeemässä minun kämpille ja sekin välillä alkaa rasittaan kun ei aina jaksais toimia "houstina".
"Perheen parista ei enää noin vaan lähdetä mihinkään, mikä on tietenkin ihan ymmärrettävää."
itse en tuota ymmärrä
No yhteydenotot ja tapaamiset on vähentyneet huomattavasti. Onneksi muutama sinkkukaveri vielä. Muuten oisin täysin erakoitunut.
Olen etsinyt uudet kaverit. Heissä on sellaisia, joilla lapset ovat jo lähteneet tai lähtemässä kotoa. On mukavaa, että yhteiset maailmat löytyvät siellä päässä jälleen.
No en nyt itse ajatellut kuitenkaan erakoitua ja ruveta ryyppäämään. Päinvastoin, ei saa erakoitua ja viinaakin voi ottaa kohtuudella ;) Itsellä on yksi läheisin kaveri, jonka saan useimmiten puhuttua ympäri ja lähtemään vaikka kaljalle. Mutta toisaalta ei aina ilkeisi häiritä hänen perheidylliä, kun tiedän, että siellä ei vaimo oikein pidä ideasta. Saan kohta varmaan sen emännän vihat niskaani.
Yksi hyvä perheellinen ystävä, lapset on jo ylittänyt teini-iän. Eipä ne lapset siis menoja häiritse, kun ovat itsekin koko ajan menossa. Yksi hyvä ystävä odottaa parhaillaan, saa nähdä kuinka meidän yhteys säilyy. Itse kun en ole lapsista innostunut.. Osa tuttavapariskunnista vielä lapsettomia, mutta eipä niiden parillistenkaan kanssa tule hirveästi heiluttua, kun parilliset treffailee parillisia.
Kai kysymys on siitä, miten kukin omaan sinkkuuteensa suhtautuu. Olen ihan sinut ollut asian kanssa jo useamman vuoden, ja tottunut siihen. En tunne itseäni yksinäiseksi. Olen jostain kuullut, että jos on liian pitkään sinkkuna, niin saattaa muuttua liiankin itsenäiseksi. Minulle on saattanut käydä niin. Parisuhteessa sitä totuttelemista olisikin ;) Jos pitää itseään surkimuksena, kun ei seurustele, niin alkavat kohta toisetkin pitää.