Olen lähes 50- vuotias ja ollut elossa olevan vanhempani talutusnuorassa aina. Uskalsin muuttaa omilleni vasta 23- vuotiaana. (silloinkin se oli väärin ja itsekkäästi tehty)
Olen yrittänyt itsemurhaa ettei minun tarvitsisi mennä aina häntä auttamaan, kun hän vain soittaa ja käskee.
Itsari-yritys ei lisännyt myötätuntoa tai ymmärrystä minua kohtaan, vain ärtymystä tuhlattujen joutilaana-maattujen päivien vuoksi.
Hän on menossa erääseen operaatioon, jossa saikkua tulee yleensä 8 viikkoa.
Hän oletti (ja niinhän minä nynnerö itsekin) että minä tulen häntä auttamaan ja asumaan hänen kanssaan siksi ajaksi.
Ajatus tästä ahdisti minua niin, että harkitsin auton alle jäämistä, siis vammautumista tai itseni tappamista.
Mutta: uskalsin soittaa hänelle...ja sanoin etten kykene/halua tulla.
Tämä soittoni oli niin vallankumouksellinen ettei hän osannut sanoa mitään!
Tiedän että huomenna puhelin soi ja minua syyllistetään mutta nyt pysyn lujana.
Jospa hän vihdoin ja viimein tulisi toimeen ilman minua. Ja jos ei tule. niin en voi mitään. Haluan elää edes vähän aikaa niinkuin aikuiset itsenäiset ihmiset tekevät.
Velvollisuuksia, vastuuta olen jo kantanut mutta eikös itsenäisillä ihmisillä ole joskus kivaakin? Voi mennä vaikka...vaikka kahvilaan ilman että puhelin soi ja käsketään heti toisen kykenevän terveen aikuisen" avuksi".
Ei tarvitse kommentoida. kiitos että sain sanoa tämän asian.
Huikaiseva tunne...olen uskaltanut nousta despoottia vastaan!
Olen yrittänyt itsemurhaa ettei minun tarvitsisi mennä aina häntä auttamaan, kun hän vain soittaa ja käskee.
Itsari-yritys ei lisännyt myötätuntoa tai ymmärrystä minua kohtaan, vain ärtymystä tuhlattujen joutilaana-maattujen päivien vuoksi.
Hän on menossa erääseen operaatioon, jossa saikkua tulee yleensä 8 viikkoa.
Hän oletti (ja niinhän minä nynnerö itsekin) että minä tulen häntä auttamaan ja asumaan hänen kanssaan siksi ajaksi.
Ajatus tästä ahdisti minua niin, että harkitsin auton alle jäämistä, siis vammautumista tai itseni tappamista.
Mutta: uskalsin soittaa hänelle...ja sanoin etten kykene/halua tulla.
Tämä soittoni oli niin vallankumouksellinen ettei hän osannut sanoa mitään!
Tiedän että huomenna puhelin soi ja minua syyllistetään mutta nyt pysyn lujana.
Jospa hän vihdoin ja viimein tulisi toimeen ilman minua. Ja jos ei tule. niin en voi mitään. Haluan elää edes vähän aikaa niinkuin aikuiset itsenäiset ihmiset tekevät.
Velvollisuuksia, vastuuta olen jo kantanut mutta eikös itsenäisillä ihmisillä ole joskus kivaakin? Voi mennä vaikka...vaikka kahvilaan ilman että puhelin soi ja käsketään heti toisen kykenevän terveen aikuisen" avuksi".
Ei tarvitse kommentoida. kiitos että sain sanoa tämän asian.
Huikaiseva tunne...olen uskaltanut nousta despoottia vastaan!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinultahan on jäänyt koko elämäsi elämättä sitten, jos nyt vasta uskallat kieltäytyä. Onko sinulla omaa perhettä?
HYVÄ SINÄ!!!
Niin. Olet tehnyt paljon vanhempasi hyväksi. Tuntuuko, että mitta on jo tullut täyteen? Ilmeisesti.
Pitäiskö tuttu käsky sanoa nyt näin: Rakasta itseäsi kuin lähimmäistä.
Kiitos kannustavista viesteistä. Kyllähän se oma elämä ja sen suomat saavutetut edut on melko ylellisyyttä vieläkin.
Myötätuntoinen elämänkumppani onneksi on.
Itsensä rakastaminen on tuhmaa itsekkyyttä ja röyhkeyttä...
mutta yritän nyt rakastaa itseäni, etten tarvitsisi mennä junan alle.
"Saan kai olla elossa ja samanaikaisesti kieltäytyä tehtävistä, joita en jaksa tai halua suorittaa"...tätä kysyn nyt itseltäni.
Hirviö-hallitsija vanhemmat eivät koskaan muutu: ruuvipenkki kiristyy kiristymistään hautaan saakka. Olet marionetti-nukke, joka sätkyttelee, kun toiset vetelevät naruja. Olet ilmaa, olet roska.
Hienoa, että repäisit itsesi irti! Nauti elämästäsi ja vapaudestasi. Tsemppiä!