Pelkäätkö kuolemaa

Pelko lähtee surkeella elämällä. Minulle kuolema on helpotus. Ja kyllä se sinunkin elämä vielä surkeaksi muuttuu, ennenkun kuolema tulee ja korjaa pois. Jos nyt on elämä mukavaa, ei kuolemaa tarvitse miettiä. Mieti sitä sitten, kun koko elämä alkaa tuntua anaalilta.

Tyypillinen pikku kultapossu on syntynyt hopea lusikka suussa ja elänyt elämänsä pumpulissa, eikä tiedä todellisesta pelosta yhtään mitään.

Ammattini puolesta hjoudun kohtaamaan kuolemaa ja kuolevia ihmisiä usein.
En tiedä pelkäänkö kuolemaa. Se on vain niin valtavan suuri ja tuntematon asia, jonka edessä kyllä "vahvinkin" muskelimies hiljenee.
Kai siinä juuri tuo tuntemattomuus, asian valtavuus ja voima on se mikä pistää nöyrtyään, pelkäämään? Me ihmiset sentään ollaan niin mitättömiä hyönteisiä niin suuren voiman edessä. Joskus kun ajattelee, melkein kuin huvittaa miten me täällä uhotaan ja kukkoillaan, mutta kun kuoleman eteen tavalla tai todella joudut, siinä kyllä hiljenee suurisuisinkin retostelija!
Ja jollain tavalla se on myös valtavan pyhä ja kaunis asia. Olen onnellinen että valitsin tämän ammatin ja saan sitä tehdä. Elämässä on ihan toisenlainen tarkoitus ja pohja, ja olen oppinut todella kiitolliseksi jokaisesta païvästä oman perheeni ja ystävien kanssa.
t

Joskus kunnon krapulassa/jälkkäreissä on kyllä hiukka epäilyttänyt tämä kaiken jatkuvuus. Milläs se, niinkuin normi paniikki: keskity konkreettiseen. Ja lääkitys kohdilleen.

En koe oikeastaan pelkääväni. Mutta ei se kulje mun mielessäni ja pelottele mua. Joskus käy mielessä kyllä, että helkkari semmonenkin asia on joskus edessä. Muttei sitä kyllä jaksa rehellisesti sanoen kaiken aikaa miettiä ja päätään sillä vaivata ja stressata. Mennä pitkin seiniä paniikissa.

Tietyllä tavalla kyllä ehkä "kunnioitan" elämää kuoleman edessä. Se kun voi päättyä päivänä minä hyvään tuo eläminen. Tuli sitä kuolemaa kyllä konkreettisemmin mietittyä, kun makasin sairaalassa houreissani 42 asteen kuumeessa verenmyrkytyksessä ja munuaistulehduksessa hetken aikaa. Eikä lääkitys meinannut ihan heti tepsiä ja olo oli suoraan sanottuna heikompi kuin koskaan koko elämäni aikana ennen.

Ja se on heikko ollut ennenkin.

Silloinkin lähinnä huolta aiheutti se, että jos henki lähtee mä en enää saa olla mun rakkaideni kanssa. Enkä millään haluisi vielä yhteistä taivalta lopettaa näin pian. Se on hyvä taival tähänkin saakka, ei siinä mitään mutta kyllä sitä pidempäänkin mielellään heidän kanssaan taivaltaisi. Hiukan itsekästä kyllä, mutta ihmekkös se.

Mua on siinä mielessä onni suosinut, että olen saanut perheekseni ihanat ja rakastavat ihmiset. Kuka hullu niistä haluis luopua ihan helpolla?! :)


Miten pelko lähtee? No ei se lähde kun järkeistämällä asiat niin, että minkä eteen laittaa sen laittaa. Mitään ei auta räpistely, vaikka kuinka räpistelee jos loppu tulee. Se nyt on vaan taivahan tosi ja fakta että jokaisen kuolema on sinetöity jo syntymästä lähtien. Ei päivää, mutta se että joskus jokainen syntynyt kuoleekin.

Miten pitkä se elämän polku sitten kullakin on, se vaihtelee. Kyllä sitä vähän koittaa tehdä semmosia valintojakin, että ei ainakaan lyhentäis polkunsa pituutta. Toki jossain kohtaa se ei vaan enää auta. Kun aika on jne.

No juu kyllä ja aika paljonkin.

Eniten pelkään, et kuollaan kaikki samanaikaisesti. Ratikan sanat avarti: nuoret on neuvokkaita, sitkeitä, älykkäitä ja kykenee Siperia opettaa :) Minä olen vanha, joudankin kuolla tarpeen tullen luonnollisen karsinnan tuloksena - helppouteen oppinut ja taitonsa menettänyt :)