Mitä liikkui miehen mielessä?

Työpaikallani on mies, joka on komea, fiksu ja todella mukava, sellainen, ettei minun kaltaiseni uskaltaisi edes jutella hänen kanssaan, saati sitten mitään muuta. Hän kysyi minua treffeille. Olin niin hämmentynyt, etten osannut sanoa mitään, sitten paikalla tuli toinen työkaveri ja alkoi juttelemaan kanssamme, joten tilanne jäi siihen. En vieläkään ymmärrä, mitä hänen päässään liikkui, koska en ole minkään näköinen, korkeintaan tavis. Tekevätkö miehet noin vittuillakseen tai päästäkseen nauramaan naiselle kavereiden kanssa? En tietenkään koskaan lähtisi ulos noin paljon oman tasoni yläpuolella olevan kanssa, mutta hänen motiivinsa jäi vaivaamaan minua. Tiedän ainakin työpaikallammekin yhden kauniin, nuoren naisen, joka on hänestä kiinnostunut, joten tuskin oli kyse siitäkään, että hän oli armottomassa puutteessa ja ajatteli, että minulta saa helposti. Mikä saa miehen tekemään noin? Huono itsetunto? Vai oliko se vain omituinen vitsi?
44283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Miksi ihmeessä joku tekisi tuollaista vitsinä? Minä olen varma, että mies oli tosissaan ja sinä tyrit mahdollisuutesi. Ellet nyt sitten paikkaa tilannetta. Tosin siihen on vaikeaa uskoa, koska ei miehen itsetunnossa mitään vikaa ole vaan omassasi. Valitettavasti.

Äänestä

Kauniiden naisten luonne on usein vit.tumainen. Olet tavis ja taviksen luonne on yleensä mukava ja kiva. Ehkä se haluaa sellasen naisen jonka luonne eí ole vit.tumainen joten halauaa ainakin tutustua suhun treffien merkeissä. Vai onko sulla huono itsetunto että et voi mennä sen kanssa treffeille.

Äänestä

Oletko nyt aivan tosissasi? "oman tasoni yläpuolella" ? ihanko oikeasti ihmiset miettii jotain "tasoja", jotka kuitenkin on vaan niiden omissa päissä.

Olet omasta mielestäsi tavis, mutta miehen mielestä jotenkin ei-tavis, mielenkiintoinen, söpö. Se voi sitä nuorta ja kaunista pitää taviksena ja tylsimyksenä. Kauneus ja mielenkiintoisuus on subjektiivisia asioita.

Äänestä
  • Mietimme me sitten tasoa ääneen tai emme, ei kai kukaan vakavissaan usko, että voisi saada kenet tahansa? Koska jos et usko tasoihin, uskot saavasi kenet vain.

    Lisäksi jokainen tuntee itsensä paremmin kuin kukaan muu. Esimerkiksi minua pyytää treffeille miehet, jotka ovat tasoni yläpuolella, koska he eivät tiedä, että painoin ennen noin sata kiloa ja vartaloni on sen mukainen (osaan peittää sen vaatteilla). Mitä luulisit, että miehet sanoisivat, jos suostuisin treffeille ja sitten kun tulisi aika riisuutua, vaatteiden alta ei paljastuisikaan kiinteää 28-vuotiasta vaan löysää ihoa ja venymisarpia? Niinpä sanon heille alunperinkin ei, koska minun tasoni ei määräydy nättien kasvojeni, vaan ruman vartaloni mukaan. Ja säästyn monelta nololta tilanteelta, koska tiedän tasoni. Eikä siinä ole mitään subjektiivista.

    Äänestä

  • sivusta sanoen kirjoitti:

    Mietimme me sitten tasoa ääneen tai emme, ei kai kukaan vakavissaan usko, että voisi saada kenet tahansa? Koska jos et usko tasoihin, uskot saavasi kenet vain.

    Hmm.. Miehet ei kiinnitä sellaiseen huomiota. Turha noiden vuoksi on marttyyriksi ja Neitsyt-Mariaksi ryhtyä. Kai sitä voi itsekin arvioida, onko joku vili-tyyppinen teini-pissis-pimppi-tyyppi mies vai joku ihan tavallinen :)

    Ja mikä mies on muka tasokas? Joku puku päällä oleva vai? Hei camoon, miehet on alasti aika rumia, paitsi ehkä hahmotelma ;D

    Anteeksi nyt, mutta miksi luulet, että kaikilla miehillä tuo taso-juttu (jos sellainen tosiaan on) liittyisi oleellisesti just ulkonäköön ja sun kohdalla vaan ulkonäön yhteen osa-alueeseen? Kyllä sitä livessä näkee niitä satakiloisia naisia, joilla on mies kuin filmitähti ja toisinpäin.. Ne muka alempitasoiset miehet/naiset on vaan päättäneet, että saa tuon, kun siitä tykkää ja se tykkää musta. Helppoa. Ja kyllä, kun olen ollut sinkku, niin totta kai olen uskonut saavani sen, keneen olen tykästynyt, jos hänkin on ollut sinkku. Miksi en olisi uskonut? Täytyyhän sitä nyt edes yrittää saavuttaa haluamansa.Mitä järkeä muuten missään on?

    Äänestä

  • sxth kirjoitti:

    Heh, toivottavasti Hahmis lukee ton ;)

    Äänestä

  • sxth kirjoitti:

    Hmm.. Miehet ei kiinnitä sellaiseen huomiota. Turha noiden vuoksi on marttyyriksi ja Neitsyt-Mariaksi ryhtyä. Kai sitä voi itsekin arvioida, onko joku vili-tyyppinen teini-pissis-pimppi-tyyppi mies vai joku ihan tavallinen :)

    Ja mikä mies on muka tasokas? Joku puku päällä oleva vai? Hei camoon, miehet on alasti aika rumia, paitsi ehkä hahmotelma ;D

    Kai tuo oli vitsi?!! Totta hemmetissä miehet kiinnittää sellaiseen huomiota ja vaikea olisi minun tapauksessani olla kiinnittämättä! Hyvä kroppa on se perusvaatimus, joka on jokaisella miehellä ja josta mies tinkii vain, jos on aivan pakko. Niillä miehillä, joista puhuin, ei ole pakko.

    Ja jos nyt pitää vääntää rautalangasta, niin olen toki joskus käynyt treffeillä, sellaisten miesten kanssa, jotka mielestäni olivat omaa tasoani vartaloni rumuuden huomioiden. Arvaa olivatko he kiinnostuneita enää nähtyään minut alasti? Eivät olleet. Koska kyllä miehet todellakin kiinnittää sellaiseen huomiota ja kaltaiseni naisen pariutumismahdollisuudet ovat hyvin pikkuruiset. Ei se ole mitään marttyyriutta, vaan aikuisen ihmisen kykyä myöntää tosiasiat eikä elää haavemaailmassa, jossa "kauneus on katsojan silmässä" ja "miehet rakastuu persoonaan". Niin se nyt vain on, että ulkonäkö on tärkeä juttu, varsinkin miehille. Tykkäsimme siitä tai emme.

    Äänestä

  • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

    Anteeksi nyt, mutta miksi luulet, että kaikilla miehillä tuo taso-juttu (jos sellainen tosiaan on) liittyisi oleellisesti just ulkonäköön ja sun kohdalla vaan ulkonäön yhteen osa-alueeseen? Kyllä sitä livessä näkee niitä satakiloisia naisia, joilla on mies kuin filmitähti ja toisinpäin.. Ne muka alempitasoiset miehet/naiset on vaan päättäneet, että saa tuon, kun siitä tykkää ja se tykkää musta. Helppoa. Ja kyllä, kun olen ollut sinkku, niin totta kai olen uskonut saavani sen, keneen olen tykästynyt, jos hänkin on ollut sinkku. Miksi en olisi uskonut? Täytyyhän sitä nyt edes yrittää saavuttaa haluamansa.Mitä järkeä muuten missään on?

    Koska niin se vain on. Naisella pitää olla hyvä kroppa, että mies voi tuntea häneen vetoa ja kiihottua pystyäkseen seksiin. Se on ihan puhdasta biologiaa, jolle ei kukaan voi mitään.

    Missä sinä olet nähnyt satakiloisen naisen, jolla on mies kuin filmitähti? Älä nyt viitsi... Minä näen yhtenään satakiloisia naisia, joilla on mies kuin peikko.

    Minun kohdallani tilanne on vaikea, koska kasvoni ovat ihan nätit ja koska osaan pukeutua, joten miehet eivät minut nähdessään tajua, ketkä ovat tasoani eli minua yrittää ne, jotka ovat yli tasoni ja omaa tasoani olevat eivät lähesty. Tosin kuten edelliselle kerroin, olen joskus itse lähestynyt heitä, mutta he ovat (yllätys, yllätys) olleet tyytymättömiä vartalooni. Koska rumakin mies haluaa naisen, jolla on hyvä kroppa.

    Olet sitten varmaan todella kaunis tuolla asenteella. Minä en ole, joten tuskin pystymme tässä asiassa ymmärtämään toisiamme. Uskon, että tiedät, mistä puhut omalla kohdallasi, mutta minä tiedän, mistä minä puhun omalla kohdallani.

    Äänestä

  • sivusta sanoen kirjoitti:

    Kai tuo oli vitsi?!! Totta hemmetissä miehet kiinnittää sellaiseen huomiota ja vaikea olisi minun tapauksessani olla kiinnittämättä! Hyvä kroppa on se perusvaatimus, joka on jokaisella miehellä ja josta mies tinkii vain, jos on aivan pakko. Niillä miehillä, joista puhuin, ei ole pakko.

    Ja jos nyt pitää vääntää rautalangasta, niin olen toki joskus käynyt treffeillä, sellaisten miesten kanssa, jotka mielestäni olivat omaa tasoani vartaloni rumuuden huomioiden. Arvaa olivatko he kiinnostuneita enää nähtyään minut alasti? Eivät olleet. Koska kyllä miehet todellakin kiinnittää sellaiseen huomiota ja kaltaiseni naisen pariutumismahdollisuudet ovat hyvin pikkuruiset. Ei se ole mitään marttyyriutta, vaan aikuisen ihmisen kykyä myöntää tosiasiat eikä elää haavemaailmassa, jossa "kauneus on katsojan silmässä" ja "miehet rakastuu persoonaan". Niin se nyt vain on, että ulkonäkö on tärkeä juttu, varsinkin miehille. Tykkäsimme siitä tai emme.

    Tiäks mitä.. Mä epäilenkin nyt, että olet mies, joka keksi tän jutun, saadakseen naisille jotenkin kurjan olon.. Joku tuossa jutussa nyt haiskahtaa. En ole koskaan kuullut että kukaan mies olis "pyörtynyt" nähdessään naisen vartalon"rumuuden". En myöskään naisia, jotka "pyörtyis" samasta syystä.Enkä todellakaan tunne vaan miss tai mister Suomia. Ei ulkonäkö ole niin suuressa roolissa pariutumisessa, kuin nyt keksit väittää.

    Äänestä

  • sivusta sanoen kirjoitti:

    Koska niin se vain on. Naisella pitää olla hyvä kroppa, että mies voi tuntea häneen vetoa ja kiihottua pystyäkseen seksiin. Se on ihan puhdasta biologiaa, jolle ei kukaan voi mitään.

    Missä sinä olet nähnyt satakiloisen naisen, jolla on mies kuin filmitähti? Älä nyt viitsi... Minä näen yhtenään satakiloisia naisia, joilla on mies kuin peikko.

    Minun kohdallani tilanne on vaikea, koska kasvoni ovat ihan nätit ja koska osaan pukeutua, joten miehet eivät minut nähdessään tajua, ketkä ovat tasoani eli minua yrittää ne, jotka ovat yli tasoni ja omaa tasoani olevat eivät lähesty. Tosin kuten edelliselle kerroin, olen joskus itse lähestynyt heitä, mutta he ovat (yllätys, yllätys) olleet tyytymättömiä vartalooni. Koska rumakin mies haluaa naisen, jolla on hyvä kroppa.

    Olet sitten varmaan todella kaunis tuolla asenteella. Minä en ole, joten tuskin pystymme tässä asiassa ymmärtämään toisiamme. Uskon, että tiedät, mistä puhut omalla kohdallasi, mutta minä tiedän, mistä minä puhun omalla kohdallani.

    Ihan Turussa olen nähnyt. Kauniin satakiloisen, mutta kuitenkin. Eikä ollut ainoa, todellakaan, siis vastaava pari. Onhan näita julkkisparejakin vastaavia, mutta en nyt viitsi mainita nimiä.

    Mun ulkonäkö ei liity tähän mitenkään. Hyvin monilla mun tuntemilla ihmisillä on sama asenne, oli ulkonäkö mitä "tasoa" tahansa. Kaikilla ei ole pakkomieltä ulkonäöstä eikä ne ajattele sitä ykkösasiana parin muodostuksessa.

    Äänestä

  • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

    Tiäks mitä.. Mä epäilenkin nyt, että olet mies, joka keksi tän jutun, saadakseen naisille jotenkin kurjan olon.. Joku tuossa jutussa nyt haiskahtaa. En ole koskaan kuullut että kukaan mies olis "pyörtynyt" nähdessään naisen vartalon"rumuuden". En myöskään naisia, jotka "pyörtyis" samasta syystä.Enkä todellakaan tunne vaan miss tai mister Suomia. Ei ulkonäkö ole niin suuressa roolissa pariutumisessa, kuin nyt keksit väittää.

    Täytyy sanoa, että joko olet saanut aivan loistavat geenit synnyinlahjana tai ollut vähän hemmetin onnekas! Siitä olen kateellinen, oli kyse kummasta tahansa.

    Ja miksi tämä edes tekisi kurjan olon kenellekään muulle, kuin mahdollisesti naiselle, joka nyt laihduttaa siinä toivossa, että saisi miehen? Koska muillahan ei samaa ongelmaa ole.

    Ei kukaan pyörtynyt, mutta ei tehnyt mitään muutakaan, mikäli ymmärrät, mitä tarkoitan.

    Jos ei kerran ulkonäkö ole tärkeä, niin millä selität minulle tapahtuneen? En mene sänkyyn ensimmäisillä enkä toisillakaan treffeillä, joten miksi miesten selvä kiinnostus on lopahtanut kuin seinään, kun vaatteet on lähteneet? He vain sattuivat siinä vaiheessa huomaamaan, etteivät tykkää persoonastani, niinkö?

    Jos kerran olet ulkonäöltäsi sellainen, että saat kenet haluat, niin miksi ihmeessä luulet tietäväsi tämän paremmin kuin minä? Voit tietysti uskoa mitä haluat, mutta minä joudun ottamaan huomioon tosiasiat.

    Äänestä

  • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

    Ihan Turussa olen nähnyt. Kauniin satakiloisen, mutta kuitenkin. Eikä ollut ainoa, todellakaan, siis vastaava pari. Onhan näita julkkisparejakin vastaavia, mutta en nyt viitsi mainita nimiä.

    Mun ulkonäkö ei liity tähän mitenkään. Hyvin monilla mun tuntemilla ihmisillä on sama asenne, oli ulkonäkö mitä "tasoa" tahansa. Kaikilla ei ole pakkomieltä ulkonäöstä eikä ne ajattele sitä ykkösasiana parin muodostuksessa.

    yybeeltä.

    Milloin viimeksi joku muu kuin miehesi on nähnyt sinut alastomana?

    Ne eivät ajattele, kenen ei tarvitse. Ja sinulla ei myöskään ole oikeutta tuohon ylimielisyyteen, koska et selvästikään ymmärrä, mistä puhut. Minä ymmärrän, koska tämä on minun elämääni.

    Äänestä

  • sivusta sanoen kirjoitti:

    Täytyy sanoa, että joko olet saanut aivan loistavat geenit synnyinlahjana tai ollut vähän hemmetin onnekas! Siitä olen kateellinen, oli kyse kummasta tahansa.

    Ja miksi tämä edes tekisi kurjan olon kenellekään muulle, kuin mahdollisesti naiselle, joka nyt laihduttaa siinä toivossa, että saisi miehen? Koska muillahan ei samaa ongelmaa ole.

    Ei kukaan pyörtynyt, mutta ei tehnyt mitään muutakaan, mikäli ymmärrät, mitä tarkoitan.

    Jos ei kerran ulkonäkö ole tärkeä, niin millä selität minulle tapahtuneen? En mene sänkyyn ensimmäisillä enkä toisillakaan treffeillä, joten miksi miesten selvä kiinnostus on lopahtanut kuin seinään, kun vaatteet on lähteneet? He vain sattuivat siinä vaiheessa huomaamaan, etteivät tykkää persoonastani, niinkö?

    Jos kerran olet ulkonäöltäsi sellainen, että saat kenet haluat, niin miksi ihmeessä luulet tietäväsi tämän paremmin kuin minä? Voit tietysti uskoa mitä haluat, mutta minä joudun ottamaan huomioon tosiasiat.

    Miksi olet noin epäasiallinen ja puutut koko ajan _minun_ulkonäköön? Ei ole loistavia geenejä enkä koe olevani sen onnekkaampi kuin muutkaan, vaikka mun kanssa ei olekaan alettu seurustella ulkonäön perusteella,vaan suurimmaksi osaksi muiden piirteiden takia. Enkä minä ole alkanut seurustella ulkonäön perusteella. Toki olen tykännyt kumppanin ulkonäöstä ja hän minun, mutta se on ollut vain yksi pieni osuus ihastuksessa, ei oleellinen.

    En osaa sanoa, miksi olet päätynyt yksiin noin erikoisten persoonien kanssa. Yleensä kun itse olen riisumistilanteessa ollut, en usko, että tuollainen olisi vaikuttanut. Ei ole kokemusta kyllä suurista muutoksista kropassa, muuta kuin raskauden ajalta, mutta kuitenkin. Eikö noissa tilanteissa olla jo niin "fiiliksissä", että pikkujutut ei haittaa? Minä ainakin olen :) Jos on jo ihastunut, eihän se ihastus mieheltäkään johonkin vatsamakkaraan tyssää..

    En ole sanonut missään, että saan kenet haluan. Sanoin, että ollessani pariutumisvaiheessa elämässäni, yritin aina sitä, kenestä tykkään, enkä miettinyt mitään tasoja; onko tuo ylempi- tai alempitasoinen.. Vaihtelevalla menestyksellä, tietenkin. En ole edelleenkään, sinkkuystävien puheissa tms. koskaan törmännyt tuohon taso-ajatteluun. Ainoastaan netissä. Siksi en usko sen olemassa oloon IRL.

    Äänestä

  • Sivusta kyselen kirjoitti:

    yybeeltä.

    Milloin viimeksi joku muu kuin miehesi on nähnyt sinut alastomana?

    Mitenköhän tämä liittyy aiheeseen? Onko pornonäyttelijät jotain treffailun asiantuntijoita,kun heidät on nähnyt niin moni alastomana?

    Mä käyn uimahalleissa ja kylpylöissä yleisessä saunassa, jossain myös yleisessä suihkussa, en minä muista koska joku vieras on mut alasti nähnyt.. Ei varmaan ole kovin kauaa aikaa. Oon käynyt myös joskus alasti uimassa jne. On täällä outoja kysymyksiä..

    Äänestä

  • sivusta sanoen kirjoitti:

    Ne eivät ajattele, kenen ei tarvitse. Ja sinulla ei myöskään ole oikeutta tuohon ylimielisyyteen, koska et selvästikään ymmärrä, mistä puhut. Minä ymmärrän, koska tämä on minun elämääni.

    Millä tavoin olen ylimielinen, jos ihmettelen vain sitä, miksi painotat ihmisten ulkonäköä noin suhteettomasti?

    Äänestä

  • UPDATE_9863431 kirjoitti:

    Miksi olet noin epäasiallinen ja puutut koko ajan _minun_ulkonäköön? Ei ole loistavia geenejä enkä koe olevani sen onnekkaampi kuin muutkaan, vaikka mun kanssa ei olekaan alettu seurustella ulkonäön perusteella,vaan suurimmaksi osaksi muiden piirteiden takia. Enkä minä ole alkanut seurustella ulkonäön perusteella. Toki olen tykännyt kumppanin ulkonäöstä ja hän minun, mutta se on ollut vain yksi pieni osuus ihastuksessa, ei oleellinen.

    En osaa sanoa, miksi olet päätynyt yksiin noin erikoisten persoonien kanssa. Yleensä kun itse olen riisumistilanteessa ollut, en usko, että tuollainen olisi vaikuttanut. Ei ole kokemusta kyllä suurista muutoksista kropassa, muuta kuin raskauden ajalta, mutta kuitenkin. Eikö noissa tilanteissa olla jo niin "fiiliksissä", että pikkujutut ei haittaa? Minä ainakin olen :) Jos on jo ihastunut, eihän se ihastus mieheltäkään johonkin vatsamakkaraan tyssää..

    En ole sanonut missään, että saan kenet haluan. Sanoin, että ollessani pariutumisvaiheessa elämässäni, yritin aina sitä, kenestä tykkään, enkä miettinyt mitään tasoja; onko tuo ylempi- tai alempitasoinen.. Vaihtelevalla menestyksellä, tietenkin. En ole edelleenkään, sinkkuystävien puheissa tms. koskaan törmännyt tuohon taso-ajatteluun. Ainoastaan netissä. Siksi en usko sen olemassa oloon IRL.

    Koska sinä kuvittelet tietäväsi jotain minun elämästäni. Kai minä nyt sentään itse tiedän paremmin, kun sattumoisin elän tätä omaa elämääni! Ruma nainen ei koskaan sanoisi noin naiiveja asioita kuin sinä, joten sinun on aivan pakko olla kaunis, siksi pidän ulkonäköäsi oleellisena.

    Ja ihan uutisena, prinsessa, että kyllä vain sinun kanssasi on alettu seurustelemaan ulkonäön takia. Niin se toimii.

    En tiedä haittaako pikkujutut, koska minulla taas ei ole niistä kokemusta. Ilmeisesti sitten ei.

    Asian ydin taitaa olla se vaihteleva menestys sitten. Minulla ei ole ollut vaihtelua, lopputulos on ollut aina sama.

    Minunkaltaiseni on pakko ajatella tasoja ja niin kai muidenkin niin ajattelevien.

    provo provooooooooooooooo!!!!!!!!!

    Äänestä

  • UPDATE_9863431 kirjoitti:

    Millä tavoin olen ylimielinen, jos ihmettelen vain sitä, miksi painotat ihmisten ulkonäköä noin suhteettomasti?

    Miksikö painotan? Voi hyvä ihminen, koska se on pariutumisessa ja naisen kelpaamisessa se keskeinen asia!

    Kuvittele nyt itse tilanne, että pidät jostakusta ja hän tuntuu pitävän sinusta, on innokas tapaamaan uudelleen ja on innokas menemään sänkyyn, mutta kun riisuudut, kiinnostus loppuu siihen. Ja olen kokeillut eri asioita, olen kertonut etukäteen, olen ollut täysin rehellinen, olen esittänyt itsevarmaa, olen mennyt sänkyyn kolmansilla treffeillä, olen tutustunut muutaman viikon... Sama lopputulos. Mies on selvästi kiinnostunut, kunnes näkee minut alasti. Ja kuten sanoin, en treffaile niitä miehiä, jotka pyytävät minua uloa kasvojeni perusteella, vaan valitsen vartaloni tasoon sopivia miehiä, joten miehet ei itsekään ole olleet fyysisesti hyvännäköisiä.

    Mutta varmasti ymmärrät, että pystyäkseen seksiin, miehen täytyy kiihottua naisesta ja se onnistuu vain, jos naisella on hyvä kroppa. Siksi minä painotan ulkonäköä, koska haluaisin parisuhteen, en laumaa pelkkiä kavereita.

    Siksi minun on pakko ajatella tasoa, koska kukaan mies ei voisi tuntea vetoa minuun, joten joudun laskelmoimaan, kuka voisi tyytyä minuun. Mikä tässä nyt on epäselvää?

    Äänestä

  • ding dong.. kirjoitti:

    provo provooooooooooooooo!!!!!!!!!

    Miesprovo kyseessä.

    Äänestä

  • sivusta sanoen kirjoitti:

    Koska sinä kuvittelet tietäväsi jotain minun elämästäni. Kai minä nyt sentään itse tiedän paremmin, kun sattumoisin elän tätä omaa elämääni! Ruma nainen ei koskaan sanoisi noin naiiveja asioita kuin sinä, joten sinun on aivan pakko olla kaunis, siksi pidän ulkonäköäsi oleellisena.

    Ja ihan uutisena, prinsessa, että kyllä vain sinun kanssasi on alettu seurustelemaan ulkonäön takia. Niin se toimii.

    En tiedä haittaako pikkujutut, koska minulla taas ei ole niistä kokemusta. Ilmeisesti sitten ei.

    Asian ydin taitaa olla se vaihteleva menestys sitten. Minulla ei ole ollut vaihtelua, lopputulos on ollut aina sama.

    Minunkaltaiseni on pakko ajatella tasoja ja niin kai muidenkin niin ajattelevien.

    "Ja ihan uutisena, prinsessa, että kyllä vain sinun kanssasi on alettu seurustelemaan ulkonäön takia. Niin se toimii."

    Niin sä varmaan toivot. Että maailma toimisi sun lakien mukaan, olisi ainakin turvallista, kun tajuaisi kaikki teot ja niiden seuraukset. Ei tulisi yllätyksiä, vain kaikella olisi aina sama logiikka. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä vähemmän huomaat tajuavasi ihmisten käytöksestä. Joskus se on ihan ilahduttavaakin. Kaikki ei olekaan niin mustavalkoista ja ennakoitavaa.

    Äänestä

  • yb ei jaksa enää jau kirjoitti:

    Ei, vaan toivoisin päinvastaista. Mutta ei se niin mene.

    Äänestä

  • Hmm.. kirjoitti:

    Miesprovo kyseessä.

    No ei tosiaan ole, mutta jos se sinua lohduttaa, niin vakuuta toki itsellesi niin.

    Mutta samalla kun vannot itsellesi, että persoona ratkaisee, niin kysypä käsi sydämellä, seurustelisitko sinä ihmisen kanssa, jolla on noin kolme numeroa liian suuri iho.

    Kyllä. Mutta minä nyt olenkin nainen. Miehistä en tiedä, heistä ei ehkä niin moni.

    Äänestä

  • sivusta sanoen kirjoitti:

    Miksikö painotan? Voi hyvä ihminen, koska se on pariutumisessa ja naisen kelpaamisessa se keskeinen asia!

    Kuvittele nyt itse tilanne, että pidät jostakusta ja hän tuntuu pitävän sinusta, on innokas tapaamaan uudelleen ja on innokas menemään sänkyyn, mutta kun riisuudut, kiinnostus loppuu siihen. Ja olen kokeillut eri asioita, olen kertonut etukäteen, olen ollut täysin rehellinen, olen esittänyt itsevarmaa, olen mennyt sänkyyn kolmansilla treffeillä, olen tutustunut muutaman viikon... Sama lopputulos. Mies on selvästi kiinnostunut, kunnes näkee minut alasti. Ja kuten sanoin, en treffaile niitä miehiä, jotka pyytävät minua uloa kasvojeni perusteella, vaan valitsen vartaloni tasoon sopivia miehiä, joten miehet ei itsekään ole olleet fyysisesti hyvännäköisiä.

    Mutta varmasti ymmärrät, että pystyäkseen seksiin, miehen täytyy kiihottua naisesta ja se onnistuu vain, jos naisella on hyvä kroppa. Siksi minä painotan ulkonäköä, koska haluaisin parisuhteen, en laumaa pelkkiä kavereita.

    Siksi minun on pakko ajatella tasoa, koska kukaan mies ei voisi tuntea vetoa minuun, joten joudun laskelmoimaan, kuka voisi tyytyä minuun. Mikä tässä nyt on epäselvää?

    olet täysin oikeassa. Mutta luulen, että kukaan mies ei edes tyydy naiseen, jolla omasta mielestään on ällöttävä ja epäkiihottava vartalo. Niin se vain on. Suosittelen täydellistä luopumista mistään laskelmoinneistakaan, koska eiväthän nuo näytä tuovan tulosta nekään. Sinä olet täydellistä vanhapiika-ainesta nyt ja koko loppuelämäsi.

    Äänestä

  • juu, kirjoitti:

    Tiedän, olenkin luovuttanut jo aikoja sitten.

    Äänestä

  • Hmm.. kirjoitti:

    Kyllä. Mutta minä nyt olenkin nainen. Miehistä en tiedä, heistä ei ehkä niin moni.

    Tai sitten miehistä ei kukaan.

    Äänestä

  • sivusta sanoen kirjoitti:

    Tiedän, olenkin luovuttanut jo aikoja sitten.

    voit sitten jättää pois myös tämän tyhjänpäiväisen valittamisen.

    Äänestä

  • noniin, kirjoitti:

    voit sitten jättää pois myös tämän tyhjänpäiväisen valittamisen.

    Kunhan kerroin, että joissain tilanteissa on pakko miettiä omaa tasoon. Ikävää, että se totuus osui sinuun noin henkilökohtaisesti...

    Äänestä

  • sivusta sanoen kirjoitti:

    Kunhan kerroin, että joissain tilanteissa on pakko miettiä omaa tasoon. Ikävää, että se totuus osui sinuun noin henkilökohtaisesti...

    sinähän olet täysin tasoton: et kelpaa edes niille tavismiehille! Kukaan mies ei voisi sinua katsella alastomana tuntematta syvää inhoa, niin turha kai silloin on mistään tasoistakaan tulla valittamaan. Varsinkin, kun olet jo kaikki miesten hankkimisasiat unohtanut. Vai oletko sittenkään?

    Äänestä

  • mutta kun kirjoitti:

    Niin, totta tuokin. Mutta taso kai sekin on = kelpaamaton. Sama lopputulos joka tapauksessa.

    Äänestä

"Tekevätkö miehet noin vittuillakseen tai päästäkseen nauramaan naiselle kavereiden kanssa?"

Riippuu täysin miehestä. Osa tekee niin, "pahikset". Ja osa on aidommin liikkeellä kai. Ehkä kuitenkaan ei voi tietää pyrkiikö mies vain sänkyyn vai olisiko muutakin kiinnostusta. Toki kysymällä myöhemmin selviää etsiiko seksiseuraa vai muu kahvitarkoitus. Minkälainen menneisyys miehellä on, tausta naisten suhteen.

Äänestä

Hyppykauden vielä alkaessa ja varsinkaan kun hyppyrimäet eivät ole vielä kunnossa, niin mies voi turhautuessaan mennä tekemään juuri tuollaista.

Äänestä

Mies etsi naista, joka osaa ajatella omilla aivoillaan?

Äänestä
  • aivan turha on toivonsa!

    Äänestä

Sinussa on jotain, joka saa juuri tuon miehen kiinnostuksen heräämään. Ei ole helppo selittää, miksi yhteen ihastuu ja toiseen ei. Ainakaan se ei ole kiinni missikauneudesta.

Suositun nuoren miehen kanssa täytyy kuitenkin pitää varansa. Ehkä hän on tottunut saamaan haluamansa ja siksi ihastuu vähän turhan usein. Tai sitten ei. Vain kokeilemalla voit sen selvittää. Kyllä hän joka tapauksessa aidosti haluaa kanssasi treffeille, ja nyt on sinun vuorosi vastata.

Äänestä

sinunkaan on turha miettiä tällaisia epäolennaisuuksia, kuten miehen motiiveja. Mitä välii?

Äänestä

Luin sepustuksesi ketjusta ja ongelmasi on luonteesi,joka on epäkiihottava, ei vartalosi.Muija, joka jo valmiiksi pitää itseään rumana, alkaa näyttää miehistäkin rumalta. Jäät vanhaksi piiaksi, ja sua rumemmat nappaa miehet. Luuletko,ettei muilla naisilla ole laihdutuksesta jäänyttä ylimääräistä nahkaa. On, ja vaikka kuinka.Nähty on.Ja pantu silti. Mites niiden muijen avio tai avomiehet, onko kaikki näkövammaisia?

Äänestä
  • Tämä oli ilmeisesti minulle, ei ap:lle? Minä OLEN vartaloltani ruma, joten mitä muuta voisin ajatella... Ja kuten kerroin, olen kyllä yrittänyt, mutta miehet on lähteneet karkuun heti vartaloni nähdessään. Tiedän, että muilla entisillä lihavilla on samankaltaisia ongelmia, koska tunnen muutaman. Ainoastaan ne, jotka olivat jo ennen laihdutusta suhteessa ovat edelleen suhteessa, muut eivät ole onnistunut löytämään kumppania.

    Minä olen jos vanhapiika ja se on kai ihan ok.

    Äänestä

  • sivusta sanoen kirjoitti:

    Tämä oli ilmeisesti minulle, ei ap:lle? Minä OLEN vartaloltani ruma, joten mitä muuta voisin ajatella... Ja kuten kerroin, olen kyllä yrittänyt, mutta miehet on lähteneet karkuun heti vartaloni nähdessään. Tiedän, että muilla entisillä lihavilla on samankaltaisia ongelmia, koska tunnen muutaman. Ainoastaan ne, jotka olivat jo ennen laihdutusta suhteessa ovat edelleen suhteessa, muut eivät ole onnistunut löytämään kumppania.

    Minä olen jos vanhapiika ja se on kai ihan ok.

    Minä taas tiedän niitä muijia, joilla meni mies vaihtoon, kun laihtuivat kymmeniä kiloja. Sen teki itsetunto, joka parani, löysästä nahasta huolimatta.

    Äänestä

  • edellinenmies kirjoitti:

    Minä taas tiedän niitä muijia, joilla meni mies vaihtoon, kun laihtuivat kymmeniä kiloja. Sen teki itsetunto, joka parani, löysästä nahasta huolimatta.

    Joo, mutta ei kaikkien iho jää roikkumaan, se on yksilöllistä. Minulla jäi aika pahastikin. Ja nuo muutkin, jotka tunnen ja jolla iho roikkuu, kokevat ihan saman ongelman kuin minäkin.

    Kyllä minunkin itsetuntoni parani huimasti ja olen nyt ihan sinut itseni kanssa. Koska minä näen itseni eri perspektiivistä, minä muistan millaista oli olla lihava. Minut näkevä mies taas näkee minut siitä perspektiivistä, että odottaa näkevänsä ihan jotain muuta. Toisaalta tilanteesta varoittaminen ei ole auttanut, miehet ei kai sitten ole kuitenkaan osanneet kuvitella, mistä puhun.

    Entä jos lihottaisit itseäsi hieman niin se nahka ei olisi sitten niin löysä? En nyt tietysti tiedä sinun mittojasi, mutta ymmärrän kyllä että se nahka ei välttämättä palaudu suuren laihdutuksen jälkeen. Itselleni kävi niin synnytysten jälkeen, elopainoni ennen ja jälkeen on ollut samat 50 kg mutta nyt erona on löysä vatsanahka. Se ei tosiaan ole kaunista katseltavaa mutta minkäs teet, ei palaudu ei. Sen kanssa vaan on elettävä ja miehille pakko kelvata sellaisena kuin olen.
    Minä olen miettinyt että jos saisin jollain ilveellä muutaman lisäkilon niin voisi tehdä ihan hyvää vatsamakkarallekin :)

    Mutta enivei, kyllä asenne ratkaisee hyvin pitkälle. Iloinen ihminen on viehättää.

    Äänestä

  • lörppänä kirjoitti:

    Minä inhosin niin kovasti olla ylipainoinen... Tosin en mikään keijukainen ole nytkään, olen 168 pitkä ja painan 62 kg, joten oikeastaan olisi varaa laihtuakin. Mutta se vain pahentaisi ihoa. Se on turhauttavaa, kun tein niin kovasti töitä laihtuakseni ja oikeastaan olen nyt rumempi kuin silloin. Vaikka olo onkin parempi. Ei ole helppoa. :D Mutta sen kanssa on tosiaan vain elettävä, ei auta muu.

    Jos yhtään lohduttaa, niin lihominen on helppoa, siitä vain kiloja hankkimaan! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Työpaikallani on mies, joka on komea, fiksu ja todella mukava, sellainen, ettei minun kaltaiseni uskaltaisi edes jutella hänen kanssaan, saati sitten mitään muuta. Hän kysyi minua treffeille. Olin niin hämmentynyt, etten osannut sanoa mitään, sitten paikalla tuli toinen työkaveri ja alkoi juttelemaan kanssamme, joten tilanne jäi siihen. En vieläkään ymmärrä, mitä hänen päässään liikkui, koska en ole minkään näköinen, korkeintaan tavis. Tekevätkö miehet noin vittuillakseen tai päästäkseen nauramaan naiselle kavereiden kanssa? En tietenkään koskaan lähtisi ulos noin paljon oman tasoni yläpuolella olevan kanssa, mutta hänen motiivinsa jäi vaivaamaan minua. Tiedän ainakin työpaikallammekin yhden kauniin, nuoren naisen, joka on hänestä kiinnostunut, joten tuskin oli kyse siitäkään, että hän oli armottomassa puutteessa ja ajatteli, että minulta saa helposti. Mikä saa miehen tekemään noin? Huono itsetunto? Vai oliko se vain omituinen vitsi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu