Tarvitseeko parisuhteessa miellyttää? Onko seksiin suostuttava jos ei oikeasti halua mutta suostuu loppujen lopuksi miehen mieliksi vaikka se olisi itselle oikeasti pakkopullaa? Näin meillä? Miten muilla arjen koittaessa? Tiedostan kyllä sen, että se arki tulee jossain vaiheessa vastaan.
Sitten toinen mikä mietityttää riidat? Kuinka voimakkaita riitoja teillä on? Onko henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Henkistä voi olla haukkuminen mikä taitaa olla yleistä. Entä fyysinen meillä on sitäkin ollut jossain määrin kuten mieheni tönii minua riidellessämme mikä on tapahtunut vain kerran ja mieheni sanojen mukaan hän ei halunnut satuttaa minua vaan saada riita loppumaan.
Sitten toinen mikä mietityttää riidat? Kuinka voimakkaita riitoja teillä on? Onko henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Henkistä voi olla haukkuminen mikä taitaa olla yleistä. Entä fyysinen meillä on sitäkin ollut jossain määrin kuten mieheni tönii minua riidellessämme mikä on tapahtunut vain kerran ja mieheni sanojen mukaan hän ei halunnut satuttaa minua vaan saada riita loppumaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei tarvii miellyttää, mutta kompromissejä tulee tehdä. Seksiin suostuminenkin on sellainen monisäikeinen juttu. Pystyttekö puhumaan mistä kiikastaa? Tai puhumalla luomaan kontaktia toiseen niin että seksi olisi sen jälkeen ihan luontevaa. Välillä onnistumme näissä asioissa välillä ei. Sitten taas jutellaan... kun ollaan taas puheväleissä:). Tönimistä tai muutakaan fyysistä ei pidä sietää, mutta ei pidä kaivaa verta nenästä kun huomaa toisen olevan ihan hiilenä. Sitten vain tilanne rauhoitetaan jotenkin, vaikka tekemällä muuta: kävelylle, siivoamista... Mitä tahansa.
Jos suostuu parisuhteeseen niin silloin suostuu seksiinkin. Jos ei halua seksiä, ei kannata seurustella. Me ei riidellä tyttöystävän kanssa lainkaan. Puhutaan asioista ja sovitaan asioita niin ei tule jälkeenpäin yllätyksiä. Puhuminen on avainsana et suhde toimii. Jos mä lupaan siivota niin silloin pitää siivota. Muuten tulee sanomista ja turhia riitoja.
Esim jos haluan baariin viikonloppuna niin siitä pitää sanoa ajoissa. jos muija haluaa koti-illan niin siitä sovitaan jo ajoissa ja jos kaveri soitaa et tule baariin niin mä sanon et en voi kun sovin muuta. Jos lähen baariin vaikka sovin et olen kotona niin siitä tulis tulis riitaa. Meillä pidetään sovitusta kiinni.
Minusta miellyttäminen ja puolison tunteiden huomioon ottaminen ovat eri asioita.
Miellyttää ei tarvitse mutta kumppanin mielialojen huomioon ottaminen on itsestään selvyys, tiettyihin rajoihin saakka.
Terveydellisistä syistä jouduin lopettamaan hormoonit 51 vuotisena joten se muutti niiltä osin elämää mutta ei ollut mikään maailman- eikä seksuaalisen kanssakäymisen loppu.
Kyllä meillä mieheni on etupäässä se saava osapuoli.
Viime vuosina olen ryhtynyt käyttäytymään itsekkäämmin ja mieheni on tyytyväisenä mukautunut uudelleen muotoutuneeseen rooliini.
Riitoja meillä ei oikeastaan ole. Epätodellisen tuntuista mutta totta.
Meistä kumpikin räsähtää estottomasti kun siltä tuntuu mutta se ei johda rähinään.
Kumpikin huomaa milloin toinen on tosissaan eikä koskaan kyse ole ollut sellaisesta asiasta että se olisi ollut vastaan ottavalle osapuolelle "must".
Henkilökohtaista haukkumista ja solvaamista en ymmärrä lainkaan. Tällä hetkellä tuntuu etten suvaitsisi sitä alkuunkaan.
Fyysisen koskemattomuuden loukkaus ei ole ollut lähelläkään.
Yhden lyömisen saattaisin jossakin tilanteessa antaa anteeksi mutta toinen johtaisi automaattisesti eroon.
Tämä nyt on sellaista tunnepohjaista spekulointia.
Vaikka mieheni joskus ottaa kierroksia niin se ei ole suuntautunut minuun mutta kuitenkin olen katsonut parhaaksi olla hiljaa.
Olemme nyt olleet eläkeläisiä yli 10 vuotta mutta vieläkään emme ole kyllästyneet toistemme seuraan.
Tai korjaan vielä, että mieheni otti minua kerran hartioista kiinni ja nakkasi minut sohvalle, nousin ja teki sen taas, nousin ja teki sen taas mutta sitten purskahdin itkuun ja mieheni sanoi, että hän ei tarkoittanut satuttaa minua vaan, että riita loppuisi. Enään tuota ei toistunut.
Haukkuminen suuttuessa ei ole henkistä väkivaltaa. Henkistä väkivaltaa on toisen jatkuva mollaaminen, toisen ihmisarvon polkeminen ja toisen satuttaminen tahallaan. Jos suutuspäissä haukutaan toista kusipääksi, ei se vielä täytä henkisen väkivallan kriteeriä. Ikävää se on ja ei niinkään saisi tehdä mutta pidetään käsitteet tosina :)
Meillä miehen kanssa riidellään harvoin, mutta sillon kun se riita tulee niin on parempi että toinen menee kaverilleen yöksi, muuten se vain paisuu.. ( tarvitaan molemmat tilaa että voidaan sulatella ja aamulla puhua asiat halki) Fyysistä väkivaltaa ei ole koskaan ollut. Paitsi kerran suutuspäissäni piilotin miehen lempi sukat patterin väliin ( vähän hormonit hyrräsi :D )
Seksiä meillä on 1-6 kertaa viikossa, aina ei vaan yksinkertaisesti tee mieli ja joskus tekee liikaa mieli.. Miksi se seksi sitten on sinulle pakkopullaa?
Ei seksiin tietenkään tarvitse suostua jos vaikka väsyttää tai on huono olo tai kiire. Varmasti miehesi tämän ymmärtää. Ei minua haittaa jos poikaystäväni ei jaksa harrastaa seksiä. Itse taas pidän seksistä niin paljon ettei haittaa vaikken itse olisi niin kiihottunut :) Miksi seksi on sinusta pakkopullaa? Tietääkö miehesi, mistä asioista tykkäät sängyssä?
Ei ole riitoja, vaikka kyllä kai toisten tekemiset ja tekemättä jättämiset välillä ärsyttävät. Mutta toista voi yrittää ymmärtää, ehkä hänellä on ollut esim. rankka päivä. Jos sanon pahasti niin pyydän anteeksi ja poikaystäväni tekee myös samoin. Yritämme kunnioittaa toisiamme.
Henkistä ja fyysistä väkivaltaa en hyväksy. Aina voi kertoa jos jokin toisen puheissa loukkaa tai jos hän tekee jotakin joka sattuu, ja sanoa ettei hyväksy sellaista.
Kannattaa pyrkiä parisuhteeseen, jossa toisen miellyttäminen ei tunnu pakkopullalta. Seksuaalisuus ja uskollisuus on ylensä niin suuria asioita parisuhteessa, että jos niistä ei löydy yhteistä säveltä, niin ei siitä suhteesta paljoa ole jäljelläkään.
Tässä edellisessä oli aika iso totuus. Kun toista todella rakastaa ja hänestä välittää, häntä myös haluaa pitää hyvänä. Se ei ole mitään pakkopullaa tai toisen mielyttämistä vaan omasta halusta tulevaa rakkauden antamista.
Hyvin harvassa parisuhteessa henkiset ja fyysiset halut ja tarpeet menevät täysin yksiin joten on tärkeää että toisen hyvänä pitäminen ja huomioon ottaminen tuntuu luonnolliselta ja itsellekin mieluiselta.
Meillä minä menen mukaan rakasteluun vaikka aina ei olisikaan hirveä halu etukäteen koska tiedän että se tuntuu lopulta kuitenkin hyvältä koska rakkaan kosketus tuottaa aina minulle nautintoa ja mieheni osaa ottaa minut huomioon. Vastaavasti mieheni kuuntelee aina huoleni ja murheeni, on olkapäänä ja antaa läheisyyttä ja hellyyttä aina kun sitä tarvitsen. Hänelle varmaan riittäisi sitä lajia joskys vähempikin mutta ei hän sitä näytä vaan on lähellä kun sitä tarvitsen.
Miellyttäminen on sanana minulle ällöttävä.
Me olemme eläneet pitkän liittomme ajatuksella, että ilman kummempaa suunnitelmaa tai tarkoitusta, pyrimme toimimaan kaikessa kumppanin kaikinpuolisen hyvinvoinni hyväksi kuitenkaan minuudesta tinkimättä.
Ilman mitään sopimuksia tai puheita, tämä on toiminut yli 40-vuotta ja toimii edelleen kaikissa parisuhteeseen liittyvissä asioissa.
"Miellyttäminen on sanana minulle ällöttävä."
Sama juttu. Ja se näytetään liittävän vain ja ainoastaan puolison tarpeiden huomioimiseen. Kukaan tuskin sanoisi että vain "miellytämme" lastamme kun otamme hänet syliin tai muuten hoidamme häntä. Voihan sitä vanhempikin joskus olla väsynyt lapsen hoitoon mutta silti siitä lapsesta pidetään huolta.
Ja ennen kuin joku alähtää niin lapsi ja aikuinen ei tietystikään ole sama asia. Mutta pointti on se että teemme elämässämme paljon asioita ihan rakkaudesta ja myös velvollisuudesta siksi että jollakin muulla olisi hyvä olla. Ja parhaimmillaan saamme itsekin hyvää oloa ja mieltä siitä hyvän tekemisestä toiselle. Eikä se silloin ole vain "miellyttämistä" vaan asia jossa sekä antaa että saa.
Itse ajattelen että jos hellyyden ja läheisyyden antaminen omalle puolisolle on muuttunut vastenmieliseksi tai pakkopullaksi, on suhteessa jo aika paljon pielessä. En oikein usko että nämä "rakastan kyllä miestäni kamalasti mutta en vain halua yhtään seksiä" ihmiset ovat (sairaudet ja hormonihäiriöt poislukien) täysin rehellisiä itselleen tunteidensa syvyydestä.
"Itse ajattelen että jos hellyyden ja läheisyyden antaminen omalle puolisolle on muuttunut vastenmieliseksi tai pakkopullaksi, on suhteessa jo aika paljon pielessä."
Tietenkin on. Entä sitten? Mitä johtopäätöksiä siitä pitäisi tehdä?