Ehdotus lajin suosion lisäämiseksi

Tulevaisuus?

Ehdotan että luodaan kokonaan uusi jääpallosarja, jossa säännöt ovat hieman erilaiset, kuin nykyisessä jääpallossa.

Eli kenttäpelaajien ( vaihtopelaajat) määrä pysyisi samana kuin nyt, mutta jomman kumman maalin taakse rakennettaisiin sähköisesti avattava ja suljettava kolmas maali. Se avattaisiin 3-5 kertaa pelin aikana ja siihen voisivat yrittää maalia kaikki kentällä olevat pelaajat ja myöskin yrittää estää vastapuolta tekemästä siihen maalia. Varsinaista maalivahtia kolmannella maalilla ei siis olisi ja maaliluukku pysyisi niin kauan auki, kunnes siihen maaliin tehtäisiin osuma. Samanaikaisesti myös molempien joukkueiden maalit pysyisivät normaalisti käytössä, eli niihin tehty osuma olisi maali normaalin käytännön mukaan.

Kolmas maali avattaisiin ennalta määrittelemättömällä hetkellä joko puolueettoman henkilön avaamana tai sitten tietokoneohjelmoituun satunnaislukuun kytkettyyn koodiin perustuen ja siihen tehty maali tuottaisi pisteitä samalla kaavalla, kuin muihinkin maaleihin tehdyt maalit.

Uskoisin että tämä toisi mielenkiintoa, hauskuutta ja ennen kaikkea uusia katsojia lajiin, koska ei enää olisikaan niin varmaa mitä kentällä tapahtuu ja yllätys olisi kokoajan läsnä.

4

598

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bena1

      Joo ja sitten viellä käkikello kukkuis kun maali tulisi.

    • bena1

      Pidetään jääpallo juuri niinkuin on juuri tällä hetkellä.

    • Saattohoito

      Jääpallo pitää ottaa mukaan myös koululiikuntaan. Todella hieno laji jossa myös saa liikuntaa, vaatii koordinaatiota, pallosilmää ja on tosi hyvä (11pelaajaa) joukkuepeli, taktisesti ja muutenkin jalkapalloa muistuttava eli peruspeliajatus jo valmiiksi tuttu.

      Kuntien ja kaupunkien pitää myös jäädyttää isompia jääpalloon soveltuvia jääalueita. Sivulaidoitus ei sitä paitsi paljon maksa. Kuntien jääaluista vastaaviin pitää vain saada koulutettuja ja fiksuja erilaisia urheilumuotoja tuntevia asiantuntijoita vanhojen luutuneitten karvalakkiäijien tilalle.

    • Anonyymi

      Ja minä luulin että minä olen hullu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      702
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe