Se tavallinen onneton tositarina. Nainen N, avioliitossa, murrosikäiset lapset, arki puuduttaa, kaipaa lisähuomiota. Mies M myös avioliitossa, murrosikäiset lapset, tähyilee jännitystä ja muita naisia. N ja M tapaavat, ihastuvat ja aloittavat salaa monivuotisen suhteen. M ihastuu lisää, ottaa avioeron, odottaa N:n siirtoa. N jänistääkn ja lopettaa salasuhteen, ei paljasta miehelleen mitään. Kuluu aikaa. M löytää uuden suhteen. Myös M:n ex-vaimo löytää uuden suhteen. N:n mies saa selville uskottomuuden. N:lle tulee avioero. Ja parisuhteilut jatkuvat edelleen...
Tässä tositarinassa on kaksi nykyelämälle yhä tavallisempaa minä-projektia. Tuloksena on sitä kaivattua huomiota ja jännitystä, mutta myös kaksi särkynyttä avioliittoa, neljä särkynyttä sydäntä ja liuta hämmentyneitä avioerolapsia. Ja kaikki aivan turhaan. Jos N ja M olisivat osanneet avata suunsa ja puhua ongelmistaan ajoissa puolisoilleen, koko surkeus olisi vältetty.
Auttaisikohan pakollinen avioliittokurssi välttämään nämä turhat avioliittojen konkurssit? Käydään sitä turhempiakin kursseja.
Tässä tositarinassa on kaksi nykyelämälle yhä tavallisempaa minä-projektia. Tuloksena on sitä kaivattua huomiota ja jännitystä, mutta myös kaksi särkynyttä avioliittoa, neljä särkynyttä sydäntä ja liuta hämmentyneitä avioerolapsia. Ja kaikki aivan turhaan. Jos N ja M olisivat osanneet avata suunsa ja puhua ongelmistaan ajoissa puolisoilleen, koko surkeus olisi vältetty.
Auttaisikohan pakollinen avioliittokurssi välttämään nämä turhat avioliittojen konkurssit? Käydään sitä turhempiakin kursseja.
Vastaukset 121
Vanhimmat
On helppo uskoa, että rinnakkaissuhteiden taustoista löytyy juuri tuollaisia asioita, kuin kirjoitat. Minä olen juuri siinä puuduttavassa kohdassa parisuhteessani. Kaipaan, että elämääni ilmestyise se todellinen, jalat alta vievä rakkaus.
Sitten taas oma mieskin on tuttu ja turvallinen. Katson häntä ja mietin miten hän reagoi, jos jätän hänet. Todennäköisesti on pettynyt, surullinen, rikki jne. Niinpä en jätä häntä, koska minun on vaikea kohdata ihmisten surua, huonoa oloa jne.
Ymärrän siis että tarvitsen romantiikkaa, uutta kipinää jne. Jos en malta jättää miestä, niitä kokemuksia tulisi rikastaa tässä suhteessa. Mitä teen? Järjestän suhteeseemme uusia tilanteita. Kerron miehelle kaipaamistani asioista. Mutta mitä sitten? Mies on pihalla kuin lumiukko. Tulisi edes puolitiehen vastaan, mutta eipä näyt'ä tulevan. Joten jos joku muu tulee, niin Tervetuloa.
Sinulla on ilmiselvästi kunnollinen mies, ja sellaisesta on syytä pitää kiinni. Kerro hänelle selvästi, mistä kiikastaa. Ei mitään kautta rantain vihjailua tai piikittelyä. Miehesi ei ole pihalla kuin lumiukko, vaikka niin luulet. Tuskin olet aikanaan valinnut mieheksesi ääliötä, joka ei ymmärrä selkokieltä. Kunnollinen mies on jo panostanut valtavasti liittoonne. Miksi hän olisi kuuro ja välinpitämätön, kun hänelle selviää vaimon olevan tyytymätön?
Heikon naisen kirjoitukselta kuulostaa, "voi kun joku mies tulisi pelastamaan minut, oih, tervetuloa!"
Aluksi vihajilin, nyt kyllä onlen niin rautalangasta vääntänyt miltä tuntuu , mitä koen ja mitä kaipaan. Mutta kun ei niin ei. Mies ei myöskään innostu mistään. Osaltaan turhautumiseeni vaikuttaa se, että mies on ensimmäisten kuukausien jälkeen ollut viimeiset 8 vuotta täysin haluton seksiin. Apua on haettu - tuloksetta. Jos toinen ei vaan tykkää seksistä niin minkäs sille voi. Sekin siis jurppii.
Mies rakastaa ja on kuin sohvatyyny. Ja vaikka kuinka motivoin itseäni, niin se ei jotenkin riitä. Haluaisin niin kovasti miestä.
Joo, heikko olen. En kaipaa tosin pelastajaa, mutta miestä kuitenkin. Sellaista joka edes joskus haluaisi olla naisen kanssa myös intiimisti. Tosin mieheni on lihonnut niin ylensyömisestä, että hänen addiktinsa ja mielihyvän hakemisensa kai löytyy ruuasta eikä naisen ja miehen välisestä fyysisestä suhteesta.
Tämä minun tosin olisi pitänyt tajuta alussa (tosin ei ollut kokemusta haluttomista miehistä). Mies oli tavatessamme normaalipainoinen, minä hoikka. Suhteen edetessä mies kertoi laihduttaneensa rajusti ennen tapaamistamme. Suhde vakiintui ja hups. Seksi loppui ja mies palasi nautinnoistaan parhaaseen - syömiseen. Paino on noussut tapaamisestamme PALJON eikä hän varmaankaan jaksa edes enää sekiä saati halua sitä.
Joo - minä olen heikko. Tämän suhteen luuseri.
Käyutä maksullisia. Sekin parempi, kuin tunnesiteet tuhoaviin osapuoliin.
Mistä maksullisia tavallisen oloisia miehiä löytää?
Miehelläsi voi olla ylipainosta johtuen erektiossa ongelmia, ja siihen voi liittyä vielä stressiä, mikä vain pahentaa tilannetta. Yritä saada hänet vaikka terveyskeskukseen perustarkastukseen, siinä sivussa voisi sen erektioasiankin selvittää. Siihen on hyvä ja halpa lääkitys tarjolla. Jonkinlainen herätys elämäntaparemonttiin olisi tarpeen, ja lääkärin auktoriteetti voi sysätä asian liikkeelle.
Olisiskin se noin helppoa. Erektio-ongelmaa ei ole. Seisoo kuin tinasotamies. Mies ei vain halua. Lääkärissä on käynyt ja seksuaaliterapeutinkin pakeilla. Mutta kaikkia seksi vaan ei kiinnosta. Turhauttavaa.
Eli joo, olen juuri tuossa aloituksen kuvaamassa tilanteessa. Turhautunut ja väsähtänyt parisuhteeseen. Tehnyt kaikki temput tilanteen korjaamiseksi mitä ikinä keksin. Tarkastellut itseäni, puhunut miehen kanssa jne. Mutta kun ei niin ei. Muuten oihan perusmukava ihminen, mutta ei mikään MIES.
Joo eli kaipaan jotain vaihtelua arkeen. Miestä, joka haluaa seksiä. Jos sopiva sattuu kohdalle, olen ihan valmis rinnakkaissuhteeseen. Miehen täytyy tietenkin olla muutoinkin kiinnostava. Seikkailua odotellen.
Miehesi on joka tapauksessa oikeutettu kuulemaan mitä haluat tai mitä aiot tehdä. Ota rehdisti puheeksi, että seksin puutteen vuoksi suunnittelet sivusuhdetta. Voi syntyä riitaa, so what. Sitä paitsi, miehelläsi voi olla jokin salainen mieltymys, fetissi tms, jota ei ole paljastanut sinulle. Kysy rohkeasti, saart sitten vastausta tai et. Eräs haluton poikaystäväni paljastui transvestiitiksi, innostui vain kun oli itse naisen vaatteissa.
Kiitos vastauksesta ja neuvosta. Kaikki tuo on kuitenkin jo tehty. Eikä syntynyt riitaa. Muutenkin ihan hyviä kommentteja, tosin nekin kaikki kokeiltu ja testattu (maksullista lukuunottamatta).
Mis on siitä poikkeuksellinen, että hänen kanssaan voi oikeasti keskustella. Plussat siitä miehelle, mutta siihen se aina jää. Puhumiseen. Toisaalta en enää jaksa joka viikko "nostaa kissaa pöydälle". Jatkuva ongelmista puhuminenkaan ei ole kenelleen hyväksi. Toivoisin vain, että sitten kun niistä puhumme tapahtuisi jotain. Mitä jotain? Muutosta? Tarpeideni huomioimista ja arvostamista? Plääh. En usko enää muutokseen/paluuseen suhteemme aiempaan tilaan.
Jos on aikuisten oikeesti puhuttu ja mies hyväksyy, että voit mennä vieraisiin, aikuisten oikeesti hyväksyy, niin mitä ongelmaa sulla enää on? Mene sitten.
Vastasin alun perin aloittajan viestiin todeten, että juuri jotain aloittajan kuvaamaa uskottomuuden taustalla on. Samoin kerroin olevani juuri siinä pisteessä, että kun joku sopivan kiinnostava tulee vastaan, olen valmis.
Ei rinnakkaissuhteessakaan voi olla kenen tahansa kanssa, mutta nyt on antennit pystyssä ja kun sopiva tulee niin se on siinä. Eli herkkua odotellen.
Hyvä erotiikkaa ja iloa: olen nainen mutta tunnistan miehesi kuvauksesta jotain samankaltaisuutta itseni kanssa. Minulla oli vakava paino-ongelma ja jojoilin aikani, laihdutin ja lihoin (aina 16 v lähtien 39v vuotiaaksi). Syyt olivat syvällä lapsuudenkodissa ja opituissa käytöstavoissa (tunteisiin syöminen).
Kun olin lihavimmillani, itseinhoni oli niin syvä, etten kyennyt seksiin. Siis korjaus: olisin kyennyt fyysisesti, ja joskus niin teinkin mieheni takia, mutta koska inhosin omaa itseäni fyysisesti niin paljon, inhosin myös seksiä (vaikkei se huonolta tuntunutkaan) - en vaan ollut sinut kroppani kanssa niin en pystynyt nauttimaan siitä. ja välttelin seksiä kuin ruttoa.
Pitkällisten yritysten jälkeen olen vihdoin reilut pari vuotta sitten "saanut kroppani" (ja samalla koko minuuteni) takaisin, onnistuin laihduttamaan pysyvästi ja nyt tiedän että elämäntapamuutokset ovat pysyviä. Olen muuttunut nainen, ja se näkyy myös sängyssä, totaalisesti. Koska olen sinut itseni kanssa (vaikka olen vanhempi) olen tällä hetkellä seksuaalisempi kuin koskaan ja seksielämämme on taivaallista.
Olen siitä onnellisessa asemassa että mieheni sieti minua kaikkien kuivien kausien ja itseinhoni läpi - hän on aina sanonut rakastavansa ja haluavansa minua, olin sitten minkä kokoinen tahansa. Hän sieti minun etsikkoaikani, rakkaudesta, ja nyt kun olemme vihdoin "kunnolla yhdessä", maksan hänelle tätä velkaa joka päivä ja olemme onnellisempia kuin koskaan. Näen miehen silmistä että hän on onnellinen kun minä olen vihdoin onnellinen olooni ja me molemmat olemme onnellisia siitä kuinka voimme vihdoin nauttia täysin rinnoin toisistamme.
Tiedän, että olet hankalassa tilanteessa, koska seksi on olennainen osa parisuhdetta, mutta jos suhteenne on muuten hyvä, ota asia puheeksi vielä kerran - voit kysyä varovasti mieheltäsi onko hänen haluttomuutensa syynä hänen lihavuutensa ja jos hän vastaa kyllä, voit yrittää autttaa häntä paino-ongelmassa. Paino-ongelman kanssa kamppailu ei ole helppoa (ei ollut eikä ole minullekaan, mutta onnistuin ja niin on onnistunut moni muukin), mutta se voi onnistua mieheltäsi kun hän tietää että olet rinnallasi.
Jos miehesi läpikäy yhtään saman tyyppisiä asioita/fiiliksiä kuin minä aikanaan, hän luultavasti syyllistää itseään painonnousustaan, hän syyllistää itseään siitä ettei pysty tyydyttämään vaimoaan ja ihmettelee miten vielä jaksat olla hänen rinnallaan. Hän ehkä ajattelee, ettei ansaitse kaltaistasi naista ja tuntee itsensä vielä huonommaksi - ja koska syöminen on yksi keino käsitellä tunteita, hän syö näihin syyllisyyden ja huonommuuden tunteisiinsa - ja lihoo lisää.
Jos kerrot hänelle että aiot olla hänen vierellään hän saattaa saada voimia yrittää muutosta, lopullista painonhallintaa ja elämänmuutosta. En tiedä auttaako tämä, mutta koska tunnistin jotenkin itseni tuosta kuvauksesta, tunsin että oli pakko laittaa sinulle viestiä - koska teillä muuten kuullostaa olevan niin hyvä suhde.
ja se on muuten yksi asia josta voit antaa positiivista palautetta miehellesi, se että hänen kanssaan voit puhua kaikesta - se ei ole mitenkään tavanomaista, joten sinulla saattaa olla käsissäsi aarre ja onkin tarkoitettu että teidän täytyy kamppailla tämä asia yhdessä jotta voisitte sitten elää loppuelämänne onnellisina, terveellisinä ja ihanasta seksistä yhdessä nauttien.Tsemppiä!
Se, että saadaan suut auki ja puhutaan ei tarkoita automaattisesti sitä, että liitto pelastuu. Puhumalla saatetaan saada solmut auki ja huomata ilman suurempia draamoja, että yhteinen tie on kuljettu loppuun. Toisen ajatuksia on mahdoton aavistaa, jollei keskusteluyhteys toimi. Mielessään voi ajatella toisen olevan ihan tyytyväinen liittoon eikä "kehtaa" avautua omasta pahasta olostaan kiltille ihmiselle. Kumpi sitten on parempi: esittää, että kaikki on ok vai olla rehellinen? Minusta jälkimmäistä, koska en haluaisi toisen ihmisen jäävän rinnalle vain säälistä tai tottumuksesta. Ehdottamasi avioliittokurssin sijaan pitäisi olla "sopimuksen tarkistus" määrävuosin. Halutaanko edelleen samoja asioita kuin suhteen alussa je etenkin haluavatko molemmat jatkaa?
Kun avioeroja on yli 10000, niin jos suun aukaisulla niistä estettäisiin turhina vaikka 2000, niin sekin riittäisi. Uskon, että turhien avioerojen määrä on joka tapauksessa tuhansissa.
Mikä sitten on "turha" avioero? Sitä et voi sinäkään sanoa, koska jokainen liitto on omanlaisensa ja esim ns kunnollinen puoliso voi olla päällisin puolin sitä eli huolehtii perheestään, käy töissä, hoitaa asiansa - mutta puolisona toista alistava ja manipuloiva. Se, mikä on tilanne jonkin liiton sisällä on vain asianomaisten tiedossa, ei tilannetta ulkoa päin katsovan. Joskus kaksi fiksua ja mukavaa ihmistä voivat olla toisilleen aivan väärät kumppanit, vaikka ulkopuoliset muuta luulevat.
Puhut asiaa. Ei se, että ihmiset ovat ns vastuuntuntoisia aikuisia eli osaavat hoitaa raha-asiansa ja käyttäytyvät korrektisti muita kohtaan tarkoita sitä, että kuka tahansa tällainen sopii toisen samanlaisen kanssa yhteen.
Minä ja ex olimme "ihmisten silmissä" dream team ; mies sopivasti vanhempi, molemmilla hyvä koulutus ja työ. Talous kunnossa, pari yhteistä kiinnostuksen kohdetta. Silti keskinäinen elämämme alkoi kolmannen avioliittovuoden jälkeen olla vähintäänkin ahdistavaa... Koin jatkuvaa riittämättömyyttä ja lisäksi mies alkoi jauhaa lastenhankkimisesta, vaikka oli sovittu, että minäkin "teen uraa" muutaman vuoden ennen sitä. Myös muissa asioissa kuten ystäväpiirin valinnassa koin painostusta. Kun ensimmäisen kerran sanoin ystäväpiirissä ääneen sen seikan, että ehkä emme kuitenkaan ole unelmapari, sain osakseni tuhahtelua - minullahan oli Täydellinen Mies ja Täydellinen Elämä.
Halusin kuitenkin katsoa pakan kortit loppuun saakka ja niin lähdimme juttelemaan asioista ammattiavun pakeille. Aikamme "tahkosimme" siellä ja lopulta "ammattiapu" totesi, että ehkä joskus on vain syytä nostaa kädet ylös ja auttaa ihmisiä eroamaan rakentavalla mielellä sen sijaan, että yrittää vakuutella heille, että heidän kannattaa jatkaa yhdessä.
Jokainen avioero, joka on vältettävissä paremmalla vuorovaikutuksella, on turha. Olen lukenut monia tutkimuksia parisuhdekriiseistä, ja vuorovaikutuksen ongelmat ovat aina siellä syiden kärjessä. Viimeisin tutkimus oli Ranssi-Matikaisen väitös viime viikolta 1.12.2012, ja siinä saatiin sama tulos. Suun aukaisemisen ongelma koskee sekä miehiä että naisia. Vaikka naiset puhuvat usein enemmän, he puhuvat miestensä ohi. Puheen määrä ei korvaa sen laatua. Tuo lonkalta heittämäni 2000 turhaa avioeroa vuodessa on aika varovainen arvio, todellinen määrä lienee reilusti suurempi. Omassa tuttavapiirissäni olen nähnyt aika läheltä monta eroa, ja niistä noin puolet on turhia, ikävä kyllä. Tarkan tiedon saanti on työlästä, kaksi viimeisintä väitöstutkimustakin (Kimpimäki ja Ranssi-Matikainen) perustuu alle 20 avioparin aineistoihin. Jos nimimerkillä "been there" on ajatustensa tueksi jokin laaja aineisto, sitä ei kannata pitää vakan alla, vaan paljastaa meille muillekin.
Kuten tuolla jäljempänä joku toteaa: tutkimukset eivät ole sama asia kuin absoluuttinen totuus. Jokainen ihminen, jokainen parisuhde on omanlaisensa. Et voi millään tietää, mikä on turhaa ja mikä ei. Tuttavapiirisi erojen turhuun on SINUN MIELIPITEESI SIVULLISTA KATSOJANA, ei absoluuttinen totuus. Eronneella parillakin on omat "totuutensa" eli se, miltä ero heistä tuntuu. Jos ero on molempien mielestä turha, sitä ei tapahdukaan. Minä ja exäni erosimme runsas kolme vuotta sitten. Olemme ulospäin "mukavia perusihmisiä", joita yhdistänyt luonteiden erilaisuus kääntyikin lopulta itseään vastaan. Puhumattomuuteen liittomme ei lopulta kaatunut, kun saimme "pään auki". Olemme nykyään hyviä ystäviä ja yhteinen mielipiteemme on, että näin on hyvä. Ystävinä suhteemme toimii huomattavan hyvin - toisin kuin avioparina.
Ajatukseni ovat omaan kokemukseen perustuvia, eivät siis mikään "laaja tutkimusaineisto" tai "absoluuttinen totuus" - enkä niitä sellaisina esitäkään.
Ennen kuin itse erosin, eräs ystäväni sanoi: "eronnutta voi ymmärtää vai toinen eronnut, jos hänkään". Tosi on.
Kun nyt itse aloitit. Niin on toki hyvä muistuttaa että nuo avioerojen psyykkiset vaikutukset lapsiin eivät ole mitään mielipideasioita, vaan todellisia, tosiasioita. Riippumatta siitä mikä eron aiheutti.
Sikäli on kyllä hyvä erotella mielipideasiat ja ns.tosiasiat toisistaan. On täysin mielipideasia onko sinun viisasta lyödä päätäsi seinään, mutta jos ja kun sitten lyöt, se joka tapauksessa sattuu, oli sitten mielipiteesi lyömisen tarpeellisuudesta mitä vaan.
"654ytfhtf". Usein toinen avautuukin pahasta olostaan ja hänen mielestään liitto on kuljettu loppuun. Mutta toinen on liittoon tyytyväinen eikä halua erota. Sinä tai minä emme haluaisi jatkaa liittoa, jossa kumppani on kanssamme säälistä tai tottumuksesta. Monet silti haluavat. Liittoa haluamatonkin jatkaa, kunnes liitto on hänen mielestään todella kuljettu loppuun tai hän vaikka rakastuu. Ihmiset jatkavat myös molempien mielestä epätyydyttävää liittoa, koska ero olisi vielä huonompi vaihtoehto. Tällöin etenkin toisella tai molemmilla voi olla liiton ulkopuolisia suhteita.
Eeiih. Yksikään ero ole turha.
Nimenomaan "been there". Ihmiset eivät eroa, jos ero molempien mielestä on turha. Jokaisen liiton sisältö on myös erilainen. Ei "hyvä" tai "huono". Joku on esim. tyytyväinen johonkin asiaan ja siksi jatkaa liittoa. Joku on samaan asiaan tyytymätön ja haluaa erota.
Kuulehan sillätavalla. Avioeroissa tulee erittäin usein ilmi purkautuneen avioliiton psyykkiset vaikutukset lapsiin. Ero ei ole se ongelma, vaan menneet vuodet vanhempien liitossa ja tapa miten ero hoidetaan.
Kun liitto on ollut sotaa, niin lapset ovat suojautuneet. Kun eron jälkeen tulee rauha, niin vasta sitten lapset voivat/uskaltavat/kykenevät alkaa reagoida sodan eli liiton aikaisiin tapahtumiin.
Ei kannata mennä naimisiin niin ei tule avioeroja. Muutenkin avioliiton voi purkaa puolessa vuodessa ilman mitään perusteluita, ihan yhdentekevä asia nykyään. Kun ei suju, kannattaa siirtyä muualle.
Avioliitoissa syntyy myös lapsia, ja heidän etunsa jää usein taka-alalle, kun isä tai äiti toteuttaa minä-projektiaan. Nimimerkki "oikotie" ei edes mainitse lapsia kirjoituksessaan, kannattaisi kuitenkin ajatella laajemmin. Eron liikkeelle sysääjät tyypillisesti vähättelevät eron vaikutusta lapsiin, ehkä sillä keinolla on helpompi tyynnytellä syyllisyydentuntoja. Ja osa eroavista suunnilleen hylkää lapsensa uuden suhteen kiihkossa. Alla ote Kimpimäen väitöstutkimuksesta, jossa selviteltiin uskottomuuden paljastumisen seurauksia ja mm. vaikutuksia lapsiin. Suora lainaus petetyn ja jätetyn äidin haastattelusta: "Meijän vanhin sanoi, että äiti, mä haluun olla vielä vauva. Ja tota, no, sit mä kysyin, no miks. Sillon isi leikki mun kanssa. Se tuntu hirveeltä."
Lapset projisoi omien tunteidensa lisäksi lähivanhemman kokemuksia. Siksi erotessa onkin tärkeä muistaa, että vaikka kuinka oman pään sisällä kiehuisi, niin lapsille tulee puhua toisesta vanhemmasta kauniisti.
Lisäksi näitä "lastensa hylkääjiä/unohtajia" on kyllä todella marginaalisesti. Osalla heistäkin "unohtaminen/unohduttaminen" tapahtuu lähivanhemman toiminnan seurauksena.
Tutkimukset ovat hieno asia - kunhan niihin osaa suhtautua niin, etteivät ne ole absoluuttinen totuus, vaan eri ihmisten kokemuksiin pohjaavaa tietoa.
Mitä tulee tuohon lainaukseesi, niin sehän voisi olla kenen tahansa isää kaipaavan erolapsen suusta, eikö? Ei isän ikävöintiin tarvita uskottomuudesta johtuvaa eroa.
Jokaisen ihmisen elämä on varmasti yksilöllinen tapaus. Pakko silti sanoa, inhoan aina, kun useimmiten ei-koulutetut arvostelevat pitkään opiskelleiden ihmisten tieteellisten tutukimustöiden tuloksia vääriksi. Korkeatasoisen tutkimuksen tuloksen, jollainen mm. väitöskirja on, väittäminen ei-totuudeksi on lähinnä typerää. Tuskinpa edes tiedät, mitä kaikkea väitöskirjalta vaaditaan, ennen kuin se tulee hyväksytyksi?
Onko sulla muuten joku akateeminen loppututkinto, vai mihin tietoon väitteesi "tutkimukset eivät ole absoluuttinen totuus" perustuu?
Arvoisa "Viipaleita",
Kimpimäen uunituore väitöstutkimus ei tue väitettäsi, että lapsensa unohtaneita on marginaalisesti. Tutkimuksen mukaan suurin osa haastatelluista lähivanhemmista koki, että entinen puoliso oli osoittautunut epäluotettavaksi vanhemmuuden hoidossa. Siis suurin osa, eikä jokin marginaalinen osa. Myös muut tutkimukset tukevat havaintoa yhteishuoltajuuden vähäisestä merkityksestä arkielämässä. Mitä enemmän turhia avioeroja, sitä enemmän erolapsia ja lapsensa unohtajia. Ja myös sitä enemmän lasten manipulointia. Ja sama pätee myös toisinpäin: mitä vähemmän turhia avioeroja, sitä vähemmän lapsensa unohtajia, erolapsia ja lasten manipulointia.
Hyvä treter... Tuo lainaus oli merkitty uskottomuuden uhrin sanomaksi, siksi pistin tiedon lainaukseen näkyviin. Olet oikeassa, kyllä saman tuntemuksen voi hyvin kuvitella erolapselle myös muussa erotilanteessa. Oleellista mielestäni on, että se on viattoman lapsen kokemus, jonka hänen omat vanhempansa ovat erollaan aiheuttaneet.
Mitenköhän täm "otanta" on toteutettu..? Eikös tutkimuksiinkin haeta vapaaehtoisia haastateltaviksi, siis sellaisia, joilla "tilanne on päällä" tai ainakin vielä prosessointi kesken..? Harva meistä terapiaankaan menee kun tuntee asioiden olevan kunnossa - joten maalaisjärjellä ajatellen ne ihmiset, jotka pystyvät puhumaan eron yhteydessä toisesta vanhemmasta lapsilleen kauniisti tuskin ovat etunenässä tutkimuksiinkaan osallistumassa, kun asiat ovat kerran suht ok....
Hyvä "Osallinen". Tulkitsen Kimpimäen väitöstä yksipuolisesti perehtym'ättä siihen tutkimuksen tutkimusongelmaan. Poimit irrallisia lauseita ottamatta huomioon tarkastelunäkökulmaa.
Sinun kannattaa perehtyä väitöksen viitekehykseen, kohderyhmään (ja siihen minkä kohderyhmän kokemuksia siihen valittu ja millä tavoin). Samoin kannattaa tarkkailla mikä on tutkimuksen n (n=otantamäärä).
Jo kohderyhnmä on yllättäen petetyt, joiden puoliso on lähtenyt rinnakkaissuhteen mukaan. Tutkimuksene ovat osallistuneet vielä kriisivaiheessa olevat ihmiset, joten tutkimus kuvaa kriisiajan ajatuksia niiden muutaman ihmisen osalta, jotka tutkimukseen ovat impulsiivisesti vastanneet.
Myöskään mikään muu tieteellinen, laaja-alainen tutkimus ei tue musta-valkoista ja kärjistynyttä lähestymistapaasi.
Lapsin Kansa
"Filosofian ja kasvatustieteiden maisteri Anneli Kimpimäki tarkastelee Lapin yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan prosessia, joka käynnistyy puolison rinnakkaissuhteen paljastumisesta ja yllättäen tulleesta erosta. Tutkimus keskittyy eroamaan joutuvien, perheen äkillisen hajoamisen kokeneiden henkilöiden näkökulmaan ja heidän kertomuksiinsa.
– Läheisistä, luotettavista ihmisistä koostuvan rakennelman murtuminen rikkoo koko elämän. Käsitys intiimistä suhteesta muuttuu hetkessä, kun puoliso osoittautuu epäluotettavaksi. Fyysinen, psyykkinen ja taloudellinen turva katoaa, Kimpimäki kuvaa.
Anneli Kimpimäen väitöstilaisuus Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa perjantaina 26. lokakuuta kello 12 Castrén-salissa
"
Päinvastoin kuin "Viipaleita" luulee, olen perehtynyt tuohon puheena olevaan tutkimukseen tarkasti, sekä kokonaisuutena että yksityiskohtia myöten. Tutkimuksen 220 sivua ovat sujuvaa suomea, ja voin suositella sen lukemista kenelle tahansa uskottomuudesta ja sen seurauksista kiinnostuneelle.
Tutkimukseen osallistuneiden ja avioeron kokeneiden valinta perustui sattumanvaraisuuteen. Aineiston koko on arvioitu tutkimuksen pohdinnoissa riittäväksi. Tutkimus on tehty syvähaastatteluina, mikä vaatii paljon aikaa sekä tutkijalta että haastateltavilta. Tutkimukseen osallistuneilla oli takanaan pitkät liitot, ja erosta oli kulunut aikaa keskimäärin reilut 3,5 vuotta, joten erokriisin shokkivaiheesta oli jo ehtinyt kulua sopivasti aikaa.
Otin esille harkiten tutkimuksesta vain valitut ja asiayhteyteen sopivat kohdat tiiviissä muodossa. Tekisin vieläkin täsmälleen samoin, vaikka "Viipaleita" olisikin toista mieltä. Lasten etu jää näissä uskottomuuden keskusteluissa silmiinpistävän usein isän tai äidin minä-projektin jalkoihin. Toivottavasti tänne saadaan lisää herättelyä lasten puolesta. Älämölökään ei olisi pahitteeksi.
Jos toinen tai molemmat vanhemmat toimivat äärirajoillaan, he aivan pakosti "unohtavat" lapsensa. Juuri siksi erotaankin, kun LIITOSSA toinen on kuin vieraileva tähti tai oleskelee asunnossa, mutta jättää kumppaninsa hoidettavaksi kaiken, kodin ja lapset. Liitoissa on eniten lapsensa unohtaneita. Miten voi edes kuvitella, että eron jälkeen toinen vanhemmista voisi herätä hoitamaan lapsia, ottamaan heistä vastuuta, kun se ei ole onnistunut häneltä liiton aikanakaan.
Mikään tutkimus ei ole sama kuin yhdenkään yksilöllisen ihmisen elämä tai edes sen osa. Jokainen tutkimus on koottua tietoa eri ihmisten elämästä. Eli tutkimukseen osallistuneiden hyvin subjektiivista yksilöllistä tietoa omasta elämästään juuri vastaushetkellä. Yksi tutkimus on siis erilaisten yksilötietojen kokonaisuus, sisältäen erilaisia totuuksia kunkin ihmisen elämästä. Tulokset vaihtelee tutkimuksen mukaan. Kysymysten asettelulla on suuri vaikutus tulokseen. Samoin vastaavien henkilöiden virkeystilalla, mielenalalla jne. Tulokset ovat oikeita, totuudellisiakin ehkä, mutta tutkimustiedon totuus on monimuotoinen.
Lapselle on ennenkaikkea haitallista asua vanhempien kanssa, joiden välit eivät ole kunnossa. Hyvin usein liittoa jatketaan "lasten takia", mutta itseasiassa tämä kääntyy lasta vastaan. Samoin vanhempia vastaan. Ei ole kenenkään etu elää jatkuvasti keskellä kriisiä.
Hyvin suuri osa uskottomuudesta jää ikuiseksi salaisuudeksi. Olisi hyvä myös tehdä koko joukko tutkimuksia, joissa haastatellaan eronneita uskottomia.
"Tulokset ovat oikeita... mutta tutkimustiedon totuus on monimuotoinen"
Just. Olipa pohdittu selitys, tasa-arvo1. Mutta pieleen meni. Humanistisen tieteiden tutkimusten tulokset ovat usein tilastotieteesen perustuvia todennäköisyyksiä erilaisista olemassaolevistakäytännöistä. Et taida sinäkään omata humanistista akateemista loppututkintoa, vaan pohdit tieteelliset totuudet ihan ite.
Jokainen ihminen elää omaa elämäänsä omassa elinpiirissään. Ihmisten elämää voi tutkia, mutta mikään tutkimus ei ole ihmiselämä. Elää voi normaalisti ja mainiosti ilman tutkimustuloksia. Miksi tätä on niin vaikea ymmärtää?
Minulla ei ole akateemista loppututkintoa, mutta lähisukulaisillani, perhetutuillani, usealla ystävällä on. Akateemiset ihmiset elävät täysin samallalailla omaa elämäänsä kuin opistotutkinnon tai ammattitutkinnon omaavat. Työskentelevät, hoitavat kotiaan ja perhettään, harrastavat. Eivät lue tilastoja, vaan Hesaria ja iltapäivälehtiä.
Tasa-arvo1: ”Hyvin suuri osa uskottomuudesta jää ikuiseksi salaisuudeksi”.
Psykologi ja parisuhdeterapeutti Kari Kiianmaa toteaa teoksessa Revitty sydän (2007), että
lähes kaikki salasuhteet paljastuvat ennen pitkää. Samoin psykologi, perheneuvoja Saara Kinnunen toteaa lehtiartikkelissa kesäkuussa 2012 (ks. linkki), että suurin osa uskottomuuksista paljastuu. Mitä tässä olisi syytä uskoa, kahta oikealla nimellään esiintyvää kiistatonta asiantuntijaa vai nimetöntä keskustelupalstan kirjoittajaa? Arvoisa tasa-arvo1: Sinulla on nyt tuhannen taalan paikka oikaista asiantuntijoiden väärät tiedot. Kun niin teet, muutkin mielipiteittesi tiedot saavat ihan uutta uskottavuutta.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/8458-pettamisen-salaaminen-ei-kuulu-parisuhteeseen
Tutkimuksiin ei missään nimessä oteta vapaaehtoisia haastateltaviksi vaan satunnaisotantana.
Hei osallinen
Jos on vähänkin tutkaillut elämää, niin suuri osa salasuhteista jää oikeasti salaisuudeksi. Ainakin itse uskon itseeni ja siihen mitä tiedän enemmän
kuin yhteenkään asiantuntijaan.
"Tutkimuksen mukaan suurin osa haastatelluista lähivanhemmista koki, että entinen puoliso oli osoittautunut epäluotettavaksi vanhemmuuden hoidossa"
No niin, haloo. Todellisuus on se, että jo liiton aikana tapahtuu tuo lapsensa unohtaminen. Siksi toinen vanhemmista, yleensä äiti hakeekin eroa.
Siitä olen samaa mieltä, että yhteishuoltajuus on marginaalista. Ellei liiton aikana ole huolehtinut ja kantanut vastuuta lapsista, ei tee sitä eron jälkeenkään. Idea yhteishuoltajuudesta on silti hyvä.
Haloo. Mikä ihmeen satunnaisotanta? Kenellään ei ole mitään kansalaisvelvollisuutta osallistua mihinkään haasttateluihin. Tämän tyyppiset parisuhde-/erotutkimukset pohjautuvat otannaltaan 100% aktiivisesti vastaajiksi hakeutuviin vastaajiin. Aikanaan olin hyvikin aktiivinen tämän tyyppisten tutkimusten puitteissa (myös tutkijana), mutta jossain vaiheessa oli pakko todeta, että vastaajaprofiili ei todellakaan ole kattava, koskaka vastaajiksi eri parisuhdetutkimuksissa ovat useimmiten akuutit kriisitapaukset. Joko yksinään asiaa työstävät tai meidän ammattilaisten penkeillä istuvat.
Tutkimuksellisesti suuren joukon muodostavat kuitenin "selviytyjät", jotka jatkavat elämäänsä ihan normaalisti ystävien /perheen tukemana.
Meillä pettäminen oli salaisuus peräti 12vuotta. Mutta lopulta meilläkin paljastui.
Pettävä puoliso on tehnyt valintansa jo ennen eroa. Oma yksityiselämä on hänelle perhettä tärkeämpi, sillä pettämiseen käytetty aika on aina omilta lapsilta pois.
Eronnut pettäjä on yhteishuoltajana epäluotettava sillä edelleen, omat menot ja oma elämä ovat hänelle lapsia tärkeämpiä asioita.
Hyvä ---------, hienoa, että jaksat uskoa itseesi, tarvitset sitä. Uskot siihenkin, että nuo mainitut asiantuntijat eivät siis ole tutkineet elämää vähänkään vertaa. Uskottavuutesi on nyt heikoissa kantimissa muiden silmin.
Oho, kaikenlaista. Uskottavuus ei ole mitenkään heikoissa kantimissa, jos TIETÄÄ, ettei läheskään kaikki uskottomuus paljastu. Kukaan asiantuntija ei tiedä minunkaan elämästäni mitään, ei ole kysynyt.
"Haloo. Mikä ihmeen satunnaisotanta? Kenellään ei ole mitään kansalaisvelvollisuutta osallistua mihinkään haasttateluihin. Tämän tyyppiset parisuhde-/erotutkimukset pohjautuvat otannaltaan 100% aktiivisesti vastaajiksi hakeutuviin vastaajiin."
Näinhän se juuri menee. Tilastoista tulee vääristyneitä, koska vain aktiiviset tai muuten innokkaat vastaavat.
Kukaan asiantuntija ei tiedä kaikkea. Oman kokemukseni ja kenttätyön pohjalta voin sanoa, että uskottomuus paljastuu vain, jos sen paljastaa tai uskoton haluaa vaikka tiedostamattaankin sen paljastuvan. Huomattava on myös, että useissa tapauksissa petetty ei halua uskoa puolisonsa uskottomuuteen, vaan kieltää kaikki sen merkit.
Pelkästään lukemalla tätä uskottomuuspalstaa, voi vetää johtopäätöksen, että monet uskottomat nimenomaan haluavat paljastua. Kukaan ei voi oikeasti olla niin hölmö, että vie esim. kännykkänsä mukanaan vessaan tai suihkuun ja kuvittelee, ettei puoliso huomaa siinä mitään outoa.
Mitä kiinteämpi ja läheisempi parisuhde on, sitä herkemmin uskottomuus paljastuu. Koska harvat kuitenkaan ovat kiinteässä, läheisessä parisuhteessa uskottomia, niin siitä seuraa väistämättä, että suuri osa uskottomuudesta jää paljastumatta.
Eronneita pettäjiä tai ex-pettäjiä on pilvin pimein lähihuoltajanakin. Monet pettäjät ovat myös koko liiton ajan kantaneet kaiken vastuun lapsista. On liian helppoa jaotella petetyt hyviin ja pettäjät pahiksiin, jotka eivät osaa mitään, ovat kaikessa huonoja. Näinhän asia ei ole. Jokaisessa ihmisessä on paljon hyvääkin, kuten myös pahat puolensa.
Uhriutuminen on aina pahasta eikä kannata. Siten vain pilaa oman elämänsä turhan takia.
Monet lapset odottavat vanhempiensa eroa. Jotkut isommat osaavat jopa pyytää sitä.
Erityistä aktiivisuutta ei vaadita kun sinut arvotaan satunnaisotantana väestörekisteristä ja sinulle soitetaan ja haastatellaan puhelimessa. Haastattelututkimuksia tehneenä, valaisen sinua sen verran että suuri osa ihmisistä myöskin suostuu haastatteluihin eikä kieltäydy niistä. Postikyselyihin voidaan liittää esim. suljetussa kuoressa arvontapalkintoon osallistumismahdollisuus haastatteluun kannustamisen vuoksi. Jos kysymys on kunnollisesta tutkimuksesta, eikä vain numerotilastoista, myös arvioidaan ja lasketaan virhemarginaali ja pystytään jopa sen mukaan oikaisemaan tilastoa jotta epäilemäsi kaltaista tilastollista vääristymää ei syntyisi. Tilastojen perustana on nimenomaan edustava otos väestöstä ja tietyn väestönosan ulkopuolelle jääminen tai yliedustavuus minimoidaan tarkasti.
Lapsia syntyy myös avioliittojen ulkopuolella, avoliitoissa, sivusuhteissa, yhdenillanjutuissa, lesbosuhteissa, suunnittelematta ja suunnitellusti. Lapset eivät tarvitse kahta vanhempaa samaan talouteen.
Lapset eivät tarvitse kahta vanhempaa samaan talouteen. Usein myös kahden vanhemman talouksissa toinen vanhempi ei juurikaan osallistu lapsen elämään tai jopa haittaa sitä. Etenkin vasta eron jälkeen tulee ilmi, että toinen vanhempi pahoinpitelee lasta henkisesti ja/tai fyysisesti.
Huom! Oli kysymys yhden tai kahden vanhemman taloudesta, tärkeää lapselle on perheen tukiverkko = vanhemman/vanhempien sosiaaliset suhteet kuten omat vanhempansa, sisaret/veljet, ystävät, naapurit jne. jotka tukevat lasten ksvatuksessa vanhempia. Ovat läsnä lasten elämässä silloin kun vanhemmat ovat estyneitä ja välillä muutenkin.
"Haastattelututkimuksia tehneenä, valaisen sinua sen verran että suuri osa ihmisistä myöskin suostuu haastatteluihin eikä kieltäydy niistä. "
Erityistä aktiivisuutta ei tietenkään tarvita haastateltavia valittaessa, mutta vastaajalta se edellyttää aktiivisuutta ja ennenkaikkea aikaa. Vain puhelinmyyjän työ on vielä haasteellisempaa kuin saada ihmisiä osallistumaan puhelinhaastatteluihin. Silti lehden voi tilata puhelinmyyjältä parissa minuutissa esim. bussissa istuen ja tilauksen voi perua myöhemmin.
Hyvin yleisesti on myös tiedossa, että kannustimen eli palkinnon toivossa ihmiset kyllä vastaavat kysymyksiin, mutta etenkin puhelimessa sanovat mitä sylki suuhun tuo. Tieteelliset tutkimukset tehdään kirjallisena. Kirjallisiin monivalintoihin hyvin monet vastaajat ympäröivät "vastaukset" summamutikassa, edes lukematta kysymystä ja vaihtoehtoja.
Erityisen vaikeaa on haastatella ruuhkavuosien keskellä kamppailevaa naista, 30-45v. Tosiasiassa suurinosa tuonikäisistä ei vastaa koskaan puhelimeen, paitsi tietysti, jos aviomies/äiti/lapsi soittaa. Haastattelulomakkeet menevät roskiin. Töissä 10h/pv perhe vie nukkumisen lisäksi kaiken ajan.
Kun henkilöllä on salainen puhelinnumero sekä salainen osoite, niin on täydellisesti "otannan" ulkopuolella. Kuten esimerkiksi minä ja moni ystävä/tuttava ja ennenkaikkea työtoveri. Tietyissä ammateissa toimivilla onkin enemmän salaisia puhelinnumeroita ja osoitteita.
Näiden syiden vuoksi en juurikaan luota tutkimuksiin. Ne ovat vain satunnaisia tuloksia satunnaisilta henkilöiltä. Tulos muuttuisi hyvinkin paljon, jos samoilta henkilöiltä kysyttäisiin viikon päästä samat asiat.
No johan on mielipide. Mä olen eronnut pettäjä. Lähihuoltaja. Koko avioliiton ajan pidin yksin pystyssä perhettä ja huolehdin lapsista. Sama jatkunut eron jälkeen. Lapset on mulle maailman tärkeimpiä ihmisiä.
Miten voi aikuiset ihmiset jaotella toiset hyviin ja pahoihin sen perusteella, miten ihminen tietyissä tilanteissa toimii? Mä oon aina uskonut olevani hyvä ihminen kaikkine vikoineni. Melko mustavalkoista ajattelua.
En odottanut yhdenkään pettävän kynästä kuulevani lausetta:"Olin itsekäs ja asetin oman nautintoni lasteni edun edelle."
Odotin juuri vihaisia reaktioita, "oonmä hyvä vanhempi, ei pettäminen vaikuta lapsiin ja sun mielipide on kauhee.
Koska omien pahojen tekojen tunnustaminen tai tunnustaminen että on omia lapsia kohtaan käyttäytynyt väärin mahdotonta, pettävän pää ei kestäisi tunnustaa totuutta:seksi ja oma nautinto menee omien lasten edelle. Jos ei menisi, lapset eivät asuisi kodissa, jossa toinen pettää.
"liian kova totuus" elämä ei ole tarkoitettu pelkästään kärsimyksiä ja uhrautumista varten. Elämästä saa ja pitääkin myös nauttia. Ihan turha lähteä arvostelemaan toisten keinoja miten elämästä nauttii.
Hou hou. Vanhempi/vanhemmat eivät elä lapsilleen. Vanhempien ei pidä myöskään uhrautua lapsilleen. Vanhempien seksi, toistensa tai jonkun muun kanssa tai mikään muukaan nautinto ei ole lapsilta pois. Pikemminkin lapsille. Tunnustetaan totuus: jotkut ovat uskottomia ja pelkästään siksi kestävät elää liitossaan "lastensa kodissa".
Vasta viime vuosina on tullut hirveä buumi, että lapsella on oltava kaksi vanhempaa samassa taloudessa. Vanhempien aika lapselleen 24/7 vähintään täysi-ikäiseksi saakka. Lapsen jokaista hetkeä pitää tarkkailla, ja tietä siloteltava. Koulussa vanhempien on puolustettava lasten oikeuksia. "Kyllä meidän Ville haluaa pitää pipoa tunnilla ja Noora kulkea napapaidassa kesät-talvet." Jos Ville käy luokkakaveriinsa käsiksi, vetää tätä turpiin, se ei ole Villen vanhempien asia , vaan turpiinvedetyn Kallen vanhempien asia. Kallessa ja Kallen vanhemmissa on jotain vikaa. Muuten Ville ei vetäisi turpiin.
Niin. Joskus tai useinkin olisi tosi hyvä, että ajat olisi kuten ennen. Lapsen äiti kasvatti lapsen rauhassa yksin tai sukulaisten/ystävien/naapurien kanssa, jos isää ei ollut lähimain. Äidille, etenkin yksin kasvattavalle, tosi raskasta, mutta raskaita on huoltajuusriidatkin.
Jos ei asioita pysty puhumalla järjestämään, niin eroa! Ja kerro tämä vaihtoehto myös miehellesi.
Jos alat salasuhteilemaan rikot samalla myös muiden ihmisten asioita. Vaikka kyseessä kuinka olisi vain seksi.
Jotkut nimimerkit (been there, airaselma...) ovat käsittääneet väärin kirjoituksiani, ehkäpä tarkoituksella? En ole missään antanut ymmärtää, että kuka tahansa fiksusti käyttäytyvä pari sopii yhteen. Sen sijaan olen väittänyt, että parempi vuorovaikutus voisi estää merkittävän määrän avioeroja. Se on eri asia kuin väite, että puolisoiden hyvä vuorovaitus estää automaattisesti avioeron.
Ja sitten ainutlaatuisuuden taakse piiloutuminen. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, ei ole kahta täsmälleen samanlaista. Samoin jokaisen ihmisen jokainen teko on ainutlaatuinen. Tässä ei ole mitään uutta. Kreikkalainen filosofi Herakleitos totesi saman jo tuhansia vuosia sitten lausumalla, että kukaan ei voi astua kahdesti samaan virtaan, sillä sen enempää astuja kuin virtakaan ei ole eri kerroilla sama.
Vaikka yksittäinen avioero on ainutlaatuinen, se ei silti estä luotettavan tiedon saamista tutkimuksen keinoin joukosta ainutlaatuisia avioeroja. Sitä tehdään ihmistieteissä koko ajan hyvällä menestyksellä. Nimimerkin "been there" kolme vuotta sitten tapahtunut ero on ainutlaatuinen, ja hän on oman eronsa asiantuntija, ehkä peräti paras tai ainakin toiseksi paras sellainen. Yksittäisen eron taustalla voi olla vuorovaikutuksen ongelmia tai sitten ei, sillä ei ole tässä suurta merkitystä. Sen sijaan tutkimukset osoittavat varsin luotettavasti, että myös vuoden 2009 kaikkiaan 13500 avioeron pääsyyt sisältävät ongelmia vuorovaikutuksessa, elämänhallinnan ongelmia, uskottomuutta jne.
Jääräpää mikä jääräpää. Ei varmaankaan kannata valistaa sinua, koska kaikille valitettavasti ei ole suotu kehittymisen lahjaa.
Moni liitto jatkuu ilman vuorovaikutusta. Liitoissa on kysymys ennenkaikkea molempien tahdosta ja tarpeista.
Kyllähän monet tietävät ja ovat lukeneet/käyneet kurssejakin terveellisestä ruokavaliosta. Mutta eivät silti noudata sitä. Ja liitoissakin on usein juuri tämä ongelma, mutta toisinpäin. Itse toimii/tuntee/ajattelee kuten on "terveellistä", mutta kumppani tekee päinvastoin. Joten liiton ongelma on "terveellisessä".
Jääräpäisyys on myönteinen ominaisuus, siitä kannattaa pitää kiinni ja kehittää edelleen. Sen avullä pystyy toteuttamaan tavoitteitaan, kun ei pyöri kuin tuuliviiri muiden mielipiteiden mukaan :)
Jokaisen elämä on ainutlaatuinen. Jokaisen liitto on ainutlaatuinen. Jokainen ero on ainutlaatuinen. Tilasto on numeroilla esitettyä materiaalia ainutlaatuisten ihmisten erilaisista ainutlaatuisista asioista.
Mitä on "parempi vuorovaikutus"? Kuka sen määrittelee? Miten? Olen varma, ettei kukaan ihan tahallaan halua, pidä ja vaali liitossaan sen enempää vuorovaikutus- kuin muitakaan ongelmia liitossaan. Usein ongelmat ovat vain toisella. Toinen on tyytyväinen, toinen ei. Tyytyväisempi on tietysti se, jolla ei ole esim. vuorovaikutusongelmaa. Vuorovaikutus on aniharvoin ongelma sille, joka EI halua läheisyyttä, EI keskustella. Tai joka vain "saarnaa" eikä kuuntele mitä toinen sanoo.
Toista ihmistä ei voi muuttaa, ihmiset ovat tasa-arvoisia. Niin tässäkin tapauksessa. Kumpikin voi aivan vapaasti olla sitä mieltä mitä on, sellaisenaan. Jos toinen haluaa muutosta johonkin, toinen ei sitä ymmärrä tai ei halua ymmärtää, niin ero on ainoa vaihtoehto.
Vuorovaikutuksen kannalta jääräpäisyys on tuhoisa ominaisuus.
Kyllä. Esimerkiksi juuri viittaamalla sitkeästi tilastoihin unohdetaan toinen ihminen ja tämän merkitys. Tilastoihin tuijottamalla ja osoittamalla paheksutaan sitä, että ihmiset elävät omalla tavallaan, omaa elämäänsä. Se on kaikkea muuta kuin hyvä keino päästä aitoon vuorovaikutukseen ihmisen kanssa.
Maailmaa voi katsoa useasta eri näkökulmasta ja laajasti, myös tilastojen näkökulmasta. Silloin viisastuu, oppii elämästä muutakin kuin oman elämänsä pienen piirin ja oman ympäristönsä mielipiteet. Ne meistä jokainen tuntee, ilman opiskeluakin.
"myös tilastojen näkökulmasta"
Sori nyt vaan, mutta mitään tilastojen näkökulmaa ei ole olemassa. Tai se on käsitteenä aivan sama kuin murrosikäisen "kaikki muutkin". Yksi tilasto sisältää monen yksittäisen ihmisen eri tietoja kootusti. "Kaikki muut" on joukko erilaisia, eri tavoin käyttäytyviä ihmisiä.
Vielä:
"Tilastotieto plussaa"
"Silloin viisastuu, oppii elämästä muutakin kuin oman elämänsä pienen piirin ja oman ympäristönsä mielipiteet"
Hnekilökohtaisesti minulla on laaja ystäväpiiri, tuttavaverkosto, sukulaiset, naapurit jne. Olen joskus lukenut myös tutkimuksia, mutta ne pitkästyttävät minua. Omasta lähi- ja ystäväpiiristäni viisastun paljon enemmän. Ei todellakaan voi tuntea eikä tietää mitä itsekullekin tapahtuu huomenna. Aina jotain uutta ja ihmeellistä. Jos kuulen viestimissä kerrottavan tutkimuksesta, niin se on todella suppea osa siitä mitä elävässä elämässä yleensä tapahtuu.
Mieleltään pieni ihminen, pienisieluinen ihminen, on kiinnostunut vain välittömästä ympäristöstään, omasta kodistaan ja omasta lähipiiristään. Jalo ihminen pohtii jatkuvasti maailmaa ja ottaa mielipiteissään koko maailman asiat huomioon. Hän hankkii oikeaa tietoa ja etsii totuutta sellaisista asioista, joita ei tunne. Ja kouluttaa itseään tiedossa ja moraalissa koko elämänsä ajan, ja noudattaa oppimaansa omassa elämässään.
Joo, just näin. Lisäksi tutkimuksiin vastanneet edustavat varsin suppeaa joukkoa ihmisiä.
Yhtäkään eroa ei voi kukaan toinen estää mitenkään eikä muutenkaan. Erojen estämisen kuvitteleminen on jossittelua. Jos ei olisi tapahtunut niin, vaan näin. Jos vuorovaikutuksessa ei olisi ollut ongelmia. Jos uskottomuutta ei olisi ollut. Jos toisella tai molemmilla ei olisi ollut elämänhallinnan ongelmia. Jos ..... Jos........ Jos.....
Ihmiset eroavat, erot tapahtuu aina siksi KUN.... Harvoin erotaan pelkästään yhdellä KUN-asialla, vaan siksi, kun KUN-asioita on enemmän.
No eihän tuossa mikään kurssi auta. Kuten missään muussakaan asiassa. Liitossakin on kysymys vain kysynnästä ja tarjonnasta. Kun tarpeet ei enää kohtaa, tulee ero.
Voisitko vielä täsmentää, miten hinnoittelet lapset kysynnän ja tarjonnan mallissasi?
"Osallinen"
Lasten tunne-elämän kehitys vaarantuu vanhempien huonosta suhteesta. Lapselle on hyvä, jos vanhemmat tajuavat erota.
"kohtalo-" Lapselle tosiaan on parempi vanhempien ero kuin huono suhde. Valitettavan moni vanhempi vain sinnittelee, kärsii ja kituu huonossa suhteessa "lasten vuoksi". Todella kurjaa, sillä vanhempien parisuhteesta lapsi oppii tai on oppimatta sosiaalisten taitojensa perusteet.
Lapsen asettaminen elämänsä tärkeimmäksi asiaksi ei ole kurjaa elämää, ehkä se on juuri oikea valinta. Se osoittaa että ihmisellä on oikeat arvot. Hän ymmärtää, että elämässä rakkaus muita kohtaan ja oikeat teot muita kohtaan, ja lasten hyvinvointi ohittavat tärkeysjärjestyksessä omat itsekkäät tarpeet.
Lasta ei saa jumaloida, kuten joillain "hyvillä vanhemmilla" on tapana. Lapsi pitää kasvattaa, ts. ohjata elämään omillaan. Lapsen varttuessa vastuu siirtyy enemmän ja enemmän lapselle itselleen.
Lapsen kasvuprosessissa tärkeintä on vanhempien rakkaus tosiaan kohtaan. Mikäli vanhemmat eivät rakasta toisiaan eivätkä kommunikoi keskenään, kotona on kylmä ilmapiiri, ero on enemmän kuin paikallaan.
Vanhemmilla on edelleen oma elämä. He eivät elä lastensa elämää, eivätkä uhraa omaa elämäänsä lapsille. Jokaisen vanhemman velvollisuus on osoittaa lapsilleen tervettä itsekkyyttä. Muuten lapsista tulee päähänpotkittuja aikuisia, joita voi hyväksikäyttää ja sortaa mielinmäärin.
Kaupparatsun maailmankuvaa hallitsee ajatus ostamisesta ja myymisestä. Elämä on pelkkää kysyntää ja tarjontaa. Työreissullaan kaupparatsut ilman moraalia iskevät ja hyväksikäyttävät naisia, ja kukkoilevat toinen toisilleen miten kova kysyntä naismaailmassa on.
Mutta, kuten kaikki meistä, oman vanhenemisensa kaupparatsu tulee kohtaamaan. Silloin hän on sen tosiasian edessä, että elähtäneellä kaupparatsulla ei ole kysyntää naisten keskuudessa. Kauppaakin on vaikea saada, kun asiakas haistaa krapulan eikä osta. Siitä alkaa kaupparatsun alkoholin siivittämä, hidas ja yksinäinen kuolema.
Avioerojen keskustelupalstalla näkyy olevan viestiketju (linkki alla), jossa kysellään eroaan katuvia. Sinne on kertynyt sekä ei-katuvia että katuvia. Tässäkin pienessä otoksessa on turhia eroja, jotka olisi paremmalla vuorovaikutuksella voitu pelastaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8931524
Muista "osallinen", että pari on pari=2.
Jos toinen katuu eron jälkeen eroa, ja toinen ei kadu, niin sitä ei olisi voinut muuksi muuttaa kursseilla ja/tai vuorovaikutuksella. Jos molemmat katuvat eroa, niin mikä heitä estää solmimasta uuden avioliiton tai parisuhteen? Näin on tapahtunutkin. Tosin ero on tullut usein uudestaan. Turhia eroja ei ole. Vuorovaikutuskurssit yms. ovat jossittelua.
oona. Juuri noin. Yleensä erotaan juuri siksi, kun on läpipääsemätön erimielisyys asioista ja elämästä. Vakava yhteentörmäys toisen ymmärtämisen kanssa. Ei siinä auta kurssit muuttamaan paria tai toista parin osapuolta yhteensopivaksi. Se on se molempien tahto, jolla suhdetta voi jatkaa, ei vuorovaikutus tai kurssit.
Oona*: "Jos molemmat katuvat eroa, niin mikä heitä estää solmimasta uuden avioliiton tai parisuhteen? "
Jos ero on tosiasia, vahinko on jo päässyt tapahtumaan ja yhteisen kodin ovi on käytännössä lukossa. Se juna meni jo. Paremnan vuorovaikutukden paikka olisi avioliitossa jo ennen sitä, kun puoliso pääsee aloittamaan onnettoman minä-projektinsa, ryhtyy pettämään ja saa aikaan turhan avioeron. Petetty osapuoli tuskin jää eron jälkeen odottamaan tumput suorana, josko se pettäjä vielä tulisi järkiinsä, katuisi ja palaisi takaisin. Petetty menee eteenpäin elämässään, ja siihen on katuvankaan pettäjän vaikea enää päästä mukaan.
Parisuhteessa on aina kaksi minä-projektia, koska siinä on kaksi ihmistä. Usein vuorovaikutustaitojen puute vaivaa petettyä. Eron tullen myös pettäjät menevät elämässään eteenpäin. Sinulla "osallinen" on erittäin mustavalkoinen käsitys elämästä.
Kyllä se juna on mennyt parisuhteessa jo silloin, kun toinen ei voi olla suhteessa sellainen kuin on.
Anja*,
kiitos havainnostasi, että puolisoiden vuorovaikutuksen taidoissa on puutetta. Sitä näkyy täällä kovin monien olevan mahdotonta ymmärtää. Otit esille vain petetyt, mutta sama ongelma on myös pettäjillä. Kiitokset myös mustavalkoisuuden palautteesta. Tässä asiassa on helppo olla mustavalkoisen selkeä, kun käsitteet ovat niin selviä kuin pettäjä, petetty tai uskottomuus.
"Petetty menee eteenpäin elämässään, ja siihen on katuvankaan pettäjän vaikea enää päästä mukaan. "
Niin, eikä pettäjä edes aina kadu, puhumattakaan, että haluaisi palata entiseen elämään. Kun ero on tehty ja molemmat tyytyväisiä seuraavassa junassa, niin mitä hätää tai edes vahinkoa on tapahtunut? Turha avioero? No ei ainakaan.
anja* nimenomaan kaksi minä-projektia on aina suhteessa! Vuorovaikutustaidot on hakusessa, ellei tätä huomaa. Tai vielä pahemmin, jos "halveksii" edes yhtä minä-projektia.
Oona*: "Lapselle tosiaan on parempi vanhempien ero kuin huono suhde."
Kohtalo-: "Lapselle on hyvä, jos vanhemmat tajuavat erota." jne
Näitä ja vastaavia Ero On Ratkaisu -mielipiteitä viljellään täällä uskottomuuspalstalla tolkuttoman usein. Se johtuu tietenkin palstan keskustelijoiden taustoista, mistä löytyy oireilevia petettyjä, pettäjiä ja kakkosia.
Lasten etu ei ole lainkaan niin yksinkertainen asia kuin erojen suosittelijat esittävät. Uusperheiden elämä on vielä astetta vaativampaa kuin ydinperheissä. Kaksi kolmasosaa uusperheistä päätyykin lopulta eroon arjen iskiessä vastaan, vaikka tosissaan uusperhekin perustetaan. Kahden kodin väliä seilaavalla lapsella on pahimmillaan veljiä, velipuolia, sisaria, sisarpuolia, äiti, äitipuoli, isä, isäpuoli, kaksi mummoa, kaksi mummopuolta, kaksi vaaria ja kaksi vaaripuolta. Jos ydinperheessä ei ole väkivaltaa tai alkoholismia, niin ero ja arki uusperheessä voikin olla lapselle suurempi koettelemus kuin eläminen ydinperheen arjessa. Kun lähdetään sutta pakoon, tuleekin karhu vastaan. Vanhemmilla on vastuu lapsistaan, ja lasten etu tulisi aina asettaa oman edun edelle.
Kuulehan "osallinen". Vaikka kuinka vänkäisit, niin se ei auta. Tosiasia on se, että vanhemmat usein eroavat - kuka mistäkin syystä. Heidän päätöstä pitää kunnioittaa eikä tyrmätä. Lapsiin vaikuttaa erityisen huonosti vanhempien liitto riitoineen, jäätävä ilmapiiri ym. Samoin riitojen säväyttämä ero. Tosin eroriidat hälvenevät nopeasti. Eläminen liitossa keskellä kylmää sotaa voi olla lapsen todellisuutta syntymästä aikuisuuteen. Se jättää jälkensä epäilemättä. Silti sille ei voi mitään. Ketään ei voi pakottaa eroamaan eikä pysymään liitossa.
Pitäisi muistaa, että kaikki ei perusta perinteistä uusioperhettä. Jos perustaa, niistäkään kaikki ei pääty eroon. Monilla on myös parempi suhde isä- tai äitipuoleen kuin omiin vanhempiinsa. Monilla ei ole biologisia isovanhempia elossa tai välit heihin ovat etäiset, hyvä kun on mummopuoli, jolla on aina aikaa! Kaikki eivät seilaa kahden kodin väliä koskaan.
Elämässä tehdään kokoajan valintoja. Kaikki tekevät valintansa parhaan tietonsa ja tunteidensa pohjalta. Vanhempien ei pidä asettaa aina lapsen etua oman edun edelle, eikä vanhemman ja lapsen etu useinkaan ole riistiriidassa keskenään. Sinulle se kyllä tuntuu olevan aina "osallinen". Perustuuko se lapsuudenaikaisiin traumoihisi? Kirjoituksesi huokuvat sanomaa, että jokaisen vanhemman pitäisi nostaa lapsensa jalustalle ja uhrautua kaikessa tämän puolesta, uhrata lapsen takia oma elämä. Se ei ole taatusti kenenkään etu.
Jos perheessä, ihan millaisessa perheessä tahansa, on kriisi, vanhemman on silloin erityisen tärkeää ajatella ennenkaikkea itseään. Myös normaalioloissa perheessä vanhempi/vanhemmat vastaavat ennenkaikkea omasta jaksamisestaan, henkisistä ja fyysisistä voimavaroistaan. Lapsen etu on se mihin vanhempi kykenee, mitä vanhempi jaksaa, vanhemman tasapaino. Sanomattakin on selvää, että maailma on täynnä lapsia, joiden vanhemmat eivät jaksa ja joita kukaan ei auta.
"Jos perheessä, ihan millaisessa perheessä tahansa, on kriisi, vanhemman on silloin erityisen tärkeää ajatella ennenkaikkea itseään.
Ennenkaikkea??
Pitäisikö näin kaavamaisesti ajattelevan jättää imeväis-ikäinen syöttämättä, koska vanhemmilla on suhde kriisissä?
Eikö oikean marssijärjestyksen pitäisi olla: "Joka eniten apua tarvitsee, ensin autetaan".
Kuulostaa kyllä aika kaukaa haetulta esimerkiltä, mutta valitettavasti ei niinkään kaukana arkipäivän elämästä monien kohdalla kuin luulisi.
Hei haloo "karmeeta on".
Ei ehkä olisi kannattanut vetää ed. kirjoittajan tekstistä noin älytöntä esimerkkiä... "jättää imeväis-ikäinen syöttämättä, koska vanhemmilla on suhde kriisissä?"
Marssijärjestys on ensin välttämättömät fyysiset tarpeet. Esim. ensin diabeetikkoäidin ruoka insuliinipiikki, sitten syötetään vauva.
Ainakin itse ajattelen, että kriisi johtuu henkisistä syistä ja pitkittyäessään se vaikuttaa fyysiseen kuntoon. Esim. unettomuus johtaa helposti fyysiseen voimattomuuteen, uupumukseen. Jos lapsen vanhempi on tämänkaltaisessa kriisissä, hänestä ei juurikaan ole toisten auttajaksi.
"osallinen"
Mielestäni huonoa vuorovaikutusta on se, ettei kuuntele toista ja ota todesta mitä hän sanoo,tuntee, ajattelee. Sinun kirjoituksesi ovat hyvä esimerkki. Sinulla on keksitty esimerkkitapaus uskottomuudesta ja erosta. Raamit toki voisi olla todellisia. Henkilöiden todellisista tunteista, ajatuksista jne. et tiedä mitään. Silti sanot, että
parempi vuorovaikutus voisi ehkäistä eroja. Kenen mielestä parempi? Miten parempi? Jos pari on päätynyt eroon, niin se ON HEIDÄN valintansa. He tietävät taustat ja syyt, sinä et. Haluat vain sanoa, että heidän eronsa on turha ja että se olisi voitu välttää paremmalla vuorovaikutuksella. Ts. et ota toisten tekemiä valintoja todesta. Vähättelet niitä.
Näille palstoille olisi hyvä kirjoitella siitä mitä on itse kokenut, mitä on tapahtunut oikeasti, miltä tuntuu. Tai mitä ystävälle on tapahtunut ja mitä hän on kertonut. Siitä, että lähdetään parantamaan summittaisesti maailmaa, ei ole mitään iloa ja hyötyä kenellekään.
"Näille palstoille olisi hyvä kirjoitella siitä mitä on itse kokenut, mitä on tapahtunut oikeasti, miltä tuntuu. Tai mitä ystävälle on tapahtunut ja mitä hän on kertonut.."
Sokea sokeaa taluttamassa niin samaan kuoppaan lankeaa....
No joo, ymmärtäähän sen ettei kukaan halua kuulla miten joku "ongelma" oikeasti ratkaistaan, vaan lähinnä miten saisi vähän helpotusta oloonsa vertaisiltaan, sitä vertaistukea.
Eräs maailmankuulu psykiatri erään kirjansa alussa joskus sanoi, etteivät ihmiset psykiatrin luo tullessa todella halua apua ja muutosta elämäänsä, vaan helpotusta huonoon oloonsa, jotta jaksavat taas jatkaa vanhoja paheitaan. Kuin juopot katkaisuhoidossa hakemassa voimia, jatkaakseen juopotteluaan.
Karmeeta on
Erittäin kaukaa haettu esimerkki. Jokainen tietää, ettei kukaan parisuhdekriisissä kamppaileva jätä syöttämättä imeväisikäistä. Vain täysin lamaantunut vanhempi jättää vauvansa hoitamatta. Tai narkkari/alkoholisti, jota voi verrata lamaantumiseen.
Tiedätkö osallinen, että monet kokevat uusperheen onnena. Heillä on ympärillään kahden vanhemman lisäksi kaksi muutakin läheistä aikuista. Parhaimmillaan tuplasti mummoja ja pappoja ym. Ihminen on sitä kykenevämpi elämään, mitä paremmin hän osaa suhtautua muutoksiin.
Tässä nyt ellikaisalta ehkä unohtuu lapsen todellisuus. Pienellä lapsella on näet hyvin rajallinen kyky mukautua toistuviin muutoksiin, eikä tämä ole mielipideasia vaan aivan tieteellistä faktaa. Ollaan kyllä aika oudossa tilanteessa, jos vanhemmat tosiaan eivät tajua tällaisia perusasioita lapsen tunne-elämän rakentumisesta.
Arvoisa "konkurssi", viestiketjun aloituksessa toin esille tilanteen, josta käytin sanontaa onneton tositarina. Olen pahoillani, että kirjotustaitoni on niin puutteellinen, että ymmärsit sen tarkoittavan keksittyä esimerkkitapausta. Mainitsit myös, että on huonoa vuorovaikutusta, ellei ota todesta mitä toinen sanoo. Oma kirjoituksesi on tässä valossa siis esimerkki huonosta vuorovaikutuksesta, tähän lopputulokseen minun oli pienessä päässäni päädyttävä. Kirjoituksessasi oli myös muita minun taustaani tai motiiveihini liittyvä oletuksia, jotka ovat yhtä lailla harhaisia ja täysin vieraita todellisuuden kanssa. Sen sijaan Sinun taustastasi tai motiiveistasi en lähde tekemään mitään arvailuja, tietoni ovat siihen aivan liian puutteellisia.
Nimimerkki "reetta", kirjoituksessasi avioero ja uusperheen elämä välittyy meille lähes satumaan kaltaisena onnelana. Ongelmatkin ovat siinä vain rikkautta lasten elämässä. Ja näyttää toisaalla myös "ellikaisa" Sinua kovasti komppaavan. Silti suurin osa uusperheistä päätyy eroon, ja se tieto ei muuksi muutu, katsoi sitä vaikka kuinka värittyneillä silmillä. Haukankatseesi pystyi silti havaitsemaan traumoja lapsuudessani, ja toitkin asian kohteliaasti esille. Olen kiitollinen, että olet näin antanut veloituksetta psykologista apuasi. Sen turvin jaksan taas sinnitellä monta päivää eteenpäin.
Suurin osa uusperheistä päätyy eroon. Tämä tieto on väärä. Lisäksi uusperheiden vanhemmat ovat useinmiten avoliitossa, joten näitä liittoja ei ole tilastoissa olemassakaan. Hyvin usein uusperheillä on myös kaksi asuntoa, eli vanhemmat ovat kirjoilla eri paikoissa.
PS. Ongelmat ovat ratkaisua varten. Ei kannata kärvistellä vuosia minkäänlaisessa liitossa.
Huonoa vuorovaikutusta "osallinen" on se, että väität joidenkin erojen olevan turhia.
Eikun päinvastoin. Pieni lapsi mukautuu juuri parhaiten muutoksiin. Ei ne vanhemmat ihan vuosittain kuitenkaan eroa ja solmi uutta liittoa.
.............: "Suurin osa uusperheistä päätyy eroon. Tämä tieto on väärä."
Otin tuon tiedon teoksesta Revitty sydän (2007). Siellä asiantuntija mainitsee, että eroon päätyy jopa kaksi kolmasosaa uusperheistä. Kaksi kolmasosaa on reilusti yli puolet eli suurin osa. Jos Sinulla on parempi tieto, niin mikä estää Sinua kertomasta sitä meille muillekin?
Hyvä ".............",
Väestöliiton perhebarometrin kyselyssä 64% eronneista oli sitä mieltä, ettei heidän avioeroaan olisi voitu välttää ja viidesosa eli 20% katsoi, että ero olisi voitu välttää. Kun avioeroja tehdään vuosittain noin 13000, tuo viidesosa vastaa 2600 vältettävissä olevaa avioeroa. Ne ovat mielestäni aivan perustellusti turhia avioeroja, koska ne ovat eronneiden itsensäkin mielestä ehkäistävissä. Parempi vuorovaikutus, ammattiapu, aikaisempi puuttuminen ongelmiin yms ovat keinoja erolta välttymiseen. Kun tälle palstalle kirjoittavat lähinnä uskottomuuteen kipeästi törmänneet, he luultavasti edustavat ryhmää, jossa turha avioero on kauhistuttava ja tuomittava ajatus. Ja ajatuksen esittäjä joutaisi roviolle jos se vain vielä olisi mahdollista :-)
Ihan sama mitä tilastoissa tai teoksissa sanotaan. Kukaan ei tiedä ennalta päättyykö hänen 1. tai 2. tai 3. tai 4. liittonsa eroon.
Aargh. Että jaksat vouhkata tilastoista. OIKEASTI ei kukaan voi TIETÄÄ olisiko avioero ollut vältettävissä. "20% katsoi, että ero olisi voitu välttää" Varmasti vain toisen puoliskon mielestä, koska muuten ei oltaisi erottu.
Unohdat muuten kokonaan "avoerot". Niistä erotaan vielä useammin kuin avioliitoista. Niissäkin on uskottomuutta ja lapsia. Onko turhia avoerojakin tutkimusten mukaan paljon?
Tilastokammosi on hämmentävä. Ensin ne tilastot raivostuttavat ja joutavat roskikseen. Heti seuraavaksi olet vaatimassa niitä lisää. Että silleen.
"osallinen"
kirjoitit
"Tilastokammosi on hämmentävä"
youyouyouandme vastasi
"OIKEASTI ei kukaan voi TIETÄÄ olisiko avioero ollut vältettävissä."
Eli mitä tilastokammoa on totuudessa?
"20% katsoi, että ero olisi voitu välttää" "
Ei ole miltään osin varmaa, että yhtäkään noista 20% "katsoi, että ero olisi voitu välttää" eroista olisi todella vältetty.
"ne ovat eronneiden itsensäkin mielestä ehkäistävissä
Parempi vuorovaikutus, ammattiapu, aikaisempi puuttuminen ongelmiin yms ovat keinoja erolta välttymiseen."
Hyvin suuri osa eroista johtuu juuri siitä, ettei TOINEN puoliso HALUA vuorovaikutusta. Ja ero on jopa suositeltavaa silloin. Yleensäkin se menee niin, että vuorovaikutusta haluava osapuoli aikansa yrittää vuorovaikutusta, sitten ei enää yritä ja hakee eroa.
Myöskään mikään terapia ei pure ihmiseen, joka ei halua muuttua.
Tänne kirjoittavat aikuiset ovat moni itsekin kokeneet vanhempiensa avioeron ja kirjoittavat omista kokemuksistaan kuten minäkin. Minä olisin ollut onnellisempi jos vanhempani olisivat eronneet eivätkä sinnitelleet yhdessä toisiaan rakastamatta. Ei ollut mukavaa katsella isän sivusuhteita vierestä, äidin pahaa mieltä, riitoja ja mykkäkouluja. Yritettiin pitää kulisseja yllä mutta onni oli kaikesta kaukana. Kun vihdoin erosivat, oli kuin taakka olisi pudonnut harteiltani. Ehdottomasti on parempi jos vanhemmat eroavat kuin jatkavat esim. lasten takia yhdessä jos on sivusuhteita eikä ole enää rakkautta.
"Jos N ja M olisivat osanneet avata suunsa ja puhua ongelmistaan ajoissa puolisoilleen, koko surkeus olisi vältetty. "
Tuskinpa vain. Ja vaikka olisivatkin avanneet suunsa, konkurssi voisi lykkääntyä, mutta olla sitten vielä pahempi. Usein kaikki mitä toinen sanoo, vähentää liiton ennestäänkin huonoa pääomaa.
Lopettakaa lasten selän takana piilottelu. Avioliitto on parisuhde. Lasten takia sitä ei kannata ylläpitää. Onnellisia lapsia elää vaikka kuinka paljon yksinhuoltajaperheissä ja onnettomia perinteisissä avioliittoperheissä. Lapsiin vetoavat ne jotka haluavat kiristää puolisoitaan jäämään luokseen ja jotka pelkäävät yksinjäämistä.
Mielenkiintoinen väite, mutta vailla todellisuuspohjaa. Pelkästään puhumalla ei parisuhteen ongelmia ratkaista. Ei koskaan. Puheessa, vuorovaikutuksessa pitää olla myös sisältöä, joka tyydyttää suhteen molempia osapuolia. Tosiasia on se, että parisuhde voi pikemminkin kestää loputtomiin tai vähintään paremmin täysin ILMAN vuorovaikutusta, tai aivan puutteellisilla ilmaisumenetelmillä. Ihmisille on myös monesti tuttua, että vain parin toinen osapuoli ilmaisee itseään, toinen myötäilee. Se mihin suhde lopulta kaatuu, on se, että VAIN toinen haluaa ja tarvitsee muutosta. Tai toinen haluaa ja tarvitsee erilaista muutosta kuin toinen.
Totta turiset "ellikaisa". Liitot kariutuvat juuri näihin "VAIN toinen haluaa ja tarvitsee muutosta. Tai toinen haluaa ja tarvitsee erilaista muutosta kuin toinen".
Eiköhän suuri osa liitoista kaadu siihen, että ei osata rakastaa ja olla yhdessä toisen ihmisen kanssa. Rakkaus on taitolaji ja siihen tarvitaan kypsyyttä ja aikuisuutta. Kykyyn rakastaa vaikuttaa myös perustavalla lailla lapsuuden kiintymyssuhteet. Tämän voi kuka tahansa todeta tutustumalla vuosikymmenien aikana koottuun tutkimusaineistoon. Tätä faktaa ei voi myöskään kiistää vetoamalla "omaan kokemukseen" ja "omaan elämään". Ehkä ennemmin kannattaa kääntää katse peiliin ja omaan lapsuuteen ja analysoida omaa kykyään rakastaa. Tämä kyky heijastuu sekä parisuhteessa että suhteessa lapsiin.
Avioero vaikuttaa aina lapsiin ja lasten turvallisuudentunteeseen. Avioero sinänsä voidaan hoitaa hyvin, jolloin lapsetkin kärsivät vähemmän, mutta pettäminen ei kuulu hyvään avioeroon. Puolisoa ja omaa itseä kunnioittavaan avioeroon tarvitaan ihan muunlaisia tapoja ja ennenkaikkea sitä kykyä rakastaa!
"Eikun päinvastoin. Pieni lapsi mukautuu juuri parhaiten muutoksiin. Ei ne vanhemmat ihan vuosittain kuitenkaan eroa ja solmi uutta liittoa."
"Ihminen on sitä kykenevämpi elämään, mitä paremmin hän osaa suhtautua muutoksiin."
Tälläisten väitteiden esittäminen on mielestäni vastuutonta. Tämän voi kuka tahansa todeta lukemalla esimerkiksi tämän aamun Hesaria, jossa on tutkittu sijoitettujen lasten pärjäämistä elämässä. Nämä lapset ovat totta totisesti saaneet kokea tarpeeksi niitä "ihania" muutoksia elämässään, mutta näyttävät pärjäävän todella paljon huonommin kuin lapset keskimäärin. Tutustukaa esimerkiksi Patricia Crittendenin tutkimuksiin ennen kuin esitätte moisia vailla todellisuuspohjaa olevia väitteitä. Tutkimusten valossa näyttää siltä, että mitä enemmän huonoja kokemuksia ja muutoksia kasautuu, sitä haavoittuvampi ihminen on.