Olen pohtinut tällaista asiaa: Olen 27-vuotias nuorimies/ poika oikeastaan. Olen ulkonäöltäni ja fysiikaltani melko nuoren näköinen, olen pitkä mutta melko hoikka. Voisi sanoa että olen hyvin tavallisen ja värittömän näköinen, en käytä koruja, en omaa tatuointeja, en ole lihaksikas. En käytä erityisen näyttäviä vaatteita. Olen varmaankin sitä tyyliä, joka ei herätä oikein mitään tunteita. Elämäni on muutenkin hiukan samanlaista/, -tyylistä, eli melko pientä ja rauhallista, tasaista, ja olen siihen tyytyväinen. Eli tietyllä tavalla koen että elämäni ja se miltä näytän "vastaavat toisiaan". Kun minut tapaa, voi varmaan olettaa oikein että millaista elämäni on.
Olen ajatellut välillä sitä että haluaisinko/ kannattaisiko minun alkaa panostamaan enemmän ulkonäkööni, esim. käydä kuntosalilla yms. Mutta jotenkin tuntuu silloin että myös elämäni sisältö muuttuisi. Eli tavallaan jos olisin ulkonäöltäni hyvännäköinen, näyttävä mies, kokisin että se ei vastaisi sitä mitä elämäni oikeasti on tällä hetkellä. Eli kun ihmiset tapaisivat minut, he olettaisivat: "tuo on varmaan aika naistenmies, käy paljon ulkona, menestyy kaikessa, on sosiaalinen" yms. Sitten siinä voisi käydä niin, että siinä paineessa saattaisin puolivahingossa lipuakin sellaiseen elämään, jota en oikeasti halua. Tai sitten jos niin ei kävisi, tulisi tunne että tuottaisin muille "pettymyksen" kun en olekaan tavallaan sitä miltä näytän. Eli tulisi olo ikäänkuin "huijaisin" muita.
En siis osaa sisäistää sitä ajatusta että voisin olla hyvännäköinen ja näyttävä, mutta silti elää todella pientä ja hiljaista elämää. En ole päässyt siihen ajatusmalliin ikinä, vaikka tiedänkin että näitä ihmisiä paljon löytyy. Jotenkin koen että ulkonäkö ja elämän sisältö kulkevat käsi kädessä. Tiedän kyllä että näin ei tarvitsisi ajatella, mutta en osaa olla ajattelematta. Onko se virhe, vai...?
Onko muilla ollut samanlaisia ajatuksia itsestään, että ulkonäön ja luonteen tulisi tavallaan "vastata" toisiaan?
Kiitos vastauksista! :)
Olen ajatellut välillä sitä että haluaisinko/ kannattaisiko minun alkaa panostamaan enemmän ulkonäkööni, esim. käydä kuntosalilla yms. Mutta jotenkin tuntuu silloin että myös elämäni sisältö muuttuisi. Eli tavallaan jos olisin ulkonäöltäni hyvännäköinen, näyttävä mies, kokisin että se ei vastaisi sitä mitä elämäni oikeasti on tällä hetkellä. Eli kun ihmiset tapaisivat minut, he olettaisivat: "tuo on varmaan aika naistenmies, käy paljon ulkona, menestyy kaikessa, on sosiaalinen" yms. Sitten siinä voisi käydä niin, että siinä paineessa saattaisin puolivahingossa lipuakin sellaiseen elämään, jota en oikeasti halua. Tai sitten jos niin ei kävisi, tulisi tunne että tuottaisin muille "pettymyksen" kun en olekaan tavallaan sitä miltä näytän. Eli tulisi olo ikäänkuin "huijaisin" muita.
En siis osaa sisäistää sitä ajatusta että voisin olla hyvännäköinen ja näyttävä, mutta silti elää todella pientä ja hiljaista elämää. En ole päässyt siihen ajatusmalliin ikinä, vaikka tiedänkin että näitä ihmisiä paljon löytyy. Jotenkin koen että ulkonäkö ja elämän sisältö kulkevat käsi kädessä. Tiedän kyllä että näin ei tarvitsisi ajatella, mutta en osaa olla ajattelematta. Onko se virhe, vai...?
Onko muilla ollut samanlaisia ajatuksia itsestään, että ulkonäön ja luonteen tulisi tavallaan "vastata" toisiaan?
Kiitos vastauksista! :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.