Juoksuharrastus

Mistä motivaatiota juoksemaan? En ole koskaan harrastanut juoksemista, mutta syyskuussa päätin aloittaa kunnon kohentamisen ja aloitin lenkkeilemään 3kertaa viikossa sekä myös kuntosalin. Kuntosaliin riittää intoa ja olen erittäin innoissani vieläkin kun alkaa jo tuloksia näkymään, niin hyvinvoinnissa kuin vartalossa. Mutta, mutta juoksu, siinä ongelma.. Eikä varsinaisesti edes itse juoksu, mutta olen liian mukavuudenhaluinen. En ole syyskuun jälkeen saanut lenkkeillä kuin ihan ykköskertoja hyvällä ilmalla. aina on satanut tai satanut tuullut. Nyt sitten suoraan syksyn sateista -15 ja -20 asteeseen. Mistä sitä tänäänkin intoa löytää lähteä lenkkeilemään kun mittari näyttää -22 astetta. Tietää jo etukäteen ettei juoksu suju pakkasella, kun se ei vielä näin pienen harrastusajan jälkeen muutenkaan suju kunnolla. Mistä te löydätte motivaation juosta säällä kuin säällä?
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onko sitä pakko juosta pakkasilla, jos tykkää olla kuntosalilla?

Kovimmilla pakkasilla voit vaikkapa polkea kuntopyörää. Ja eivät kovat pakkaset kovin pitkään kestä. -10 on jo ihan siedettävä juoksukeli, mutta tietty nämä asiat ovat aika yksilöllisiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


X35 kirjoitti:

Mistä motivaatiota juoksemaan? En ole koskaan harrastanut juoksemista, mutta syyskuussa päätin aloittaa kunnon kohentamisen ja aloitin lenkkeilemään 3kertaa viikossa sekä myös kuntosalin. Kuntosaliin riittää intoa ja olen erittäin innoissani vieläkin kun alkaa jo tuloksia näkymään, niin hyvinvoinnissa kuin vartalossa. Mutta, mutta juoksu, siinä ongelma.. Eikä varsinaisesti edes itse juoksu, mutta olen liian mukavuudenhaluinen. En ole syyskuun jälkeen saanut lenkkeillä kuin ihan ykköskertoja hyvällä ilmalla. aina on satanut tai satanut tuullut. Nyt sitten suoraan syksyn sateista -15 ja -20 asteeseen. Mistä sitä tänäänkin intoa löytää lähteä lenkkeilemään kun mittari näyttää -22 astetta. Tietää jo etukäteen ettei juoksu suju pakkasella, kun se ei vielä näin pienen harrastusajan jälkeen muutenkaan suju kunnolla. Mistä te löydätte motivaation juosta säällä kuin säällä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu