elämän jaksaminen

Minulla on prikulleen samanlainen olo, tuntuu kuin muilla olisi jokin ihmeellinen salaisuus jonka voimin he jaksavat päivästä toiseen.

Tuntuu loputtoman pitkältä se aika, mikä täällä maailmassa vielä pitäisi lusia.

Hyvä,että jaksavat eihän mistään tulisi mitään jos kaikki sairastaisivat.

Olen samaa paljon pohtinut ja tajunnut, että terve ihminen touhuissaan samalla saa niistä itselleen hyvää oloa ja energiaa, lataa itseään. Masennuksessa tämä "latautuminen" ei toimi ja silloin ei todellakaan jaksa eikä halua mitään. Sitä hyvää oloa ei tavoita lopulta millään keinoin. Niistäkään asioista, jotka kokemuksestaan tietää mukavakasi, ei koe enää mielihyvää. Syntyy kierre ja uupuminen, masennus pahenee ja uupumus lisääntyy. Ainoa keino saada elämä takaisin on muuttaa tilannetta, kääntää suunta. Mutta miten saada alkuun positiivinen kehitys. Millä keinoin saada alkulatausta sen verran, että alkaisi taas toimia?

Ei se välttämättä tarkoita, että jaksais. Jotkut tekee, vaikkei siltä tunnukaan, että jaksaisivat. Esim. masentunut usein vain miettii tunnetilaansa ja ahdistuu siitä sen sijaan, että toimisi.

KAikki mentaalinen ja emotionaalinen kipu johtuu erillisyyden harhasta. että olisimme erillämme elämästä, yksilöitä ponnistelemassa. olet omakuvasi, PELKKÄ KUVA ITSESTÄSI. Kuka tämä Itse sitten on kuvan takana, tai oikeastaan ilman kuvaa? Siinäpä kysymys. Ehkä joulu helpottaa ja voi tulla jopa mukavaksi pysähtymällä, totaalinen stoppi kaikelle hetkeksi, se ei muuta tarvitse. Pyöritään oravanpyörää, mentaalisia kuvia, liikaa tavoitteita, liian vähän aikaa, muistoja menneisyydestä, vanhoja loukkausia, yhteiskunnan painostusta. It´s the present moment :P

T: Sekava ääliö tuonelasta lol :D

Koen kanssa olevani hyvin uupunut tällä hetkellä.. Nukun kyllä todella hyvin ja herään varhain aamulla. Saan iloa perheestä ja eläimistä.. Oikeastaan en jaksaisi käydä koulua ja töissä, siivota tai muuta, mutta sinnittelen. Jos en pärjää ja onnistu elämässä edes jotenkin, niin koen että muut pettyvät minuun (perhe..) ja sitä en haluaisi.. Kaikki yrittävät tsempata eteenpäin ja tähän mennessä oon selvinnyt, mutta miten pitkään sitä jaksaa..

Koen olevani liian ujo ja hiljainen työelämään, olen vain joku, enkä osaa tutustua muihin.. Haluiaisin jokapäivä jäädä kotiin... En jaksaisi mitään ilman kumppaniani..

Olen myös huolestunut terveydestäni muutenkin, mutta en saa aikaiseksi mennä lääkäriin, ja jos menisinkin en varmaan jaksaisi selittää hänelle terveysongelmiani.. pientä särkyä on monessa paikassa, mutta elän niiden kanssa, selvittämättä ja yrittämättä hoitaa niitä..

Tästä huolimatta, elämäni on hyvässä jamassa, koulu melkein käyty ja hyvät läheiset ihmissuhteet, tykkään matkustella ja miettiä matkakohteita sun muita. Ja tottakai työtä tarvitaan, jotta on varaa matkustella, ja että en eläisi muiden siivellä ja saisi muilta painostusta töihin ja että on jonkin lainen rytmi elämässä..

Kai jonkinlainen vertaistuki olisi hyväksi...

Itse olen aina ollut "reipas" ja mennyt eteenpäin koko elämäni, monien vaiheiden, parisuhteiden ja firmojen kautta. On ollut ajoittain musertavan vaikeaa, mutta aina nopeasti "väkisin" ja kovalla tahdonvoimalla noussut ylös ja aina keksinyt jotain, kuinka selvitä, maksaa vuokrat jne.

Nyt Maaliskuussa sain aivoinfarktin (mies 54 vuotta) ja lähti pohja pois, työkyky meni, ajokortti otettiin pois ja muuta schaissea...tyhmiä tutkimuksia ja lääkkeitä hirveästi..

Olen sama ihminen kuin ennen infarktia (omasta mielestä) mutta puoliso ja lähimmät ovat muuttuneet (tai minä, vaikka ei ole mitään dramaattisia seurauksia, puhun normaalisti, liikun (lähes) normaalisti, yritän tsempata kaikin voimin..

Ja silti huomaan, että lähimmät ihmiset (ei lapset niinkään) mutta puoliso etääntyy minusta, vääjäämättömästi, vaikka ei myönnäkään - kai pelkää, että tulee uusi kohtaus tai jotain, välttelee yhteistä tekemistä...
Sattuu sieluun saakka, en ole tehnyt mitään väärää. Mutta elämä hajoaa ympärillä ja mikä pahinta, tulevaisuus on lakannut olemasta - en näe sitä enää. Uskomatonta, ihan kuin joissain huonossa scifi-elokuvassa, en näe enää tulevaisuutta vaan rimpuilen aamusta iltaan ja illasta aamuun, en nuku vaan kuuntelen, kun rakas puoliso tuhisee vieressä. Ja yhteys on mennyt rikki.
En olisi voinut kuvitella, kuinka pahalta voi tuntua, kun ymmärtää, että yhteys omaan rakkaaseen on poikki.

On aivan totta, kun yksi perheenjäsen sairastuu, niin vaikuttaahan se jokaiseen perheessä.

Kaikki tavallaan heittää kuperkeikkaa, eli elämältä putoaa se pohja.
Vaatii sopeutumista sekä itseltä, puolisolta, kuten muiltakin.

Alussa on varmaan tunteiden sekamelska, kukaan ei oikein tiedä, miten asiaan tulisi suhtautua, jokainen on tunteineen vähän niinkuin hukassa.

Tilanne saattaa hyvinkin ns. normalisoitua, kun kaikki perheenjäsenet saavat ajatuksensa ja itsensä kasattua, ja oppivat hyväksymään tilanteen, sairastumisen, joka pysäytti, ja vaikutti koko perheeseen.
Monet asiat toki perheen elämäntavoissa muuttuvat, pakostakin, mutta muutoksiinkin on mahdollista tottua ajan myötä.

Monet parisuhteet ja avioliitot loppujen lopuksi kestävät aika paljon myös vastoinkäymisiä. Sairastuminen, joka kääntää elämän ylösalaisin on kai yksi isoimpia vastoinkäymisiä.

Kenelläkään ei loppujen lopuksi elämä ole kuin ruusuilla tanssimista.
Ulkopuoliselle saattaa monenkin elämä näyttää kovin onnelliselta ja hyvin sujuvalta. Kaikki kun ei näy ulospäin, eivätkä monet edes puhu ongelmistaan kovin avoimesti, jos ollenkaan.
On turhaa ajatella, että olisi olemassa ihmisiä, joilla olisi aina asiat parhain päin ja olisivat aina onnellisia, sellaisia ei yksinkertaisesti ole.

Kun ei aina jaksa, on vain hyväksyttävä ettei sillä hetkellä jaksa. Ajoittain sitten taas jaksaa vähän enemmän, ja tulee hyvä tunne, että edes jotain jaksaa.

Toimii kunnes tarvii lepoa. Ei siinä sen kummempaa.

Juna tulee kyllä aikanaan olemaan minunkin loppuasemani.

Munaa perseeseen


Sanoma

En tiedä miten tätä jaksaa. Kun katsoo elämää taaksepäin niin en enää pysty kokea sitä uudestaan. Mutta sitähän tämä on, loputon kujanjouksu. Tai mulla jo konttaus

Hirtto toimii hyvin, junia kulkee usein, muovipusseja löytyy joka kaupasta.


Sinä pystyt siihen kyllä.