Mitä ajattelet?

Mitä ajattelet juostessasi?
6254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Juostessa vajoan, tai oikeastaan nousen parhaimmillaan johonkin aika upeaan tilaan. Tämä tila on mulle itseasiassa se koukuttava tekijä ja tärkein syy miksi vedän lenkkarit jalkaan ja lähden ulos lenkille. Mun täytyy päästä matkaan yksin ja nimenomaan ulos, mielellään illalla ja lisäksi on vielä neljäs ehto: musiikki. Tällä kombolla "juoksutranssi" on iisi saavuttaa.

Hetken juostua kroppa alkaa kehrätä lämmittyään, samaan aikaan synkassa ajatustoiminta tuntuu muuttuvan. Hetkittäin en ajattele mitään muuta kuin sitä nautinnollista tunnetta minkä juosten eteneminen saa aikaan. On vain se hetki. Musiikki on tässä ihan avainasemassa ohjaamassa ajatusta "tyhjään tilaan".


Ne asiat mitkä nyt ikinä mieltä pyörittävätkään tekevät paluun myös lenkkeillessä. Tosin juoksuhuumassa ne tuntuvat erilaisilta. Murheet pienemmiltä ja ilot suuremmilta.

Ja koska en ihan "pihalla" ole niin seuraavatkin asiat käy mielessä välillä:

Juoksutekniikka, mietin onko paketti kasassa, hartiat rentoina ja askel oikeanlainen (aloitteleva sunnuntaihölkkääjä, kyllä!).


Sitten mietin risteyksissä ja tienhaaroissa mihin suunnata. (Reittiä en päätä kovin tarkasti kotona valmiiksi.)

Kävelijät ja autoilijat jäävät etäiseksi sumuksi, kunhan en päälle juokse tai alle jää niin sen tarkemmin en heitä ajattele. Sen sijaan toisten juoksijoiden kohdalla valpastun ja saatan tarkkailla, ja ajatella vaikka juoksutyyliä tai vaatetusta.

Viimeisellä kilometrillä ajatukset valtaa väsyneet jalat. Kotitiellä alan ajatella jääkaapin sisältöä. Pihassa että pitää venytellä koivet. Ja että olipa hemmetin hyvä veto entiseltä sohvaperunalta ; )

Äänestä

ajattelen seksiä! fantasioita...

Äänestä

tupakka. Hel.etin tupakka. Hitto kun en pääse eroon siitä. V.ttu mikä nysvä olen kun en pysty lopettamaan. S..tana kun ei jaksa juosta kun ei happi kulje. P....leen tupakka. S..tanan tupakka. Hitto kun vihaan tupakkaa. V.ttu kun vihaan itseäni kun en onnistu lopettamaan. Hel.tin tupakka. Miten hitossa sitä sais lopetettua. Saamarin tupakka. V.ittu minä vihaan tuota tupakkaa. Saakelin tupakka...tupakka v.ttu minä vihaan sinua. Hel.etin tupakka. V.ttuu minnuu ku oon saamaton. Hitto kun haluisin vain juosta kunnolla. S..tanan tupakka..

Äänestä
  • Kaikkea mahdollista. Juokseminen on usein niin rutiininomaista, että ajattelemiselle ei oikeastaan parempaa paikka ihmiselle olekaan. Juoksu on parasta omaa aikaa.
    Töiden ajattelemista yritän välttää. Tai tyhjennän pään lenkillä työpaineista. Paras tilanne on kun lähtiessä ei määrittele lenkin kestoa tai tarkkaa reittiä. Silloin voi saavuttaa flown tai runners high:n.

    Äänestä

Peruslenkeillä voi fundeerata jutskii. Sillon kun o joku tavotteellisempi treeni, ni sillon ajatus on siinä treenis.
Talvel, ku pimeetä, ihminen muuttuu introvertimmäks. Kesäl kattelee kauniit pimui tai maisemii.

Äänestä

En ajattele mitään. Seuraan, mitä ympärillä tapahtuu mutta yritän päästä mahdollisimman pian tilaan, jossa ei tarvitse kelata mitään juttuja. Painostavinta on märehtiä jotain työasioita tai työpaikan ihmissuhteita. Turha antaa tällaisten asioiden pilata omaa vapaa-aikaansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meditation kirjoitti:

Mitä ajattelet juostessasi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu