Olen vapaaehtoisesti lapseton nainen ja mietinkin missä voisi tavata samoin ajattelevia miehiä? Olisi paljon helpompaa lähestyä ihmisiä, jos tietäisi heidän ajattevan samoin lapsi asiasta. Ei tarvitsisi selittää aina miksi. Olen törmännyt siihen, että mies on ollut alkuun samaa mieltä, että ei lapsia, mutta ajan myötä ruvennut kuitenkin puhumaan josko sittenkin... Itse olen aina tiennyt, että omia lapsia en halua. Olenkin jo käynyt laitattamassa röörit tukkoon. Missä siis tapaisi ihmisiä, jotka ovat lapsettomia omasta halustaan?
Onko vapaaehtoisesti lapsettomille deitti palstaa?
10
1054
Vastaukset
- Lapseton
Itsekin naisena olen aina ollut sitä mieltä, että en halua lapsia ja piste. Mielestäni se on ihan yhtä oikea ratkaisu kuin se, että haluaisi lapsia, eikä kenelläkään pitäisi olla asiaan nokan koputtamista, asian pitäisi olla yhtä arvostettava kuin haluaisi. En ymmärrä mikä siinä on, että ihmetellään niin kauheasti, jos ei lapsia halua, ei se sitä tarkoita, että ihminen ei olisi empaattinen. Itse en vaan ole ikinä kokenut mitään "äidinhuumaa". Eipä se perhearkikaan sivusta seurattuna niin ruusuilla tanssimista todellakaan nykypäivänä ole, ero tulee yleensä aina jossain vaiheessa, mielestäni ihan yliarvostettua. Sitäpaitsi itse en tänne pahaan maailmaan haluaisi synnyttää yhtään ihmistä kärsimään, muutenkin niin monella täällä elävällä on jo niin huonot oltavat ja ihmisiä liikaa. Julma on maailma.
- lapseton mies
Kiva huomata että on myös samoin ajattelevia naisia. Kyrsii joulu jo etukäteen kun pitää nähdä tuttavien ja sukulaisten pentuja. Aina ei ole helppoa olla lapseton sinkku. En kertakaikkiaan pidä lapsista. Olenko outo?
- tavallinen palsta
Ainakin suomi24:n treffi osiossa profiiliin tietoihin voi valita 'haluan lapsia' -kohtaan Ei. Aika moni näkyy osanneen laittaa suoraan 'kyllä' tai 'ei' ja jos toisen profiilissa on vastattu 'ehkä' kannattaa aina kysyä kallistuu se kumman puolelle enemmän sitten joskus tulevaisuutta ajatellen - lapset ovat kuitenkin sen verran suuri osa parisuhdetta/elämää että jos toinen niitä kaipaa ja toinen ei voi koko jutun jättää kehittämättä.
- vapaasti lapseton
Olen törmännyt 24 deitissä siihen, että vaikka mies valitsee profiiliin ei lapsia, niin vähän tutustuttua alkaa mieli kääntyäkin ehkä lapsille vaihtoehtoon ja siinä kohtaa loppuu yhteisen suhteen rakentaminen. Itse kerron kantani jo heti kärkeen, ettei tule ylllätyksenä. Ja lapseton mies, ei kaikki välitä lapsista ja mielestäni se ei ole outoa.
- mistä lapseton mies
Minäkin olen miettinyt mistä yhteyksiä lapsettomiin miehiin, jotka haluavatkin pysyä lapsettomina!!
- sinkku.mies37
Olen satavarma sellainen mies joka ei halua lapsia. Ei haittaa jos naisella on niitä jo mut en itse niitä ala tekemään enään. Oon 37 vuotta.
- hjkhbbf
Itsekkin olen miettinyt tuota, olen 32 vuotias lapseton sinkku, ja vaikka voisin miehen halutakkin niin en niitä lapsia. Ja se kyllä ärsyttää kun tuntuu että tämä koko aihe on jotenkin tabu, ainakin niiden keskuudessa joilla on lapsia. Ja kyllä pidän lapsista, en vain halua omia enkä halua miestä jolla on jo lapsia.
Olen kerran erehtynyt kertomaan ystävien keskuudessa tämän ja sen jälkeen saanut useastikkin kommenttia että tuollaista ei voi eikä saa vaatia, että kyllä ne kumppanin lapset pitää hyväksyä ja eihän se mitään meinaa jos toisella on lapsia, että kyllä niihin tottuu ja oppii olemaan. Niin varmaan on niillä jotka tietävät haluavansa lapsen tai haluavat yleensäkkin elää lapsiperhearkea.
Ja minä kun en halua sitä lapsiperhe-elämää, vain miehen jos hyvin käy.Tuntuu siltä että äidit tai isät eivät tätä tajua. Minä taas en tajua että minkä takia jos joku haluaa parisuhteen, pitää sen automaattisesti tarkoittaa myös että on valmis niihin lapsiin, varsinkin niihin jo olemassa oleviin, vaikkei itsellä olekkaan lapsia?
On kai se nyt pikkuisen eri asia aloittaa suhde lapsettomaan kuin lapselliseen. Sainpa taas eilen kuulla tästä asiasta ripitystä noilta lapsellisilta, että ei tuollaista voi vaatia. Jaa, ja miksi ei voi? Sanoinkin että ei varmaan silloin voikkaan jos välttämättä pakko olla joku, silloinhan varmaan kelpuuttaa kaikki vastaantulijat. - kiltti mies 38
Minäkään en halua lapsia. Voin ottaa naisen jolla on lapsi ja lapseton nainen käy vielä paremmin. En ala lapsia tekemään.
- vapaasti lapseton
Itsekin tuohon olen useasti törmännyt, että ihmiset kyselee ja päivittelee, että miksi minulla, naisella joka on jo 37 v ei ole lapsia, enkä niitä koskaan haluakaan. Ällistyttävin oli ihminen, joka sanoi, että jokaisella on velvollisuus tehdä lapsia.. siis mitä? Ei kait kukaan oikeasti velvollisuudesta lapsia tee, toivottavasti.. Onnettominta on kuulla, että lapsi on tehty paikkaamaan huonoa parisuhdetta. En arastele puhua aiheesta ja kertoa, että lapset ei ole koskaan ollut minulle elämän tarkoitus, oma valintani on lapseton elämä siinä kun joku muu on valinnut lapsellisen elämän.
- mjkl40v
Kiva kun tuntuu olevan muitakin ihmisiä ketkä ei lapsia tahdo. Mies 40v
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370