Itsekkin eron kokeneena ja tätä palstaa kolunneena, on herännyt kysymys. Mitä oikeasti tarkoitetaan kun sanotaan "en kelvannut sellaisena kun olin" monessa keskustelussa törmää tähän. Ymmärrän mitä tolla tarkoitetaan mutta, herää kysymys mitä se oikeasti tarkoittaa ? Jos ollaan sellaisia kun ollaan, niin eikö tota voi tulkita myös haluttomuudeksi tai kyvyttömyydeksi muuttua. Moni erohan johtuu siitä että on tyytymätön toiseen osapuoleen, syystä tai toisesta. Kaikki parisuhteethan on jatkuvaa muutosta, kompromisseja, soveltamista ja sopeutamista. Elävässä elämässäkään ei mikään muu ole varmaa kun muutos, jos et muutu ja sopeudu-> jämähdät paikallesi.
Kommentteja ja ajatuksia....keskustelua muutoksen tarpeellisuudesta :)
Kommentteja ja ajatuksia....keskustelua muutoksen tarpeellisuudesta :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eivätkö ihmiset ole pääsääntöisesti jämähtäneitä, kaavoihinsa kangistuneita, kalkkeutuneita, karsinoituneita ja ahtaasti ajattelevia. Ei sellaiseen pirtaan mahdu muutos millään muotoa eikä missään tapauksessa. Tai muutos saa ja voi tapahtua ulkopuolella, mutta kun minä olen sellainen kuin olen ja hyvä tällaisenaan, niin ei ole tarvis muuttua. Tällaisella asenteella tulevaisuuteen ei liene mitään asiaa.
Immeisen olisi aika ajoin tarpeellista tarkistella kantojaan asioihin ja muuttaakin niitä, muutenhan mitään kasvua ja kehitystä ei ole tapahtunut, mutta varsinkin vanhempi ikäluokka pitää sitä takin kääntämisenä, ja se on paha juttu tapahtui se politiikassa tai missä muualla tahansa.
Mielenkiintoinen ja hyvä aloitus sulla.
Muutos on tarpeelista. Mutta muutoksella käsitän niin, että muuttaa käyttaytymismallejaan. Ihmisen persoonallisuutta ei voi ja saa muutta. Silloin tuhoaa ihmisen ja jotain arvokasta.
Pyöreästä reiästä saa kyllä menemään neliön tun pyöristää kulmat, mutta silloin se on torso.
Tarkoitan siis sitä että ihmisen syvintä persoonallisuutta ja temperamenttia ei voi tai saa muuttaa tuhoamatta ihmisen persoonallisuutta. Jos ihminen on vilkas. Hän on yllensä mm. rohkea. Vilkkaasta ihmisestä saadaan hissukka, mutta samalla katoaa tuo rohkeus.
Toisaalta toinen on yleensä juuri ihastunut toisen ihan erilaisiin piirteisiin kuin mitä itsessä on. Jossain vaiheessa ne voivat alkaa ärsyttämään.
Ja toisaalata ihminen voi ottaa toisen omiin tarpeisiinsa. Ja kompensoimaan omia puutteitaan. Silloinhan hän tavallaan käyttää toista ihmistä hyväkseen. Eli hiljainen ja arka ottaa puheliaan ja rohkean joka hoitaa kaikki perheen asiat. Ajan myötä ja elämän kouluttamana tuo arka voi kasvaa rohkea ja puheliaaksikin ja ei enää tarvitse toista. Jolloin toinen saa mennä. Riistoa tavallaan!