Epäonninen elämä

Elämässäni minulla on ollut usein epäonnea, onnettomuuksia ja kärsimystä. En voi olla vertaamatta itseäni niihin, jotka tuntuvat pääsevän elämässään niin paljon helpommalla. Näitäkin näyttää vaan olevan, vaikka jokaisella toki on jotain sattumuksia takanapäin. Niinpä haluaisin kuulla teidän kokemuksia onnettomuuksista ja epäonnesta tai teidän tarinan epäonnisesta elämästä.

Itselläni oli suhteellisen vakaa, mutta osaltaan yksinäinen lapsuus. Sairastelin kuitenkin paljon ja jouduin sen takia paljon kärsimään. Yläasteella minua alettiin kiusata, joka sitten jatkui koko yläasteen ajan. Ammattikoulussa menin kerran vahingossa ikkunan lävitse ja sain toisella kerralla melkoisen sähköiskun 400 voltista. Armeijassa sairastelin taas paljon. Jos joku tuli kipeäksi niin myös minä tulin. Lopulta olin silloisessa Tilkassa kymmenen vuorokautta letkuissa kiinni. Tämän jälkeen jälkitauti, josta toipuminen vei pitkään.

Opiskeluaikoina jouduin pääni takia kaksi kertaa sairaalaan. Ekalla kerralla en ollut paria päivää pidempään, mutta seuraavalla kerralla olin siellä viisi viikkoa, jonka jälkeen pitkä sairasloma. 2002-2008 oli sellaista kärsimystä ja ahdistuksen pakoonjuoksemisen aikaa etten juuri menneitä halua edes muistella. Diagnoosikin oli ja olin tuosta tietoinen jo varsin nuorena. Pikkuhiljaa ahdistus kuitenkin väistyi. Näiltä ajoilta jäi myös mieleen kallon hienoinen murtuma ja aivotärähdys sekä muutamia murtuneita kylkiluita. Olin myös sairaalassa muutamia kertoja tavallisista sairauksista johtuen.

Sitten autot ovat minulla aina hajonneet käsiin. Ensimmäinen nyt muutenkin oli halpa ja paljon ajettu sen ostaessani, mutta toinen oli hyvässä kunnossa sen ostaessani. Vaan niin paljon siitä harmia oli. Sen auton kanssa ajoin myös kaksi kolaria. Minä tietysti syyllinen, vaikka tosiasiassa myös edellä olleet autot tekivät jotain yllättävää ja keli oli kummallakin kerralla liukas. Lopulta autoon tuli sattuneesta syystä niin iso vika, että se oli pakko pistää osiksi, vaikka sillä olisi vielä jotain arvoa ollut kunnossa ollessaan.

Nykyään ei ole työtä ja koskaan minulla ei ole vakityöpaikkaa ollut, vaikka määräaikaisissa olen pärjännyt kiitettävästi ja koulutusta löytyy aika paljon. Myös naisten kanssa ei ole koskaan ollut mitään "tuuria".

Alan olemaan väsynyt tähän ainaiseen taisteluun elämässä. En kertakaikkiaan tunnu saavan sitä tasapainoon perheestä puhumattakaan. Jos ei ole työtä, on turha suunnitella elämää yhtään mitenkään. Miten te muut jaksatte eteenpäin onnettomuuksista tai epäonnesta huolimatta?