Ajattelin nyt kirjoittaa tänne ja kysellä neuvoja viisaammilta, vaikka en olekaan varma, saako täällä asiallisia vastauksia.
Olen seurustellut miesystäväni kanssa n. 6,5 vuotta. Tai "seurustellut", koska ongelma on juuri se, että jo pitkään suhteemme on muistuttanut enemmän kaveri- kuin parisuhdetta. Siis pidempään kuin muutaman kuukauden. Vietämme kyllä aikaa yhdessä, juttelemme ja katsomme telkkaria. Viikonloppuisin juodaan jonkin verran viiniä ja usein syödään jotain pientä iltapalaa. Siinäpä se suurin piirtein. Meillä on kyllä kivaa, siis nauramme yhdessä jne., mutta läheisyys on hävinnyt väliltämme lähes kokonaan, seksistä puhumattakaan. Halaamme ja pussaamme kohdatessa ja erotessa, ja mieheni antaa minulle toisinaan hartiahierontaa, that's it.
Nyt sitten pohditaan, pitäisikö yrittää vielä yhdessä vai erota. Itse haluaisin yrittää elvyttää tämän suhteen, koska uskon tämän olevan korjattavissa, enkä halua kuvitella elämääni ilman miestäni. Työtä se kuitenkin vaatii, eivät nämä ongelmat katoa yhdessä yössä. Mieheni ei ole yhtä optimistinen. Tässä eräänä iltana yritin pitää häntä kädestä, kun yritin alkaa pikku hiljaa löytää väliltämme kadonnutta läheisyyttä, ja hän sanoi sen tuntuvan epäluontevalta. Sillä hetkellä tuntui kieltämättä aika toivottomalta. Halaamisesta hän pitää, ja pitää hän minua kainalossaankin jos väkisin änkeän viereen, mutta kädestä hän ei voi minua muka enää pitää kiinni. Ulkonäöstäni hän kuitenkin kuulemma pitää aivan yhtä paljon kuin alkuaikoinammekin, eli kyse ei ole siitä että olisin muuttunut hänestä fyysisesti epämiellyttäväksi.
Kaikesta huolimatta tuntuisi jotenkin luuseritouhulta erota, kun välillämme ei ole tapahtunut mitään "dramaattista", kuten pettämistä. (Tiedän ettei ole, hän sanoisi kyllä suoraan jos olisi.) Olemme vain molemmat olleet todella tyhmiä, kun olemme antaneet alun perin hyvän suhteen kuivahtaa näin pahasti.
Mielelläni kuulisin, jos jollain muulla olisi kokemuksia vastaavasta ja miten se tilanne ratkesi. Kannattaako edes yrittää enää? (Teemme toki päätöksen itse, mutta neuvot ja tuki olisivat tarpeen.) Ja jos kannattaa, mistä olisi hyvä aloittaa? Pitäisikö lähteä jonnekin matkalle, pois arkisista ympyröistä? Miten kadonneen läheisyyden saisi takaisin, että se alkaisi taas tuntua luontevalta? Mies jossain vaiheessa väläytteli tauon mahdollisuutta, mutta minusta tuntuu, että sillä tavalla ajautuisimme vain kauemmas toisistamme.
Olen seurustellut miesystäväni kanssa n. 6,5 vuotta. Tai "seurustellut", koska ongelma on juuri se, että jo pitkään suhteemme on muistuttanut enemmän kaveri- kuin parisuhdetta. Siis pidempään kuin muutaman kuukauden. Vietämme kyllä aikaa yhdessä, juttelemme ja katsomme telkkaria. Viikonloppuisin juodaan jonkin verran viiniä ja usein syödään jotain pientä iltapalaa. Siinäpä se suurin piirtein. Meillä on kyllä kivaa, siis nauramme yhdessä jne., mutta läheisyys on hävinnyt väliltämme lähes kokonaan, seksistä puhumattakaan. Halaamme ja pussaamme kohdatessa ja erotessa, ja mieheni antaa minulle toisinaan hartiahierontaa, that's it.
Nyt sitten pohditaan, pitäisikö yrittää vielä yhdessä vai erota. Itse haluaisin yrittää elvyttää tämän suhteen, koska uskon tämän olevan korjattavissa, enkä halua kuvitella elämääni ilman miestäni. Työtä se kuitenkin vaatii, eivät nämä ongelmat katoa yhdessä yössä. Mieheni ei ole yhtä optimistinen. Tässä eräänä iltana yritin pitää häntä kädestä, kun yritin alkaa pikku hiljaa löytää väliltämme kadonnutta läheisyyttä, ja hän sanoi sen tuntuvan epäluontevalta. Sillä hetkellä tuntui kieltämättä aika toivottomalta. Halaamisesta hän pitää, ja pitää hän minua kainalossaankin jos väkisin änkeän viereen, mutta kädestä hän ei voi minua muka enää pitää kiinni. Ulkonäöstäni hän kuitenkin kuulemma pitää aivan yhtä paljon kuin alkuaikoinammekin, eli kyse ei ole siitä että olisin muuttunut hänestä fyysisesti epämiellyttäväksi.
Kaikesta huolimatta tuntuisi jotenkin luuseritouhulta erota, kun välillämme ei ole tapahtunut mitään "dramaattista", kuten pettämistä. (Tiedän ettei ole, hän sanoisi kyllä suoraan jos olisi.) Olemme vain molemmat olleet todella tyhmiä, kun olemme antaneet alun perin hyvän suhteen kuivahtaa näin pahasti.
Mielelläni kuulisin, jos jollain muulla olisi kokemuksia vastaavasta ja miten se tilanne ratkesi. Kannattaako edes yrittää enää? (Teemme toki päätöksen itse, mutta neuvot ja tuki olisivat tarpeen.) Ja jos kannattaa, mistä olisi hyvä aloittaa? Pitäisikö lähteä jonnekin matkalle, pois arkisista ympyröistä? Miten kadonneen läheisyyden saisi takaisin, että se alkaisi taas tuntua luontevalta? Mies jossain vaiheessa väläytteli tauon mahdollisuutta, mutta minusta tuntuu, että sillä tavalla ajautuisimme vain kauemmas toisistamme.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus, uskottavakin. Moni varmaan ajattelisi, että miehellä on toinen, mutta vähän vastaavassa tilassa joskus olleena, tiedän että noin voi käydä ilmankin. Onko teillä joskus ollut kipinää ja kiihkoa?
Itselle kävi tuossa tilanteessa niin, että yritin ensin hyvällä (rauhallinen juttelu, ymmärrys, hellyys) ja kun ei auttanut niin pahalla (huusin, paiskoin maljakoita, yritin herättää miestä). Kumpikin tuloksetta. Mies oli ihan cool ja minä lopen turhautunut. Sitten juuri siihen väliin tapasin miehen, johon hullaannuin. Vaikkakaan en pettänyt niin tuo irrotti mun loputkin fiilikset miehestä. Surullista, jopa nyt 10 vuotta myöhemmin. Edelleenkään en tiedä, mitä olisi ollut tehtävissä.
Veikkaan, että miehellä on jotain lukkoja. Se kokee, että olet kuin sisko eikä siskon kanssa sovi kävellä käsikkäin. Muusta puhumattakaan. Voitko tehdä jotain, mikä saisi hänet huomaamaan, että olet nainen?Älä ole liian arvattava, värjää hiuksesi, ota uusi erilainen harrastus...mitä tahansa, mikä erottaa teitä taas, muttei riko suhdetta kuten toinen mies tekisi. Tässä nyt jotain ajatuksia! :)
Kiitos sulle vastauksesta. Niin hullulta kuin se itsestäkin tuntuu, välillä sitä alkaa kuvitella että olen ainut jolla on näin surkea tilanne...
Kyllä meillä silloin joskus oli intohimoa. Etenkin alussa oltiin kovinkin rakastuneita, mies jopa enemmän kuin minä. Surettaa ajatella, että ennen hän tapasi sanoa ettei kukaan ole tehnyt häntä niin onnelliseksi kuin minä, ja nyt hän tuskin hymyilee minulle. :( Toisaalta hän on alusta asti näyttänyt välittämisensä mieluummin käytännön teoilla kuin vaikka kukkien tuomisella (joskus sain toki niitäkin), mutta nyt tuntuu viimeinenkin romantiikan hippunen hävinneen, haleja ja pusuja lukuun ottamatta
Seksi ei ole ollut meillä ikinä 100-prosenttisen täydellistä (jos se nyt kenelläkään on?), mutta sitä kuitenkin oli, ja halujakin riitti. Seksi lopahti meidän suhteessa yhteen epäonnistuneeseen kertaan, mikä tuntuu ihan älyttömältä, mutta se oli miehelleni jotenkin niin kova kolaus ettei hän oikein kai uskalla enää edes yrittää. Tuosta pitäisi vain jotenkin päästä yli, ei se asia välttelemällä parane.
On varmaan just niin kuin sanoit, eli mun mies kokee mut nykyisin enemmän siskona tai kaverina kuin naisystävänä. Olen kyllä mielestäni meidän suhteen aikana pitänyt enemmän huolta ulkonäöstäni kuin hän, ostelen säännöllisesti uusia vaatteita jne. En silti laita tätä tilannetta kokonaan miehen syyksi, vaikka hän itse syyllistää tästä enemmän itseään kuin minua. Olisin itsekin voinut tehdä paljon enemmän. Mutta kiitos sulle vinkeistä, täytynee miettiä jotain piristystä :)
"Seksi ei ole ollut meillä ikinä 100-prosenttisen täydellistä (jos se nyt kenelläkään on?), mutta sitä kuitenkin oli, ja halujakin riitti. Seksi lopahti meidän suhteessa yhteen epäonnistuneeseen kertaan, mikä tuntuu ihan älyttömältä, mutta se oli miehelleni jotenkin niin kova kolaus ettei hän oikein kai uskalla enää edes yrittää. Tuosta pitäisi vain jotenkin päästä yli, ei se asia välttelemällä parane."
Tässä on nyt varmaan jotain joka selittää miehen etäisyyden sinua kohtaan. Mies on mennyt jotenkin lukkoon yhden epäonnistuneen seksikerran jälkeen ja ei uskalla yrittää uudelleen.
Sinun pitäisi nyt nostaa kissa jotenkin pöydälle ja saada mies puhumaan asiasta kanssasi. Yritä jotenkin varovasti ehdotella seksiä, mutta korosta että jos epäonnistuu niin se ei ole mikään häpeä. Voittehan aina hyväillä toisianne käsin tai suulla.
Tuokin on varmasti totta. Noin olen ajatellutkin edetä, ja olen jo kokeillut jutella hänelle asiasta. Mieheni on vain jotenkin niin jumissa ajatustensa kanssa, että häntä on vaikea saada rohkaistua. En kuitenkaan jaksa uskoa että välillämme ollut tunne olisi kadonnut kokonaan, vaikka onhan sekin tietysti mahdollista.
Kiitos sinullekin neuvosta!
Sama tilanne täällä, viimeisin vuosi on ollut kämppismeininkiä lähes. Syypää tähän olen minä, mutta se johtuu miehen alkoholin käytöstä.
Se tavallinen tarina, selvin päin mies on ihana ja luotettava, mutta humalassa muuttuu toiseksi ihmiseksi. On agressiivisen oloinen, ylimielinen ja epäluotettava, sellainen jonka kanssa en haluaisi olla tekemisissä.
Asiasta olen puhunut sekä asiallisesti että vähemmän asiallisesti. Olisin voinut olla tämän miehen kanssa vaikka loppuelämäni, mutta on aika raskasta, kun ei tiedä kuka tulee kotiin, Dr. Jekyll vai Mr Hyde. Vaikea tilanne, mutta ilmeisesti on pakko nyt tehdä päätöksiä.
Hei, olin tuollaisessa suhteessa 7 vuotta. Jälkeenpäin ajateltuna siinäkin oli noin viisi liikaa. Läheisyys hiipui pikkuhiljaa ja viimeisinä vuosina seksiä oli kerran vuodessa. Oikeasti. Olimme alle kolmikymppisiä. Jälkeenpäin olen tajunnut olleeni myös läheisriippuvainen. Elin jonkinlaisen kaveripojan kanssa tai ei hän oikeastaan ollut edes kaveri, olin suhteessa, kun loppujen lopuksi vain pelkäsin muutosta. Mitään pettämisiä tms. ei ollut. Seksi ei ollut koskaan mitenkään erityistä. Onneksi tajusimme erota, sen jälkeen olen kohdannut miehen, jonka kanssa intohimo on roihunnut jopa yli kymmenen yhteisen vuoden jälkeen.
Ei siinä olisi mikään auttanut. Jos jo tuossa vaiheessa on pystyynkuollutta, ei se siitä enää muutu. Tai siis, jos haluatte pidellä toisianne kädestä hamaan hautaan saakka, mikäs siinä, mutta sain kirjoituksestasi käsityksen, että haluat muutakin. Neuvoja en kenellekään anna, mutta kantani varmaankin tilanteenne suhteen tuli selväksi.
Kiitos teillekin kommenteista. Olen mä tuota eroakin harkinnut, ihan tosissani. Välillä mietin, pitäisikö meidän sittenkin olla vain kavereita eikä mitään muuta. Tuntuu vain epätodelliselta, että tämä on mennyt tällaiseksi, kun joskus olimme niin rakastuneita ja mieheni oli aivan hulluna minuun. Olen kuullut monista pareista, joiden osapuolet ovat "ihastuneet uudelleen toisiinsa", vaikka ovat luulleet suhteen olevan päätepisteessä. Tiedän toki, ettei kaikille pareille käy yhtä onnekkaasti.
Seksin suhteen mies on ollut jo pitkään todella huono kestämään pettymyksiä. Jos homma ei onnistu tai jos vaikka ihan nätistikin olen sanonut ettei jokin hänen tekemänsä juttu tunnu hyvältä, hän sanoo: "Mä en vaan osaa" ja menee ihan lukkoon. Olen yrittänyt sanoa ettei kyseessä ole mikään näyttökoe, eikä haittaa jos ei aina suju täydellisesti, mutta aina tuo ei auta.
Ja myönnän kyllä, että itsekin pelkään muutosta, olemme olleet jo niin pitkään yhdessä. Ajatuskin siitä, että täytyisi lähteä etsimään uutta seuraa, tuntuu masentavalta, niin kuin myös ajatus yksinäisestä loppuelämästä. Tiedän silti hyvin, etteivät nuo saa olla ainut syy pysyä yhdessä.
Iältämme olemme vähän neljänkympin molemmin puolin. Mies on ollut pitkissä suhteissa parikymppisestä asti, oma seurusteluhistoriani ennen häntä koostuu lyhyistä suhteista ja pitkistä sinkkuajoista.
Miehesi on masentunut.
Millaista läheisyyttä oikein kaipaat? Haleja ja pusuja tyypilisesti naiset arvostavat, mutta sinulle ne eivät tunnu merkitsevän mitään. Hartiahierontakin on melko intiimiä toimintaa parisuhteessa.
Ilmeisesti olet kiihkeää seksiä vailla. Harmi vaan, että suorituspaineisen miehen kanssa se on todella epätodennäköistä. Sitä on nykyään liikaakin liikeellä, että naiset ajattelevat vain alapäällään - varsinkin juuri tuossa neljänkympin korvilla.
Hmm, olen ilmeisesti ilmaissut itseäni hieman epäselvästi, eikä se kai ihme olekaan, kun ajatukseni ovat välillä niin sekaisin.
Se en ole minä, joka on ottanut mahdollisen eron puheeksi, vaan mun mies. Eikä tässä ole todellakaan kyse siitä, että minä kaipaisin kiihkeää seksiä sinänsä - ei sillä, että olisin mitenkään sitä vastaankaan, mutta minulle parisuhteessa tärkeämpiä asioita ovat läheisyys ja ystävyys. Parisuhteeseen kuitenkin kuuluu myös seksi, jota meillä ei ole ollut aikoihin lainkaan, ja pelkään, että suhteemme kaatuu sen puutteeseen. Arvostan siis toki haleja ja pusuja, samoin hierontaa, mutta ne eivät pelkästään riitä.
Siis miehellä on ihan selviä lukkoja! Ei luultavasti sinusta halua eroon, mutta ei osaa auttaa itseään ongelmissaan...henkistä laiskuutta, pelkoja, kenties masennusta? Joku avain tarttis löytää. Miten käy, jos nostat kissan pöydälle? "Kulta, miksiköhän olet niin arka petipuuhissa? Koetko alamittaisuutta miehenä muutenkin? Mä en voi ymmärtää sua ellet kerro miltä susta tuntuu. Tuntuu pahalta kun näen, ettet ole entinen kiihkeä itsesi..jne?"